Jari Hakkarainen: Tapaamassa ikuista vallankumouksellista
Osana suomalaista delegaatiota allekirjoittaneella oli etuoikeus tavata syyskuun lopulla Uruguayn lähihistorian yhtä merkittävimmistä henkilöistä eli ex-presidentti José Alberto ”Pepe” Mujica. Tapasimme hänen kotonaan, hänen vaimonsa, varapresidentti Lucia Topolanskyn pienellä perintötilalla, jossa he hoitavat maata ja puutarhaa aivan Montevideon kupeessa.
Presidentti Pepe Mujica, 83, on elänyt äärimmäisen mielenkiintoista elämää osana Uruguayn yhteiskunnan kehitystä. Mujica, joka nuoruudessaan liittyi Tupamaros-sisseihin 1960-luvulla, osallistui useisiin aseellisiin guerilla-operaatioihin armeijan vallankaappauksella maata hallinneita hallituksia vastaan. Hän haavoittui kuudesti luodeista noiden operaatioiden aikana ja hänet vangittiin neljä kertaa. Hän pakeni ainakin kerran Punta Carretasin vankilasta. Kaikkiaan hän oli vangittuna 15 vuotta, viimeisen kerran yhtäjaksoisesti vuosina 1972–1985, jolloin häntä pidettiin panttivankina yhtenä guerilla-liikkeen johtajista, joka olisi teloitettu, jos sissiliike olisi jatkanut iskujaan.
Mujica armahdettiin 1985 demokratian palattua. Hän luopui aseellisesta vastarinnasta siirtyen rauhanomaisen ja demokraattisen yhteiskunnan kannattajaksi. Hän oli perustamassa Movimiento de Participación Popular -liikettä, joka kuului vasemmiston Frente Amplio -vaalirintamaan. Mujica valittiin 1994 parlamenttiin Montevideosta, ja 1999 hänet valittiin senaattoriksi. Vuonna 2005 hänet nimitettiin presidentti Tabaré Vázquezin hallitukseen maatalousministeriksi. Hän kuitenkin jätti ministerin paikan 2008 ja palasi senaattiin.
”Mujica on kuuluisa siitä, että hän lahjoitti presidenttikautensa 12 500 dollarin kuukausipalkastaan 90 prosenttia hyväntekeväisyyteen.”
Kesällä 2009 hänet valittiin Frente Amplio -puolueen presidenttiehdokkaaksi. Vaalien ensimmäisellä kierroksella 25. lokakuuta 2009 Mujica keräsi 47 prosenttia äänistä, ja toisella kierroksella saman vuoden marraskuussa hän sai yli puolet annetuista äänistä. Mujica tunnetaan ”maailman köyhimpänä presidenttinä”. Brändi, jota hänen taustajoukkonsa vaalivat uskollisesti. Hän elää esimerkkinsä tavoin, hänen ”maatilansa” on hyvin vaatimaton ja hän todellakin elää niin kuin saarnaa.
Mujica on myös kuuluisa siitä, että hän lahjoitti presidenttikautensa 12 500 dollarin kuukausipalkastaan 90 prosenttia hyväntekeväisyyteen. Hän otti meidät vastaan maatilansa etupihalla, ajaen sinne vanhalla kuplavolkkarillaan, josta eräs arabijohtaja on tarjonnut hänelle miljoona dollaria. Hän ei sitä kuitenkaan ole suostunut myymään, sillä hän on saanut auton lahjaksi ystävältään.
Keskustelimme keväisen (eteläisellä maapallolla) alkuillan aikana pariskunnan puutarhassa maailman menosta. Ei jäänyt epäselväksi, että hän vieläkin seuraa tarkasti mitä maailmassa tapahtuu. Hänen idealisminsa ei ole todellakaan minnekään kadonnut vallan vuosista huolimatta. Siinä asia, joka on hyvä muistutus meille kaikille, jotka uskovat ja työskentelevät oikeuden mukaisemman maailman hyväksi.
JARI HAKKARAINEN
Teollisuusliiton kansainvälisen toiminnan päällikkö
KUVAT JARI HAKKARAINEN