Mihin katosi duunarin arvo, osa 3: Mitä tarkoittaa ihmiskäsitys, pohtivat liiton toimitsijat

Kolme Teollisuusliiton toimitsijaa pohtii Tekijälle kysymystä ihmiskäsityksestä. Pitäisikö liitollakin olla sellainen?

– On tärkeää, että on olemassa. Ihmiskäsityksen pohjaltahan kaikki liiton strategiset päätökset tehdään. Se antaa pohjan sille, mitä asioita liitto pitää tärkeinä ja mitä palveluita tarjotaan.

Jenniveera Tabell on liiton oikeudellisen yksikön lakimies. Tabell sanoo uskovansa siihen, että liiton työntekijät tekevät töitä tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen ihmiskäsityksen pohjalta. Mutta mitä tapahtuisi, jos tämä alkaisi murentua, jos syntyisi orwellilainen tilanne, että toiset olisivatkin tasa-arvoisempia kuin toiset?

– Me olemme nyt iso toimija, ja minusta olisi vaarallista, jos liiton sisällä ihmiset alkaisivat vieraantua ja eriytyä toisistaan. Ihmisten arki saattaa olla hyvin erilaista, mutta yhteistyö, vuorovaikutus ja aito kuunteleminen pitää säilyttää. Meidän pitää pyrkiä tasoittamaan sellaisia etuisuuksia, hierarkiaa ja eriarvoisuuksia, joille ei löydy hyväksyttäviä perusteluja.

– Minusta olisi vaarallista sellainen kuvitteellinen tilanne, että tänne meille tulisi monikerroksinen maailma.

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tärkeää.

Aivan kuten liiton aktiiveille, liiton toimitsijallekin avoimuus ja tiedon saanti ovat jykevimpiä peruskiviä yhteisön toiminnassa.

– Avoimuus ja läpinäkyvyys hallinnossa – ja liitossa muutenkin –  ovat minulle tärkeitä. Jos ovet sulkeutuvat siellä missä ne ennen ovat olleet avoinna, se ei ole hyvä asia. Läsnäolo- ja puheoikeuden pitäisi olla mahdollisimman laaja. Muuten syntyy aivan turhaakin huolta, sillä tietysti mandaatti ja valta päättää pitää olla tietyissä käsissä, lakimies mietiskelee.

Tabell toivoo, että liitto pystyisi rakentamaan työpaikkojen eri luottamustehtävissä oleviin aina vain tukevammat yhteistyösuhteet. Liiton päivystysnumerot voivat olla vain hätänumeroita.

– Liiton henkilökunnan ja luottamusmiesten pitäisi olla paljon tekemisissä keskenään koulutuksissa ja muissa tilaisuuksissa, ei vain silloin, kun tulipalo on jo syttynyt.

TAVOITTEENA TASA-ARVO

Järjestämiskoordinaattori Veli Heino liiton järjestämisyksiköstä ei ole pohdiskellut ihmiskäsitystä koskaan abstraktina sanana, mutta hänestä liitonkin toiminnan pitää lähteä selkeistä periaatteista.

– Meidän pitäisi tavoitella tasa-arvoista yhteiskuntaa. Minä ajattelen niin, että jokainen pystyy kehittymään ja oppimaan uutta, jokainen pystyy kasvamaan. Kaikki eivät sitä ehkä edes tajua, Heino huomauttaa.

– Uskon muutokseen ja ihmisen kykyyn soveltaa uutta. Jos ihminen on työläistaustainen, hänellä ei ole ehkä ollut mahdollisuutta kouluttautua. Syitä siihen voi olla monta. Mutta ei se tarkoita, että lopun elämää pitäisi tehdä samaa työtä.

Heino kuvailee, että kaikki ihmiset ovat ”omansa laatuisia”, meillä on heikkouksia ja vahvuuksia. Mutta koskaan ei Teollisuusliiton pitäisi ajatella, että ihminen ei pystyisi kehittymään ja oppimaan uutta.

– Jopa työnantajat pystyvät oppimaan, että on helpompaa, kun joku on sopinut työehdot, Heino naurahtaa ja loikkaa työmarkkinoiden todellisuuteen.

Toimitsijalle on iso mysteeri, miksi monissa suomalaisissa yrittäjissä istuu hänen mielestään kummallinen usko siihen, että vain piiskaamalla saadaan työntekijöistä paras irti.

– Kuvitellaan esimerkiksi, että tarkalla työajan seurannalla tai yleensä kontrollilla työntekijä on jotenkin hallittavissa. Ei luoteta, että työntekijä selviytyy omalla ammattitaidollaan, työntekijää ei kunnioiteta.

– Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että jos hän kokee tulevansa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, ei hän varmuudella anna parastaan, Heino alleviivaa.

– Ostaisipa yrittäjä vaikka pullakahvit joka perjantai ja kokeilisi, mitä se saa aikaan tuottavuudelle. Minä olen varma, että ne kahvit maksaisivat itsensä moninkertaisesti takaisin. En tarkoita, että työntekijät olisivat halvalla ostettavissa vaan sitä, että tuo kahvittelu olisi pieni osoitus työntekijöiden arvostamisesta.

”En tiedä, pitäisikö puhua luokkayhteiskunnasta, mutta varmaa on, että kaikilla ei ole Suomessa tasa-arvoisia mahdollisuuksia.”

Heino, joka on itsekin entinen pääluottamusmies, puhuu moneen kertaan luottamuksesta. Hänen entisessä työpaikassaan työnantaja vihdoin taipui hyväksymään omailmoituksen lyhyistä sairauspoissaoloista. Ja kuten on nähty niin monessa firmassa, poissaolot vähenivät.

– Omalla vastuulla, omalla harkinnalla töihin palaaminen on jotain muuta kuin että saa lääkäriltä ikään kuin luvan olla poissa kolme päivää.

– Toinen aika konkreettinen esimerkki on se, että aika harvassa talossa ymmärretään hyödyntää työntekijöiden ideointikykyä. Aika moni meistä kuitenkin miettii kokonaisuuksia ja sitä, miten tämän työn saisi tehtyä paremmin tai nopeammin. Mutta on paljon esimerkkejä, että työntekijän ideoita ei noteerata. Mutta jos työnjohtaja esittää saman idean, se meneekin ihan eri laatikkoon.

– Minä olen nähnyt aika paljon tuottavuusprojekteja, joihin ei oteta mukaan työntekijöitä, vaan ”kehitystyön” tekevät päälliköt. Lopputulemana on usein se, että työtahtia kiristetään ja valvontaa ja kontrollia lisätään, Heino toteaa.

Parasta kehitystyötä yrityksissä olisi Heinon mielestä kuitenkin kaikkien henkilöstöryhmien välinen vuorovaikutus ja tiedon jakaminen vapaasti.

Palaamme keskusteluun koko yhteiskunnasta ja siihen, miten tasa-arvoinen tai tasa-arvoton Suomi on.

– En tiedä, pitäisikö puhua luokkayhteiskunnasta, mutta varmaa on, että kaikilla ei ole Suomessa tasa-arvoisia mahdollisuuksia.

Heino kääntää katseensa keskiluokkaistuneisiin palkansaajiin. Muistammeko, miten vain veroilla voidaan kustantaa hyvinvointiyhteiskunta? Vain veroilla voidaan ylläpitää koulut, sairaalat ja korkeakoulutkin, joita myös verojansa itkevät rikkaat kuitenkin täysimääräisesti käyttävät.

– Otetaan nyt vaikka sairaanhoitajat. Miten on mahdollista, että kokoomus on heidän puolueensa? Kyllä meillä ammattiliitoissa on peiliin katsomisen paikka.

PITÄISIKÖ RAKKAUS KIELTÄÄ?

– Kun katsomme tilastoja, on paljon eri syitä tulla ulkomailta Suomeen. Useimmat tulevat tänne naimisiin. Pitäisikö rakkaus siis kieltää?

Näin kysyy erityisalojen sektorin sopimusasiantuntija Riikka Vasama, jonka päivittäisiin työkieliin liitossa kuuluvat venäjä ja englanti. Vasama kehottaa varsinkin ammattiliiton luottamustehtävissä olevia miettimään omaa suhtautumistaan ulkomaalaisiin työkavereihin. Kaikilla on sama tasavertainen ihmisarvonsa.

– Ei riitä, että me yritämme sopeuttaa ja kotouttaa heitä Suomeen. Meidän pitää muistaa oma valmistautumisemme.

Eräässä tutkimuksessa havaittiin sananmukaisesti paljon puhuva esimerkki kielitaidon karttumisesta. Lähtötasosta riippumatta nopeimmin suomi kehittyy heillä, joiden suomalaiset työkaverit ottavat tulokkaan niin sanotusti mukaan messiin ja juttelevat ja kannustavat häntä.

– Ja jos suomalaisia työntekijöitä jännittää ulkomaalainen työkaveri, minä väitän, että sitä ulkomaalaista jännittää varmasti vielä enemmän!

Vasamaa häiritsee suunnattomasti ulkomaalaisten niputtaminen.

– Minä kysyn, mikä meidän identiteettiämme määrittää? Aivan kuin ulkomaalainen ei pystyisi olemaan mitään muuta kuin kulttuurinsa vanki. Minä vakuutan, että minä olen varmasti erilainen nyt nelikymppisenä äitinä kuin mitä olin 20-vuotiaana nuorena. Minusta meidän kannattaisi miettiä, mitkä ovat meidän elämämme yhteisiä raitoja ja juovia, mikä meitä yhdistää, ei sitä mikä erottaa.

”Jokainen voi miettiä, onko tuomittavaa, että haluaa hyvän elämän itselleen ja perheelleen ja tekee töitä sen eteen.”

Toimitsija on itse asunut ulkomailla ja naurahtaa, että hänen perustyyntä, mutta ulkomaalaisesta ehkä huolestuneelta näyttävää suomalaista ilmettään on erehdytty luulemaan jonkin ahdingon merkiksi. On tultu hätäilemään: ”Onko sulla kaikki ok?”.

Vasama kehottaa kaikenlaisten väärinymmärrysten välttämiseksi ottamaan työkaveriin kontaktia. Hänen omat kokemuksensa vahvistavat sitäkin, että kannattaa heittäytyä vain lapsenomaisen uteliaaksi ilman tuomitsemista. Ei kannata määritellä, millä lailla saa aamuisin tervehtiä tai ylipäänsä, miten asiat ”saa” tehdä.

– Niin moni suomalainen on tullut minulle sanomaan sen jälkeen, kun on päässyt tutustumaan ulkomaalaiseen työkaveriin: ”Sehän on ihan tavallinen ihminen.”

Ammattiyhdistysliike on jäsentensä ja luottamusmiesverkostonsa kautta kaikkein elävimmin kiinni työpaikkojen arjessa.

– Meillä on parhaimmat mahdollisuudet kertoa, miten täällä työmarkkinat toimivat. Me voimme ohjata siihen, miten täällä on tapana tehdä ja miten systeemit toimivat. Työpaikan kautta kotoutuminen on hyvä tapa tulla suomalaiseksi, Vasama kuvaa.

Ulkomaalaiset ovat tulleet Suomeen jäädäkseen.

– Jokainen voi miettiä, onko tuomittavaa, että haluaa hyvän elämän itselleen ja perheelleen ja tekee töitä sen eteen. Samalla tavalla suomalaiset ovat aina lähteneet hyvän elämän toivossa ulkomaille.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT KITI HAILA

Lue tästä Mihin katosi duunarin arvo? -juttupaketin osa 1, missä Teollisuusliiton aktiivit toivovat, että nyky-yhteiskunnan ihmiskäsitykseen tulisi kylmyyden sijalle arvostus.
Lue tästä Mihin katosi duunarin arvo? -juttupaketin osa 2, missä asiantuntijat kertovat näkemyksiään ihmisarvosta, yhteiskunnasta, demokratiasta, tulonjaosta ja työelämästä.