Ammatil­linen koulutus voimavaraksi

Vuoden alussa voimaan astunut ammatil­lisen koulu­tuksen uudistus on yksi askel pitkään jatku­neessa pyrki­myk­sessä lähentää ammatil­lista koulu­tusta ja työelämää toisiinsa, edistää sujuvaa siirty­mistä koulun penkiltä palkka­työhön ja vastata yritysten työvoimatarpeeseen.

Opiske­li­joille suurin muutos on siinä, että pätevyyt­tään voi yhden perus­tut­kinnon jälkeen täydentää pienissä osissa. Lähtö­koh­tana on puuttuvan osaamisen hankki­minen, ei kokonaan uuden tutkinnon suorit­ta­minen. Yrityk­sille vaikut­tavin muutos on opiske­li­joiden työpai­kalla tapah­tuvan koulu­tuksen lisään­ty­minen. Oppilai­tok­sille näyttää tulevan aikai­sempaa merkit­tä­vämpi tehtävä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaa­misen koordinoijana.

Ajankohta ammatil­lisen koulu­tuksen kehit­tä­mi­selle on suotuisa. Talous vetää. Yrityk­sissä ja organi­saa­tioissa tarvi­taan uusia osaajia. Työn tarjoajia erotte­leva seikka kuitenkin on niiden kyvyssä irrottaa henki­lö­kun­nas­taan koulut­tajia. Sen lisäksi työkoh­tainen ammat­ti­taito on eri asia kuin opetta­misen taito. Opastajia ei välttä­mättä joka työpai­kalta löydy.

Toinen kriit­tinen piste on tasaver­tai­suuden toteu­tu­minen. Esimer­kiksi nuorten mahdol­li­suudet muuttaa opintojen ja mahdol­lisen työpaikan perässä ovat rajal­li­semmat kuin aikuis­opis­ke­li­joiden. Toisaalta on huoleh­dit­tava siitä, että opiske­lijat saavat tarvit­se­mansa koulu­tuksen sen sijaan, että heitä käytet­täi­siin työpai­koilla ilmai­sena työvoimana.

Kolman­neksi on huomioi­tava, että kaikki panos­tukset eivät välttä­mättä johda toivot­tuihin tulok­siin tai niiden saavut­ta­mi­sessa menee oletettua pidempi aika. Resurs­seja pitäisi löytyä myös epäon­nis­tu­misten sietä­mi­seen ja käsit­te­le­mi­seen, uusien mahdol­li­suuk­sien antami­seen ja toiminnan kehittämiseen.

Kun samasta rahoi­tus­laa­rista makse­taan sekä toisen asteen koulutus että ammatil­linen aikuis­kou­lutus, on tarpeen seurata ja varmistaa, että oppilai­tokset järjes­tävät riittä­västi myös aikuis­kou­lu­tusta. Osaamisen kartut­ta­mista pienissä osissa voitai­siin toteuttaa vielä nykyistä lyhyem­pinä jaksoina. Sitä edistäisi, jos oppilai­tokset saisivat julkista rahoi­tusta myös kuukauden tai sitä lyhyem­pien opetus­jak­sojen järjes­tä­mi­sestä. Lisäksi työttö­myys­turvan varassa opiske­le­misen rajoi­tukset on poistet­tava. Koulu­tus­mah­dol­li­suuk­sista säästä­mällä ja leikkaa­malla tulokset jäävät saavuttamatta.

Ammat­ti­taito ja mahdol­li­suus sen uudis­ta­mi­seen ovat tärkeitä tekijöitä ihmisten työmark­ki­noilla selviy­ty­mistä ja työstä tai työttö­myy­destä uuteen työhön siirty­mistä ajatellen. Yleis­si­vis­tystä ei pidä kuiten­kaan unohtaa. Se on voima­vara, jonka avulla ihmiset voivat arvioida elämän­kul­kuaan, arvojaan ja tavoit­tei­taan sekä harkita vaihtoeh­toisia polkuja tulevai­suu­teen myös ongelmia kohda­tes­saan. Työelämän tieto­taito, yhteis­kunnan tuntemus ja kansain­vä­listen kysymysten hahmot­ta­minen ovat tärkeä osa ihmisten pärjää­mistä. Ympäris­töään harkiten arvioivat ihmiset puoles­taan ovat yhteis­kunnan kehit­ty­misen voimavara.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja