Valme­tin ammat­ti­lai­set huol­ta­vat myös Indonesiassa

Väes­töl­tään 260 miljoo­nai­sessa Indo­ne­siassa suuri työn­te­ki­jä­määrä on kustan­nus­te­hok­kaampi kuin kalliit koneet ja lait­teet. Valme­tin huol­to­kes­kuk­sessa Beka­sissa on toisin. Kilpai­lu­kyky syntyy suoma­lai­sesta, korkeasta tekno­lo­giasta ja paikal­lis­ten, koulu­tet­tu­jen osaa­jien yhteistyöstä.

Desi Supiy­anti ja Candra Walu­yojati kerto­vat työs­tään ja elämäs­tään. VIDEO STOORISOPPI

Huolto-operaat­tori Desi Supiy­anti, 23, ja työn­joh­taja Candra Walu­yojati, 36, ovat kumpi­kin opis­kel­leet kemian­tek­niik­kaa. Nyt he työs­ken­te­le­vät tekno­lo­giayh­tiö Valme­tin huol­to­kes­kuk­sessa valmis­taen pape­ri­ko­nei­den teloi­hin pinnoitteita.

– Tiimimme vastaa siitä, että valmis­tamme tänne huol­toon tullei­siin teloi­hin sopi­van kumi‑, poly­ure­taani- tai kompo­siit­ti­pin­noit­teen. Pinnoit­teen valinta riip­puu telan käyt­tö­tar­koi­tuk­sesta, ja siinä pitää huomioida useita asioita, kuten karheus ja kovuus sekä ennen kaik­kea kestä­vyys, Supiy­anti kertoo.

Enim­mil­lään 12-metri­set ja läpi­mi­tal­taan kaksi­met­ri­set telat tuodaan huol­toon eri puolilta Indo­ne­sian saari­val­tiota. Esimer­kiksi matka Sumat­ran saarelta huol­to­kes­kuk­seen saat­taa kestää kaksi­kin viik­koa, vaikka matkaa on alle 800 kilometriä.

Kulu­neen tai vioit­tu­neen tela­pin­nan hionta alkaa läpi­ko­tai­sella mittauk­sella ja jatkuu hion­nalla, jossa hyödyn­ne­tään viimei­sintä 3D-teknologiaa.

– Pinnoit­teen asen­nus­vaihe on kriit­ti­nen. Se tapah­tuu sulje­tussa tilassa, sillä jos pinnoit­tee­seen tart­tuu vaik­kapa hytty­nen, se menee uusiksi, Walu­yojati korostaa.

ALUSSA OLIVAT SUO, KUOKKA JA JUSSI

Mutta pala­taanpa alkuun. Valmet on toimit­ta­nut paperi- ja sellu­teol­li­suu­den koneita ja lait­teita jätti­val­tio Indo­ne­si­aan vuodesta 1991. Tähän asti niitä on huol­lettu Thai­maasta käsin, mutta viime syys­kuussa Valmet avasi huol­to­kes­kuk­sen Beka­siin, joka sijait­see maan pääkau­pun­gin Jakar­tan kupeessa.

– Indo­ne­sia on Valme­tille iso mark­kina Aasian ja Tyynen­me­ren alueella. Se on Kiinan ja Japa­nin jälkeen suurin pape­rin ja sellun valmis­taja, perus­te­lee johtaja Miikka Kettu­nen investointipäätöstä.

– Mitä parem­min pystymme täällä kasva­villa mark­ki­noilla palve­le­maan asiak­kai­tamme ja kasvat­ta­maan mark­ki­nao­suut­tamme, sitä enem­män tulee myös tilauk­sia ja työtä Suomeen, johtaja Pekka Kivioja jatkaa.

Kivioja on ollut mukana projek­tissa alusta alkaen ja nähnyt monen­lai­sia toimin­ta­kult­tuu­rien eroja.

– Jos nyt lähde­tään siitä, että perus­tuk­sia alet­tiin kaivaa kuokalla, ei edes lapiolla, hän muis­te­lee 6 000 neliöi­sen raken­nus­pro­jek­tin alkuvaiheita.

Jos indo­ne­sia­lai­set raken­nus­me­ne­tel­mät ja ‑stan­dar­dit aiheut­ti­vat ihme­tystä suoma­lai­sissa, niin suurim­mat yllä­tyk­set ilme­ni­vät aika­tau­lun hallinnassa.

– Jos aika­taulu on tehty Suomessa, se ei pidä Indo­ne­siassa, Kettu­nen toteaa.

Sen lisäksi, että byro­kra­tia vie enem­män aikaa kuin Suomessa, niin kaikki raken­ta­mi­nen tehdään paikan päällä.

– Täällä raken­nus­fir­moille iso mies­määrä on käte­vämpi kuin kallis kone. En nähnyt koko projek­tin aikana edes yhtään naula­pys­syä, Kivioja kuvailee.

OPPI KÄYTÄNNÖN TÖITÄ TEKEMÄLLÄ

– Töihin huol­to­kes­kuk­seen haimme vasta­val­mis­tu­neita teknik­koja ja insi­nöö­rejä, jotka pysty­vät kommu­ni­koi­maan työs­sään englan­nin kielellä, ja joilla on oma-aloit­tei­suutta, Kettu­nen kertoo.

Yksi rekry­toin­ti­ka­nava oli messu­ta­pah­tuma Bandun­gissa, joka on maan merkit­tä­vim­piä koulu­tus­kau­pun­keja. Valme­tin esit­te­ly­tis­kille jätet­tiin viiti­sen sataa hake­musta, minkä lisäksi työvoi­maa haet­tiin työpaikkailmoituksilla.

Huolto-operaat­to­rit ovat hyvin koulu­tet­tuja Indo­ne­sian mitta­kaa­vassa, mutta pitää muis­taa, että koulu­tus­taso ei ole niin korkea kuin Suomessa.

– Kun Suomessa puhu­taan amma­til­li­sen koulu­tuk­sen saaneista operaat­to­reista, he ovat ammat­ti­tai­toi­sia ja pysty­vät itse­näi­seen työs­ken­te­lyyn. Täällä operaat­tori osaa painaa nappia, kun pitää painaa nappia, Kivioja kuvailee.

Valin­to­jen jälkeen alkoi koulu­tus­rumba. Valmet koulutti työn­te­ki­jät tehtä­viinsä muissa huol­to­kes­kuk­sis­saan, muun muassa Thai­maassa ja Ruotsissa.

Huol­to­kes­kus työl­lis­tää tätä nykyä noin 65 työn­te­ki­jää, joista huolto-operaat­to­reita on vajaat 30. Yhteensä Valmet työl­lis­tää sata­kunta työn­te­ki­jää eri puolilla Indonesiaa.

VALMET TARJOAA KUNNON TYÖSUHTEEN

Indo­ne­siassa palk­kaus perus­tuu alueel­li­sesti säädet­tyi­hin vähim­mäis­palk­koi­hin. Teol­li­suus­työn­te­ki­jöi­den lähtö­palkka on yleensä vähim­mäis­palkka ja valtao­salla se myös jää siihen.

Maan palk­ka­ve­turi on Jakarta, jossa vähim­mäis­palkka on 215 euroa kuukau­dessa. Bekasi kuuluu Länsi-Jaavaan, jossa se on vain 90 euroa, mutta Jakar­tan lähei­syys nostaa mark­ki­na­palk­koja siellä.

Valme­tin huol­to­kes­kuk­sessa lähde­tään siitä, että säädetty vähim­mäis­palkka ei ole riittävä.

– Lähtö­palkka on noin 235 euroa kuukau­dessa, jonka jälkeen se nousee koke­muk­sen ja tehtä­vien mukaan, Supiy­anti sanoo.

Laki­sää­teis­ten työnan­ta­ja­vel­voit­tei­den, kuten sairaus­va­kuu­tuk­sen ja sosi­aa­li­tur­van lisäksi Valmet tarjoaa luon­toi­se­tuna maksut­to­man lounaan ja bussikuljetuksen.

Työn­te­ki­jät eivät ole perus­ta­neet ammat­tiyh­dis­tystä, aina­kaan vielä, mutta asiasta Supiy­an­tilta ja Walu­yoja­tilta kysyt­täessä he olivat kuiten­kin tietoi­sia, mikä ammat­tiyh­dis­tys on.

TEKSTI TANJA HARJUNIEMI
KUVAT JA VIDEO STOORISOPPI