Kaivos­teol­li­suuden edut ja luontoarvot joutuvat vastak­kain, kun Suomesta tehdään Euroopan kaivos­teol­li­suuden mallimaa.

Maail­man­ta­louden hyvä vire ja metallin hintojen nousu ovat nosta­neet Suomen malmi­varat kansain­vä­listen kaivos­yh­tiöiden kasvavan kiinnos­tuksen kohteeksi. Ei siis ihme, että suoma­lais­kai­vok­sista louhit­tiin viime vuonna yli 20 kertaa enemmän kiveä kuin alan matala­suh­dan­teessa vuosina 2004–2005.

Kaivos­toi­minta sai vauhtia myös malmi­net­sinnän ja kairausten lisään­ty­misen sekä lupaha­ke­musten määrän kasvusta. Suomen pinta-alasta on noin seitse­mäsosa tavalla tai toisella kaivos­yh­tiöiden varaamaa. Varaus tarkoittaa lievem­mil­lään etuoi­keutta hakea myöhemmin malmi­net­sin­tä­lupaa ja vahvim­mil­laan Turva­tek­nii­kan­keskus Tukesin myöntämää kaivoslupaa.

– Kaivo­sin­ves­toinnit lähtevät juuri nyt liikkeelle. Ne ovat olemassa olevien kaivosten eliniän piden­tä­mistä tai tuotannon nosta­mista, Kaivos­teol­li­suus ry:n toimin­nan­joh­taja Pekka Suomela sanoo.

Suurin­ves­toin­teja on liuta: Outokummun Kemin kaivok­seen 250 miljoonaa, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivok­seen 160 miljoonaa, Bolidenin Kevitsan kaivoksen kapasi­teetin nostoon 80 miljoonaa sekä Terra­famen Talvi­vaaran jalos­tus­lai­toksen akkuke­mi­kaa­lien tuotan­toon 150 miljoonaa euroa.

KAUKANA VAATIMUKSISTA

Alan vahva nousu on nostanut lähes jokai­sella paikka­kun­nalla kysymykset kaivos­yh­tiöiden vastuul­li­suu­desta ja luontoar­vojen suojaamisesta.

– Kaikki osapuolet tietävät, että erilaiset intressit pitää jollakin tavalla sovittaa yhteen. Siihen ei ole mitään oikopolkua, eikä vahvemman etuoi­keutta. Yhteis­työtä tehdään kaivos­yh­tiöiden, useiden viran­omais­ta­hojen ja Metsä­hal­li­tuksen kanssa, Suomela vakuuttaa.

Kaivo­sala on Suomen luonnon­suo­je­lu­liiton suoje­lu­asian­tun­tijan Otto Bruunin mukaan vielä kaukana niistä vaati­muk­sista, joita yhteis­kun­nassa tulisi asettaa vastuul­li­selle toiminnalle.

– Suurin osa Suomessa toimi­vista kaivok­sista rikkoo ympäris­tö­lu­piaan tai toimii harmaalla vyöhyk­keellä. Yritykset eivät pääse edes nykyi­siin vaati­mus­ta­soihin. Toisaalta meillä on luonnon kanto­kyvyn kannalta tarve jopa kiristää nykyisiä vaati­muksia, Bruun sanoo.

HANKALAT OLOSUHTEET

Kaivos­toi­min­nalle on tyypil­listä, että siinä käsitel­lään isoja kivimas­soja, jotta toiminta saadaan kannat­ta­vaksi. Toinen erityis­piirre erityi­sesti sulfi­di­mal­mi­kai­vok­silla on kaivan­nais­jät­teen eli sivukiven ja rikas­tus­hiekan reaktii­vi­suus ja se, kuinka se halli­taan pilaa­matta ympäristöä. Kolmas ongelmia aiheut­tava asia Suomessa on se, että sadetta tulee enemmän kuin vettä haihtuu.

– Tiivis­te­tysti voisi sanoa, että suoma­laisten kaivosten ominais­piirre ympäris­tö­asioissa on suurten mitta­kaa­vojen proses­sien hallinta kosteassa ympäris­tössä, kertoo Geolo­gisen tutki­mus­kes­kuksen (GTK) kaivo­sym­pä­ris­tö­asioiden tutki­mus­pro­fes­sori Tommi Kauppila. Hän vastaa GTK:ssa tieteel­li­sestä tutki­muk­sesta, joka liittyy kaivosten ympäris­tö­vai­ku­tuk­siin ja siihen, miten kaivos­toi­minnan vastuul­lista ympäris­tö­toi­mintaa voidaan kehittää.

Kaivosten käyttö­aika tunne­taan ennak­koon suunnil­leen samaan tapaan kuin ydinvoi­ma­loiden. Samalla tavalla myös kaivoksen sulke­mi­seen liittyy oma problematiikkansa.

Kun kaivos perus­te­taan, sen kannat­ta­vuus­las­kel­miin pitää sisäl­lyttää myös sulke­mis­kus­tan­nukset sekä ne kustan­nukset, jotka tulevat vielä sulke­misen jälkeen.

– Nykyisin toimi­taan niin, että kaivosta sulje­taan samalla kun se on toimin­nassa. Sulke­mis­kus­tan­nuksia voidaan kattaa samalla kun kaivos vielä tuottaa rahaa. Näin vähen­ne­tään lopul­lisia sulke­mis­vas­tuita, Kauppila sanoo.

Kun kaivoksen toiminta loppuu, on kaivos­yhtiö velvol­linen huoleh­ti­maan sekä kaivoksen että sen jäteka­sojen siivouk­sesta. Alalle on tullut uusia vakuus­vaa­ti­muksia ja olemassa olevia vakuus­vaa­ti­muksia on korotettu.

Kaivok­siin liittyy GTK:n Kauppilan mukaan nykyään ylläpi­to­suun­ni­telma eli care and mainte­nance plan, jolla varau­du­taan siihen, että laskusuh­dan­teessa kaivos voidaan ajaa alas, mutta samalla sen toimintaa ylläpi­de­tään niin, että se voidaan käynnistää helposti uudelleen.

Kaivosten sulke­minen ei aina onnistu suunni­tel­mien mukaan. Nivalassa sijait­seva Hituran kaivos on varoit­tava esimerkki. Sen kanada­lai­so­mis­taja Belve­dere Mining meni konkurs­siin, ja kaivos ajautui Suomen valtion haltuun. Sulke­mi­seen oli varattu kaksi miljoonaa euroa, mikä ei riittänyt. Nyt sulke­mi­seen palaa verova­roja jopa 20 miljoonaa euroa.

VUOSIKYMMENTEN VALUMAT

Suoma­laisten kaivosten suurimmat ongelmat liittyvät ympäris­töön kulkeu­tu­viin haitta-ainei­siin. Tämä on ongelma sekä kaivosten toiminnan aikana, että niiden sulke­misen jälkeen, jolloin kaivosten jäteka­soilta saattaa vuotaa haitta-aineita vuosi­kym­meniä ympäristöön.

– Teknisiä ratkai­su­mal­leja on olemassa, mutta niitä ei haluta ottaa käyttöön, koska ne maksavat, Bruun sanoo.

Suomessa olevat reilut kymmenen metal­li­mal­mi­kai­vosta tuottavat Bruunin mukaan kolme neljän­nestä koko Suomen jätemäärästä.

– Kierto­ta­louden näkökul­masta tällainen jätetuo­tanto, joka on lisäksi pitkä­ai­kainen ympäris­tö­haitta, ei ole millään tavalla kestä­vällä pohjalla. Jätevuorten peittämät maa-alueet ovat pois muulta järke­vältä maankäy­töltä. Tämä on merkit­tävää energian ja resurs­sien tuhlausta.

Sulfi­disten kaivosten happamat valuma­vedet ovat suoma­lais­kai­vosten tyypil­linen ongelma. Kun rikki­pi­toinen sivukivi joutuu koske­tuk­siin ilman ja veden kanssa, se rapautuu ja rikki hapettuu rikki­ha­poksi. Se liuottaa vaaral­lisia raskas­me­tal­leja, jotka vaaran­tavat sekä pinta- että pohjavesiä.

– Happa­mien valuma­ve­sien aiheut­tamat haitat ovat Ruotsin valtion tilin­tar­kas­tus­vi­ran­omaisten mukaan tuhat­vuo­tinen rasite, jota kaivos­yh­tiöt eivät ole ottaneet millään tavalla huomioon omissa laskel­mis­saan. Tätä asiaa ei ole Suomes­sa­kaan hoidettu millään tavalla, Bruun sanoo.

KANSALAISMIELIPIDE HUOLENAIHEENA

Kaivos­toi­minnan tyypil­linen piirre on sen herkkyys maail­man­ta­louden vaihte­luille. Pienikin talou­del­linen tai poliit­tinen epävar­muus heijastuu välit­tö­mästi metal­lien hintoihin, sitä kautta kaivos­yh­tiöiden kannat­ta­vuu­teen ja edelleen keskus­te­luihin kaivosten sulkemisesta.

– Suhdan­ne­sykli on nopeu­tunut. Se vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityi­sesti uusien kaivosten perus­ta­minen on riskial­tista. Jos kaivoksen aloitus sattuu siihen kohtaa, kun hinnat syöksyvät, voi käydä huonosti, Suomela sanoo.

Kansa­laisten suhtau­tu­minen kaivok­siin on alalle toinen huolenaihe.

– Jos haluamme käyttää yhä enemmän sähköä ja akkukäyt­töisiä laitteita, pitää meidän hyväksyä se, että laittei­siin tarvit­tavia raaka-aineita myös tuote­taan. Luonnon­suo­jelun ja kaivos­teol­li­suuden edut on punnit­tava ja sovitet­tava yhteen, Suomela sanoo.

13 000 työpaikkaa

Kaivo­sa­lalla ja malmi­net­sin­nässä työsken­telee suora­nai­sesti noin 6 500 työte­kijää ja saman verran välil­li­sissä tehtä­vissä. Työnte­ki­jä­määrä on nyt suunnil­leen sama kuin 1980-luvulla, jolloin Outokummun kaivokset työllis­tivät leijo­nan­osan suoma­lai­sista mainareista.

Alalla ei ole ollut toistai­seksi saman­laista pulaa työvoi­masta kuin muilla aloilla. Ala on koulut­tanut itse työvoimaa juuri niihin tehtä­viin, joihin on ollut tarve. Nyt tilanne on muuttu­massa erityi­sesti erikois­aloilla. Esimer­kiksi kaivos­ko­neiden tekniikan hallit­se­vista sähkö­au­to­maa­tio­asen­ta­jista alkaa olla pula.

– Nyt kun inves­toi­daan yli puolella miljar­dilla, herää kysymys löytyykö raken­tajia. Kun kaivokset valmis­tuvat, voi olla että spesia­lis­teista tulee pula, Kaivos­teol­li­suus ry:n Suomela sanoo.

Alan edellä­kä­vi­jäy­ri­tykset ovat kokeil­leet erilaisia robot­ti­rat­kai­suja ja kauko-ohjat­tavia laitteita, mutta niillä ei ole ratkai­sevaa merki­tystä työlli­syy­delle lähivuo­sina. Automa­tiikka lisääntyy ja monipuo­listuu, mikä parantaa osaltaan kaivosten tuottavuutta.

– Kaivok­semme ovat jo nyt erittäin tehok­kaita, kun töitä tehdään 24 tuntia vuoro­kau­dessa, Suomela sanoo.

Suomesta uusi Kongo?

Suomi on valittu toimialaa seuraavan Fraser-insti­tuutin listassa viime vuosina maailman houkut­te­le­vim­maksi maaksi kaivos­yh­tiöille. Onko lainsää­dän­tömme niin löysä, että Suomi on houkut­te­le­vampi kuin esimer­kiksi Kongo?

– Fraserin listan kärjessä ei ole löysän lainsää­dännön maita vaan päinvas­toin kehit­ty­neet teolli­suus­maat. Kaivos­yh­tiöt haluavat kunnol­lisen ympäris­tö­lain­sää­dännön ja viran­omaiset, joilla on kyky valvoa lakien noudat­ta­mista. Kaivos­yh­tiön omistajat vaativat yhtiöiden johdolta, että toiminta on vastuul­lista. Se on osa kaivos­yh­tiöiden riskien­hal­lintaa, Geolo­gisen tutki­mus­kes­kuksen Kauppila sanoo.

Lainsää­dännön ja tunnol­listen virka­miesten lisäksi Suomen houkut­te­le­vuutta lisää poliit­tinen vakaus ja se, että meillä on kattavat tiedot maamme geolo­giasta. Yli vuosi­sadan jatkunut laaja malmi­net­sintä on tuottanut valtavan datava­rannon kallioperästä.

Suomen luonnon­suo­je­lu­liiton Bruunin mukaan Suomesta on tehty tietoi­sesti houkut­te­leva kohde kaivo­sin­ves­toin­neille. Tämä johtaa siihen, että Suomeen avataan helposti suhdan­ne­kai­voksia, joiden kannat­ta­vuus ei kanna laskusuh­dan­teen yli.

– Suomeen on halpaa ja helppoa inves­toida, eikä se ole sattumaa. Säätely on suosiol­lista ja kaivos­yh­tiöitä koskevat vaati­mukset ovat vähäisiä. Niinpä kaivo­salan ei tarvitse kantaa ”saastut­taja maksaa” ‑periaa­tetta. Meillä on myös kehit­ty­mätön kaivos­ve­rotus, Bruun sanoo.

Seuraukset on nähty useam­pina konkurs­si­kai­vok­sina, kun riskit ovat reali­soi­tu­neet. Talvi­vaaran lisäksi muun muassa Ylläksen alueella sijait­seva Hannu­kaisen esiin­tymä on konkurssin kautta vaihtanut omistajaa ja Sodan­kylän Pahta­vaaran kaivos on kaatunut useamman kerran uusien omista­jien syliin.

Kaivoksia suunni­tel­laan Natura-alueille

Parin viime vuoden aikana malmi­net­sintää ja kairauksia on tehty luonnon­suo­jelu- ja jopa EU:n määrit­te­le­millä Natura-alueilla. Tunne­tuin kohde on Sodan­kylän Viian­ki­aavan alueelle kaavailtu Sakatin nikkeli-kuparikaivos.

– Lainsää­däntöä pitäisi ehdot­to­masti vahvistaa niin, etteivät nämä alueet jäisi peruut­ta­mat­to­masti kaivos­toi­minnan jalkoihin. Kaivos­toi­min­nasta seuraavat maankäytön muutokset ja vesis­tö­vai­ku­tukset aiheut­tavat globaa­listi luonnossa esiin­ty­vien lajien katoa ja luonnon monimuo­toi­suuden heikke­ne­mistä. Suomessa tämä voitai­siin estää, Suomen luonnon­suo­je­lu­liiton Bruun sanoo.

Toimialan etujär­jestön näkökul­masta kaivos­toi­minta Natura-alueilla tai niiden välit­tö­mässä lähei­syy­dessä vaatii jo nyt runsaasti lupia. Kaivos­toi­min­taan luvan antavan Turva­tek­nii­kan­keskus Tukesin lisäksi vaadi­taan luonnon­suo­je­lu­lain­mu­kainen lupa ely-keskuk­selta sekä Metsä­hal­li­tuk­selta alueen haltijan lupa.

– Lupapro­sessit vaativat paljon aikaa, rahaa ja viitse­liäi­syyttä. Tarvi­taan hyvin paljon töitä ennen kuin kaivos­toi­minta voidaan Natura-alueilla aloittaa, Kaivos­teol­li­suus ry:n Suomela sanoo.

Vaikka kaivos­toi­min­nalla on luonnon­suo­jelun näkökul­masta paljon kielteisiä vaiku­tuksia, ei Bruun anna lähtö­pas­seja kaivosyhtiöille.

– Jos toimintaa halutaan Suomessa jatkaa ja kehittää, lainsää­dännön pitää olla korkeam­malla tasolla ja kaivos­ve­ro­tuk­sella pitäisi huolehtia siitä, että inves­toinnit ovat kestävän kehityksen mukaisia. Toiminnan jälki­hoi­dolle asetet­tavat vakuudet pitäisi olla nykyistä suuremmat, Bruun sanoo.

Ulkomaisia pääomia tarvitaan

Kaivos­laki määrää, että malmie­siin­tymän löytä­jällä on oikeus esiin­ty­mään. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka kaivos­toi­min­taan. Jos kunta päättää, että alue sopiikin paremmin muuhun käyttöön, ei kaivos­toi­mintaa kovin helposti voida käynnistää.

– Ei pidä enää paikkansa, että iso paha kaivos­yhtiö vie metsäsi. Pitkät lupapro­sessit ovat maano­mis­ta­jille isompi ongelma. Voi mennä kymme­nenkin vuotta, ennen kuin saadaan varmuus, tuleeko kaivos lopulta vai ei, Kaivos­teol­li­suus ry:n Suomela sanoo.

Suoma­laista kallio­perää kaivaa joukko isoja kansain­vä­lisiä kaivos­yh­tiöitä suoma­laisten Outokummun, Terra­famen, Nordkalkin ja litium­kai­vosta Kausti­sille perus­tavan Keliberin rinnalla. Herää kysymys, miksi arvok­kaan uusiu­tu­mat­toman kansal­lis­va­ral­li­suuden ja siitä saatavan hyödyn annetaan valua ulos maasta.

Perus­syynä on raha: Uuden kaivoksen perus­ta­mi­seen vaadi­taan useiden satojen miljoo­nien eurojen riski­si­joi­tukset, eikä Suomesta niitä hevin löydy.

– Ala on hyvin riskial­tista: kun menee hyvin, rahaa löytyy malmi­net­sin­tään, mutta kun suhdan­teet vaihtuvat, rahahanat menevät nopeasti kiinni. Tällöin pitää olla mahdol­li­suus jättää hanke lepää­mään pitkäk­sikin aikaa odotta­maan parempia aikoja, Suomela sanoo.

TEKSTI JUKKA NORTIO