TYÖYMPÄRISTÖ: Häirintä ei ole huumoria

Häirit­sijät kuittaavat tekonsa tyypil­li­sesti huumo­riksi ja pyrkivät leimaa­maan häirinnän kohteen huumo­rin­ta­jut­to­maksi ihmiseksi. Näin häpeä tapah­tu­neesta siirre­tään häirit­si­jältä häiri­tylle. Suurin osa häirin­nästä saa tapahtua ilman, että siihen puutu­taan mitenkään.

Seksu­aa­lista häirintää näkyväksi tehnyt #metoo-ilmiö pyyhkäisi viime syksynä myös Suomen yli. Sosiaa­li­sesta mediasta liikkeelle lähtenyt keskus­telu saavutti lopulta vallankin kammarit, kun minis­terit Jari Lindström, Annika Saarikko ja Pirkko Mattila kutsuivat muun muassa työmark­ki­na­jär­jestöt pohti­maan keinoja vähentää häirintää työelämässä.

Tammi­kuussa työnan­ta­ja­puolen EK eli Elinkei­noe­lämän keskus­liitto teetti asiasta kyselyn. Tulokset kertovat, että #metoo:lle on työelä­mässä tarvetta. Lähes 40 prosenttia naisista ja noin 10 prosenttia miehistä ilmoittaa kokeneensa seksu­aa­lista häirintää työelä­mässä. Kaikkein eniten häirintää kohtaavat nuoret naiset.

Vielä häirinnän laajuut­takin merkit­tä­vämpi havainto on se, että suurin osa häirin­nästä saa tapahtua ilman, että siihen puutu­taan miten­kään. Alle 20 prosenttia häirintää kokeneista sanoo huomaut­ta­neensa asiasta häirit­si­jäl­leen. Hieman yli 20 prosenttia on ilmoit­tanut asiasta esimie­hel­leen. Ilmoi­tus­kynnys on korkea. Useimmat häirintää kokeneet pelkäävät, ettei heidän asiaansa oteta vakavasti.

Kaikki epäasial­linen käytös ei ole luonteel­taan seksu­aa­lista, eikä kiellettyä ole vain fyysinen häirintä ja ahdis­telu. Häirintää on kaikki loukkaava, vihjai­leva ja ilkeä puhe ja käytös. Lait kieltävät myös lievemmät teot.

Yleisesti puhutaan kiusaa­mi­sesta, kun tarkoi­te­taan niitä lukuisia epäasial­lisen kohtelun muotoja, joita työelä­mässä esiintyy ja jotka ovat yhtä lailla kiellet­tyjä kuin seksu­aa­li­nenkin häirintä. Työpai­kalla saate­taan sulkea joku ulos porukasta, kysee­na­laistaa tämän osaaminen, vaikeuttaa työntekoa, tehdä nauru­na­lai­seksi, väheksyä ja solvata monin eri tavoin.

VASTUU ON TYÖNANTAJALLA

Työnan­ta­jalla on lain mukainen vastuu häirinnän ennal­taeh­käi­se­mi­sestä ja poista­mi­sesta. Keinot ovat lopulta yksinkertaiset.

Työnan­tajan on linjat­tava ja säännöl­li­sesti muistu­tet­tava, että työpai­kalla vallitsee nolla­to­le­ranssi häirin­tään. Häirintää ei hyväk­sytä ja siihen puututaan.

Yhteis­toi­min­nassa on sovit­tava selkeät toimin­ta­tavat. Työnte­ki­jöiden on tiedet­tävä, kenelle häirin­nästä voi ilmoittaa ja heidän on voitava luottaa siihen, että asia otetaan vakavasti. Etene­mis­reitin on oltava selvä myös siinä tapauk­sessa, ettei lähie­si­mies puutu häirin­tään tai hän itse on häirit­sijä. Työnan­tajan on koulu­tet­tava esimiehet.

EK tilasi tutki­muksen Talous­tut­kimus Oy:ltä. Kyselyyn vastasi 2 128 työikäistä, ja virhe­mar­gi­naali on +/- 2 prosenttiyksikköä.

MIKÄ ON HÄIRINTÄÄ?

Tasa-arvolaki kieltää seksu­aa­lisen häirinnän.

”Sanal­lista, sanatonta tai fyysistä, luonteel­taan seksu­aa­lista ei-toivottua käytöstä. ”

Yhden­ver­tai­suus­laki kieltää häirinnän muun syyn kuten iän, alkuperän, uskonnon, ammat­tiyh­dis­tys­toi­minnan, vammai­suuden tai seksu­aa­lisen suuntau­tu­misen perusteella.

”Loukkaava käyttäy­ty­minen, jolla tarkoi­tuk­sel­li­sesti tai tosia­sial­li­sesti luodaan halven­tava, nöyryyt­tävä, uhkaava, vihamie­linen tai hyökkäävä ilmapiiri.”

Työtur­val­li­suus­laki kieltää häirinnän ja epäasia­sial­lisen kohtelun, joka aiheuttaa työntekijän tervey­delle haittaa tai vaaraa.

Rikos­laki määrit­telee seksu­aa­lisen ahdis­telun, joka on aina fyysistä, ja kunnian­louk­kauksen, jossa valheel­lisia tietoja tai vihjauksia levit­tä­mällä tai muutoin aiheu­te­taan vahinkoa toiselle tai halven­ne­taan toista.

TEKSTI SAILA RUUTH, TEOLLISUUSLIITON SOSIAALI- JA TYÖYMPÄRISTÖASIANTUNTIJA
KUVA WIKIMEDIA COMMONS