TYÖYMPÄRISTÖ: Häirintä ei ole huumoria

Häirit­si­jät kuit­taa­vat tekonsa tyypil­li­sesti huumo­riksi ja pyrki­vät leimaa­maan häirin­nän kohteen huumo­rin­ta­jut­to­maksi ihmi­seksi. Näin häpeä tapah­tu­neesta siir­re­tään häirit­si­jältä häiri­tylle. Suurin osa häirin­nästä saa tapah­tua ilman, että siihen puutu­taan mitenkään.

Seksu­aa­lista häirin­tää näky­väksi tehnyt #metoo-ilmiö pyyh­käisi viime syksynä myös Suomen yli. Sosi­aa­li­sesta mediasta liik­keelle lähte­nyt keskus­telu saavutti lopulta vallan­kin kamma­rit, kun minis­te­rit Jari Lind­ström, Annika Saarikko ja Pirkko Mattila kutsui­vat muun muassa työmark­ki­na­jär­jes­töt pohti­maan keinoja vähen­tää häirin­tää työelämässä.

Tammi­kuussa työnan­ta­ja­puo­len EK eli Elin­kei­noe­lä­män keskus­liitto teetti asiasta kyse­lyn. Tulok­set kerto­vat, että #metoo:lle on työelä­mässä tarvetta. Lähes 40 prosent­tia naisista ja noin 10 prosent­tia miehistä ilmoit­taa koke­neensa seksu­aa­lista häirin­tää työelä­mässä. Kaik­kein eniten häirin­tää kohtaa­vat nuoret naiset.

Vielä häirin­nän laajuut­ta­kin merkit­tä­vämpi havainto on se, että suurin osa häirin­nästä saa tapah­tua ilman, että siihen puutu­taan miten­kään. Alle 20 prosent­tia häirin­tää koke­neista sanoo huomaut­ta­neensa asiasta häirit­si­jäl­leen. Hieman yli 20 prosent­tia on ilmoit­ta­nut asiasta esimie­hel­leen. Ilmoi­tus­kyn­nys on korkea. Useim­mat häirin­tää koke­neet pelkää­vät, ettei heidän asiaansa oteta vakavasti.

Kaikki epäasial­li­nen käytös ei ole luon­teel­taan seksu­aa­lista, eikä kiel­let­tyä ole vain fyysi­nen häirintä ja ahdis­telu. Häirin­tää on kaikki louk­kaava, vihjai­leva ja ilkeä puhe ja käytös. Lait kiel­tä­vät myös lievem­mät teot.

Ylei­sesti puhu­taan kiusaa­mi­sesta, kun tarkoi­te­taan niitä lukui­sia epäasial­li­sen kohte­lun muotoja, joita työelä­mässä esiin­tyy ja jotka ovat yhtä lailla kiel­let­tyjä kuin seksu­aa­li­nen­kin häirintä. Työpai­kalla saate­taan sulkea joku ulos poru­kasta, kysee­na­lais­taa tämän osaa­mi­nen, vaikeut­taa työn­te­koa, tehdä nauru­na­lai­seksi, vähek­syä ja solvata monin eri tavoin.

VASTUU ON TYÖNANTAJALLA

Työnan­ta­jalla on lain mukai­nen vastuu häirin­nän ennal­taeh­käi­se­mi­sestä ja pois­ta­mi­sesta. Keinot ovat lopulta yksinkertaiset.

Työnan­ta­jan on linjat­tava ja sään­nöl­li­sesti muis­tu­tet­tava, että työpai­kalla vallit­see nolla­to­le­ranssi häirin­tään. Häirin­tää ei hyväk­sytä ja siihen puututaan.

Yhteis­toi­min­nassa on sovit­tava selkeät toimin­ta­ta­vat. Työn­te­ki­jöi­den on tiedet­tävä, kenelle häirin­nästä voi ilmoit­taa ja heidän on voitava luot­taa siihen, että asia otetaan vaka­vasti. Etene­mis­rei­tin on oltava selvä myös siinä tapauk­sessa, ettei lähie­si­mies puutu häirin­tään tai hän itse on häirit­sijä. Työnan­ta­jan on koulu­tet­tava esimiehet.

EK tilasi tutki­muk­sen Talous­tut­ki­mus Oy:ltä. Kyse­lyyn vastasi 2 128 työi­käistä, ja virhe­mar­gi­naali on +/- 2 prosenttiyksikköä.

MIKÄ ON HÄIRINTÄÄ?

Tasa-arvo­laki kiel­tää seksu­aa­li­sen häirinnän.

”Sanal­lista, sana­tonta tai fyysistä, luon­teel­taan seksu­aa­lista ei-toivot­tua käytöstä. ”

Yhden­ver­tai­suus­laki kiel­tää häirin­nän muun syyn kuten iän, alku­pe­rän, uskon­non, ammat­tiyh­dis­tys­toi­min­nan, vammai­suu­den tai seksu­aa­li­sen suun­tau­tu­mi­sen perusteella.

”Louk­kaava käyt­täy­ty­mi­nen, jolla tarkoi­tuk­sel­li­sesti tai tosia­sial­li­sesti luodaan halven­tava, nöyryyt­tävä, uhkaava, viha­mie­li­nen tai hyök­käävä ilmapiiri.”

Työtur­val­li­suus­laki kiel­tää häirin­nän ja epäasia­sial­li­sen kohte­lun, joka aiheut­taa työn­tekijän tervey­delle hait­taa tai vaaraa.

Rikos­laki määrit­te­lee seksu­aa­li­sen ahdis­te­lun, joka on aina fyysistä, ja kunnian­louk­kauk­sen, jossa valheel­li­sia tietoja tai vihjauk­sia levit­tä­mällä tai muutoin aiheu­te­taan vahin­koa toiselle tai halven­ne­taan toista.

TEKSTI SAILA RUUTH, TEOLLISUUSLIITON SOSIAALI- JA TYÖYMPÄRISTÖASIANTUNTIJA
KUVA WIKIMEDIA COMMONS