Markkinat tarvit­sevat ohjausta

Kun vastuul­li­silta yhteis­kun­nal­li­silta ja talous­e­lämän toimi­joilta kysytään, pitääkö harmaa talous suitsia, on vastaus yksise­lit­tei­sesti kyllä. Kun on aika toimia, alkavat rivit harventua. Vastuun­kannon nähdään helposti sijait­sevan jossain muualla kuin omalla tontilla.

Osin kysymys on siitä, että harmaata taloutta ei havaita, ja osin siitä, että sen torju­minen on hankalaa. Lisäksi ilmiön taustalla kummit­telee noin 250 vuotta vanha tarina markki­noiden näkymät­tö­mästä kädestä, joka avoimen kilpailun olosuh­teessa ohjaa kysynnän, tarjonnan ja hinnoit­telun kohdal­leen, ja joidenkin tulkin­tojen mukaan jopa palauttaa markkinat häiriö­ti­loista tasapai­noon. Tarinan taustao­letus, jonka mukaan yksilöiden edun tavoit­telu koituu yhtei­seksi hyväksi, on kuitenkin yhtä aikaa luova ja sokea. Se ei erottele vastuul­lisia toimi­joita vilpin harjoittajista.

Jos keinot­te­lulle annetaan tilaa, ilmes­tyvät keinot­te­lijat paikalle. Ja niin on tapah­tunut. Tärkeä selit­tävä tekijä löytyy markki­noiden sinänsä toimi­vasta logii­kasta, joka aiheuttaa yrityk­sille paineen tuottaa tavaroita ja palve­luja kustan­nus­te­hok­kaasti. Yksi väline siihen ovat alihank­kijat, joiden valin­nassa uraka­nan­tajat ovat taipu­vaisia suosi­maan alhai­sinta hintaa. Jos alihank­ki­joiden taustat samalla jätetään selvit­tä­mättä ja niiden toiminta valvo­matta, on portti vilpille ja vastuiden laimin­lyö­mi­selle avattu. Mitä pidempi alihan­kin­ta­ketju on, sitä alttiimmin liutaan harmaan talouden kannalta suotui­salle ei-kenen­kään maalle.

Arviot harmaan talouden suuruu­desta vaihte­levat Suomessa vuosi­ta­solla miljar­dista eurosta pitkästi yli 10 miljar­diin euroon. Leveä haarukka kuvastaa sitä, että ongelma hahmo­te­taan vailli­nai­sesti. Tosiasia kuitenkin on, että laeista, säännök­sistä, velvoit­teista ja työeh­to­so­pi­muk­sista piittaa­mat­tomat toimijat ovat valvonnan puuttuessa pysty­neet anasta­maan töitä vastuul­li­sesti toimi­vilta yrityk­siltä. Jopa verova­roja ohjautuu erilaisten tukien kautta harmaa­seen talou­teen. Ilmiö myös ylittää kansal­liset rajat niin, että ulkomaille rekis­te­röi­tyjen yritysten valvonta on vaikeampaa kuin Suomessa toimi­vien yritysten.

Vallit­se­vasta tilan­teesta on turha moittia valvontaa hoitavia viran­omaisia. Käytössä olevat välineet ja resurssit eivät ole riittävät. Siksi järke­västi perus­tel­tujen viran­omais­re­surs­sien osoit­ta­misen rinnalla myös väline­puolta eli lainsää­däntöä pitää kehittää. Uraka­nan­ta­jien velvoit­teiden ja vastuiden kasvat­ta­minen on tärkeä tekijä. Toisaalta vilpillä saatujen hyötyjen sanktiointia ja takai­sin­pe­rintää voidaan tehostaa ja vilpin käyttä­jien markki­noilta sulke­mista tiukentaa. Myös ammat­ti­liit­tojen roolia voidaan harmaan talouden torjun­nassa vahvistaa. Esimer­kiksi raken­nus­työ­mailla käytössä olevan veronu­me­ro­re­kis­terin käytön voisi laajentaa myös muille toimia­loille. Terve kilpailu ei synny tyhjästä. Markkinat tarvit­sevat ohjausta.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja