Mark­ki­nat tarvit­se­vat ohjausta

Kun vastuul­li­silta yhteis­kun­nal­li­silta ja talous­e­lä­män toimi­joilta kysy­tään, pitääkö harmaa talous suit­sia, on vastaus yksi­se­lit­tei­sesti kyllä. Kun on aika toimia, alka­vat rivit harven­tua. Vastuun­kan­non nähdään helposti sijait­se­van jossain muualla kuin omalla tontilla.

Osin kysy­mys on siitä, että harmaata taloutta ei havaita, ja osin siitä, että sen torju­mi­nen on hanka­laa. Lisäksi ilmiön taus­talla kummit­te­lee noin 250 vuotta vanha tarina mark­ki­noi­den näky­mät­tö­mästä kädestä, joka avoi­men kilpai­lun olosuh­teessa ohjaa kysyn­nän, tarjon­nan ja hinnoit­te­lun kohdal­leen, ja joiden­kin tulkin­to­jen mukaan jopa palaut­taa mark­ki­nat häiriö­ti­loista tasa­pai­noon. Tari­nan taus­tao­le­tus, jonka mukaan yksi­löi­den edun tavoit­telu koituu yhtei­seksi hyväksi, on kuiten­kin yhtä aikaa luova ja sokea. Se ei erot­tele vastuul­li­sia toimi­joita vilpin harjoittajista.

Jos keinot­te­lulle anne­taan tilaa, ilmes­ty­vät keinot­te­li­jat paikalle. Ja niin on tapah­tu­nut. Tärkeä selit­tävä tekijä löytyy mark­ki­noi­den sinänsä toimi­vasta logii­kasta, joka aiheut­taa yrityk­sille paineen tuot­taa tava­roita ja palve­luja kustan­nus­te­hok­kaasti. Yksi väline siihen ovat alihank­ki­jat, joiden valin­nassa uraka­nan­ta­jat ovat taipu­vai­sia suosi­maan alhai­sinta hintaa. Jos alihank­ki­joi­den taus­tat samalla jäte­tään selvit­tä­mättä ja niiden toiminta valvo­matta, on portti vilpille ja vastui­den laimin­lyö­mi­selle avattu. Mitä pidempi alihan­kin­ta­ketju on, sitä alttiim­min liutaan harmaan talou­den kannalta suotui­salle ei-kenen­kään maalle.

Arviot harmaan talou­den suuruu­desta vaih­te­le­vat Suomessa vuosi­ta­solla miljar­dista eurosta pitkästi yli 10 miljar­diin euroon. Leveä haarukka kuvas­taa sitä, että ongelma hahmo­te­taan vail­li­nai­sesti. Tosia­sia kuiten­kin on, että laeista, sään­nök­sistä, velvoit­teista ja työeh­to­so­pi­muk­sista piit­taa­mat­to­mat toimi­jat ovat valvon­nan puut­tuessa pysty­neet anas­ta­maan töitä vastuul­li­sesti toimi­vilta yrityk­siltä. Jopa vero­va­roja ohjau­tuu erilais­ten tukien kautta harmaa­seen talou­teen. Ilmiö myös ylit­tää kansal­li­set rajat niin, että ulko­maille rekis­te­röi­ty­jen yritys­ten valvonta on vaikeam­paa kuin Suomessa toimi­vien yritysten.

Vallit­se­vasta tilan­teesta on turha moit­tia valvon­taa hoita­via viran­omai­sia. Käytössä olevat väli­neet ja resurs­sit eivät ole riit­tä­vät. Siksi järke­västi perus­tel­tu­jen viran­omais­re­surs­sien osoit­ta­mi­sen rinnalla myös väli­ne­puolta eli lain­sää­dän­töä pitää kehit­tää. Uraka­nan­ta­jien velvoit­tei­den ja vastui­den kasvat­ta­mi­nen on tärkeä tekijä. Toisaalta vilpillä saatu­jen hyöty­jen sank­tioin­tia ja takai­sin­pe­rin­tää voidaan tehos­taa ja vilpin käyt­tä­jien mark­ki­noilta sulke­mista tiuken­taa. Myös ammat­ti­liit­to­jen roolia voidaan harmaan talou­den torjun­nassa vahvis­taa. Esimer­kiksi raken­nus­työ­mailla käytössä olevan vero­nu­me­ro­re­kis­te­rin käytön voisi laajen­taa myös muille toimia­loille. Terve kilpailu ei synny tyhjästä. Mark­ki­nat tarvit­se­vat ohjausta.

PETTERI RAITO
Päätoi­mit­taja