Profes­sori Heikki Patomäki: Harvojen vauraus luo harvojen demokratian

Eriar­voi­suus on syven­tynyt myös kansain­vä­li­sesti, aivan kuten se on syven­tynyt maiden sisällä. Harvain­vau­raus merkitsee harvain­valtaa. Sipilöity Suomi piipertää perässä, kun trumpismi ja putinismi purkavat demokra­tiaa uusli­be­ra­lismin hengessä.

Kahdeksan (8) maailman rikkainta ihmistä omistaa saman verran varal­li­suutta kuin köyhin puolikas koko ihmis­kuntaa. Näin on hiljat­tain todennut suuri ja luotettu britti­jär­jestö Oxfam. Maail­man­po­li­tiikan profes­sori Heikki Patomäki Helsingin yliopis­tosta vastaakin kyllä, kun häneltä kysyy, onko eriar­voi­suus lisään­tynyt maailmanlaajuisesti.

– Suuren poikkeuksen tekevät kuitenkin Kiina ja Intia. Perin­teisen länsi­maisen ajattelun mukaan merkit­tävä osa Intian ja Kiinan väestöstä on nostettu köyhyy­destä. Väestö on kasvanut ja tämän takia keski­luokan vauras­tu­minen merkitsee suurta määrää ihmisiä.

Maailman kaikkien ihmisten laitta­minen yhteen tulori­viin ja mediaanin (keskim­mäi­simmän tulon) laske­minen ei Patomäen mukaan ole kuiten­kaan välttä­mättä mielek­käin tapa kuvata kehit­ty­vien maiden todel­li­suutta. Eriar­voi­suuden mittaa­mi­seen käytetty GINI-indeksi huitelee Intian tapauk­sessa jo yli 50:n. Intia on Etelä-Afrikan ohella maailman eriar­voisin maa. (Esimer­kiksi Suomen luku on noin 25, Turkin noin 40.)

– Kalkutan slummien köyhyys ja kurjuus on aivan yhtä pohja­tonta kuin silloin, kun niihin joskus 1970-luvulla järjes­tet­tiin turis­ti­mat­koja eli harjoi­tet­tiin köyhyyspornoa.

Maail­man­pankki on nostanut tilas­to­jensa köyhyys­rajan 1 dolla­rista päivässä 2 dolla­riin päivässä. Mutta pärjääkö kahdella dolla­rilla jätti­kau­pungin slummissa jopa heikommin kuin dolla­rilla maaseudulla?

– Tämä on tärkeä pointti. On aivan eri asia, jos joutuu ostamaan kaiken markki­noilta. Nälästä on vähän vaikea sanoa mitään täysin varmasti. Toisaalta kuitenkin tiedämme ainakin sen, että globaali elinaja­no­dote on noussut 50:stä yli 70:ään.

Afrikan tilanne vaikuttaa profes­so­rista synkältä, sillä maanosa näyttää vajoavan uudel­leen sotimi­seen ja sisäi­seen kaaoksen. Latina­laisen Amerikan suurvalta Brasilia on puoles­taan kääntynyt takaisin korrup­tion ja eriarvon tielle. Maan köyhimpiä autta­mi­seen luodut ohjelmat vähen­sivät joidenkin vuosien ajan kurjuutta ja lopet­tivat eriar­vois­tu­misen kasvun.

– Kiina on inves­toinut Latina­lai­seen Amerik­kaan, mutta lyhyen aikavälin hyötyjen jälkeen Kiina näyttää alistavan maanosaa raaka-aineiden tuottajaksi.

– Vauraus on myös vallan väline. Kun rahavalta keskittyy, keskittyy myös valta. Suurin huoli on se, että demokra­tiaa ollaan purka­massa ympäri maailmaa.

- Tutki­mukset osoit­tavat, että suurin yksit­täinen uhka demokra­tialle on nimeno­maan eriarvoisuus.

Patomäki kuvaa, että paljon riippuu Kiinan kehityksestä.
– Maassa on paljon yliopis­toja ja melko hyvä koulu­tus­jär­jes­telmä. Siellä olisi siis mahdol­li­suus demokratisoitumiseen.

Maan kokonais­kuvaa on melko vaikea luoda, sillä riippu­mat­tomia tilas­toja on työlästä saada. Kiinas­sakin kehitys näyttää kuitenkin huolestuttavalta.
– GINI-indeksi lähestyy jo 50:ttä. Yksi prosentti kiina­lai­sista omistaa yli kolman­neksen koko Kiinan varallisuudesta.

SUOMI ERIARVON EDISTÄJÄNÄ?

Talous­li­be­ra­lismin ja talous­kurin länsi on Reaganin ja Thatc­herin hengessä levit­tänyt eriar­voi­suutta aina vain laajem­malle ja syvem­mälle ympäri maailmaa. Onko Suomi toiminut eriar­voi­suuden luojana vai hidas­ta­jana omassa kansain­vä­li­sessä roolis­saan? Patomäki kuvaa, että Suomi on siirtynyt lännen passii­vi­sesta myötäi­li­jästä kovan linjan aktii­vi­seksi uusliberalistiksi.

Profes­sori muistuttaa Uudesta kansain­vä­li­sestä talous­jär­jes­tel­mästä, UKTJ:stä. Sillä yritet­tiin muuttaa YK:n suojissa 1970–80-luvuilla maail­man­ta­louden kauppa­suh­teita niin, että niin sanotut kolmannen maailman maat voisivat vaurastua suhteessa rikkai­siin teollisuusmaihin.

– Vielä 1980-luvulla Suomi puolusti UKTJ:tä. Suomi antoi esimer­kiksi muiden Pohjois­maiden tavoin usein tukensa Afrikan maille.

Noihin aikoihin verrat­tuna Suomen kansain­vä­linen toiminta on tyystin muuttunut. Viimeiset 10 vuotta Suomi on toimnut aktii­vi­sena uusli­be­ra­lismin airuena EU:ssa, joka on Patomäen mukaan vapaan markki­na­ta­louden unelma.

– Vapaat markkinat ja sama raha, mutta ei minkään­nä­köistä yhteistä valtiol­lista talous­po­li­tiikkaa. Kreikan velka­kriisin suhteen Suomi ajoi kaikkein kovinta linjaa EU:ssa. Suomi ajoi jopa Saksan ohi oikealta. Velka­kriisi toi kolmannen maailman köyhyyden Kreikkaan.

Suomi on Patomäen mukaan hyväk­synyt sellai­se­naan talous­li­be­ra­lismin, jota myös uusli­be­ra­lis­miksi kutsu­taan. Libera­lis­tiset rahoitus‑, inves­tointi- ja veropa­ra­tii­si­jär­jes­telyt merkit­sevät jopa osittain täysin rikol­li­sesti hoidettua, valtavaa vaurauden keskittymistä.

– Talous­li­be­ra­lismi on merkinnyt sitä, että vaurauden keskit­ty­minen on globaa­listi organi­soi­tu­nutta, Patomäki tiivistää.

Profes­sori toivoisi Suomelta aivan toisen­laisia linjauksia EU-politii­kas­saan. Kreikan tapauk­sessa Suomi olisi voinut ajaa velkojen perus­teel­lista uudel­leen järjes­telyä, jotta työttö­myys ei olisi merkinnyt kreik­ka­lai­sille sosiaa­lista katastrofia.

Kataisen ollessa päämi­nis­te­rinä Suomi jättäytyi pois hankkeesta, jolla olisi luotu rahoi­tustran­sak­tio­vero maail­man­laa­juisen rahoi­tus­kriisin jälkimainingeissa.

– Melkein kaikki EMU-maat ajoivat hanketta Saksan johdolla vahvis­tetun yhteis­työn menet­telyn kautta. Katainen jättäytyi pois hankkeesta.

Suomi voisi maail­man­po­li­tiikan profes­sorin mukaan rakentaa sekä EU:ssa että muussakin kansain­vä­li­sessä yhteis­työssä koali­tioita, joiden tavoit­teena olisi tulojen ja vaurauden tasai­sempi jako.

– Minusta globaalit kasvi­huo­ne­verot olisivat keskeinen keino kompen­soida ilmas­ton­muu­toksen vaiku­tuksia niille maille, jotka muutok­sesta pahiten kärsivät. Esimer­kiksi Afrikan sarvessa ilmas­ton­muutos on merkinnyt kuivuutta ja nälähätää. Tämä on osa globaalia eriarvoisuutta.

LIBERALISMI MURENTAA KANSANVALTAA

Palaamme kysymyk­seen siitä, miten vaaral­lista vaurauden valtava keskit­ty­minen on demokratialle.

– Kun raha kerääntyy, samalla myös valta kasautuu. Demokra­tiaa ollaan purka­massa eri puolilla maailmaa. En tarkoita vain Turkin Erdoǧanin kaltaisia johtajia, vaan pitkän aikavälin proses­seja, jotka johtavat trumpis­miin ja putinismiin.

Suomessa Patomäkeä huoles­tuttaa se, miten vaihtoeh­dot­to­maksi julkinen keskus­telu on käynyt.

– Esimer­kiksi Björn Wahlroosin kaltaiset ihmiset pyrkivät vahvis­ta­maan asemaansa lainsää­dän­nössä ja yleisissä ajatte­lu­ta­voissa. Tästä syntyy itseään vahvis­tavia piirteitä. Media alkaa oikeis­to­laistua. Yleis­radio on osittain ajettu alas, osittain oikeis­to­lais­tettu. Yliopistot aliste­taan toimi­maan suury­ri­tysten ehdoilla konsult­ti­kielen kautta.

– Koko koulu­tus­jär­jes­telmä tehdään myötä­mie­li­seksi uusli­be­ra­lis­ti­selle ideolo­gialle. Kilpailu alkaa määri­tellä kaikkea. Kaikesta tehdään kilpailua, ja välillä vielä julmaa sellaista kuten esimer­kiksi heikoin lenkki ‑ohjelmat. Ikään kuin norma­li­soi­daan se, että yhteis­kunta koostuu ja että sen pitääkin koostua kilpailusta.

Jatku­valla kilpai­lulla ei ole mitään tekemistä ihmisten tasapai­noisen, onnel­lisen elämän kanssa. Patomäki muistuttaa, että terve järki on englan­nin­kie­li­sessä muodos­saan ”common sense”. Sana common tarkoittaa yhteistä.

– Uusli­be­ra­li­saa­tion myötä niin yrityk­sissä, kouluissa kuin yliopis­tois­sakin kaikkea johde­taan ulkoisen motivaa­tion kautta. Kaikkia tarkkail­laan ja rangais­taan. Todel­li­suu­dessa ihminen voi hyvin, kun hän saa tunnus­tusta muilta ihmisiltä, kun hän pääsee toimi­maan yhtei­söl­li­sesti muiden ihmisten kanssa ja kun hän saa itse määri­tellä tekemis­tään eli hänellä on autonomiaa.

ÄÄRIAJATTELUN JUURILLA

Uusli­be­ra­lismin julma uusjako entistä rikkaam­piin ja entistä köyhem­piin tuottaa Suomes­sakin syrjäy­ty­mistä. Uusli­be­ra­lismi on poissul­kevaa. Uusli­be­ra­lismi johtaa äärioi­keiston ja väärän­laisen kansal­lis­tun­teen nousuun, kuten on nähty ympäri Eurooppaa.

– Yhteis­kun­nasta tulee armot­to­mampi ja ihmisten arjesta turvat­to­mampi. Kilpailun logiikka ja turvat­to­muus luovat ihmiseen eksis­ten­ti­aa­lista turvat­to­muuden tuntee. Pitää nimetä synti­puk­keja. ”Ne vie meidän työpaikat.”

– Tämä kaikki on yhdis­tynyt vielä sosiaa­lisen median nousuun. Yhteis­vai­kutus on ollut raju. Ajatukset ja ideat voivat levitä kuin bakteerit ja virukset. Karu ja julma vapaa­mark­ki­nau­topia sopii hyvin yhteen UKIPin kaltaisten ilmiöiden kanssa.

Patomäki viittaa UKIPilla Britan­nian itsenäi­syys­puo­lu­ee­seen, jonka aatteita voidaan kuvata rasis­ti­siksi. Patomäki muistuttaa vielä siitä, että länsi­mai­sissa demokra­tioissa rikkaat rahoit­tavat niitä polii­tik­koja, jotka ajavat rikkaiden etuja.

– Kaikki Yhdys­val­tain miljar­döörit eivät varmaan kannata kaikkia Trumpin ajatuksia, mutta muuta­makin miljar­dööri riittää.

Tämä vinou­tuma koskee puolueiden rahoi­tusta myös Suomessa.

– Kokoomus ja Kepu saavat paljon yksityistä rahoi­tusta. Jos rahoi­tuk­seen ei puututa, sama jatkuu.

Patomäki muistuttaa, että myös Suomessa myös niin sanotut ajatus­hau­tomot saavat Wahlroosin kaltai­silta raharik­kailta rahoi­tusta. Nämä think-tankit, kuten Patomäen mukaan ”puoli­vi­ral­lisen” aseman saanut Libera, ajavat sitten rahoit­ta­jiensa ideolo­gisia etuja.

KUKA AJAISI MUUTOSTA?

– Ei tahdo löytyä julkista tilaa, jossa voisi esittää monipuo­lista kritiikkiä vallit­sevaa talous­li­be­ra­lismia vastaan, Patomäki murehtii.

Mutta toivoton ei profes­sori ole. Kilpailua ihannoiva uusli­be­ra­lismi toimii niin vastoin meidän ihmisten sisäsyn­tyistä solidaa­ri­suutta ja yhteis­työ­halua vastaan, että sen päivät ovat luetut.

– En usko, että uusli­be­ra­lis­milla on kovin pitkä elinkaari.

Patomäellä on se käsitys, että ainakaan tällä hetkellä ay-liike ei ole kuiten­kaan se, joka pystyisi haasta­maan uusli­be­ra­lis­tisen ajattelun pakkovallan.

– Meillä on aika iso ongelma liittojen osalta. Useimmat SAK:n ekono­mistit ovat saaneet uusklas­sisen koulu­tuksen. He uskovat tehok­kaiden markki­noiden hypotee­siin ja valta­vir­ta­ta­lous­tie­teen muihin doktrii­neihin, joilla on negatii­visia vaiku­tuksia myös demokra­tian kannalta.

Patomäki ei pidä siitä, että ay-liike näyttää hyväk­sy­neen hokemat siitä, että kaikkien pitäisi lähteä kansan­ka­pi­ta­lis­teiksi osake­mark­ki­noille tai yrittäjiksi.

– Ay-liikkeeltä on ollut virhe lähteä uusli­be­ra­lis­tien kelkkaan. Sosia­listit ja demokraatit käyvät Euroopan parla­men­tissa hyvin kriit­tistä keskus­telua talous­li­be­ra­lis­mista. Suomessa ei näy merkkiä­kään tällai­sesta keskustelusta.

– Pitäi­sikö palata perus­ar­vojen äärelle? Patomäki kysyy ay-liikkeeltä.

– Ay-liikkeen on löydet­tävä kannat­tajia myös muista kuin työväen­luo­kasta. Roboti­saa­tion ja digita­li­saa­tion myös teolli­suus­työ­voiman tarve pienenee. Ei enää vesit­ty­neitä vappu­juhlia. On löydet­tävä uusia symbo­leita, sellaisia, jotka vetoavat laajalti erilaisten ihmisten solidaa­ri­suuden ja oikeu­den­mu­kai­suuden tuntoihin.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA PATRIK LINDSTRÖM

Lue lisää samasta aiheesta:

Loukussa: Tällaista on elää pitkä­ai­kais­työt­tö­mänä eriar­voi­sessa Suomessa

Kausi­työ­läinen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvitus on vilkas mielikuvitus