Kausi­työ­läinen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvitus on vilkas mielikuvitus

Vaikka ihminen on tutkinnon suorit­tanut ammat­ti­lainen, toimeen­tulo voi olla niukka.

– Jos asuisin kaupun­gissa, rahani eivät riittäisi asuntoon eivätkä myöskään ruokaan, sanoo puutar­huri Sirkka-Liisa Ojala.

Hän tekee puoli vuotta kukka­puu­tar­halla kausi­työtä ja elää toiset puoli vuotta ansio­si­don­nai­sella päivärahalla.

Puutar­hurin työ on seson­ki­luon­toista ja niin rankkaa ja kiireistä, että Ojala ei edes kaipaa lisää työtä.

– Siinä työssä on melko piipussa. Puutar­halla on kevät­kii­reet, kesäkii­reet ja syyskii­reet. Kauden jälkeen olen aika väsynyt ja otan pari kuukautta vähän rauhal­li­semmin. Haluan pitää loman. En ole edes ajatellut, että lähtisin välipät­kiksi töihin.

Talvi­kauden rauhoit­ta­mista puoltaa myös Ojalan elämäntilanne.

– Isä ja äiti ovat aika vanhoja. Joudun hoita­maan heidän asioi­taan ja huoleh­ti­maan heistä. Tiedän, että he eivät kauhean montaa vuotta elä, joten voin uhrata talvi­kauden siihen.

Ojala myöntää, että kausi­työn­te­kijän elämä on haasteellista.

– Puutarha-alan palkalla ei kauhean pitkälle pötkitä. Se ala on pienipalkkainen.

Vapaa-aikana Ojala toimii ammat­tiyh­dis­tys­liik­keessä ja viettää aktii­vista elämää.

– Voin tehdä sellaista, mikä ei maksa oikeas­taan mitään. Lenkkeily on ilmaista. Käyn halvoissa jumpissa. Kun toimin erilai­sissa järjes­töissä ja organi­saa­tioissa, pääsen mukaan monen­lai­siin paikkoihin.

Ammat­tiyh­dis­tys­liike tarjoaa elämään sisältöä.

– Järjestöt, joissa toimin, tarjoavat vapaa­eh­toi­sille retkiä tai muuta virkis­tystä. Minun ei välttä­mättä tarvitse käyttää omaa rahaa niihin. Olen aina menossa jonnekin tai tulossa jostain.

Ojalalle lapsuuden kodissa saaduille opetuk­sille on elämässä ollut käyttöä.

– Olen kotoa saanut sellaiset opit, että säästä ja vielä kerran säästä pahan­päivän varalle. Ja ennakoi!

Siitä Ojala arvostaa, että kävi nuoruu­des­saan emäntäkoulun.

– Pystyn hyödyn­tä­mään raaka-aineita ja tekemään niistä ruoan. Osaan laittaa perus­ruokaa ja isommat annokset pakastan.

Mustikan poiminta on hänen mukaansa hyödyl­linen harrastus.

– Syksyllä käyn marjassa ja säilön. Pyrin siihen, että syön terveel­li­sesti. En osta valmis­ruokaa, sillä se on kallista.

Emäntä­kou­lussa Ojala oppi huolta­maan vaatteet.

– Köyhän ei tarvitse kävellä rääsyissä. Riittää kun on siistit vaatteet. Jos niissä on paikat­tavaa, niin ne paikataan.

Hänen mukaansa opiskelu avoimessa ammat­ti­kor­kea­kou­lussa on edullista.

– Se maksaa kymmenen euroa opinto­pis­tettä kohti. Kun opiskelet siellä, saat halvan aterian ja samalla oma ammat­ti­taito kohenee.

Selviy­ty­mistä tukee asuminen haja-asutusalueella.

– Asun Hattu­lassa taajaman ulkopuo­lella halvasti. Siinä pitää tehdä pihatyöt ja lumityöt itse sekä maalata. Mitään Merce­destä minulla ei pihassa ole, vaan vanha Mazda.

Jotain arvokasta kausi­työstä seuraa.

– Minulla on aikaa! Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.

Sitäkin Ojala on joutunut mietti­mään, että kun jo työai­kana on tiukoilla, miten selviytyy eläkeläisenä.

– Varmasti elämä on aika kurjaa. Toisaalta se on itsestä kiinni, kuinka hauskaa siitä tekee. Pienil­läkin tuloilla voi selvitä.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT HARRI NURMINEN

Lue lisää samasta aiheesta:

Loukussa: Tällaista on elää pitkä­ai­kais­työt­tö­mänä eriar­voi­sessa Suomessa

Profes­sori Heikki Patomäki: Harvojen vauraus luo harvojen demokratian