Professori Heikki Patomäki: Harvojen vauraus luo harvojen demokratian

Eriarvoisuus on syventynyt myös kansainvälisesti, aivan kuten se on syventynyt maiden sisällä. Harvainvauraus merkitsee harvainvaltaa. Sipilöity Suomi piipertää perässä, kun trumpismi ja putinismi purkavat demokratiaa uusliberalismin hengessä.

Kahdeksan (8) maailman rikkainta ihmistä omistaa saman verran varallisuutta kuin köyhin puolikas koko ihmiskuntaa. Näin on hiljattain todennut suuri ja luotettu brittijärjestö Oxfam. Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki Helsingin yliopistosta vastaakin kyllä, kun häneltä kysyy, onko eriarvoisuus lisääntynyt maailmanlaajuisesti.

– Suuren poikkeuksen tekevät kuitenkin Kiina ja Intia. Perinteisen länsimaisen ajattelun mukaan merkittävä osa Intian ja Kiinan väestöstä on nostettu köyhyydestä. Väestö on kasvanut ja tämän takia keskiluokan vaurastuminen merkitsee suurta määrää ihmisiä.

Maailman kaikkien ihmisten laittaminen yhteen tuloriviin ja mediaanin (keskimmäisimmän tulon) laskeminen ei Patomäen mukaan ole kuitenkaan välttämättä mielekkäin tapa kuvata kehittyvien maiden todellisuutta. Eriarvoisuuden mittaamiseen käytetty GINI-indeksi huitelee Intian tapauksessa jo yli 50:n. Intia on Etelä-Afrikan ohella maailman eriarvoisin maa. (Esimerkiksi Suomen luku on noin 25, Turkin noin 40.)

– Kalkutan slummien köyhyys ja kurjuus on aivan yhtä pohjatonta kuin silloin, kun niihin joskus 1970-luvulla järjestettiin turistimatkoja eli harjoitettiin köyhyyspornoa.

Maailmanpankki on nostanut tilastojensa köyhyysrajan 1 dollarista päivässä 2 dollariin päivässä. Mutta pärjääkö kahdella dollarilla jättikaupungin slummissa jopa heikommin kuin dollarilla maaseudulla?

– Tämä on tärkeä pointti. On aivan eri asia, jos joutuu ostamaan kaiken markkinoilta. Nälästä on vähän vaikea sanoa mitään täysin varmasti. Toisaalta kuitenkin tiedämme ainakin sen, että globaali elinajanodote on noussut 50:stä yli 70:ään.

Afrikan tilanne vaikuttaa professorista synkältä, sillä maanosa näyttää vajoavan uudelleen sotimiseen ja sisäiseen kaaoksen. Latinalaisen Amerikan suurvalta Brasilia on puolestaan kääntynyt takaisin korruption ja eriarvon tielle. Maan köyhimpiä auttamiseen luodut ohjelmat vähensivät joidenkin vuosien ajan kurjuutta ja lopettivat eriarvoistumisen kasvun.

– Kiina on investoinut Latinalaiseen Amerikkaan, mutta lyhyen aikavälin hyötyjen jälkeen Kiina näyttää alistavan maanosaa raaka-aineiden tuottajaksi.

– Vauraus on myös vallan väline. Kun rahavalta keskittyy, keskittyy myös valta. Suurin huoli on se, että demokratiaa ollaan purkamassa ympäri maailmaa.

– Tutkimukset osoittavat, että suurin yksittäinen uhka demokratialle on nimenomaan eriarvoisuus.

Patomäki kuvaa, että paljon riippuu Kiinan kehityksestä.
– Maassa on paljon yliopistoja ja melko hyvä koulutusjärjestelmä. Siellä olisi siis mahdollisuus demokratisoitumiseen.

Maan kokonaiskuvaa on melko vaikea luoda, sillä riippumattomia tilastoja on työlästä saada. Kiinassakin kehitys näyttää kuitenkin huolestuttavalta.
– GINI-indeksi lähestyy jo 50:ttä. Yksi prosentti kiinalaisista omistaa yli kolmanneksen koko Kiinan varallisuudesta.

SUOMI ERIARVON EDISTÄJÄNÄ?

Talousliberalismin ja talouskurin länsi on Reaganin ja Thatcherin hengessä levittänyt eriarvoisuutta aina vain laajemmalle ja syvemmälle ympäri maailmaa. Onko Suomi toiminut eriarvoisuuden luojana vai hidastajana omassa kansainvälisessä roolissaan? Patomäki kuvaa, että Suomi on siirtynyt lännen passiivisesta myötäilijästä kovan linjan aktiiviseksi uusliberalistiksi.

Professori muistuttaa Uudesta kansainvälisestä talousjärjestelmästä, UKTJ:stä. Sillä yritettiin muuttaa YK:n suojissa 1970-80-luvuilla maailmantalouden kauppasuhteita niin, että niin sanotut kolmannen maailman maat voisivat vaurastua suhteessa rikkaisiin teollisuusmaihin.

– Vielä 1980-luvulla Suomi puolusti UKTJ:tä. Suomi antoi esimerkiksi muiden Pohjoismaiden tavoin usein tukensa Afrikan maille.

Noihin aikoihin verrattuna Suomen kansainvälinen toiminta on tyystin muuttunut. Viimeiset 10 vuotta Suomi on toimnut aktiivisena uusliberalismin airuena EU:ssa, joka on Patomäen mukaan vapaan markkinatalouden unelma.

– Vapaat markkinat ja sama raha, mutta ei minkäännäköistä yhteistä valtiollista talouspolitiikkaa. Kreikan velkakriisin suhteen Suomi ajoi kaikkein kovinta linjaa EU:ssa. Suomi ajoi jopa Saksan ohi oikealta. Velkakriisi toi kolmannen maailman köyhyyden Kreikkaan.

Suomi on Patomäen mukaan hyväksynyt sellaisenaan talousliberalismin, jota myös uusliberalismiksi kutsutaan. Liberalistiset rahoitus-, investointi- ja veroparatiisijärjestelyt merkitsevät jopa osittain täysin rikollisesti hoidettua, valtavaa vaurauden keskittymistä.

– Talousliberalismi on merkinnyt sitä, että vaurauden keskittyminen on globaalisti organisoitunutta, Patomäki tiivistää.

Professori toivoisi Suomelta aivan toisenlaisia linjauksia EU-politiikassaan. Kreikan tapauksessa Suomi olisi voinut ajaa velkojen perusteellista uudelleen järjestelyä, jotta työttömyys ei olisi merkinnyt kreikkalaisille sosiaalista katastrofia.

Kataisen ollessa pääministerinä Suomi jättäytyi pois hankkeesta, jolla olisi luotu rahoitustransaktiovero maailmanlaajuisen rahoituskriisin jälkimainingeissa.

– Melkein kaikki EMU-maat ajoivat hanketta Saksan johdolla vahvistetun yhteistyön menettelyn kautta. Katainen jättäytyi pois hankkeesta.

Suomi voisi maailmanpolitiikan professorin mukaan rakentaa sekä EU:ssa että muussakin kansainvälisessä yhteistyössä koalitioita, joiden tavoitteena olisi tulojen ja vaurauden tasaisempi jako.

– Minusta globaalit kasvihuoneverot olisivat keskeinen keino kompensoida ilmastonmuutoksen vaikutuksia niille maille, jotka muutoksesta pahiten kärsivät. Esimerkiksi Afrikan sarvessa ilmastonmuutos on merkinnyt kuivuutta ja nälähätää. Tämä on osa globaalia eriarvoisuutta.

LIBERALISMI MURENTAA KANSANVALTAA

Palaamme kysymykseen siitä, miten vaarallista vaurauden valtava keskittyminen on demokratialle.

– Kun raha kerääntyy, samalla myös valta kasautuu. Demokratiaa ollaan purkamassa eri puolilla maailmaa. En tarkoita vain Turkin Erdoǧanin kaltaisia johtajia, vaan pitkän aikavälin prosesseja, jotka johtavat trumpismiin ja putinismiin.

Suomessa Patomäkeä huolestuttaa se, miten vaihtoehdottomaksi julkinen keskustelu on käynyt.

– Esimerkiksi Björn Wahlroosin kaltaiset ihmiset pyrkivät vahvistamaan asemaansa lainsäädännössä ja yleisissä ajattelutavoissa. Tästä syntyy itseään vahvistavia piirteitä. Media alkaa oikeistolaistua. Yleisradio on osittain ajettu alas, osittain oikeistolaistettu. Yliopistot alistetaan toimimaan suuryritysten ehdoilla konsulttikielen kautta.

– Koko koulutusjärjestelmä tehdään myötämieliseksi uusliberalistiselle ideologialle. Kilpailu alkaa määritellä kaikkea. Kaikesta tehdään kilpailua, ja välillä vielä julmaa sellaista kuten esimerkiksi heikoin lenkki -ohjelmat. Ikään kuin normalisoidaan se, että yhteiskunta koostuu ja että sen pitääkin koostua kilpailusta.

Jatkuvalla kilpailulla ei ole mitään tekemistä ihmisten tasapainoisen, onnellisen elämän kanssa. Patomäki muistuttaa, että terve järki on englanninkielisessä muodossaan ”common sense”. Sana common tarkoittaa yhteistä.

– Uusliberalisaation myötä niin yrityksissä, kouluissa kuin yliopistoissakin kaikkea johdetaan ulkoisen motivaation kautta. Kaikkia tarkkaillaan ja rangaistaan. Todellisuudessa ihminen voi hyvin, kun hän saa tunnustusta muilta ihmisiltä, kun hän pääsee toimimaan yhteisöllisesti muiden ihmisten kanssa ja kun hän saa itse määritellä tekemistään eli hänellä on autonomiaa.

ÄÄRIAJATTELUN JUURILLA

Uusliberalismin julma uusjako entistä rikkaampiin ja entistä köyhempiin tuottaa Suomessakin syrjäytymistä. Uusliberalismi on poissulkevaa. Uusliberalismi johtaa äärioikeiston ja vääränlaisen kansallistunteen nousuun, kuten on nähty ympäri Eurooppaa.

– Yhteiskunnasta tulee armottomampi ja ihmisten arjesta turvattomampi. Kilpailun logiikka ja turvattomuus luovat ihmiseen eksistentiaalista turvattomuuden tuntee. Pitää nimetä syntipukkeja. ”Ne vie meidän työpaikat.”

– Tämä kaikki on yhdistynyt vielä sosiaalisen median nousuun. Yhteisvaikutus on ollut raju. Ajatukset ja ideat voivat levitä kuin bakteerit ja virukset. Karu ja julma vapaamarkkinautopia sopii hyvin yhteen UKIPin kaltaisten ilmiöiden kanssa.

Patomäki viittaa UKIPilla Britannian itsenäisyyspuolueeseen, jonka aatteita voidaan kuvata rasistisiksi. Patomäki muistuttaa vielä siitä, että länsimaisissa demokratioissa rikkaat rahoittavat niitä poliitikkoja, jotka ajavat rikkaiden etuja.

– Kaikki Yhdysvaltain miljardöörit eivät varmaan kannata kaikkia Trumpin ajatuksia, mutta muutamakin miljardööri riittää.

Tämä vinoutuma koskee puolueiden rahoitusta myös Suomessa.

– Kokoomus ja Kepu saavat paljon yksityistä rahoitusta. Jos rahoitukseen ei puututa, sama jatkuu.

Patomäki muistuttaa, että myös Suomessa myös niin sanotut ajatushautomot saavat Wahlroosin kaltaisilta raharikkailta rahoitusta. Nämä think-tankit, kuten Patomäen mukaan ”puolivirallisen” aseman saanut Libera, ajavat sitten rahoittajiensa ideologisia etuja.

KUKA AJAISI MUUTOSTA?

– Ei tahdo löytyä julkista tilaa, jossa voisi esittää monipuolista kritiikkiä vallitsevaa talousliberalismia vastaan, Patomäki murehtii.

Mutta toivoton ei professori ole. Kilpailua ihannoiva uusliberalismi toimii niin vastoin meidän ihmisten sisäsyntyistä solidaarisuutta ja yhteistyöhalua vastaan, että sen päivät ovat luetut.

– En usko, että uusliberalismilla on kovin pitkä elinkaari.

Patomäellä on se käsitys, että ainakaan tällä hetkellä ay-liike ei ole kuitenkaan se, joka pystyisi haastamaan uusliberalistisen ajattelun pakkovallan.

– Meillä on aika iso ongelma liittojen osalta. Useimmat SAK:n ekonomistit ovat saaneet uusklassisen koulutuksen. He uskovat tehokkaiden markkinoiden hypoteesiin ja valtavirtataloustieteen muihin doktriineihin, joilla on negatiivisia vaikutuksia myös demokratian kannalta.

Patomäki ei pidä siitä, että ay-liike näyttää hyväksyneen hokemat siitä, että kaikkien pitäisi lähteä kansankapitalisteiksi osakemarkkinoille tai yrittäjiksi.

– Ay-liikkeeltä on ollut virhe lähteä uusliberalistien kelkkaan. Sosialistit ja demokraatit käyvät Euroopan parlamentissa hyvin kriittistä keskustelua talousliberalismista. Suomessa ei näy merkkiäkään tällaisesta keskustelusta.

– Pitäisikö palata perusarvojen äärelle? Patomäki kysyy ay-liikkeeltä.

– Ay-liikkeen on löydettävä kannattajia myös muista kuin työväenluokasta. Robotisaation ja digitalisaation myös teollisuustyövoiman tarve pienenee. Ei enää vesittyneitä vappujuhlia. On löydettävä uusia symboleita, sellaisia, jotka vetoavat laajalti erilaisten ihmisten solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden tuntoihin.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA PATRIK LINDSTRÖM

Lue lisää samasta aiheesta:

Loukussa: Tällaista on elää pitkäaikaistyöttömänä eriarvoisessa Suomessa

Kausityöläinen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvitus on vilkas mielikuvitus