Kausi­työ­läi­nen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvi­tus on vilkas mielikuvitus

Vaikka ihmi­nen on tutkin­non suorit­ta­nut ammat­ti­lai­nen, toimeen­tulo voi olla niukka.

– Jos asui­sin kaupun­gissa, rahani eivät riit­täisi asun­toon eivätkä myös­kään ruokaan, sanoo puutar­huri Sirkka-Liisa Ojala.

Hän tekee puoli vuotta kukka­puu­tar­halla kausi­työtä ja elää toiset puoli vuotta ansio­si­don­nai­sella päivärahalla.

Puutar­hu­rin työ on seson­ki­luon­toista ja niin rank­kaa ja kiireistä, että Ojala ei edes kaipaa lisää työtä.

– Siinä työssä on melko piipussa. Puutar­halla on kevät­kii­reet, kesä­kii­reet ja syys­kii­reet. Kauden jälkeen olen aika väsy­nyt ja otan pari kuukautta vähän rauhal­li­sem­min. Haluan pitää loman. En ole edes ajatel­lut, että lähti­sin väli­pät­kiksi töihin.

Talvi­kau­den rauhoit­ta­mista puol­taa myös Ojalan elämäntilanne.

– Isä ja äiti ovat aika vanhoja. Joudun hoita­maan heidän asioi­taan ja huoleh­ti­maan heistä. Tiedän, että he eivät kauhean montaa vuotta elä, joten voin uhrata talvi­kau­den siihen.

Ojala myön­tää, että kausi­työn­te­ki­jän elämä on haasteellista.

– Puutarha-alan palkalla ei kauhean pitkälle pötkitä. Se ala on pienipalkkainen.

Vapaa-aikana Ojala toimii ammat­tiyh­dis­tys­liik­keessä ja viet­tää aktii­vista elämää.

– Voin tehdä sellaista, mikä ei maksa oikeas­taan mitään. Lenk­keily on ilmaista. Käyn halvoissa jumpissa. Kun toimin erilai­sissa järjes­töissä ja orga­ni­saa­tioissa, pääsen mukaan monen­lai­siin paikkoihin.

Ammat­tiyh­dis­tys­liike tarjoaa elämään sisältöä.

– Järjes­töt, joissa toimin, tarjoa­vat vapaa­eh­toi­sille retkiä tai muuta virkis­tystä. Minun ei vält­tä­mättä tarvitse käyt­tää omaa rahaa niihin. Olen aina menossa jonne­kin tai tulossa jostain.

Ojalalle lapsuu­den kodissa saaduille opetuk­sille on elämässä ollut käyttöä.

– Olen kotoa saanut sellai­set opit, että säästä ja vielä kerran säästä pahan­päi­vän varalle. Ja ennakoi!

Siitä Ojala arvos­taa, että kävi nuoruu­des­saan emäntäkoulun.

– Pystyn hyödyn­tä­mään raaka-aineita ja teke­mään niistä ruoan. Osaan lait­taa perus­ruo­kaa ja isom­mat annok­set pakastan.

Musti­kan poiminta on hänen mukaansa hyödyl­li­nen harrastus.

– Syksyllä käyn marjassa ja säilön. Pyrin siihen, että syön terveel­li­sesti. En osta valmis­ruo­kaa, sillä se on kallista.

Emän­tä­kou­lussa Ojala oppi huol­ta­maan vaatteet.

– Köyhän ei tarvitse kävellä rääsyissä. Riit­tää kun on siis­tit vaat­teet. Jos niissä on paikat­ta­vaa, niin ne paikataan.

Hänen mukaansa opis­kelu avoi­messa ammat­ti­kor­kea­kou­lussa on edullista.

– Se maksaa kymme­nen euroa opin­to­pis­tettä kohti. Kun opis­ke­let siellä, saat halvan aterian ja samalla oma ammat­ti­taito kohenee.

Selviy­ty­mistä tukee asumi­nen haja-asutusalueella.

– Asun Hattu­lassa taaja­man ulko­puo­lella halvasti. Siinä pitää tehdä piha­työt ja lumi­työt itse sekä maalata. Mitään Merce­destä minulla ei pihassa ole, vaan vanha Mazda.

Jotain arvo­kasta kausi­työstä seuraa.

– Minulla on aikaa! Köyhän ainut huvi­tus on vilkas mielikuvitus.

Sitä­kin Ojala on joutu­nut miet­ti­mään, että kun jo työai­kana on tiukoilla, miten selviy­tyy eläkeläisenä.

– Varmasti elämä on aika kurjaa. Toisaalta se on itsestä kiinni, kuinka haus­kaa siitä tekee. Pienil­lä­kin tuloilla voi selvitä.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT HARRI NURMINEN

Lue lisää samasta aiheesta:

Loukussa: Tällaista on elää pitkä­ai­kais­työt­tö­mänä eriar­voi­sessa Suomessa

Profes­sori Heikki Pato­mäki: Harvo­jen vauraus luo harvo­jen demokratian