Kausityöläinen Sirkka-Liisa Ojala: Köyhän huvitus on vilkas mielikuvitus

Vaikka ihminen on tutkinnon suorittanut ammattilainen, toimeentulo voi olla niukka.

– Jos asuisin kaupungissa, rahani eivät riittäisi asuntoon eivätkä myöskään ruokaan, sanoo puutarhuri Sirkka-Liisa Ojala.

Hän tekee puoli vuotta kukkapuutarhalla kausityötä ja elää toiset puoli vuotta ansiosidonnaisella päivärahalla.

Puutarhurin työ on sesonkiluontoista ja niin rankkaa ja kiireistä, että Ojala ei edes kaipaa lisää työtä.

– Siinä työssä on melko piipussa. Puutarhalla on kevätkiireet, kesäkiireet ja syyskiireet. Kauden jälkeen olen aika väsynyt ja otan pari kuukautta vähän rauhallisemmin. Haluan pitää loman. En ole edes ajatellut, että lähtisin välipätkiksi töihin.

Talvikauden rauhoittamista puoltaa myös Ojalan elämäntilanne.

– Isä ja äiti ovat aika vanhoja. Joudun hoitamaan heidän asioitaan ja huolehtimaan heistä. Tiedän, että he eivät kauhean montaa vuotta elä, joten voin uhrata talvikauden siihen.

Ojala myöntää, että kausityöntekijän elämä on haasteellista.

– Puutarha-alan palkalla ei kauhean pitkälle pötkitä. Se ala on pienipalkkainen.

Vapaa-aikana Ojala toimii ammattiyhdistysliikkeessä ja viettää aktiivista elämää.

– Voin tehdä sellaista, mikä ei maksa oikeastaan mitään. Lenkkeily on ilmaista. Käyn halvoissa jumpissa. Kun toimin erilaisissa järjestöissä ja organisaatioissa, pääsen mukaan monenlaisiin paikkoihin.

Ammattiyhdistysliike tarjoaa elämään sisältöä.

– Järjestöt, joissa toimin, tarjoavat vapaaehtoisille retkiä tai muuta virkistystä. Minun ei välttämättä tarvitse käyttää omaa rahaa niihin. Olen aina menossa jonnekin tai tulossa jostain.

Ojalalle lapsuuden kodissa saaduille opetuksille on elämässä ollut käyttöä.

– Olen kotoa saanut sellaiset opit, että säästä ja vielä kerran säästä pahanpäivän varalle. Ja ennakoi!

Siitä Ojala arvostaa, että kävi nuoruudessaan emäntäkoulun.

– Pystyn hyödyntämään raaka-aineita ja tekemään niistä ruoan. Osaan laittaa perusruokaa ja isommat annokset pakastan.

Mustikan poiminta on hänen mukaansa hyödyllinen harrastus.

– Syksyllä käyn marjassa ja säilön. Pyrin siihen, että syön terveellisesti. En osta valmisruokaa, sillä se on kallista.

Emäntäkoulussa Ojala oppi huoltamaan vaatteet.

– Köyhän ei tarvitse kävellä rääsyissä. Riittää kun on siistit vaatteet. Jos niissä on paikattavaa, niin ne paikataan.

Hänen mukaansa opiskelu avoimessa ammattikorkeakoulussa on edullista.

– Se maksaa kymmenen euroa opintopistettä kohti. Kun opiskelet siellä, saat halvan aterian ja samalla oma ammattitaito kohenee.

Selviytymistä tukee asuminen haja-asutusalueella.

– Asun Hattulassa taajaman ulkopuolella halvasti. Siinä pitää tehdä pihatyöt ja lumityöt itse sekä maalata. Mitään Mercedestä minulla ei pihassa ole, vaan vanha Mazda.

Jotain arvokasta kausityöstä seuraa.

– Minulla on aikaa! Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus.

Sitäkin Ojala on joutunut miettimään, että kun jo työaikana on tiukoilla, miten selviytyy eläkeläisenä.

– Varmasti elämä on aika kurjaa. Toisaalta se on itsestä kiinni, kuinka hauskaa siitä tekee. Pienilläkin tuloilla voi selvitä.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT HARRI NURMINEN

Lue lisää samasta aiheesta:

Loukussa: Tällaista on elää pitkäaikaistyöttömänä eriarvoisessa Suomessa

Professori Heikki Patomäki: Harvojen vauraus luo harvojen demokratian