Toni Laiho: ”Edessä on tiukan analyysin paikka”
Kenttäväen ja neuvottelijoiden yhteyttä on tiivistettävä, sanoo kemiansektorin johtaja Toni Laiho.
Vielä kesken olevalla sopimuskaudella on ollut ainakin neljä erikoisuutta. Jo kevätkaudella yritettiin rakennella Suomen mallia ja neuvoteltiin EK:n irtisanomat keskusjärjestösopimukset liittojen tesseihin. Näiden seurauksena neuvottelumainen tila kesti pitkälti yli puoli vuotta.
Kolmas erikoisuus ovat talousennusteet – ne ovat muuttuneet harvinaisen paljon ainakin vuoden ajan, onneksi parempaan suuntaan.
Neljäs muutos tapahtui jo kaksi vuotta sitten, jolloin EK ilmoitti luopuvansa keskitetyistä sopimuksista. Siitä on seurannut jonkinlainen solidaarisuusongelma. Keskitettyjen aikana korotukset olivat kaikilla aloilla suunnilleen saman tasoisia. Nyt ja jatkossakin liittojen on huomioitava omien tes- ja teollisuusalojensa välillä olevat erot, jotka saattavat olla todella suuria.
– Esimerkiksi TEAMissa me haimme ratkaisuja tilanteessa, jossa osa meidän teollisuudenaloista on erinomaisessa suhdannevaiheessa, osa surkeassa. Samoin osa firmoista on helmiä, sitten on firmoja, jotka ovat liki konkurssitilassa, niiltä on viittä vaille nirri pois. Liiton tavoitteena on ostovoiman lisäys, kuitenkin huomioiden yritysten kilpailukyky, jolla on suora vaikutus työllisyyteen, kuvaa moninaista neuvotteluasetelmaa kemiansektorin sektorijohtajana aloittava Toni Laiho.
Julkisen sektorin, palvelualojen ja osin teollisuudenkin neuvottelut ovat vielä kesken. Kun kokonaisuus joskus keväällä on valmiina, on Teollisuusliitollakin mietittävää.
– Edessä on tiukan analyysin paikka. Täytyy katsoa työantajaleirin ja varsinkin omat tekemiset läpi. Työnantajat pelasivat yhteen todella vahvasti ytimenä Teknologiateollisuus ja Kemianteollisuus. Minusta näyttää, että heidän tavoitteensa on paitsi paikallisen sopimisen lisääminen myös teollisuuden palkkaliukumien pienentäminen. Uskon heidän koordinointinsa jatkuvan.
– Omasta tekemisestä voi sanoa jo nyt, että kentän edustajat on jatkossa pidettävä lähempänä neuvottelijoita. Eikä tämä koske vain neuvotteluvaihetta vaan laajemmin tessien kehittämistä, Laiho miettii.
TEAMin sopimusaloilla neuvotteluihin valmistauduttiin huolellisemmin kuin koskaan. Siksi kemianalojen neuvottelutuloksen kertaalleen kaatuminen hallituskäsittelyssä (sittemmin tulokset kyllä hyväksyttiin) oli kova paikka niin Laiholle kuin muillekin neuvottelijoille.
– Se oli työurani suurin tappio.
Analyysin ohella Teollisuusliitto aloittaa arjen ryhmittymällä neljään edunvalvontasektoriin. Kemiansetorin vahvuudeksi tulee yhdeksän toimitsijaa eli sopimusvastaavaa ja yksi sihteeri. Liitto organisoi päivystykset keskitetysti, ei sektorikohtaisesti.
– Pitkä oppimispolku meillä kaikilla on edessä, niin liitossa kuin sektoreilla. Kaikkien tes-toimitsijoiden on opeteltava uusia tessejä, kuitenkin niin, että jokaisella on oma tai omia spesiaalialoja.
TEKSTI TUOMO LILJA
KUVA KITI HAILA
KEMIANSEKTORI
- Autoalan kauppa ja korjaamotoiminta: 9 769 jäsentä
- Muovituoteteollisuus ja kemian tuoteteollisuus: 8 937 jäsentä
- Kemian perusteollisuus: 3 155 jäsentä
- Lasikeraaminen teollisuus: 2 491 jäsentä
- Öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuus: 1 503 jäsentä
- Kumiteollisuus: 1 482 jäsentä
- Kenkä- ja nahkateollisuus: 1 187 jäsentä
- Autonrengasala: 801 jäsentä
- Veneenrakennusteollisuus: 527 jäsentä
- Jalometalliala: 245 jäsentä
- Harja- ja sivellinalat: 60 jäsentä
Yhteensä: 30 157 jäsentä
Kemiansektorilta valitaan 16 jäsentä Teollisuusliiton valtuustoon. Vastapuolella toimii kuusi työantajaliittoa.
Toni Laiho
Sektorijohtaja
TAUSTA
- 1997 Neste Porvoon öljynjalostamo, operaattori
- 2002 pääluottamusmies, myöhemmin myös Kemianliiton hallituksen jäsen
- 2007 henkilöstöpäällikkö
- 2009 Kemianliitto / TEAM työehtosihteeri, öljy-, maakaasu- ja petrokemian alat
- 2015 neuvottelupäällikkö
LUE LISÄÄ SAMASTA AIHEESTA:
Jyrki Virtanen: ”Kahvihuoneiden asiat saatava tes-pöytiin”