Univi­sion peitot ja tyynyt toivot­tavat hyvää matkaa höyhensaarille!

Tyyny­aihio täyttyy hetkessä kierrä­tys­kui­dulla, kun tekstii­li­työn­te­kijä, pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Sari Liikala-Jalonen asettelee sen tyyny­ko­neen täyttö­laa­tik­koon ja sulkee kannen Univi­sion tehtaalla Jämijärvellä.

– Kuitu menee ensin avaajaan ja sieltä se tulee sykloonin läpi tyyny­ko­neelle. Me puhumme tyynyjen puhal­ta­mi­sesta, mutta käytän­nössä kone imee kuidun putkis­tosta tyynyn sisälle.

Liikala-Jalonen käyttää saman­ai­kai­sesti kahta vierek­käistä täyttö­laa­tikkoa. Kun tyyny­aihio on täynnä, hän nostaa sen vaa’alle punnittavaksi.

– Haluan, että tuote lähtee minun käsis­täni tasalaa­tui­sena. Näihin tyynyihin tulee 400 grammaa täytettä. Paino saa heittää 2–4 prosenttia tyynyn hinta­ryh­mästä riippuen.

Tyyny­ko­neen­hoi­ta­jalta tyyny­ai­hiot menevät sulki­jalle. Hän ompelee tyynyn täyttö­aukon kiinni ja kiinnittää samalla tyynyyn etiketin. Sen jälkeen tyynyt tyhjiö­pa­ka­taan ja siirre­tään pahvilaatikoihin.

– Tuotan­to­ti­lojen ahtaus aiheuttaa meillä ongelmia. Muistut­te­lemme aina trukin­kul­jet­tajia ja tuotan­to­ti­loissa työsken­te­leviä varovaisuudesta.

Kankaan­pää­läinen Liikala-Jalonen tuli Univi­siolle alun perin vuonna 2004 kiirea­pu­lai­seksi viikkaa­maan pussi­la­ka­noita. Hän teki muutaman vuoden ajan määrä­ai­kai­suuksia, kunnes osallistui Univi­sion järjes­tä­mälle pitkä­sau­ma­kurs­sille vuonna 2007 ja sai vakituisen paikan. Seuraa­vana vuonna hänestä tuli työsuo­je­lu­val­tuu­tettu ja vuodesta 2009 hän on toiminut myös pääluottamusmiehenä.

– Tykkään olla täällä, koska täällä on saman­hen­kistä porukkaa. Ainut on, että palkka saisi olla korkeampi. Se houkut­te­lisi tänne ihmisiä silloin, kun uusille työnte­ki­jöille on tarvetta.

Tykkään olla täällä, koska täällä on saman­hen­kistä porukkaa.

Tuotan­nossa työsken­telee yhteensä 11 työnte­kijää. Se on sen verran vähän, että jos joku on pidem­pään pois, on työt suunni­tel­tava uudel­leen, Liikala-Jalonen kertoo.

– Keski-ikäkin meillä on aika korkea, joten senkin vuoksi olisi suotavaa, että saisimme tänne lisää työnte­ki­jöitä. Se on kuitenkin hankalaa, koska sijainti on syrjäinen ja palkka matala.

Kaikki viime aikoina palkatut tuotannon työnte­kijät ovat kuitenkin päässeet suoraan talon kirjoille, Liikala-Jalonen iloitsee.

MONIPUOLINEN TYÖ

Tyyny­ko­neen kupeessa ompelija Sofia Sandberg laakaa pussi­la­ka­noita. Hän on Univi­sion tuotan­nossa ainoa, joka käyttää laakaus-leikkuu-linjaa.

– Laakaa­minen tarkoittaa sitä, että kone tekee laa’an eli pinon kangas­ker­roksia, ja kun laaka on valmis, tuon sen leikku­rille, joka leikkaa siitä kaavat.

Leikkuun jälkeen kappa­leet lähtevät ompeli­jalle, ja valmiita lakanoita voi aikanaan ostaa Univi­sion tehtaan­myy­mä­lästä ja verkkokaupasta.

– Kuosi on sama, josta teimme viime vuoden äitiys­pak­kauksen peite­ma­kuu­pussit. Sitä jäi vähän yli ja hyödyn­nämme sen nyt lakanoihin.

Minulla on tosi monipuo­liset työteh­tävät. Se on ehkä se tärkein syy, miksi viihdyn täällä.

Sandberg on työsken­nellyt Univi­siolla viisi vuotta. Hän haki sinne töihin, koska tarjolla oli oman alan töitä. Siikai­sissa asuva Sandberg on koulu­tuk­sel­taan pukuompelija.

– Minulla on tosi monipuo­liset työteh­tävät. Se on ehkä se tärkein syy, miksi viihdyn täällä.

Ensim­mäisen puoli vuotta hän työsken­teli Univi­siolle vuokra­firman kautta. Sen jälkeen hänet vakinais­tet­tiin. Sandbergin mukaan työssä pärjää, kun on käsis­tään kätevä.

– Tämä on tehdas­työtä, jossa tehdään pitkiä sarjoja. Jos työkor­tissa lukee 4 000 tyynyä tai peittoa, niin siinä ei passaa vaipua masennukseen.

Eniten hän nauttii alusla­ka­noiden ompele­mi­sesta. Niitä ei tosin tehdä kovin usein.

– Se on ihan super. Silloin saan linnoit­tautua omaan huonee­seen, jossa on vähän hiljai­sempaa kuin tehdas­hal­lissa, ja päästellä pitkää suoraa saumaa kaasu pohjassa, Sandberg kertoo.

Hän on Univi­sion varapää­luot­ta­mus­mies ja varatyö­suo­je­lu­val­tuu­tettu. Liittoon hän liittyi jo opiske­luai­ka­naan oppilai­tos­tie­dot­ta­misen kautta.

– Tuffani oli aktii­vinen ay-liikkeessä. Hän jätti perhee­seeni jäljen, että on tärkeää kuulua liittoon, Sandberg kertoo.

Käytännön hyötyä hänelle oli siitä kesällä 2022, kun koko Univi­sion tehtaan väki oli koronan jälki­mai­nin­geissa lomau­tet­tuna yhteensä neljä viikkoa.

URAKAT JÄIVÄT HISTORIAAN

Tehtaan peitto­puo­lella on kaksi linjaa, joilla laskostin ensin laskostaa vanun kerrok­siksi kankaalle. Sen jälkeen ohut, hattaraa muistut­tava vanumatto saa päälleen toisen kankaan ja peittoaihio siirtyy tikkaus­ko­neelle, joka tikkaa vanun ja kankaat kiinni toisiinsa.

Tikkaus­ko­neelta peittoai­hiot menevät kanttauk­seen. Yhtä kanttaus­ko­neista käyttää ompelija Elina Vanha­talo.

– Ompelen kantin peittoai­hion reunaan ja kiinnitän etiketin. Sitten viikkaan peiton siten, että sen saa laitettua hyvin peitto­pus­siin ja laatikkoon.

Täällä on tosi hyvä porukka. Juttu luistaa kaikkien kanssa.

Välillä Vanha­ta­lokin osallistuu peittojen pakkaa­mi­seen, jos omilta töiltään ehtii.

– Teen täällä vähän kaikkea, mitä milloinkin tarvitsee. Juuri töiden vaihte­le­vuus on täällä mukavaa. Täällä on myös tosi hyvä porukka. Juttu luistaa kaikkien kanssa, Vanha­talo kertoo.

Taval­li­sesti hän ompelee äitiys­pak­kauksen peite­ma­kuu­pus­seja. Nyt hän kanttaa viilen­täviä peittoja. Niissä käyte­tään puuvil­la­kan­gasta, jonka toinen puoli tuntuu viileältä paten­toidun Tones of Cool ‑tekstii­li­tek­niikan ansiosta.

Alun perin Vanha­talo päätyi vuode­vaat­teiden pariin jo 45 vuotta sitten.

– Ensim­mäinen työpaik­kani oli Textil­no­rion, joka teki tyynyjä ja peittoja Kankaan­päässä. Menin sinne vuonna 1979 ja samalla liityin myös liittoon.

Välillä Vanha­talo piti kangas­kauppaa Jämijär­vellä veljensä vaimon kanssa. Samalla hän teki myös ompelu­töitä tilauksesta.

Vuonna 1995 naiset lopet­tivat liikkeensä. Vanha­talo palasi entiseen työpaik­kaansa, joka toimi nimellä Espe Oy. Siellä hän oli vuoteen 2015, kunnes tehdas myytiin ja sen toiminta päättyi.

– Soittelin tänne välillä, ja keväällä 2017 pomo sanoi, että kysele kesäloman jälkeen uudes­taan ja syksyllä pääsin sitten tänne. Työttö­mänä ei ole tarvinnut kovin kauaa elämäs­sään olla.

Vuosien varrella urakka­työt ovat vaihtu­neet tunti­töiksi ja kanssa­käy­minen työka­ve­reiden kanssa vähentynyt.

– Ennen ruoka­tunti oli se, jolloin puhut­tiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Nyt kaikki tutkivat ruoka­tun­nilla kännyk­käänsä ja hoitavat asioitaan.

PÄIVÄTYÖ ISO PLUSSA

Mekaa­nikko Jari Alho kurvaa punai­sella trukilla peitto­linjan päähän ja noutaa pahvi­laa­ti­koihin pakatut valmiit peitot lähet­tä­möön. Hän työsken­teli ennen varti­jana ja palomie­henä telakoilla.

– Olen viihtynyt Univi­siolla, koska täällä päivät eivät ole keske­nään saman­laisia. Opin myös työn ohessa paljon uutta.

Alhon työteh­tä­viin kuuluu koneiden huoltoa ja korjaa­mista sekä kiinteis­tö­huoltoa. Lisäksi hän passaa linjoja eli vie niille kuituja ja kankaita ja siirtää valmiit tuotteet lähettämöön.

– Tulin Univi­siolle viisi vuotta sitten tikkaus­lin­jalle, ja kun vanha mekaa­nikko jäi eläkkeelle, hänen paikkaansa tarjot­tiin minulle, Alho kertoo.

Kiire tulee siitä, jos tuotan­nossa menee jotain rikki.

Hän on ainoa mies tuotan­nossa, mutta kertoo pärjää­vänsä naisval­tai­sessa porukassa hyvin.

– Olen tottunut. Minulla on kotona avovaimo ja viisi tytärtä.

Jämijär­vellä asuvalla Alholla on kotoa töihin vain kilometrin matka. Silloin tällöin hän poikkeaa kotona lounaalla. Taval­li­sesti hän nauttii omia eväitä työpaikan taukotilassa.

– Joskus on niitä päiviä, että en kerkiä käydä syömässä ollen­kaan ja välillä on rennompaa. Kiire tulee siitä, jos tuotan­nossa menee jotain rikki.

Alho on tyyty­väinen siihen, että työan­ta­jana panostaa työtur­val­li­suu­teen. Tuorein esimerkki on jäteprässin katossa oleva siivilä. Se on nyt vaihdet­ta­vissa ulkopuolelta.

– Ennen, jos siivilä meni tukkoon, sen vaihta­minen oli hankalaa, kun työ piti tehdä jäteprässin sisällä, ja jos joku olisi pistänyt koneen päälle, olisin ollut siellä välissä.

Työpäivät Univi­sion tehtaalla alkavat seitse­mältä ja päättyvät puoli neljältä. Välissä on puolen tunnin ruoka­tauko. Viikon­loput ovat vapaat. Alholle säännöl­linen päivätyö oli iso plussa.

– Jos olisimme avovaimon kanssa molemmat vuoro­töissä, lapset olisivat hoidossa pahim­mil­laan aamukuu­desta puoli yhteen­toista illalla. Se ei olisi lapsen elämää.

Suurper­heen isänä Alho arvostaa myös johdon joustavuutta.

– Kun koulusta tulee puhelu ja joudun lähte­mään töistä, niin siinä ei ole mitään ongelmaa. Teen tunnit sitten takaisin.

Peitteitä ja peite­ma­kuu­pus­seja äitiyspakkaukseen

– Se on euromää­räi­sesti ja henki­sesti iso juttu. Peitteen ja peite­ma­kuu­pussin valmis­ta­minen työllistää kaksi ihmistä lähes koko vuodeksi, sanoo tehtaan­joh­taja Mervi Parkkonen.

Henki­sesti isolla jutulla Parkkonen viittaa siihen, että Univisio on yksi harvoista kotimai­sista valmis­ta­jista, jonka tuotteet ovat päässeet mukaan äitiyspakkaukseen.

– Tykkään tehdä peite­ma­kuu­pus­seja. Siinä kuluu aika hyvin, koska työ on sen verran haastavaa. Makuu­pus­sissa ei ole yhtään suoraa saumaa, sanoo ompelija Elina Vanhatalo.

Jos kuosissa on vaikka eläimiä, niin niillä pitää olla suupielet ylöspäin.

Peite­ma­kuu­pussi toimii nimensä mukai­sesti joko peitteenä tai makuu­pus­sina, sillä siinä on vetoketjut, joiden avulla sen voi tarpeen mukaan sulkea pussiksi tai avata peitteeksi.

– Äitiys­pak­kauk­seen menevien tuotteiden toimi­tusajat ovat tiukat, sillä niitä täytyy lähteä tehtaalta tietty määrä joka kuukausi.

Univi­sion valmis­tama kantattu vasta­syn­ty­neen peite on väril­tään valkoinen. Peite­ma­kuu­pussi puoles­taan on vaalean­ruskea ja siinä seikkailee jääkarhu.

Kun Univisio tarjoaa tuottei­taan äitiys­pak­kauk­seen, tulee niistä olla kolme värivaih­toehtoa. Niistä Kelan raati sitten valitsee mielei­sensä, kertoo ompelija Sofia Sandberg.

– Kuosien kritee­rinä on, että niiden pitää olla iloisia. Jos kuosissa on vaikka eläimiä, niin niillä pitää olla suupielet ylöspäin.