Tikku­rila valmistaa maaleja muutosten varjossa

Tikku­rilan maali­teh­taan varasto ykkösen käytä­vällä logis­tiik­ka­työn­te­kijä Jukka Hermansson kertoo, mikä saa tulemaan töihin joka aamu.

– Vaihte­leva työ, hyvät työka­verit ja hyvä henki ovat tärkeitä asioita, hän sanoo.

Vaikka työtä helpot­tavia apuvä­li­neitä on tullut koko ajan lisää, vaatii varas­totyö edelleen hyvää kuntoa ja lihas­voimaa. 20 kiloisten säkkien siirtely päivit­täin pitää toisaalta huolen siitä, ettei kunto­sa­lilla tarvitse välttä­mättä käydä.

– Nosto­tek­niikan pitää olla kunnossa, ettei riko paikkoja, Hermansson sanoo.

UUSI ISÄNTÄ TUO UUSIA TAPOJA

Hermansson valit­tiin melkein heti taloon tultuaan osaston luotta­mus­mie­heksi. Hän on nähnyt yrityksen osana silloista valtio­yhtiö Kemiraa, Paasi­ki­vien perheyh­tiö­ajan vuodesta 2010, ja nyt reilun vuoden ajan osana yhdys­val­ta­laista 14 miljardin euron PPG-jättiyritystä.

– Väki on vähen­tynyt ja vauhti kiihtynyt. Hyvä asia on turval­li­suuden jatkuva paran­ta­minen, josta nyt huoleh­di­taan erityisesti.

Turval­li­suu­dessa on menty amerik­ka­lai­so­mis­tajan myötä suoma­lai­sit­tain jopa äärirajoille.

– Jokapäi­väi­sistä työka­luista puukko ja katko­te­rä­veitsi ovat kiellet­tyjen listalla. Niiden käyttö vaatii erityis­luvan. Jenkki­tyy­lillä toiminta halutaan standar­doida kaikkialla saman­lai­seksi, pääluot­ta­mus­mies Kai Hagel­berg sanoo.

Väki on vähen­tynyt ja vauhti kiihtynyt.

Kulttuu­rien erilai­suutta kuvaa hyvin Hagel­bergin kaskuna kertoma tarina.

– Kun jenkeissä duunari lyö päänsä hylly­palk­kiin, jossa ei ole varoi­tus­tarraa, firma maksaa korvauk­sena kolme miljoonaa taalaa. Jos Suomessa duunari lyö päänsä, hän ostaa uuden palkin, Hagel­berg naurattaa kuulijoita.

PPG:n tulo tehtaan isännäksi on koros­tunut työsuo­je­lu­val­tuu­tetun Jarkko Kurvisen mukaan siinä, että siisteyttä vaadi­taan jopa liikaa. Kaikki ylimää­räi­seksi katsottu tavara on pitänyt poistaa, ja nyt arvuu­tel­laan sitä, onko tässä menty jopa liial­li­suuk­siin. Maallikon silmin tehtaan tilat ovat erittäin siistissä kunnossa.

LIITON TÄRKEÄ TUKI

Mutta palataan Hermans­sonin pakeille ja kuullaan, mitä hän sanoo ammat­ti­liiton tuesta muutosten keskellä.

– Liitto on palvellut meitä aina kun apua on tarvittu. Näin esimer­kiksi silloin, kun meillä oli paljon irtisa­no­misia ja lomau­tuksia 2010-luvulla.

Liitto on palvellut meitä aina kun apua on tarvittu.

Hermansson korostaa myös työka­ve­ruutta, josta kertoo se, että vapaa-aikaa viete­tään yhdessä.

– Viime viikon­lop­puna meitä oli kuusi kaveria osastol­tamme Tammi­saa­ressa Teolli­suus­liiton mökillä. Ammat­tio­sasto järjestää myös paljon kaiken­laista tekemistä.

MONIPUOLINEN TYÖ PITÄÄ VIRKEÄNÄ

Useim­pien työte­ki­jöiden arki tehtaalla on vaihte­levaa. Niin myös Hermans­sonin. Hän työsken­telee varas­tossa ajamalla erilaisia trukkeja ja keräi­ly­vaunua, hyllyttää tuotan­nosta tulevaa tavaraa sekä kerää hyllyistä lähetet­täviä tavaroita.

Hermansson työsken­telee noin viikon kuukau­desta sävyt­tä­mössä, jossa maali­poh­jiin lisätään asiak­kaan tilauksen mukainen sävytys.

Sävyt­tä­mössä on maali­kau­poista tuttuja sävytys­ko­neita. Varsi­nainen teollinen sävytys­laite on parikym­men­met­rinen linjasto, jossa sävyte­tään 10 litraa suurempia maalieriä. Kaikista isoimmat sävytykset tehdään tuotan­to­linjan lopussa.

Sävytys­lin­jaston vieressä on kymme­nit­täin kiiltäviä 50 litran vetoisia säiliöitä. Niistä lisätään väripastaa valkoi­seen tai harmaa­seen perus­maa­liin. Hermansson ohjaa linjaston konso­lilta, että kukin maalierä saa resep­tinsä mukaisen sävyn. Hän valitsee tuotteen, syöttää sävykoodin ja antaa koneen hoitaa loput.

Sävytysten välissä Hermansson täyttää pasta­säi­liöitä. Hän nappaa riuskasti kymmenen litran purkin, iskee puukolla kaksi reikää purkin pohjaan, kovertaa toista reikää isommaksi ja alkaa valuttaa reiästä Tikku­rilan punaista maali­pastaa säiliöön. Kun väripasta alkaa valua, tuntuu ilmassa hienoinen liuot­timen tuoksu. Tämä alkaa olla jo harvi­naista, sillä liuotin­poh­jaisten pastojen käyttö vähenee ja vesipoh­jaisten osuus kasvaa.

HYVÄ TYÖPORUKKA INNOSTAA TULEMAAN TÖIHIN

Puoli vuotta Tikku­ri­lassa työsken­nellyt tuotannon työntekijä Elina Kuiva­lainen ajaa tällä viikolla trukkia tuotannon varas­tossa. Hän nauttii vaihte­le­vasta työstään, jota hän tekee kahdessa muussakin paikassa.

– Täytän tuotannon pieniä koneita ja pakkaan valmiita pieniä purkkeja. Näissä kolmessa työpis­teessä työsken­telen vuoro­vii­koilla. Jatkossa pääsen ajamaan ehkä isompia tuotannon koneita, joissa valmis­te­taan seitsemän, kymmenen ja kahden­kym­menen litran purkkeja.

Kuiva­laisen houkut­teli Tikku­ri­laan aiempaa lyhyempi työmatka Järven­päästä sekä kaksi­vuo­ro­työn sopivuus elämän­ryt­miin. Myös työn sisältö vaikutti rekry­toin­nista alkaen mielenkiintoiselta.

Ihmiset merkit­sevät Kuiva­lai­selle paljon.

– Meillä on aivan ihana työpo­rukka. Minut on otettu heti remmiin mukaan. Joka päivä on tosi mukavaa tulla töihin.

– Vapaa-ajallakin teemme kaiken­laista. Esimer­kiksi viime viikolla oli tarjolla cartingia. Ammat­tio­saston kanssa olemme lähdössä Viroon. Ihmisiin tutus­tu­minen myös työajan ulkopuo­lella on minulle tärkeää.

Teolli­suus­liit­toon liitty­minen oli Kuiva­lai­selle alusta alkaen itsestäänselvyys.

– Ammat­ti­jär­jestön toiminta on tärkeää minulle, sillä se luo yhtenäi­syyttä ja luotta­musta siihen, että meidän puoliamme pidetään. On tärkeää, että meillä on oma ääni, jonka firma ottaa tosis­saan ja pitää työnte­ki­jöiden mieli­pi­teitä arvossa, Kuiva­lainen sanoo.

PUNAISESSA HUONEESSA VALVOTAAN PROSESSEJA

Valtavan punaisen huoneen ainoa kalustus on massii­vinen valvo­mo­pöytä. Sen takana istuu proses­si­noh­jaaja Seppo Lindgren. Hän on nähnyt vuodesta 1997 tehtaan lähtien tuotannon muutoksen ja automaa­tion lisään­ty­misen. Aikai­semmin oli paljon käsioh­jausta, mutta nyt automaatio ohjaa prosessia.

– Tieto­ko­ne­poh­jai­seen automaa­tioon siirryimme vuonna 2003. Sitä ennen ohjaus oli puoli­au­to­maat­tista, jossa oli monen­laisia nappu­loita ja hanikoita. Nyt käytössä oleva automaa­tio­jär­jes­telmä on kolmas versio, josta on räätä­löity meidän proses­siimme sopiva kokonaisuus.

Lindgren valvoo saman­ai­kai­sesti sekä lateksi- että alkydi­maalin valmis­tu­mista. Yhdellä ruudulla näkyy kymme­nien lämpö­as­teista ja painoista kerto­vien numeroiden keskellä viisi pönttöä. Ne kuvaavat dissol­ve­reita eli maalin jauhatuskoneita.

– Maalin ajopasta tehdään dissol­ve­rissa. V‑säiliössä on sideai­neet, jotka sekoi­te­taan ajopas­taan, Lindgren osoittaa ruuduilla olevia grafiikoita.

Yleensä proses­siin ei tarvitse paljon puuttua, mutta nyt on erikois­ti­lanne päällä.

– Apuvaaka kakkonen on huollossa, eli prosessia pitää säätää niin, että se menee toisen apuvaa’an kautta.

Maalin­val­mistus voidaan keskeyttää toisin kuin moni muu teollinen prosessi. Näin jo siksi, että maalia valmis­te­taan kahdessa vuorossa, öisin tehdas hiljenee.

– Pyrimme siihen, että ajamme prosessin loppuun joka ilta niin, että se jää loppuse­koi­tusta vaille.

HYVÄN HENGEN AINEKSET

Kaikki työnte­kijät mainit­sevat keskus­te­luissa Tikku­rilan hyvän hengen. Mistä se syntyy?

– Meillä on itsenäiset työnkuvat, työnte­ki­jöillä on jonkin verran vapauksia tehdä asioita niin kuin parhaaksi näkevät. Ihmisten harkin­taan ja ammat­ti­tai­toon luote­taan, Kurvinen sanoo.

Nyt Tikku­ri­lassa pohdi­taan, miten amerik­ka­lainen omistaja suhtautuu pitkän histo­rian aikana synty­nee­seen, luotta­muk­seen perus­tu­vaan työnte­ko­ta­paan. Jos rajoit­teita tulee liikaa, se voi Kurvisen mukaan laskea motivaa­tiota. Vielä sellaista ei ole paljoa näkynyt, mutta muutoksen tuulet käyvät Tikku­rilan yllä.

Vuosi­kym­menen puolustustaistelu

Pääluot­ta­mus­mies Kai Hagel­berg aloitti maali­teh­taan lähet­tinä vuonna 1989, kun Tikku­rila oli osa valtion kokonaan omistamaa kemian monitoi­miyhtiö Kemiraa. Tämä vaikutti työnte­ki­jöiden arkeen muun muassa mitta­vina henki­lös­tö­etuina ja niin, että tehtaan liki kaikki henki­lös­tö­ryhmät läheteistä ja työmaa­ruo­kalan työnte­ki­jöistä alkaen olivat saman työnte­ki­jöiden työeh­to­so­pi­muksen piirissä.

Talon oma väki valmisti työmaa­ruo­ka­lassa purtavaa, ja tuttu työter­veys­huolto oli tehtaalla lähellä. Oli jopa huolto­kont­tori, jonne saattoi tallettaa rahaa ja lainata, kun tarve oli. Myös työnan­tajan tukema harras­tus­toi­minta oli vilkasta, keilailua, metsäs­tystä, salibandyä ja lentopalloa.

– Henki­löstön huomiointi ja huolen­pito olivat aivan toisella tasolla kuin tänä päivänä. Muutos alkoi, kun Tikku­rilaa alettiin valmistaa pörssi­kun­toon, työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Jarkko Kurvinen sanoo.

Työsuhde-etuja ja työnte­ki­jöiden yhteen­kuu­lu­vuutta luoneita harras­tuksia karsit­tiin 2010-luvun aikana, jolloin Tikku­rila oli itsenäinen pörssiyhtiö.

Ketään ei palkattu kymme­neen vuoteen, vaikka porukkaa lähti pois.

Jotakin on kuitenkin säilynyt.

– Meillä on edelleen kemian tessistä poikkeava palkkaus­jär­jes­telmä, mutta ero on nykyään aika pieni, Hagel­berg sanoo.

Työnte­ki­jöiden ikära­kenne muuttui rajusti 2010-luvulla, kun irtisa­no­miset ja lomau­tukset seura­sivat kolmessa aallossa toisiaan. Vauhtia kiris­tet­tiin äärimmilleen.

– Ketään ei palkattu kymme­neen vuoteen, vaikka porukkaa lähti pois. Pahim­mil­laan mentiin varsinkin kunnos­sa­pi­dossa niin pintoja pitkin, ettei kaikkea saatu edes tehtyä, Hagel­berg muistelee.

Samalla myös automaatio vähensi työnte­ki­jöiden määrää.

Työnte­ki­jöiden keski-ikä nousi melkoi­sesti. Vasta reilun vuoden ajan on uutta voimaa saatu taloon. Enimmil­lään tehtaalla oli noin 460 tekijää, pienim­mil­lään 170, ja nyt noin 200.

Hämärä tulevai­suus

Tikku­rilan maali­teh­taan siirrosta toiseen paikkaan alettiin puhua pari vuotta sitten, kun Vantaan kaupunki näki, että alue tarvi­taan pääasiassa asumi­seen. Uusien suunni­tel­mien kattama 40 hehtaarin alue on osaksi Tikku­rilan ja osaksi Vantaan kaupungin omistama.

Työnte­kijät toki pohtivat ja keskus­te­levat tehtaan siirrosta, mutta päällim­mäisin asia se ei arjessa ole. Näin jo pelkäs­tään siksi, ettei asiasta ole edes luotta­mus­hen­ki­löille kerrottu mitään faktoja. Työnte­kijät ovat asiasta pelkäs­tään media­tie­tojen varassa.

– Keskus­te­luja käydään, mutta viime aikoina aika vähän, osaston luotta­mus­mies Jukka Hermansson sanoo.

Tuorein tieto asiasta saatiin lokakuun alussa, kun Tikku­rilan kaupunki julkisti alueen arkki­teh­ti­kil­pailun voittajan. Ennen kuin arkki­tehdin työpöy­dältä edetään kaavoi­tuk­seen, kaavan hyväk­syn­tään, raken­nus­lu­piin, valitus­pro­ses­seihin ja raken­ta­mi­seen, menee vähin­tään viisi vuotta.

Puoli vuotta Tikku­ri­lassa työsken­nellyt tuotannon työntekijä Elina Kuiva­lainen uskoo Tikku­rilan tulevaisuuteen.

– Ihmiset miettivät tulevai­suutta, mutta he uskovat ja luottavat siihen, että tehdas jatkaa täällä. Eihän koko Tikku­rilaa olisi ilman Tikkurilaa.

Maali­teh­taan edustajat eivät ole kommen­toi­neet julki­suu­teen tai luotta­mus­hen­ki­löille tehtaan siirron aikataulua tai uutta paikkaa.

TIKKURILA OYJ

PERUSTETTU 1862
KOTIPAIKKA Vantaa
OMISTAJAT Vuoteen 2011 saakka osa valtion omistamaa Kemiraa, sitten pääomis­ta­jana Paasi­ki­vien suku, joka myi yrityksen yhdys­val­ta­lai­selle PPG:lle vuonna 2021.
TUOTANTO Maaleja. Toimii 11 maassa, joista 6:ssa on tuotantoa. Tuotteita myydään yli 40 maassa.
HENKILÖSTÖ Noin 2 400, joista Suomen tehtaan tuotan­nossa noin 200
LIIKEVAIHTO 582 milj. euroa (2020)