Yli 150 vuoden kokemus telakkatöistä takaa, että Helsingin telakan rautakourille riittää tulevaisuudessakin töitä.

22.1.2021

HELSINKI SHIPYARD OY

PERUSTETTU Tällä nimellä 2019, alun perin 1865
KOTIPAIKKA Helsinki
OMISTAJA Algador Holdings Ltd.
TUOTANTO Arktiset erikoisalukset: jäänmurtajat ja risteilijät
HENKILÖSTÖ 480, omia tuotannon työntekijöitä 215
LIIKEVAIHTO 4,4 miljoonaa (2019), mutta ollut esimerkiksi 289 miljoonaa (2017)

Helsinki Shipyard Oy:n Helsingin Hietalahden telakan yli 280 metriä pitkä allashalli avautuu upeasti katonrajasta. Siltanosturin ohjaamossa työskentelee sinioranssiin työhaalariin pukeutunut kuljetusmies Victoria Kurnosova. Hän tuli telakalle vuonna 2016 suoraan koulusta, kun veli kertoi, että työtä olisi tarjolla.

– Luulin, että tulen tänne siivoushommiin, mutta päädyin veljeni työpariksi kuljetusmieheksi. Kuljetan lohkoja, siirrän tavaroita trukilla, olen nosturikuski ja myös telakan ensimmäinen naispuolinen nosturin alamies. Toistaiseksi olen ajanut sisällä näitä siltanostureita, mutta keväällä saan koulutuksen myös ulkonostureihin, Kurnosova kertoo.

Häntä kiinnostaa työssä kokonaisuuden ymmärtäminen: miten laiva rakennetaan vaiheittain merille valmiiksi alukseksi. Nosturinsa ohjaamosta hän näkee, miten laiva kasvaa päivä päivältä.

OMA TIIMI TÄRKEIN

Laivanrakennus on imaissut Kurnosovan niin, ettei hän muita aloja enää suunnittele. Sen sijaan laivanrakennuksen opinnot, kuten laivojen sisustaminen, voivat olla hänellä vielä edessä. Vaikka laivat innostavat, ihmiset ja työilmapiiri merkitsevät Kurnosovalle eniten.

– On hienoa, että täällä on paljon ihmisiä eripuolilta maailmaa ja mukava päästä tutustumaan heihin.

Oma tiimi on kaikki kaikessa.

– Tykkään tosi paljon kymmenen hengen nostoporukastamme. Se on minulle kuin perhe.

MONIPUOLISTA TYÖTÄ

Alhaalla allashallissa putkiasentaja Esko Pesonen huhkii laivan konetilan varustelussa sijaitsevassa työpisteessä.

Työn alla on ensimmäinen kolmesta noin sadan metrin pituisesta arktisesta tutkimusristeilijästä. Vaikka työvaiheet ovat pitkälti samanlaisia eri laivoissa, on niiden eri alueilla asioita, jotka pitää sisäistää ennen töiden aloittamista.

– Kun menen laivassa uudelle alueelle, kuluu aina muutama päivä, ennen kuin olen hommassa sisällä. Piirustukset pitää käydä läpi ja funtsia, miten työ etenee. Sitten se lähtee rullaamaan.

Pesonen on viihtynyt työssään, vaikka olosuhteet ovatkin välillä kovat. Melu, savu ja kaasut ovat montussa melkoiset. Monipuolinen työ ja vapaus tehdä omaan tahtiin ovat Pesoselle tärkeitä.

Kun omalla työpaikalla on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa, Pesonen on ollut pariin otteeseen komennuksella Turun telakalla auttamassa kolmen risteilijän rakentamisessa. Nyt töitä piisaa onneksi tutussa ympäristössä.

– Mukavampaahan se on käydä kotoa käsin töissä. Turun keikalla tehtiin 12 tunnin päiviä. Tässä iässä niin pitkät päivät jo tuntuvat.

Nuoria Pesonen toivoo työssään rinnalleen.

– Työnantaja saisi palkata lisää nuoria. Oma väki käy koko ajan vähäisemmäksi, kun porukkaa jää paljon eläkkeelle.

ULKOISTAMINEN ARVELUTTAA

Polttokoneen käyttäjä Kari Notko muistelee koneensa äärellä kaiholla aikoja ennen vuotta 2003, jolloin telakalla tehtiin lohkot itse pitkästä tavarasta.

– Mittaustyö oli meillä huipussaan juuri silloin, kun johtajat päättivät siirtää lohkojen tekemisen Turkuun. Kun teimme lohkot itse, ne olivat kerralla kunnossa ja ne laitettiin suoraan kiinni. Kun tekeminen on siirretty nyt Liettuan Klaipedaan, homma on mennyt jälleen taaksepäin.

Notko on telakalla yksi harvoista, joka jatkaa oman käsityön perinnettä. Hän valmistaa jo ikääntyneellä polttokoneellaan laivaan tarvittavia pieniä osia, kuten polvioita, korvia ja nimilappuja. Polttokoneella osat valmistetaan enintään 3 kertaa 6 metrin teräslevystä.

Liki neljänkymmenen vuoden työurallaan Notko on koonnut laivoja monessa eri työvaiheessa. Hitsaustyötkin sujuvat.

– Piirustuksiakin osaan lukea, ainakin jollain tasolla, Notko sanoo vaatimattomasti.

LAKOLLA KIKYT POIS

Matkalla Notkon polttokoneen ääreltä seuraavaan työpisteeseen ohitetaan halli, jonka nimi merkitsee paljon jokaiselle telakkatyöläiselle: Vallankumoushalli.

– Kun ammattiosasto ilmoittaa, että kokoonnumme Vallankumoushallissa, kaikki tietävät, että kyse on tästä hallista, Helsinki Shipyardin pääluottamusmies ja toisen polven luottamusmies Ilpo Haaja sanoo.

Kokoontumisiin liittyi takavuosina eriväristen lappujen jakaminen. Tummanpunainen tarkoitti valmistautumista 2–3 päivän lakkoon ja vaaleampi punainen lyhyempää työnseisausta.

– Kerran kävi niin, että tummanpunaiset laput jaettiin. Luultiin, että lakko tulee, ja kaikilla oli koko telakalla siviilit päällä. Mutta ei lakkoa tullutkaan, koska kokous päätti niin, Haaja muistelee vuosia, jolloin Hietalahden telakka oli lakkoilussa Suomen ykkönen.

Viime vuosina Vallankumoushalliin on kokoonnuttu harvoin. Aihetta ei ole ollut. Pienen syyn takia ei lakkoasetta kaiveta esiin.

Kikyn saaminen pois oli riittävän iso syy lakkoon. Lakko myös kannatti: kiky-tunteja ei tullut, muihinkaan heikennyksiin ei jouduttu, eivätkä työntekijät antaneet tässä asiassa mistään periksi. Työnantaja on toki erimieltä lakon merkityksestä. Ammattiosasto sai lakosta 5 000 euron sakot.

– Lakkoa pitää käyttää harkiten ja vain silloin, kun on todella aihetta. Jos turhaan lakkoilee, lakkoase happanee, Haaja sanoo.

MATKATÖISTÄ PALUU HIETALAHTEEN

Vallankumoushallissa työskentelee putkihitsaaja Pauli Kokko. Hän on telakan paluumuuttaja. Kokko tuli Helsingin telakalle ensimmäisen kerran levyseppähitsaajakurssille 1970- ja 1980-lukujen taitteessa ja uudestaan vuonna 2012.

Päätös hitsarinuralle oli aikanaan helppo.

– Kun lukuhaluja ei ollut ja asuin lähellä, hain tänne Wärtsilän telakan kurssille. Sillä tiellä ollaan.

Välissä Kokko ehti kiertää hitsaustöissä Suomen eri telakoilla sekä Norjassa ja Venäjällä.

– Pääkaupunkiseudulla syntyneelle tämä on hyvä pitkäaikainen työpaikka, vaikka välillä onkin ollut vaakalaudalla, miten tämä jatkuu. Reissuhommat eivät enää kiinnosta, vaan kiinteä työpaikka on hyvä asia.

Hitsarina Kokkoa harmittaa alihankkijoilta tulleet maalatut lohkot, joiden kokoonpano tehdään telakalla. Lohkojen varusteluvaiheessa työntekijät altistuvat maalinkärylle ja hiontapölylle.

Telakan uudelta omistajalta Kokko odottaa jatkuvuutta.

– Olisipa uusi omistaja niin vakavarainen, että toiminta olisi vakaalla pohjalla.

JOKAISTA KYSYTÄÄN LIITTOON

Vanhan polven työntekijöille ammattiosastoon kuuluminen on itsestäänselvyys. Nyt monet nuoret eivät ole koskaan kuuluneet liittoon, ja heidän mukaan saaminen on vaikeampaa kuin ennen.

– Jokaista, joka tänne tulee, jututetaan niin kauan, että saisimme hänet liittymään liittoon. Aivan kaikkia emme kuinkaan onnistu saamaan jäseniksi, Haaja harmittelee.

Pääluottamusmies Haajan huoliin kuuluu myös tuhansien teollisuuden työpaikojen väheneminen pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä.

– Kaikista meistä ei ole lukijoiksi ja siistiin toimistotyöhön. Käsityön osaajille pitäisi riittää töitä.

Telakkatyö on edelleen käsityötä, vaikka työmenetelmät ja työolot ovatkin muuttuneet paljon niiden 40 vuoden aikana, kun Haaja on telakalla työskennellyt. Aikanaan työt tehtiin pelkästään ulkona, nyt pääasiassa sisällä.

Iso osa telakan omista työpaikoista häviää eläköitymisten vuoksi. Eläkkeelle jäävien tilalle työnantaja on haluton palkkaamaan uusia Suomessa pysyvästi asuvia laivanrakentajia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

– Helsingin telakka on haluttu työpaikka suomalaisten alihankkijatyöläisten keskuudessa. Heitä on nykyisin vähän. Reilulla pelillä toimivat suomalaiset alihankkijayritykset eivät valitettavasti pärjää ulkomailta tulevien palkkoja polkevien alihankkijoiden kanssa.

KOVAA TYÖTÄ KESKELLÄ PORVARIALUETTA

Ennen vain harva pääsi terveenä eläkkeelle.

– 1980-luvulla kukaan ei päässyt vanhuuseläkkeelle, vaan kaikki joutuivat sairaseläkkeelle. Yksi suurimmista syistä tähän oli työn tekeminen kylmää rautaa vasten kovina pakkastalvina, Haaja sanoo.

Toinen edelleen ajankohtainen ongelma on ilmanlaatu.

– Työterveyslaitos on selvittänyt, että täällä on monta tuhatta kemiallista yhdistettä, joista ei ole mitään tietoa, miten ne vaikuttavat ihmisiin.

Kulumaviat ovat kolmas työterveyden rasite.

– Tämä on kovaa työtä. 60-vuotiaasta näkee, että hommia on painettu. Toisilla fysiikka kestää ja toisilla ei, Haaja sanoo.

Katettu allashalli on parantanut sekä työskentelyolosuhteita että taannut telakan jatkuvuuden.

Telakan naapurissa on porvarillinen Eira, jossa on paljon asuntoja. Halli eristää työn äänet niin, ettei telakka aiheuta meluhaittaa ympäristölleen.

Seudun asukkaat ovat telakasta ylpeitä, ja sitä on käytetty myös kannusteena opiskeluun.

– Porvareilla oli tapana sanoa lapsilleen, että ellei opiskelu kiinnosta, joudut vielä telakalle töihin, Haaja muistelee keskustelujaan eiralaisten kanssa.

NUORIA KAIVATAAN

Ikärakenne on telakan ongelma. Toisaalta ovat 1980-luvulla töihin tulleet vanhat rautakourat ja toisaalta viime vuosina töihin tulleet nuoret. 30–40-vuotiaita on liian vähän.

– Tarvitsemme nuoria koko ajan lisää, sillä työn oppiminen vaatii työskentelyä vanhemman työntekijän rinnalla useita vuosia, Haaja sanoo.

Työpaikkojen väheneminen on näkynyt rajusti telakalla. Vuonna 2004 henkilöstöä oli kaikkiaan noin neljätuhatta. Nyt toimihenkilöitä on noin 180 ja omia tuotannon työntekijöitä 215. Omien työntekijöiden määrä on lähes puolittunut vuoden jatkuneiden lomautusten vuoksi.

Yhteys työnantajaan on tällä hetkellä huomattavasti parempi kuin 1980- ja 1990-luvuilla, koska politiikan merkitys työelämässä on vähentynyt ainakin paikallisesti. Mutta ei kokonaan.

– Kyllä työmiehen täytyy edelleen ymmärtää, kuka heidän asioitaan ajaa. Muuten tulee kiky-sopimuksia, aikeita eläkeputken poistamiseksi ja muita huononnusehdotuksia, Haaja näkee.

SAARIKANGAS SAI UOTILAN EDUSKUNTAAN

Vuoden 2019 toukokuussa toimitusjohtajana aloittanut Carl-Gustaf Rotkirch on kokenut ja tuttu mies telakalla, sillä hän työskenteli telakalla jo viime vuosituhannella. Mutta yksi mies nousee hänenkin ylitseen.

– Martin Saarikangas piti tämän telakan puolia ihan toisella tavalla kuin monet muut toimitusjohtajat. Hänen aikanaan kyllä tappelimme työnantajan kanssa paljon, mutta ajat olivat silloin erilaiset kuin nyt, Haaja sanoo.

Oma tarinansa on se, jonka mukaan telakan pääluottamusmiestä ja levyseppähitsaajaa Kari Uotilaa tuettiin Saarikankaan myötävaikutuksella kymmenillä tuhansilla markoilla eduskuntaan vuonna 1995.

– Kerrotaan Saarikankaan sanoneen, että kyllä me tarvitsemme eduskuntaan yhden ukon puolustamaan telakkaa, Haaja naurahtaa.

HIETALAHTI MUITA PAREMPI

Haajan puheesta henkii syvä ylpeys telakasta ja ennen kaikkea sen työntekijöiden kokemuksesta, osaamisesta ja hyvästä yhteishengestä. Ne ovat taanneet työn laadun, joka on tuonut aina uusia tilauksia Hietalahteen.

– Täällä on opittu vuosikymmenten aikana tekemään laadukkaita laivoja: jäänmurron Rolls-Royceja ja risteilijöiden Cadillaceja.

Haaja luonnehtii telakkansa työmoraalia Suomen parhaimmaksi. Moraali ja sen puute koskee erityisesti työnantajan toimia joissakin asioissa.

– Rauman telakan mallia pelkään: oma työnvoima pannaan pihalle, ja työt teetetään lähetetyllä työvoimalla. Kukaan heistä ei tunnusta alipalkkaustaan, koska työntekijät ovat niin peloteltuja. Tällaisen lähetetyn työvoiman takana on jopa järjestäytynyt rikollisuus.

Lähetetyn työvoiman ongelma ei vielä tällä hetkellä koske laajasti Helsingin telakkaa, jossa heitä on noin 80. Työn määrä nousee uusien laivatilausten myötä, ja niin myös työllisten määrä kasvaa lähikuukausina.

155 VUOTTA LAIVANRAKENNUSTA

Ensimmäinen Hietalahden telakka perustettiin vuonna 1865. Useiden välivaiheiden jälkeen siitä tuli osa Wärtsilää vuonna 1938. Sotien jälkeen telakka tuli kuuluisaksi sotakorvauslaivojen valmistajana.

Vuonna 1977 telakalta valmistui maailman ensimmäinen kaasuturbiinia käyttänyt matkustajaristeilijä GTS Finnjet, joka nosti suomalaisen laivanrakentamisosaamisen maailmanmaineeseen. Hyvästä nosteesta huolimatta telakka ajautui konkurssiin vuonna 1989, mutta jatkoi Masa Yardsina. Sittemmin telakka siirtyi norjalaisille Kvaernerille ja Akerille sekä korealaiselle STX:lle.

Vuonna 2010 STX ja Venäjän valtion omistama United Shipbuilding Corporation (USC) perustivat yhteisyrityksen ja nimesivät Hietalahden telakan Arctech Helsinki Shipyardiksi, joka kuvasi hyvin telakan silloin alkanutta erikoistumista arktisiin aluksiin, kuten jäänmurtajiin. Arctech siirtyi sittemmin kokonaan USC:n omistukseen.

USC myi Arctechin toukokuussa 2019 venäläisomisteiselle Algador Holdings Ltd:lle, joka nimesi telakan Helsinki Shipyardiksi. Brittiläinen risteilyvarustamo Swan Hellenic, jota telakan omistajat hallitsevat, on tilannut telakalta kolme arktista risteilijää.

Tilatut alukset ovat reilut sata metriä pitkiä eli noin kolmasosan jättiristeilijöistä. Niiden varustelu tulee olemaan luksusluokkaa ja matkat sen hintaisia, eli alkaen 30 000 euroa. Ensimmäisen aluksen on määrä valmistua elokuussa 2021.

TEKSTI JUKKA NORTIO
KUVAT JANI LAUKKANEN