Maailmalta Kainuun korpeen – Transtechin työntekijät edustavat pariakymmentä kansallisuutta

Otanmäen kaivos perustettiin 1950-luvulla. Se fuusioitui myöhemmin Rautaruukin kanssa. Kun kaivostoiminta päättyi 1985, alkoi Rautaruukki valmistaa kiskovaunuja.

Kiskokaluston valmistusta jatkaa nykyään Škoda Transtech, joka toimittaa maailmalle junanvaunuja ja matalalattiavaunuja. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun uuden pikaraitiolinjan vaunut on valmistettu täällä.

– Transtechilla on yli 700 työntekijää, joista noin 250 on tullut tänne ulkomailta. Joukossa on hitsaajia, mekaanikkoja ja sähköasentajia. Monet ovat tulleet tänne rekrytointifirmojen, kuten Baronan, SOL-Henkilöstöpalveluiden, Kipinän tai Sihdin kautta, kertoo Transtechin pääluottamusmies Jouni Lämpsä.

Transtechilla on yli 700 työntekijää, joista noin 250 on tullut tänne ulkomailta.

– Ensimmäiset, venäläiset vuokratyöntekijät tulivat taloon vuonna 2008. Venäläiset ovat edelleen suurimpien kansallisuusryhmien joukossa, vaikka viime aikoina tänne on tullut enemmän filippiiniläisiä. Myös indonesialaisia on paljon.

Kaikkiaan Transtechin työntekijät edustavat pariakymmentä eri kansallisuutta. Joukossa on ollut muun muassa ukrainalaisia, valkovenäläisiä, puolalaisia, romanialaisia, virolaisia, kazakstanilaisia ja uzbekistanilaisia.

KARAOKEA JA KORIPALLOA

Oliver Mortel on yksi niistä yli viidestäkymmenestä filippiiniläisestä hitsaajasta, jotka työskentelevät Transtechilla. Hän jakaa asuntonsa veljensä Cesarin kanssa. Filippiiniläiset ovat suurin yksittäinen kansallisuusryhmä Transtechilla. Heidän joukossaan on myös pari naista.

Batangasin provinssista kotoisin oleva Oliver opiskeli hitsaajaksi lukion jälkeen ja työskenteli Mitsubishi Hitachin palveluksessa.

Yritykset hakevat työntekijöitä internet-ilmoitusten kautta, minkä jälkeen sopivat hakijat pääsevät testeihin. Oliver tuli Suomeen 2022 vuoden marraskuussa, mutta ehti työskennellä sitä ennen vuoden Škodalla Tšekissä. Hänet kuten monet muut maanmiehensä rekrytoitiin Eurooppaan Baronan kautta.

Haastatteluhetkellä Oliverin ja Cesarin tupa on täynnä, kun Leonard, Adrian, Marvin, Emerson ja Gerald ovat tulleet vieraisille. Miehet syövät yhdessä ja viihtyvät vapaa-aikana muutenkin yhdessä. Toisinaan he kokoontuvat laulamaan karaokea tai pelaamaan shakkia tai koripalloa, joka on varsin suosittu urheilulaji Filippiineillä.

Oliverin perheeseen kuuluu vaimo Leni, 8-vuotias poika Sam ja 4-vuotias tytär Shamira, jotka jäivät Filippiineille. Siitä tulee marraskuussa kolme vuotta, kun Oliver on viimeksi tavannut perheensä. Tänä jouluna hän pääsee vihdoin käymään kotona. Koti-ikävää lievittävät pitkät videopuhelut.

– Olemme kaikki perheellisiä ja lähetämme kotiin rahaa aina, kun saamme palkan, joka maksetaan kahden viikon välein. Summat vähän vaihtelevat, mutta lähetämme keskimäärin puolet palkastamme perheelle. Tuemme sillä rahalla lasten koulutusta ja maksamme ruoka- ja lääkekuluja, miehet kertovat.

Olemme kaikki perheellisiä ja lähetämme kotiin rahaa aina, kun saamme palkan.

– Olen pystynyt tukemaan lasteni yliopisto-opintoja, kun olen työskennellyt ulkomailla, kertoo Gerald Sibuyo, joka ehti työskennellä kaksitoista vuotta Etelä-Koreassa ennen kuin palasi kotiin Filippiineille juuri ennen koronapandemiaa.

– Tykkään laittaa ruokaa ja leipoa vaikka banaanileipää silloin, kun minulla on oikein kova ikävä perhettäni. Toivon, että sitten joskus, kun palaan kotiin, minulla on mahdollisuus matkailla yhdessä vaimoni kanssa.

TIKTOK-VIDEOITA SUOMESTA

Muhammad Fikri on kotoisin Acehista Indonesiasta. Huhtikuussa Suomeen tullut Fikri työskentelee Transtechilla sähköasentajana.

Hän on käynyt kotimaassaan lukion jälkeen nelivuotisen polyteknisen opiston, minkä jälkeen hän opetti pari vuotta islaminuskoa uskonnollisessa koulussa. Kaksi vuotta sitten hän meni naimisiin ja pyöritti sen jälkeen ruokabisnestä vaimonsa Miftahulin kanssa. He valmistivat monenlaisia herkkuja, joita myivät katukojussa.

Mahdollisuudesta hakeutua sähköteknikon töihin Eurooppaan Fikri sai tiedon vanhan opinahjonsa kautta. Läpäistyään Škodan testit ja saatuaan viisumin Fikri pääsi lähtemään Tšekkiin viime vuoden marraskuussa. Siellä hän työskenteli maanmiestensä kanssa Plzeninissä, joka on Škoda Transport -konsernin kotipaikka.

– Myöhemmin meiltä sitten kysyttiin, ketkä olisivat halukkaita lähtemään töihin Suomeen. Meitä oli kaikkiaan parikymmentä sähköasentajaa ja mekaanikkoa, jotka tulimme Baronan kautta tänne Otanmäkeen, kertoo Fikri, joka jakaa asuntonsa kolmen muun indonesialaisen kanssa.

Suomessa Fikri on löytänyt uudenlaisen harrastuksen, mihin hänellä ei ollut aikaa kotimaassaan. Hän on halunnut kertoa maanmiehilleen elämänmenosta Suomessa ja on tehnyt täältä kymmenittäin TikTok-videoita. Niissä on esitelty muun muassa kaupan pullonpalautus- ja punnitusjärjestelmiä, Kajaanin linnaa, mustikanpoimintaa ja pohjoisen yötöntä yötä. Fikrin eksoottisilla videoilla on tuhansia katsojia.

– Hankin itselleni maastopyörän, jolla ajan aina lauantaisin Kajaaniin katselemaan paikkoja sekä tekemään ostoksia ja TikTok-videoita. Vajaan neljänkymmenen kilometrin ajomatkaan menee aikaa kaksi tuntia yhteen suuntaan, mutta minä pidän pyöräilystä.

Otanmäestä ei kulje viikonloppuisin busseja Kajaaniin, joten silloin pitää järjestellä kimppakyytejä.

Täällä on tilaa hengittää ja paljon mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista.

Muslimina Fikri noudattaa halal-ruokavaliota. Kajaanissa on yksi kauppa, joka myy halal-ruokaa. Kotiin tullessa pyörän tarakalla kulkee isot kantamukset riisiä ja muuta ruokatavaraa. Kajaanissa sijaitseva moskeija on auki vain muslimien pyhäpäivänä perjantaina, joten siellä Fikri on käynyt vain pari kertaa.

– Kun pääsen kotiin töistä, otan ensimmäiseksi esiin rukousmattoni ja pidän rukoushetken. Soitan sitten vaimolleni pitkän, joskus tuntikausia kestävän videopuhelun. En tiedä vielä, haluaisinko jäädä Suomeen, vaikka viihdyn täällä hyvin. Mahdollisesti, jos vaimoni tulisi tänne, miettii Fikri.

– Tiesin Suomesta entuudestaan, että tämä on maailman onnellisin maa. Täällä on tilaa hengittää ja paljon mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista.

STIPENDIT AUTTOIVAT ALKUUN

Nigerialainen Nkemakolam Stanley aloitti hitsaajana Transtechilla tämän vuoden toukokuussa. Sitä ennen hän oli ehtinyt työskennellä kotimaassaan jo pitkään suurten kansainvälisten yritysten palveluksessa.

Ibon osavaltiosta kotoisin olevan Stanleyn elämän alkutaival ei ollut helppo, sillä hän menetti vanhempansa jo nuorella iällä ja muutti pikkuveljensä kanssa sen jälkeen isoäidin hoiviin. Silloin kun isä vielä eli, Stanley autteli tätä usein kaikenlaisissa korjaushommissa, joissa tarvittiin kädentaitoja.

– Hain lukion jälkeen stipendiä, jotta pääsisin opiskelemaan Nigerdock-telakkayrityksen koulutuskeskukseen Lagosiin. Läpäisin stipendin edellyttämät kokeet, ja ensimmäisen opiskeluvuoteni maksoi Exxon Mobil -öljy-yhtiö. Kahden seuraavan opiskeluvuoden sponsorina toimi Nigerdock, jonka palvelukseen siirryin heti valmistumiseni jälkeen. Opiskelu oli koko ajan hyvin käytännönläheistä.

Nigerdockin jälkeen Stanley työskenteli muun muassa eteläkorealaisen Samsungin ja italialaisen Saipemin palveluksessa. Välillä hän kävi lyhyellä työkomennuksella Kongon demokraattisessa tasavallassa. Ajatuksissa oli kuitenkin hakeutua töihin ulkomaille.

– Hain työhön Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, koska siellä maksetaan hitsaajille hyvää palkkaa. Sain kuitenkin takaisin kielteisiä vastauksia. Mietin myös Eurooppaa, ja sitten kun SOL haki hitsaajia Suomeen, päätin hakea tänne.

Täällä on hyvin hiljaista ja rauhallista ja sataprosenttisen turvallista.

Nyt Stanley asuu reilun 700 asukkaan Otanmäessä. Samassa huoneistossa asuu uzbekistanilainen työkaveri. Vapaa-aikana Stanley kuuntelee mielellään Bob Marleyn ja Akonin musiikkia tai katselee amerikkalaisia elokuvia. Toisinaan hän käy kuntoilemassa Otanmäen urheilukeskuksessa.

– Sopeudun mielestäni hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Täällä on hyvin hiljaista ja rauhallista ja sataprosenttisen turvallista. Elämän perusedellytykset täyttyvät hyvin. Unelmoin vielä perheen perustamisesta, sillä olen jo aika vanha. Nigeriassa ihmiset avioituvat yleensä paljon nuorempina.

JÄSENYYS KIINNOSTAA SELVÄSTI

– Meillä on täällä sellainen tapa, että pyrimme ottamaan kaikki ystävällisesti vastaan. Haluamme olla työyhteisössä samaa porukkaa kaikkien kanssa riippumatta kansallisuudesta, pääluottamusmies Jouni Lämpsä toteaa.

– Pääluottamusmiehenä haluan tiedottaa kaikille työntekijöille, mitä ammattiliiton ja ammattiosaston jäsenyys merkitsee: se vie kohti tasa-arvoisempaa työelämää.

Ulkomaalaisten työntekijöiden kanssa puhutaan enimmäkseen englantia, joten Lämpsä on tiedottanut liiton asioista myös englanniksi. Kiinnostus ay-asioihin näyttää kasvavan koko ajan, sillä uusia työntekijöitä liittyy jäseniksi jatkuvasti. Ay-toiminta ei kuitenkaan välttämättä ole niin yleistä eikä aktiivista heidän omassa maassaan. Eikä aina edes sallittua.

Lämpsä on työskennellyt Transtechilla vuodesta 1995 saakka ja toiminut yrityksessä pääluottamusmiehenä kahdeksantoista vuoden ajan. Mies luettelee pitkän listan jäsenyyden myötä tulevia hyötyjä. Viimeisenä hän nostaa esiin yhteisöllisyyden.

– Siinä tulee se yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Liiton tuki ja SAK:n liitot yhdessä, siihen perustuu se meidän voima.

Suomeen halutaan työntekijöitä Aasiasta

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan Venäjä oli vuonna 2022 suurin yksittäinen maa työperäisissä oleskelulupahakemuksissa, mutta tämän ja viime vuoden aikana on ykköseksi noussut Filippiinit.

Hallitusohjelmassa on nostettu kumppanuusmaiksi kansainvälisen työvoiman rekrytoinnissa Brasilia, Filippiinit, Intia ja Vietnam. Filippiinit liitettiin listalle viime vuonna.

Baronan kansainvälisestä työvoimasta vastaava johtaja Elina Koskela on huomannut muutoksen myös omassa työssään. Useissa maissa toimiva Barona on Suomen suurin henkilöstöpalveluyritys. Se on tehnyt kansainvälisiä rekrytointeja viidentoista vuoden ajan.

– Vielä kymmenen vuotta sitten meille tuli eniten työntekijöitä itäisestä Keski-Euroopasta. Saamme sieltä työvoimaa edelleen, mutta kiinnostus hakeutua Suomeen on vähentynyt siellä elintason noustessa. Osaajille on myös avautunut enemmän mahdollisuuksia, kun yhä useammat maat tavoittelevat heitä töihin, Koskela toteaa.

– Parin viime vuoden aikana me olemme rekrytoineet ulkomailta noin 700 työntekijää vuodessa. Eniten tulijoita on Filippiineiltä ja sen jälkeen eri Itä-Euroopan maista. Kolmanteen ryhmään kuuluvat intialaiset ja indonesialaiset.

Tulijoista kolmasosa on sijoittunut hoitotyöhön, minkä lisäksi Suomeen on tullut paljon hotelli- ja ravintola-alan työntekijöitä. Kolmas tärkeä ala on teollisuus.

– Teollisuuden alan osaajat tulevat pääosin Filippiineiltä. Rekrytoinnit Venäjältä ja Ukrainasta ovat käytännössä kokonaan jäissä. Osaajia tulee konepajateollisuuteen ja elintarviketeollisuuteen. Tyypillisiä ammattinimikkeitä ovat hitsaaja ja koneistaja, Koskela toteaa.

Miksi sitten juuri Filippiinit on niin suuri lähtömaa? Kymmenkunta kertaa Filippiineillä käyneen Koskelan mukaan siihen on useita syitä.

PERUSASIAT HOUKUTTELEVAT

– Ensinnäkin Filippiineiltä on aina lähdetty ulkomaille töihin. Toisekseen maasta löytyy hyvää osaamista edellä mainittuihin ammatteihin. Kolmanneksi tulijat puhuvat poikkeuksetta hyvää englantia. Lisäksi on vielä kulttuurinen yhteensopivuus ja kyky sopeutua, mikä helpottaa Suomeen integroitumista, vaikka ei mikään varsinainen valintakriteeri olekaan, Koskela luettelee.

Koskelan mukaan tilastot kertovat myös sen, että filippiiniläisten maakohtainen pysyvyys Suomessa on hyvin suuri: yli 90 prosenttia kymmenen vuoden jälkeen.

– Kyllä Suomeen halutaan tulla. Filippiiniläisiä houkuttelevat Suomeen sellaiset perusasiat, jotka ovat meille itsestään selviä. Näitä ovat puhdas luonto, turvallisuus sekä vakaa, toimiva yhteiskunta.

Filippiineillä valtio kontrolloi ja rekisteröi ulkomaisten yritysten rekrytointitoimintaa muun muassa siten, että niillä täytyy olla maassa paikallinen yhteistyökumppani. Kaikki työ- ja muut ehdot tarkastetaan ja hyväksytetään viranomaisilla ennen rekrytointien aloittamista.

– Olen saanut käydä kertomassa heille, kuinka suomalainen työelämä toimii. Toisinaan viranomaistenkin on vaikea uskoa sitä, että samasta työstä maksetaan Suomessa samaa palkkaa kaikille, Koskela toteaa.

Teollisuuden alan osaajat tulevat pääosin Filippiineiltä.

– Suomeen tullaan aina työluvalla ja työsuhteen ehdot pätevät kaikkiin. Täällä ei tunneta mitään erillistä vierastyöläisluokkaa, kuten vaikka joissain Lähi-idän maissa. Meillä ulkomailta tullut työntekijä voi hakea pysyvää oleskelulupaa ja hän voi saada Suomen kansalaisuuden. Myös perheen yhdistäminen on mahdollista, Koskela toteaa.

Valitettavasti Koskelakin on kuitenkin joutunut kuulemaan tarinoita, että kaikki ei ole mennyt aina niin kuin olisi pitänyt.

– Aina löytyy toimijoita, jotka eivät noudata sopimuksia, mikä on yksiselitteisesti tuomittavaa. Työsuojeluviranomaisten tehtävä on valvoa ja tehdä tarkastuksia, jos on aihetta epäillä, että palkka ja muut työsuhteen ehdot eivät noudata sopimuksia.

– Olemme vähän huolissamme tilanteesta silloin, jos tulijalla ei ole kieltä, jolla integroituisi yhteiskuntaan. Esimerkiksi englannin taitoa, jotta ymmärtäisi ja jolla tulisi ymmärretyksi. Ilman sitä on vaikeaa päästä täysjäseneksi yhteiskuntaan.

SIGNAALI MUUTOKSESTA?

Tampereen ammattikorkeakoulussa erityisasiantuntijana työskentelevä Päivi Vartiainen on tutkinut väitöskirjassaan filippiiniläisten sairaanhoitajien polkuja Suomeen rekrytointiprosessien ja sopeutumisen näkökulmasta.

– Silloin kun aloittelin väitöskirjan tekemistä viitisentoista vuotta sitten, herätti aihe vähän ihmetystä, koska filippiiniläisiä tuli Suomeen työhön silloin niin vähän. Tilanne on nyt aivan toinen. Määrällinen nousu on ollut aivan älyttömän nopeaa, Vartiainen toteaa.

– Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan Suomeen rekrytoitiin Filippiineiltä viime vuonna jo 1 300 lähihoitajaa. Ravintola- ja suurtaloustyöntekijöitä tuli kolmesataa ja hitsaajia ja kaasuleikkaajia yli sata. Muille kuin hoitoalalle tulevien työntekijöiden määrät ovat vielä pieniä, mutta tämä on selvä signaali siitä, että tilanne on muuttumassa.

Filippiiniläiset ovat Vartiaisen mukaan pidettyjä työntekijöitä, koska he eivät valita vähästä. Heitä pidetään yleisesti joustavina ja ahkerina. Haastatteluissa on tosin noussut esiin myös se, että ihmiset joustavat, kun eivät uskalla olla joustamatta.

– Hyvin monet filippiiniläiset jäävät Suomeen pitkäksi aikaa, jopa 10–15 vuodeksi, mutta suunnittelevat palaavansa lopulta takaisin kotimaahansa, kun ovat säästäneet taloon tai lasten koulumaksuihin, Vartiainen sanoo.

– Sitten on tietysti eri asia, jos he saavat perheen tänne. Silloin tänne halutaan jäädä lasten vuoksi. Perheenyhdistäminen ei kuitenkaan ole helppoa, varsinkaan jos tulorajoja aiotaan korottaa entisestään.

REKRYTOINNIT VILLI KENTTÄ

Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan Filippiineiltä lähtee vuosittain yli miljoona naista ja miestä työhön muualle. Kaikkiaan joka kymmenes filippiiniläinen 120-miljoonaisesta kansasta työskentelee ulkomailla, millä on valtava merkitys Filippiinien kansantaloudelle, kun siirtolaiset lähettävät rahaa perheilleen.

Tänä vuonna Vartiainen on ollut mukana tekemässä selvitystä Filippiinien kansainvälisen työvoiman ekosysteemistä. Selvityksen tilaajina ovat Business Finland ja KEHA-keskus eli ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus.

– Tarkoituksena on ollut kartoittaa toimijoita Filippiineillä. Valtiojohtoisesti hallinnoidun systeemin sisällä on paljon niin yksityisiä kuin kolmannen sektorin toimijoita. Lisäksi on haluttu selvittää muun muassa sitä, minkälaista työvoimatarjontaa siellä on näille hallitusohjelmassa määritellyille aloille, Vartiainen toteaa.

Rekrytointi on Suomessa vähän sellainen villi kenttä.

– Rekrytointi on Suomessa vähän sellainen villi kenttä. Kuka tahansa voi perustaa rekrytointifirman ja hakea Filippiineiltä kumppanin. Ei ole olemassa minkäänlaista rekisteriä, johon suomalaiset yritykset voisivat ilmoittaa, minkä alan ihmisiä he rekrytoivat ja keiden filippiiniläisten yritysten ja muiden toimijoiden – kuten vaikka kielikoulujen – kanssa ne tekevät yhteistyötä.

Vartiainen on toiminut myös valmentajana monikulttuurisissa työyhteisöissä ja ollut mukana asiantuntijana ammattiliittojen, kuten Tehyn, SuPerin ja PAMin filippiiniläisille suunnatuissa tilaisuuksissa.

– Käsitykseni mukaan filippiiniläisillä on halukkuutta ay-toimintaan, mutta samalla myös pelokkuutta, sillä Filippiineillä ammattiliittoon kuuluminen voi olla vaarallista. Se voidaan nähdä siellä poliittiseksi kannanotoksi. Filippiiniläisten voi olla vaikea uskoa, että meillä ammattiliittoon kuuluminen on ihan ok eikä mitään radikaalia toimintaa.