Koneenhoitaja Pauliina Sällilä valvoo tikkauskoneen työnjälkeä.

Univi­sion peitot ja tyynyt toivot­ta­vat hyvää matkaa höyhensaarille!

23.7.2024

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

Yksi­toista tuotan­non työn­te­ki­jää valmis­taa tyynyjä ja peit­toja Univi­sion tehtaalla Jämi­jär­vellä. Tehtaan toiminta sai alkunsa vuonna 1988 vesi­sän­ky­jen petaus­pat­jo­jen valmis­tuk­sesta. Vesi­sän­ky­vil­li­tyk­sen mentyä ohi tehdas alkoi suun­ni­tella ja valmis­taa tyynyjä ja peit­toja. Yksi tuotan­non tuki­jalka on äitiys­pak­kauk­seen ommel­ta­vat peit­teet ja peitemakuupussit.

Tyyny­ai­hio täyt­tyy hetkessä kier­rä­tys­kui­dulla, kun teks­tii­li­työn­te­kijä, pääluot­ta­mus­mies ja työsuo­je­lu­val­tuu­tettu Sari Liikala-Jalo­nen aset­te­lee sen tyyny­ko­neen täyt­tö­laa­tik­koon ja sulkee kannen Univi­sion tehtaalla Jämijärvellä.

– Kuitu menee ensin avaa­jaan ja sieltä se tulee sykloo­nin läpi tyyny­ko­neelle. Me puhumme tyyny­jen puhal­ta­mi­sesta, mutta käytän­nössä kone imee kuidun putkis­tosta tyynyn sisälle.

Liikala-Jalo­nen käyt­tää saman­ai­kai­sesti kahta vierek­käistä täyt­tö­laa­tik­koa. Kun tyyny­ai­hio on täynnä, hän nostaa sen vaa’alle punnittavaksi.

– Haluan, että tuote lähtee minun käsis­täni tasa­laa­tui­sena. Näihin tyynyi­hin tulee 400 gram­maa täytettä. Paino saa heit­tää 2–4 prosent­tia tyynyn hinta­ryh­mästä riippuen.

”Voin reilusti sanoa, että olen ylpeä tuot­teis­tamme ja työpo­ru­kas­tamme”, toteaa teks­tii­li­työn­te­kijä Sari Liikala-Jalo­nen, joka on myös Univi­sion pääluot­ta­mus­mies ja työsuojeluvaltuutettu.

Tyyny­ko­neen­hoi­ta­jalta tyyny­ai­hiot mene­vät sulki­jalle. Hän ompe­lee tyynyn täyt­tö­au­kon kiinni ja kiin­nit­tää samalla tyynyyn etike­tin. Sen jälkeen tyynyt tyhjiö­pa­ka­taan ja siir­re­tään pahvilaatikoihin.

– Tuotan­to­ti­lo­jen ahtaus aiheut­taa meillä ongel­mia. Muis­tut­te­lemme aina trukin­kul­jet­ta­jia ja tuotan­to­ti­loissa työs­ken­te­le­viä varovaisuudesta.

Kankaan­pää­läi­nen Liikala-Jalo­nen tuli Univi­siolle alun perin vuonna 2004 kiirea­pu­lai­seksi viik­kaa­maan pussi­la­ka­noita. Hän teki muuta­man vuoden ajan määrä­ai­kai­suuk­sia, kunnes osal­lis­tui Univi­sion järjes­tä­mälle pitkä­sau­ma­kurs­sille vuonna 2007 ja sai vaki­tui­sen paikan. Seuraa­vana vuonna hänestä tuli työsuo­je­lu­val­tuu­tettu ja vuodesta 2009 hän on toimi­nut myös pääluottamusmiehenä.

– Tykkään olla täällä, koska täällä on saman­hen­kistä poruk­kaa. Ainut on, että palkka saisi olla korkeampi. Se houkut­te­lisi tänne ihmi­siä silloin, kun uusille työn­te­ki­jöille on tarvetta.

Tykkään olla täällä, koska täällä on saman­hen­kistä porukkaa.

Tuotan­nossa työs­ken­te­lee yhteensä 11 työn­te­ki­jää. Se on sen verran vähän, että jos joku on pidem­pään pois, on työt suun­ni­tel­tava uudel­leen, Liikala-Jalo­nen kertoo.

– Keski-ikäkin meillä on aika korkea, joten senkin vuoksi olisi suota­vaa, että saisimme tänne lisää työn­te­ki­jöitä. Se on kuiten­kin hanka­laa, koska sijainti on syrjäi­nen ja palkka matala.

Kaikki viime aikoina palka­tut tuotan­non työn­te­ki­jät ovat kuiten­kin pääs­seet suoraan talon kirjoille, Liikala-Jalo­nen iloitsee.

Laakaa tehdessä kangas­ker­rok­set pitää saada suoriksi eikä laakaan saa jäädä laskok­sia, kertoo ompe­lija Sofia Sandberg.

MONIPUOLINEN TYÖ

Tyyny­ko­neen kupeessa ompe­lija Sofia Sand­berg laakaa pussi­la­ka­noita. Hän on Univi­sion tuotan­nossa ainoa, joka käyt­tää laakaus-leikkuu-linjaa.

– Laakaa­mi­nen tarkoit­taa sitä, että kone tekee laa’an eli pinon kangas­ker­rok­sia, ja kun laaka on valmis, tuon sen leik­ku­rille, joka leik­kaa siitä kaavat.

Leik­kuun jälkeen kappa­leet lähte­vät ompe­li­jalle, ja valmiita laka­noita voi aika­naan ostaa Univi­sion tehtaan­myy­mä­lästä ja verkkokaupasta.

– Kuosi on sama, josta teimme viime vuoden äitiys­pak­kauk­sen peite­ma­kuu­pus­sit. Sitä jäi vähän yli ja hyödyn­nämme sen nyt lakanoihin.

Minulla on tosi moni­puo­li­set työteh­tä­vät. Se on ehkä se tärkein syy, miksi viih­dyn täällä.

Sand­berg on työs­ken­nel­lyt Univi­siolla viisi vuotta. Hän haki sinne töihin, koska tarjolla oli oman alan töitä. Siikai­sissa asuva Sand­berg on koulu­tuk­sel­taan pukuompelija.

– Minulla on tosi moni­puo­li­set työteh­tä­vät. Se on ehkä se tärkein syy, miksi viih­dyn täällä.

Ensim­mäi­sen puoli vuotta hän työs­ken­teli Univi­siolle vuokra­fir­man kautta. Sen jälkeen hänet vaki­nais­tet­tiin. Sand­ber­gin mukaan työssä pärjää, kun on käsis­tään kätevä.

– Tämä on tehdas­työtä, jossa tehdään pitkiä sarjoja. Jos työkor­tissa lukee 4 000 tyynyä tai peit­toa, niin siinä ei passaa vaipua masennukseen.

Eniten hän naut­tii alus­la­ka­noi­den ompe­le­mi­sesta. Niitä ei tosin tehdä kovin usein.

– Se on ihan super. Silloin saan linnoit­tau­tua omaan huonee­seen, jossa on vähän hiljai­sem­paa kuin tehdas­hal­lissa, ja pääs­tellä pitkää suoraa saumaa kaasu pohjassa, Sand­berg kertoo.

Hän on Univi­sion vara­pää­luot­ta­mus­mies ja vara­työ­suo­je­lu­val­tuu­tettu. Liit­toon hän liit­tyi jo opis­ke­luai­ka­naan oppi­lai­tos­tie­dot­ta­mi­sen kautta.

– Tuffani oli aktii­vi­nen ay-liik­keessä. Hän jätti perhee­seeni jäljen, että on tärkeää kuulua liit­toon, Sand­berg kertoo.

Käytän­nön hyötyä hänelle oli siitä kesällä 2022, kun koko Univi­sion tehtaan väki oli koro­nan jälki­mai­nin­geissa lomau­tet­tuna yhteensä neljä viikkoa.

”Olen aina tykän­nyt peit­to­puo­lesta. Se on minun juttuni”, sanoo ensim­mäi­sen kerran vuonna 1979 peit­toja ommel­lut jämi­jär­ve­läi­nen Elina Vanhatalo.

URAKAT JÄIVÄT HISTORIAAN

Tehtaan peit­to­puo­lella on kaksi linjaa, joilla laskos­tin ensin laskos­taa vanun kerrok­siksi kankaalle. Sen jälkeen ohut, hatta­raa muis­tut­tava vanu­matto saa pääl­leen toisen kankaan ja peit­toai­hio siir­tyy tikkaus­ko­neelle, joka tikkaa vanun ja kankaat kiinni toisiinsa.

Tikkaus­ko­neelta peit­toai­hiot mene­vät kant­tauk­seen. Yhtä kant­taus­ko­neista käyt­tää ompe­lija Elina Vanha­talo.

– Ompe­len kantin peit­toai­hion reunaan ja kiin­ni­tän etike­tin. Sitten viik­kaan peiton siten, että sen saa laitet­tua hyvin peit­to­pus­siin ja laatikkoon.

Täällä on tosi hyvä porukka. Juttu luis­taa kaik­kien kanssa.

Välillä Vanha­ta­lo­kin osal­lis­tuu peit­to­jen pakkaa­mi­seen, jos omilta töil­tään ehtii.

– Teen täällä vähän kaik­kea, mitä milloin­kin tarvit­see. Juuri töiden vaih­te­le­vuus on täällä muka­vaa. Täällä on myös tosi hyvä porukka. Juttu luis­taa kaik­kien kanssa, Vanha­talo kertoo.

Taval­li­sesti hän ompe­lee äitiys­pak­kauk­sen peite­ma­kuu­pus­seja. Nyt hän kant­taa viilen­tä­viä peit­toja. Niissä käyte­tään puuvil­la­kan­gasta, jonka toinen puoli tuntuu viileältä paten­toi­dun Tones of Cool ‑teks­tii­li­tek­nii­kan ansiosta.

Alun perin Vanha­talo päätyi vuode­vaat­tei­den pariin jo 45 vuotta sitten.

– Ensim­mäi­nen työpaik­kani oli Textil­no­rion, joka teki tyynyjä ja peit­toja Kankaan­päässä. Menin sinne vuonna 1979 ja samalla liityin myös liittoon.

Välillä Vanha­talo piti kangas­kaup­paa Jämi­jär­vellä veljensä vaimon kanssa. Samalla hän teki myös ompe­lu­töitä tilauksesta.

Vuonna 1995 naiset lopet­ti­vat liik­keensä. Vanha­talo palasi enti­seen työpaik­kaansa, joka toimi nimellä Espe Oy. Siellä hän oli vuoteen 2015, kunnes tehdas myytiin ja sen toiminta päättyi.

– Soit­te­lin tänne välillä, ja keväällä 2017 pomo sanoi, että kysele kesä­lo­man jälkeen uudes­taan ja syksyllä pääsin sitten tänne. Työt­tö­mänä ei ole tarvin­nut kovin kauaa elämäs­sään olla.

Vuosien varrella urak­ka­työt ovat vaih­tu­neet tunti­töiksi ja kans­sa­käy­mi­nen työka­ve­rei­den kanssa vähentynyt.

– Ennen ruoka­tunti oli se, jolloin puhut­tiin kaik­kea maan ja taivaan väliltä. Nyt kaikki tutki­vat ruoka­tun­nilla kännyk­käänsä ja hoita­vat asioitaan.

”Palkka on suhteel­li­nen asia, mutta en minä aina­kaan sano, että minulla on huono palkka”, toteaa Univi­sion Jämi­jär­ven-tehtaalla työs­ken­te­levä mekaa­nikko Jari Alho.

PÄIVÄTYÖ ISO PLUSSA

Mekaa­nikko Jari Alho kurvaa punai­sella trukilla peit­to­lin­jan päähän ja noutaa pahvi­laa­ti­koi­hin paka­tut valmiit peitot lähet­tä­möön. Hän työs­ken­teli ennen varti­jana ja palo­mie­henä telakoilla.

– Olen viih­ty­nyt Univi­siolla, koska täällä päivät eivät ole keske­nään saman­lai­sia. Opin myös työn ohessa paljon uutta.

Alhon työteh­tä­viin kuuluu konei­den huol­toa ja korjaa­mista sekä kiin­teis­tö­huol­toa. Lisäksi hän passaa linjoja eli vie niille kuituja ja kankaita ja siir­tää valmiit tuot­teet lähettämöön.

– Tulin Univi­siolle viisi vuotta sitten tikkaus­lin­jalle, ja kun vanha mekaa­nikko jäi eläk­keelle, hänen paik­kaansa tarjot­tiin minulle, Alho kertoo.

Kiire tulee siitä, jos tuotan­nossa menee jotain rikki.

Hän on ainoa mies tuotan­nossa, mutta kertoo pärjää­vänsä nais­val­tai­sessa poru­kassa hyvin.

– Olen tottu­nut. Minulla on kotona avovaimo ja viisi tytärtä.

Jämi­jär­vellä asuvalla Alholla on kotoa töihin vain kilo­met­rin matka. Silloin tällöin hän poik­keaa kotona lounaalla. Taval­li­sesti hän naut­tii omia eväitä työpai­kan taukotilassa.

– Joskus on niitä päiviä, että en kerkiä käydä syömässä ollen­kaan ja välillä on rennom­paa. Kiire tulee siitä, jos tuotan­nossa menee jotain rikki.

Koneen­hoi­taja Pauliina Sällilä purkaa kuitu­paa­lia kuljetuslinjalle.

Alho on tyyty­väi­nen siihen, että työan­ta­jana panos­taa työtur­val­li­suu­teen. Tuorein esimerkki on jätepräs­sin katossa oleva siivilä. Se on nyt vaih­det­ta­vissa ulkopuolelta.

– Ennen, jos siivilä meni tukkoon, sen vaih­ta­mi­nen oli hanka­laa, kun työ piti tehdä jätepräs­sin sisällä, ja jos joku olisi pistä­nyt koneen päälle, olisin ollut siellä välissä.

Työpäi­vät Univi­sion tehtaalla alka­vat seit­se­mältä ja päät­ty­vät puoli neljältä. Välissä on puolen tunnin ruoka­tauko. Viikon­lo­put ovat vapaat. Alholle sään­nöl­li­nen päivä­työ oli iso plussa.

– Jos olisimme avovai­mon kanssa molem­mat vuoro­töissä, lapset olisi­vat hoidossa pahim­mil­laan aamu­kuu­desta puoli yhteen­toista illalla. Se ei olisi lapsen elämää.

Suur­per­heen isänä Alho arvos­taa myös johdon joustavuutta.

– Kun koulusta tulee puhelu ja joudun lähte­mään töistä, niin siinä ei ole mitään ongel­maa. Teen tunnit sitten takaisin.

 

Ompe­lija Elina Vanha­talo tekee mielel­lään peite­ma­kuu­pus­seja Kelan äitiyspakkaukseen.

Peit­teitä ja peite­ma­kuu­pus­seja äitiyspakkaukseen

Jämi­jär­vellä Univi­sion tehtaalla valmis­tuu tänä vuonna jälleen kymme­niä­tu­han­sia vauvan peit­teitä ja peite­ma­kuu­pus­seja Kelan äitiys­pak­kausta varten.

– Se on euro­mää­räi­sesti ja henki­sesti iso juttu. Peit­teen ja peite­ma­kuu­pus­sin valmis­ta­mi­nen työl­lis­tää kaksi ihmistä lähes koko vuodeksi, sanoo tehtaan­joh­taja Mervi Park­ko­nen.

Henki­sesti isolla jutulla Park­ko­nen viit­taa siihen, että Univi­sio on yksi harvoista koti­mai­sista valmis­ta­jista, jonka tuot­teet ovat pääs­seet mukaan äitiyspakkaukseen.

– Tykkään tehdä peite­ma­kuu­pus­seja. Siinä kuluu aika hyvin, koska työ on sen verran haas­ta­vaa. Makuu­pus­sissa ei ole yhtään suoraa saumaa, sanoo ompe­lija Elina Vanhatalo.

Jos kuosissa on vaikka eläi­miä, niin niillä pitää olla suupie­let ylöspäin.

Peite­ma­kuu­pussi toimii nimensä mukai­sesti joko peit­teenä tai makuu­pus­sina, sillä siinä on veto­ket­jut, joiden avulla sen voi tarpeen mukaan sulkea pussiksi tai avata peitteeksi.

– Äitiys­pak­kauk­seen mene­vien tuot­tei­den toimi­tusa­jat ovat tiukat, sillä niitä täytyy lähteä tehtaalta tietty määrä joka kuukausi.

Univi­sion valmis­tama kantattu vasta­syn­ty­neen peite on väril­tään valkoi­nen. Peite­ma­kuu­pussi puoles­taan on vaalean­rus­kea ja siinä seik­kai­lee jääkarhu.

Kun Univi­sio tarjoaa tuot­tei­taan äitiys­pak­kauk­seen, tulee niistä olla kolme väri­vaih­toeh­toa. Niistä Kelan raati sitten valit­see mielei­sensä, kertoo ompe­lija Sofia Sandberg.

– Kuosien kritee­rinä on, että niiden pitää olla iloi­sia. Jos kuosissa on vaikka eläi­miä, niin niillä pitää olla suupie­let ylöspäin.