Terrafamen pääluottamusmies Eija Jumisko toivoo, että työntekijät saavat osansa yhtiön kovasta tuloksesta.

Vaihteeksi valoisaa, totesivat luottamushenkilöt Pohjois-Suomen ajankohtaispäivässä

TEKSTI ANTTI GOMAN
KUVAT VESA RANTA

Monella teollisuuden alalla on syytä luottaa tulevaan. Se näkyy myös työpaikoilla ja työntekijöiden arjessa, Pohjois-Suomen luottamushenkilöiden ajankohtaispäivän osallistujat kokevat.

Nälkämaan laulu on sotkamolaisille tuttu, mutta sen ajankohtaisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Kuntaan nousee uutta päiväkotia ja koulua, ja työttömiä on kainuulaisittain vähän. Kehityksen takana on matkailueurojen lisäksi Terrafamen kaivos, jonka useimmat suomalaiset tuntevat paremmin vanhalla nimellä.

Talvivaarassa akkukemikaaleja jalostavan Terrafamen pääluottamusmies Eija Jumisko kertoo, että työntekijöiden tunnelmat ovat positiiviset ja luottavaiset, ja ihmiset uskaltavat elää, rakentaa ja tehdä hankintoja. Uusia yt-neuvotteluja ei ole näköpiirissä, ja yhtiö on alkanut tehdä voittoa. Akkukemikaalien kysyntä näyttää vain kiihtyvän, kun autoilu muuttuu vauhdilla sähköiseksi.

– Kaikki se luo positiivista fiilistä, Jumisko sanoo.

Kevään tes-neuvotteluistakin jäi ihan hyvä maku, Jumisko kertoo. Työntekijät olivat pääosin tyytyväisiä tes-korotuksiin ja kahteen 400 euron kertaerään.

HERKUT JAKOON

Prosessin toimiminen on näkynyt työntekijöiden palkkanauhassa jo aiemmin tuotantopalkkioina, mutta nyt katseet ovat kääntyneet voittojen jakamiseen. Jumisko toivoo, että “jäätävästä tuloksesta” riittäisi jatkossa jaettavaa myös työntekijöille tuotantoketjun joka kohtaan, kiviauton ratista akkukemikaalitehtaan linjan päähän.

Terrafame teki viime vuonna 93 miljoonan euron tuloksen, ja yhtiön liikevoittoprosentti oli erinomainen 26. Yhtiön palkkalistoilla on yli 700 työntekijää, ja kaivoksen alueella työskentelee alihankkijat mukaan lukien noin 1 500 ihmistä.

Pohjois-Suomen luottamushenkilöiden ajankohtaispäivä kokosi Ouluun 70 luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Teollisuusliiton erikoistutkija Timo Eklund kertoi talousennusteista.

PULA OSAAJISTA

Bioliuotus toimii, ja vanhat ongelmat vaikuttavat olevan pelkkä paha muisto. Eija Jumisko on silti huolissaan. Nyt huoli ei liity vedenpaisumukseen ja vuotaviin altaisiin vaan siihen, saadaanko tehtaalle osaavaa työvoimaa.

Prosessinhoitajista ei ole vielä huutava pula, mutta siihen suuntaan ollaan Jumiskon mielestä menossa. Syksyn aikana tarvitaan kymmeniä uusia työntekijöitä uraanilaitokselle. Työnantajan asenne on suunnilleen se, että tulijoita on ovella jonossa, mutta Jumisko on toista mieltä. Kainuussa ei ole mistä ottaa.

Uusia osaajia on saatu aikuiskoulutuksen kautta ja Oulusta paperitehtaan lakkauttamisen seurauksena, mutta kainuulaisia nuoria koulutus ei tunnu kiinnostavan. Ei, vaikka koulutuspaikka on Kajaanissa ja iso, suhteellisen hyvin maksava työllistäjä naapurissa.

– Kainuun ammattiopiston prosessinhoitajakoulutukseen oli tänä keväänä kaksi hakijaa, joista toinen on minun poikani, Jumisko kertoo.

Nuoret saattavat ajatella, että tämä on liian raskasta työtä, mutta se ei ole koko totuus.

Jumiskon mielestä prosessinhoitajakoulutusta pitäisi markkinoida nuorille enemmän, ja viestiä pitäisi kohdistaa etenkin tytöille.

– Nuoret saattavat ajatella, että tämä on liian raskasta työtä, mutta se ei ole koko totuus.

Epäsuosio ei johdu ainakaan huonosta palkasta tai työoloista. Prosessinhoitajan keskipalkka on Terrafamella selvästi yli 40 000 euroa vuodessa. Jumisko kehuu myös työvuorojärjestelyä, joka koostuu kahdesta 12 tunnin päivästä, kahdesta 12 tunnin yöstä ja kuudesta vapaasta.

HYVÄÄ KUULUU, KENKÄÄ MENEE

Myös turvajalkinebisneksessä on näyttää valoisalta. Sievin Jalkineen Oulaisten tehtaan työsuojeluvaltuutettu Teija Salow kertoo, että “työpaikka on hyvissä kantimissa, ja kenkää menee”. Työntekijöitä otetaan koko ajan lisää, ja molemmille tehtaille on tullut työntekijöitä myös ulkomailta.

Sievin Jalkineella on Oulaisissa toistasataa työntekijää ja Sievissä yli 300. Kenkätehtaalla töitä tehdään enimmäkseen päivävuorossa, ja keskipalkka on noin 33 000 euroa vuodessa. Urakka vaikuttaa paljon siihen, kuinka isoiksi ansiot nousevat. Salow sanoo, etteivät palkat ole parhaasta päästä, mutta töitä riittää ja työpaikka on suhteellisen varma ja turvallinen.

Teija Salow käy mielellään liiton koulutuksissa oppimassa uutta ja tapaamassa muita luottamushenkilöitä. Hän on työsuojeluvaltuutettuna Sievin Jalkineen Oulaisten tehtaalla.

Hintojen nousu on kuitenkin tuntunut työntekijöiden arjessa. Palkankorotukset eivät ole pysyneet polttoaineiden, sähkön ja ruoan hinnan perässä, ja ennusteiden mukaan ruoan kallistuminen jatkuu edelleen kovana. Teija Salow sanoo, että elämän kallistuminen koskettaa etenkin perheitä, joissa on yksi vanhempi. Salow sanoo, että moni oli tyytyväinen liittokierroksen kertaeriin, jotka olivat heidän alallaan 321 euroa.

MUIDEN TAPAAMINEN TÄRKEÄÄ

Salowin mielestä koulutuksissa käyminen on tärkeää, ja niistä saa aina jotain kotiin viemistä. Muilta luottamushenkilöiltä kuulee asioita heidän firmoistaan, ja se antaa perspektiiviä myös siihen, mitä hyvää ja toisaalta parannettavaa omalla työpaikalla olisi.

Näyttää siltä, että ainakin teollisuus kannattaa tulevaisuudessa, ja maailmalla olisi markkinoita.

Tällä kertaa koulutuksen parasta antia oli alustus Suomen talousnäkymistä. Valtion velkaantumisella pelottelu ei kuulostanut niin dramaattiselta, kun sitä verrattiin tulevaisuuden näkymiin. Vihreä siirtymä tekee Suomesta houkuttelevan investointikohteen, ja lomautukset ovat vähenemässä vuoden loppua kohti. Globaalissa taloudessa on huolenaiheiden lisäksi hyviä merkkejä.

– Näyttää siltä, että ainakin teollisuus kannattaa tulevaisuudessa, ja maailmalla olisi markkinoita. Toivottavasti suomalaisia tuotteita arvostetaan jatkossakin myös ulkomailla.