Puheenjohtaja Riku Aalto, valtuuston puheenjohtaja Jarmo Markkanen ja 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen.

Nostetaan äänestysprosentti historiallisen korkeaksi

11.1.2023

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT KITI HAILA

Liittokokousvaalit ja liittokokous määrittävät Teollisuusliiton edunvalvonnan voiman ja suunnan seuraaviksi viideksi vuodeksi.

Teollisuusliitto on demokraattinen organisaatio, jossa jäsenet käyttävät päätösvaltaa.

– Liittokokousvaalit ovat jäsenille kuuluva mahdollisuus käyttää valtaansa. Siihen sisältyy oikeus asettua ehdokkaaksi ja äänestää vaaleissa.

– Mitä suurempi ehdokkaiden määrä on ja mitä korkeampi äänestysprosentti on, sitä suurempi on jäsenten vaikutusvalta liitossa ja liiton vaikutusvalta toimintaympäristössään, puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.

Aalto korostaa, että jokaisella annetulla äänellä on liittokokousvaaleissa merkitys.

– Jos äänestysprosentti jäisi alhaiseksi, se noteerataan työnantajien puolella, poliittisissa puolueissa ja laajemmin yhteiskunnassa. Meille osoitettu kysymys silloin on, keitä te edustatte, kun aktiivisuus jäsentenne keskuudessa näyttää alhaiselta?

– Tällainen tilanne pitää välttää. Meillä pitää olla korkean äänestysprosentin suoma vahva asema neuvottelijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, jotta voimme ajaa jäsentemme etuja.

VOIMAANNUTTAVA TAPAHTUMA

Liittokokousvaalit järjestetään 10.–31.3.2023. Tampere-talolle 22.–24.5.2023 kokoontuva vaaleilla valittu 442 liittokokousedustajan joukko päättää liiton tulevaisuuden suunnan.

– Median kiinnostus voi olla henkilövalinnoissa, mutta liittokokouksen tärkein anti tulee edustajien tekemistä sisällöllisistä ja toiminnallisista linjauksista.

Jäsenten valitsemat edustajat kertovat mielipiteensä, miten asioita on hoidettu ja miten niitä pitäisi hoitaa.

– Kokous on hieno ja voimaannuttava tapahtuma. Jäsenten valitsemat edustajat kertovat mielipiteensä, miten asioita on hoidettu ja miten niitä pitäisi hoitaa. Siellä keskustellaan, arvioidaan ja arvostellaan. Tästä syntyvät jäsendemokratia ja liiton toimintaa ohjaavat linjaukset, Aalto toteaa.

 

HALUATTEKO UUDEN KIKYN?

Varapuheenjohtaja Turja Lehtonen antaa nanosekunnissa vastauksen kysymykseen, mitä sanoisit liiton jäsenelle, joka kysyy, mitä väliä sillä on, äänestänkö liittokokousvaaleissa vai en.

– Haluatko uuden kikyn? Jos et, niin äänestät liittokokousvaaleissa.

– Teollisuusliiton oikeutus toimia jäsenten edunvalvojana ja neuvotella työehtosopimuksista perustuu liittokokousvaalien äänestysprosenttiin. Jokainen ääni tarvitaan, että äänestysprosentti saadaan mahdollisimman korkeaksi, Lehtonen toteaa.

Jokainen ääni tarvitaan, että äänestysprosentti saadaan mahdollisimman korkeaksi.

Lehtosen mukaan työnantajien pyrkimys ay-liikkeen heikentämiseen on kytköksissä siihen, että osa niistä on jo olettanut, että Teollisuusliitolla ja ay-liikkeellä ei ole voimaa ajaa jäsentensä etuja.

– Tarvitsemme liittokokousvaaleissa äänen jokaiselta jäseneltä sen näyttämiseksi, että he ovat kiinnostuneita osallistumaan ja vaikuttamaan liiton edunvalvonnan ja toiminnan linjaan.

TUHANNEN TAALAN PAIKKA

Teollisuusliitto on viiden ensimmäisen toimintavuotensa aikana vakiinnuttanut paikkansa Suomen suurimpana ammattiliittona.

– Kun liiton toimintakykyä miettii, on hyvä muistaa myös se, että liittokokousvaalien ja kokouksen organisoiminen on ammattiosastojen tekemä työ mukaan lukien valtava voimannäyte.

– Tämä on myös ammattiosastoille tuhannen taalan paikka näkyä, kuulua ja olla yhteydessä jäsenten kanssa. Kun ammattiosastot hyödyntävät tämän mahdollisuuden, ne saavat uusia toimijoita riveihinsä ja lisää vauhtia toimintaansa, Lehtonen tiivistää.

ÄÄNESTÄMINEN ON HELPPOA

Teollisuusliiton valtuuston puheenjohtajan Jarmo Markkasen mukaan liittokokousvaaleissa äänestäminen on tehty helpoksi.

– Teollisuusliiton kaikilta sopimusaloilta valitaan edustajat liittokokoukseen. Olen varma, että mieluinen ehdokas löytyy jokaiselle, jos viitsii etsiä ja miettiä kenet haluaa kokoukseen edustajaksi.

– Jäsenet voivat äänestää vaaleissa joko sähköisesti tai postitse. Molemmat tavat on tehty helpoksi. Vaalimateriaali ja ohjeet tulevat kaikille postissa kotiin.

Liittokokous on Teollisuusliiton moottori, joka jyräytetään vaaleilla käyntiin.

– Näin lätkämiehenä pitää mainita myös, että äänestämällä osallistuu arvontaan, jossa voi voittaa aitiopaikan Tampereella samaan aikaan kokouksemme kanssa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin, Markkanen mainitsee.

Markkasella on selvä näkemys liittokokouksen merkityksestä.

– Liittokokous on Teollisuusliiton moottori, joka jyräytetään vaaleilla käyntiin. Kokous osoittaa Teollisuusliitolle suunnan, jonka mukaisesti valtuusto ohjaa liiton toimintaa tulevat viisi vuotta.

– Tehdään historiaa äänestysprosentin kanssa. Näytetään, että olemme Suomen suurin ammattiliitto. Työnantajapuolellakin ovat sitten ihmeissään meidän vahvuudestamme, Markkanen kannustaa.

 

Lue myös liittokokousta käsittelevä juttupaketti: Jäsenet päättävät toiminnan linjat seuraaville viidelle vuodelle (11.1.2023)