Potkuista uusille poluille

UMP Plywoodin Säynätsalon vaneritehtaan päätöshetket on kirjoitettu puuhun mustalla tussilla.

– Purilas on ydin, joka tukista jää, kun siitä sorvataan viilu irti, esittelee entinen pääluottamusmies Jarno Kemiläinen.

– Olin viimeisessä työvuorossani, kun tuota tukkia sorvattiin, muistelee Niko Tiittanen, silloinen työnjohtaja.

Kemiläisen ja Tiittasen kanssa tehtaan jälkeisestä elämästä ovat kokoontuneet kertomaan työsuojeluvaltuutettu Matti Väänänen ja tuotannon tuen ”yleismies” Jari Savolainen.

Kun sorvi seisahtui ja tehdas hiljeni, miehistä tuntui, että ”matto oli vedetty alta”. Tunteisiin sekoittui pettymystä, harmia, epävarmuutta ja huolta työkavereista. Mielessä liikkui kuitenkin myös uuden odotusta ja vähän helpotusta.

– Aika kultaa muistoja, mutta kolmivuorotyö vanhoilla koneilla oli raskasta. Välillä väsytti paljon, Tiittanen toteaa.

Tehdassalin ikkunoista ei Päijänteen upeita maisemia ehtinyt ihailla.

APUNA OMA VALMENTAJA

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää, miehet ajattelevat nykyään. Työnantaja esimerkiksi tuki henkilöstöä enemmän kuin olisi ollut pakko.

– Kouluttautumiseen tai yrityksen perustamiseen sai rahaa, samoin muuttokuluihin. Halutessaan sai henkilökohtaisen muutosvalmentajan, Kemiläinen kertoo esimerkkejä.

Niko Tiittanen keskusteli valmentajan kanssa usein ja koki sen rohkaisevaksi. Viime keväänä hän aloitti ammattikorkeakoulussa tietotekniikan ja viestinnän opinnot.

– Ohjelmistoalan nörtiksi siis, entiset työkaverit naurahtavat. Välillä opiskelu on tuntunut Tiittasesta vaikealta.

– Isoilla etäluennoilla osallistuminen ja avun kysyminen on toisenlaista kuin työelämän koulutusten luokkaopetuksessa. Mutta tykkään haasteista, ja alan työllisyysnäkymät vaikuttavat hyviltä.

HARRASTUKSESTA TULIKIN TYÖ

Muutosvalmentajaa tapasi myös Jari Savolainen, mutta hän lopetti sen hyödyttömänä.

– Tuntui, että minulle puhuttiin kuin kakaralle.

Yli 30 tehdasvuoden jälkeen Savolaisen uusi ura aukesi vanhasta harrastuksesta. Hänellä oli ennestään karavaanihuoltoyritys, ja nyt hän kävi yrittäjäkurssin ja sai muutosturvasta starttirahaa. Tehtaan purkufirman neuvonantajana Savolainen tapasi alueen uuden omistajan väkeä.

– Nyt teen heille kiinteistönhuoltoa yrittäjänä. Yhtään ei harmita, sillä lähtö tehtaalta oli ollut monta kertaa mielessä, mutta aina jäänyt.

Myös Jarno Kemiläinen löysi uuden ammatin harrastuksestaan, kun 20 vanerivuotta vaihtui politiikkaan. Hänestä tuli ensin Jyväskylän sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön vaalityöntekijä ja tänä syksynä Jyväskylän työväenyhdistyksen viestintä- ja järjestötyöntekijä.

– Kävi hyvä tuuri. Teen nyt työkseni sitä, mistä tykkään tosi paljon.

PITKÄ KOKEMUS ON PLUSSAA

Matti Väänänen kuului parinkymmenen hengen jälkihoitoryhmään, joka vastasi tehtaan tyhjentämisestä.

– Valot sammutin 30.6.2021. Siihen päättyi 41 vuoden, kahden kuukauden ja 16 päivän työura.

Seuraavana aamuna Väänänen heräsi tyytyväisenä eläkeläisenä kuten muutama työkaverikin. Vajaat kymmenkunta henkeä siirtyi UPM:n muihin tehtaisiin, ja myös Jyväskylän seudulle jääneet huomasivat, että töitä löytyy.

Väkeä on nyt Nammolla Vihtavuoressa, Harvialla Muuramessa, Valmetilla Rautpohjassa ja varmaan melkein kaikissa alueen teollisissa yrityksissä, miesnelikko kertoo.

Pitkät työsuhteet todistivat, että teollisuuden prosessit ja vuorotyö ovat hallussa. Silloin ei välttämättä haittaa, vaikka materiaali vaihtuisi puusta johonkin muuhun.

– Nopeimmin työllistyivät sähköpuolen ammattilaiset. Sähköalalle lähti myös opiskelijoita. Lähihoitajiakin on joistain tullut, samoin linja-autonkuljettaja, urheiluhieroja ja joku meni maansiirtohommiin. Irtisanotuista 147:stä toistasataa on nyt töissä tai opiskelemassa. Luultavasti lähes jokainen, joka niin on halunnut, miehet arvioivat.

Se kertoo, että isokaan muutos ei aina ole vain huono asia.

– Olennaista on, ettei itse vaivu synkkyyteen, eikä passivoidu. Eikä jää yksin miettimään asioita, Jarno Kemiläinen on luottamusmiehenä huomannut.

– Kun juttelee entisten työkavereiden kanssa, pienet asiat eivät pääse kasvamaan mielessä liian suuriksi.

Historian päätepiste

Säynätsalon vaneritehtaan lopettaminen merkitsi mekaanisen metsäteollisuuden pitkän historian päättymistä Jyväskylän seudulla.

– Samassa mittakaavassa se tuskin palaa. Uusia metsäteollisuuden innovaatioita tulee, mutta ei enää mekaanista metsäteollisuutta, ennustaa entinen pääluottamusmies Jarno Kemiläinen.

Säynätsalon tehdas oli Suomen vanhin vanerinvalmistaja. Keski-Suomessa kasvoi kaskiajan perintönä havumetsien lisäksi paljon koivikoita, ja Hugo Parviainen perusti tehtaan vuonna 1913, jotta sahauksesta jäävä koivu saataisiin paremmin hyötykäyttöön. Tehdasta johti myös Hugon sisar Hanna Parviainen, Suomen ensimmäinen naispuolinen kauppaneuvos.

Parviaiset menettivät tehtaan konkurssissa vuonna 1936. Sen jälkeen tehtaan omisti Suomen Pankki ja vuodesta 1946 Enso-Gutzeit, jolta Schauman Wood osti tehtaan vuonna 1990.

UPM-Kymmene tuli omistajaksi vuonna 2004, ja kesällä 2020 havu- ja koivuvanerin tuotanto loppui. Nyt tehtaan tilalla on Redeve Oy:n Jyväskylän yritysalue, joka vuokraa toimisto-, tuotanto- ja varastotilaa.

Lähteet: Museovirasto ja UPM