Viher­va­rikko Oy huoleh­tii, että vihe­ra­lu­eet ovat kunnossa ja ympä­ristö siis­tinä. Työn­te­ki­jät anta­vat kiitosta tehtä­vien vapau­desta ja työpo­ru­kan remp­seästä hengestä.

23.7.2021

VIHERVARIKKO OY

PERUSTETTU 1999
KOTIPAIKKA Tuusula
TOIMIALA Vihe­ra­luei­den hoitopalvelut
HENKILÖSTÖ 30
LIIKEVAIHTO 1,7 milj. euroa (2020)

Puis­to­työn­te­kijä Pekka Pyöt­siä start­taa auton lavalla kyydissä olevan diesel­moot­to­rin käyn­tiin. Aluil­laan on puiden juurille kasva­nei­den rikka­ruo­ho­jen höyry­tys, jossa ei käytetä torjunta-aineita.

– Pannu kuumen­taa pelk­kää vettä, Pyöt­siä kertoo.

Rikka­ruo­hot lakoa­vat, kun hän suih­kut­taa höyryä­vän veden puiden juurelle Helsin­gin Laut­ta­saa­ressa sijait­se­vassa puis­tossa. Höyry­tys tehdään pari kertaa kesässä.

Neljättä kesää Viher­va­rikko Oy:llä työs­ken­te­levä Pyöt­siä kertoo, että työn­ku­vaan kuuluu höyry­tyk­sen lisäksi muun muassa kitken­tää, ruohon­leik­kausta ja raivausta.

Säät vaikut­ta­vat työn­kul­kuun. Touko­kuun lopussa pääkau­pun­ki­seu­dulla puhal­ta­nut myräkkä esimer­kiksi tarkoitti seuraa­van päivän kulu­van raivaustöissä.

Aiem­min Pyöt­siä on työs­ken­nel­lyt viher­si­sus­ta­jana, eli sisä­ti­lo­jen kasvit olivat hänen alaansa. Nykyi­nen kausi­työ ulkoil­massa sopii hänelle mainiosti.

– On tämä aivan erilaista ja vapaampaa.

Toivot­ta­vasti olen täällä töissä eläk­keelle saakka.

Julki­silla paikoilla ihmi­set tule­vat satun­nai­sesti jutte­le­maan työn­te­ki­jöi­den kanssa, mutta myös eläin­ten kanssa on ajoit­tain kohtaamisia.

– Piti siir­tyä, kun viisi–kuusi valko­pos­ki­han­hea alkoi tulla päälle, Pyöt­siä muis­te­lee taan­noista tapausta.

Varis­ten kanssa ollaan puoles­taan teke­mi­sissä, kun roskia on jäänyt lintu­jen nokkien ulottuviin.

Vuodesta 1991 ammat­ti­liit­toon kuulu­nut Pyöt­siä kertoo jäävänsä eläk­keelle parin–kolmen vuoden kulut­tua. Hän on suun­ni­tel­lut mene­vänsä työuran loppuun nykymallilla.

– Toivot­ta­vasti olen täällä töissä eläk­keelle saakka.

KESÄ ON KIIREISINTÄ AIKAA

Viher­va­rikko Oy on vuosi­tu­han­nen vaih­teessa aloit­ta­nut vihe­ra­luei­den hoitoon erikois­tu­nut yritys. Työn­joh­taja Jussi Nyman kertoo, että toiminta alkoi viher­ra­ken­nus­koh­tei­den takuu­hoi­dosta ja on laajen­tu­nut kuntien ja kiin­teis­tö­jen vihe­ra­luei­den hoitoon.

– Usein olemme aliu­ra­koit­si­jana viher­hom­missa, Nyman toteaa.

Urakoi­hin kuulu­vat usein roskis­ten tyhjen­nys, ruohon­leik­kuu, kukkien istu­tus, kitkentä, pensai­den ja puiden hoito ja rikka­kas­vien torjunta. Myös leik­ki­kent­tien väli­nei­den huolto, syksyn lehtien poisto, luis­tin­ra­to­jen kunnos­sa­pito sekä hiekoi­tus­hie­kan poisto keväällä saat­ta­vat kuulua urakoihin.

Uudel­la­maalla sekä Lahden alueella toimiva yritys työl­lis­tää vuodessa noin 30 henkeä. Valtaosa työn­te­ki­jöistä on keväästä syksyyn mukana olevia kausi­työn­te­ki­jöitä. Vaki­tui­set työn­te­ki­jät hoita­vat työt talvi­kau­della, jolloin he myös pitä­vät lomiaan.

– Talvella pari–kolme henkeä on kerralla töissä, Nyman kertoo.

Kausi­työn­te­ki­jöissä on kaiken ikäi­siä. Osa käy kausi­töissä opis­ke­lu­jen välillä ja osa on lähellä eläkei­kää. Nyman laskee, että pisim­pään mukana olleet kausi­työn­te­ki­jät ovat nyt kuudetta seson­kia töissä.

Kesä­kuu on kiivainta aikaa Viher­va­ri­kon vuodenkierrossa.

– Kaikki kasvaa ja voiku­kat ovat korkeita, Nyman toteaa.

Kesä­ku­kat vaati­vat varsin­kin alku­vai­heessa kolme­kin kaste­lu­ker­taa viikossa. Nyman muis­te­lee, että juhan­nusaat­to­na­kin on käyty kaste­lu­hom­missa, jotta kukat eivät kuolisi.

LEIKKIKENTÄT KUNTOON RUTIINILLA

Leik­ki­kent­tien väli­nei­den tarkas­tuk­set ja huolto kuulu­vat Nyma­nin työn­ku­vaan. Hän laskee, että hoidossa on nyt neli­sen­kym­mentä kenttää.

Perus­kor­jauk­sen tarpeessa olevia leik­ki­kent­tiä on paljon, joten kunnos­sa­pi­to­työtä riit­tää. Nyman laskee, että lähes joka leik­ki­kent­tä­vie­rai­lulla löytyy jotain korjattavaa.

– Jos laite on rikki, pitää sulkea purka­malla tai aitaa­malla. Lippusiima ympä­rillä ei riitä.

Usein leik­ki­ken­tän lait­tee­seen tila­taan varaosa, jonka Nyman käy myöhem­min asen­ta­massa paikoilleen.

Leik­ki­kent­tien huol­ta­jan työ on vastuul­lista, sillä monen kiik­ku­jan ja liuku­mäen laski­jan turval­li­suus on kyseessä.

– Niin paljon on tehnyt tätä, että oppii katso­maan, mitkä osat kulu­vat ja aiheut­ta­vat vaaraa, Nyman kertoo.

KORONA TUONUT LISÄÄ ROSKAA

Puis­to­työn­te­kijä Jaana Holm avaa roska-astian kyljen ja ottaa säkin lava-auton kyytiin Espoossa Espoon­lah­dessa sijait­se­valla bussipysäkillä.

– Take away ‑roska on lisään­ty­nyt räjäh­dys­mäi­sesti, Holm kertoo korona-ajan ilmiöstä.

Jo muuta­man nouto­lou­naan pakkauk­set saat­ta­vat tukkia jäteas­tian. Roskiin liit­tyvä työmäärä kasvoi Viher­va­ri­kolla viime syksynä jopa 40 prosent­tia taval­li­seen verrattuna.

Julki­sen liiken­teen maski­suo­si­tuk­set ja ‑pakot ovat näky­neet pysäkeillä.

– Maskit ovat pitkin puskia, Holm hymähtää.

Ihmi­set eivät usein uskalla heit­tää kevyttä maskia syvälle roskik­seen. Astiat näyt­tä­vät siksi täydem­miltä kuin ovat, ja tuuli sekä linnut levit­te­le­vät roskik­sen suulle jääneitä maskeja ympä­ris­töön. Holm vink­kaa, että omilla nyöreil­lään rullalle sidottu maski on helpompi heit­tää roskik­sen perukoille.

Kahvin­juo­jille Holm vies­tit­tää, että kerta­käyt­tö­mu­kit olisi hyvä lait­taa roskik­seen tyhjänä ja kokoon rutis­tel­tuna. Se helpot­taa tyhjen­tä­jän työtä, eivätkä astiat täyty ennen aikojaan.

Työn­te­ki­jät kanta­vat roska­sä­kit irti varta­los­taan, sillä sisäl­löstä ei voi olla varma. Holm toteaa, että alueen huumeen­käyt­tä­jät ovat usein kohte­liaita, eli piikit on laitettu takai­sin tuppeen ennen roskiin heit­toa. Vähem­män kohte­li­aat kulki­jat puoles­taan tuik­kaa­vat roska­pönt­töjä palamaan.

Holm kiit­tää lämpi­mästi alueen useita vapaa­eh­toi­sia roskanpoimijoita.

– Ilman heitä ympä­ristö olisi paljon ikäväm­män näköinen.

Roska­pus­sien rahtauk­sessa syntyy ajoit­tain Holmin sanoin mielen­kiin­toi­sia työasen­toja. Kroppa on kuiten­kin kestä­nyt työn rasitusta.

– Siinä ne jäse­net vahvis­tu­vat. Ei tarvitse käydä salilla työpäi­vän jälkeen.

KAUNIS LUONTO LÄHELLÄ

Työpäi­vät vaih­te­le­vat, sillä eteen tulee monen­laista tehtä­vää. Joskus haetaan meren­ran­nasta polku­pyö­rän­raa­toja ja joskus noudossa on eläimenraato.

Holm kertoo, että kerran on tullut ilmoi­tus kuol­leesta jout­se­nesta. Etsintä tuotti tulosta, mutta haas­kae­läi­met olivat ehti­neet ensin, sillä ilmoi­tuk­set tule­vat tehtä­vä­lis­talle pienellä viiveellä.

– Lihaklöntti ja sulkia oli jäljellä, Holm kertoo.

Kolmatta kesää Viher­va­ri­kolla työs­ken­te­levä Holm teki aiem­min töitä kier­rä­tys­kes­kuk­sella, mutta puutar­ha­kou­lu­tuk­sen kautta hän siir­tyi nykyi­siin töihin.

– Tykkään olla kesän töissä, aivan mahta­vaa. Luonto on lähellä ja saa ajella kauniissa paikoissa.

Holm kehuu työyh­tei­sön henkeä ja toimi­vaa kommu­ni­kaa­tiota. Tieto vaih­taa omis­ta­jaa vies­ti­so­vel­luk­sen avulla ja juttu luis­taa kolle­goita kohdattaessa.

– Työpo­rukka on remp­seää ja rentoa.

VAIHTELEVA JA ITSENÄINEN TYÖ

Puis­to­työn­te­kijä Deenesh Ramsa­hye aloitti työpäi­vänsä kukkien kaste­lulla ja jatkoi Helsin­gin Lehti­saa­reen leik­kaa­maan ruohoa siimaleikkurilla.

– Päivässä on viidestä kuuteen erilaista tehtä­vää, Ramsa­hye kertoo.

Tehtä­vien vaih­telu ja työn­ku­van vapaus miellyttävät.

– Harvassa työssä saa toimia näin itsenäisesti.

Neljättä kesää Viher­va­ri­kolla työs­ken­te­levä Ramsa­hye on aiem­min tehnyt Isossa-Britan­niassa parin­kym­me­nen vuoden rupea­man toimistotöissä.

– Tarvit­sin vaihtelua.

Hänen oli tarkoi­tus muut­taa suoma­lai­sen puoli­son ja perheen kanssa takai­sin Isoon-Britan­ni­aan, mutta brit­tien ero EU:sta mutkisti paluuta.

– Minun oli helpompi jäädä Suomeen, Ramsa­hye kertoo.

Nyt hän opis­ke­lee logis­tiik­kaa Metro­po­lia-ammat­ti­kor­kea­kou­lussa ja toiveissa on avata uutta työuraa opin­to­jen viitoit­ta­malla tiellä.

LIITON JÄSENYYS ON ÄSSÄ HIHASSA

Teol­li­suus­lii­ton jäse­nyys on Ramsa­hyelle selkeä valinta. Hän uskoo kollek­tii­vi­seen neuvot­te­lu­voi­maan ja turvaan.

– Jäse­nyys on kuin ässä hihassa.

Britan­niassa vart­tu­nut Ramsa­hye on nähnyt sikä­läi­sen ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen heiken­ty­mi­sen 1980-luvulla Marga­ret Thatc­he­rin pääministerikaudella.

Aiem­paan koti­maa­hansa verra­ten Ramsa­hye puhuu lämpi­mästi suoma­lai­sesta ammat­tiyh­dis­tys­liik­keestä, jonka vahva asema on ollut hänelle posi­tii­vi­nen yllätys.

Tähän mennessä hän on tarvin­nut liiton palve­luja vero­asioi­den selvit­tä­mi­sessä, ja koke­muk­set ovat olleet myönteisiä.

KAUSITÖISTÄ VAKINAISEKSI

Jussi Nyman on työs­ken­nel­lyt Viher­va­ri­kolla vuodesta 2004. Yhden kesän kausi­työn jälkeen hänet vakinaistettiin.

Nyman on suorit­ta­nut ympä­ris­tön­hoi­ta­jan koulu­tuk­sen. Hän pohtii, että koulu­tus helpotti alan töihin pääsyä, mutta sisäl­löt eivät suoraan palvel­leet työtehtäviä.

– Koulu oli ihan jotain muuta, Nyman sanoo ja kertoo opis­kel­leensa muun muassa ulkoi­lu­reit­tien ja vesis­tö­jen kunnostusta.

Noin vuosi sitten hän suoritti vihe­ra­lue­mes­ta­rin erityi­sam­mat­ti­tut­kin­non, josta on hyötyä, sillä jotkut urakoit­si­jat vaati­vat työn­joh­ta­jalta tiet­tyä pätevyyttä.

Nyman on toimi­nut kaksi kautta myös työpai­kan luot­ta­mus­mie­henä. Viral­li­sen luot­ta­mus­toi­men hän on sittem­min jättä­nyt, eikä pienellä työpai­kalle ole valittu luottamushenkilöitä.

Nyman on kuiten­kin edel­leen työpai­kalla se, jolta kysy­tään luot­ta­mus­mie­hen tontille kuulu­via asioita muun muassa sopi­muk­siin ja muihin käytän­töi­hin liittyen.

TYÖSUOJELUA KAHDELLA TASOLLA

Työn­te­ki­jöi­den pereh­dy­tyk­sessä ja työsuo­je­lussa on usein kaksi tasoa.

Pääura­koit­si­jalla saat­taa olla oma monis­te­nip­punsa tai verk­ko­pe­reh­dy­tyk­sensä, jonka työn­te­ki­jät käyvät läpi. Lähem­pänä Viher­va­ri­kon työar­kea on konei­siin, työka­lui­hin ja turval­li­suus­oh­jei­siin tutustuminen.

Työta­pa­tur­mat ovat olleet Nyma­nin mukaan harvi­nai­sia. Tarkim­pana pitää olla ruohon­leik­ku­rien, siima­leik­ku­rien ja raivaus­sa­ho­jen kanssa.

– Onneksi harvoin tapah­tuu mitään. Ylei­sim­mät ovat liukas­tu­mi­sia ja kaatu­mi­sia, Nyman sanoo.

Ruohon­leik­ku­rin sinkoa­mat kivet eivät lähtö­koh­tai­sesti ole vaara leik­ku­rin käyt­tä­jälle, mutta esimer­kiksi bussin ikkuna on saat­ta­nut kokea kovia.

Nyman kertoo, että pääura­koit­si­jalta tule­vat työsuo­je­lu­mää­räyk­set eivät aina suoraan sovi vihe­ra­lueilla tehtä­vään työhön.

– Jossain piti oikeasti kitkeä kypärä päässä, Nyman naurahtaa.

Pöri­se­viä koneita ja some-päivityksiä

Jussi Nyman kertoo, että puis­to­työn­te­ki­jät saavat kuulla monen­lai­sia tari­noita ohikul­ki­joilta. Osa antaa palau­tetta itse töistä, mutta moni hakee vain juttuseuraa.

– Muil­ta­kin elämä­na­lueilta avau­du­taan kuin viher­hom­mista, Nyman toteaa.

Hän muis­te­lee, että taan­noin Laut­ta­saa­ren poppe­lien kaadosta syntyi keskus­te­lua. Tiedo­tus ei ilmei­sesti ollut tavoit­ta­nut alueen ihmi­siä, joten kaato­työt tuli­vat osin yllätyksenä.

– Siitä tuli haloo.

Kun käyt­tää pöri­se­viä koneita, niin ei saa kavereita.

Sosi­aa­li­sen median aika­kau­della epäsuo­rat kans­sa­käy­mi­set ovat lisään­ty­neet. Nyman muis­te­lee tapausta, jossa hän oli ruohon­leik­ku­rin kanssa jumissa. Ohikul­kija lähes­tyi tilan­netta, jolloin ensin saat­toi ajatella, että hän on tulossa autta­maan. Kulkija kuiten­kin nappasi tilan­teesta kuvan ja poistui.

– Nyky­ään jengi kuvaa känny­källä ja lait­taa someen, Nyman päivittelee.

Myös töiden laatu määrit­tää paljon kohtaa­mis­ten luon­netta. Kesä­kuk­kien nyppi­jän työtä tullaan ihas­te­le­maan helpom­min kuin kone­voi­man käyttöä.

– Kun käyt­tää pöri­se­viä koneita, niin ei saa kave­reita, Nyman toteaa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT PEKKA ELOMAA