KUVAREPORTAASI: Hevostenhoitaja Kai Majander: ”Tärkeintä on saada hevosen luottamus omalla toiminnalla”

”Oleellista on hevosenlukutaito”, sanoo siilinjärveläisen Siilin Ratsastuskeskuksen hevostenhoitaja Kai Majander.

23.6.2020

KAI MAJANDER

IKÄ 38 vuotta
KOTIPAIKKAKUNTA Siilinjärvi
AMMATTI Hevostenhoitaja, tallimestari
TYÖPAIKKA Siilin Ratsastuskeskus Oy
AMMATTIOSASTO Hevosalan ao. 880

Aloitin oppisopimuksella hevosenhoitajakoulun nykyisessä työpaikassani 2004. Sitä ennen olin toiminut työharjoittelussa monessa muussakin yrityksessä hevosalalla. Minulla on ollut hevosia ja olen harrastanut esteratsastusta. Vuonna 2011 suoritin tallimestarin erityisammattitutkinnon. Työn ohella olen opiskellut kengittäjäksi. Siilin Ratsastuskeskuksella olen myös tallin osaomistaja.

Jamppa ja Kai ovat ystäviä.
Ison Hilla-tamman ja pienen Tutti-ruunan kanssa päiväkävelyllä.

Siilin ratsastuskeskuksen aamutallissa meitä on kaksi hevostenhoitajaa ja 54 hevosta. Kolmas hoitaja tulee päivällä. Töihin tullessamme tarkistamme, onko hevosilla lääkityksiä ja hoidamme ne saamiemme ohjeiden mukaisesti. Sen jälkeen jaamme aamuheinät ja sitten alkaa hevosten ulosvienti. Kahvitauon jälkeen siivoamme koppeja. Puolelta päivin tulee päiväheinien ja ruokien jako. Sen jälkeen hevoset vaihdetaan. Osa tulee sisälle ja osa menee ulos. Jatkamme siivousta ja kuivitusta. Turvetta lisätään koppeihin. Lakaisemme lattioita.

Fysiikka pysyy kunnossa. Kahvitaukoa lukuun ottamatta olemme jalkojen päällä koko ajan. Kesällä, kun hevosia vie laitumelle, päivän kävelymatka lisääntyy kymmeniin kilometreihin. Toki paikat välillä paukkuvat. Olkapäätä on leikattu. Tämä on raskas työ. Siivoaminen on mekaanista tekemistä ja joka päivä samaa. Mutta rakastan sitä, että saan toimia eläinten kanssa! Tallityöntekijöiden kesken meillä yhteistyö pelaa.

”Työhön kuuluu hevosten terveyden tarkkailu ja myös lääkitys. Jos on kylmä tai sataa, hevonen pitää loimittaa.”

Kun saat kontaktin hevoseen, hevonen ymmärtää sinua ja sinä ymmärrät hevosta, ja saat ison hevosen tekemään mitä pyydät pienillä eleillä. Kun viet sen laitumelle ja vihellät, niin se tulee hirnuen vastaan. Se on semmoinen tunne, mitä missään muualla ei saa. Hevonen tulee sinulle ystäväksi. Sille pystyy kertomaan kaikki ilot ja murheet, on mennyt töissä hyvin tai elämässä huonosti. Kun tuntuu, että kaikki ottaa pattiin ja kuiskaat sen hevoselle, se kuuntelee ja hörisee.

Hyvä hevosmies osaa luontaisesti toimia hevosen kanssa turvallisesti, oppii nopeasti tuntemaan yksilöt ja kommunikoimaan hevosten kanssa. Tärkeintä on se, että hän saa hevosen luottamuksen itseensä omalla toiminnallaan. Hevosen luoton voi menettää esimerkiksi lyömällä. Sen takaisin saaminen on vaikeaa.

”Normaali hevonen syö kolmisen litraa kauraa päivässä. Vettä se juo 40 litraa ja kesällä jopa 60 litraa. Heinää se syö päivässä noin 16 kiloa.”
Kuivikkeena turve.

Viime vuonna oli oltu jo kymmenen vuotta peräkkäin tuntiratsastajien SM-kilpailussa Suomen paras ratsastuskoulu. Ei hevonen menesty kilpailussa, jos on kotitallilla huonot oltavat. Eivätkä ne myöskään menesty, jos kengitys on huonoa. Siitä me olemme kuuluisia, että jos on pienikin vika, heti rupeamme tutkimaan syytä ja soitamme eläinlääkärille. Se on viisautta.

 

KUVAT PENTTI VÄNSKÄ
TEKSTI JARI ISOKORPI