Suomalaiset tekevät miljoonia työmatkoja joka päivä – voisiko kulkemisesta tehdä mielekkäämpää ja terveellisempää?

teollisuusliitto

Töihin on mentävä, tavalla tai toisella. Suurin osa Teollisuusliiton jäsenistä kulkee töihin omalla autolla, mutta voisiko muukin olla mahdollista? Työmatkaajille on tarjottava aito mahdollisuus käyttää julkisia kulkuvälineitä, jalankulkua tai pyöräilyä.

Kävelyn ja pyöräilyn hyödyistä on paljon tutkimustietoa. Kävely kohottaa kansanterveyttä ja -taloutta yhtä edukkaasti kuin pyöräily, vaikka kävely ei ehkä nykyisin saakaan samanlaista huomiota kuin pyöräily. Kävelyyn on kuitenkin yhdistetty entistä useammin paitsi ruumiin, myös sielun tasapaino.

Kymmeniä tuhansia ihmisiä käsittävien tutkimusten mukaan jalankulku ennaltaehkäisee masennusta. Tämä saattaa liittyä myös saastepäästöjen vähentymiseen kävelyn suosion myötä. Tutkijat varoittavat näet nykyisin siitä, että masennussairaudet ovat sitä todennäköisempiä, mitä saastuneempaa ilmaa hengitämme.

Ihmiskunnan suuret ajattelijat ovat kautta aikain ylistäneet kävelemistä. Heistä käveleminen on helpotus – elleipä peräti oleellinen edellytys – ongelmien ratkaisulle. Kirjailija-filosofi Friedrich Nietzsche on jopa todennut, että vain kävellessä syntyneet ajatukset ovat minkään arvoisia.

Jalkaudutaan – vai pyöräilläänkö?

Kävelyyn ei tarvita laitteita tai varusteita. Ja kun kävely nopeutetaan polkuvoimaksi, pyöräilijöidenkin tiedetään vähentävän yhteiskunnalle sälytettäviä kustannuksia. He pysyvät muita terveempinä leikaten tuntuvasti myös työnantajan kuluja vähäisemmillä sairauspäivillään.

Pyöräily vähentää saasteita ja melua nopeuttaen myös ajoneuvoliikennettä pienentämällä ruuhkia. Pyöräily lisää paikallisten liikkeiden elinvoimaa ja vähentää yhteiskunnan kustannuksia. 10 pyörää mahtuu yhden auton pysäköintipaikkaan, ja pyöräily on halvempaa verrattuna autoiluun.

PYÖRÄILY TUO RAHAA, AUTOILU VIE

Jalankulun ja pyöräilyn väylien rakentaminen ei vaadi luonnon peittämistä asfalttiin niin laajoilta aloilta kuin autotiet.

Viheralueiden säilyttämisellä on ratkaiseva rooli asukkaiden terveydelle ja mielen tasapainolle. Viheralueiden saavutettavuus on tasa-arvokysymys. Köyhimmät ja eritoten heidän lapsensa hyötyvät eniten lähiluonnosta. Vihervyöhykkeet lisäävät kevyen liikenteen suosiota. Kilometrin pyörämatka tuntuu tutkimusten mukaan paljon lyhyemmältä viherväylällä kuin keskellä brutaalia betoniarkkitehtuuria. Työmatkaa ei edes taiteta kevyin konstein, jos se tuo vain kokemuksen ahdistavasta rumuudesta ja kulun jarruuntumisesta esteisiin.

Auto on kätevä, mutta terveyden ja ympäristön takia kannattaa miettiä, voisiko auton välillä vaihtaa pyöräilyyn tai kävelyyn.

Kansainvälisten suunnittelustandardien mukaan laskien pyöräilyn kehittäminen tuo aina rahaa kaupungille, autoiluun investointi vie aina rahaa kaupungilta. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on esimerkiksi laskenut, että 20 miljoonan investointi pyöräilyyn toisi yli 800 miljoonaa euroa rahaa terveys- ja muina hyötyinä vuoteen 2025 mennessä. Saman rahan laittaminen autoiluun köyhdyttäisi kaupunkia.

TILAISUUS ON TARJOTTAVA

Liikenteen suuren muutoksen vastuuttaminen yksittäisille ihmisille on kohtuutonta ja vaikutuksiltaan tehotonta. Teollisuusliiton kyselyn mukaan jäsenet tietävät tämän hyvin, sillä heillä ei useinkaan ole mahdollisuuksia käyttää julkista liikennettä, tai sitten matka töihin on liian pitkä kävelyyn tai pyöräilyyn.

Kyselyn mukaan liiton jäsenet ovat samaan aikaan tietoisia niistä keinoista, joilla tilaisuus kestävään matkantekoon tarjotaan. Jutun lopussa kyselyn avoimissa vastauksissa käy ilmi samat asiat, mistä liikenteen ja liikkumisen asiantuntijatkin puhuvat.

HYÖTYLIIKUNNALLA MITTAVAT TERVEYSVAIKUTUKSET

On tervettä muistaa, että suuria ja valtaisia varoja vieviä kansatautejamme voitaisiin kurittaa yksinkertaisesti kävelemällä ja pyöräilemällä. Näihin olisi koko Suomessa hyvät mahdollisuudet, sillä joka neljäs pääsisi pyörällä töihin enintään 10 minuutissa.

Vastoin ennakkoluuloja, pääkaupunkiseudulla on keskimäärin maan pisimmät työmatkat. Tälläkin seudulla pyörällä pääsisi kuitenkin töihin puolet asukkaista hilkun alle puolessa tunnissa. Koko maassa keskimääräinen työmatka olisi pyörällä muutaman minuutin lyhyempi eli selvästi alle puolen tunnin. Helsingin seudulla asuu yli 30 prosenttia kaikista maan työssä käyvistä.

– Nykysuositusten mukaan reipasta liikkumista tulisi harjoittaa 2,5 tuntia viikossa tai raskasta 1,5 tuntia. Säännöllinen liikkuminen kohottaa kestävyyskuntoa vaikuttaen suotuisasti painoon ja kehonkoostumukseen. Tämä pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja kakkostyypin diabetekseen, luettelee säännöllisen arkiliikkumisen vaikutuksia terveyskasvatuksen projektitutkija Iina Raudasoja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

– Ja liikuntaa voi kerryttää pitkin viikkoa, pieninä pätkinä, innostaa saman laitoksen tutkijatohtori Elina Hasanen.

Hasanen painottaa maankäytön ja kaavoituksen ratkaisevaa osuutta siinä, miten mahdollisuudet luodaan. Asunnot, työpaikat, palvelut, koulut ja päiväkodit on sijoitettava niin, että jalan ja pyörällä kulkeminen on mahdollista.

– Arjesta on tehtävä helppoa. Ja on tärkeää kiinnittää huomiota kaupunkiluonnon määrään, se lisää viihtyisyyttä ja halukkuutta pyöräilyyn, tutkija alleviivaa.

Yliopistonlehtori Mikko Simula painottaa hänkin koko yhdyskunnan infrastruktuurin tärkeyttä. Hän kehuu Oulua, jossa viimeiselle asuntomessualueelle tehtiin ensimmäiseksi kävelyn ja pyöräilyn infratyöt ennen kuin ensimmäistäkään taloa ryhdyttiin suunnittelemaan.

Jyväskylästä löytyy sen sijaan sekä huonoa että hyvää esimerkkiä. Pyöräilyä on helpotettu, mutta kaupungin ulkopuolelle on myös tontitettu ja rakennutettu valtaisa Sepän automarkettikeskittymä, jonne ei helpolla pääse kuin henkilöautolla ja joka kovertaa keskustaa tyhjäksi kaupallisista palveluista.

– Ja nyt sitten on tehty Jyväskylän keskustan elävöittämissuunnitelma, Hasanen huokaa.

Simula toteaa, että verotus voi olla yksi hyvä instrumentti ilmastonmuutoksen hillintään.

– Vihreän veropolitiikan on otettava kuitenkin maksukyky huomioon. Se ei saisi rangaista kaukana asuvia pienipalkkaisia, jotka saattavat asua kaukana juurikin siksi, että he ovat pienipalkkaisia. Jotain toivoa toisi paluu progressiiviseen verotukseen.

Liikuntaa nimenomaan yhteiskunnalliselta kannalta tarkkaileva Simula pitää tärkeänä sitä, että Suomessa kansalaisjärjestöt painostaisivat päättäjiä. Jyväskylän Pyöräilyseura on Simulasta toiminut kaupungissa esimerkillisesti, jotta kuntapäättäjät taipuisivat suosimaan pyöräilyä.

– Ei ole toimia ilman kansalaisjärjestöjen painetta. Ja nopeimmin muutokset saadaan aikaan, kun kansalaisjärjestöt, julkishallinto ja liike-elämä verkostoituvat keskenään.

Pyöräily voi Simulan mukaan avata uusia ansaintamahdollisuuksia, kuten vaikka lastipyörien myynnissä.

VALTIO JA KUNNAT YHTEISTYÖHÖN

– MAL-sopimukset eli maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimukset ovat ainoa toimiva sopimusmenettely kuntien ja valtion välillä, kun edistetään isojen joukkoliikenne- ja asuntoinvestointien toteuttamista. Tampereen ratikka ja Länsimetro ovat esimerkkejä näistä. Toivottavasti MAL-sopimukset toteutuvat myös Jyväskylässä, Lahdessa ja Kuopiossa. Tarvetta olisi myös kevyemmille sopimustyypeille, joiden avulla muissakin kaupungeissa saataisiin eteenpäin kunnan ja valtion yhteistyötä edellyttäviä kaupunkikehittämishankkeita, sanoo Kuntaliiton liikenneasiantuntija Johanna Vilkuna.

Kevyen liikenteen suosiminen on asiantuntijasta ”ratkaisevan tärkeää” liikenteen päästöjen leikkaamisessa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Suosimiseen kuuluu myös sangen tärkeänä elementtinä nopeusrajoitusten laskeminen taajamissa, esimerkiksi Rovaniemen keskustassa nyt 30 kilometriin tunnissa.

Vilkunakin allekirjoittaa tämän toteaman: sen kaistan liikenne lisääntyy, jolle annetaan tilaa.

– Uudistuvaan tieliikennelakiin tulee pyöräkatu. Pyöräkadulla ajoneuvoliikenne hoidetaan pyöräilyn ehdoilla, ei toisin päin.

Liikenteen sähköistäminen on Vilkunasta yksi ratkaisu. Henkilöautokannan sähköistyminen on tärkeää, mutta päästöt eivät vähene, jos ajetut kilometrit ja autojen koko kasvavat. Akkumateriaalien tuotannon eettisyydessä on ongelmia, kuten harvinaisia maametalleja henkensä kaupalla kaivavat kongolaislapset todistavat. Vilkuna hyödyntäisi mahdollisimman paljon biokaasua. Työmatkojen verohelpotuksissa pitäisi hänestä päästä kulkuneuvoneutraaliin ratkaisuun, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta unohtamatta.

KUNNOSSAPITO KUNTOON

Helsingin Polkupyöräilijöiden eli HePon toiminnanjohtaja Henni Ahvenlampi toteaa, että kaikki tarvitsevat autoa joskus. Mutta arkipyöräily on tehtävä houkuttelevaksi ja helpoksi. Erityisesti pitää satsata jalankulun ja pyöräilyn erotteluun, sillä niissä kuljetaan hyvin eri nopeuksilla, samoin talviseen kunnossapitoon.

– Liukkauden torjumiseksi meidän ilmastoomme soveltuu harjaus ja nestemäinen suolaus. Sepeli rikkoo kumeja. Jalankulun väylillä kulkevat myös lastenrattaat, rollaattorit ja pyörätuolit, joiden käyttäjät liikkuvat aivan eri nopeuksilla kuin polkupyöräilijät. Mutta kaikki nämä ryhmät ovat heikommassa asemassa liikenteessä kuin moottoriajoneuvojen kuljettajat. Väylien laadukkuus toisi heille turvaa moottoriliikenteen vaaroilta.

HePon liikennepoliittisessa ohjelmassa vaaditaan ratkaisua myös siihen, että valtaisten rakennustyömaiden liepeillä eivät väliaikaiset pyörätiet yhtäkkiä loppuisi, usein ilman opastusta kiertoreiteistä.

– Ja kaupunkien ja kuntien on kilpailutettava jalankulun ja pyöräilyn väylien rakentaminen yhtä laadukkaasti kuin ajoteiden. Nyt kehnosti suunnitellut ja toteutetut kaadot keräävät hulevedet väärin, asfaltti ei kestä kunnossapitokoneiden painoa ja pahimmassa tapauksessa korjaukset ovat olleet vielä huonompia kuin alkuperäisen urakan reklamoidut työt.

Lähteitä: Tilastokeskus, Sitra, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Keski-Suomen pyöräilyohjelma, WHO, Suomen ilmastopaneeli, European Cyclists´ Federation ja aivotutkija, professori Shane O´Maran teos ”In Praise of Walking” (Lontoo 2019).

 

Töihin tullessa tuntuu jo hienolta…

Jyväskylän Moventaksella tarkastajana työskentelevä Arto Pasanen juoksee tai pyöräilee 12 kilometrin työmatkansa ympäri vuoden. Matkaan menee 35 minuutista reiluun tuntiin riippuen kulkutavasta ja kelistä. KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

”Aamuvuoroviikolla pitää olla menossa ulos ovesta klo 04:40. Ensimmäinen kilometri juosten voi olla vähän vaikea. Toinen tuntuu jo paremmalta. Ja aina tuntuu hienolta, kun on päässyt töihin!”

Näin kertoo tarkastaja Arto Pasanen Jyväskylän Moventakselta. Pasanen juoksee tai pyöräilee 12 kilometrin työmatkansa ympäri vuoden. Miehellä on teräskunto, eikä siinä suinkaan vielä kaikki: ”Murheet jäävät lenkkipolun varrelle”.

Nassikkana Pasanen oli hiihtänyt paljon, aikuisena pelannut sulkapalloa. Mutta nykyisen kestoliikuntansa Pasanen aloitti ryhtyessään ”juoksentelemaan” perheenjäsentensä kanssa neljä–viisitoista vuotta sitten.

Vähitellen juoksulenkit pitenivät jo 15–20 kilometriin. Kaveripiirikin laajentui, kun vanhimman siskonsa kautta Pasanen tutustui muihin juoksemisen harrastajiin ja mies liittyi myös Hippoksen Maratonkerhoon.

Ja ne työmatkat Moventakselle, ne taittuvat siis nyt juosten tai pyöräillen, ympäri vuoden.

MATKA-AIKA RIIPPUU KELISTÄ…

– Pyörällä menee kesällä semmoiset 35 minuuttia, tännepäin on aika mäkistä maastoa. Talvella menee 45 minuuttia tai jopa tunti, kelistä riippuen. Juoksemalla menee vähän toista tuntia.

Toisinaan juoksumatka kotiinpäin menee myös intervalliharjoittelussa, ja silloin aikakin kutistuu.

Hyötyliikkuja harmittelee sitä, että talvipyryillä pyöräteitä ei aina aurata kunnolla.

– On käynyt niinkin, että olen tullut töihin nopeammin juosten kuin mitä olisin tullut pyörällä.

Arto Pasasen työmatkakamppeet kuivuvat työpaikan pukuhuoneen kuivaustelineessä työpäivän aikana.

Pyöräillen Pasanen tulee töihin ehkä yhtenä tai kahtena päivänä viikossa, enimmäkseen siis taival taittuu juosten. Kesäisinä aamuina hän juoksee satunnaisesti jopa 20:n tai 30 kilometrin ylimääräisen lenkin työmatkansa lisäksi.

Hyötyliikunta käy Pasasella, juoksutapahtumien ja puolimaratonien harrastajalla, myös harjoittelusta. Hän kertoo välillä juurikin ”keventävänsä” työmatkakilometrien määrää, jos tulossa on lähitulevaisuudessa jokin varsinainen urheilusuoritus.

Pasasella on hybridipolkupyörä. Talveksi siihen löytyy nastarenkaat. Vaatetuksessa on talvikeleille monenlaista sateen- ja tuulenpitävää varustetta, ja jalkoihin löytyy niin piikkikenkiä kuin karkeilla maastokuvioilla varustettuja lenkkareita.

VIRTAA TÖIHIN, JA TOISIINKIN TÖIHIN

Tuulimyllyn vaihteistoja valmistavassa Moventaksessa Pasanen tekee vaihteistonosien tarkastusta koordinaatti-mittakoneella. ”Tonneja halotaan”, Pasanen huomauttaa. Hänen tiiminsä näet varmistaa, että tuotteet on tehty piirustusten mukaisiksi jopa tuhannesosamillin tarkkuudella.

Työ on monipuolista, vaatien välillä myös tietokoneiden ohjelmointia tai vanhojen ohjelmien päivitystä.

– Työkaverit ovat mukavia! Se vaikuttaa paljon viihtymiseen ja jaksamiseen, Pasanen vielä alleviivaa.

Arto Pasanen ja saman osaston työkaveri Heikki Kauhanen lähdössä kotimatkalle.

Mutta tärkeän osansa jaksamiseen tuo hyötyliikunta.

– Tämä antaa virtaa. Tämä antaa voimaa selviytyä päivän askareista.

Kun Moventaksella on ollut omat aallonpohjansa ja työntekijöitä on irtisanottukin, on Pasanen kouluttautunut toiseenkin ammattiin. Hän on ammattitutkinnon suorittanut hieroja, ja hän tekee jatkuvasti päätyönsä ohella myös hierontatyötä. Hän ei uskoisi jaksavansa kahta työtä, jolleivat työmatkat taittuisi hyötyliikunnalla.

Työmatkaliikunta saa kuntopuolella ”ihmeitä” aikaan.

– Mitä sä teet? Niin Pasanen kertoo elämänsä ensimmäisen kehonkoostumusta mittaavan testaajan ihmetelleen, kun testissä paljastuivat ”ihanteelliset” arvot ihan kaikessa.

JAKSAMISTA ELÄMÄÄN

– Minä juoksin Puijon laaksossa, kun tyttären leikkaus Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa alkoi. Juostessa pystyy käsittelemään vaikeitakin asioita.

Pasasen vanhin tytär oli kokenut 19-vuotiaana täysin odottamatta neliraajahalvauksen. Isä purki huoltaan ja tuskaansa juoksemalla. Tytär istuu tällä haavaa pyörätuolissa, mutta lannistumisesta ei ole puhettakaan. Sairaalakäynnit ja kuntoutuskin jatkuvat edelleen.

Talviaikaan Arto Pasanen käyttää polkupyörässään nastarenkaita.

– Tyttäreni on taistelija ja tavattoman positiivinen ihminen, Pasanen kertoo ja näyttää tyttärestään Sinistä videon, joka todistaa asiaa.

Pasanen uskoo, että kuntoilu voi auttaa elämän vaikeiden hetkien kohdatessa.

– Jokaisella on elämässä murheita. Ne jäävät sinne lenkkipolun varteen. Kuntoilu antaa voimaa selviytyä.

”TÄMÄ ON MINUN SIIRTONI”

Jos maapallo halutaan pitää asuttavassa kunnossa myös lapsille ja lapsenlapsillemme, on hiilijalanjälkeä pienennettävä, myös liikenteessä.

– Tämä on minun siirtoni. Teen työmatkat hyötyliikunnalla. Eipä pyöräilystä tai juoksemisesta paljon saasteita tule.

Pasanen kertoo miettineensä liikkumismuotonsa valinnassa vireytensä, terveytensä ja kuntonsa ohella ilmastonmuutosta. Hänelle on myös tavattoman mieluista olla työssä nimenomaan tuulimyllyjen osia valmistavassa tehtaassa.

– Parempi täällä on olla töissä kuin hiilivoimalan osiksi meneviä tuotteita valmistavassa tehtaassa.

”Työnantajien panoksesta tulee ensimmäiseksi mieleen se, että voisi olla työsuhdepyöriä”, Arto Pasanen sanoo.

Jotta kevyen liikenteen suosio saataisiin nousemaan, Pasasella on ensinnäkin hyvin armollinen ehdotus itse työmatkalaisille.

– Jokainen saa aloittaa siltä tasolta, mitä oma kunto on. Jos lähtee vaikka kolmen kilometrin lenkille, voi ensin aina kävellä yhden pylväänvälin, sitten taas juosta seuraavan pylväänvälin, sitten taas kävellä…

– Eikä kaikille juokseminen edes sovi, toiset tykkää hiihtää, toiset pyöräillä, Pasanen kuvailee.

– Työnantajien panoksesta tulee ensimmäiseksi mieleen se, että voisi olla työsuhdepyöriä.

Arto Pasanen toivoo, että kaupungit ja kunnat kääntäisivät tiehuollossa etusijajärjestyksen toisin päin, etusijalle kevyen liikenteen väylät.

Työnantajien pitää joka tapauksessa varmistaa se, että kuntoilija pääsee työmatkansa jälkeen suihkuun, ja että varusteille on hyvät kuivatustilat. Pasanen on joutunut itse hankkimaan oskarinoksamaisen kuivaustelineen, jotta kamppeet ennättäisivät kuivua kotimatkaa varten.

Pasanen toivoo, että kaupungit ja kunnat kääntäisivät tiehuollossa etusijajärjestyksen toisin päin.

– Siitä pidetään huolta, että autoilijoiden käyttämät tiet aurataan ensin. Ja pahimmassa tapauksessa ne lumet sitten viskataan puolimetriseksi kinokseksi pyörätielle. Enpä usko, että tämä kovasti innostaisi aloittelevaa pyöräilijää tai juoksijaa, Pasanen uumoilee.

 

Mahdollisuuksista syntyy pyöräilijä

Varastotyöntekijä Axu Saha kulkee työmatkaa Helsingin kodin ja työpaikan Espoon Orionin välillä. Töihin meno taittuu julkisilla eli metrolla, mutta aamuvuoroviikolla Saha juoksee takaisin 14 kilometriä kolme–neljä kertaa viikossa. KUVAT PEKKA ELOMAA

”Kun annetaan mahdollisuus, työmatkaliikunta lisääntyy.” Varastotyöntekijä Axu Saha on nähnyt, miten suuresti pyöräilyn suosio on kasvanut Espoon Orionilla, kun pyöräkatokset, suihkut ja vaatteiden kuivauskaapit ovat viimeisen päälle. Itse hän juoksee päivävuorostaan kotiin, 14 kilometriä.

– Kyllä minulle maapallon tulevaisuuden vaaliminen on elämänarvona tavattoman tärkeä. Mutta vastakkainasettelua minä en halua. Eihän parempien pyöräteiden tekeminen tarkoita sitä, että autoilu loppuisi, Saha kuvailee.

– On ehdottomasti erotettava tilanteet, joissa toinen työntekijä asuu Helsingissä ja toinen maalla, jossa bussi menee kerran vuorokaudessa. Ei yksikään poliittinen puolue voi vaatia: Ei saa olla autoja.

Monen on vielä haettava lapset päiväkodista, tai on muita velvollisuuksia työmatkan varrella. Tämän Saha ymmärtää täysin. Mutta voisiko liikuntaa suorittaa edes pienissä pätkissä?

– Ei todellakaan jokaisen tarvitse juosta työmatkojaan. Ihan kaikki liikunta on arvokasta. Jo 10–15 minuutin kävely raittiissa ulkoilmassa virkistää, Saha kannustaa.

TYÖNANTAJA AVITTAA, KUN TAHTOO

Todistusaineisto niin maailmalta kuin Suomestakin, Espoon Orion mukaan luettuna, kertoo kuitenkin sen, että jalankulkua ja polkupyöräilyä voidaan ratkaisevasti edistää työnantajien toimilla. Saha kertoo, että hänen aloittaessaan kahdeksan vuotta sitten tilat ja järjestelyt olivat Orionilla jo silloin moitteettomat.

– Joka portilla on pyöräkatokset. Kaikissa pukuhuoneissa on hyvät suihkut. On erilliset, koneelliset kuivauskaapit pyyhkeille ja urheiluvaatteille, Saha luettelee.

Varastotyöntekijä Sahalla on vuoroviikoin vaihtuva, säännöllinen kaksivuorotyö. Saha juoksee aamuvuorosta kotiin 3–4 päivänä viikossa Espoosta Helsingin Hermanniin. Työmatkat taittuvat muuten julkisella kulkuvälineellä eli metrolla.

Axu Saha tekee osan työmatkastaan metrolla.

– Juoksuvaatteet ovat minulla aamulla päällä, tietysti jokin takki tai lämpöliivi myös. Minulla juoksemista helpottaa se, että työnantaja tarjoaa kaikki työvaatteet. Juoksureppu on ehdoton. En tavallista reppua suosittele ollenkaan, ei se toimi. Laitan sitten töistä lähtiessäni lämpimämmät vaatteet reppuun. Kun repun kiristää selkään, myötäilee se niin hyvin juoksijan liikkeitä, että tuntuu kuin ei mitään kantaisi.

Iltavuoroon juostuaan Saha kertoo huuhtelevansa kuntoilukamppeet töissä tavallisella saippuavedellä ja laittavansa ne sitten toiseen niistä mainioista kuivauskaapeista. Sahalla itsellään hyötyliikunnan muoto on juokseminen, mutta kaikkein selvimmin on mahdollisuuksien antaminen kasvattanut työmatkapyöräilijöiden lukumäärää.

– Täytyy kehua työnantajaa. Kun annetaan tällaiset fyysiset mahdollisuudet, kyllä se innostaa. Tavattoman monet pyöräilevät töihin. Pyöräkatokset ovat aina täynnä, Saha toteaa.

TREENI HOIDETTUNA, STRESSI POISTETTUNA

– Minä olen ajatellut: Miksi en juoksisi työmatkaani? Siinä tulee treeni tehtyä, ja sitten on koko loppuilta vapaana.

Sahan suorin reitti on 14 kilometriä pitkä, mutta välillä hän juoksee ylimääräisiä kilometrejä. Keli ja vuodenaikakin vaikuttavat työmatkaan. Jos ”talvella ja rauhassa” juoksee, menee Sahan mukaan aikaa puolitoista tuntia, lämpöisellä kesäsäällä vähemmän.

Varastotyö on fyysistä, nostellaan esimerkiksi laatikoita. Saha sanoo jaksavansa työpäivänsä paremmin hyötyliikkumisensa ansiosta. Henkinen puoli on tavattoman tärkeä sekin.

– Kaikkihan tietävät, että työpäivät vaihtelevat. Jos on ollut tavallista stressaavampi päivä, piristyn juostessa. Sen huomaan konkreettisesti siitä, että puolen tunnin juoksemisen jälkeen ajatukset lähtevät pois työpäivästä. Ajattelen ihan kaikenlaista, saan ajatukset takaisin itselleni, Saha kuvailee kokemuksiaan.

”EN JAKSAISI ISTUA RUUHKASSA”

– En puutu siihen, jos joku haluaa ehdottomasti kulkea sen kilometrin työmatkansa autolla. Jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Lehtisaaren ja Kuusisaaren kautta kulkevan juoksureittinsä varrella Saha tosin näkee Espoon ja Helsingin väliä matelevat autoletkat.

– Itse en jaksaisi olla ruuhkajonossa, Saha toteaa.

”Uskon, että koko liikennesuunnittelu muuttuu”, Axu Saha sanoo.

Varastotyöntekijän oma ratkaisu on ollut koko elämän ajan asunnon etsiminen julkisen liikenteen ääreltä. Saha kyllä tuntee autot ja ajokokemus on vankka, sillä aiemmin hän on autoillut paljonkin muun muassa kilpapyöräilyn kisamatkoillaan. Yksittäisten ihmisten autonkäyttöön keskittymisen sijasta on Sahan mielestä julkinen liikenne saatava toimimaan hyvin ja jalankulku ja pyöräily tehtävä mahdollisiksi kaikille.

– Helsinkiin pääsee Espoosta nopeasti, mutta olen ymmärtänyt, että Espoon sisäisen liikenne toimii huonosti. Tein Orionilla aiemmin kolmivuorotyötä. Enpä kyllä koskaan olisi lähtenyt yövuorosta juoksemaan kotiin, eli menin julkisilla.

Kaupunkien liikenteen suunnittelussa pitäisi ottaa Sahasta huomioon niin autoilijat kuin jalan tai pyöräkyydillä kulkevat ihmiset. Pasilan Mällin eli Mall of Tripla -kauppakeskuksen työmaa törrötti vuosikausia pyöräilijöiden kauhuna kiristäen kaikkien hermoja ja aiheuttaen onnettomuuksia, kun kevyttä liikennettä ei riittävästi huomioitu rakentamisen aikana. Rakennuskompleksin valmistumisen jälkeen pyöräily sujuu jo paremmin.

– Uskon, että koko liikennesuunnittelu muuttuu. Pyöräilyn ja jalankulun väylät pitää rakentaa erilleen, kuten nykyisin usein jo tehdään. Eikä pyöräilijöiltä saa kaista yhtäkkiä vain loppua, kuten nyt tapahtuu.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

 

Aikainen lähtijä omat lumensa auraa

Puuseppä Terho Laurikainen kulkee 25 kilometrin työmatkan Kontiolan kylältä Kiteen Kidexille citymaasturilla. Maasturia tarvitaan varsinkin talvella, kun varhain työmatkalle lähdettäessä aura-auto ei ole vielä kylänraitille ehtinyt. KUVAT JARNO ARTIKA

Kello 4.30 Kontiolan kylässä Kiteellä pärähtää herätyskello. Tunnin kuluttua herätyksestä puuseppä Terho Laurikainen huristelee jo työpaikalleen Kiteen keskustaan. Olipa talviyön tuisku ollut millainen tahansa, Laurikaisen on lähdettävä liikkeelle ennen kuin lumiaura entää Kontiolan raitille.

– Oma auto on täällä ihan välttämätön, jotta pääsee kulkemaan. On huolestuttava kuunnella uutisia polttoaineen hinnankorotuksista. Tuntuu, että keskustelussa painottavat ihan liikaa sähköautopuolta. Enemmän kannattaisi miettiä kaasuautojen kehittämistä, kaasuautoja voi tehdä nykyisistäkin autoista, Terho Laurikainen pohtii.

Laurikainen on työskennellyt Kidex Oy:n puuseppänä jo 36 vuotta. Hän asuu vaimonsa kanssa Kiteen Kontiolassa. Kontiola on pieni kylä Pyhäjärven äärellä. Matkaa Kiteen keskustaan pohjoisen suuntaan on noin 25 kilometriä. Parinkymmenen kilometrin päässä idässä vastaan tulee Venäjän raja.

– Pari vuotta sitten ostin eläköityneeltä työkaverilta citysmaasturin. Ihan sen takia hommattiin, kun täällä syrjässä asutaan. Ei ole töihin lähtiessäni talviaamuisin tiet aurattuina, vaan umpihangessa on päästävä menemään. Mersu on vuosimallia 2002, aika hyvinhän tuo on käytössä rokannut.

Terho Laurikaisen työmatkaväline on käytettynä ostettu vuosimallin 2002 citymaasturi.

Siinä missä Terho Laurikaisen päivittäinen työmatka on noin 25 kilometriä suuntaansa, hänen vaimonsa ajelee työpäivinä peräti 100 kilometriä suuntaansa Joensuuhun.

– Vaimolla on tavallinen henkilöauto, jolla talvikeleillä ei aina pääse liikkumaan. Silloin mennään yhteiskyydillä. Harmi vain, että työvuorojen kellonajat eivät ihan täsmää. Odottelen sitten niinä päivinä Kiteen keskustassa vaimon tuloon saakka.

HILJAINEN ON KYLÄTIE

Terho Laurikaisen ajomatka kotoa työpaikalle kestää puolisen tuntia. Aika auton ratissa kuluu kepeästi aamun radiouutisia kuunnellen. Miehestä matka ei tunnu pitkältä. Talven jälkeen toki mieltä piristää, kun aamut ovat valoisampia ja ajokelit helpompia. Paikallistie on lähes koko matkan asfaltoitu, vain viimeiset kolmisen kilometriä rullataan soratietä.

– Joskus aamuisin oikein pongailen, montako vastaantulijaa matkalla näen. Monena aamuna en näe ketään. Joskus taas saattaa kohdata varhain töihinsä tulevan maatalouslomittajan.

Terho Laurikaisen puolen tunnin työmatka kuluu leppoisasti radiota kuunnellen.

Takavuosina Kontiolan kylästä Kiteen keskustassa kävi töissä muutama muukin ihminen. Nyt väki on eläköitynyt – kimppakyytiläisiä ei Laurikaiselle ole tarjolla.

Aamuvuoroa tekevän Laurikaisen työpäivä päättyy kello 14.30. Kotiportilla ja päivän sanomalehteä hän on poimimassa kello 15 maissa.

TAPATURMA TYÖMATKALLA

Martelan kokonaan omistama Kidex Oy valmistaa toimistokalustekomponentteja. Laurikaisen työajasta suurin osa vierähtää listoituskoneella työskennellen. Välillä miestä tarvitaan myös tapituskoneella tai sirkkelillä.

– Juu, kyllä kaikki sormet on vielä tallella, puuseppä virnistää myöntäen sen, että aika monella työkaverilla sormet ovat työtapaturmissa lyhentyneetkin.

Mitään erityisen vakavia työtapaturmia tuotannossa työsuojeluvaltuutettuna toimiva Laurikainen ei äkkiä muista. Muisteloissa hän matkaa sitten vuosikymmenten päähän, jolloin hän itse joutui onnettomuuteen työmatkallaan.

– Auto kääntyi suoraan eteen, kolari tuli. Onneksi oltiin taajama-alueella, eikä vauhti ollut kova. Ei siinä sitten sen pahemmin käynyt.

Tärsky työmatkalla ei horjuttanut Laurikaisen motoristin innostusta. Joka kesä hän käynnistää 1 100 kuutioisen Harley Davidsoninsa ja lähtee baanalle. Pyöräreissuista nautitaan yhdessä vaimon kanssa.

”Oma auto on täällä ihan välttämätön, jotta pääsee kulkemaan. On huolestuttavaa kuunnella uutisia polttoaineen hinnankorotuksista”, Terho Laurikainen sanoo.

ASKELIA KERTYY

– Eihän se oman työmatkani päittäinen kesto niin pitkä ole, tunnin verran. Sopii verrata vaikka vaimon päivittäiseen noin kolmen tunnin automatkaan, Terho Laurikainen vertaa.

Mies on tyytyväinen siitäkin, että päivätyössä askelia kertyy varsin paljonkin. Kun työpäivä viimein on ohi, Laurikainen tekee perheen Panda-koiran kanssa muutaman kilometrin lenkin.

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN

 

TEOLLISUUSLIITON JÄSENPANEELIN VAATIMUKSIA JA KEINOJA TYÖMATKALIIKENTEEN KEHITTÄMISEKSI

”Lisää nopeaa raideliikennettä. Pitäisi kaavoituksella suosia suht´ tiivistä asumista eikä rakentaa omakotitaloja korpeen, mikä vaatii talouteen kaksi autoa. Sujuvia ja turvallisia pyöräilyreittejä lisää.” (Nainen, 52 v.)

”Nykyinen reitti kulkee valtatien reunaa, kevyen liikenteen väylän rakentaminen.” (Mies, 48 v.)

”Pyöräteiden kuntoa pitäisi kohentaa roimasti ja leventää, lisäksi ne pitäisi suunnitella turvallisemmiksi.” (Mies, 28 v.)

”Pyörätiet parempaan kuntoon, kuopat ja kynnykset pois, lumet aurataan ja tiet suolataan.” (Nainen, 57v.)

”Pyöräteitä lisää, talvikunnossapidon lisääminen.” (Mies, 51 v.)

”Lähtisin markkinoimaan ajatusta hyötyliikunnan ja ajankäytön tehostamisen muodossa, päivittäisen liikunnan tai ainakin osan siitä voisi hyvin suorittaa työmatkan yhteydessä.” (Mies)

”Yksi keino voisi olla verotuksellinen, eli jos kulkee jalan tai pyörällä, niin saisi vähän verohelpotuksia.” (Mies, 53 v.)

”Autoilu voisi maksaa enemmän lyhyillä matkoilla. Linja-autovuorot sopiviksi vuorotyöläisille.” (Nainen, 57 v.)

”Mielelläni käyttäisin bussia, jos olisi edes bussipysäkit omalla asuinalueella. Julkinen liikenne on toimiessaan loistava vaihtoehto.” (Nainen, 51 v.)

”Saavutettavuus. Ei ole mielekästä odottaa [busseja], vaihtaa ja odottaa taas… Hinnan pitäisi myös olla kohtuullinen.” (Nainen, 40 v.)

”Poikittainen liikenne runsaasti paremmaksi.” (Mies 45 v.)

”Julkista liikennettä enemmän maaseudulle, että kävisi myös vuorotyöläisille.” (Mies, 46 v.)

”Kuljetuskalusto sellaiseksi, että saa polkupyörän mukaan.” (Mies 37 v.)

”Työpaikat maksaisivat osan esimerkiksi bussikortista…Ilmastoteko.” (Mies, 45 v.)

”Työmatkakuljetukset, joilla pääsisi töihin.” (Mies 45 v.)

”Lämmin pyöräparkki työpaikalle.” (Mies, 35 v.)

”Autoilijoille yritys tarjoaa vapaan pysäköintipaikan (ja sähkön). Vastaavasti työnantaja voisi tukea julkisen liikenteen käyttäjiä, työsuhdematkalippu.” (Mies, 63 v.)

”Työnantajan pitäisi antaa esimerkiksi kypärä ja talvirenkaat pyöriin jo turvallisuuden vuoksi ja työmatkatapaturmien ehkäisemiseksi.” (Mies, 63 v.)

”Pyöräily voisi olla mahdollista kesäisin, vaatisi kuitenkin suihkutilan töissä.” (Mies 58 v.)

Lähde: Teollisuusliiton jäsenpaneelin työmatkakysely 2019

 

TEKSTI SUVI SAJANIEMI JA SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA, PEKKA ELOMAA JA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN