Töihin on mentävä, tavalla tai toisella. Suurin osa Teolli­suus­liiton jäsenistä kulkee töihin omalla autolla, mutta voisiko muukin olla mahdol­lista? Työmat­kaa­jille on tarjot­tava aito mahdol­li­suus käyttää julkisia kulku­vä­li­neitä, jalan­kulkua tai pyöräilyä.

11.3.2020

Kävelyn ja pyöräilyn hyödyistä on paljon tutki­mus­tietoa. Kävely kohottaa kansan­ter­veyttä ja ‑taloutta yhtä edukkaasti kuin pyöräily, vaikka kävely ei ehkä nykyisin saakaan saman­laista huomiota kuin pyöräily. Kävelyyn on kuitenkin yhdis­tetty entistä useammin paitsi ruumiin, myös sielun tasapaino.

Kymmeniä tuhansia ihmisiä käsit­tä­vien tutki­musten mukaan jalan­kulku ennal­taeh­käisee masen­nusta. Tämä saattaa liittyä myös saaste­pääs­töjen vähen­ty­mi­seen kävelyn suosion myötä. Tutkijat varoit­tavat näet nykyisin siitä, että masen­nus­sai­raudet ovat sitä toden­nä­köi­sempiä, mitä saastu­neempaa ilmaa hengitämme.

Ihmis­kunnan suuret ajatte­lijat ovat kautta aikain ylistä­neet kävele­mistä. Heistä kävele­minen on helpotus – elleipä peräti oleel­linen edellytys – ongel­mien ratkai­sulle. Kirjai­lija-filosofi Friedrich Nietzsche on jopa todennut, että vain kävel­lessä synty­neet ajatukset ovat minkään arvoisia.

Jalkau­du­taan – vai pyöräilläänkö?

Kävelyyn ei tarvita laitteita tai varus­teita. Ja kun kävely nopeu­te­taan polku­voi­maksi, pyöräi­li­jöi­denkin tiede­tään vähen­tävän yhteis­kun­nalle sälytet­täviä kustan­nuksia. He pysyvät muita terveem­pinä leikaten tuntu­vasti myös työnan­tajan kuluja vähäi­sem­millä sairauspäivillään.

Pyöräily vähentää saasteita ja melua nopeut­taen myös ajoneu­vo­lii­ken­nettä pienen­tä­mällä ruuhkia. Pyöräily lisää paikal­listen liikkeiden elinvoimaa ja vähentää yhteis­kunnan kustan­nuksia. 10 pyörää mahtuu yhden auton pysäköin­ti­paik­kaan, ja pyöräily on halvempaa verrat­tuna autoiluun.

PYÖRÄILY TUO RAHAA, AUTOILU VIE

Jalan­kulun ja pyöräilyn väylien raken­ta­minen ei vaadi luonnon peittä­mistä asfalt­tiin niin laajoilta aloilta kuin autotiet.

Vihera­lueiden säilyt­tä­mi­sellä on ratkai­seva rooli asukkaiden tervey­delle ja mielen tasapai­nolle. Vihera­lueiden saavu­tet­ta­vuus on tasa-arvoky­symys. Köyhimmät ja eritoten heidän lapsensa hyötyvät eniten lähiluon­nosta. Viher­vyö­hyk­keet lisäävät kevyen liiken­teen suosiota. Kilometrin pyörä­matka tuntuu tutki­musten mukaan paljon lyhyem­mältä viher­väy­lällä kuin keskellä brutaalia betoniark­ki­teh­tuuria. Työmatkaa ei edes taiteta kevyin konstein, jos se tuo vain kokemuksen ahdis­ta­vasta rumuu­desta ja kulun jarruun­tu­mi­sesta esteisiin.

Auto on kätevä, mutta terveyden ja ympäristön takia kannattaa miettiä, voisiko auton välillä vaihtaa pyöräi­lyyn tai kävelyyn.

Kansain­vä­listen suunnit­te­lus­tan­dar­dien mukaan laskien pyöräilyn kehit­tä­minen tuo aina rahaa kaupun­gille, autoi­luun inves­tointi vie aina rahaa kaupun­gilta. Helsingin kaupun­ki­suun­nit­te­lu­vi­rasto on esimer­kiksi laskenut, että 20 miljoonan inves­tointi pyöräi­lyyn toisi yli 800 miljoonaa euroa rahaa terveys- ja muina hyötyinä vuoteen 2025 mennessä. Saman rahan laitta­minen autoi­luun köyhdyt­täisi kaupunkia.

TILAISUUS ON TARJOTTAVA

Liiken­teen suuren muutoksen vastuut­ta­minen yksit­täi­sille ihmisille on kohtuu­tonta ja vaiku­tuk­sil­taan tehotonta. Teolli­suus­liiton kyselyn mukaan jäsenet tietävät tämän hyvin, sillä heillä ei usein­kaan ole mahdol­li­suuksia käyttää julkista liiken­nettä, tai sitten matka töihin on liian pitkä kävelyyn tai pyöräilyyn.

Kyselyn mukaan liiton jäsenet ovat samaan aikaan tietoisia niistä keinoista, joilla tilai­suus kestä­vään matkan­te­koon tarjo­taan. Jutun lopussa kyselyn avoimissa vastauk­sissa käy ilmi samat asiat, mistä liiken­teen ja liikku­misen asian­tun­ti­jatkin puhuvat.

HYÖTYLIIKUNNALLA MITTAVAT TERVEYSVAIKUTUKSET

On tervettä muistaa, että suuria ja valtaisia varoja vieviä kansa­tau­te­jamme voitai­siin kurittaa yksin­ker­tai­sesti kävele­mällä ja pyöräi­le­mällä. Näihin olisi koko Suomessa hyvät mahdol­li­suudet, sillä joka neljäs pääsisi pyörällä töihin enintään 10 minuutissa.

Vastoin ennak­ko­luu­loja, pääkau­pun­ki­seu­dulla on keski­määrin maan pisimmät työmatkat. Tälläkin seudulla pyörällä pääsisi kuitenkin töihin puolet asukkaista hilkun alle puolessa tunnissa. Koko maassa keski­mää­räinen työmatka olisi pyörällä muutaman minuutin lyhyempi eli selvästi alle puolen tunnin. Helsingin seudulla asuu yli 30 prosenttia kaikista maan työssä käyvistä.

– Nykysuo­si­tusten mukaan reipasta liikku­mista tulisi harjoittaa 2,5 tuntia viikossa tai raskasta 1,5 tuntia. Säännöl­linen liikku­minen kohottaa kestä­vyys­kuntoa vaikut­taen suotui­sasti painoon ja kehon­koos­tu­muk­seen. Tämä pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuo­ni­tau­teihin ja kakkos­tyypin diabe­tek­seen, luettelee säännöl­lisen arkiliik­ku­misen vaiku­tuksia terveys­kas­va­tuksen projek­ti­tut­kija Iina Rauda­soja Jyväs­kylän yliopiston liikun­ta­tie­teel­li­sestä tiedekunnasta.

– Ja liikuntaa voi kerryttää pitkin viikkoa, pieninä pätkinä, innostaa saman laitoksen tutki­ja­toh­tori Elina Hasanen.

Hasanen painottaa maankäytön ja kaavoi­tuksen ratkai­sevaa osuutta siinä, miten mahdol­li­suudet luodaan. Asunnot, työpaikat, palvelut, koulut ja päivä­kodit on sijoi­tet­tava niin, että jalan ja pyörällä kulke­minen on mahdollista.

– Arjesta on tehtävä helppoa. Ja on tärkeää kiinnittää huomiota kaupun­ki­luonnon määrään, se lisää viihtyi­syyttä ja haluk­kuutta pyöräi­lyyn, tutkija alleviivaa.

Yliopis­ton­leh­tori Mikko Simula painottaa hänkin koko yhdys­kunnan infra­struk­tuurin tärkeyttä. Hän kehuu Oulua, jossa viimei­selle asunto­mes­sua­lu­eelle tehtiin ensim­mäi­seksi kävelyn ja pyöräilyn infra­työt ennen kuin ensim­mäis­tä­kään taloa ryhdyt­tiin suunnittelemaan.

Jyväs­ky­lästä löytyy sen sijaan sekä huonoa että hyvää esimerkkiä. Pyöräilyä on helpo­tettu, mutta kaupungin ulkopuo­lelle on myös tonti­tettu ja raken­nu­tettu valtaisa Sepän automar­ket­ti­kes­kit­tymä, jonne ei helpolla pääse kuin henki­lö­au­tolla ja joka kovertaa keskustaa tyhjäksi kaupal­li­sista palveluista.

– Ja nyt sitten on tehty Jyväs­kylän keskustan elävöit­tä­mis­suun­ni­telma, Hasanen huokaa.

Simula toteaa, että verotus voi olla yksi hyvä instru­mentti ilmas­ton­muu­toksen hillintään.

– Vihreän veropo­li­tiikan on otettava kuitenkin maksu­kyky huomioon. Se ei saisi rangaista kaukana asuvia pieni­palk­kaisia, jotka saattavat asua kaukana juurikin siksi, että he ovat pieni­palk­kaisia. Jotain toivoa toisi paluu progres­sii­vi­seen verotukseen.

Liikuntaa nimeno­maan yhteis­kun­nal­li­selta kannalta tarkkai­leva Simula pitää tärkeänä sitä, että Suomessa kansa­lais­jär­jestöt painos­tai­sivat päättäjiä. Jyväs­kylän Pyöräi­ly­seura on Simulasta toiminut kaupun­gissa esimer­kil­li­sesti, jotta kunta­päät­täjät taipui­sivat suosi­maan pyöräilyä.

– Ei ole toimia ilman kansa­lais­jär­jes­töjen painetta. Ja nopeimmin muutokset saadaan aikaan, kun kansa­lais­jär­jestöt, julkis­hal­linto ja liike-elämä verkos­toi­tuvat keskenään.

Pyöräily voi Simulan mukaan avata uusia ansain­ta­mah­dol­li­suuksia, kuten vaikka lasti­pyö­rien myynnissä.

VALTIO JA KUNNAT YHTEISTYÖHÖN

– MAL-sopimukset eli maankäytön, asumisen ja liiken­teen sopimukset ovat ainoa toimiva sopimus­me­net­tely kuntien ja valtion välillä, kun ediste­tään isojen joukko­lii­kenne- ja asuntoin­ves­toin­tien toteut­ta­mista. Tampe­reen ratikka ja Länsi­metro ovat esimerk­kejä näistä. Toivot­ta­vasti MAL-sopimukset toteu­tuvat myös Jyväs­ky­lässä, Lahdessa ja Kuopiossa. Tarvetta olisi myös kevyem­mille sopimus­tyy­peille, joiden avulla muissakin kaupun­geissa saatai­siin eteen­päin kunnan ja valtion yhteis­työtä edellyt­täviä kaupun­ki­ke­hit­tä­mis­hank­keita, sanoo Kunta­liiton liiken­ne­asian­tun­tija Johanna Vilkuna.

Kevyen liiken­teen suosi­minen on asian­tun­ti­jasta ”ratkai­sevan tärkeää” liiken­teen päästöjen leikkaa­mi­sessa ja ilmas­ton­muu­toksen torjun­nassa. Suosi­mi­seen kuuluu myös sangen tärkeänä element­tinä nopeus­ra­joi­tusten laske­minen taaja­missa, esimer­kiksi Rovaniemen keskus­tassa nyt 30 kilomet­riin tunnissa.

Vilku­nakin allekir­joittaa tämän toteaman: sen kaistan liikenne lisääntyy, jolle annetaan tilaa.

– Uudis­tu­vaan tielii­ken­ne­la­kiin tulee pyörä­katu. Pyörä­ka­dulla ajoneu­vo­lii­kenne hoide­taan pyöräilyn ehdoilla, ei toisin päin.

Liiken­teen sähköis­tä­minen on Vilku­nasta yksi ratkaisu. Henki­lö­au­to­kannan sähköis­ty­minen on tärkeää, mutta päästöt eivät vähene, jos ajetut kilometrit ja autojen koko kasvavat. Akkuma­te­ri­aa­lien tuotannon eetti­syy­dessä on ongelmia, kuten harvi­naisia maame­tal­leja henkensä kaupalla kaivavat kongo­lais­lapset todis­tavat. Vilkuna hyödyn­täisi mahdol­li­simman paljon biokaasua. Työmat­kojen verohel­po­tuk­sissa pitäisi hänestä päästä kulku­neu­vo­neut­raa­liin ratkai­suun, yhteis­kun­nal­lista oikeu­den­mu­kai­suutta unohtamatta.

KUNNOSSAPITO KUNTOON

Helsingin Polku­pyö­räi­li­jöiden eli HePon toimin­nan­joh­taja Henni Ahven­lampi toteaa, että kaikki tarvit­sevat autoa joskus. Mutta arkipyö­räily on tehtävä houkut­te­le­vaksi ja helpoksi. Erityi­sesti pitää satsata jalan­kulun ja pyöräilyn erotte­luun, sillä niissä kulje­taan hyvin eri nopeuk­silla, samoin talvi­seen kunnossapitoon.

– Liukkauden torju­mi­seksi meidän ilmas­toomme soveltuu harjaus ja neste­mäinen suolaus. Sepeli rikkoo kumeja. Jalan­kulun väylillä kulkevat myös lasten­rat­taat, rollaat­torit ja pyörä­tuolit, joiden käyttäjät liikkuvat aivan eri nopeuk­silla kuin polku­pyö­räi­lijät. Mutta kaikki nämä ryhmät ovat heikom­massa asemassa liiken­teessä kuin mootto­ria­jo­neu­vojen kuljet­tajat. Väylien laaduk­kuus toisi heille turvaa mootto­ri­lii­ken­teen vaaroilta.

HePon liiken­ne­po­liit­ti­sessa ohjel­massa vaadi­taan ratkaisua myös siihen, että valtaisten raken­nus­työ­maiden liepeillä eivät väliai­kaiset pyörä­tiet yhtäkkiä loppuisi, usein ilman opastusta kiertoreiteistä.

– Ja kaupun­kien ja kuntien on kilpai­lu­tet­tava jalan­kulun ja pyöräilyn väylien raken­ta­minen yhtä laaduk­kaasti kuin ajoteiden. Nyt kehnosti suunni­tellut ja toteu­tetut kaadot keräävät hulevedet väärin, asfaltti ei kestä kunnos­sa­pi­to­ko­neiden painoa ja pahim­massa tapauk­sessa korjaukset ovat olleet vielä huonompia kuin alkupe­räisen urakan rekla­moidut työt.

Lähteitä: Tilas­to­keskus, Sitra, Helsingin kaupun­ki­suun­nit­te­lu­vi­rasto, Keski-Suomen pyöräi­ly­oh­jelma, WHO, Suomen ilmas­to­pa­neeli, European Cyclists´ Federa­tion ja aivotut­kija, profes­sori Shane O´Maran teos ”In Praise of Walking” (Lontoo 2019).

Töihin tullessa tuntuu jo hienolta…

”Aamuvuo­ro­vii­kolla pitää olla menossa ulos ovesta klo 04:40. Ensim­mäinen kilometri juosten voi olla vähän vaikea. Toinen tuntuu jo parem­malta. Ja aina tuntuu hienolta, kun on päässyt töihin!”

Näin kertoo tarkas­taja Arto Pasanen Jyväs­kylän Moven­tak­selta. Pasanen juoksee tai pyöräilee 12 kilometrin työmat­kansa ympäri vuoden. Miehellä on teräs­kunto, eikä siinä suinkaan vielä kaikki: ”Murheet jäävät lenkki­polun varrelle”.

Nassik­kana Pasanen oli hiihtänyt paljon, aikui­sena pelannut sulka­palloa. Mutta nykyisen kesto­lii­kun­tansa Pasanen aloitti ryhtyes­sään ”juoksen­te­le­maan” perheen­jä­sen­tensä kanssa neljä–viisitoista vuotta sitten.

Vähitellen juoksu­lenkit pitenivät jo 15–20 kilomet­riin. Kaveri­pii­rikin laajentui, kun vanhimman siskonsa kautta Pasanen tutustui muihin juokse­misen harras­ta­jiin ja mies liittyi myös Hippoksen Maratonkerhoon.

Ja ne työmatkat Moven­tak­selle, ne taittuvat siis nyt juosten tai pyöräillen, ympäri vuoden.

MATKA-AIKA RIIPPUU KELISTÄ…

– Pyörällä menee kesällä semmoiset 35 minuuttia, tänne­päin on aika mäkistä maastoa. Talvella menee 45 minuuttia tai jopa tunti, kelistä riippuen. Juokse­malla menee vähän toista tuntia.

Toisi­naan juoksu­matka kotiin­päin menee myös inter­val­li­har­joit­te­lussa, ja silloin aikakin kutistuu.

Hyöty­liik­kuja harmit­telee sitä, että talvi­py­ryillä pyörä­teitä ei aina aurata kunnolla.

– On käynyt niinkin, että olen tullut töihin nopeammin juosten kuin mitä olisin tullut pyörällä.

Pyöräillen Pasanen tulee töihin ehkä yhtenä tai kahtena päivänä viikossa, enimmäk­seen siis taival taittuu juosten. Kesäi­sinä aamuina hän juoksee satun­nai­sesti jopa 20:n tai 30 kilometrin ylimää­räisen lenkin työmat­kansa lisäksi.

Hyöty­lii­kunta käy Pasasella, juoksu­ta­pah­tu­mien ja puoli­ma­ra­to­nien harras­ta­jalla, myös harjoit­te­lusta. Hän kertoo välillä juurikin ”keven­tä­vänsä” työmat­ka­ki­lo­met­rien määrää, jos tulossa on lähitu­le­vai­suu­dessa jokin varsi­nainen urheilusuoritus.

Pasasella on hybri­di­pol­ku­pyörä. Talveksi siihen löytyy nasta­ren­kaat. Vaate­tuk­sessa on talvi­ke­leille monen­laista sateen- ja tuulen­pi­tävää varus­tetta, ja jalkoihin löytyy niin piikki­kenkiä kuin karkeilla maasto­ku­vioilla varus­tet­tuja lenkkareita.

VIRTAA TÖIHIN, JA TOISIINKIN TÖIHIN

Tuuli­myllyn vaihteis­toja valmis­ta­vassa Moven­tak­sessa Pasanen tekee vaihteis­to­no­sien tarkas­tusta koordi­naatti-mitta­ko­neella. ”Tonneja halotaan”, Pasanen huomauttaa. Hänen tiiminsä näet varmistaa, että tuotteet on tehty piirus­tusten mukai­siksi jopa tuhan­nes­osa­millin tarkkuudella.

Työ on monipuo­lista, vaatien välillä myös tieto­ko­neiden ohjel­mointia tai vanhojen ohjel­mien päivitystä.

– Työka­verit ovat mukavia! Se vaikuttaa paljon viihty­mi­seen ja jaksa­mi­seen, Pasanen vielä alleviivaa.

Mutta tärkeän osansa jaksa­mi­seen tuo hyötyliikunta.

– Tämä antaa virtaa. Tämä antaa voimaa selviytyä päivän askareista.

Kun Moven­tak­sella on ollut omat aallon­poh­jansa ja työnte­ki­jöitä on irtisa­not­tukin, on Pasanen koulut­tau­tunut toiseenkin ammat­tiin. Hän on ammat­ti­tut­kinnon suorit­tanut hieroja, ja hän tekee jatku­vasti päätyönsä ohella myös hieron­ta­työtä. Hän ei uskoisi jaksa­vansa kahta työtä, jolleivat työmatkat taittuisi hyötyliikunnalla.

Työmat­ka­lii­kunta saa kunto­puo­lella ”ihmeitä” aikaan.

– Mitä sä teet? Niin Pasanen kertoo elämänsä ensim­mäisen kehon­koos­tu­musta mittaavan testaajan ihmetel­leen, kun testissä paljas­tuivat ”ihanteel­liset” arvot ihan kaikessa.

JAKSAMISTA ELÄMÄÄN

– Minä juoksin Puijon laaksossa, kun tyttären leikkaus Kuopion yliopis­tol­li­sessa keskus­sai­raa­lassa alkoi. Juostessa pystyy käsit­te­le­mään vaikei­takin asioita.

Pasasen vanhin tytär oli kokenut 19-vuoti­aana täysin odotta­matta neliraa­ja­hal­vauksen. Isä purki huoltaan ja tuskaansa juokse­malla. Tytär istuu tällä haavaa pyörä­tuo­lissa, mutta lannis­tu­mi­sesta ei ole puhet­ta­kaan. Sairaa­la­käynnit ja kuntou­tuskin jatkuvat edelleen.

– Tyttä­reni on taiste­lija ja tavat­toman positii­vinen ihminen, Pasanen kertoo ja näyttää tyttä­res­tään Sinistä videon, joka todistaa asiaa.

Pasanen uskoo, että kuntoilu voi auttaa elämän vaikeiden hetkien kohdatessa.

– Jokai­sella on elämässä murheita. Ne jäävät sinne lenkki­polun varteen. Kuntoilu antaa voimaa selviytyä.

”TÄMÄ ON MINUN SIIRTONI”

Jos maapallo halutaan pitää asutta­vassa kunnossa myös lapsille ja lapsen­lap­sil­lemme, on hiili­ja­lan­jälkeä pienen­net­tävä, myös liikenteessä.

– Tämä on minun siirtoni. Teen työmatkat hyöty­lii­kun­nalla. Eipä pyöräi­lystä tai juokse­mi­sesta paljon saasteita tule.

Pasanen kertoo mietti­neensä liikku­mis­muo­tonsa valin­nassa virey­tensä, tervey­tensä ja kuntonsa ohella ilmas­ton­muu­tosta. Hänelle on myös tavat­toman mieluista olla työssä nimeno­maan tuuli­myl­lyjen osia valmis­ta­vassa tehtaassa.

– Parempi täällä on olla töissä kuin hiili­voi­malan osiksi meneviä tuotteita valmis­ta­vassa tehtaassa.

Jotta kevyen liiken­teen suosio saatai­siin nouse­maan, Pasasella on ensin­näkin hyvin armol­linen ehdotus itse työmatkalaisille.

– Jokainen saa aloittaa siltä tasolta, mitä oma kunto on. Jos lähtee vaikka kolmen kilometrin lenkille, voi ensin aina kävellä yhden pylvään­välin, sitten taas juosta seuraavan pylvään­välin, sitten taas kävellä…

– Eikä kaikille juokse­minen edes sovi, toiset tykkää hiihtää, toiset pyöräillä, Pasanen kuvailee.

– Työnan­ta­jien panok­sesta tulee ensim­mäi­seksi mieleen se, että voisi olla työsuhdepyöriä.

Työnan­ta­jien pitää joka tapauk­sessa varmistaa se, että kuntoi­lija pääsee työmat­kansa jälkeen suihkuun, ja että varus­teille on hyvät kuiva­tus­tilat. Pasanen on joutunut itse hankki­maan oskari­nok­sa­maisen kuivaus­te­li­neen, jotta kamppeet ennät­täi­sivät kuivua kotimatkaa varten.

Pasanen toivoo, että kaupungit ja kunnat kääntäi­sivät tiehuol­lossa etusi­ja­jär­jes­tyksen toisin päin.

– Siitä pidetään huolta, että autoi­li­joiden käyttämät tiet aurataan ensin. Ja pahim­massa tapauk­sessa ne lumet sitten viska­taan puoli­met­ri­seksi kinok­seksi pyörä­tielle. Enpä usko, että tämä kovasti innos­taisi aloit­te­levaa pyöräi­lijää tai juoksijaa, Pasanen uumoilee.

Mahdol­li­suuk­sista syntyy pyöräilijä

”Kun annetaan mahdol­li­suus, työmat­ka­lii­kunta lisääntyy.” Varas­to­työn­te­kijä Axu Saha on nähnyt, miten suuresti pyöräilyn suosio on kasvanut Espoon Orionilla, kun pyörä­ka­tokset, suihkut ja vaatteiden kuivaus­kaapit ovat viimeisen päälle. Itse hän juoksee päivä­vuo­ros­taan kotiin, 14 kilometriä.

– Kyllä minulle maapallon tulevai­suuden vaali­minen on elämä­nar­vona tavat­toman tärkeä. Mutta vastak­kai­na­set­telua minä en halua. Eihän parem­pien pyörä­teiden tekeminen tarkoita sitä, että autoilu loppuisi, Saha kuvailee.

– On ehdot­to­masti erotet­tava tilan­teet, joissa toinen työntekijä asuu Helsin­gissä ja toinen maalla, jossa bussi menee kerran vuoro­kau­dessa. Ei yksikään poliit­tinen puolue voi vaatia: Ei saa olla autoja.

Monen on vielä haettava lapset päivä­ko­dista, tai on muita velvol­li­suuksia työmatkan varrella. Tämän Saha ymmärtää täysin. Mutta voisiko liikuntaa suorittaa edes pienissä pätkissä?

– Ei todel­la­kaan jokaisen tarvitse juosta työmat­ko­jaan. Ihan kaikki liikunta on arvokasta. Jo 10–15 minuutin kävely raittiissa ulkoil­massa virkistää, Saha kannustaa.

TYÖNANTAJA AVITTAA, KUN TAHTOO

Todis­tusai­neisto niin maail­malta kuin Suomes­takin, Espoon Orion mukaan luettuna, kertoo kuitenkin sen, että jalan­kulkua ja polku­pyö­räilyä voidaan ratkai­se­vasti edistää työnan­ta­jien toimilla. Saha kertoo, että hänen aloit­taes­saan kahdeksan vuotta sitten tilat ja järjes­telyt olivat Orionilla jo silloin moitteettomat.

– Joka portilla on pyörä­ka­tokset. Kaikissa pukuhuo­neissa on hyvät suihkut. On erilliset, koneel­liset kuivaus­kaapit pyyhkeille ja urhei­lu­vaat­teille, Saha luettelee.

Varas­to­työn­te­kijä Sahalla on vuoro­vii­koin vaihtuva, säännöl­linen kaksi­vuo­rotyö. Saha juoksee aamuvuo­rosta kotiin 3–4 päivänä viikossa Espoosta Helsingin Herman­niin. Työmatkat taittuvat muuten julki­sella kulku­vä­li­neellä eli metrolla.

– Juoksu­vaat­teet ovat minulla aamulla päällä, tietysti jokin takki tai lämpö­liivi myös. Minulla juokse­mista helpottaa se, että työnan­taja tarjoaa kaikki työvaat­teet. Juoksu­reppu on ehdoton. En taval­lista reppua suosit­tele ollen­kaan, ei se toimi. Laitan sitten töistä lähties­säni lämpi­mämmät vaatteet reppuun. Kun repun kiristää selkään, myötäilee se niin hyvin juoksijan liikkeitä, että tuntuu kuin ei mitään kantaisi.

Iltavuo­roon juostuaan Saha kertoo huuhte­le­vansa kuntoi­lu­kamp­peet töissä taval­li­sella saippua­ve­dellä ja laitta­vansa ne sitten toiseen niistä mainioista kuivaus­kaa­peista. Sahalla itsel­lään hyöty­lii­kunnan muoto on juokse­minen, mutta kaikkein selvimmin on mahdol­li­suuk­sien antaminen kasvat­tanut työmat­ka­pyö­räi­li­jöiden lukumäärää.

– Täytyy kehua työnan­tajaa. Kun annetaan tällaiset fyysiset mahdol­li­suudet, kyllä se innostaa. Tavat­toman monet pyöräi­levät töihin. Pyörä­ka­tokset ovat aina täynnä, Saha toteaa.

TREENI HOIDETTUNA, STRESSI POISTETTUNA

– Minä olen ajatellut: Miksi en juoksisi työmat­kaani? Siinä tulee treeni tehtyä, ja sitten on koko loppuilta vapaana.

Sahan suorin reitti on 14 kilometriä pitkä, mutta välillä hän juoksee ylimää­räisiä kilomet­rejä. Keli ja vuoden­ai­kakin vaikut­tavat työmat­kaan. Jos ”talvella ja rauhassa” juoksee, menee Sahan mukaan aikaa puoli­toista tuntia, lämpöi­sellä kesäsäällä vähemmän.

Varas­totyö on fyysistä, nostel­laan esimer­kiksi laati­koita. Saha sanoo jaksa­vansa työpäi­vänsä paremmin hyöty­liik­ku­mi­sensa ansiosta. Henkinen puoli on tavat­toman tärkeä sekin.

– Kaikkihan tietävät, että työpäivät vaihte­levat. Jos on ollut taval­lista stres­saa­vampi päivä, piristyn juostessa. Sen huomaan konkreet­ti­sesti siitä, että puolen tunnin juokse­misen jälkeen ajatukset lähtevät pois työpäi­västä. Ajattelen ihan kaiken­laista, saan ajatukset takaisin itsel­leni, Saha kuvailee kokemuksiaan.

”EN JAKSAISI ISTUA RUUHKASSA”

– En puutu siihen, jos joku haluaa ehdot­to­masti kulkea sen kilometrin työmat­kansa autolla. Jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Lehti­saaren ja Kuusi­saaren kautta kulkevan juoksu­reit­tinsä varrella Saha tosin näkee Espoon ja Helsingin väliä matelevat autoletkat.

– Itse en jaksaisi olla ruuhka­jo­nossa, Saha toteaa.

Varas­to­työn­te­kijän oma ratkaisu on ollut koko elämän ajan asunnon etsiminen julkisen liiken­teen ääreltä. Saha kyllä tuntee autot ja ajoko­kemus on vankka, sillä aiemmin hän on autoillut paljonkin muun muassa kilpa­pyö­räilyn kisamat­koil­laan. Yksit­täisten ihmisten auton­käyt­töön keskit­ty­misen sijasta on Sahan mielestä julkinen liikenne saatava toimi­maan hyvin ja jalan­kulku ja pyöräily tehtävä mahdol­li­siksi kaikille.

– Helsin­kiin pääsee Espoosta nopeasti, mutta olen ymmär­tänyt, että Espoon sisäisen liikenne toimii huonosti. Tein Orionilla aiemmin kolmi­vuo­ro­työtä. Enpä kyllä koskaan olisi lähtenyt yövuo­rosta juokse­maan kotiin, eli menin julkisilla.

Kaupun­kien liiken­teen suunnit­te­lussa pitäisi ottaa Sahasta huomioon niin autoi­lijat kuin jalan tai pyörä­kyy­dillä kulkevat ihmiset. Pasilan Mällin eli Mall of Tripla ‑kauppa­kes­kuksen työmaa törrötti vuosi­kausia pyöräi­li­jöiden kauhuna kiris­täen kaikkien hermoja ja aiheut­taen onnet­to­muuksia, kun kevyttä liiken­nettä ei riittä­västi huomioitu raken­ta­misen aikana. Raken­nus­kompleksin valmis­tu­misen jälkeen pyöräily sujuu jo paremmin.

– Uskon, että koko liiken­ne­suun­nit­telu muuttuu. Pyöräilyn ja jalan­kulun väylät pitää rakentaa erilleen, kuten nykyisin usein jo tehdään. Eikä pyöräi­li­jöiltä saa kaista yhtäkkiä vain loppua, kuten nyt tapahtuu.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

Aikainen lähtijä omat lumensa auraa

Kello 4.30 Kontiolan kylässä Kiteellä pärähtää herätys­kello. Tunnin kuluttua herätyk­sestä puuseppä Terho Lauri­kainen huris­telee jo työpai­kal­leen Kiteen keskus­taan. Olipa talviyön tuisku ollut millainen tahansa, Lauri­kaisen on lähdet­tävä liikkeelle ennen kuin lumiaura entää Kontiolan raitille.

– Oma auto on täällä ihan välttä­mätön, jotta pääsee kulke­maan. On huoles­tut­tava kuunnella uutisia polttoai­neen hinnan­ko­ro­tuk­sista. Tuntuu, että keskus­te­lussa painot­tavat ihan liikaa sähkö­au­to­puolta. Enemmän kannat­taisi miettiä kaasuau­tojen kehit­tä­mistä, kaasuau­toja voi tehdä nykyi­sis­täkin autoista, Terho Lauri­kainen pohtii.

Lauri­kainen on työsken­nellyt Kidex Oy:n puusep­pänä jo 36 vuotta. Hän asuu vaimonsa kanssa Kiteen Kontio­lassa. Kontiola on pieni kylä Pyhäjärven äärellä. Matkaa Kiteen keskus­taan pohjoisen suuntaan on noin 25 kilometriä. Parin­kym­menen kilometrin päässä idässä vastaan tulee Venäjän raja.

– Pari vuotta sitten ostin eläköi­ty­neeltä työka­ve­rilta citys­maas­turin. Ihan sen takia hommat­tiin, kun täällä syrjässä asutaan. Ei ole töihin lähties­säni talvi­aa­muisin tiet aurat­tuina, vaan umpihan­gessa on päästävä menemään. Mersu on vuosi­mallia 2002, aika hyvinhän tuo on käytössä rokannut.

Siinä missä Terho Lauri­kaisen päivit­täinen työmatka on noin 25 kilometriä suuntaansa, hänen vaimonsa ajelee työpäi­vinä peräti 100 kilometriä suuntaansa Joensuuhun.

– Vaimolla on taval­linen henki­lö­auto, jolla talvi­ke­leillä ei aina pääse liikku­maan. Silloin mennään yhteis­kyy­dillä. Harmi vain, että työvuo­rojen kello­najat eivät ihan täsmää. Odottelen sitten niinä päivinä Kiteen keskus­tassa vaimon tuloon saakka.

HILJAINEN ON KYLÄTIE

Terho Lauri­kaisen ajomatka kotoa työpai­kalle kestää puolisen tuntia. Aika auton ratissa kuluu kepeästi aamun radio­uu­tisia kuunnellen. Miehestä matka ei tunnu pitkältä. Talven jälkeen toki mieltä piristää, kun aamut ovat valoi­sampia ja ajokelit helpompia. Paikal­listie on lähes koko matkan asfal­toitu, vain viimeiset kolmisen kilometriä rulla­taan soratietä.

– Joskus aamuisin oikein pongailen, montako vastaan­tu­lijaa matkalla näen. Monena aamuna en näe ketään. Joskus taas saattaa kohdata varhain töihinsä tulevan maatalouslomittajan.

Takavuo­sina Kontiolan kylästä Kiteen keskus­tassa kävi töissä muutama muukin ihminen. Nyt väki on eläköi­tynyt – kimppa­kyy­ti­läisiä ei Lauri­kai­selle ole tarjolla.

Aamuvuoroa tekevän Lauri­kaisen työpäivä päättyy kello 14.30. Kotipor­tilla ja päivän sanoma­lehteä hän on poimi­massa kello 15 maissa.

TAPATURMA TYÖMATKALLA

Martelan kokonaan omistama Kidex Oy valmistaa toimis­to­ka­lus­te­kom­po­nent­teja. Lauri­kaisen työajasta suurin osa vierähtää listoi­tus­ko­neella työsken­nellen. Välillä miestä tarvi­taan myös tapitus­ko­neella tai sirkkelillä.

– Juu, kyllä kaikki sormet on vielä tallella, puuseppä virnistää myöntäen sen, että aika monella työka­ve­rilla sormet ovat työta­pa­tur­missa lyhentyneetkin.

Mitään erityisen vakavia työta­pa­turmia tuotan­nossa työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna toimiva Lauri­kainen ei äkkiä muista. Muiste­loissa hän matkaa sitten vuosi­kym­menten päähän, jolloin hän itse joutui onnet­to­muu­teen työmatkallaan.

– Auto kääntyi suoraan eteen, kolari tuli. Onneksi oltiin taajama-alueella, eikä vauhti ollut kova. Ei siinä sitten sen pahemmin käynyt.

Tärsky työmat­kalla ei horjut­tanut Lauri­kaisen motoristin innos­tusta. Joka kesä hän käynnistää 1 100 kuutioisen Harley David­so­ninsa ja lähtee baanalle. Pyörä­reis­suista nauti­taan yhdessä vaimon kanssa.

ASKELIA KERTYY

– Eihän se oman työmat­kani päittäinen kesto niin pitkä ole, tunnin verran. Sopii verrata vaikka vaimon päivit­täi­seen noin kolmen tunnin automat­kaan, Terho Lauri­kainen vertaa.

Mies on tyyty­väinen siitäkin, että päivä­työssä askelia kertyy varsin paljonkin. Kun työpäivä viimein on ohi, Lauri­kainen tekee perheen Panda-koiran kanssa muutaman kilometrin lenkin.

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN

TEOLLISUUSLIITON JÄSENPANEELIN VAATIMUKSIA JA KEINOJA TYÖMATKALIIKENTEEN KEHITTÄMISEKSI

”Lisää nopeaa raide­lii­ken­nettä. Pitäisi kaavoi­tuk­sella suosia suht´ tiivistä asumista eikä rakentaa omako­ti­ta­loja korpeen, mikä vaatii talou­teen kaksi autoa. Sujuvia ja turval­lisia pyöräi­ly­reit­tejä lisää.” (Nainen, 52 v.)

”Nykyinen reitti kulkee valta­tien reunaa, kevyen liiken­teen väylän raken­ta­minen.” (Mies, 48 v.)

”Pyörä­teiden kuntoa pitäisi kohentaa roimasti ja leventää, lisäksi ne pitäisi suunni­tella turval­li­sem­miksi.” (Mies, 28 v.)

Pyörä­tiet parem­paan kuntoon, kuopat ja kynnykset pois, lumet aurataan ja tiet suola­taan. (Nainen, 57v.)

”Pyörä­teitä lisää, talvi­kun­nos­sa­pidon lisää­minen.” (Mies, 51 v.)

”Lähtisin markki­noi­maan ajatusta hyöty­lii­kunnan ja ajankäytön tehos­ta­misen muodossa, päivit­täisen liikunnan tai ainakin osan siitä voisi hyvin suorittaa työmatkan yhtey­dessä.” (Mies)

”Yksi keino voisi olla verotuk­sel­linen, eli jos kulkee jalan tai pyörällä, niin saisi vähän verohel­po­tuksia.” (Mies, 53 v.)

”Autoilu voisi maksaa enemmän lyhyillä matkoilla. Linja-autovuorot sopiviksi vuoro­työ­läi­sille.” (Nainen, 57 v.)

”Mielel­läni käyttäisin bussia, jos olisi edes bussi­py­säkit omalla asuina­lu­eella. Julkinen liikenne on toimies­saan loistava vaihtoehto.” (Nainen, 51 v.)

”Saavu­tet­ta­vuus. Ei ole miele­kästä odottaa [busseja], vaihtaa ja odottaa taas… Hinnan pitäisi myös olla kohtuul­linen.” (Nainen, 40 v.)

”Poikit­tainen liikenne runsaasti parem­maksi.” (Mies 45 v.)

Julkista liiken­nettä enemmän maaseu­dulle, että kävisi myös vuoro­työ­läi­sille. (Mies, 46 v.)

”Kulje­tus­ka­lusto sellai­seksi, että saa polku­pyörän mukaan.” (Mies 37 v.)

”Työpaikat maksai­sivat osan esimer­kiksi bussikortista…Ilmastoteko.” (Mies, 45 v.)

”Työmat­ka­kul­je­tukset, joilla pääsisi töihin.” (Mies 45 v.)

Lämmin pyörä­parkki työpai­kalle. (Mies, 35 v.)

”Autoi­li­joille yritys tarjoaa vapaan pysäköin­ti­paikan (ja sähkön). Vastaa­vasti työnan­taja voisi tukea julkisen liiken­teen käyttäjiä, työsuh­de­mat­ka­lippu.” (Mies, 63 v.)

”Työnan­tajan pitäisi antaa esimer­kiksi kypärä ja talvi­ren­kaat pyöriin jo turval­li­suuden vuoksi ja työmat­ka­ta­pa­tur­mien ehkäi­se­mi­seksi.” (Mies, 63 v.)

”Pyöräily voisi olla mahdol­lista kesäisin, vaatisi kuitenkin suihku­tilan töissä.” (Mies 58 v.)

Lähde: Teolli­suus­liiton jäsen­pa­neelin työmat­ka­ky­sely 2019

TEKSTI SUVI SAJANIEMI JA SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA, PEKKA ELOMAA JA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN