Töihin on mentävä, tavalla tai toisella. Suurin osa Teol­li­suus­lii­ton jäse­nistä kulkee töihin omalla autolla, mutta voisiko muukin olla mahdol­lista? Työmat­kaa­jille on tarjot­tava aito mahdol­li­suus käyt­tää julki­sia kulku­vä­li­neitä, jalan­kul­kua tai pyöräilyä.

11.3.2020

Käve­lyn ja pyöräi­lyn hyödyistä on paljon tutki­mus­tie­toa. Kävely kohot­taa kansan­ter­veyttä ja ‑taloutta yhtä eduk­kaasti kuin pyöräily, vaikka kävely ei ehkä nykyi­sin saakaan saman­laista huomiota kuin pyöräily. Käve­lyyn on kuiten­kin yhdis­tetty entistä useam­min paitsi ruumiin, myös sielun tasapaino.

Kymme­niä tuhan­sia ihmi­siä käsit­tä­vien tutki­mus­ten mukaan jalan­kulku ennal­taeh­käi­see masen­nusta. Tämä saat­taa liit­tyä myös saas­te­pääs­tö­jen vähen­ty­mi­seen käve­lyn suosion myötä. Tutki­jat varoit­ta­vat näet nykyi­sin siitä, että masen­nus­sai­rau­det ovat sitä toden­nä­köi­sem­piä, mitä saas­tu­neem­paa ilmaa hengitämme.

Ihmis­kun­nan suuret ajat­te­li­jat ovat kautta aikain ylis­tä­neet käve­le­mistä. Heistä käve­le­mi­nen on helpo­tus – elleipä peräti oleel­li­nen edel­ly­tys – ongel­mien ratkai­sulle. Kirjai­lija-filo­sofi Friedrich Nietzsche on jopa toden­nut, että vain kävel­lessä synty­neet ajatuk­set ovat minkään arvoisia.

Jalkau­du­taan – vai pyöräilläänkö?

Käve­lyyn ei tarvita lait­teita tai varus­teita. Ja kun kävely nopeu­te­taan polku­voi­maksi, pyöräi­li­jöi­den­kin tiede­tään vähen­tä­vän yhteis­kun­nalle säly­tet­tä­viä kustan­nuk­sia. He pysy­vät muita terveem­pinä leika­ten tuntu­vasti myös työnan­ta­jan kuluja vähäi­sem­millä sairauspäivillään.

Pyöräily vähen­tää saas­teita ja melua nopeut­taen myös ajoneu­vo­lii­ken­nettä pienen­tä­mällä ruuh­kia. Pyöräily lisää paikal­lis­ten liik­kei­den elin­voi­maa ja vähen­tää yhteis­kun­nan kustan­nuk­sia. 10 pyörää mahtuu yhden auton pysä­köin­ti­paik­kaan, ja pyöräily on halvem­paa verrat­tuna autoiluun.

PYÖRÄILY TUO RAHAA, AUTOILU VIE

Jalan­ku­lun ja pyöräi­lyn väylien raken­ta­mi­nen ei vaadi luon­non peit­tä­mistä asfalt­tiin niin laajoilta aloilta kuin autotiet.

Vihe­ra­luei­den säilyt­tä­mi­sellä on ratkai­seva rooli asuk­kai­den tervey­delle ja mielen tasa­pai­nolle. Vihe­ra­luei­den saavu­tet­ta­vuus on tasa-arvo­ky­sy­mys. Köyhim­mät ja erito­ten heidän lapsensa hyöty­vät eniten lähi­luon­nosta. Viher­vyö­hyk­keet lisää­vät kevyen liiken­teen suosiota. Kilo­met­rin pyörä­matka tuntuu tutki­mus­ten mukaan paljon lyhyem­mältä viher­väy­lällä kuin keskellä brutaa­lia beto­niark­ki­teh­tuu­ria. Työmat­kaa ei edes taiteta kevyin kons­tein, jos se tuo vain koke­muk­sen ahdis­ta­vasta rumuu­desta ja kulun jarruun­tu­mi­sesta esteisiin.

Auto on kätevä, mutta tervey­den ja ympä­ris­tön takia kannat­taa miet­tiä, voisiko auton välillä vaih­taa pyöräi­lyyn tai kävelyyn.

Kansain­vä­lis­ten suun­nit­te­lus­tan­dar­dien mukaan laskien pyöräi­lyn kehit­tä­mi­nen tuo aina rahaa kaupun­gille, autoi­luun inves­tointi vie aina rahaa kaupun­gilta. Helsin­gin kaupun­ki­suun­nit­te­lu­vi­rasto on esimer­kiksi laske­nut, että 20 miljoo­nan inves­tointi pyöräi­lyyn toisi yli 800 miljoo­naa euroa rahaa terveys- ja muina hyötyinä vuoteen 2025 mennessä. Saman rahan lait­ta­mi­nen autoi­luun köyh­dyt­täisi kaupunkia.

TILAISUUS ON TARJOTTAVA

Liiken­teen suuren muutok­sen vastuut­ta­mi­nen yksit­täi­sille ihmi­sille on kohtuu­tonta ja vaiku­tuk­sil­taan teho­tonta. Teol­li­suus­lii­ton kyse­lyn mukaan jäse­net tietä­vät tämän hyvin, sillä heillä ei usein­kaan ole mahdol­li­suuk­sia käyt­tää julkista liiken­nettä, tai sitten matka töihin on liian pitkä käve­lyyn tai pyöräilyyn.

Kyse­lyn mukaan liiton jäse­net ovat samaan aikaan tietoi­sia niistä keinoista, joilla tilai­suus kestä­vään matkan­te­koon tarjo­taan. Jutun lopussa kyse­lyn avoi­missa vastauk­sissa käy ilmi samat asiat, mistä liiken­teen ja liik­ku­mi­sen asian­tun­ti­jat­kin puhuvat.

HYÖTYLIIKUNNALLA MITTAVAT TERVEYSVAIKUTUKSET

On tervettä muis­taa, että suuria ja valtai­sia varoja vieviä kansa­tau­te­jamme voitai­siin kurit­taa yksin­ker­tai­sesti käve­le­mällä ja pyöräi­le­mällä. Näihin olisi koko Suomessa hyvät mahdol­li­suu­det, sillä joka neljäs pääsisi pyörällä töihin enin­tään 10 minuutissa.

Vastoin ennak­ko­luu­loja, pääkau­pun­ki­seu­dulla on keski­mää­rin maan pisim­mät työmat­kat. Tällä­kin seudulla pyörällä pääsisi kuiten­kin töihin puolet asuk­kaista hilkun alle puolessa tunnissa. Koko maassa keski­mää­räi­nen työmatka olisi pyörällä muuta­man minuu­tin lyhyempi eli selvästi alle puolen tunnin. Helsin­gin seudulla asuu yli 30 prosent­tia kaikista maan työssä käyvistä.

– Nyky­suo­si­tus­ten mukaan reipasta liik­ku­mista tulisi harjoit­taa 2,5 tuntia viikossa tai raskasta 1,5 tuntia. Sään­nöl­li­nen liik­ku­mi­nen kohot­taa kestä­vyys­kun­toa vaikut­taen suotui­sasti painoon ja kehon­koos­tu­muk­seen. Tämä pienen­tää riskiä sairas­tua sydän- ja veri­suo­ni­tau­tei­hin ja kakkos­tyy­pin diabe­tek­seen, luet­te­lee sään­nöl­li­sen arki­liik­ku­mi­sen vaiku­tuk­sia terveys­kas­va­tuk­sen projek­ti­tut­kija Iina Rauda­soja Jyväs­ky­län yliopis­ton liikun­ta­tie­teel­li­sestä tiedekunnasta.

– Ja liikun­taa voi kerryt­tää pitkin viik­koa, pieninä pätkinä, innos­taa saman laitok­sen tutki­ja­toh­tori Elina Hasa­nen.

Hasa­nen painot­taa maan­käy­tön ja kaavoi­tuk­sen ratkai­se­vaa osuutta siinä, miten mahdol­li­suu­det luodaan. Asun­not, työpai­kat, palve­lut, koulut ja päivä­ko­dit on sijoi­tet­tava niin, että jalan ja pyörällä kulke­mi­nen on mahdollista.

– Arjesta on tehtävä help­poa. Ja on tärkeää kiin­nit­tää huomiota kaupun­ki­luon­non määrään, se lisää viih­tyi­syyttä ja haluk­kuutta pyöräi­lyyn, tutkija alleviivaa.

Yliopis­ton­leh­tori Mikko Simula painot­taa hänkin koko yhdys­kun­nan infra­struk­tuu­rin tärkeyttä. Hän kehuu Oulua, jossa viimei­selle asun­to­mes­sua­lu­eelle tehtiin ensim­mäi­seksi käve­lyn ja pyöräi­lyn infra­työt ennen kuin ensim­mäis­tä­kään taloa ryhdyt­tiin suunnittelemaan.

Jyväs­ky­lästä löytyy sen sijaan sekä huonoa että hyvää esimerk­kiä. Pyöräi­lyä on helpo­tettu, mutta kaupun­gin ulko­puo­lelle on myös tonti­tettu ja raken­nu­tettu valtaisa Sepän auto­mar­ket­ti­kes­kit­tymä, jonne ei helpolla pääse kuin henki­lö­au­tolla ja joka kover­taa keskus­taa tyhjäksi kaupal­li­sista palveluista.

– Ja nyt sitten on tehty Jyväs­ky­län keskus­tan elävöit­tä­mis­suun­ni­telma, Hasa­nen huokaa.

Simula toteaa, että vero­tus voi olla yksi hyvä instru­mentti ilmas­ton­muu­tok­sen hillintään.

– Vihreän vero­po­li­tii­kan on otet­tava kuiten­kin maksu­kyky huomioon. Se ei saisi rangaista kaukana asuvia pieni­palk­kai­sia, jotka saat­ta­vat asua kaukana juuri­kin siksi, että he ovat pieni­palk­kai­sia. Jotain toivoa toisi paluu progres­sii­vi­seen verotukseen.

Liikun­taa nime­no­maan yhteis­kun­nal­li­selta kannalta tark­kai­leva Simula pitää tärkeänä sitä, että Suomessa kansa­lais­jär­jes­töt painos­tai­si­vat päät­tä­jiä. Jyväs­ky­län Pyöräi­ly­seura on Simu­lasta toimi­nut kaupun­gissa esimer­kil­li­sesti, jotta kunta­päät­tä­jät taipui­si­vat suosi­maan pyöräilyä.

– Ei ole toimia ilman kansa­lais­jär­jes­tö­jen painetta. Ja nopeim­min muutok­set saadaan aikaan, kun kansa­lais­jär­jes­töt, julkis­hal­linto ja liike-elämä verkos­toi­tu­vat keskenään.

Pyöräily voi Simu­lan mukaan avata uusia ansain­ta­mah­dol­li­suuk­sia, kuten vaikka lasti­pyö­rien myynnissä.

VALTIO JA KUNNAT YHTEISTYÖHÖN

– MAL-sopi­muk­set eli maan­käy­tön, asumi­sen ja liiken­teen sopi­muk­set ovat ainoa toimiva sopi­mus­me­net­tely kuntien ja valtion välillä, kun edis­te­tään isojen jouk­ko­lii­kenne- ja asun­toin­ves­toin­tien toteut­ta­mista. Tampe­reen ratikka ja Länsi­metro ovat esimerk­kejä näistä. Toivot­ta­vasti MAL-sopi­muk­set toteu­tu­vat myös Jyväs­ky­lässä, Lahdessa ja Kuopiossa. Tarvetta olisi myös kevyem­mille sopi­mus­tyy­peille, joiden avulla muis­sa­kin kaupun­geissa saatai­siin eteen­päin kunnan ja valtion yhteis­työtä edel­lyt­tä­viä kaupun­ki­ke­hit­tä­mis­hank­keita, sanoo Kunta­lii­ton liiken­ne­asian­tun­tija Johanna Vilkuna.

Kevyen liiken­teen suosi­mi­nen on asian­tun­ti­jasta ”ratkai­se­van tärkeää” liiken­teen pääs­tö­jen leik­kaa­mi­sessa ja ilmas­ton­muu­tok­sen torjun­nassa. Suosi­mi­seen kuuluu myös sangen tärkeänä element­tinä nopeus­ra­joi­tus­ten laske­mi­nen taaja­missa, esimer­kiksi Rova­nie­men keskus­tassa nyt 30 kilo­met­riin tunnissa.

Vilku­na­kin alle­kir­joit­taa tämän totea­man: sen kais­tan liikenne lisään­tyy, jolle anne­taan tilaa.

– Uudis­tu­vaan tielii­ken­ne­la­kiin tulee pyörä­katu. Pyörä­ka­dulla ajoneu­vo­lii­kenne hoide­taan pyöräi­lyn ehdoilla, ei toisin päin.

Liiken­teen sähköis­tä­mi­nen on Vilku­nasta yksi ratkaisu. Henki­lö­au­to­kan­nan sähköis­ty­mi­nen on tärkeää, mutta pääs­töt eivät vähene, jos ajetut kilo­met­rit ja auto­jen koko kasva­vat. Akku­ma­te­ri­aa­lien tuotan­non eetti­syy­dessä on ongel­mia, kuten harvi­nai­sia maame­tal­leja henkensä kaupalla kaiva­vat kongo­lais­lap­set todis­ta­vat. Vilkuna hyödyn­täisi mahdol­li­sim­man paljon biokaa­sua. Työmat­ko­jen vero­hel­po­tuk­sissa pitäisi hänestä päästä kulku­neu­vo­neut­raa­liin ratkai­suun, yhteis­kun­nal­lista oikeu­den­mu­kai­suutta unohtamatta.

KUNNOSSAPITO KUNTOON

Helsin­gin Polku­pyö­räi­li­jöi­den eli HePon toimin­nan­joh­taja Henni Ahven­lampi toteaa, että kaikki tarvit­se­vat autoa joskus. Mutta arki­pyö­räily on tehtävä houkut­te­le­vaksi ja helpoksi. Erityi­sesti pitää satsata jalan­ku­lun ja pyöräi­lyn erot­te­luun, sillä niissä kulje­taan hyvin eri nopeuk­silla, samoin talvi­seen kunnossapitoon.

– Liuk­kau­den torju­mi­seksi meidän ilmas­toomme sovel­tuu harjaus ja neste­mäi­nen suolaus. Sepeli rikkoo kumeja. Jalan­ku­lun väylillä kulke­vat myös lasten­rat­taat, rollaat­to­rit ja pyörä­tuo­lit, joiden käyt­tä­jät liik­ku­vat aivan eri nopeuk­silla kuin polku­pyö­räi­li­jät. Mutta kaikki nämä ryhmät ovat heikom­massa asemassa liiken­teessä kuin moot­to­ria­jo­neu­vo­jen kuljet­ta­jat. Väylien laaduk­kuus toisi heille turvaa moot­to­ri­lii­ken­teen vaaroilta.

HePon liiken­ne­po­liit­ti­sessa ohjel­massa vaadi­taan ratkai­sua myös siihen, että valtais­ten raken­nus­työ­mai­den liepeillä eivät väliai­kai­set pyörä­tiet yhtäk­kiä loppuisi, usein ilman opas­tusta kiertoreiteistä.

– Ja kaupun­kien ja kuntien on kilpai­lu­tet­tava jalan­ku­lun ja pyöräi­lyn väylien raken­ta­mi­nen yhtä laaduk­kaasti kuin ajotei­den. Nyt kehnosti suun­ni­tel­lut ja toteu­te­tut kaadot kerää­vät hule­ve­det väärin, asfaltti ei kestä kunnos­sa­pi­to­ko­nei­den painoa ja pahim­massa tapauk­sessa korjauk­set ovat olleet vielä huonom­pia kuin alku­pe­räi­sen urakan rekla­moi­dut työt.

Lähteitä: Tilas­to­kes­kus, Sitra, Helsin­gin kaupun­ki­suun­nit­te­lu­vi­rasto, Keski-Suomen pyöräi­ly­oh­jelma, WHO, Suomen ilmas­to­pa­neeli, Euro­pean Cyclists´ Fede­ra­tion ja aivo­tut­kija, profes­sori Shane O´Maran teos ”In Praise of Walking” (Lontoo 2019).

Töihin tullessa tuntuu jo hienolta…

”Aamu­vuo­ro­vii­kolla pitää olla menossa ulos ovesta klo 04:40. Ensim­mäi­nen kilo­metri juos­ten voi olla vähän vaikea. Toinen tuntuu jo parem­malta. Ja aina tuntuu hienolta, kun on pääs­syt töihin!”

Näin kertoo tarkas­taja Arto Pasa­nen Jyväs­ky­län Moven­tak­selta. Pasa­nen juok­see tai pyöräi­lee 12 kilo­met­rin työmat­kansa ympäri vuoden. Miehellä on teräs­kunto, eikä siinä suin­kaan vielä kaikki: ”Murheet jäävät lenk­ki­po­lun varrelle”.

Nassik­kana Pasa­nen oli hiih­tä­nyt paljon, aikui­sena pelan­nut sulka­pal­loa. Mutta nykyi­sen kesto­lii­kun­tansa Pasa­nen aloitti ryhtyes­sään ”juok­sen­te­le­maan” perheen­jä­sen­tensä kanssa neljä–viisitoista vuotta sitten.

Vähi­tel­len juok­su­len­kit pite­ni­vät jo 15–20 kilo­met­riin. Kave­ri­pii­ri­kin laajen­tui, kun vanhim­man siskonsa kautta Pasa­nen tutus­tui muihin juok­se­mi­sen harras­ta­jiin ja mies liit­tyi myös Hippok­sen Maratonkerhoon.

Ja ne työmat­kat Moven­tak­selle, ne tait­tu­vat siis nyt juos­ten tai pyöräil­len, ympäri vuoden.

MATKA-AIKA RIIPPUU KELISTÄ…

– Pyörällä menee kesällä semmoi­set 35 minuut­tia, tänne­päin on aika mäkistä maas­toa. Talvella menee 45 minuut­tia tai jopa tunti, kelistä riip­puen. Juok­se­malla menee vähän toista tuntia.

Toisi­naan juok­su­matka kotiin­päin menee myös inter­val­li­har­joit­te­lussa, ja silloin aika­kin kutistuu.

Hyöty­liik­kuja harmit­te­lee sitä, että talvi­py­ryillä pyörä­teitä ei aina aurata kunnolla.

– On käynyt niin­kin, että olen tullut töihin nopeam­min juos­ten kuin mitä olisin tullut pyörällä.

Pyöräil­len Pasa­nen tulee töihin ehkä yhtenä tai kahtena päivänä viikossa, enim­mäk­seen siis taival tait­tuu juos­ten. Kesäi­sinä aamuina hän juok­see satun­nai­sesti jopa 20:n tai 30 kilo­met­rin ylimää­räi­sen lenkin työmat­kansa lisäksi.

Hyöty­lii­kunta käy Pasa­sella, juok­su­ta­pah­tu­mien ja puoli­ma­ra­to­nien harras­ta­jalla, myös harjoit­te­lusta. Hän kertoo välillä juuri­kin ”keven­tä­vänsä” työmat­ka­ki­lo­met­rien määrää, jos tulossa on lähi­tu­le­vai­suu­dessa jokin varsi­nai­nen urheilusuoritus.

Pasa­sella on hybri­di­pol­ku­pyörä. Talveksi siihen löytyy nasta­ren­kaat. Vaate­tuk­sessa on talvi­ke­leille monen­laista sateen- ja tuulen­pi­tä­vää varus­tetta, ja jalkoi­hin löytyy niin piik­ki­ken­kiä kuin karkeilla maas­to­ku­vioilla varus­tet­tuja lenkkareita.

VIRTAA TÖIHIN, JA TOISIINKIN TÖIHIN

Tuuli­myl­lyn vaih­teis­toja valmis­ta­vassa Moven­tak­sessa Pasa­nen tekee vaih­teis­to­no­sien tarkas­tusta koor­di­naatti-mitta­ko­neella. ”Tonneja halo­taan”, Pasa­nen huomaut­taa. Hänen tiiminsä näet varmis­taa, että tuot­teet on tehty piirus­tus­ten mukai­siksi jopa tuhan­nes­osa­mil­lin tarkkuudella.

Työ on moni­puo­lista, vaatien välillä myös tieto­ko­nei­den ohjel­moin­tia tai vanho­jen ohjel­mien päivitystä.

– Työka­ve­rit ovat muka­via! Se vaikut­taa paljon viih­ty­mi­seen ja jaksa­mi­seen, Pasa­nen vielä alleviivaa.

Mutta tärkeän osansa jaksa­mi­seen tuo hyötyliikunta.

– Tämä antaa virtaa. Tämä antaa voimaa selviy­tyä päivän askareista.

Kun Moven­tak­sella on ollut omat aallon­poh­jansa ja työn­te­ki­jöitä on irti­sa­not­tu­kin, on Pasa­nen koulut­tau­tu­nut toiseen­kin ammat­tiin. Hän on ammat­ti­tut­kin­non suorit­ta­nut hieroja, ja hän tekee jatku­vasti päätyönsä ohella myös hieron­ta­työtä. Hän ei uskoisi jaksa­vansa kahta työtä, jollei­vat työmat­kat tait­tuisi hyötyliikunnalla.

Työmat­ka­lii­kunta saa kunto­puo­lella ”ihmeitä” aikaan.

– Mitä sä teet? Niin Pasa­nen kertoo elämänsä ensim­mäi­sen kehon­koos­tu­musta mittaa­van testaa­jan ihme­tel­leen, kun testissä paljas­tui­vat ”ihan­teel­li­set” arvot ihan kaikessa.

JAKSAMISTA ELÄMÄÄN

– Minä juok­sin Puijon laak­sossa, kun tyttä­ren leik­kaus Kuopion yliopis­tol­li­sessa keskus­sai­raa­lassa alkoi. Juos­tessa pystyy käsit­te­le­mään vaikei­ta­kin asioita.

Pasa­sen vanhin tytär oli koke­nut 19-vuoti­aana täysin odot­ta­matta neli­raa­ja­hal­vauk­sen. Isä purki huol­taan ja tuskaansa juok­se­malla. Tytär istuu tällä haavaa pyörä­tuo­lissa, mutta lannis­tu­mi­sesta ei ole puhet­ta­kaan. Sairaa­la­käyn­nit ja kuntou­tus­kin jatku­vat edelleen.

– Tyttä­reni on tais­te­lija ja tavat­to­man posi­tii­vi­nen ihmi­nen, Pasa­nen kertoo ja näyt­tää tyttä­res­tään Sinistä videon, joka todis­taa asiaa.

Pasa­nen uskoo, että kuntoilu voi auttaa elämän vaikei­den hetkien kohdatessa.

– Jokai­sella on elämässä murheita. Ne jäävät sinne lenk­ki­po­lun varteen. Kuntoilu antaa voimaa selviytyä.

”TÄMÄ ON MINUN SIIRTONI”

Jos maapallo halu­taan pitää asut­ta­vassa kunnossa myös lapsille ja lapsen­lap­sil­lemme, on hiili­ja­lan­jäl­keä pienen­net­tävä, myös liikenteessä.

– Tämä on minun siir­toni. Teen työmat­kat hyöty­lii­kun­nalla. Eipä pyöräi­lystä tai juok­se­mi­sesta paljon saas­teita tule.

Pasa­nen kertoo miet­ti­neensä liik­ku­mis­muo­tonsa valin­nassa virey­tensä, tervey­tensä ja kuntonsa ohella ilmas­ton­muu­tosta. Hänelle on myös tavat­to­man mieluista olla työssä nime­no­maan tuuli­myl­ly­jen osia valmis­ta­vassa tehtaassa.

– Parempi täällä on olla töissä kuin hiili­voi­ma­lan osiksi mene­viä tuot­teita valmis­ta­vassa tehtaassa.

Jotta kevyen liiken­teen suosio saatai­siin nouse­maan, Pasa­sella on ensin­nä­kin hyvin armol­li­nen ehdo­tus itse työmatkalaisille.

– Jokai­nen saa aloit­taa siltä tasolta, mitä oma kunto on. Jos lähtee vaikka kolmen kilo­met­rin lenkille, voi ensin aina kävellä yhden pylvään­vä­lin, sitten taas juosta seuraa­van pylvään­vä­lin, sitten taas kävellä…

– Eikä kaikille juok­se­mi­nen edes sovi, toiset tykkää hiih­tää, toiset pyöräillä, Pasa­nen kuvailee.

– Työnan­ta­jien panok­sesta tulee ensim­mäi­seksi mieleen se, että voisi olla työsuhdepyöriä.

Työnan­ta­jien pitää joka tapauk­sessa varmis­taa se, että kuntoi­lija pääsee työmat­kansa jälkeen suih­kuun, ja että varus­teille on hyvät kuiva­tus­ti­lat. Pasa­nen on joutu­nut itse hank­ki­maan oska­ri­nok­sa­mai­sen kuivaus­te­li­neen, jotta kamp­peet ennät­täi­si­vät kuivua koti­mat­kaa varten.

Pasa­nen toivoo, että kaupun­git ja kunnat kään­täi­si­vät tiehuol­lossa etusi­ja­jär­jes­tyk­sen toisin päin.

– Siitä pide­tään huolta, että autoi­li­joi­den käyt­tä­mät tiet aura­taan ensin. Ja pahim­massa tapauk­sessa ne lumet sitten viska­taan puoli­met­ri­seksi kinok­seksi pyörä­tielle. Enpä usko, että tämä kovasti innos­taisi aloit­te­le­vaa pyöräi­li­jää tai juok­si­jaa, Pasa­nen uumoilee.

Mahdol­li­suuk­sista syntyy pyöräilijä

”Kun anne­taan mahdol­li­suus, työmat­ka­lii­kunta lisään­tyy.” Varas­to­työn­te­kijä Axu Saha on nähnyt, miten suuresti pyöräi­lyn suosio on kasva­nut Espoon Orio­nilla, kun pyörä­ka­tok­set, suih­kut ja vaat­tei­den kuivaus­kaa­pit ovat viimei­sen päälle. Itse hän juok­see päivä­vuo­ros­taan kotiin, 14 kilometriä.

– Kyllä minulle maapal­lon tule­vai­suu­den vaali­mi­nen on elämä­nar­vona tavat­to­man tärkeä. Mutta vastak­kai­na­set­te­lua minä en halua. Eihän parem­pien pyörä­tei­den teke­mi­nen tarkoita sitä, että autoilu loppuisi, Saha kuvailee.

– On ehdot­to­masti erotet­tava tilan­teet, joissa toinen työn­tekijä asuu Helsin­gissä ja toinen maalla, jossa bussi menee kerran vuoro­kau­dessa. Ei yksi­kään poliit­ti­nen puolue voi vaatia: Ei saa olla autoja.

Monen on vielä haet­tava lapset päivä­ko­dista, tai on muita velvol­li­suuk­sia työmat­kan varrella. Tämän Saha ymmär­tää täysin. Mutta voisiko liikun­taa suorit­taa edes pienissä pätkissä?

– Ei todel­la­kaan jokai­sen tarvitse juosta työmat­ko­jaan. Ihan kaikki liikunta on arvo­kasta. Jo 10–15 minuu­tin kävely rait­tiissa ulkoil­massa virkis­tää, Saha kannustaa.

TYÖNANTAJA AVITTAA, KUN TAHTOO

Todis­tusai­neisto niin maail­malta kuin Suomes­ta­kin, Espoon Orion mukaan luet­tuna, kertoo kuiten­kin sen, että jalan­kul­kua ja polku­pyö­räi­lyä voidaan ratkai­se­vasti edis­tää työnan­ta­jien toimilla. Saha kertoo, että hänen aloit­taes­saan kahdek­san vuotta sitten tilat ja järjes­te­lyt olivat Orio­nilla jo silloin moitteettomat.

– Joka portilla on pyörä­ka­tok­set. Kaikissa puku­huo­neissa on hyvät suih­kut. On eril­li­set, koneel­li­set kuivaus­kaa­pit pyyh­keille ja urhei­lu­vaat­teille, Saha luettelee.

Varas­to­työn­te­kijä Sahalla on vuoro­vii­koin vaih­tuva, sään­nöl­li­nen kaksi­vuo­ro­työ. Saha juok­see aamu­vuo­rosta kotiin 3–4 päivänä viikossa Espoosta Helsin­gin Herman­niin. Työmat­kat tait­tu­vat muuten julki­sella kulku­vä­li­neellä eli metrolla.

– Juok­su­vaat­teet ovat minulla aamulla päällä, tietysti jokin takki tai lämpö­liivi myös. Minulla juok­se­mista helpot­taa se, että työnan­taja tarjoaa kaikki työvaat­teet. Juok­su­reppu on ehdo­ton. En taval­lista reppua suosit­tele ollen­kaan, ei se toimi. Laitan sitten töistä lähties­säni lämpi­mäm­mät vaat­teet reppuun. Kun repun kiris­tää selkään, myötäi­lee se niin hyvin juok­si­jan liik­keitä, että tuntuu kuin ei mitään kantaisi.

Ilta­vuo­roon juos­tu­aan Saha kertoo huuh­te­le­vansa kuntoi­lu­kamp­peet töissä taval­li­sella saip­pua­ve­dellä ja lait­ta­vansa ne sitten toiseen niistä mainioista kuivaus­kaa­peista. Sahalla itsel­lään hyöty­lii­kun­nan muoto on juok­se­mi­nen, mutta kaik­kein selvim­min on mahdol­li­suuk­sien anta­mi­nen kasvat­ta­nut työmat­ka­pyö­räi­li­jöi­den lukumäärää.

– Täytyy kehua työnan­ta­jaa. Kun anne­taan tällai­set fyysi­set mahdol­li­suu­det, kyllä se innos­taa. Tavat­to­man monet pyöräi­le­vät töihin. Pyörä­ka­tok­set ovat aina täynnä, Saha toteaa.

TREENI HOIDETTUNA, STRESSI POISTETTUNA

– Minä olen ajatel­lut: Miksi en juok­sisi työmat­kaani? Siinä tulee treeni tehtyä, ja sitten on koko loppuilta vapaana.

Sahan suorin reitti on 14 kilo­met­riä pitkä, mutta välillä hän juok­see ylimää­räi­siä kilo­met­rejä. Keli ja vuoden­ai­ka­kin vaikut­ta­vat työmat­kaan. Jos ”talvella ja rauhassa” juok­see, menee Sahan mukaan aikaa puoli­toista tuntia, lämpöi­sellä kesä­säällä vähemmän.

Varas­to­työ on fyysistä, nostel­laan esimer­kiksi laati­koita. Saha sanoo jaksa­vansa työpäi­vänsä parem­min hyöty­liik­ku­mi­sensa ansiosta. Henki­nen puoli on tavat­to­man tärkeä sekin.

– Kaik­ki­han tietä­vät, että työpäi­vät vaih­te­le­vat. Jos on ollut taval­lista stres­saa­vampi päivä, piris­tyn juos­tessa. Sen huomaan konkreet­ti­sesti siitä, että puolen tunnin juok­se­mi­sen jälkeen ajatuk­set lähte­vät pois työpäi­västä. Ajat­te­len ihan kaiken­laista, saan ajatuk­set takai­sin itsel­leni, Saha kuvai­lee kokemuksiaan.

”EN JAKSAISI ISTUA RUUHKASSA”

– En puutu siihen, jos joku haluaa ehdot­to­masti kulkea sen kilo­met­rin työmat­kansa autolla. Jokai­nen tekee omat ratkaisunsa.

Lehti­saa­ren ja Kuusi­saa­ren kautta kulke­van juok­su­reit­tinsä varrella Saha tosin näkee Espoon ja Helsin­gin väliä mate­le­vat autoletkat.

– Itse en jaksaisi olla ruuh­ka­jo­nossa, Saha toteaa.

Varas­to­työn­te­ki­jän oma ratkaisu on ollut koko elämän ajan asun­non etsi­mi­nen julki­sen liiken­teen ääreltä. Saha kyllä tuntee autot ja ajoko­ke­mus on vankka, sillä aiem­min hän on autoil­lut paljon­kin muun muassa kilpa­pyö­räi­lyn kisa­mat­koil­laan. Yksit­täis­ten ihmis­ten auton­käyt­töön keskit­ty­mi­sen sijasta on Sahan mielestä julki­nen liikenne saatava toimi­maan hyvin ja jalan­kulku ja pyöräily tehtävä mahdol­li­siksi kaikille.

– Helsin­kiin pääsee Espoosta nopeasti, mutta olen ymmär­tä­nyt, että Espoon sisäi­sen liikenne toimii huonosti. Tein Orio­nilla aiem­min kolmi­vuo­ro­työtä. Enpä kyllä koskaan olisi lähte­nyt yövuo­rosta juok­se­maan kotiin, eli menin julkisilla.

Kaupun­kien liiken­teen suun­nit­te­lussa pitäisi ottaa Sahasta huomioon niin autoi­li­jat kuin jalan tai pyörä­kyy­dillä kulke­vat ihmi­set. Pasi­lan Mällin eli Mall of Tripla ‑kaup­pa­kes­kuk­sen työmaa törrötti vuosi­kausia pyöräi­li­jöi­den kauhuna kiris­täen kaik­kien hermoja ja aiheut­taen onnet­to­muuk­sia, kun kevyttä liiken­nettä ei riit­tä­västi huomioitu raken­ta­mi­sen aikana. Raken­nus­komplek­sin valmis­tu­mi­sen jälkeen pyöräily sujuu jo paremmin.

– Uskon, että koko liiken­ne­suun­nit­telu muut­tuu. Pyöräi­lyn ja jalan­ku­lun väylät pitää raken­taa eril­leen, kuten nykyi­sin usein jo tehdään. Eikä pyöräi­li­jöiltä saa kaista yhtäk­kiä vain loppua, kuten nyt tapahtuu.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI

Aikai­nen lähtijä omat lumensa auraa

Kello 4.30 Kontio­lan kylässä Kiteellä päräh­tää herä­tys­kello. Tunnin kulut­tua herä­tyk­sestä puuseppä Terho Lauri­kai­nen huris­te­lee jo työpai­kal­leen Kiteen keskus­taan. Olipa talviyön tuisku ollut millai­nen tahansa, Lauri­kai­sen on lähdet­tävä liik­keelle ennen kuin lumi­aura entää Kontio­lan raitille.

– Oma auto on täällä ihan vält­tä­mä­tön, jotta pääsee kulke­maan. On huoles­tut­tava kuun­nella uuti­sia polt­toai­neen hinnan­ko­ro­tuk­sista. Tuntuu, että keskus­te­lussa painot­ta­vat ihan liikaa sähkö­au­to­puolta. Enem­män kannat­taisi miet­tiä kaasuau­to­jen kehit­tä­mistä, kaasuau­toja voi tehdä nykyi­sis­tä­kin autoista, Terho Lauri­kai­nen pohtii.

Lauri­kai­nen on työs­ken­nel­lyt Kidex Oy:n puusep­pänä jo 36 vuotta. Hän asuu vaimonsa kanssa Kiteen Kontio­lassa. Kontiola on pieni kylä Pyhä­jär­ven äärellä. Matkaa Kiteen keskus­taan pohjoi­sen suun­taan on noin 25 kilo­met­riä. Parin­kym­me­nen kilo­met­rin päässä idässä vastaan tulee Venä­jän raja.

– Pari vuotta sitten ostin eläköi­ty­neeltä työka­ve­rilta citys­maas­tu­rin. Ihan sen takia hommat­tiin, kun täällä syrjässä asutaan. Ei ole töihin lähties­säni talvi­aa­mui­sin tiet aurat­tuina, vaan umpi­han­gessa on pääs­tävä mene­mään. Mersu on vuosi­mal­lia 2002, aika hyvin­hän tuo on käytössä rokannut.

Siinä missä Terho Lauri­kai­sen päivit­täi­nen työmatka on noin 25 kilo­met­riä suun­taansa, hänen vaimonsa ajelee työpäi­vinä peräti 100 kilo­met­riä suun­taansa Joensuuhun.

– Vaimolla on taval­li­nen henki­lö­auto, jolla talvi­ke­leillä ei aina pääse liik­ku­maan. Silloin mennään yhteis­kyy­dillä. Harmi vain, että työvuo­ro­jen kello­na­jat eivät ihan täsmää. Odot­te­len sitten niinä päivinä Kiteen keskus­tassa vaimon tuloon saakka.

HILJAINEN ON KYLÄTIE

Terho Lauri­kai­sen ajomatka kotoa työpai­kalle kestää puoli­sen tuntia. Aika auton ratissa kuluu kepeästi aamun radio­uu­ti­sia kuun­nel­len. Miehestä matka ei tunnu pitkältä. Talven jälkeen toki mieltä piris­tää, kun aamut ovat valoi­sam­pia ja ajoke­lit helpom­pia. Paikal­lis­tie on lähes koko matkan asfal­toitu, vain viimei­set kolmi­sen kilo­met­riä rulla­taan soratietä.

– Joskus aamui­sin oikein pongai­len, montako vastaan­tu­li­jaa matkalla näen. Monena aamuna en näe ketään. Joskus taas saat­taa kohdata varhain töihinsä tule­van maatalouslomittajan.

Taka­vuo­sina Kontio­lan kylästä Kiteen keskus­tassa kävi töissä muutama muukin ihmi­nen. Nyt väki on eläköi­ty­nyt – kimp­pa­kyy­ti­läi­siä ei Lauri­kai­selle ole tarjolla.

Aamu­vuo­roa teke­vän Lauri­kai­sen työpäivä päät­tyy kello 14.30. Koti­por­tilla ja päivän sano­ma­leh­teä hän on poimi­massa kello 15 maissa.

TAPATURMA TYÖMATKALLA

Marte­lan koko­naan omis­tama Kidex Oy valmis­taa toimis­to­ka­lus­te­kom­po­nent­teja. Lauri­kai­sen työajasta suurin osa vieräh­tää listoi­tus­ko­neella työs­ken­nel­len. Välillä miestä tarvi­taan myös tapi­tus­ko­neella tai sirkkelillä.

– Juu, kyllä kaikki sormet on vielä tallella, puuseppä virnis­tää myön­täen sen, että aika monella työka­ve­rilla sormet ovat työta­pa­tur­missa lyhentyneetkin.

Mitään erityi­sen vaka­via työta­pa­tur­mia tuotan­nossa työsuo­je­lu­val­tuu­tet­tuna toimiva Lauri­kai­nen ei äkkiä muista. Muis­te­loissa hän matkaa sitten vuosi­kym­men­ten päähän, jolloin hän itse joutui onnet­to­muu­teen työmatkallaan.

– Auto kään­tyi suoraan eteen, kolari tuli. Onneksi oltiin taajama-alueella, eikä vauhti ollut kova. Ei siinä sitten sen pahem­min käynyt.

Tärsky työmat­kalla ei horjut­ta­nut Lauri­kai­sen moto­ris­tin innos­tusta. Joka kesä hän käyn­nis­tää 1 100 kuutioi­sen Harley David­so­ninsa ja lähtee baanalle. Pyörä­reis­suista nauti­taan yhdessä vaimon kanssa.

ASKELIA KERTYY

– Eihän se oman työmat­kani päit­täi­nen kesto niin pitkä ole, tunnin verran. Sopii verrata vaikka vaimon päivit­täi­seen noin kolmen tunnin auto­mat­kaan, Terho Lauri­kai­nen vertaa.

Mies on tyyty­väi­nen siitä­kin, että päivä­työssä aske­lia kertyy varsin paljon­kin. Kun työpäivä viimein on ohi, Lauri­kai­nen tekee perheen Panda-koiran kanssa muuta­man kilo­met­rin lenkin.

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN

TEOLLISUUSLIITON JÄSENPANEELIN VAATIMUKSIA JA KEINOJA TYÖMATKALIIKENTEEN KEHITTÄMISEKSI

”Lisää nopeaa raide­lii­ken­nettä. Pitäisi kaavoi­tuk­sella suosia suht´ tiivistä asumista eikä raken­taa omako­ti­ta­loja korpeen, mikä vaatii talou­teen kaksi autoa. Suju­via ja turval­li­sia pyöräi­ly­reit­tejä lisää.” (Nainen, 52 v.)

”Nykyi­nen reitti kulkee valta­tien reunaa, kevyen liiken­teen väylän raken­ta­mi­nen.” (Mies, 48 v.)

”Pyörä­tei­den kuntoa pitäisi kohen­taa roimasti ja leven­tää, lisäksi ne pitäisi suun­ni­tella turval­li­sem­miksi.” (Mies, 28 v.)

Pyörä­tiet parem­paan kuntoon, kuopat ja kynnyk­set pois, lumet aura­taan ja tiet suola­taan. (Nainen, 57v.)

”Pyörä­teitä lisää, talvi­kun­nos­sa­pi­don lisää­mi­nen.” (Mies, 51 v.)

”Lähti­sin mark­ki­noi­maan ajatusta hyöty­lii­kun­nan ja ajan­käy­tön tehos­ta­mi­sen muodossa, päivit­täi­sen liikun­nan tai aina­kin osan siitä voisi hyvin suorit­taa työmat­kan yhtey­dessä.” (Mies)

”Yksi keino voisi olla vero­tuk­sel­li­nen, eli jos kulkee jalan tai pyörällä, niin saisi vähän vero­hel­po­tuk­sia.” (Mies, 53 v.)

”Autoilu voisi maksaa enem­män lyhyillä matkoilla. Linja-auto­vuo­rot sopi­viksi vuoro­työ­läi­sille.” (Nainen, 57 v.)

”Mielel­läni käyt­täi­sin bussia, jos olisi edes bussi­py­sä­kit omalla asui­na­lu­eella. Julki­nen liikenne on toimies­saan lois­tava vaih­toehto.” (Nainen, 51 v.)

”Saavu­tet­ta­vuus. Ei ole miele­kästä odot­taa [busseja], vaih­taa ja odot­taa taas… Hinnan pitäisi myös olla kohtuul­li­nen.” (Nainen, 40 v.)

”Poikit­tai­nen liikenne runsaasti parem­maksi.” (Mies 45 v.)

Julkista liiken­nettä enem­män maaseu­dulle, että kävisi myös vuoro­työ­läi­sille. (Mies, 46 v.)

”Kulje­tus­ka­lusto sellai­seksi, että saa polku­pyö­rän mukaan.” (Mies 37 v.)

”Työpai­kat maksai­si­vat osan esimer­kiksi bussikortista…Ilmastoteko.” (Mies, 45 v.)

”Työmat­ka­kul­je­tuk­set, joilla pääsisi töihin.” (Mies 45 v.)

Lämmin pyörä­parkki työpai­kalle. (Mies, 35 v.)

”Autoi­li­joille yritys tarjoaa vapaan pysä­köin­ti­pai­kan (ja sähkön). Vastaa­vasti työnan­taja voisi tukea julki­sen liiken­teen käyt­tä­jiä, työsuh­de­mat­ka­lippu.” (Mies, 63 v.)

”Työnan­ta­jan pitäisi antaa esimer­kiksi kypärä ja talvi­ren­kaat pyöriin jo turval­li­suu­den vuoksi ja työmat­ka­ta­pa­tur­mien ehkäi­se­mi­seksi.” (Mies, 63 v.)

”Pyöräily voisi olla mahdol­lista kesäi­sin, vaatisi kuiten­kin suih­ku­ti­lan töissä.” (Mies 58 v.)

Lähde: Teol­li­suus­lii­ton jäsen­pa­nee­lin työmat­ka­ky­sely 2019

TEKSTI SUVI SAJANIEMI JA SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA, PEKKA ELOMAA JA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN