OIVALTAJA: Vesa Holappa: ”Viisaus kumpuaa paikalla olijoista”

teollisuusliitto

AMMATTIOSASTOJEN KEHITTÄMISVIIKONLOPUT

VESA HOLAPPA

Rehtori
Murikka-opisto
Tampere

Ensi vuoden ammattiosastojen kehittämisviikonlopuissa Murikassa kirkastetaan toimintaa ja etsitään keinoja kiinnittää jäsenet tukevammin mukaan osaston toimintaan. Tavoitteena on päästä pois pelkkien sääntömääräisten kokousten ja pilkkikisojen järjestämisestä kohti oman toiminnan virkistymistä.

– Tämä on liitolta kädenojennus osastoille, viikonloput ovat ilmaisia eikä ammattiosastojen tarvitse osallistua kustannuksiin. Joka viikonlopun aloittaa varmaankin jokin ajatuksia herättelevä alustus, mutta loppu on osallistujien varassa. Viisaus lähtee paikalla olijoista. Tavoitteena on miettiä ammattiyhdistysliikkeen arvoja ja sitä, mikä on ydintoimintaamme, Murikka-opiston rehtori Vesa Holappa kaavailee.

Kutsut ensimmäisiin tilaisuuksiin ovat lähdössä loppusyksyn aikana. Kolme kehittämisviikonloppua pidetään kevätkaudella, kolme syyskaudella. Joka alueelta kutsutaan ammattiosastojen hallituksista 8 henkilöä kustakin. Jos Murikan yhden hengen huoneiden kapasiteetti eli 100 henkeä ylittyy, ryhdytään osallistujamääriä rajoittamaan, Holappa toteaa kehittämisseminaarien käytännön kulusta.

”Voisivatko ammattiosastot löytää uusia yhteistyön muotoja? Voisivatko ammattiosastot tiivistää esimerkiksi edunvalvontaa alueellisesti?”

– Tämä ei ole lupaus, että viikonlopun jälkeen kaikki ongelmat osaston toiminnassa tulisivat taklatuiksi. Mutta tämä on jatkoa ammattiosastojen kehityskeskusteluille. Niissä on nähty, mitkä asiat hiertävät, kun useinkaan toiminta ei puhuttele tavallista rivijäsentä, varsinkaan nuoria jäseniä.

– Viikonlopuissa yritetään löytää vielä kerran se, miksi ammattiosastot ja ylipäänsä ammattiyhdistysliike ovat olemassa. Jaetaan ideoita ja keskustellaan siitä, miten jäsensuhdetta tiivistetään.

Viikonlopun aikana yritetään löytää sellainen yhteinen sävel alueen ammattiosastojen välille, että voidaan puhua jonkinlaisesta loppujulkilausumasta ja sitoutumisesta jatkamaan toiminnan päivitystyötä.

– Aluetoimistot tulevat mukaan tämän työn seuraamiseen ja tukemiseen, Holappa lupaa.

Murikka-opiston rehtori on hyvin tietoinen siitä, miten suuressa puristuksessa koko ay-liike on. Työelämän rakenteet muuttuvat, ja työnantajat haluavat painaa työn ehtoja aina vain kehnommiksi kansainväliseen kilpailukykyyn vedoten.

– Melkoisissa puolustusasemissa me olemme. Mutta voisivatko ammattiosastot löytää uusia yhteistyön muotoja? Voisivatko ammattiosastot tiivistää esimerkiksi vaikuttamistyötään ja edunvalvontaa alueellisesti, yhdessä, Holappa yllyttää miettimään uusia voimaantumisen keinoja.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVA KITI HAILA