Ehtyvä Pyhäsalmen kaivos piti ajaa alas jo vuosia sitten, mutta suomalaisen kaivosteollisuuden tehokkuuden ja metallien korkeiden maailmanmarkkinahintojen ansiosta louhiminen Euroopan syvimmässä kaivoksessa kannattaa yhä.

PYHÄSALMI MINE OY

PERUSTETTU 1962 nimellä Outokumpu Oy
KOTIPAIKKA Pyhäjärvi
OMISTAJA Kanadalainen First Quantum Minerals Ltd.
TUOTANTO Kuparirikaste, sinkkirikaste ja pyriitti. Vuosittain louhittu ja rikastettu noin 1,4 miljoonaa tonnia malmia.
HENKILÖSTÖ Työntekijöitä noin 130 ja toimihenkilöitä noin 40. Lisäksi urakoitsijoita noin 50.
LIIKEVAIHTO 129,1 milj. euroa (2017)

Siitä piti tulla kaivo, mutta tuli kaivos. Yli 60 vuotta sitten vuonna 1958 kaivoa kotipihalleen kaivanut Erkki Ruotanen löysi malmikiven, jonka ansiosta nelisen vuotta myöhemmin Outokumpu avasi pienen pohjoispohjalaisen Pyhäjärven kunnan elämän mullistaneen malmikaivoksen.

Syvemmälle maan alle kuin Pyhäjärvellä ei Euroopassa juuri pääse.

– Se on tarkalleen 1 447 metriä syvä maanpinnasta. Ei tämä Euroopan isoin ole, mutta se on syvin. Ruotsalaiset ovat menossa kohta ohitse. Me rakennettiin se jo melkein 20 vuotta sitten noin syväksi. Mutta muut ovat ottamassa pikkuhiljaa kiinni, kertoo kaivoksen johtaja Kimmo Luukkonen.

Aikanaan Suomen suurin kaivos Pyhäsalmi piti sulkea jo vuosia sitten.

– Maan alta tuotanto näyttää loppuvan. Se on tiedetty kauan. Vuoden 1998 keväällä 21 vuotta sitten tehtiin investointiesitys, jonka mukaan tuotanto riittää maaliskuuhun 2012. Sen jälkeen arvio nousi vuoteen 2015. Sitten se oli 2017, 2018 ja nyt se on 2019. Se on pikkuhiljaa siirtynyt eteenpäin. Kaivostoiminta on projektiluontoista hommaa. Täällä se on kestänyt pitempään kuin vielä jokin aika sitten oletettiin.

Kaivoksessa työskentelee 189 omaa työntekijää. Viisikymmentä on urakoitsijan leivissä. Kuluvan vuoden tammikuussa aloitettiin yt-neuvottelut tuotannon lopettamisesta.

– Silloin elettiin sellaista aikataulua, että työt saattaisivat päättyä elokuun lopussa. Kun malmin hinta sitten nousi helmikuun aikana, niin päätettiin, että toimitaan vuoden loppuun. Yt-neuvottelut ovat vähän jäähyllä. Niitä ei hirveän aktiivisesti käydä.

Haasteen aiheuttaa se, että lopun lähestyessä työvoima alkaa hakeutua muualle.

– Viime vuonna lähti aika paljon porukkaa ja alkuvuonna lähti lisää. Pitää olla ylpeä siitä, että väki saa muualtakin töitä. Ollaan oltu yllättävän kiinnostava työnantaja. Kun paikkoja on vapautunut, olemme saaneet väkeä tilalle. Asiantuntijatehtävät ovat kuitenkin vaikeasti korvattavissa, kun ei ole tarjota pitkää työsuhdetta.

PANOSTAJALLA TULEVAISUUS EDESSÄ

Matka kaivoksen pohjalle hissillä kestää kaksi minuuttia. Pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Jouni Jussinniemi ohjaa autoa, kun mutkaista kaivoskuilua pitkin kurvailemme työmaata kohden. Tie vie pohjalta maan pinnalle asti, mutta Jussinniemi pysäköi. Kävelemme kuilua taskulamppujen valossa. Syvällä maan alla on lämmintä, kosteaa ja pilkkopimeää. Kohtaamme kaivosmies Jenna Mannisen, 25, joka tekee kaivoksen seinällä panostusta räjäytystä varten.

– Teen louhoksessa myös pitkäreikäporaamista sekä varusteluhommia: laitan paikoilleen tuuletustorvia ja ilmalinjoja. Tuen kalliota vaijeripulttauskoneella, kertoo kaivosalan perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittanut Manninen.

Hänen mukaansa panostamisessa ja kaivostyössä ylipäätään on tärkeää turvallisuus sekä asialliset suojavarusteet.

– Pitää ajatella ennen kuin hommaan ryhtyy, onko se turvallista. Silloin kun räjähtää, emme itse ole kaivoksessa, vaan maan pinnalla. Koko yö tuuletetaan paikkoja, ja aamulla tulee savutarkastaja ja varmistaa, ettei ilmassa ole myrkyllisiä aineita. Vasta sitten hän antaa luvan tulla kaivokseen. Ensitöiksi räjäytyspaikalta poistetaan kivet. Sitten seinää tärytetään ruskakoneella, jolla lohkareet irtoavat.

Vuonna 2015 kaivokseen harjoittelijaksi tulleelle Manniselle ensivaikutelma oli samalla kertaa jännittävä ja kiehtova.

– Se oli erilaista kuin mihin olin tottunut. Oli pimeää. Kun tulimme hissillä alas ja lähdimme autolla ylöspäin, se oli jotenkin niin hienoa, kun oli vaaleita läikkiä katossa ja seinillä, ja auton lasiin tuli vesipisaroita. Olin lumoissani ja ajattelin, että haluan tänne.

Mannisen mielestä olisi hienoa, jos naisia kaivosalalla olisi enemmän.

– Sen verran miehinen ala on, että tänne saisi naisellisuuttakin tuoda. Kun on sopivasti huumorintajua, täällä pärjää. Ympäristö ja ihmiset ovat mukavia. Kaivostyö on varmasti vaarallisempaa kuin kaupan kassalla oleminen. Mutta en minä sitä osaa ajatella niin. Ei tänne uskaltaisi tulla, jos miettisi koko ajan, että voi kiviä tulla.

Mannista tulevaisuus ei pelota, vaikka työpaikan vaihto on jossakin vaiheessa edessä.

– Mahdollisesti haen töihin johonkin toiseen kaivokseen. Ei ole mitään sellaista – ei omaa taloa eikä muuta – joka pitäisi minua paikkakunnalla. On helpompaa lähteä.

INTOHIMONA TURVALLINEN KAIVOS

Luukkosen ja Jussinniemen mukaan valtionyhtiöt loivat kaivosten turvallisuudelle Suomessa vahvan pohjan.

– Puhutaan mitä hyvänsä, aika edistyksellisiä me jo Outokummun aikana olimme, sanoo Luukkonen.

Turvallisuus jopa tehostui Pyhäsalmen siirtyessä 2000-luvun alussa ulkomaalaisomistukseen. Vuonna 2001 kaivoksen osti Inmet Mining Corporation ja vuonna 2013 kanadalainen First Quantum Minerals.

– Ulkomaalaisomistuksen myötä turvallisuusasioita ruvettiin dokumentoimaan. Se oli iso askel eteenpäin. Tuli lisää järjestelmällisyyttä, kertoo Jussinniemi.

Tärkeä osa turvallisuustyötä oli riskien tunnistaminen ja niihin puuttuminen. Haasteiksi koettiin muun muassa räjähdysaineiden käyttö, kallion tukeminen ja korkean paikan putoamiset.

– Aika paljon rahaa on saatu käyttää turvallisuustoimintaan. Siitä ei ole ollut kiinni, että tekeminen olisi estynyt rahanpuutteen takia.

Kaivokseen on palkattu useita henkilöitä, joiden päätyö on huolehtia turvallisuudesta.

– Meillä oli vuodesta 2011 lähtien tosi hyvä pätkä: olimme melkein kolme vuotta ilman tapaturmia. Mutta 2016 oli musta vuosi, mainitsee Luukkonen.

– Sinä vuonna oli paljon nilkan nyrjähdyksiä ja liukastumisia. Kompuroitiin oikein urakalla, täsmentää Jussinniemi.

Vakavin vuoden 2016 tapaturma oli koneen päältä putoaminen. Yhtään kuolonuhria ei Pyhäsalmen kaivos ole kuluvalla vuosituhannella vaatinut. Viimeisin menehtymiseen johtanut tapaturma sattui vuonna 1995, kun henkilö putosi kalliossa olevaan reikään.

Miesten mukaan putoamiselta kaivoksessa suojaudutaan oikeanlaisilla varusteilla. Jos putoaa ja on varustautunut valjailla ja köysillä, jää riippumaan köyden varaan.

TEHOKKUUS MAAILMAN HUIPPUA

Luukkosen mukaan maailman mittakaavassa Pyhäsalmen kaivos on pieni, mutta se on yksi tehokkaimmista.

– 1980-luvulta vuosituhannen vaihteeseen työn tuottavuus nousi lähes viisinkertaiseksi. Se oli 20 vuoden jaksossa raju parannus. Tuottavuus ei ollut heikko alun perinkään. Se ei vain ollut siihen aikaan riittävä, kun viime vuosituhannella metallien hinnat jatkuvasti laskivat viimeistään 1950-luvulta lähtien. Outokumpu luopui kaivostoiminnasta, kun se koki, ettei sillä ole tulevaisuutta.

– Aasian tilanne muutti tilanteen toiseksi. Tuli paljon kysyntää metalleille, ja metallien hinnat nousivat. Liiketoiminnan kuva on kokonaan muuttunut vuoden 2005 jälkeen.

Yksi kaivoksen tehokkuutta selittävä tekijä on ollut suomalainen huipputeknologia.

– Outotec, Tamrock ja Metso ovat ainakin jossain vaiheessa ovat olleet luomassa prototyyppejä. Outokummun aikaan lähes kaikki uudet prototyypit tulivat ensimmäiseksi tänne. Me olemme olleet testi- ja kehitysympäristö kotimaiselle teknologialle.

MITÄ SULKEMISEN JÄLKEEN?

Kaivoksen jäähyväiset kestävät pitkään senkin jälkeen, kun louhinta loppuu. Jälkihoitoon kuluu vuosia.

– Kaivosyhtiön velvollisuus on saattaa ympäristö turvalliseksi. Me saamme velvoitteemme hoidettua. Se on yhteisö, joka saa suurimman iskun. Veikkaan, että ihmiset vähenevät. Pyhäjärvellä on 5 700 asukasta ja 1 800 työpaikkaa. Niistä menetetään 400. Se on iso määrä. Suhteessa se vastaisi Helsingin seudulla 100 000 työpaikan menetystä, pohtii Luukkonen.

Kaivosyhtiö on tehnyt Pyhäjärven kaupungin kanssa yhteistyötä, jotta kaivokselle saataisiin uutta käyttöä. Iso hanke on pumppuvoimala ja energiavarasto. Kaivokseen on syntynyt pienimuotoista kasvihuonetoimintaa. Sinne puuhataan hyönteiskasvattamoa. Siellä tehdään tieteellistä tutkimusta, kaivoslaitetestausta ja myös kaivospelastusalan koulutusta on suunnitteilla. Haastatteluja tehtäessä kaivoksella filmattiin Pohjoismaiden budjetilta suurinta tv-draamasarjaa The White Wall, jossa avustajina toimivat paikalliset ihmiset.

RIKASTAMON MIEHET OPISKELEVAT

– Rehellisesti sanottuna pahalta näyttää. Kun kaivos loppuu, ei täältä töitä löydy, sanoo kaivoksen rikastamon prosessinhoitaja Timo Karsikas, 29.

Kun Karsikas kahdeksan vuotta sitten aloitti kaivoksessa, hän tiesi jo silloin, että rikastettava malmi jossakin vaiheessa ehtyy.

– Viime aikoina sitä on ruvennut miettimään, mitä se tarkoittaa. Viime vuonna aloitimme opiskelun Kokkolan ammattikorkeakoulussa Centriassa. Meitä on kymmenkunta rikastamolta. Valmistumme kemian tekniikan insinööreiksi. Siitä varmasti on jotakin apua tulevaisuudessa.

Kaivoksessa korjausmiehenä toimivan Jarmo Matinniemen mukaan ihmiset eivät kaivoksen loppumisesta juuri puhu, mutta ”varmasti asia painaa mieltä”.

– Varmaan moni miettii, mitä rupeaisi tekemään, kun on ikänsä ollut täällä. Tulee iso aukko. Tämä paikkakunta on pyörinyt kaivoksen ympärillä.

– Kaivos on iso työnantaja. Yhtäkkiä ei vastaavaa tule. Tilalle pitää perustaa aika monta pikkupuljua. Kun saataisiin edes jotain!

Ilmasto ei pelastu ilman kaivosta

”Kaivosteollisuutta tarvitaan, kun halutaan jarruttaa ilmastonmuutosta.”

– Ilmasto pelastetaan erilaisten teknologisten ratkaisujen kautta ja kas kummaa – metalleja tarvitaan monessa paikkaa. Mitä tahansa uutta tehdään, siellä metallit ovat avainasemassa, sanoo Pyhäsalmen kaivoksen pääluottamusmies Jouni Jussinniemi.

– Jos ajatellaan vaikka savukaasupesureita tehtaisiin tai hiukkassuodattimia, niin niiden rungot ja rakenteet ovat pääosin erilaisia teräksiä tai terässeoksia. Samoin jos halutaan, että tulevaisuudessa autokanta uudistuu, sähköautoissa tarvitaan huomattava määrä kuparia autojen sähkömoottoreihin ja muita metalleja, millä saadaan autot rakennettua. Jotta sähköautot yleistyvät vuosikymmenten päästä, valtava määrä metallia pitää olla tarjolla, Jussinniemi pohtii.

Hän muistuttaa, että metallit ovat tärkeä osa ihmisten jokapäiväistä elämää.

– Ensin on aina kaivos. Malmi kaivetaan, rikastetaan, jalostetaan ja jatkojalostetaan: lusikoiksi, haarukoiksi, autoiksi, tietokoneiksi, pöydänjaloiksi, erilaisten rakennusten julkisivuiksi, tukirakenteiksi. Metalleja on meillä kaikkialla.

– Kun maailma kehittyy ja elintaso nousee, niin terästä ja muita metalleja käytetään koko ajan enemmän. Pelkästään kierrätys ei ratkaise ongelmaa, vaan metalleja on edelleen tuotettava niin paljon kuin ihmiset maailmalla niitä tarvitsevat.

Vaikka Pyhäsalmen kaivos vähitellen ajetaan alas, näkee Jussinniemi suomalaisella kaivosalalla jatkuvuuden.

– Mielestäni metalleja kannattaa tuottaa itse. On tekopyhää väittää, että Suomessa kaivosteollisuus olisi kovin vastuutonta. Jos katsotaan kolmansia maita ja niissä toimivia kaivosyhtiöitä, jotka eivät ole länsimaisia, niin niiden ympäristöasiat, työturvallisuusasiat ja työehdot ovat maailmasta, joka Suomesta katosi vuosikymmeniä sitten.

– Emme voi ajatella niin, ettei tuoteta mineraaleja ja metalleja Pohjoismaissa tai Suomessa, vaan jalostetaan ne esimerkiksi Afrikassa.

Hänen mielestään on tärkeää, että kaivosala toimii ympäristön ja yhteiskunnan ehdoilla.

– Ei ole tarkoitus, että tahallaan tehdään vahinkoa. Kaivostoiminta jättää aina jonkinmoisen jäljen tai käyntikortin siihen, missä kaivos on ollut. Mutta näin on ollut ja oleva tässä asiassa. Se vain täytyy tehdä mahdollisimman fiksusti.

– Kaivosalalla on töitä vielä monelle käsiparille Suomessa, Jussinniemi ennustaa.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT VESA RANTA