20181203 Laitila. Tekijä-lehti. Teollisuusliitto. Pilkingtonin tuulilasitehdas Laitilassa. Kuvassa Sanna Stenroos. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

REPORTAASI: Laiti­lan Pilking­to­nilla tuuli­la­sien valmis­tus on puhdasta käsityötä

Tuuli­la­sin valmis­tus on tark­kaa työtä. Vuosi­kym­men­ten varrella kerty­nyt osaa­mi­nen ja pien­ten sarjo­jen käsi­työ­läi­syys takaa­vat Pilking­ton Auto­mo­tive Laiti­lan tehtaan työt.

Kaksi sini­siin takkei­hin ja valkoi­siin hius­verk­koi­hin pukeu­tu­nutta työn­te­ki­jää siir­tää tarkoin sulje­tussa puhdas­ti­lassa vakain ottein liki kuuden neliön suuruista tuuli­la­sia. Imuku­peilla varus­tettu robot­ti­varsi auttaa sata­vii­si­kym­men­tä­ki­loi­sen lasin liikut­te­lussa. Marjut Koski­nen ja Sanna Sten­roos vastaa­vat tuuli­la­sien lami­noin­nista Pilking­ton Auto­mo­ti­ven Laiti­lan tehtaalla.

Marjut Koski­nen (vas.) ja Sanna Sten­roos. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Tuuli­la­si­val­mis­tuk­sen lami­noin­ti­vai­heessa muotoonsa taivu­te­tut lasit irro­te­taan ensin toisis­taan. Lasien välissä on hyvin hieno­ja­koista pölyä, joka on ulom­man ja sisem­män lasin välissä lasin taivu­tus­vai­heen aikana.

Koski­nen ja Sten­roos harjaa­vat kumpi­kin omalta puolel­taan ensin ulom­man lasin sisä­pin­nan ja sitten sisem­män lasin ulko­pin­nan hyvin hienolla lattia­har­jaa muis­tut­ta­valla työvä­li­neellä. Liik­keet ovat harjaan­tu­neita ja varmoja. Tässä työssä tark­kuus on tärkeäm­pää kuin nopeus.

Kun pöly on putsattu, ulom­man lasin sisä­pin­nalle asete­taan pvb-muovi­kalvo (poly­vi­nyy­li­bu­ty­raali) eli lami­naatti. Sitten sisempi lasi laske­taan kalvon päälle.

LAMINAATTI KAHDEN LASIN VÄLIIN

Lami­naatti puris­tuu lasien väliin autoklaavi-nimi­sessä paineas­tiassa, jossa on 10 barin paine ja 130 asteen lämpö­tila. Ennen autoklaavi-käsit­te­lyä lasi on samea, lähes läpi­nä­ky­mä­tön. Kuumuus ja paine muut­ta­vat pvb-kalvon kirkkaaksi.

Raaka­la­sin paksuu­det vaih­te­le­vat 2,1 ja 4,0 milli­met­rin välillä, ja pvb-kalvo on 0,76 milliä paksu. Valmii­den tuuli­la­sien paksuu­det ovat 4,96 millistä ja 8,76 milliin. Raaka­lasi tulee kahdelta saksa­lais­val­mis­ta­jalta. Lasia on useita eri värejä, mutta muuten se on tekni­sesti samanlaista.

Hämmäs­tyt­tä­vintä on, että suurin osa vuosit­tain valmis­tu­vasta 145 000 tuuli­la­sista tehdään aina­kin osit­tain käsin. Tuotan­to­pro­ses­sista vain lasin­leik­kuu ja silk­ki­pai­na­tus ovat pääosin auto­ma­ti­soi­tuja. Lasien taivu­tus, lami­nointi, autoklaa­viin valmis­telu, autoklaa­vin käyttö sekä viimeis­tely, laadun­var­mis­tus ja pakkaus ovat käsityötä.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

KUUMASSA UUNISSA LASI TAIPUU

Lasi­työn­te­kijä Lauri Rantala taivut­taa uunin ääressä suurta tuuli­la­sia, joka hetkeä myöhem­min siir­tyy laminointiin.

Uuni on reilun metrin korkeu­della maasta, ja sen alapuo­lella roik­kuu vaije­rei­den päässä kilon painoi­sia rauta­pa­loja. Painoilla ohja­taan uunin sisällä olevan muotin aisoja, jotka paina­vat lasia oike­aan muotoon. Lasin taivu­tus on jatku­vaa ohjai­lua koko sen ajan, kun lasi on uunissa.

Kauanko yhden lasin taivut­ta­mi­nen 600–650-asteisessa uunissa kestää?

– Puolesta tunnista viiteen­kym­me­neen minuut­tiin menee tällai­sessa vaati­vam­massa lasissa. Helpoim­piin kuluu kolmesta viiteen­toista minuut­tiin, Rantala sanoo.

Lauri Rantala varmis­taa, että tuuli­lasi taipuu yli 600-astei­sessa uunissa halut­tuun muotoon. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Ranta­lalla on apunaan pitkiä rauta­tan­koja. Hän työn­tää sellai­sen uunin seinässä olevan reiän läpi, painaa tangon päällä lasia ja taivut­taa lasin halut­tuun muotoon. Jokai­nen tuuli­lasi on yksi­löl­li­nen käsi­työn tulos, vaikka ne tehdään tarkasti samo­jen mitto­jen mukaan.

Kun Rantala tuli kuusi vuotta sitten töihin, hänellä oli työpa­ri­naan talossa kolme kuukautta ollut tekijä. Yhdessä he kehit­ti­vät teke­mistä ja ideoi­vat uusia toimintatapoja.

– Jokai­sella lasin­tai­vut­ta­jalla on oma tyylinsä tehdä erityyp­pi­siä laseja. Vuosien varrella hiou­tuu kanta­pään kautta itselle sopi­vin teko­tyyli. Tätä työtä ei opeteta missään koulussa, eikä kovin nopeasti opita.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

UNIIKKILASEJA KLASSIKKOAUTOIHIN

Pilking­ton tuot­taa Laiti­lassa lami­noi­tuja tuuli­la­seja pääasiassa linja-autoi­hin ja työko­nei­siin kuten suuriin trak­to­rei­hin, puimu­rei­hin ja maan­siir­to­ko­nei­siin. Tehtaan erikoi­suus on yli 25 vuotta vanhoi­hin museoau­toi­hin tehtä­vät tuuli­la­sit. Niiden osuus on vajaa kymme­nes­osa tehtaan noin 150 000 tuuli­la­sin vuosituotannosta.

Tuotan­to­ti­lo­jen käytä­vien varrella näkee lasi­muot­teja, joiden koodit kuten ASM, THI, AUD tai POR kerto­vat, että laseja tehdään erikoi­sau­toi­hin kuten Aston Martin, Triumph ja Porsche.

Tehdas­sa­lin perällä on viileä varas­to­halli, jonka orans­seilla hyllyillä on satoja pääl­li­sin puolin saman­nä­köi­siä rauta­ke­hi­koita. Ne kaikki ovat klas­sik­koau­to­jen tuuli­la­sien muot­teja. Muot­teja on hyllyillä noin 1 400.

Tuuli­la­sien parissa 21 vuotta työs­ken­nel­lyt työka­lu­va­ras­ton hoitaja Tuure Urho­nen seisoo hylly­jen välissä sini­nen mappi kädessään.

– Klas­sik­koau­to­jen muot­tien siirto Englan­nista meille pari vuotta sitten on työl­lis­tä­nyt minua kovasti, Urho­nen sanoo.

”On autoja, joiden tuuli­la­sien muotit löyty­vät vain meiltä. Hyllyt loppu­vat kesken, laati­koi­ta­kin on vielä purka­matta”, kertoo työka­lu­va­ras­ton hoitaja Tuure Urho­nen. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Vanhim­mat autot, joihin laseja tehdään, ovat 1950-luvulta. Monet autot, joihin laseja tehdään, ovat todel­li­sia harvinaisuuksia.

– On autoja, joita on maail­massa vain muuta­mia kymme­niä, ja on myös täysin itse tehtyjä autoja, joiden tuuli­la­sien muotit löyty­vät vain meiltä.

Urho­sella on käytän­nön ongelma.

– Hyllyt loppu­vat kesken. Koko ajan tulee uusia muot­teja, ja Englan­nin laati­koi­ta­kin on vielä pari–kolmekymmentä purkamatta.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

RUUVI KIRISTYY

Pääluot­ta­mus­mies Ilkka Suvan­nolla on taka­naan jo 30 vuotta lasi­val­mis­tuk­sen parissa. Hän on nähnyt yrityk­sen ja toimia­lan monet mutkat ja hallit­see käytän­nössä useim­mat tehtaan työvaiheet.

– Paljon on tapah­tu­nut. Kun aloi­tin pääluot­ta­mus­mie­henä vuonna 2008, oli vielä kuusi tehdasta ja nyt on kaksi. Ylöjärvi, Lahti ja Forssa lope­tet­tiin ja Nivala myytiin.

Vuonna 1974 alun perin Norla­mexin nimellä perus­te­tulla tehtaalla menee tällä hetkellä hyvin.

– Muuta­maan vuoteen ei ole ollut lomau­tuk­sia eikä yt-neuvot­te­luja. Koko ajan haemme uusia työntekijöitä.

Pääluot­ta­mus­mies Ilkka Suvan­non mukaan Laiti­lan tehtaalla menee hyvin. ”Muuta­maan vuoteen ei ole ollut lomau­tuk­sia eikä yt-neuvot­te­luja. Koko ajan haemme uusia työn­te­ki­jöitä.” KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Vaikka tuotanto kasvaa ja talou­del­li­sesti menee hyvin, mikään ei tunnu riittävän.

– Koko ajan vaadi­taan lisää. Euroo­pan kont­to­rissa seura­taan mitta­reita ja tavoit­teita kiris­te­tään. Konei­den käyt­tö­as­tetta halu­taan parem­maksi ja ihmi­sistä enem­män irti, vaikka jo nyt tehdään kolmea vuoroa. Pehmeitä arvoja mainos­te­taan, mutta tehtaan tasolla niillä ei ole mitään merki­tystä, Suvanto harmittelee.

– Täällä ei juuri huomioida, että ihmi­sille tulee ikää, eikä kaikki voi toimia samalla teholla koko ajan. Onneksi muuta­mia osasai­ra­se­läk­keitä on saatu voimaan ja pari ihmistä on pääs­syt osit­tai­selle varhai­se­läk­keelle. Ne edis­tä­vät jous­ta­vaa eläk­keelle siirtymistä.

Suvan­non pulma­ti­lan­tei­den ratko­mista helpot­taa se, että hänellä on työpa­ri­naan Tampe­reen tehtaan luot­ta­mus­mies, jonka kanssa Suvanto asioi päivittäin.

– Yhdessä kun pähki­tään ongel­mia, tulee aina parem­pia päätöksiä.

Työsuo­je­lun osalta Laiti­lan tehdas on esimer­kil­li­nen. Ruoka­lan valo­tau­lusta vierai­li­ja­kin voi lukea, että Teki­jän vierai­lu­het­kellä tapa­tur­mat­to­mia päiviä on ollut 418. Turval­li­suus on jokai­sen työn­tekijän selkäytimessä.

– Lasi on arvaa­ma­ton mate­ri­aali. Kun sitä kunnioit­taa, ollaan turval­li­suu­dessa jo pitkällä.

30 vuotta lasin parissa antaa Suvan­nolle pers­pek­tii­viä kertoa, mikä on muut­tu­nut tehtaan seinien sisällä eniten.

– Turval­li­suusa­jat­telu on muut­tu­nut täysin. Aika­naan tultiin sandaa­leissa, verk­ka­reissa ja näppy­lä­hans­kat käsissä. Ei ollut minkään­lai­sia suojia, jotka tänä päivänä ovat itses­tään selviä.

HYVÄ PALKKA JA KIVAT TYÖKAVERIT

Senio­ri­teh­tä­vässä toimiva Paula Huppu­nen työs­ken­te­lee Doris-linjalla, jossa lasit viimeis­tel­lään liukuhinnalla.

– Teemme tällä liuku­hih­nalla töitä niin, että jokai­sella on yksi työvaihe. Aiem­min tätä tehtiin niin, että työn­tekijä haki lasin, ja viimeis­teli sen itse alusta loppuun.

Huppu­nen toimii senio­ri­teh­tä­vässä, koska hallit­see monet työteh­tä­vät ja on tottu­nut ratkai­se­maan ongelmatilanteita.

– Siir­ryn paik­kaa­maan aina sinne, missä tarvi­taan. Joka päivä tulee poik­keus­ti­lan­teita, jolloin pitää päät­tää, miten toimi­taan. Vuosien varrella olen oppi­nut sen, miten ongel­mia ratko­taan ja minne mistä­kin asiasta pitää ilmoit­taa. Tämä ei todel­la­kaan ole mitään bulk­ki­tuo­tan­toa, Huppu­nen sanoo.

Jokai­nen työpäivä on erilai­nen ja ratkot­ta­via ongel­mia tulee usein vastaan. Se tekee Paula Huppusen mukaan työstä mielen­kiin­toista. KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Hyvä ilma­piiri ja hyvät työka­ve­rit pitä­vät Pilking­to­nilla pari vuosi­kym­mentä työtä tehneen Huppusen töissä. Vaikka muita­kin töitä olisi tarjolla, ei työpai­kan vaihto ole tullut mieleen.

– Koke­neet ihmi­set ja heidän ammat­ti­tai­tonsa pitä­vät tämän firman pystyssä. He muis­ta­vat asiat pitkältä ajalta, tunte­vat tuot­teet ja sen, mitä asiak­kaat ovat vaatineet.

Miksi nuor­ten kannat­taisi tulla töihin?

– Palkka on hyvin kilpai­lu­ky­kyi­nen, eikä työ ole tylsää tehdas­työtä, Huppu­nen sanoo.

KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

TUULILASIVALMISTUS KESKITTYI PARIIN TEHTAASEEN

Lasia on valmis­tettu Suomessa vuodesta 1681, jolloin Gustav Johan Jung perusti lasi­teh­taan Uuteen­kau­pun­kiin, 20 kilo­met­rin päähän Laiti­lasta. Vain neljä vuotta toimi­neessa tehtaassa valmis­tet­tiin pulloja, kristalli­esineitä ja ikkunalasia.

Auto­la­si­val­mis­tus on keskit­ty­nyt Suomessa muuta­maan suurem­paan tehtaa­seen: Pilking­ton Auto­mo­tive Finlan­din Tampe­reen ja Laiti­lan tehtaille ja Finn Lamexille Laiti­laan sekä pienem­piin kuten Kutti­lan Auto­la­siin. Pilking­to­nin tehtaista Tampere on erikois­tu­nut karkais­tuun lasiin ja Laitila lami­noi­tui­hin laseihin.

Pilking­ton tuli Suomeen vuonna 1975 osta­malla lasiy­ri­tys Lami­non ja 1970-luvun aikana joukon pienem­piä lasia­lan yrityk­siä. Lahden Lasi­teh­taan pääomis­ta­jaksi se nousi vuonna 1988. Vuonna 2002 ostos­lis­talla oli Niva­lassa toimi­nut Keski­poh­jan Lasi ja vuonna 2008 aloi­tet­tiin ikku­na­la­si­tuo­tanto Forssassa.

Tämän jälkeen tuotan­toa on ajettu alas: Lahden Lasi­teh­das suljet­tiin kesällä 2012, Fors­san tehtaan toiminta päät­tyi joulu­kuussa 2012, Niva­lan eris­tys­la­si­teh­das myytiin elokuussa 2014 Best Glass Oy:lle ja samana vuonna suljet­tiin Ylöjär­ven tehdas.

Pilking­ton Auto­mo­tive Finland liit­tyi vuonna 2006 osaksi japa­ni­laista NSG-konser­nia, jonka palve­luk­sessa on 27 000 työntekijää.

PILKINGTON AUTOMOTIVE FINLAND OY

HENKILÖSTÖ 270 Laiti­lassa ja 250 Tampe­reella, joista tuotan­nossa 453 henkeä
LIIKEVAIHTO 114 miljoo­naa euroa (2017)
TUOTANTO Laiti­lassa 145 000 lami­noi­tua tuuli­la­sia vuodessa linja- ja matkai­luau­toi­hin sekä työko­nei­siin kuten puimu­rei­hin trak­to­rei­hin ja harves­te­rei­hin. Yli 90 % vien­tiin, pääasiassa Euroop­paan ja Turk­kiin. Erikoi­suu­tena museoau­to­jen tuulilasit.

TEKSTI JUKKA NORTIO
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ