Vapaalla

Moottorisahauksen SM-kisat: Karsimalla löytyy voittaja

Tässä se sitten ratkeaa, moottorisahauksen Suomen mestaruus vuonna 2018. Sahojen moottorit pärähtävät käyntiin ja visiirit laskeutuvat. Kaksi eniten pisteitä kerryttänyttä miestä hyökkää karsimaan sorvaamalla rakennettuja puunrunkoja.

Heikki Lehtonen mittaa rungon sileyttä karsintasuorituksen jälkeen. Tuomarityöskentelyn pitää olla äärimmäisen tarkkaa, jotta pisteet saadaan laskettua oikein.

Aurinko on päättänyt korventaa hellittämättömin hellelukemin Luston metsämuseon kisakenttää koko päivän. Moottorisahauksen SM-kilpailut ovat keränneet kesäkuisena lauantaina Punkaharjulle 15 suomalaista ja kutsuttuina vierailijoina viisi virolaista kisaajaa.

Lajit ovat puun kaato, oksien karsinta, teräketjun vaihto, runkojen alta-päältäsahaus ja tarkkuuskatkaisu. Lajit ja säännöt ovat samat sekä suomalaisissa että kansainvälisissä kisoissa.

– Tänään täällä ratkeaa Suomen edustus maailmanmestaruuskisoihin, jotka pidetään elokuussa Norjan Lillehammerissa. Toivon, että voittaja saisi yli 1 600 pistettä, mikä olisi kansainvälisestikin kova tulos, toteaa Ari Rautio.

Rautio on järjestävän seuran, Suomen moottorisahauskilpailijat SUMOKI ry:n kilpailutoiminnan johtaja. Suomi on aina taistellut ihan kärkisijoista myös maailmannäyttämöllä. Viimeksi Suomen joukkue toi kirkkaimmat mitalit kotiin Valko-Venäjältä vuonna 2012, muunkin värisiä joukkueet ovat voittaneet, ja henkilökohtaisia mitaleita on tullut vuosikymmenien varrella aivan tavan takaa eri osatehtävistä.

NOPEUS EI YKSIN RIITÄ

Viron pojat lähtevät puun kaatotehtävään, mutta muiden ensimmäisenä kilpailulajina on teräketjun vaihto eli laipan kääntö. Teollisuusliiton Jari Sirviö tuomaroi tätä lajia, sillä liitto on tiiviisti mukana kisajärjestelyissä. Kilpailuillahan saadaan koko alalle näkyvyyttä ja kehitetään metsureiden taitoja.

Sirviö katsastaa tarkkaan kilpailijan kädet ja sahan ennen lähtömerkkiä. Salamannopea pitäisi olla, mutta kiire ei saisi johtaa tuhraamiseen tai tunarointiin; jos suorituksen aikana saa ketjusta haavoja käsiinsä, rapsahtaa kisaajalle miinuspisteitä.

Teräketjun vaihdossa kilpailija painaa itse suorituksen jälkeen ajanlaskunappulaa.

Nopeus ei pelkästään ratkaise teräketjun vaihdon pisteitä. Käsiin ei saa tulla haavoja, sillä niistä rapsahtaa miinuspisteitä.

Asialleen vihkiytyneet kilpailijat kantavat moottorisahansa asuntoonkin.

– Minä hirmun tarkkaan puhistelen bensat ja tuon sahan eteiseen, siinä pystyy hyvin harjoittelemaan, paljastaa SM-kisojen yksi menestyjä ja konkari, Vesa Kurki.

Kurki oli mukana Valko-Venäjän kisojen voittajajoukkueessa. Mutta lopputulosta ei voi taata edes maailmanmestareille. Kaikissa osatehtävissä pitäisi onnistua, vaikka osatehtävien enimmäispistemäärät vaihtelevatkin puun kaadon 600 pisteestä teräketjun vaihdon 130 pisteeseen.

– Eihän tuo oma suoritus tyydytä, pieniä takerruksia tuli. Teräketjun vaihdossa menetin pari sekuntia, sahan osat jumittivat, Kurki toteaa.

Alta-päältäsahauksessa tukista irrotetaan puukiekko ensin alhaalta päin aloittaen, toisessa tukissa taas ylhäältä päin aloittaen, eikä kynnystä saa tulla. Ja kulman pitäisi olla suora.

Alta-päältäsahauksessa puupölkkyjen raidat määrittelevät osaltaan suoritustarkkuuden onnistumista.

Alta-päältäsahauksen pisteisiin vaikuttaa myös nopeus, tahtia näyttämässä Juho Paananen.

Toinen konkari, Jarmo Laatikainen, on hänkin esimerkki, että metsurien taitokisassa vaaditaan paljon joka lajissa. Myös varusteet ratkaisevat.

– Kynnystä jäi, sanomista tuli. Aika ei ratkaise niin paljon. Ei ollut oikein teräketjua, joka olisi käynyt tuohon puuhun. Puuta on monenlaista, ja tänään oli hirmun sitkeetä kuusta. Tämä on vähän välineurheilua, Laatikainen toteaa.

Alta-päältäsahauksessa lienee Kurjella ollut jonkinlaista ramppikuumetta.

– Kun olin vielä ykkösenä, oli siinä suorituspaineita. Herkkä laji on tuo alta-päältäsahaus.

HARJOITUS TEKEE MESTARIN

Mikä tuo Virosta kilpailijoita Suomeen?

– Kova taso. Maailman kärkeä on Suomen joukkue, kehuu Anto Laas.

– Enemmän pitäisi harjoitella. Nyt kun istutuskausi on menossa, en ole oikein kerennyt. Tähtäilen ensi vuoteen, kun uusi MM-kausi on alkanut. Harjoittelua pitää tehdä vuoden ympäri, samoja kuin täälläkin.

Anto Laas kertoo vaihtaneensa metsäkonepuolelta takaisin metsuriksi kilpasahauksen takia. ”Urheilu voitti”. Lustolla miestä kannustavat puoliso Triin Vares ja perheen nuorin lapsi, 2,5‑vuotias Mikk.

Orivedellä asuva, erinomaista suomea puhuva ja siksi virolaisjoukkueen edusmiehenä toimiva Laas vilkaisee yllämme porottavaa aurinkoa ja lohkaisee, että uimarannallekin pitää olla moottorisaha mukaan harjoittelemista varten, jopa sitä kaikista yksinkertaisinta osatehtävää eli laipan kääntöä ajatellen.

– Pöytä siihen vaan rantaan pystyyn ja harjoittelemaan. Ja tietysti turvavarusteet päällä, kuten kuuluukin, mies virnistää.

Jukka Kylliäinen arvelee, että hänellä on takana jo ainakin 30 SM-kisat. Veri vetää kisoihin edelleen, sillä kilpailuista on muodostunut tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Samalla pystyy näkemään, missä alan kehitys menee ja miten omat taidot vertautuvat muihin. Jotain helpotusta konkarius tuo.

– Silloin kun laji oli pinnalla omassa elämässä, harjoittelin monta kertaa viikossa. Nyt saattaa olla, että kisojen alla käydään muutama kierros läpi. Nythän ei tarvitse enää opetella mitään uusia, toistetaan vaan kilpailusuoritusta. Se on sitä kokemuksen tuomaa etua.

Ihan perinteistä vaivannäköäkin kilpasahauksen harjoittelu vaatii. Jostain täytyy hankkia ne sorvatut puunrungot, joihin kiinnitetään sorvattuja puupulikoita, ja sen karsintakentän pitää olla talvellakin puhtaana lumesta. Samaten tarkkuuskatkaisun ja alta-päältäsahauksen pölkyt pitää sorvauttaa ja tuoda johonkin halliin katon alle. Ellei kilpailija sitten halaja hoitaa harjoittelua ihan luomuna lumisessa metsässä, joka kipristelee tuimassa pakkasessa.

Kaatotehtävää suorittamassa Juho Tähkänen. Pisteisiin vaikuttaa myös se, miten hyvin jäljelle jäävä kanto täyttää vaatimukset.

Aiemmin kaatotehtävä suoritettiin metsässä. Nyt se tapahtuu useimmiten mastokaatona kilpakentällä, jotta yleisö pääsee helposti näkemään suoritukset.

LAJIN TULEVAISUUS?

Hämeen ammatti-instituutista Hamista eli tuttavallisesti Evolta oli saapunut neljän nuoren miehen intoutunut joukkue. Muutamien vuosien notkahduksen jälkeen lajilla taitaa olla Suomessakin tulevaisuutta.

Jukka Kylliäinen tietää, että nuorten ei tarvitse enää lähteä aivan tyhjästä. Taitojen salailua ei Kylliäisen mukaan enää ole – kuten kisailijoiden keskuudessa vielä männävuosina oli tapana – ja nuorilla evolaisillakin oli erittäin hyvät sahat ja varusteet. Kylliäinen on itsekin käynyt Evon opiskelijoille kilpasahauksen jaloja taitoja neuvomassa.

Metsuriopiskelijat Eemil Mäkelä (vas.), Lasse Nikkilä, Ilmari Aho ja Kasimir Kannisto saapuivat Evolta osallistuakseen ensimmäistä kertaa moottorisahauksen SM-kilpailuihin.

Lajin harjoittelua helpottamaan on kehitetty myös niin sanottu laserkaato. Tavanomaisesti puun kaatotehtävässä oikea puunrunko pitää yrittää kaataa mahdollisimman tarkkaan 15 metrin etäisyydellä olevaan paaluun. Nopeus, osuman tarkkuus ja jäljelle jäävän kannon laatu ratkaisevat pisteet. Laserkaadossa matalaan pölkkyyn tehdyt kaatosahaukset ja osuman tarkkuus merkkipaaluun mitataan laserilla.

Ja mitä tuumaa Evon joukkueen 16-vuotias Kasimir Kannisto, miltä kilpaileminen maistuu?

– Minusta tuntuu, että jatkan koulun loputtuakin tätä kisatoimintaa. Laitan oman sahan, koska olen innostunut ja tämä tuntuu omalta jutulta.

Kasimir Kannisto on erikoisen tyytyväinen kaatotehtävän onnistumiseen, sillä Evon metsuriopiskelija ei ollut aiemmin suorittanut tehtävää mastokaatona. Laserkaatoa hän on päässyt Evolla harjoittelemaan.

Koko metsurin ammatti lienee Kannistolle oma juttu.

– Yläasteella kasiluokalla suunnittelin, että mihinkähän sitä lähtisi opiskelemaan. Opinto-ohjaaja heitti ilmoille, että minä en ole mikään toimistoihminen, koska tykkään olla luonnossa ja ulkona. Kävin sitten Evolla tutustumassa ja tykkäsin tosi paljon. Olen viihtynyt enkä yhtään ole katunut.

– Minusta tuntuu, että tulevaisuudessa pihapuun kaadot ja erikoiskohteet ovat enemmän minun juttuani. Kiinnostaa noi pahat paikat, kiipeily ja arboristihommat.

Entäs se koko kilpailun viimeinen laji, se mies miestä vastaan karsinta? Kukas sen voitti?

– Hyvältähän voittaminen aina tuntuu, tämä oli minun 11 mestaruuteni, toteaa Jukka Perämäki.