Mootto­ri­sa­hauksen SM-kisat: Karsi­malla löytyy voittaja

Tässä se sitten ratkeaa, mootto­ri­sa­hauksen Suomen mesta­ruus vuonna 2018. Sahojen moottorit päräh­tävät käyntiin ja visiirit laskeu­tuvat. Kaksi eniten pisteitä kerryt­tä­nyttä miestä hyökkää karsi­maan sorvaa­malla raken­net­tuja puunrunkoja.

Aurinko on päättänyt korventaa hellit­tä­mät­tömin helle­lu­kemin Luston metsä­museon kisakenttää koko päivän. Mootto­ri­sa­hauksen SM-kilpailut ovat kerän­neet kesäkui­sena lauan­taina Punka­har­julle 15 suoma­laista ja kutsut­tuina vierai­li­joina viisi virolaista kisaajaa.

Lajit ovat puun kaato, oksien karsinta, teräketjun vaihto, runkojen alta-päältä­sa­haus ja tarkkuus­kat­kaisu. Lajit ja säännöt ovat samat sekä suoma­lai­sissa että kansain­vä­li­sissä kisoissa.

– Tänään täällä ratkeaa Suomen edustus maail­man­mes­ta­ruus­ki­soihin, jotka pidetään elokuussa Norjan Lille­ham­me­rissa. Toivon, että voittaja saisi yli 1 600 pistettä, mikä olisi kansain­vä­li­ses­tikin kova tulos, toteaa Ari Rautio.

Rautio on järjes­tävän seuran, Suomen mootto­ri­sa­haus­kil­pai­lijat SUMOKI ry:n kilpai­lu­toi­minnan johtaja. Suomi on aina taistellut ihan kärki­si­joista myös maail­man­näyt­tä­möllä. Viimeksi Suomen joukkue toi kirkkaimmat mitalit kotiin Valko-Venäjältä vuonna 2012, muunkin värisiä joukkueet ovat voitta­neet, ja henki­lö­koh­taisia mitaleita on tullut vuosi­kym­me­nien varrella aivan tavan takaa eri osatehtävistä.

NOPEUS EI YKSIN RIITÄ

Viron pojat lähtevät puun kaato­teh­tä­vään, mutta muiden ensim­mäi­senä kilpai­lu­la­jina on teräketjun vaihto eli laipan kääntö. Teolli­suus­liiton Jari Sirviö tuomaroi tätä lajia, sillä liitto on tiiviisti mukana kisajär­jes­te­lyissä. Kilpai­luil­lahan saadaan koko alalle näkyvyyttä ja kehite­tään metsu­reiden taitoja.

Sirviö katsastaa tarkkaan kilpai­lijan kädet ja sahan ennen lähtö­merkkiä. Salaman­nopea pitäisi olla, mutta kiire ei saisi johtaa tuhraa­mi­seen tai tunaroin­tiin; jos suori­tuksen aikana saa ketjusta haavoja käsiinsä, rapsahtaa kisaa­jalle miinuspisteitä.

Asial­leen vihkiy­ty­neet kilpai­lijat kantavat mootto­ri­sa­hansa asuntoonkin.

– Minä hirmun tarkkaan puhis­telen bensat ja tuon sahan eteiseen, siinä pystyy hyvin harjoit­te­le­maan, paljastaa SM-kisojen yksi menes­tyjä ja konkari, Vesa Kurki.

Kurki oli mukana Valko-Venäjän kisojen voitta­ja­jouk­ku­eessa. Mutta loppu­tu­losta ei voi taata edes maail­man­mes­ta­reille. Kaikissa osateh­tä­vissä pitäisi onnistua, vaikka osateh­tä­vien enimmäis­pis­te­määrät vaihte­le­vatkin puun kaadon 600 pisteestä teräketjun vaihdon 130 pisteeseen.

– Eihän tuo oma suoritus tyydytä, pieniä taker­ruksia tuli. Teräketjun vaihdossa menetin pari sekuntia, sahan osat jumit­tivat, Kurki toteaa.

Alta-päältä­sa­hauk­sessa tukista irrote­taan puukiekko ensin alhaalta päin aloit­taen, toisessa tukissa taas ylhäältä päin aloit­taen, eikä kynnystä saa tulla. Ja kulman pitäisi olla suora.

Toinen konkari, Jarmo Laati­kainen, on hänkin esimerkki, että metsu­rien taito­ki­sassa vaadi­taan paljon joka lajissa. Myös varus­teet ratkaisevat.

– Kynnystä jäi, sanomista tuli. Aika ei ratkaise niin paljon. Ei ollut oikein teräketjua, joka olisi käynyt tuohon puuhun. Puuta on monen­laista, ja tänään oli hirmun sitkeetä kuusta. Tämä on vähän välineur­heilua, Laati­kainen toteaa.

Alta-päältä­sa­hauk­sessa lienee Kurjella ollut jonkin­laista ramppikuumetta.

– Kun olin vielä ykkösenä, oli siinä suori­tus­pai­neita. Herkkä laji on tuo alta-päältäsahaus.

HARJOITUS TEKEE MESTARIN

Mikä tuo Virosta kilpai­li­joita Suomeen?

– Kova taso. Maailman kärkeä on Suomen joukkue, kehuu Anto Laas.

– Enemmän pitäisi harjoi­tella. Nyt kun istutus­kausi on menossa, en ole oikein kerennyt. Tähtäilen ensi vuoteen, kun uusi MM-kausi on alkanut. Harjoit­telua pitää tehdä vuoden ympäri, samoja kuin täälläkin.

Orive­dellä asuva, erinomaista suomea puhuva ja siksi virolais­jouk­kueen edusmie­henä toimiva Laas vilkaisee yllämme porot­tavaa aurinkoa ja lohkaisee, että uimaran­nal­lekin pitää olla mootto­ri­saha mukaan harjoit­te­le­mista varten, jopa sitä kaikista yksin­ker­tai­sinta osateh­tävää eli laipan kääntöä ajatellen.

– Pöytä siihen vaan rantaan pystyyn ja harjoit­te­le­maan. Ja tietysti turva­va­rus­teet päällä, kuten kuuluukin, mies virnistää.

Jukka Kylliäinen arvelee, että hänellä on takana jo ainakin 30 SM-kisat. Veri vetää kisoihin edelleen, sillä kilpai­luista on muodos­tunut tärkeä sosiaa­linen tapah­tuma. Samalla pystyy näkemään, missä alan kehitys menee ja miten omat taidot vertau­tuvat muihin. Jotain helpo­tusta konka­rius tuo.

– Silloin kun laji oli pinnalla omassa elämässä, harjoit­telin monta kertaa viikossa. Nyt saattaa olla, että kisojen alla käydään muutama kierros läpi. Nythän ei tarvitse enää opetella mitään uusia, toiste­taan vaan kilpai­lusuo­ri­tusta. Se on sitä kokemuksen tuomaa etua.

Ihan perin­teistä vaivan­nä­köäkin kilpa­sa­hauksen harjoit­telu vaatii. Jostain täytyy hankkia ne sorvatut puunrungot, joihin kiinni­te­tään sorvat­tuja puupu­li­koita, ja sen karsin­ta­kentän pitää olla talvel­lakin puhtaana lumesta. Samaten tarkkuus­kat­kaisun ja alta-päältä­sa­hauksen pölkyt pitää sorvauttaa ja tuoda johonkin halliin katon alle. Ellei kilpai­lija sitten halaja hoitaa harjoit­telua ihan luomuna lumisessa metsässä, joka kipris­telee tuimassa pakkasessa.

LAJIN TULEVAISUUS?

Hämeen ammatti-insti­tuu­tista Hamista eli tutta­val­li­sesti Evolta oli saapunut neljän nuoren miehen intou­tunut joukkue. Muuta­mien vuosien notkah­duksen jälkeen lajilla taitaa olla Suomes­sakin tulevaisuutta.

Jukka Kylliäinen tietää, että nuorten ei tarvitse enää lähteä aivan tyhjästä. Taitojen salailua ei Kylliäisen mukaan enää ole – kuten kisai­li­joiden keskuu­dessa vielä männä­vuo­sina oli tapana – ja nuorilla evolai­sil­lakin oli erittäin hyvät sahat ja varus­teet. Kylliäinen on itsekin käynyt Evon opiske­li­joille kilpa­sa­hauksen jaloja taitoja neuvomassa.

Lajin harjoit­telua helpot­ta­maan on kehitetty myös niin sanottu laser­kaato. Tavan­omai­sesti puun kaato­teh­tä­vässä oikea puunrunko pitää yrittää kaataa mahdol­li­simman tarkkaan 15 metrin etäisyy­dellä olevaan paaluun. Nopeus, osuman tarkkuus ja jäljelle jäävän kannon laatu ratkai­sevat pisteet. Laser­kaa­dossa matalaan pölkkyyn tehdyt kaato­sa­haukset ja osuman tarkkuus merkki­paa­luun mitataan laserilla.

Ja mitä tuumaa Evon joukkueen 16-vuotias Kasimir Kannisto, miltä kilpai­le­minen maistuu?

– Minusta tuntuu, että jatkan koulun loput­tuakin tätä kisatoi­mintaa. Laitan oman sahan, koska olen innos­tunut ja tämä tuntuu omalta jutulta.

Koko metsurin ammatti lienee Kannis­tolle oma juttu.

– Yläas­teella kasiluo­kalla suunnit­telin, että mihin­kähän sitä lähtisi opiske­le­maan. Opinto-ohjaaja heitti ilmoille, että minä en ole mikään toimis­toih­minen, koska tykkään olla luonnossa ja ulkona. Kävin sitten Evolla tutus­tu­massa ja tykkäsin tosi paljon. Olen viihtynyt enkä yhtään ole katunut.

– Minusta tuntuu, että tulevai­suu­dessa pihapuun kaadot ja erikois­koh­teet ovat enemmän minun juttuani. Kiinnostaa noi pahat paikat, kiipeily ja arboristihommat.

Entäs se koko kilpailun viimeinen laji, se mies miestä vastaan karsinta? Kukas sen voitti?

– Hyväl­tähän voitta­minen aina tuntuu, tämä oli minun 11 mesta­ruu­teni, toteaa Jukka Perämäki.

MOOTTORISAHAUKSEN SM-KISAT

Mitalistit:

1. Jukka Perämäki (1 656 pistettä)
2. Juho Paananen (1 625)
3. Juho Tähkänen (1 611)

Norjan maail­man­mes­ta­ruus­ki­sojen Pro-sarjan kolmi­hen­ki­seen joukku­ee­seen valit­tiin myös SM-kisojen nelonen Esa Tumelius, sillä Tähkänen saa vielä kilpailla juniori- eli alle 24-vuotiaiden sarjassa.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JA VIDEO MARKKU TISSARINEN