KATSAUS: Kaivostoiminta törmää luontoarvoihin

teollisuusliitto

Kaivosteollisuuden edut ja luontoarvot joutuvat vastakkain, kun Suomesta tehdään Euroopan kaivosteollisuuden mallimaa.

Maailmantalouden hyvä vire ja metallin hintojen nousu ovat nostaneet Suomen malmivarat kansainvälisten kaivosyhtiöiden kasvavan kiinnostuksen kohteeksi. Ei siis ihme, että suomalaiskaivoksista louhittiin viime vuonna yli 20 kertaa enemmän kiveä kuin alan matalasuhdanteessa vuosina 2004–2005.

Kaivostoiminta sai vauhtia myös malminetsinnän ja kairausten lisääntymisen sekä lupahakemusten määrän kasvusta. Suomen pinta-alasta on noin seitsemäsosa tavalla tai toisella kaivosyhtiöiden varaamaa. Varaus tarkoittaa lievemmillään etuoikeutta hakea myöhemmin malminetsintälupaa ja vahvimmillaan Turvatekniikankeskus Tukesin myöntämää kaivoslupaa.

– Kaivosinvestoinnit lähtevät juuri nyt liikkeelle. Ne ovat olemassa olevien kaivosten eliniän pidentämistä tai tuotannon nostamista, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela sanoo.

Suurinvestointeja on liuta: Outokummun Kemin kaivokseen 250 miljoonaa, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivokseen 160 miljoonaa, Bolidenin Kevitsan kaivoksen kapasiteetin nostoon 80 miljoonaa sekä Terrafamen Talvivaaran jalostuslaitoksen akkukemikaalien tuotantoon 150 miljoonaa euroa.

KAUKANA VAATIMUKSISTA

Alan vahva nousu on nostanut lähes jokaisella paikkakunnalla kysymykset kaivosyhtiöiden vastuullisuudesta ja luontoarvojen suojaamisesta.

– Kaikki osapuolet tietävät, että erilaiset intressit pitää jollakin tavalla sovittaa yhteen. Siihen ei ole mitään oikopolkua, eikä vahvemman etuoikeutta. Yhteistyötä tehdään kaivosyhtiöiden, useiden viranomaistahojen ja Metsähallituksen kanssa, Suomela vakuuttaa.

Kaivosala on Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntijan Otto Bruunin mukaan vielä kaukana niistä vaatimuksista, joita yhteiskunnassa tulisi asettaa vastuulliselle toiminnalle.

– Suurin osa Suomessa toimivista kaivoksista rikkoo ympäristölupiaan tai toimii harmaalla vyöhykkeellä. Yritykset eivät pääse edes nykyisiin vaatimustasoihin. Toisaalta meillä on luonnon kantokyvyn kannalta tarve jopa kiristää nykyisiä vaatimuksia, Bruun sanoo.

HANKALAT OLOSUHTEET

Kaivostoiminnalle on tyypillistä, että siinä käsitellään isoja kivimassoja, jotta toiminta saadaan kannattavaksi. Toinen erityispiirre erityisesti sulfidimalmikaivoksilla on kaivannaisjätteen eli sivukiven ja rikastushiekan reaktiivisuus ja se, kuinka se hallitaan pilaamatta ympäristöä. Kolmas ongelmia aiheuttava asia Suomessa on se, että sadetta tulee enemmän kuin vettä haihtuu.

– Tiivistetysti voisi sanoa, että suomalaisten kaivosten ominaispiirre ympäristöasioissa on suurten mittakaavojen prosessien hallinta kosteassa ympäristössä, kertoo Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) kaivosympäristöasioiden tutkimusprofessori Tommi Kauppila. Hän vastaa GTK:ssa tieteellisestä tutkimuksesta, joka liittyy kaivosten ympäristövaikutuksiin ja siihen, miten kaivostoiminnan vastuullista ympäristötoimintaa voidaan kehittää.

Kaivosten käyttöaika tunnetaan ennakkoon suunnilleen samaan tapaan kuin ydinvoimaloiden. Samalla tavalla myös kaivoksen sulkemiseen liittyy oma problematiikkansa.

Kun kaivos perustetaan, sen kannattavuuslaskelmiin pitää sisällyttää myös sulkemiskustannukset sekä ne kustannukset, jotka tulevat vielä sulkemisen jälkeen.

– Nykyisin toimitaan niin, että kaivosta suljetaan samalla kun se on toiminnassa. Sulkemiskustannuksia voidaan kattaa samalla kun kaivos vielä tuottaa rahaa. Näin vähennetään lopullisia sulkemisvastuita, Kauppila sanoo.

Kun kaivoksen toiminta loppuu, on kaivosyhtiö velvollinen huolehtimaan sekä kaivoksen että sen jätekasojen siivouksesta. Alalle on tullut uusia vakuusvaatimuksia ja olemassa olevia vakuusvaatimuksia on korotettu.

Kaivoksiin liittyy GTK:n Kauppilan mukaan nykyään ylläpitosuunnitelma eli care and maintenance plan, jolla varaudutaan siihen, että laskusuhdanteessa kaivos voidaan ajaa alas, mutta samalla sen toimintaa ylläpidetään niin, että se voidaan käynnistää helposti uudelleen.

Kaivosten sulkeminen ei aina onnistu suunnitelmien mukaan. Nivalassa sijaitseva Hituran kaivos on varoittava esimerkki. Sen kanadalaisomistaja Belvedere Mining meni konkurssiin, ja kaivos ajautui Suomen valtion haltuun. Sulkemiseen oli varattu kaksi miljoonaa euroa, mikä ei riittänyt. Nyt sulkemiseen palaa verovaroja jopa 20 miljoonaa euroa.

VUOSIKYMMENTEN VALUMAT

Suomalaisten kaivosten suurimmat ongelmat liittyvät ympäristöön kulkeutuviin haitta-aineisiin. Tämä on ongelma sekä kaivosten toiminnan aikana, että niiden sulkemisen jälkeen, jolloin kaivosten jätekasoilta saattaa vuotaa haitta-aineita vuosikymmeniä ympäristöön.

– Teknisiä ratkaisumalleja on olemassa, mutta niitä ei haluta ottaa käyttöön, koska ne maksavat, Bruun sanoo.

Suomessa olevat reilut kymmenen metallimalmikaivosta tuottavat Bruunin mukaan kolme neljännestä koko Suomen jätemäärästä.

– Kiertotalouden näkökulmasta tällainen jätetuotanto, joka on lisäksi pitkäaikainen ympäristöhaitta, ei ole millään tavalla kestävällä pohjalla. Jätevuorten peittämät maa-alueet ovat pois muulta järkevältä maankäytöltä. Tämä on merkittävää energian ja resurssien tuhlausta.

Sulfidisten kaivosten happamat valumavedet ovat suomalaiskaivosten tyypillinen ongelma. Kun rikkipitoinen sivukivi joutuu kosketuksiin ilman ja veden kanssa, se rapautuu ja rikki hapettuu rikkihapoksi. Se liuottaa vaarallisia raskasmetalleja, jotka vaarantavat sekä pinta- että pohjavesiä.

– Happamien valumavesien aiheuttamat haitat ovat Ruotsin valtion tilintarkastusviranomaisten mukaan tuhatvuotinen rasite, jota kaivosyhtiöt eivät ole ottaneet millään tavalla huomioon omissa laskelmissaan. Tätä asiaa ei ole Suomessakaan hoidettu millään tavalla, Bruun sanoo.

KANSALAISMIELIPIDE HUOLENAIHEENA

Kaivostoiminnan tyypillinen piirre on sen herkkyys maailmantalouden vaihteluille. Pienikin taloudellinen tai poliittinen epävarmuus heijastuu välittömästi metallien hintoihin, sitä kautta kaivosyhtiöiden kannattavuuteen ja edelleen keskusteluihin kaivosten sulkemisesta.

– Suhdannesykli on nopeutunut. Se vaikeuttaa yritysten toimintaa. Erityisesti uusien kaivosten perustaminen on riskialtista. Jos kaivoksen aloitus sattuu siihen kohtaa, kun hinnat syöksyvät, voi käydä huonosti, Suomela sanoo.

Kansalaisten suhtautuminen kaivoksiin on alalle toinen huolenaihe.

– Jos haluamme käyttää yhä enemmän sähköä ja akkukäyttöisiä laitteita, pitää meidän hyväksyä se, että laitteisiin tarvittavia raaka-aineita myös tuotetaan. Luonnonsuojelun ja kaivosteollisuuden edut on punnittava ja sovitettava yhteen, Suomela sanoo.

13 000 työpaikkaa

Kaivosalalla ja malminetsinnässä työskentelee suoranaisesti noin 6 500 työtekijää ja saman verran välillisissä tehtävissä. Työntekijämäärä on nyt suunnilleen sama kuin 1980-luvulla, jolloin Outokummun kaivokset työllistivät leijonanosan suomalaisista mainareista.

Alalla ei ole ollut toistaiseksi samanlaista pulaa työvoimasta kuin muilla aloilla. Ala on kouluttanut itse työvoimaa juuri niihin tehtäviin, joihin on ollut tarve. Nyt tilanne on muuttumassa erityisesti erikoisaloilla. Esimerkiksi kaivoskoneiden tekniikan hallitsevista sähköautomaatioasentajista alkaa olla pula.

– Nyt kun investoidaan yli puolella miljardilla, herää kysymys löytyykö rakentajia. Kun kaivokset valmistuvat, voi olla että spesialisteista tulee pula, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Alan edelläkävijäyritykset ovat kokeilleet erilaisia robottiratkaisuja ja kauko-ohjattavia laitteita, mutta niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä työllisyydelle lähivuosina. Automatiikka lisääntyy ja monipuolistuu, mikä parantaa osaltaan kaivosten tuottavuutta.

– Kaivoksemme ovat jo nyt erittäin tehokkaita, kun töitä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa, Suomela sanoo.

 

Suomesta uusi Kongo?

Suomi on valittu toimialaa seuraavan Fraser-instituutin listassa viime vuosina maailman houkuttelevimmaksi maaksi kaivosyhtiöille. Onko lainsäädäntömme niin löysä, että Suomi on houkuttelevampi kuin esimerkiksi Kongo?

– Fraserin listan kärjessä ei ole löysän lainsäädännön maita vaan päinvastoin kehittyneet teollisuusmaat. Kaivosyhtiöt haluavat kunnollisen ympäristölainsäädännön ja viranomaiset, joilla on kyky valvoa lakien noudattamista. Kaivosyhtiön omistajat vaativat yhtiöiden johdolta, että toiminta on vastuullista. Se on osa kaivosyhtiöiden riskienhallintaa, Geologisen tutkimuskeskuksen Kauppila sanoo.

Lainsäädännön ja tunnollisten virkamiesten lisäksi Suomen houkuttelevuutta lisää poliittinen vakaus ja se, että meillä on kattavat tiedot maamme geologiasta. Yli vuosisadan jatkunut laaja malminetsintä on tuottanut valtavan datavarannon kallioperästä.

Suomen luonnonsuojeluliiton Bruunin mukaan Suomesta on tehty tietoisesti houkutteleva kohde kaivosinvestoinneille. Tämä johtaa siihen, että Suomeen avataan helposti suhdannekaivoksia, joiden kannattavuus ei kanna laskusuhdanteen yli.

– Suomeen on halpaa ja helppoa investoida, eikä se ole sattumaa. Säätely on suosiollista ja kaivosyhtiöitä koskevat vaatimukset ovat vähäisiä. Niinpä kaivosalan ei tarvitse kantaa ”saastuttaja maksaa” -periaatetta. Meillä on myös kehittymätön kaivosverotus, Bruun sanoo.

Seuraukset on nähty useampina konkurssikaivoksina, kun riskit ovat realisoituneet. Talvivaaran lisäksi muun muassa Ylläksen alueella sijaitseva Hannukaisen esiintymä on konkurssin kautta vaihtanut omistajaa ja Sodankylän Pahtavaaran kaivos on kaatunut useamman kerran uusien omistajien syliin.

 

Kaivoksia suunnitellaan Natura-alueille

Viiankiaapa. KUVA TIMO LINDHOLM

Parin viime vuoden aikana malminetsintää ja kairauksia on tehty luonnonsuojelu- ja jopa EU:n määrittelemillä Natura-alueilla. Tunnetuin kohde on Sodankylän Viiankiaavan alueelle kaavailtu Sakatin nikkeli-kuparikaivos.

– Lainsäädäntöä pitäisi ehdottomasti vahvistaa niin, etteivät nämä alueet jäisi peruuttamattomasti kaivostoiminnan jalkoihin. Kaivostoiminnasta seuraavat maankäytön muutokset ja vesistövaikutukset aiheuttavat globaalisti luonnossa esiintyvien lajien katoa ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Suomessa tämä voitaisiin estää, Suomen luonnonsuojeluliiton Bruun sanoo.

Toimialan etujärjestön näkökulmasta kaivostoiminta Natura-alueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä vaatii jo nyt runsaasti lupia. Kaivostoimintaan luvan antavan Turvatekniikankeskus Tukesin lisäksi vaaditaan luonnonsuojelulainmukainen lupa ely-keskukselta sekä Metsähallitukselta alueen haltijan lupa.

– Lupaprosessit vaativat paljon aikaa, rahaa ja viitseliäisyyttä. Tarvitaan hyvin paljon töitä ennen kuin kaivostoiminta voidaan Natura-alueilla aloittaa, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Vaikka kaivostoiminnalla on luonnonsuojelun näkökulmasta paljon kielteisiä vaikutuksia, ei Bruun anna lähtöpasseja kaivosyhtiöille.

– Jos toimintaa halutaan Suomessa jatkaa ja kehittää, lainsäädännön pitää olla korkeammalla tasolla ja kaivosverotuksella pitäisi huolehtia siitä, että investoinnit ovat kestävän kehityksen mukaisia. Toiminnan jälkihoidolle asetettavat vakuudet pitäisi olla nykyistä suuremmat, Bruun sanoo.

 

Ulkomaisia pääomia tarvitaan

Kaivoslaki määrää, että malmiesiintymän löytäjällä on oikeus esiintymään. Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka kaivostoimintaan. Jos kunta päättää, että alue sopiikin paremmin muuhun käyttöön, ei kaivostoimintaa kovin helposti voida käynnistää.

– Ei pidä enää paikkansa, että iso paha kaivosyhtiö vie metsäsi. Pitkät lupaprosessit ovat maanomistajille isompi ongelma. Voi mennä kymmenenkin vuotta, ennen kuin saadaan varmuus, tuleeko kaivos lopulta vai ei, Kaivosteollisuus ry:n Suomela sanoo.

Suomalaista kallioperää kaivaa joukko isoja kansainvälisiä kaivosyhtiöitä suomalaisten Outokummun, Terrafamen, Nordkalkin ja litiumkaivosta Kaustisille perustavan Keliberin rinnalla. Herää kysymys, miksi arvokkaan uusiutumattoman kansallisvarallisuuden ja siitä saatavan hyödyn annetaan valua ulos maasta.

Perussyynä on raha: Uuden kaivoksen perustamiseen vaaditaan useiden satojen miljoonien eurojen riskisijoitukset, eikä Suomesta niitä hevin löydy.

– Ala on hyvin riskialtista: kun menee hyvin, rahaa löytyy malminetsintään, mutta kun suhdanteet vaihtuvat, rahahanat menevät nopeasti kiinni. Tällöin pitää olla mahdollisuus jättää hanke lepäämään pitkäksikin aikaa odottamaan parempia aikoja, Suomela sanoo.

 

TEKSTI JUKKA NORTIO