Auto­jen sähköis­ty­mi­nen muut­taa asen­ta­jan työtä – jopa tuuli­la­sista yhteys tietokoneeseen

Nyky­au­to­jen elekt­ro­niikka tarkoit­taa paljon muuta­kin kuin sähköik­ku­noita ja penkin­läm­mi­tintä. Suurin osa elekt­ro­nii­kasta on yhtey­dessä ajotie­to­ko­nee­seen, joka tekee muuta­kin kuin näyt­tää keski­mää­räi­sen kulu­tuk­sen ja lämpö­ti­lan. Jopa tuuli­lasi sisäl­tää elekt­ro­niik­kaa. Asen­ta­jiin kohdis­tuu­kin aivan uuden­lai­sia vaatimuksia.

Tuuli­la­sissa on särö, taus­ta­peili on rikki ja oikean etupyö­rän loka­suoja on irron­nut. Peura­ko­la­riin joutu­nut henki­lö­auto on korjat­ta­vana BN Bilser­vice ‑auto­kor­jaa­molla Tammi­saa­ressa. Vahin­got näyt­tä­vät huomat­ta­vilta, mutta auto­na­sen­taja ja vara­luot­ta­mus­mies Mikael Flink vakuut­taa, että kyseessä on pienehkö eläin­tör­mäys ja korjauk­set hoitu­vat yhden työpäi­vän aikana.

– Laite­taan uusi tuuli­lasi ja taus­ta­peili ja oikais­taan toinen etuovi. Puskuri ja valot olivat täysin kunnossa. Tämä on kuuden–seitsemän tunnin työ, hän arvioi.

Flink pujot­taa metal­li­lan­gan tuuli­la­sin alle ja kiin­nit­tää lasin sisä­puo­lelle kaksi vins­siä, joissa on suuret imuku­pit. Hän kiin­nit­tää langan vins­sei­hin ja alkaa jännit­tää lankaa, joka leik­kaa vähi­tel­len liiman lasin reunoilta. Sen jälkeen vaurioi­tu­neen tuuli­la­sin voi vain nostaa pois. Flin­kin mukaan tuuli­la­sin vaihto on help­poa, mutta nyky­au­to­jen tuuli­la­sit ovat usein erit­täin kalliita.

– Monet tuuli­la­sin­vaih­dot ovat nyky­ään vakuu­tus­asioita, koska ne ovat uusissa autoissa niin kalliita. Ne ovat osa kanta­vaa raken­netta ja niissä on paljon tekniik­kaa, kuten tunnis­ti­mia ja lämmit­ti­miä, hän selittää.

Flink työs­ken­te­lee yksin pelti­kor­jaa­molla, joka sijait­see toisella puolella pihaa kuin varsi­nai­nen korjaamo. Hän korjaa kola­reissa vahin­goit­tu­neita ajoneu­voja, joten hänen päivit­täi­siin tehtä­viinsä kuuluu muun muassa runko­jen, etu- ja taka­päi­den ja pinto­jen oikaisu ja vaurioi­tu­nei­den osien vaih­dot. Kola­rissa olleen auton korjaa­mi­nen ei kuiten­kaan ole aina kannattavaa.

– Jos kyseessä on isom­mat vahin­got ja hieman vanhempi auto, irro­tan kaikki vaurioi­tu­neet osat ja teen korjauk­sista kustan­nusar­vion. Sitten vakuu­tus­yh­tiön vahin­ko­tar­kas­taja tulee paikalle ja päät­tää hyväk­sy­täänkö kustan­nuk­set vai meneekö auto lunas­tuk­seen, jos sen korjaa­mi­nen on liian kallista auton arvoa ajatellen.

Flin­kin mukaan ei voi suoraan sanoa, että talven liuk­kailla keleillä sattuisi erityi­sen paljon kola­reita muihin vuode­nai­koi­hin verrat­tuna. Työmäärä vaih­te­lee kuiten­kin merkit­tä­västi viikosta toiseen, mutta tiet­tyjä ilmiöitä on kyllä havaittavissa.

– Syksyllä, kun hirvet ja peurat ovat liik­keellä, kola­reita on ehkä jonkin verran enem­män, hän miettii.

TIETOKONE VÄHINTÄÄN YHTÄ TÄRKEÄ KUIN JAKOAVAIN

Loput kaik­ki­aan kahdek­sasta asen­ta­jasta työs­ken­te­lee suuressa korjaa­mo­hal­lissa, jossa seisoo rivissä henkilö- ja paket­ti­au­toja. Osa on nostettu ylös, toiset ovat lattialla. Hallin etua­lalla, tieto­ko­neen ääressä seisoo Kris­tian Dahl­ström, joka on diag­no­soi­massa autoa, tieto­ko­nee­seen yhdis­tet­tyä Volkswa­gen Passatia.

– Olen suorit­ta­nut vianet­sin­nän testaus­lait­teella, joka esit­tää minulle eri vaih­toeh­toja ja piir­tää erilai­sia käyriä tähän näytölle. Ensin yritän vain paikan­taa vian. Ongelma ei ole lähes­kään aina mekaa­ni­nen, vaan myös ohjel­massa voi jotain mennä pieleen, ja silloin pelkkä päivi­tys riit­tää, Kris­tian selit­tää. Hän on työs­ken­nel­lyt vianet­sin­nän ja muiden elekt­ro­niikka-asioi­den parissa korjaa­molla jo 21 vuotta.

Prosessi alkaa yleensä siitä, että jokin varoi­tus­va­loista syttyy auton koje­lau­dalla tai omis­taja huomaa auton käyt­täy­ty­vän oudosti.

– Joskus kyseessä voi kuiten­kin olla tilanne, jossa auto tekee juuri niin kuin sen pitäi­si­kin, puhdis­taa suoda­tinta tai vastaa­vaa, mutta niin tehdes­sään nykii hieman tai käy epäta­sai­sesti. Asia­kas luulee silloin helposti, että jokin on vialla, hän selittää.

Dahl­ström paikan­taa ongel­man nopeasti. Tällä kertaa kyseessä on kuin onkin mekaa­ni­nen osa, joka on anta­nut periksi ja täytyy vaih­taa. Mutta sekään ei onnistu ilman tieto­ko­netta. Ohjaus­laite on vaurioi­tu­nut, eikä tieto­kone saa yhteyttä turvatyynyyn.

– Osa, jonka vaih­dan, täytyy ohjel­moida tieto­ko­neelle ja koea­jaa. Tieto­kone täytyy opet­taa tunnis­ta­maan uusi kompo­nentti ja ymmär­tä­mään, milloin ohjaus­pyörä on suorassa ja sitä rataa.

Vierei­nen auto on nostettu ylös ja asen­taja Mårten Fast tutkii sen alus­taa ja jousi­tusta 40 vuoden koke­muk­sella. Hän myön­tää, että kehi­tyk­sessä mukana pysy­mi­nen tuntuu joskus työläältä, mutta pitää kuiten­kin tieto­ko­neita hyvinä apuvälineinä.

– Ei ihmi­nen voi kaik­kea osata. Se on mahdo­tonta. Sitä voi vain yrit­tää, ja siksi tieto­ko­neet ovat hyviä olemassa. Niistä on paljon apua. Ja aina­han voi kysyä työka­ve­reilta, joten kaikki saadaan kyllä ratkaistua.

ELEKTRONIIKKA AUTTAA JA VAROITTAA AUTOILIJAA, MUTTA TYÖLLISTÄÄ KORJAAMOA

Kauem­pana hallin takao­sassa on työn touhussa paket­ti­au­to­kor­jaaja ja työpai­kan pääluot­ta­mus­mies Jimmy Karja­lai­nen, joka korjaa paket­ti­au­ton vuota­vaa vaih­de­laa­tik­koa. Hän on työs­ken­nel­lyt korjaa­molla siitä alkaen, kun raken­nus vuonna 1996 valmis­tui. Hän tietää hyvin, kuinka auto­na­sen­ta­jan työ ja vaati­muk­set ovat 20 vuoden aikana muuttuneet.

– Oi! Kysees­sä­hän on aivan eri työ. Elekt­ro­niikka on tuonut muka­naan suuria muutok­sia ja sekä hyviä että huonoja puolia. Autoista on tullut turval­li­sem­pia ja monin tavoin parem­pia. Mutta asen­ta­jan näkö­kul­masta katsot­tuna erityi­sesti iäkkääm­pien ihmis­ten tilanne on vaikeu­tu­nut, hän sanoo ja osoit­taa veto­kouk­kua konkreet­ti­sena esimerkkinä.

– Ennen tuon saat­toi vain iskeä kiinni, ja sen pystyi teke­mään kotona. Nyky­ään kaikki pitää yhdis­tää auton omaan tieto­ko­ne­jär­jes­tel­mään ja koodata.

Tekni­sen kehi­tyk­sen myötä autoista on tullut paljon parem­pia ja turval­li­sem­pia ja huol­to­vä­lit ovat piden­ty­neet. Nyky­au­to­jen öljyjä ei tarvitse vaih­taa kuin 20 000 kilo­met­rin tai jopa 40 000 kilo­met­rin välein ja huol­to­väli on vuoden ja kahden vuoden välillä. Karja­lai­sen mukaan auto­kor­jaa­moilla riit­tää kuiten­kin tehtä­vää. Asiak­kai­den omilla korjauk­sil­laan aikaan­saa­mien vahin­ko­jen korjaa­mi­nen on nyky­ään harvinaisuus.

– Se on vähen­ty­nyt ja on nyky­ään erit­täin harvi­naista. Hyvin harva rassaa enää auto­aan itse. Ihmi­set ovat erit­täin tietoi­sia nyky­au­to­jen sisäl­tä­mästä elekt­ro­nii­kasta. Auton korjaa­mi­nen itse, pelkän maalais­jär­jen avulla, on erit­täin vaikeaa. Kone­pel­lin alla alkaa olla niin ahdasta, että pelkkä lampun polt­ti­mon vaih­ta­mi­nen on erit­täin hanka­laa ja siitä aiheu­tuu helposti enem­män hait­taa kuin hyötyä. Mutta toki YouTube-asen­ta­jia aina löytyy, Jimmy naurahtaa.

”Asen­ta­jan näkö­kul­masta katsot­tuna erityi­sesti iäkkääm­pien ihmis­ten tilanne on vaikeutunut.”
Jimmy Karja­lai­nen, luottamusmies

Karja­lai­nen myön­tää kuiten­kin, että inter­net voi olla erit­täin hyvä tiedon­lähde jopa ammat­tia­sen­ta­jalle. Apua ja tiedon­läh­teitä tarvi­taan. BN Bilser­vice ‑korjaamo on Volkswa­ge­nin, Seatin, Saabin ja syksystä alkaen myös Skodan valtuu­tettu huol­to­pal­velu. Tämä aset­taa vaati­muk­sia varus­te­lulle ja osaa­mi­selle. Korjaa­molla toivo­te­taan kuiten­kin terve­tul­leiksi myös kaikki muut pihaan ilmes­ty­vät auto­mer­kit. Ihan aina ei kuiten­kaan voi olla selvillä joka ikisestä auto­mer­kistä erityispiirteineen.

– Teemme hyvää yhteis­työtä lähia­lu­een muiden korjaa­mo­jen kanssa. Neuvomme toisiamme tarvit­taessa ja olemme joskus lainan­neet muille myös työka­lu­jamme. Yhteis­työ kannat­taa, ei pelkkä sokea euro­jen tuijot­telu ja sen miet­ti­mi­nen, että menet­tää itsel­tään asiak­kaan. Jonain kauniina päivänä sitä voi olla itse samassa tilan­teessa ja tarvita apua.

LISÄKOULUTUS YLLÄPITÄÄ OSAAMISTA

Talvella käyn­nis­ty­son­gel­mat ovat taval­li­sia ja ne voi usein ratkaista akun varaa­mi­sella tai vaih­dolla. Aina ratkai­sut eivät kuiten­kaan ole lähes­kään näin help­poja. Sen tietää myös Marcus Mann­ström, joka tutkii käyn­nis­ty­son­gel­mista kärsi­vää Volkswa­gen Boraa. Joskus ratkaisu täytyy etsiä kokei­le­malla ja luot­taa aiem­paan koke­muk­seensa, kun tieto­ko­neet­kaan eivät saa yhteyttä.

– Radio oli käyn­nis­tä­nyt ajones­ton, eikä auto käyn­nisty, koska ajonesto on päällä. Syy tähän ei ole selvin­nyt minulle, mutta irro­tin radion, joka ei ollut auton alku­pe­räis­osa, ja silloin moot­tori käyn­nis­tyi. Nyt minun täytyy selvit­tää, mikä radion johdoista täytyy irrot­taa, ettei muu järjes­telmä häiriinny.

– Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka erilai­silla asioilla voi olla vaiku­tusta toisiinsa. Alku­pe­räi­nen radio on asen­nettu autoon tietyllä tavalla ja joskus kun autoon laite­taan jälki­kä­teen ostettu radio tai muu kompo­nentti, saat­taa tulla eteen tällai­sia ongel­mia, jatkaa Mann­ström, joka työs­ken­te­lee moni­puo­li­sesti kaiken­lai­sissa tehtä­vissä IT-pohjai­sesta vianet­sin­nästä moottorikorjauksiin.

Mann­strö­min on helppo alle­kir­joit­taa väite, että vianet­sintä on sitä vaikeam­paa, mitä uudem­masta autosta on kyse. Hän huomaut­taa, että oma panos on erit­täin tärkeää, jos haluaa kehit­tyä ja oppia uutta.

– Tarvi­taan laajaa osaa­mista, jotta pystyy teke­mään johto­pää­tök­siä vianet­sin­nässä löyty­neen perus­teella. Olen tässä nyt paljolti siksi, että olen ollut niin kiin­nos­tu­nut asioista. Jos en olisi ollut niin kiin­nos­tu­nut etsi­mään itse tietoa inter­ne­tistä ja seuraa­maan, mitä muut teke­vät, olisin tällä hetkellä aivan eri tasolla kuin nyt olen. Oman kiin­nos­tuk­seni ansiosta olen pysty­nyt tutus­tu­maan syväl­li­sesti siihen, kuinka nämä järjes­tel­mät raken­tu­vat, millai­sia muutok­sia voi tehdä ja mitä vaiku­tuk­sia niillä on muihin järjes­tel­miin, hän selittää.

Se, että korjaamo on tiet­ty­jen merk­kien valtuu­tettu merk­ki­huolto aset­taa omat vaati­muk­sensa työn­te­ki­jöi­den sään­nöl­li­selle koulu­tuk­selle. Sitä vaadi­taan, mutta yhtä lailla se on meille eduksi ja mahdol­li­suus kehit­tää omaa osaa­mis­tamme, korjaa­mon työn­te­ki­jät toteavat.

– Koulu­tus on huip­pu­tär­keää ja on antoi­saa, kun voi keskus­tella kurs­seilla muiden asen­ta­jien kanssa, Mann­ström sanoo.

– Käymme kurs­seilla useita kertoja vuodessa, jotta pysyi­simme aina kärryillä kaikista uutuuk­sista. Koulu­tus on yksin­ker­tai­sesti vält­tä­mät­tö­myys, muuten töiden teke­mi­nen täällä olisi huomat­ta­vasti vaikeam­paa, Kris­tian Dahl­ström jatkaa.

Kurs­sien ja muiden koulu­tuk­sen järjes­tä­mis­ti­heys riip­puu tarpeesta.

– Joka kerta, kun joku merk­kimme tuo mark­ki­noille uuden auton, käymme kaksi­päi­väi­sen kurs­sin. Jos moot­to­rit ja muu tekniikka käydään läpi yksi­tyis­koh­tai­sem­min, kurssi on neli­päi­väi­nen. Joskus näitä kurs­seja on useita vuodessa. Koko ajan tulee niin paljon uutta ja tekniikka kehit­tyy jatku­vasti niin kovaa vauh­tia, Dahl­ström sanoo.

TEKSTI JOHAN LUND
KUVAT PATRIK LINDSTRÖM