Moni on leikkinyt heidän tekemillään kuorma-autoilla tai kaivanut hiekkalaatikossa heidän valmistamillaan lapioilla. Useimmat ovat vähintäänkin nähneet heidän tuotteitaan kaupassa. Ahvenanmaalaisen Plaston työntekijät ovat varustaneet suomalaisia lapsia värikkäillä muovileluilla 1950-luvulta saakka.

Plasto Oy Ab:n leikkikalutehtaalla Ahvenanmaalla on kone poikineen, ja kaikkialta kuuluu pihinää, sihinää ja hurinaa. Yksi kone suoltaa herneenvihreitä sankoja hiekkalaatikkoleikkeihin. Toisesta tupsahtelee punaisia kottikärryn lavoja, ja kolmas valmistaa pieniä limetinvihreitä lapioita.

Koneiden välissä rientää Samuel Jansson, joka poimii leluja laatikoihin ja ehtii siinä sivussa myös kiinnitellä pyöriä kottikärryihin.

– Työpäivät ovat aika haipakkaa, joten istumista ei tule monta minuuttia, hän sanoo.

Lapiot, kupit, lautaset ja vastaavat lelut valmistetaan yhtenä kappaleena. Toiset taas kootaan osista, kuten kuorma-auto, joka koostuu ohjaamosta, lavasta, alustasta ja pyöristä. Jokainen osa ruiskuvaletaan erikoisvalmisteisessa muotissa. Muotit ovat erikokoisia ja näyttävät maallikon silmään neliskulmaisilta rautalaatikoilta.

Muotteja säilytetään tukevissa hyllyissä pitkinä riveinä ja monessa kerroksessa. Kaikkiaan täällä on noin 800 muottia, ja raskain niistä painaa yli viisi tonnia. Sitä käytetään pulkkien valmistukseen.

Arve Simonsen on Plaston leikkikalutehtaan keskushenkilöitä. Hän on nimittäin muottivaraston valtias, joka vaihtaa koneisiin muotit eri osien valmistamista varten. Muotit nostetaan hyllyiltä pinontavaunulla, kuljetetaan kulloisellekin koneelle ja nostetaan paikalleen siltanosturilla.

– Työ on vaaratonta, kunhan tuntee toimintatavat. Kaiken varalta on tietysti paras olla seisomatta suoraan muotin alla, hän sanoo.

Muotinvaihdon jälkeen koneisiin on myös aina vaihdettava ohjelma. Pitää miettiä, mikä on sopiva paine baareina ja miten kauan painetta tulisi pitää yllä, jotta saataisiin mahdollisimman hyvä tuote.

– Joskus muotinvaihto vie tunnin, joskus pari kolme, sanoo Simonsen, joka tuli Plastolle vuonna 1994.

– Sittemmin olen hoitanut eri työtehtäviä. Viihdyn Plastolla, koska täällä on hyvä työympäristö ja hyvät työkaverit, hän jatkaa.

HYLÄTYT OSAT KIERRÄTETÄÄN PYÖRIKSI

Konehallissa tuoksuu lämmin muovi, ja koneet tuntuvat elävän omaa elämäänsä. Ne kaikki suoltavat tasaisin väliajoin sisuksistaan joko kokonaisia leluja tai lelun osia. Tänään valmistuu muun muassa kottikärryjen punaisia lavoja, jotka ovat hihnalle tullessaan vielä lämpimiä.

Samuel Jansson valvoo useiden koneiden toimintaa ja tarkastaa kaikkien osien laadun. Kappaleet, joissa on pintavirheitä tai muita vikoja, päätyvät omaan laatikkoonsa. Kaikki syystä tai toisesta hylätyt kappaleet rouhitaan myöhemmin, ja massa värjätään mustaksi. Tämän jälkeen siitä valmistetaan pyöriä eri ajoneuvoihin.

Hyvälaatuiset osat Jansson pakkaa laatikoihin, ja tänään hän kiinnittää myös pyöriä kottikärryihin.

– Työssä ei ole erityisiä vaaratekijöitä, mutta melutaso on aika kova. Nykyisin käytänkin aina kuulosuojaimia, hän sanoo.

LOMAUTUKSET TYÖLLISTIVÄT LUOTTAMUSMIESTÄ

Työntekijöiden luottamusmies Monika Johnsson työskentelee ensisijaisesti varastossa, missä hän kerää yhteen eri tilaajille lähetettäviä tavaroita. Parhaillaan hän valmistelee muun muassa norjalaisliikkeisiin lähdössä olevaa suurtoimitusta.

Pienemmät tilaukset voi kerätä käsin, mutta usein hän suhaa hyllyjen välissä ”ralliautolla”, kuten keräilytrukkia tavataan kutsua.

– Tarvittaessa voin myös sijaistaa konehallin puolella, hän sanoo.

Johnsson on työskennellyt varastossa kymmenen vuotta, ja sitä ennen hän oli pitkään kokoonpanopuolella.

– Tämä on ihan mukiinmenevää. Tärkeintä on, että on työpaikka. Liityin ammattiliittoon aloittaessani Plastolla vuonna 1993. Liittoon kuuluminen tuo mielestäni turvaa, ja meitä järjestäytyneitä työntekijöitä on täällä aika paljon, hän sanoo.

Viime syksynä saatiin henkilöstöä ravistellut tieto, joka poiki Monikalle tavallista enemmän yhteydenottoja. Plaston suurimmat asiakkaat olivat vähentäneet tilauksiaan, joten yhtiö päätti lomauttaa kaikki reilut 30 työntekijää lyhentämällä työaikaa päivällä viikossa kahdeksan viikon ajan.

– Toki uutinen pisti miettimään tulevaisuutta, mutta toivotaan parasta, Monika Johnsson sanoo.

TYÖ KÄY JALOILLE

Konehallin vieressä on suuri huone, jossa kootaan moniosaisia leluja. Täällä kerätään myös eri tuotteita yhteen valmiiksi asiakaspakkauksiksi.

Montakan Olofsson seisoo omassa nurkkauksessaan laatikkojen ympäröimänä ja kerää yhteen 15 osaa: lusikoita, lautasia ja mukeja, jotka sisältyvät mehukestiastiastoon. Kaikki pakataan pieneen koriin, joka kääräistään verkkopussiin. Lopuksi Olofsson kiinnittää kartongille painetun tuoteselosteen ja liittää koriin kahvan. Päivän aikana hän saattaa koota noin 150 mehukestisettiä.

– Seison koko työpäivän ajan. Istualta työskentely ei oikein suju, mutta lattialla on kumimatto jalkojen ja selän säästämiseksi, hän kertoo.

Toisaalla hallissa seisoo Mikael Jäkälä, jonka työsarkana on pienten etukuormurien ja kuorma-autojen kokoonpano.

– Työ saattaa käydä vähän yksitoikkoiseksi, mutta välillä teen muutakin. Olen eräänlainen jokapaikanhöylä, hän toteaa.

UUDISTI SUOSIKKIAUTONSA JA PANOSTAA SOKERIRUOKOMUOVIIN

Plaston perustivat ahvenanmaalaiset vuonna 1954. Yritys myytiin pariin otteeseen 1980- ja 1990-luvulla, ja vuonna 2004 Plaston silloinen omistaja, ruotsalainen Brio, oli aikeissa myydä yrityksen kilpailijalle. Ahvenanmaan elinkeinoelämän isot nimet puuttuivat kuitenkin peliin Ålandsbankenin, Transmar-kuljetusyrityksen, Ålands Ömsesidiga -vakuutusyhtiön ja Eriksson Capitalin johdolla. Ne ostivat Plaston, joka on Ahvenanmaan mittapuulla tärkeä työnantaja.

– Ahvenanmaalaisuutta vaalivat paikalliset omistajat tuovat turvaa, sanoo Plaston toimitusjohtaja Kennet Berndtsson.

Ahvenanmaalaisella leikkikalutehtaalla riittää haasteita, mutta Plasto uskoo tulevaisuuteen. Yritys investoi hiljattain 300 000 euroa uudistaakseen suosikkituotteensa – suuren kuorma-auton, jota on myyty miljoona kappaletta. Yritys on myös alkanut tehdä leluja muovista, joka on valmistettu öljyn sijasta sokeriruo’osta.

Talossa aikanaan suunniteltua suurta kuorma-autoa valmistettiin muuttumattomana 1970-luvulta lähtien. Viime keväänä markkinoille tuotiin kuitenkin sen seuraaja, joka on muotoilultaan modernimpi.

– Aika oli yksinkertaisesti kypsä. Kuorma-auton kaikkien osien muotit olivat kuluneet loppuun, Plaston toimitusjohtaja Kennet Berndtsson kertoo.

Uudet erikoisvalmisteiset muotit tilattiin Portugalista, ja yksistään ne maksoivat 200 000 euroa. Plasto on myös panostanut uusiin koneisiin ja robottiin voidakseen valmistaa kuorma-auton renkaita kahdesta eri materiaalista. Sisäosa tehdään kovasta ja ulkopinta pehmeämmästä muovista.

– Päiväkodit ja muut suuret asiakkaamme ovat kaivanneet hiljaisempia kuorma-autoja, ja pehmeämmät renkaat pitävät pienempää ääntä.

FOSSIILITTOMIA LELUJA

Plasto käyttää leluissa samoja materiaaleja kuin tehtaalla niin ikään valmistettavissa hillopurkeissa, eli elintarvikekäyttöön hyväksyttyjä materiaaleja, joissa ei ole ftalaatteja ja bisfenoli-A:ta.

Viime keväänä Plasto toi markkinoille myös uuden ”I’m Green”-lelusarjan. Tuotteissa käytetty muovi on fossiilitonta, koska se on valmistettu öljyn sijaan sokeriruo’osta.

– Se on ekologisempaa. Sokeriruoko sitoo kasvaessaan enemmän hiilidioksidia kuin mitä raaka-aineen tuotannosta syntyy. Sokeriruoko on myös uusiutuva materiaali, toimitusjohtaja Berndtsson sanoo.

Sokeriruokomuovi ostetaan Brasiliasta, ja muut raaka-aineet tulevat Aasian öljymaista ja Yhdysvalloista.

– Lopputuotteissa ei juuri ole eroa. Sokeriruokomuovi saattaa ehkä olla hieman pehmeämpää, hän sanoo.

LEIKKIMINEN ON VÄHENTYNYT

Ahvenanmaalaisen leikkikalutehtaan pyörittämisessä on omat haasteensa, koska toiminta on täysin riippuvainen merikuljetuksista. Kaikki raaka-aine on rahdattava Ahvenanmaalle, ja valtaosa tuotannosta menee vientiin. Monet lelut voivat olla hankalasti kuljetettavia, ja laatikoissa on paljon ilmaa.

– Kilpailemme hinnan sijasta laadulla. Pääosa tuotannosta myydään Suomeen, mutta meillä on isoja ja pieniä asiakkaita myös monissa muissa maissa. Tärkeänä kohderyhmänä ovat päiväkodit ja esikoulut, jotka haluavat vuosien kovaa käsittelyä kestäviä leluja, hän toteaa.

Toisena uhkana ovat taulutietokoneet. Mitä enemmän lapset uppoutuvat virtuaalimaailmaan, sitä enemmän vähenee ”oikeiden lelujen” kysyntä.

– Tämä voi tuottaa suuria ongelmia monille muillekin kuin vain meille leluvalmistajille. Jos elämää hallitsee istuminen, se on terveysriski, Berndtsson sanoo. Hän näkee kuitenkin tilanteessa Plaston kannalta myös hyviä puolia.

– Lelumme on ensisijaisesti suunnattu kaikkein pienimmille lapsille, jotka toivottavasti leikkivät jatkossakin oikeita leikkejä.

TEKSTI HELENA FORSGÅRD
KUVAT KJELL SÖDERLUND