Jyrki Virtanen: ”Kahvihuoneiden asiat saatava tes-pöytiin”

teollisuusliitto

Mahdollisuudet oman alan työehtosopimuksen kehittämiseen paranevat, ennakoi teknologiasektorin johtaja Jyrki Virtanen.

Teollisuusliiton keskustoimisto ja aluetoimistot saavat ensi vuonna vastattavakseen arviolta 80 000 kentältä tulevaa, edunvalvontaan liittyvää kysymystä.

Niistä todennäköisesti noin puolet osuu liiton suurimmalle sektorille, teknologiasektorille.

– Useimpiin kysymyksiin löytyy vastaus heti, sanoo sektorin johtaja Jyrki Virtanen.

Vain murto-osa jäsenten esittämistä ongelmista on niin hankalia, että niistä tehdään erimielisyysmuistio. Oikeudellisiin toimiin joudutaan vielä harvemmin. Virtasen kokemus Metalliliiton ajoilta oli, että oikeusprosessin jossain vaiheessa on koko ajan suunnilleen satakunta juttua. Yhdistyneessä Teollisuusliitossa luku noussee yli puolentoista sadan.

Teknologiasektorilla on n. 93 500 jäsentä. Sektorilla on 11 toimitsijaa ja sihteeri. He päivystävät, hoitavat erimielisyysasioita, kiertävät työpaikoilla, osallistuvat yhteistyössä liiton muiden yksiköiden kanssa esimerkiksi kouluttamiseen, teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaan ja kansainvälisten yhteyksien hoitamiseen. Pelkästään pääalalla teknologiateollisuudessa on kymmenen työryhmää kehittämässä esimerkiksi palkkaus- ja työaikamääräyksiä.

– Kaikilla neljällä sektorilla aivan keskeinen asia on työehtoneuvotteluihin valmistautuminen ja niiden hoitaminen. Jokaisella sopimusalalla on oma tes-neuvottelukuntansa. Minä haluan, että teknologiasektorilla tes-neuvottelukunnat ovat aktiivisesti mukana – varsinaisten neuvottelujen välissäkin – ideoimassa ja kehittämässä omaa työehtosopimusta, Virtanen miettii.

Hän visioi, että jäsenten kiinnostus omaa työehtosopimusta kohtaan tulee kasvamaan. Syynä on sopimusjärjestelmän muutos. Tupoja ja keskitettyjä sopimuksia tehtiin 50 vuoden aikana 17 kappaletta, yksi- tai kaksivuotisina, monien mielestä liian usein. Keskitetyissä ratkaisuissa ammattiosastojen esityksiä oli liki mahdoton saada eteenpäin. Miksi siis panostaa aikaa ja vaivaa tes-esityksiin, jos niitä ei saada läpi? Tämä asetelma turhautti jäseniä, eikä ihme.

Nyt keskitettyjen aika on ohi – työnantajien tahdosta. Neuvottelut siis käydään liittokohtaisina. Tästä seuraa, että oman alan tessin arvo tulee nousemaan.

Jyrki Virtanen haluaa, että tämä asetelma ja sen tuomat mahdollisuudet ymmärretään ja hyödynnetään, myös työpaikoilla. Palkkoihin liittyviä aloitteita tulee jatkossakin varmasti riittävästi, mutta se ei hänelle riitä. Pitäisi saada myös laadullisia esityksiä. Hän toivoo työpaikoilta aiempaa intensiivisempää paneutumista työpaikkojen arkisiin ongelmiin ja siltä pohjalta tes-aloitteita.

– Ne asiat, joita ihmiset pohdiskelevat työpaikkojen kahvihuoneissa, pitäisi saada tes-pöytiin, hän tiivistää.

TEKSTI TUOMO LILJA
KUVA KITI HAILA

 

TEKNOLOGIASEKTORI

  • Teknologiateollisuus 90 914 jäsentä
  • Malmikaivokset 1 598 jäsentä
  • Pelti- ja teollisuuseristysala 1 028 jäsentä
    Yhteensä 93 540 jäsentä

Sektorilta valitaan 47 jäsentä Teollisuusliiton valtuustoon. Kaikkien sopimusalojen vastaneuvottelija on työnantajajärjestö Teknologiateollisuus ry.

 

Jyrki Virtanen

Sektorijohtaja

TAUSTA

  • 1986 Stala Oy hioja, hitsausoperaattori ja pääluottamusmies
  • 2005 Metalliliitto, toimitsija
  • 2010 edunvalvontapäällikkö

 

LUE LISÄÄ SAMASTA AIHEESTA:

 

Toni Laiho: ”Edessä on tiukan analyysin paikka”

Marko Rosqvist: ”Kansallisuuksien kirjo on huomioitava”

Jyrki Alapartanen: ”Kentän ja liiton yhteys ei saa katketa”