Helsinki 16.10.2017. Pääluottamusmies koruseppä Anna Andersson, kalevala Koru. Foto: Patrik Lindström

Jäsenet esittelyssä: Rakennemuutos koettelee jalometallialaa

JALOMETALLIALA / ANNA ANDERSSON, kultaseppä, pääluottamusmies, Kalevala Koru Oy, Helsinki

”Valmistan Kalevala-koruja”

”Opiskelin kultasepänalan artesaaniksi Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja sen jälkeen suoritin kultasepän ammattitutkinnon Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa. Kalevala Korulla olen ollut töissä vuodesta 2010 lähtien ja pääluottamusmiehenä pari vuotta.

Alavalinta oli sattumankauppaa, mutta ei ole harmittanut, koska työ on valtavan antoisaa ja monipuolista. Ansiotaso on melko vaatimaton: sillä pärjää, mutta ei pääse rikastumaan. Tärkein oppi kotoa on kuitenkin ollut se, että ihmisen kannattaa hakeutua tekemään asioita, joista tykkää.

Meillä Kalevala Korulla tehdään isoa sarjaa, mikä on melko yksinkertaista työtä, ja pienempää sarjaa, mikä taas on monipuolisempaa. Niitä voi valita sen mukaan, mitä on tarjolla ja mikä on oma fiilis, eli haluaako haasteita vai haluaako tehdä suorittavampaa työtä.

Työni vaatii pitkäjänteisyyttä ja luovaa ongelmanratkaisukykyä. Pitää olla hyvät kädentaidot ja fysiikasta täytyy huolehtia, koska työ kuluttaa niveliä. Käyn itse kuntosalilla ja harrastan satunnaisesti muita lajeja. Sekin auttaa, että yritän valita työt mahdollisimman monipuolisesti, jolloin työasennotkin vaihtelevat.

Kultasepänalallakin on koettu iso rakennemuutos. Tuontitavara, hintojen lasku ja kilpailu halpamaiden kanssa näkyvät käsityövaltaisella alalla varmasti voimakkaammin kuin monilla muilla. Kun aloitin, meillä oli noin 200 henkilöä töissä, nyt meitä on noin sata. Ollaan pienennytty, mutta nyt ollaan varmasti myös vakaammalla pohjalla. Kun peilaa tilannetta vaikkapa tekstiiliteollisuuteen, pitää olla tyytyväinen siihen, että olemme selvinneet hengissä.

Kalevala Koru on aika harvinainen työpaikka tällä alalla. Meillä on kaikki ison talon edut, kuten asianmukainen työterveyshuolto, työtilat, tarvittavat koneet ja työkalut ja työturvallisuudesta pidetään huolta. Lisäksi työyhteisö ja se, että saa työskennellä mukavien ihmisten kanssa, on iso voimavara.

Pääluottamusmiehenä eteeni on tullut kaikenlaista, mutta kilpailukykysopimuksen paikallinen sopiminen oli jotain ihan uutta. Perälaudat olivat hurjat, eikä kyse ollut tavallisesta sopimisesta. Työajan lisäys toteutettiin meillä siten, että menetimme helatorstain vapaan ja kaksi pekkasta. Se on yhä kipeä asia työntekijöille, koska palkkaratkaisut ovat pitkään olleet pieniä. Ei ole paljoa, mistä ottaa.

Meillä on ennenkin sovittu asioista paikallisesti, mutta ne sopimukset ovat olleet aivan erilaisia. Lähtökohtana on ollut se, että kun on ollut jokin ongelma, on istuttu pöytään ja sovittu. Silloin lopputuloskin on yleensä tyydyttänyt molempia osapuolia. Kilpailukykysopimusta taas päsmäröitiin kovasti ulkoapäin. Siihen ei mielestäni kannata palata enää ollenkaan.”

TEKSTI SIRPA TASKINEN   KUVA PATRIK LINDSTRÖM

 

Teollisuusliitto on yli 220 000 jäsenen liitto, ja teollisuusliittolaiset työskentelevät 33 sopimusalalla. Jäseninä on niin hevostenhoitajia, tekstiilihuoltajia, hitsaajia kuin automekaanikkojakin. Tekijä esittelee eri alojen jäseniä ja heidän työtään.

 

TEOLLISUUSLIITTO

  • JÄSENIÄ 226 000, joista 79 prosenttia miehiä ja 21 prosenttia naisia
  • TYÖELÄMÄSSÄ yli 150 000 jäsentä
  • SOPIMUSALOJA 33
  • AMMATTIOSASTOJA 715
  • LUOTTAMUSHENKILÖITÄ 9 000