Hyppää sisältöön

Teollisuuden tulevaisuus täytyy tehdä itse – Miltä voisi näyttää vuonna 2050?

TEKSTI SAMI TURUNEN  KUVITUS ERIC LERAILLEZ

Teollisuus elää etsikkoaikojaan kaikkialla maailmassa. Kehittyvä robotiikka ja tekoäly muuttavat prosesseja ja vähentävät ihmistyötä. Uusia aloja, uusia tuotteita ja uutta työtä kuitenkin syntyy, ja syvän osaamisen merkitys kasvaa. Google ei Suomea pelasta, se meidän täytyy tehdä ihan itse. Miltä voisi näyttää Suomen teollisuus vuonna 2050?

Tästä on kyse

  • Googlen megainvestoinnit yksinään eivät heilauta Suomen taloutta kiihtyvään kasvuun. Teollisuus pärjää, ja osaamista ja suorittavan työn tekijöitä tarvitaan edelleen, mutta tekoäly ja robotisaatio muuttavat työn kuvaa.
  • Uudenlaisia tuotteita ja kasvumahdollisuuksia löytyy puhtaasta energiasta, päästöttömistä prosesseista, uudenlaisista biotuotteista sekä terveysteknologiasta ja puolustusteollisuudesta.
  • Tulevaisuus pakottaa pohtimaan koulutusta, työn merkitystä ja koko hyvinvointivaltion rahoituspohjaa.

Syksyllä kajahti, kun teknologiajätti Google kertoi tekevänsä Suomeen 13 miljardin euron jätti-investoinnin vuosina 2027–2028. Kaikkien aikojen suurin yksittäinen yritysinvestointi sisältää uudet datakeskukset Kajaaniin, Vaalaan ja Muhokselle sekä nykyisen Haminan keskuksen laajennuksen.

Googlen arvioiden mukaan rakentamisvaihe toisi työtä yli 37 000 henkilötyövuotta ja valmistuttuaan keskukset takaisivat heijastusvaikutuksineen 7 000 pysyvää työpaikkaa. Siitä, mitkä ovat lopulliset vaikutukset talouteen ja työllisyyteen, on jo väitelty ja varmasti väitellään vielä pitkään. Iso osa miljardeista kuluu myös keskusten sisälle tulevaan ICT-teknologiaan, joka tulee jostain muualta.

Teknologiateollisuuden sekä Vaisalan hallituksen puheenjohtaja Ville Voipio näkee investoinnit hienona asiana, ja varoittaa lankeamasta juupas-eipäs -keskusteluihin.

– Onni ei löydy kummastakaan ääripäästä – ei siitä, että otetaan kaikki datakeskukset, eikä siitä, että kieltäydytään kaikista. Suomi on ekologisestikin katsottuna datakeskuksille yksi maailman parhaista paikoista. Suomi voittaa ja maailma voittaa, Voipio sanoo.

Suomi on ekologisestikin katsottuna datakeskuksille yksi maailman parhaista paikoista.

Pysyvien työpaikkojen luominen vaatii yhteiskunnalta aktiivista otetta. Jos asioiden annetaan vain tapahtua, tuloksena voi olla raaka-ainevientiin verrattavaa toimintaa ilman korkeaa arvonlisää – se, että Suomesta tulee vain halvan sähkön houkuttelemien yritysten datamurskaamo.

– Meidän pitää miettiä, millä ehdoilla ja keitä tänne halutaan. Kun iso toimija tulee, voimme esittää, että jospa yhtiö rahoittaisi vaikka muutaman tutkimusryhmän ja professuurin tai tukisi paikallista koulutusta.

GOOGLE MAHDOLLISTAA, EI PELASTA

Myös Laboren ennustepäällikkö Juho Koistinen suhtautuu varovaisesti Googlen mahti-investointiin.

– Rakennusvaiheessa se on hyvä ruiske alueiden työllisyydelle ja palveluille, mutta pysyvä kasvupiikki se ei taloudelle ole.

Koistinen vertaa tilannetta vuokravarastoihin, jonne ihmiset säilövät tavaransa, jotka eivät kotiin mahdu: Google käyttää Suomea halpana varastona datalleen, mikä ei synnytä paljoa pysyvää työllisyyttä.

– Parhaassa tapauksessa investoinnit voivat kyllä kasvattaa suomalaista osaamista ja ymmärrystä ICT- ja ohjelmistoalalla.

Pelkät isot seinät eivät takaakaan tulevaisuutta. Sitran johtava asiantuntija Laura Halenius näkee datakeskuksissa kuitenkin ison potentiaalin, kunhan pelimerkit pelataan oikein.

– Tekoälyinfrastruktuurin investointien ympärille voidaan lähteä kasvattamaan kokonaista ekosysteemiä ja parhaassa tapauksessa pystymme rakentamaan AI-teollisuuden infraa laajemminkin.

Parhaassa tapauksessa investoinnit voivat kyllä kasvattaa suomalaista osaamista ja ymmärrystä ICT- ja ohjelmistoalalla.

Halenius nostaa esille muun muassa fyysisen tekoälyn, jolla tarkoitetaan esimerkiksi tekoälymallien yhdistämistä anturien avulla itsenäisesti toimiviin laitteisiin.

Kuhina eurooppalaisomisteisen Lumi-supertietokoneen ympärillä Kajaanissa on osoittanut, että vastaavien hankkeiden ympärille voi rakentaa korkean lisäarvon osaamista. Entinen teollisuuskaupunki on muokkautumassa virkeäksi teknologiakeskittymäksi.

Investoinnit voivatkin toimia pelastuksena teollisuuden murroksen runtelemilla alueilla. Britanniassa on määrätietoisesti otettu käyttöön taantuneita teollisuusmiljöitä ja alettu rakentaa sinne uutta osaamista tekoälyn ympärille. Vanhan teollisuuden perintönä meilläkin on pikkukunnissa vahva sähköinfra, ja vaaloista ja muhoksista voi kehittyä uutta elinvoimaa ruokkivia googlestadeja.

Datakeskuksilla on myös positiivisia turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia, kuten Helsingin Sanomat (19.9.) muistuttaa: Yhdysvallat haluaa pitää huolta sen suuryritysten omaisuudesta, ja siksi Suomi voi olla sille taas vähän tärkeämpi maa.

Ennusteiden onnistumiset ja hudit

Mikä meni oikein 2000-luvun taitteen ennusteissa:

Automaation lisääntyminen, verkkokaupan kasvu, etätyön mahdollisuudet, uusiutuvan energian hinnan halpeneminen.

Mikä meni (ainakin osin) pieleen:

Paperin kulutus loppuu. Toimisto- ja painopaperit vähenivät, mutta pakkausmateriaalien tarve räjähti.

Jatkuva globalisaatio. Valmistus siirtyi ensin halvemman työvoiman maihin, mutta epävakaa geopolitiikka ja huoltovarmuuden vaatimus ovat tuoneet tuotantoa takaisin kotimaihin.

Öljyn loppuminen. Sitä löytyy koko ajan valtavasti lisää.

UUSI SUUNTA, MUTTA MINNE?

Paljon tilaa vaativat hallit ovat valtavia sähkösyöppöjä, ja datakeskuskeskustelu kääntyy aina sähkön riittävyyteen. Esimerkiksi kantaverkkoyhtiö Fingrid epäili syyskuun lopulla raportissaan sähkötehon riittävyyttä Suomessa jo 2020-luvun lopulla.

Laura Halenius toppuuttelee.

– Paperiteollisuus käytti 20 vuotta sitten paljon enemmän sähköä kuin nykyään, ja kulutus ei ole palannut vieläkään samalle tasolle. Siinä mielessä meillä ei ole välitöntä huolta. Suurempi haaste on se, onko runkoverkko kunnossa ja saadaanko sähköä siirrettyä oikeisiin paikkoihin.

Google on solminut Fortumin kanssa pitkän sopimuksen Loviisan ydinvoimalan sähkön ostosta sekä luvannut investoida akkuvarastoihin ja tuulivoimaan. Nämä potkivat osaltaan eteenpäin Suomen sähköinfran kehittymistä.

Onni ei löydy kummastakaan ääripäästä – ei siitä, että otetaan kaikki datakeskukset, eikä siitä, että kieltäydytään kaikista.

Ville Voipio Teknologiateollisuuden sekä Vaisalan hallituksen puheenjohtaja

Tekoälyinfrastruktuurin investointien ympärille voidaan lähteä kasvattamaan kokonaista ekosysteemiä

Juho Kostiainen Laboren ennustepäällikkö

Googlea tai ei, suomalainen teollisuus on jonkinlaisessa taitekohdassa. Miltä teollisuutemme näyttää vuonna 2050, kun tekoäly, vihreä siirtymä ja globaali myllerrys muokkaavat sitä tulevat vuosikymmenet? Onko vuoden 2050 tehtaalla juuri ihmisiä, vai hoituuko homma algoritmien rytmittämällä hihnalla ja ruutua vahtaavalla insinöörillä?

Haleniuksen mukaan työ muuttuu tietotyön suuntaan, koneiden ja robotiikan kanssa työskentelyksi, mutta ihmisen taidoille on paikkansa.

– Vuorovaikutustaitoja ei kone korvaa, eikä robottien näppäryys kädentaidoissa yllä ihmisen tasolle vielä pitkään aikaan.

DUUNARIN TAITOJA TARVITAAN

Ville Voipion mukaan AI:n iskut osuvat ensin toimihenkilöihin, eivät suorittavaan työhön. Nopein vaikutus on esimerkiksi juristeihin, suunnittelijoihin ja kirjanpitäjiin. Koodareitakin pidettiin pitkään kukkulan kuninkaina, mutta murros näkyy jo nyt heidän työllisyydessään.

– Teollisuuden kunnossapitäjää robotit eivät korvaa hetkessä. Hyvän ammattilaisen kädentaitoja ja vaihtuvia olosuhteita vaativa työ on turvassa pisimpään.

Teknologian kehitys on myös usein arvaamatonta. Lyhyellä aikavälillä sen vaikutuksia yliarvioidaan, pitkällä aikavälillä aliarvioidaan. Vuosikymmen sitten ennustettiin autonomisten bussien korvaavan kuljettajat. Ihminen ohjaa edelleen useimpia busseja, mutta tekoäly kirjoittaa sukkelasti koodia.

Hyvän ammattilaisen kädentaitoja ja vaihtuvia olosuhteita vaativa työ on turvassa pisimpään.

Juho Koistinenkaan ei usko, että nykyiset teollisuuden alat tai työt katoaisivat. Perusta säilyy, mutta työtavat muuttuvat.

– Ammattitaidon tarve ei katoa, vaan syvenee. Jotta uusia tuotantotapoja tai robotiikkaa voi ohjata, pitää ymmärtää syvällisesti, miten työ on aiemmin tehty ja mikä on prosessin tavoite.

Sanotaan, että muutosvastarinta on ihmisen aidoin tunne, mutta Koistisen mukaan suomalaisia se ei koske.

– Olemme ketteriä. Otamme uuden teknologian käyttöön luontevasti ilman periaatteellista kieltäytymistä.

KOULUTUS PISTETTÄVÄ KUNTOON

Varmin tapa parantaa tuottavuutta ja turvata työpaikkoja tulevaisuudessakin on Voipion mukaan koulutus. Suomen koulutusjärjestelmä on suuren haasteen edessä. Se pysyy kyllä kehityksen perässä, mutta välimatka pitenee.

Peruskoulu ei tunnu enää vastaavan muuttuvan maailman tarpeisiin, ammatillinen koulutus kulkee kriisistä kriisiin ja samaan aikaan ikäluokat pienenevät, mikä nostaa vaatimuksia koulutustasosta. Teknologiateollisuus on arvioinut, että vuoteen 2040 mennessä 70 prosenttia ikäluokasta pitäisi saada korkeakoulutettua.

Tekijästä voi tulla myös tietäjä.

Kaikkien ei silti tarvitse mennä yliopistoon.

– Tulevaisuudessa tarvitaan entistä vahvempia opintopolkuja. Hyvä ammattilainen, joka tulee ammattikoulusta, voi olla muutaman vuoden töissä ja sitten syntyy nälkä oppia lisää. Polusta ammattikoulupohjalta ammattikorkean kautta korkeakoulutetuksi pitää tehdä sujuva. Tekijästä voi tulla myös tietäjä, Voipio sanoo.

PUOLUSTUSTA TARVITAAN AINA

Nousevia toimialoja haettaessa haastateltavien katseet kääntyvät muun muassa terveysteknologiaan sekä kvanttiteknologiaan, joissa Suomella on kansainvälistä osaamista. Myös puolustusteollisuus kehittyy vauhdilla. Ala nojaa yhä enemmän drooneihin ja älyyn, mutta raskaan raudan takojiakin tarvitaan, kun Eurooppa investoi massiivisesti puolustukseen.

– Me tarvitsemme edelleen panssarivaunuja ja raskasta kalustoa. Uskon, että perinteiset teollisuusjättimme tekevät entistä enemmän yhteistyötä innovatiivisten startupien kanssa, sanoo Laura Halenius.

Pienen valtion on vaikea valita voittajia, mutta niiden pitää tukea hyviä yrityksiä.

Haleniuksen mukaan elämme jatkuvien yllätysten aikaa, ja seuraavaa 20 vuotta on vaikea ennustaa. Suomi on riippuvainen globaaleista arvoketjuista, ja pandemiat ja kriisit ovat osoittaneet, miten nopeasti maailman asento muuttuu.

– Pienen valtion on vaikea valita voittajia, mutta niiden pitää tukea hyviä yrityksiä. Meidän metalliteollisuutemme ja vaikkapa mittausteknologiamme ovat globaalisti todella vahvoja, Halenius sanoo.

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA

Syyskuun puolivälissä uutisoitiin, että joukko merkittäviä yritysjohtajia ja omistajia lupasi tavoitella aktiivista kasvua, investoida ja ottaa riskiä nykyistä rohkeammin – joukossa oli myös Ville Voipio.

Mitä suomalaisissa tehtaissa valmistetaan neljännesvuosisadan päästä? Voipion mukaan teollisuuden raamit määräytyvät edelleen kotimaisten luonnonvarojen ja energian mukaan.

– Tehtaat saattavat näyttää edelleen samalta – putkessa kulkee jotain mitä murskataan tai jalostetaan – mutta lopputuote on täysin toinen. Metsäteollisuudessa sanomalehti- tai toimistopaperi ei ole enää pitkään aikaan ollut voittava hevonen, mutta puusta tullaan tekemään materiaaleja, joita aiemmin valmistettiin fossiilisista raaka-aineista.

Vuorovaikutustaitoja ei kone korvaa, eikä robottien näppäryys kädentaidoissa yllä ihmisen tasolle vielä pitkään aikaan.

Laura Helenius Sitran johtava asiantuntija

Ammattitaidon tarve ei katoa, vaan syvenee.

Juho Kostiainen Laboren ennustepäällikkö

Toinen vahva kulmakivi on energiateknologia ja päästötön raskas teollisuus.

– Suomi on rakentanut vahvan edun vähäpäästöisyydestä. Meillä voi olla 2050 täysin päästötöntä alumiini- ja terästeollisuutta. Prosessit muuttuvat, mutta lopputuote on tuttu.

ILMASTO VOI YHÄ YLLÄTTÄÄ

Tulevaisuuden arviointiin liittyy aina yllätyksiä. Isoimmat kysymykset lienevät tällä hetkellä ilmasto, energia ja geopolitiikka.

Jos Pohjois-Atlantin merivirtaus, käytännössä Golf-virta häiriintyy ilmastonmuutoksen seurauksena, Suomeen vyöryvät Siperian talvet. Voipion mukaan se muuttaisi maataloutta, metsien kasvua ja energiantarvetta radikaalisti. Toinen muutos on teollisuuden riippuvaisuus säästä, käytännössä eniten tuulivoimasta.

– Tulevaisuudessa teollisuus, joka pystyy säätelemään sähkön kulutustaan sään mukaan, saa energiansa halvemmalla kuin se, joka vaatii tasaista virtaa.

Tulevaisuudessa teollisuus, joka pystyy säätelemään sähkön kulutustaan sään mukaan, saa energiansa halvemmalla

Yksi jokeri on puolustustarviketeollisuus.

– Toisaalta toivon, että ala on vuonna 2050 hyvässä hapessa, koska se työllistää ja tuo arvonlisää. Toisaalta toivon sen olevan huonossa hapessa – että kenenkään ei enää tarvitsisi ostaa aseita. Valitettavasti joudumme vaalimaan alaa vielä pitkään huoltovarmuuden vuoksi, Voipio sanoo.

EDESSÄ HYVINVOINTIVALTION MURROS?

Jossitellaanpa. Mitä jos koneet tekevät kohta suuren osan ihmisten töistä paremmin ja halvemmalla? Mitä jos puolet ihmisistä jää vaille töitä ja toisen puolen halutaan kasvattavan yhteiskunnan kakkua, jotta hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa?

– Millä motivoit molempia puoliskoja? Voipio kysyy.

Entä uhkaako teollisuutta wolttiutuminen, jossa on kahden kerroksen työmarkkinat? Voiko meillä olla huippuosaajien hyvin palkattu joukko sekä raskaan ja likaisen silpputyön tekijät, jotka tappelevat verissäpäin almuista ja vähistä töistä?

– Se on kriittinen kysymys, ja siinä sääntelyllä ja verotuksella on keskeinen rooli. Jos muutama huippuasiantuntija ohjaa koneita ja sata muuta laitetaan tehtaalta pihalle, yhteiskunnan on pakko reagoida, Juho Koistinen sanoo.

– Jos työn tekemisen ansiot putoavat laajasti, koko hyvinvointivaltion rahoitus joutuu koetukselle, sillä verojärjestelmämme nojaa ansiotulo- ja kulutusveroihin.

Työ on ollut valtava osa suomalaista identiteettiä.

Silloin tarvitaan aivan uudenlaisia yhteiskuntasopimuksia ja ideoita siitä, miten yhteiset palvelut rakennetaan ja rahoitetaan.

– Kun työn tuottamaa arvoa siirtyy pääomalle, katse kääntyy pääomaverotukseen. Pääoma liikkuu kuitenkin globaalisti nopeasti, eikä sen verottaminen ole yksinkertaista ilman kansainvälistä yhteistyötä, Koistinen sanoo.

Ville Voipion mukaan meillä on myös demografinen ongelma. Syntyvyyden lasku tarkoittaa, että elämme pian yhteiskunnassa, jossa ei ole nuoria eikä niitä vähiäkään uusia työntekijöitä.

Hän nostaa esille myös työn merkityksellisyyden.

– Työ on ollut valtava osa suomalaista identiteettiä. Miten tarjotaan merkityksellisyyttä ihmiselle, jos se ei voi enää tulla työn kautta?

Kolme skenaariota tulevasta

Hyvin menee

  • Suomi on vakaa yhteiskunta, joka on hyödyntänyt halvan uusiutuvan energian
  • Raskas teollisuus on vihertynyt huimasti
  • Ammatillisesti koulutetut duunarit ovat hyvin palkattuja prosessipaimenia
  • Korkea tuottavuus lyhentää työaikaa, kouluttautuminen on jatkuvaa

Uhkaa ilmassa

  • Ilmastonmuutos etenee, sään ääri-ilmiöt koettelevat, ulkotyö raskasta ja vaarallista
  • Teollisuudessa painopiste kriisinkestävyydessä
  • Sähköstä ja puhtaasta vedestä kilpaillaan teollisuuden, maatalouden ja kotitalouksien kesken
  • Työmarkkinoilla asiantuntijoilla on loisto-olot, suorittavalla tasolla kilpailua halvan ulkomaisen työvoiman kanssa.

Jotain aivan uutta

  • Teollisuus on automatisoitu, tekoäly ja humanoidirobotit tekevät valtaosan työstä
  • Ei ole paljon työllistäviä isoja teollisuuslaitoksia, valmistusta siirtynyt pienen mittakaavan 3D-tulostukseen
  • Duunarin rooli valvoa tekoälyn ohjaamia järjestelmiä ja ratkoa poikkeustilanteita
  • Työsuhteet ovat silppua, osa toimeentulosta tulee kansalaispalkasta

Teollisuus pärjää, jos osaaminen päivittyy

Teollisuusliiton pääekonomisti Timo Eklundin mukaan Suomen teollisuuden vahvuudet ovat tulevaisuudessakin selkeät.

– Meillä on osaamista tuotteiden kehittämisessä, mutta myös siinä perustoiminnassa, mitä tehtaissa tehdään. Suomessa osataan valmistaa tuotteita, pitää tehtaat kunnossa ja tehdä oikeanlaisia investointeja. Kun siihen lisätään halpa sähkö ja varsin mittavat raaka-ainevarat, niistä syntyy paljon hyvää.

Eklund nostaa esiin investointiaallon kaksi kriittistä taustatekijää, joista ei puhuta niin paljon: sähkö- ja kunnossapitoalan työntekijäpulan sekä pääomakannan kulumisen.

Datakeskukset, vetytaloushankkeet ja vihreän siirtymän investoinnit vaativat rinnalleen valtaisan määrän uutta sähköntuotantoa ja -siirtoa. Infra vaatii toimiakseen ammattilaisia, joita ei nykytahdilla ole olemassa.

– Nämä hankkeet lisäävät merkittävästi sähköalan ja kunnossapidon osaajien tarvetta. Onko meillä käynnissä toimia, joilla varmistetaan kasvava työvoiman tarve? Mielestäni ei, sillä koulutuspoliittiset ratkaisut realisoituvat hitaasti.

Tulevaisuudessa voi tulla monenlaisia yllätyksiä.

Toinen Eklundin havainto liittyy investointien luonteeseen. Kun maahan rakennetaan massiivinen määrä uutta teknologiaa ja energiainfraa, pääomakanta kasvaa – ja samalla kasvaa sen kulumisen tahti.

– BKT kyllä kasvaa, mutta samaan aikaan talouden resursseista entistä suurempi osuus menee vain korvausinvestointeihin. Se työllistää, mutta ei kasvata talouden kakkua samalla tavalla kuin usein ajatellaan.

Eklund tunnistaa tämän hetken huiman muutosvauhdin, mutta muistuttaa, että tulevan ennustaminen kovin pitkälle on haastavaa.

– Tulevaisuudessa voi tulla monenlaisia yllätyksiä. Yksi niistä voi olla se, että asiat muuttuvatkin yllättävän vähän.

Teollisuusliiton pääekonomisti Timo Eklundin mukaan sähköalan ja kunnossapidon osaajien tarve kasvaa. KUVA ANTTI HYVÄRINEN

Mitä ajattelit tulevasta 25 vuotta sitten?

Vuosituhannen vaihteessa Ville Voipio oli tuore diplomi-insinööri. Hän teki etätöitä ennen kuin kukaan vielä edes puhui etätöistä ja kirjoitti väitöskirjaansa optisesta pH-mittauksesta. Kestävyysmurros oli jo tiedossa.

– Ilmastoa ja ympäristöä säästävien teknologioiden tärkeys oli teollisuudessa jo selkeä trendi.

Telekommunikaation valtava vaikutus ja maailmanpolitiikan myllerrykset pääsivät sittemmin yllättämään Voipion, samoin se, miten vaikeaa monien asioiden edistäminen on ollut poliittisella tasolla.

– Vielä enemmän on yllättänyt negatiivisesti yhteiskunnan polarisaatio – se, että olemme ruvenneet tappelemaan keskenämme niin rajusti.

Laura Halenius kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2000.

– Silloin elettiin Nokia-Suomessa. Elämä vaikutti turvalliselta, eikä voinut ajatella, etteikö Nokia olisi ikuinen voittaja. Paperiteollisuus kukoisti ja ajateltiin, että Suomi elää aina metsästä.

Sitten tulivat iPhonet ja globaalit kriisit. Maailma muuttui tavoilla, joita harva osasi ennustaa.

– Verkkokauppa sentään räjäytti kartongin kysynnän ja pelasti paperiteollisuutta edes osittain.

Vuonna 2000 Juho Koistinen oli 11-vuotias. Kotiin saapui Windows 98, joka herätti ajatuksen tulevaisuudesta tietokoneiden kanssa.

– Touhusin ja pelasin koneella. Työpöytä ja se, että hiirellä pystyi ohjaamaan asioita, oli ihmeellistä, samoin ajatus, että tulevaisuudessa voin olla tietokoneella yhteydessä muihin, Koistinen sanoo.

– Sen sijaan silloin hahmotellut lentävät autot tai pillereinä nautittava ravinto eivät ole vielä toteutuneet. Mutta teollisuuden automaatio ja digitalisaatio ovat edenneet harppauksin.

Jaa artikkeli
Tekijälehti