SAK:n tiedotustilaisuudessa 20.3.2024 olivat paikalla JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto, Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Lakot jatkuvat – ”Kompromissia ei tällä hetkellä ole näkyvissä”

TEKSTI JA KUVAT ANTTI HYVÄRINEN

SAK:laiset liitot pidentävät poliittisia työtaisteluja viikolla. Tapaaminen työministerin kanssa oli pettymys, sillä maan hallitus ei halua neuvotella työmarkkinauudistusten sisällöstä.

SAK:laiset liitot jatkavat poliittisia lakkoja, joilla vastustetaan maan hallituksen ajamia leikkauksia ja työntekijän aseman heikennyksiä. Aiemmin kahdeksi viikoksi ilmoitetut Suomen vientiin ja tuontiin kohdistuvat lakot pitenevät viikolla maaliskuun loppuun saakka.

SAK ja sen jäsenliitot kertoivat lakkojen pitenemisestä keskiviikkona 20.3.2024. Aiemmin samana päivänä SAK:n edustajat tapasivat työministeri Arto Satosen (kok). Ministeritapaamisessa paljastui, ettei hallitus aidosti ole tulossa työntekijäpuolta vastaan.

– Kokonaisuutena arvioiden tapaaminen oli pettymys, kertoi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Tapaamisen jälkeen SAK:n hallitus käsitteli lakkotilannetta kokouksessaan.

– Johtopäätös oli yksimielisesti, että meidän on jatkettava työtaisteluja keskeytyksettä, Eloranta kertoi.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Maan hallituksen suunnittelemat muutokset paikalliseen sopimiseen vaarantavat työehtosopimusten yleissitovuuden ja luovat mahdollisuuksia työehtojen polkemiseen paikallisesti. Myös työtaisteluoikeuden rajaukset ovat työntekijäpuolen kannalta katsottuna kohtuuttomia.

– Hallitus ei ole pohtinut Säätytalolla tai sen jälkeen, mitä työmarkkinoilla tapahtuu, jos paikallinen sopiminen vapautetaan hallituksen suunnittelemalla tavalla, Eloranta sanoi.

Emme voi lopettaa työtaisteluja ennen kuin hallitukselta tulee uskottava aloite.

Maan hallitus on kertonut, ettei se tavoittele yleissitovien työehtojen romutusta. Niinpä SAK on esittänyt kompromissina, että työehtosopimusten nykyinen yleissitovuus turvattaisiin kymmeneksi vuodeksi. Maan hallitukselle tämä ei ole käynyt.

– Kompromissia ei tällä hetkellä ole näkyvissä, Eloranta sanoi.

Työministeri Satonen on kertonut, että neuvotteluille ei ole sijaa, jos lakot jatkuvat.

– Haluaako ministeri, että lakot jatkuvat? Emme voi lopettaa työtaisteluja ennen kuin hallitukselta tulee uskottava aloite, Eloranta vastasi.

PAREMMAN TYÖELÄMÄN PUOLESTA

Suomen vientiin ja tuontiin kohdistetuissa lakossa ovat mukana Teollisuusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Sähköliitto, Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kertoi keskiviikon tiedotustilaisuudessa, että Teollisuusliitto pidentää työtaisteluja viikolla samoissa kohteissa, jotka ovat olleet mukana kahden viikon lakossa.

Teollisuusliiton lakon piirissä on muun muassa Nesteen Porvoon polttoainejalostamo. Aalto kertoi, että lakkorajoja on tarkasteltu lakon pidentyessä.

– Pyrimme toimittamaan lentoliikenteelle tarvittavat polttoaineet, Aalto kertoi.

Tieliikenteen polttoaineiden jakelusta Teollisuusliitto ei ole vielä linjannut.

Pyrimme toimittamaan lentoliikenteelle tarvittavat polttoaineet.

Aalto korostaa, että SAK:n tekemät kompromissiesitykset ovat hyvin pitkälle vietyjä. Ohjenuorana niissä on kohtuullisuus ja pohjoismaisen työmarkkinamallin säilyttäminen.

– Ei romuteta sitä, mikä toimii, Aalto sanoi.

Teollisuusliiton lakkojen piirissä on noin 4 000 teollisuuden työntekijää.

– Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette osallistuneet poliittisiin lakkoihin. Te lakkoilette nyt kaikkien duunareiden ja paremman työelämän puolesta, Aalto sanoi.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

LIITOT SUOJELEVAT JÄSENIÄÄN

JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström muistutti, että maan hallitus on näillä näkymin tekemässä lisää rajuja säästöpäätöksiä huhtikuun kehysriihessä.

– Jo nyt on ilmeistä, että kehysriihessä tullaan tekemään päätöksiä miljardiluokan leikkauksista. Tämä tulee jatkossa vaikeuttamaan yhteisten ratkaisujen löytämistä, Ekström sanoi.

AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko totesi, että ministeritapaamisen anti oli pettymys.

Hallitus näyttää jääräpäisesti ajavan ohjelmaansa eteenpäin, vaikka kaikilta osin hallituksen keinot eivät näytä vievän päämäärään, eli työllisyyden parantumiseen.

– Tämä on ideologinen linja, joka valitettavasti pidettiin piilossa ennen eduskuntavaaleja, Kokko sanoi.

Meillä on valmiuksia huomattavasti järeämpiin työtaistelutoimiin.

Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti kertoi, että jos maan hallituksen suunnitelmat paikallisesta sopimisesta menevät läpi, liittojen on reagoitava seuraavalla työehtosopimusten neuvottelukierroksella.

– Sähköliiton on ryhdyttävä rajoittamaan paikallisen sopimisen mahdollisuuksia, Väntti sanoi.

Poliittiset työtaistelut jatkuvat, kunnes oikeistohallitus alkaa aidosti neuvotella kompromissia.

– Suojellaksemme jäseniämme, meillä on valmiuksia huomattavasti järeämpiin työtaistelutoimiin, Väntti sanoi.

Teollisuusliitto on järjestänyt viime syksystä alkaen ulosmarsseja ja lakkoja useilla toimipaikoilla ympäri Suomea vastalauseena Suomen hallituksen ajamalle leikkauspolitiikalle ja työehtojen heikennyksille. Lue lisää Teollisuusliiton toimista: PainavaSyy – Teollisuusliitto

Lue myös Teollisuusliiton tiedote: SAK ja sen jäsenliitot jatkavat lakkoja 20.3.2024