NUORISOTOIMINTA: Korona-aikana nuoret koolle vaikka sitten verkossa

Teollisuusmeetingit kutsuvat nuoria helmikuussa. Tarvittaessa ne järjestetään verkossa. Liitto järjestää keväällä myös vain opiskelijajäsenille suunnattuja tapahtumia.

KUVA YLLÄ: Kaakkois-Suomi–Savo-Karjalan Teollisuusmeeting helmikuussa 2019 vei nuoret Himokselle laskettelemaan ja keskustelemaan eduskuntavaaleista. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Teollisuusliiton nuorten kevät on koronarajoituksista huolimatta täynnä tapahtumia, kertovat järjestötoimitsijat Petteri Männistö ja Tuomas Suihkonen.

Tapahtumia on suunniteltu tavalliseen tapaan, sillä sosiaalinen kanssakäyminen ja yhdessä vaikuttaminen ovat Teollisuusliiton nuorisotoiminnan kulmakiviä, he perustelevat.

– Se, että nuoret tekevät ja toimivat yhdessä valtakunnallisesti, on tärkeää. Työpaikalla ei välttämättä ole toista nuorta, jonka kanssa puhua liiton toiminnasta, Männistö sanoo.

Petteri Männistö. KUVA KITI HAILA

Viime vuonna useita Teollisuusnuorten tapahtumia jäi toteutumatta koronaviruksen vuoksi. Esimerkiksi marraskuussa jouduttiin perumaan Teollisuusnuorten päivät. Tapahtumaan oli ehtinyt jo ilmoittautua noin sata nuorta eri puolilta Suomea.

– Nuorten fiiliksistä välittyy, että he eivät ole päässeet tapaamaan toisiaan. Jäsenet ovat kaivanneet niitä tapahtumia, jotka viime vuonna peruimme, Suihkonen sanoo.

Tuomas Suihkonen. KUVA KITI HAILA

Helmikuussa on tarkoitus järjestää kuusi alueellista nuorten Teollisuusmeeting-tapahtumaa. Tapahtumat on tarkoitettu erityisesti uusille nuorille jäsenille. Ilmoittautuminen on jo käynnissä.

Viime vuosina Teollisuusmeetingeissä on lasketeltu, pelattu rantalentopalloa, seikkailtu avannossa märkäpuvuissa, käyty maastoautosafarilla tai jääkiekkomatsissa.

– Olemme varautuneet siihen, että jos koronatilanne jatkuu ja vaikeutuu, niin silloin siirrymme kylmän rauhallisesti hybridimalliin, Männistö sanoo.

Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että nuoret kokoontuisivat alueilla mahdollisten koronarajoitusten mukaisesti esimerkiksi noin kymmenen hengen ryhmissä.

Kukin ryhmä ottaisi sitten verkon välityksellä yhteyden Helsinkiin, josta Männistö ja Suihkonen vetäisivät tapahtumaa.

WEBINAARIT KIINNOSTIVAT

Teollisuusliiton nuoret saivat tuntumaa verkossa järjestettäviin tapahtumiin jo loppuvuodesta, kun liitto järjesti neljä nuorille suunnattua webinaaria.

– Ne tavoittivat nuoria tavallista laajemmin, koska niihin on helppo osallistua omalla puhelimella tai tietokoneella eikä tarvitse matkustaa mihinkään, Männistö iloitsee.

– Miten saamme heidät jatkossa mukaan tapahtumiin, etteivät he jää vain sinne nettiin, Suihkonen puolestaan pohtii.

Webinaarien aiheina olivat hyvinvointi, opiskelu työn ohella, ajankohtainen työmarkkinatilanne ja eläkeasiat.

– Erityisesti webinaari hyvinvoinnista kiinnosti nuoria, eläkeasiat eivät niinkään, Suihkonen kertoo.

– Tulemme jatkossakin nostamaan esiin hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyviä teemoja, koska nuoret ovat stressaantuneempia kuin ennen, Männistö lisää.

Helmikuussa 2019 Teollisuusliiton nuoret kohtasivat Jämsän Himoksella muun muassa näin. Koronapandemian aikana joukkokokoontumiset eivät ole mahdollisia. KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Koronavirus kokoontumisrajoituksineen aiheutti nuorille viime vuonna lisästressiä eri tavoin, kertovat Teollisuusliiton järjestötoimitsijat.

– Moni työnantaja ei ottanut opiskelijoita työssäoppimisjaksoille. Se oli iso ongelma etenkin viime keväänä, Männistö sanoo.

– Valmistuminen viivästyi useilla opiskelijoilla alasta riippumatta noin puolella vuodella. Jotkut jopa sanovat, etteivät he tiedä, milloin valmistuvat, Suihkonen kertoo.

Myös työllistymisessä oli keväällä lisähaasteita.

– Koronakevät ei ollut helpoin ajankohta etsiä ensimmäistä oman alan työpaikkaa, Suihkonen sanoo.

OPISKELIJOILLE OMIA TAPAHTUMIA

Teollisuusliitto järjestää tänä vuonna ensimmäisen kerran tapahtumia yksinomaan opiskelijajäsenille.

– Olemme saaneet opiskelijajäseniltä palautetta, että liitolla ei ole heille sopivaa tarjontaa, Männistö ja Suihkonen kertovat.

Luvassa on matalan kynnyksen iltapäivätapahtumia, joissa nuoret pääsevät tutustumaan liiton toimintaan.

– Nuorimmat opiskelijajäsenet voivat olla vasta 15-vuotiaita. Heidän saattaa olla vaikea lähteä Kokkolasta tai Rovaniemeltä liiton tapahtumaan Helsinkiin tai Tampereelle.

”Webinaarit tavoittivat nuoria tavallista laajemmin, koska niihin on helppo osallistua.”

Kaikkiaan Teollisuusliittoon kuuluu runsaat 41 300 nuorta, alle 36-vuotiasta jäsentä. Heistä opiskelijajäseniä on lähes 6 000.

– Opiskelijajäsenet ja työssä käyvät nuoret eivät meidän kokemuksemme mukaan sovi helposti yhteen, koska heillä on ison ikäeron lisäksi eroja myös taidoissa ja tiedoissa.

– Teollisuusliiton nuorista osa on ollut työpaikoillaan luottamusmiehinä jo monta vuotta, Suihkonen lisää.

Opiskelijatapahtumia on tarkoitus järjestää keväällä isoissa opiskelijakaupungeissa eri puolilla Suomea, jos koronatilanne sallii. Päiviä ei kuitenkaan ole vielä lyöty lukkoon.

– Lisätietoa on luvassa kevään aikana. Seuraa Teollisuusliiton verkkosivujen tapahtumakalenteria ja sähköpostiasi, Männistö neuvoo opiskelijajäseniä.

Syksylle Teollisuusliitossa on suunniteltu toimintaa ja tapahtumia opiskelijoille yhdessä muiden SAK:n, eli Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön, alaisten liittojen kanssa.

– Toivottavasti ne voidaan toteuttaa suunnitelmien mukaisesti, Männistö sanoo.

 

NUOREN PUHELIN SOI

Teollisuusliitto pyrkii aktivoimaan nuoria jäseniään uudella toimintatavalla. Tekstiviestin tai sähköpostin sijaan nuoret saavat entistä useammin puhelun liitosta.

– Henkilökohtainen puhelu on osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi tavaksi saada nuoria mukaan ja sitouttaa heitä liiton toimintaan, sanoo järjestötoimitsija Petteri Männistö.

Esimerkiksi helmikuussa järjestettävien Teollisuusmeetingien alla alueellisten nuorisojaostojen aktiivien on tarkoitus soittaa oman alueensa uusille nuorille jäsenille ja kutsua heitä mukaan. Joskus luuriin saattaa tarttua myös järjestötoimitsija.

Nuoren puhelin pirahtaa myös silloin, kun liiton tietojärjestelmä kertoo opintojen valmistumisesta.

– Soitamme hänelle, kysymme miten menee, oletko päässyt töihin ja oletko hoitanut liiton varsinaisen jäsenyyden kuntoon, Männistö kertoo.

 

TEOLLISUUSNUORET KOKOONTUVAT

  • 13.–14.2. Teollisuusmeeting, Varsinais-Suomi–Satakunta ja Kaakkois-Suomi–Savo-Karjala
  • 20.–21.2. Teollisuusmeeting, Häme–Pirkanmaa ja Vaasa–Keski-Suomi
  • 27.–28.2. Teollisuusmeeting, Oulu–Lappi ja Helsinki–Uusimaa
  • 10.4. Jäsenristeilyn etkot Helsingissä (jäsenristeily 10.–11.4.)
  • 24.–25.4. Nuorisopäivät Murikka-opistolla Tampereella
  • 26.–28.5. Nuorisotoiminta tutuksi -kurssi Murikka-opistolla Tampereella

 

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN JA KITI HAILA