HARRASTAJA: Kehonrakentaja Markku Suonsivu: ”Kun pärjään kisoissa, se lisää motivaatiota”

Jujutsusta se alkoi. Sen jälkeen Markku Suonsivu ehti harrastaa jalkapalloa, jääkiekkoa ja potkunyrkkeilyä, ennen kuin kehonrakennus vei mennessään.

MARKKU SUONSIVU

Palomies
Neste Oyj
Porvoo

Lippalakkipäinen Markku Suonsivu takoo nyrkkeilysäkkiä kuntosalilla. Lämmittelyn jälkeen hän aloittaa treeninsä vinopenkkipunnerruksilla.

– Ensimmäinen liike on usein sama, mutta muut liikkeet ja niiden paikat treeniohjelmassa vaihtelevat päivän ja tuntuman mukaan, Suonsivu kertoo.

Kehonrakennusta harrastava Suonsivu käy kuntosalilla 5–6 kertaa viikossa. Tavallisesti hän viipyy siellä noin kaksi tuntia.

– Teen liikkeet voimapainotteisina. Kolme kertaa kymmenen toistoa on aika vakio. Jos tuntuu, etten ole saanut itsestäni vielä kaikkea irti, teen lisää sarjoja.

Rintalihasten lisäksi Suonsivu vahvistaa nyt olkapäitä ja ojentajia. Seuraavan kerran ne ovat vuorossa viikon kuluttua, sillä Suonsivu treenaa aina yhtä lihasryhmää kerrallaan.

– Lihakset tarvitsevat aikaa palautuakseen. Jos tekisin koko kehon treenin, treeneistä tulisi liian raskaita ja pitkiä, hän selittää.

SEITSEMÄN ATERIAA

Suonsivu on liikkunut lapsesta asti. Hän on harrastanut jujutsua, jalkapalloa, jääkiekkoa ja potkunyrkkeilyä. Kehonrakennuksesta hän kiinnostui 12 vuotta sitten.

– Kävin silloin Jouni Tauriaisen salilla ja hän kysyi minulta, että oletko ajatellut kilpailla kehonrakennuksessa. Päätin kokeilla lajia muutaman vuoden.

Vuoden treenattuaan Suonsivu voitti kehonrakennuksen suomenmestaruuden ensikertalaisten raskaassa sarjassa ja jäi koukkuun.

– Tykkään tässä lajissa siitä, että pystyn sovittamaan sen hyvin yhteen perheen menojen kanssa. Voin itse määritellä, milloin tulen kuntosalille.

Parhaimmillaan Suonsivu on nostanut penkistä 240 kiloa rautaa. Maastavedossa hänen ennätyksensä on 325 kiloa.

Kova treeni vaatii paljon energiaa. Suonsivu kuluttaa päivässä noin 5 500 kilokaloria. Hän syö joka päivä seitsemän ateriaa ja juo viisi litraa vettä.

– Kisadieetillä minulla on tarkat ruokavalio-ohjeet ja niitä myös noudatan, mutta muuten syön perusruokaa, kuten riisiä, perunaa, kanaa ja jauhelihaa.

Karkit ja sipsit Suonsivu jättää väliin. Viljatuotteita hän syö harvakseltaan, mutta kahvilassa käydessään hän sentään ottaa leivoksen.

”YÖUNET OVAT TÄRKEÄT”

Kova treeni ja monipuolinen ravinto eivät yksin riitä. Kehonrakentajan on huolehdittava myös riittävästä levosta, Suonsivu sanoo.

– Yöunet ovat todella tärkeät. Minulle riittää seitsemän tuntia. Silloin herään itse aamulla ja tunnen oloni levänneeksi.

Suonsivun mukaan kehonrakennus on varsin kokonaisvaltainen laji, jossa henkisellä hyvinvoinnilla on iso merkitys.

– Jos stressaan, elimistöni erittää kortisolia ja stressitasoni nousevat ja se taas vaikuttaa kehoni palautumiseen, kehitykseeni ja motivaatiooni.

Parhaiten treeni kulkee Suonsivun mukaan silloin, kun hän ei stressaa mistään. Lasten kanssa touhuaminen on hänestä paras lääke stressiin.

– Voin hyvällä omallatunnolla treenata vähän vähemmän ja olla enemmän lasten kanssa. Se aika ei ole pois kehonrakennuksesta, päinvastoin.

LIIKUNTAA MONIPUOLISESTI

Kuntosalitreenien ohella Suonsivu ulkoilee sekä pelaa pallopelejä lastensa kanssa. Lisäksi hän juoksee harvakseltaan viiden kilometrin lenkkejä.

– Haluan pysyä myös hyvässä aerobisessa kunnossa. Kun sydän, verenkierto ja keuhkot toimivat mahdollisimman hyvin, on siitä apua lihasten kasvattamisessa.

Lisäksi Suonsivu käy juoksemassa portaita Porvoon Linnamäellä.

– Välillä on hauskaa haastaa itseään aikaa vastaan. Porrastreenit edistävät kehonrakennusta. Pitkän matkan juoksu tai pyöräily taas veisivät kehitystä toiseen suuntaan.

Raskas liikuntamuoto auttaa minua palautumaan töistä, sanoo kehonrakennusta harrastava Markku Suonsivu.

Liikuntaa Suonsivu harrastaa myös työajalla, sillä hän on palomies, ja työnantaja edellyttää häneltä hyvää kuntoa.

– Työvuoroissa pelaamme välillä sählyä. Se on mielekäs tapa tehdä aerobista treeniä. Pelatessa tulee juostua ihan huomaamatta.

Hyvästä lihaskunnosta on apua myös voimaa vaativissa työtehtävissä, Suonsivu kertoo.

– Harjoituksissa kannamme 90-kiloista nukkea palavasta rakennuksesta. Se onnistuu minulta kohtuu kevyesti, samoin auton leikkeleminen levitinleikkuusarjalla.

“KILPAILUT MOTIVOIVAT”

Suonsivu päättää treeninsä ojentajaliikkeisiin. Dippipunnerrusten jälkeen vuorossa on vielä ojennuksia taljalla.

– Venyttelen liikkeiden välissä, ja jos se ei riitä, venyttelen vielä kotona niitä lihaksia, joita treenasin. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän venyttelyn merkitys korostuu.

Ennen kuin Suonsivu lähtee suihkuun, työntää hän vielä tovin kelkkaa. Se kuormittaa monipuolisesti kaikkia lihaksia.

– Olen aina tykännyt kilpailemisesta. Kun pärjään kisoissa, se lisää motivaatiota ja tunnettavuutta kehonrakennuspiireissä, ja silloin sponsoritkin pysyvät mukana.

Viime vuonna Suonsivu voitti kehonrakennuksen suomenmestaruuden. Menestystä tuli myös Iso-Britannian Amateur Olympia -kilpailusta ja Pro Qualifier -kisoista Tanskasta.

– Se vuosi meni hyvin. Tänä vuonna otin aikaa itselleni ja perheelleni. Ensi vuonna olisi tarkoitus taas kilpailla, Suonsivu sanoo.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT PETRI PUROMIES