TOIMIJA: Väinö Achrén: ”Ammattiliiton merkitys korostuu”

teollisuusliitto

VÄINÖ ACHRÉN

Sihteeri, Salon alueen Teollisuustyöntekijäin ao. 57
Pakkaaja-asentajaoperaattori, varatyösuojeluvaltuutettu, Orion Oyj, Salo

”Olen Orionin lääketehtaalla Salossa pakkaaja-asentajaoperaattori. Työpäivät ovat vaihtelevia ja pidän työstäni. Orionilla pakataan tabletteja läpipainopakkauksiin ja tölkkipakkauksiin. Alkuvuorosta voidaan pakata, sitten pestään ja asennetaan laitteet seuraavalle tuotteelle.

Pistin Orionille hakemuksen, kun vuonna 2013 Salon tehtaalle haettiin työntekijöitä. Ensin oltiin Turun tehtaalla opettelemassa, ja kun Salon tehdas saatiin avattua, siirryttiin tänne. Ei tosiaan päästy uutta tehdasta korkkaamaan, lääketehdas sijaitsee vanhan Nokian tiloissa, mutta sisätilat oli rakennettu uudestaan.

Jo Turussa oltiin pääluottamusmiehen puheilla, silloin en vielä liittynyt liittoon.

Porukka kehui silloisia TEAMin kesäpäiviä, joissa oli kiva fiilis. Harmitti, kun en ollut itse siellä. Vasta syksymmällä kaikenlaiset tapahtumat saivat minut liittymään.

Olen eksynyt ammattiyhdistyspuolella nuorisotouhuihin, mistä ”syytän” ammattiosaston puheenjohtajaa Anniina Pekkiä. Koulutukset Murikassa ovat olleet mielenkiintoisia ja niissä on ohjelmaa iltaisinkin.

Salo on yhtymäkohta, suurin osa lääketehtaan henkilöstöstä tuli sinne Espoosta, osa Turusta. Oli kuitenkin luonnollista, että ammattiosastomme oli Helsingin Lääketyöntekijät ja Saloon perustettiin työhuonetoimikunta. Olin osaston sihteerinä kaksi vuotta. Toimin myös työhuonetoimikunnan puheenjohtajana.

Viime vuonna me kaikki Helsingin lääketyöntekijöihin kuuluneet Salon työntekijät siirryimme Salon ammattiosasto 57:aan. Pekki kosiskeltiin sinne puheenjohtajaksi ja minut valittiin sihteeriksi. Kun siirryttiin omalle alueelle, saatiin myös uusia jäseniä Teollisuusliittoon, koska paikallisesti on helpompi järjestää tapahtumia ja koulutuksia.

Viime vaaleissa minut valittiin varatyösuojeluvaltuutetuksi. Varsinainen työsuojeluvaltuutettu hoitaa hommat hyvin, työsuojeluasioihin puututaan, jos on jotain retuperällä. Täällä myös tehtaanjohtaja käy välillä katsomassa tilannetta.

On mukavaa, kun johtoporras rantautuu tuotantoon.

Asiat työsuojelumielessä ovat työpaikalla hyvin. Hygienia tehtaassa on muutenkin hyvä, nyt on koronan takia vielä tehostettu ohjeistuksia.

Korona näkyy niin, että nuorille suunniteltu Maailma kylässä -festivaalireissu ja osaston kevätkokous, koulutus ja Tallinnan-reissu on peruutettu. Koronatilanteessa pistää silmään Loimaan kassa, sehän ei ole liitto! Nyt ihmetellään, miten sen käsittelyajat ovat noin pitkiä. Tästä syystä meidänkin ammattiosastoomme on nyt liittynyt muutama Loimaan kassan jäsen. Nyt ammattiliiton merkitys korostuu, ja hyvä niin.”

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ