Tekijä-lehti. 2019-12-17. Kuvassa Kaisa Telekäinen. Kuva Vesa Ranta.

OIVALTAJA: Kaisa Telekäinen: ”Lähde sinäkin opiskelemaan”

KAISA TELEKÄINEN

Tuotantotyöntekijä
Aspocomp Group Oyj, Oulu

Tuotantotyöntekijä Kaisa Telekäinen kannustaa Teollisuusliiton jäseniä käyttämään jäsenetuaan, joka mahdollistaa monipuolisen opiskelun.

– Olin viime kesänä työelämän englannin kurssilla Murikassa. Se oli kaikille jäsenille avoin. Siellä oli paljon työsuojeluvaltuutettuja ja pääluottamusmiehiä. Olisi kiva, jos perusjäsenet tiedostaisivat, että sinne voi hakeutua ilman mitään titteliä, Telekäinen sanoo.

Ei minulla itsellänikään ollut aikanaan tietoa, että tavallinen jäsen voisi lähteä millekään kurssille.

– Se on niin pienestä kiinni, miten saattaa ohittaa tuollaisen tiedon, eikä sitä ajattelekaan omalle kohdalleen.

Liiton kurssit ovat hänen mielestään mukavalla tavalla tuettuja.

– Liitto maksaa ruokailun, matkat, majoituksen ja kurssistipendin. Itse olen Oulusta, ja opiskelijoita tulee pohjoisempaakin. Meille pitkän matkan kulkijoille varsinkin matkakorvaus on iso asia.

– Olen käynyt siellä ennenkin lasten kanssa. Nyt heistä oli kaksi mukana. He olivat 9-vuotiaita. Ekan kerran he ovat olleet kurssilla 3-vuotiaina. Se oli heille jo tuttua juttua. He tykkäävät lähteä mukaan.

Ihmissuhdetaidoista lähtien kursseja on joka lähtöön. Telekäinen on käynyt muun muassa tietotekniikkakurssin, joita on monen tasoisia. Hänen mielestään myös työnantajien kannattaisi tutustua liiton monipuoliseen kurssitarjontaan.

Kun hoksataan, että työntekijä tarvitsee kurssitusta, niin siitä hyötyy koko yhteisö.

Esimerkiksi tietotekniikan käyttö ei ole kaikilla kovin näppärää. Viikon kurssilla ehtii käydä läpi paljon asioita. He ovat tyytyväisen näköisiä ihmisiä, jotka sieltä lähtevät kotiin.

Kursseilla on mahdollista solmia myös kontakteja.

– Sinne tulee porukkaa ympäri Suomen. Siellä olen saanut hyviä tuttavia ja ihan ystäviäkin. Pidämme yhteyttä vielä vuosien jälkeen.

Vaikka opiskelu on tiivistä, se on Telekäisen mukaan myös virkistävää.

– Siellä on valmiit ruoat ja Muksut mukaan -kursseilla lapsilla ohjelmaa. Toki opiskelupäivät ovat pitkiä, puoli yhdeksästä viiteen. Mutta illan saa vapaasti touhuta. Se ei ole meille mikään arkijuttu, vaan se on ollut vähän niin kuin lomaviikko.

Joillakin työpaikoilla on Telekäisen mukaan saatu lomautuksia peruttua, kun on lähetetty väkeä koulutukseen.

– Kunpa työnantajat hoksaisivat, miten edullista se on. Olen kokenut niin, että opiskelu on itsensä kehittämistä, josta itse hyötyy eniten. Jos porukka pääsisi lomautuksen sijasta viikoksi opiskelemaan, niin kyllä se olisi parempi kuin olla viikon kotona pakkolomalla, jossa kuluisi vasta lomautuksen omavastuuaika.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA VESA RANTA