”Koko perheen tapahtumat parhaita” – Särkänniemen kesäpäivässä tuumittiin liiton tapahtumia ja etuja

teollisuusliitto

Tampereen Särkänniemessä Häme-Pirkanmaan kesäpäiville osallistuneet jäsenet kertoivat, millaisia tapahtumia ja jäsenetuja he Teollisuusliitolta toivovat.

HÄME-PIRKANMAA KESÄPÄIVÄ 8.6. SÄRKÄNNIEMI, TAMPERE

– Sellaiset ovat parhaita tapahtumia, mihin voi perheen ottaa mukaan. En oikein muuta toivokaan. Ne ovat hienoja juttuja, sanoo Riihimäen Rauta-Metallissa työskentelevä tervakoskelainen Petri Hellberg.

Hänen mukanaan kesäpäivillä Särkänniemessä olivat vaimo Tuula Hellberg, 15-vuotias tytär Ronja, 13-vuotias poika Joonatan ja 11-vuotias Peppi-Lotta.

Perhe on osallistunut liiton perhetapahtumiin ennenkin, ja Särkänniemen lisäksi koettua on tullut muun muassa Hämeen linna ja Puuhamaa.

Huvipuistot ovat Hellbergin mukaan lapsille kaikkein mielekkäämpiä paikkoja.

– Linnanmäki, Särkänniemi tai joku muukin paikka käy.

”Kaikkein tärkeintä on, että liitto pitää työelämässä meidän puoliamme”, Petri Hellberg sanoo.

Tapahtumia ja muita jäsenetuja tärkeämpää on hänen mielestään liiton tarjoama turva.

– Itse olen ollut 22 vuotta samassa työpaikassa. Kun on ollut turvallinen, varma työpaikka, niin liiton kanssa ei ole tarvinnut hirveästi asioida. Työpaikalla on ollut aktiivisia liiton ihmisiä ja heidän kauttaan olen saanut tietoa asioista. Kaikkein tärkeintä on, että liitto pitää työelämässä meidän puoliamme.

PERHEIDEN JAKSAMINEN KAIPAA TUKEA

– Jotakin sellaista pitäisi kehittää, jossa pystytään tukemaan ihmisiä kovan arjen keskellä. Ihmisillä on työpaineita ja nykyinen arki vaatii paljon. Toivon sellaisia tapahtumia, jotka tukevat työssä ja kotona jaksamista, sanoo toipumisorientaatioprojektissa työskentelevä sastamalalainen kokemusasiantuntija Veera Salonen.

”Liitolla voisi olla kursseja, jotka auttavat tuomaan arkeen hyvinvointia ja voimavaroja”, Veera Salonen sanoo.

Hänen mukaansa kesätapahtumat palvelevat osaltaan perheiden henkistä hyvinvointia. Liiton tarjonta voi Salosen mielestä olla myös kursseja ja koulutusta.

– Jos koko ajan joutuu kamppailemaan kiireen keskellä, olisi tärkeää saada tukea jaksamiseen. Ehkä liitoilla voisi olla kursseja, jotka auttavat tuomaan arkeen hyvinvointia ja voimavaroja. Tämänkaltaiset kurssit voivat jopa ehkäistä loppuunpalamista.

Entä millaista jäsenetua Salonen henkilökohtaisesti liitolta toivoisi?

– Viimeksi olemme perheen kanssa puhuneet kalastusluvasta. Se liittyy luontoon, eikä ole kauhean kallis harrastus ja Suomessa on siihen hyvät mahdollisuudet. Kalastuslupaan liittyvä alennus kiinnostaisi itseäni kovasti. Siitä hommasta tykkää koko perhe.

Erik Aru, Niko Lenkkeri, Sofia Irri ja Veera Salonen.

SUOMI TÄYNNÄ KIEHTOVIA KOHTEITA

– Olen kiinnostunut urheilutapahtumista. Olisi hienoa, jos niihin saisi alennuksia. Esimerkiksi Suomen miesten jalkapallojoukkueen karsintapeleihin olisi kiva päästä, kertoo Lempäälän Lindströmin mattopesulassa työskentelevä valkeakoskelainen Mika Toivonen.

Mika Toivonen, sylissä Nooa Toivonen.

Myös Kuusamon Karhunkierroksen tapaiset retket tai Power Park -huvipuisto Pohjanmaalla ovat Toivosen mielestä kiehtovia kohteita, kuten myös hämäläisten oma Särkänniemi.

– Itse en tosin uskalla mennä muualle kuin Tukkijokeen ja joihinkin kesyimpiin laitteisiin, muissa pää menee pyörälle, hän naurahtaa.

Vasemmalta Tiia Saari, Jutta Pekola, Mika Toivonen, Minttu Pekola, Peppi Pekola ja vaunuissa Nooa Toivonen.

Riihimäen Lasiliirissä karkaisu-uunin perämiehenä ja CNS-koneistajana työskentelevä hausjärveläinen Jenni Turpeinen on mielellään osallistunut sekä liiton kesä- että talvipäiviin.

– Perheelle järjestettävät seikkailupäivät olisivat kiva idea. Toivon myös jotain sellaisia tapahtumia, joissa voisi kokeilla eri lajeja jousiammunnasta kartingajeluun. Ja lisää kesäpäiviä pitää saada ehdottomasti.

Jenni ja Miro Turpeinen.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN