Teollisuusliiton stipendin saanut Matias Romo: “Tämä on hieno ala”

Teollisuusliitto palkitsi Matias Romon viidensadan euron stipendillä toukokuussa. Opiskelijajäsenille tarkoitettua stipendiä voi tänä syksynä hakea marraskuun loppuun asti.

30.10.2020

Hitsaaminen on jyväskyläläisen Matias Romon, 18, mielipuuhaa.

– Se on tosi kivaa. Hitsatessa pitää ottaa huomioon monia asioita ja tietää paljon. Se tekee siitä kiinnostavaa. Olen kertonut kavereillenikin, että tämä on tosi hieno ala.

Romo opiskelee Jyväskylän Gradiassa kaksoistutkintoa. Ensi keväänä hänellä on taskussaan sekä ylioppilastodistus että levyseppähitsaajan paperit.

– Metallilta voisin valmistua jo talvella, mutta lukiossa minulla on vielä jäljellä kahdet kirjoitukset. Kirjoitan keväällä matematiikan ja yhteiskuntaopin.

Alun perin Romo aloitti toisen asteen opinnot Jyväskylän normaalikoulun liikuntalinjalla, sillä hän pelaa pesäpalloa Jyväskylän Kirin Junioreissa ja Jyväskylän Lohessa.

– Vaihdoin kaksoistutkintoon, koska olen tekevä tyyppi.

Oman alansa Romo löysi sattumalta.

– Raksalla ja sähköllä ei ollut tilaa, mutta metallille pääsin. En tiennyt mitään levyseppähitsaajan koulutuksesta. Sitä ei yläkoulussa hirveästi mainostettu.

“VIISISATAA ON KOVA SUMMA”

Romo on kuulunut Teollisuusliittoon runsaan vuoden. Hän liittyi kavereidensa kanssa liiton opiskelijajäseneksi elokuussa 2019.

– Koulun aulassa oli liiton ständi. Siellä nuoret tyypit tarjosivat välipalaa ja kysyivät, haluatko liittyä liittoon. Siinä meni ehkä joku neljä minuuttia, kun täytin hakemuksen.

Samalla Romo sai ilmaiseksi Sakki ry:n eli Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton opiskelijakortin.

– Se oli silloin suurin syy liittyä liittoon.

Teollisuusliiton stipendiä kannattaa hakea, kannustaa levyseppähitsaajaksi opiskeleva Matias Romo.

Seuraavana keväänä Romo haki Teollisuusliiton opiskelijajäsenille tarkoitettua stipendiä. Hän kuuli siitä lukiota käyvältä ystävältään. Romo täytti stipendihakemuksen liiton verkkosivuilla heti saman tunnin aikana.

Toukokuussa Teollisuusliitto palkitsi Matias Romon ja 55 muuta opiskelijajäsentä 500 euron stipendillä.

– Se oli yllätys. Viisisataa euroa on tosi kova summa, Romo sanoo.

Teollisuusliiton stipendejä myönnettäessä huomioidaan ammatillisen järjestäytymisen edistäminen opiskelijoiden keskuudessa, aktiivisuus oman alan ammatillisen arvostuksen nostamiseksi sekä esimerkillinen toiminta yhteishengen parantamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Osoituksena aktiivisuudesta Romolla on oma metallialan opiskelijayritys, viime keväänä hän otti osaa Taitaja-kilpailuihin, ja hän on myös ollut mukana oppilaskunnan toiminnassa. Romo sanoo markkinoineensa tutuilleen työvoimapulasta kärsivää metallialaa, ja aktiivisuudellaan halunneensa luoda hyvää yhteishenkeä ja näyttää mallia muille.

HAAVEISSA JATKO-OPINNOT

Puolisen vuotta stipendin myöntämisen jälkeen raha on Romolla visusti tallessa. Hän säästää jatko-opintoja varten.

– Unelmani on lähteä opiskelemaan sukellushitsaajaksi. Se on erikoisammattitutkinto, joka maksaa 3 500 euroa. Saan tehdä töitä sen eteen, että saan summan säästettyä.

Levyseppähitsaajille on onneksi hyvin töitä tarjolla. Romo ahkeroi opintojen ohella Stello Oy:ssä Muuramessa.

– Olin siellä koko viime kesän ja nyt minulla on sopimus vuoden loppuun asti. Yritys tekee portaita ja kaiteita, Romo kertoo.

Liitto valvoo hyvin työntekijän etuja.

Liiton toiminta ei ole Romolle vielä kovin tuttua, mutta hän uskoo jäsenyydestä olevan hyötyä erityisesti sitten, kun hän siirtyy kokonaan työelämään.

– Liitto valvoo hyvin työntekijän etuja. Siihen nähden jäsenmaksu on aika pieni. Jos työnantajan kanssa tulee kiistaa, silloin liiton jäsenyydestä on apua, Romo tietää.

Uutta opiskelupaikkaa Romo aikoo hakea jo keväällä.

– Jos en pääse heti opiskelemaan, menen ensin armeijaan, hän sanoo.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Teollisuusliitto myöntää vuosittain 500 euron stipendin jopa 120 opiskelijajäsenelleen. Stipendiä voi hakea opiskelijajäsen itse. Hän voi myös esittää sitä toiselle opiskelijajäsenelle. Lisäksi Teollisuusliiton luottamushenkilöt, ammattiosastot, liiton työntekijät ja opettajat voivat tehdä stipendiesityksiä. Stipendejä jaetaan kahdesti vuodessa. Seuraava hakuaika umpeutuu 30.11.2020. LUE LISÄÄ TÄSTÄ!