Näihin maalipurkkeihin loppui Huberilla yli sadan vuoden tuotanto – Pääluottamusmies: ”Ei jääty valoja sammuttelemaan”

Huber Packaging Oy:n Vantaan tehtaan yt-neuvottelut päättyivät yrityksen lakkauttamiseen. Työt loppuivat koko henkilöstöltä. Työntekijöiden työvelvoite päättyi joulukuun alussa, ja viimeiset työsuhteet päättyvät ensi vuoden kesäkuussa.

KUVA YLLÄ: Viimeiset Huber Packagingin tuottamat metallipakkaukset. Lava jäi vajaaksi.

– Perjantaina 29.11. olimme viimeistä päivää työpaikalla ja heitimme jäähyväiset. Osa helsinkiläistä teollisuushistoriaa kuopattiin. Fiilikset olivat porukalla alamaissa, kuvailee pääluottamusmies Markku Nieminen.

– Pisimmät työsuhteet kestivät 45 vuotta. Oma työsuhde on kestänyt 34 vuotta, siitä viimeiset 17 vuotta pääluottona. Arvaa, oliko tunteet pinnassa?

Pääluottamusmies Markku Nieminen arkistokuvassa tehtaan Crown Pakkauksen ajoilta vuodelta 2007. KUVA HENRIK KETTUNEN

ENSIN YRITYSKAUPPA, SITTEN LAKKAUTUS

Yli sata vuotta metallipakkauksia valmistanut Huber Packaging myytiin Emballator Metalpak Oy:lle lokakuun alussa. Kaksi päivää myöhemmin henkilöstöryhmien edustajat saivat kutsun yt-neuvotteluihin mahdollisesta tehtaan lakkauttamisesta.

Neuvottelut päättyivät 14.11., jonka jälkeen Emballator Metalpakin hallitus päätti lakkauttaa Huber Packagingin toiminnan ja siirtää tuotannon Emballatorin Lempäälän tehtaalle.

Nimillä G.W.Sohlberg, GWS Metallipakkaus ja Crown Pakkaus aiemmin tunnettu metallipakkaustehdas sijaitsi 1900-luvun alkupuolella Helsingin Jääkärinkadulla ja vuodesta 1947 lähtien Helsingin Herttoniemessä, mistä se kaksi vuotta sitten muutti Vantaan Piispankylään.

Tehtaalla ollut valokuva Jääkärinkadun tehtaasta 1900-luvun alkupuolelta.

”ÄLKÄÄ ANTAKO PERIKSI”

Vielä 1980-luvulla tehtaassa oli 450 työntekijää. 1990-luvun laman sekä lukuisten yritysjärjestelyjen seurauksena väkeä on vähennetty niin, että lopetushetkellä henkilökunnan määrä oli enää 23.

– Viimeisenä päivänä meidän vielä jäljellä olevien duunareiden kohtaloksi koitui lakkauttaa vuonna 1945 perustettu työhuonekunta. Ei ollut hauska kokemus sekään. Iltapäivällä häivyimme tehtaalta, ei jääty valoja sammuttelemaan, Nieminen kertoo, ja lähettää terveisiä:

– Monta vääntöä on työnantajan kanssa käyty, kerran työtuomioistuimessakin testattu kumpi tulkitsi paikallista sopimusta oikein. Porukalta olen aina saanut tukea, kun sitä olen tarvinnut. Pitäkää toverit lippu korkealla, kouluttautukaa Murikassa, pyytäkää apua ja tukea liitosta, kun sitä tarvitsette. Älkää antako periksi!

Tähän loppui yli sadan vuoden metallipakkaustuotanto. Kuvassa pääluottamusmies Markku Niemisen ikuistamana viimeinen Huberin tehtaan valmistama maalipurkki.

TEKSTI ASKO-MATTI KOSKELAINEN
KUVAT MARKKU NIEMINEN JA HENRIK KETTUNEN

Pääluottamusmiesten ajankohtaispäivä Vantaalla: Neuvottelukierroksen ratkaisu omissa käsissä

Työnantajat ovat vakuuttaneet, että keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen aika on ohi. Silti he ovat tuoneet käynnissä olevalla työehtosopimuskierroksella eri neuvottelupöytiin samoja esityksiä.

HELSINKI–UUSIMAA PÄÄLUOTTAMUSMIESTEN AJANKOHTAISPÄIVÄ, VANTAA 15.11.2019

– Työnantajien esitykset toistuvat eri neuvottelupöydissä samanlaisina milteipä kirjoitusvirheitä myöten. Kattaus ei kuitenkaan ole kaikissa pöydissä täsmälleen sama, vaan vaihtelua on, mutta kokonaisuus on yhtenäinen ja koordinoidusti ohjattu.

– Tämä on ollut nyt selvästi nähtävissä, kun liitollamme on hoidettavanaan 33 työehtosopimusta, joista parhaillaan neuvotteluja käydään noin 20:sta, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoi perjantaina 15.11. Teollisuusliiton Helsingin ja Uudenmaan alueen pääluottamusmiesten ajankohtaispäivillä Vantaalla.

Liiton puheenjohtaja Riku Aalto kertoi työehtosopimusneuvottelujen tilanteesta.

Esimerkkejä työnantajien esityksistä ovat jäsenmaksuperinnän lakkauttaminen, työntekijöiden lakko-oikeuden rajoittaminen ja työehtojen heikentäminen. Niiden lisäksi käynnissä olevalla kierroksella kummittelevat kilpailukykysopimuksen (kiky) mukaiset 24 ylimääräistä palkatonta työtuntia.

– Asetelma on siinä mielessä normaali, että työnantajat esittävät heikennyksiä. Tietyt teemat ovat kuitenkin nousseet tällä kierroksella korostuneesti esiin. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että työnantajien esitykset ovat vasta esityksiä. Sopimuksia syntyy vasta sitten, kun me voimme ne sisällöltään hyväksyä. Siihen meillä on omat ajatukset ja tavoitteet.

JÄRJESTÄYTYMISESTÄ HUOLEHDITTAVA

Teollisuusliitto on jo aikaisemmin ilmoittanut, että talkootyön aika on ohi eli kiky-tunnit siirtyvät historiaan. Toisaalta Teollisuusliitto on katkaissut kemian sektorin työehtosopimusneuvottelut. Työnantajille on ilmoitettu selvästi, että neuvottelupöytään ei palata ennen kuin työnantaja on vetänyt esityksensä jäsenmaksuperinnän lakkauttamisesta pois.

– Näyttää siltä, että työnantajilla ei ole ollut neuvottelupainetta. Sitä olemme tässä vaiheessa kasvattaneet julistamalla ylityökiellon viidelle sopimusalallamme. Toivottavasti se riittäisi neuvottelujen vauhdittamiseksi, Aalto sanoi.

– Samalla kaiken taustalla on tärkeä muistaa, että neuvotteluvoimamme ja työehtosopimusten yleissitovuus nojaavat työntekijöiden järjestäytymiseen. Meidän on tehtävä jatkuvasti töitä sen eteen, että työntekijät liittyvät liittoon ja pysyvät sen jäseninä.

ENNEN KUULUMATONTA

Porvoossa toimivan Borealis Polymersin pääluottamusmies Elof Juselius, Hangossa sijaitsevan Helkama Bican pääluottamusmies Tanja Nuutinen ja Caverionin valtakunnallinen pääluottamusmies Juha Kapiainen suhtautuvat tuomitsevasti työnantajien neuvotteluesityksiin.

– Työnantajien esitykset ovat törkeitä. Tuntuu, että heillä ei ole halua tehdä sopimuksia, Juselius arvioi.

– Työnantajien avaukset ovat ennen kuulumattomia. Linja on puristava ja kiristävä. Heidän taktiikkanaan on pyrkimys ajaa heikennyksiä läpi aluksi jossain neuvottelupöydässä, minkä pohjalta he ryhtyisivät levittämään niitä muihin sopimuksiin, Kapiainen sanoo.

Helkama Bican pääluottamusmies Tanja Nuutinen.

– Arvostus työntekijöitä kohtaan on alentunut. Työntekijät nähdään pelkkänä resurssina, jota tarvitaan tehokkuuden toteuttamiseen. Säästöjä haetaan. Muuta arvoa työntekijällä ei juuri nähdä, Nuutinen toteaa.

AIKA HAVAHTUA

Pääluottamusmieskolmikolle työnantajien esitykset eivät kelpaa.

– Kentällä ollaan huolestuneita siitä, mihin tämä oikein johtaa. Työnantajien esitykset ovat sellaisia, että niitä ei voida hyväksyä. Pitääkö oikeasti käydä työtaistelujen kautta, että neuvotteluihin saadaan vauhtia ja ohjattua ne järkevälle uralle, Juselius pohtii.

– Jos sille tielle jouduttaisiin, niin minusta tilanne pitää hoitaa niin, että siinä realisoituu Teollisuusliiton voima laajasti, Kapiainen linjaa.

Caverionin valtakunnallinen pääluottamusmies Juha Kapiainen.

– Meillä on otettu ylityökielto tosissaan. On muistutettu toisia ja puhuttu keskenään esimerkiksi, että oletteko huomanneet, että ylityökielto jatkuu. Kiky on yksinään sellainen peikko, että sen poistamisesta kaikki ovat yhtä mieltä, Nuutinen kertoo.

Kolmikko on samaa mieltä järjestäytymisen tärkeydestä työntekijöiden etujen ajamisen perustana.

– Kaikki eivät välttämättä ajattele, mitä kaikkea jäsenyys tuo mukanaan. Se on paitsi henkilökohtaisia etuja myös tae sille, että työntekijöillä on ääni ja vipuvarsi työehtojen määrittelemisessä ja työelämän kehittämisessä myös tulevaisuudessa, Nuutinen tiivistää.

Borealis Polymersin pääluottamusmies Elof Juselius.

– Toivottavasti ihmiset havahtuvat ja liittyvät tai palaavat liiton jäseniksi. Havahduttamisen pitäisi nyt olla helppoa. Tosiasioiden selittäminen riittää, Juselius sanoo.

– Järjestäytymisen edistämiselle on suuri tarve. Isännän kämmenelle ei pidä jäädä, Kapiainen päättää.

TEKSTI PETTERI RAITO
KUVAT KITI HAILA