REPORTAASI: Printscorpio – Aitoon ihme, tekstiilejä painava yritys

Printscorpio Aitoossa on jäänyt Pohjoismaiden ainoaksi näin monipuoliseksi tekstiilipainoksi. Yritys ei ole perustamisestaan vuonna 1984 lähtien koskaan lomauttanut tai irtisanonut ketään. Pieni ja tiivis työporukka painaa hyvissä tunnelmissa tekstiiliä asiakkaalle kuin asiakkaalle. Tiloja vain saisi olla enemmän, lämpöjä vähemmän.

KUVA YLLÄ: Printscorpio tarvitsee moniosaajia, sillä yritys käyttää painotöissään monia eri tekniikoita. Laakapainolla ovat töitä tekemässä tekstiilipainaja Outi Lyytikäinen ja Sami Varvas.

PRINTSCORPIO OY

PERUSTETTU 1984
OMISTAJAT Tommi Helminen, Jarkko Helminen ja Outi Helminen-Järvinen puolisoineen
KOTIPAIKKA Aitoo, Pälkäne
TUOTANTO Avainlipputuotteina lippuja, viirejä, mainostekstiilejä, sisustustuotteita ja vaatteita
HENKILÖSTÖ 21, joista tuotannon työntekijöitä 17
LIIKEVAIHTO 2,3 miljoonaa euroa (2019)

Tekstiilityöntekijä, työsuojeluvaltuutettu Sami Varvas on juuri laittanut kankaan kiinni laakapainokoneen mattoon.

– Sen jälkeen laatta kohdistetaan siihen kankaaseen, laitetaan väriä ja sitten lähdetään painamaan, Varvas selittää 5-asemaisen laakapainokoneen työprosessia.

Tämän jälkeen Varvas ajaa märän, painetun kankaan uunin läpi, joka kuivaa kankaan.

Nykyisen Printscorpio Oy:n omistajat ovat kolme Helmisen sisarusta puolisoineen. Varvas tuli aikoinaan sisarusten isän Helmipainoon kesätöihin. Työhistoriaa piisaa 24 vuotta, ja Varvas kuuluu parinkymmenen hengen työporukan lukuisiin moniosaajiin.

Työsuojeluvaltuutettu, tekstiilityöntekijä Sami Varvas arvostaa yrityksen ottamaa linjausta ympäristövastuusta. Hän itse ravustaa ja kalastaa, ja vesien pitäisi pysyä puhtaina kantojen säilymiseksi.

– Olen työskennellyt alan yrityksissä pienestä pitäen, ensimmäiseksi nurmikkoja leikkaamassa kesätöissä. Minulla on autonasentajan koulutus. Koulusta päästyäni kävin armeijan ja sen jälkeen menin töihin tuohon viereen Paradoxille kymmeneksi vuodeksi. Se oli saman alan firma, mutta sitten kun tänne tuli uusi painokone, siirryin tänne.

– Olen painokoneella, värikeittiössä, pesulassa, varastossa. Ja kaikenlaista joutuu korjaamaan. Sillä mennään, Varvas virnistää.

– Viimeksi asensin höyryttimeen uudet vastukset, Varvas toteaa paljastaen samalla sen, että korjaushommat ovat sittenkin niitä kaikkein mieluisimpia – sillä autonasentajan taustalla.

PUHUMINEN HELPPOA, TILAT VAIKEAT

– Meistä jokainen kommunikoi koko ajan omistajien kanssa. Hehän tekevät tuotannossa töitä meidän joukossamme.

Järjestyksen pitäminen on työsuojeluvaltuutetun mielestä kuitenkin ”mennyt tiukille”.

– Digiaika on nyt in, uusia tulostimia tulee, mutta halli ei voi laajentua. Meillä on kangasvarastoja tuolla pellon toisella puolella. Toivoisin tänne lisää tilaa. Näin järjestys olisi helpompi säilyttää eikä tarvitsisi mennä ihan ympäri kylää…

Lämpö on myös haaste, sillä niin painokoneet, värejä kiinnittävä painehöyrystin kuin kankaat lopuksi kuivaava ja levittävä raami tuottavat lämpöä. Esimerkiksi höyristin hönkää ympäriinsä 170 asteen kuumuuksia. Lämpötilojen alentamiseen on kuitenkin jo yritetty löytää ratkaisuja, Varvas kertoo.

TYÖ MIELEKÄSTÄ

Tekstiilityöntekijä, kaaviontekijä Katri Tuuri on tekemässä samalla laakakoneella asiakkaalle lyhyitä, viiden metrin värimallituksia.

– Sitten kun asiakas on hyväksynyt mallit, päästään tuotantoon.

Tuuri on Printscorpiolla mainiosti viihtyvä moniosaaja hänkin. Ammattitaitonsa Tuuri on hankkinut työn ohessa, peruskoulupohjalta.

– Tänä vuonna tulee yrityksessä 25 vuotta täyteen. Minä tykkään olla täällä, työ on mielekästä ja saan tehdä monenlaista. Välillä olen valottamassa. Toisinaan tehdään kaaviot ihan leikkaamalla, piirros alle ja siitä leikataan. Välillä laitan painokoneeseen reunanauhoja, välillä olen väriä laittamassa… Piirtämö ja ompelimo ovat ainoat paikat, joissa en ole luvannut olla!

Tekstiilityöntekijä Katri Tuuri kehuu tehtäviensä monipuolisuutta ja kertoo viihtyneensä yrityksen leivissä jo 25 vuotta.

Ergonomiassa lienee vielä petrattavaa, jalkojen alla on sementtilattia.

– Kun näin kauan on ollut, tuleehan niitä kulumia. Polvissa on kulumia. Lattia on kova. Ja toisinaan joutuu polvilleen koneen päälle roskia ottamaan.

Tuuri tykkää paitsi työstään, myös työporukoista.

– Meillä on hyvä ilmapiiri, tullaan hyvin toimeen kaikkien kanssa.

TYÖNANTAJA KUUNTELEE, KONEETKIN KELPAAVAT

– Tämä on polyesteriä. Tästä saa leggingsejä, jumppavaatteita tai mitä nyt halutaankaan, vaikka uikkareita.

Tekstiilityöntekijä, tekstiilimuotoilija (AMK) Leena Hämäläinen tekee töitä ”prässillä”. Kone siirtää paperilla olevat kuviot lämmön ja paineen avulla kankaaseen. Yrityksen leivissä Hämäläinen on ollut kahdeksan vuotta.

– Meillä on mukavaa porukkaa, ja minä tykkään tehdä töitä käsilläni. Mutta kyllä minä taidan pitää koneistakin. Koulussa oli paljon sellaista näpertelyä. Sekin oli ihan jees, mutta kun tehdään isommassa mittakaavassa, on järkevää käyttää koneita.

Leena Hämäläinen ja Katri Sandberg Printscorpion prässikoneella.

Hämäläinen arvostaa kovasti sitä, että työnantaja kuuntelee työntekijöiden toiveita.

– Minulla on vuoroviikkolapsi. Tosi joustavasti saan tehdä lyhyempää päivää, kun lapsi on minulla, ja vastaavasti sitten pidempää päivää muilla viikoilla. Ja todella hyvin saa yleensä sovittua, jos on jokin oma meno.

– Siihenkin vastattiin heti, kun toivoin, että saisin vähän monipuolisempia hommia. Minulle tämä sopii. Ja uskon, että tämän takia ymmärrän myös muita työntekijöitä. Ymmärrän, missä ja miksi se kangas oikein viipyy… ja voin ehkä tehdäkin asialle jotakin.

Jos nyt vielä pitäisi yrityksessä jotain petrata, tarjoaa Hämäläinen ratkaisuksi eräänlaisten tuumaustaukojen pitämistä.

– Oman väen kanssa voisi miettiä ja keskustella, miten saataisiin oma tuotantoprosessi jouhevammaksi. Meidän kilpailuvalttimme on se, että teemme monenlaista. Mutta se taas aiheuttaa solmukohtia, joihin tulee yht´äkkiä paljon tavaraa. Kun voitaisiin jakaa töitä, saataisiin tavara ehkä joustavammin eteenpäin, Hämäläinen tuumailee.

”VÄÄRÄ” TYÖ, MAINIO TYÖPORUKKA

Pesulan puolelta löytyy toinen mies, joka on hänkin viihtynyt 24 vuotta ihan ”väärissä” hommissa.

– Olin penskana leipomossa töissä. Siitä kai sitten tuli ajatus, että ryhdyn leipuriksi. Koulut kävin, mutta kun en leipurin hommia heti saanut niin tulin tänne, kertoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

– En tykkäisi olla isossa firmassa töissä. Varmaan tämä työporukka saa viihtymään. Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia, Kostiainen kuvaa mielissään.

Vuosien varrella on Kostiaisen mielestä menty niin työergonomian kuin ympäristönkin kannalta eteenpäin. Esimerkiksi kaasulla toimiva raami laitetaan kaikissa mahdollisissa väleissä kiinni.

– Kyllä siitä huolehtii jo kuumuudenkin takia…

”Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia”, sanoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

Pesulan paikkaa on muutettu kolme kertaa, mutta aina on saatu kevennyksiä prosessiin. Kostiainen ottaa esimerkiksi linkoukseen liittyvän työvaiheen.

– Aiemmin pesusta tulleet tekstiilit vedettiin käsin aisan yli linkoon. Ja käsin lingosta pois. Nyt meille tuli avaaja. Se säästää aika paljon kroppaa, Kostiainen iloitsee.

– Onhan työ jälkensä jättänyt. Mutta aika paljon riippuu siitä, missä kunnossa pitää itsensä. Olen huomannut, että ei riitä, että käyttää koiran pihalla, Kostiainen naurahtaa.

Mies kertoo lenkkeilyn ohella ottaneensa harrastuksekseen nyt myös melonnan.

Kostiainen kehuu muiden työntekijöiden tapaan yrityksen ilmapiiriä. Myös työnantaja vie pisteet kotiin.

– Aina voi mennä puhumaan, ihan suoraan voi mennä asiansa sanomaan.

LIPPUJA, VIIREJÄ, STANDAAREJA….

Mira Weck-Heinosella, ompelija-artenomilla on ompelimossa työn alla vähän erikoisempi ja harvinaisempi tekstiili, joka valmistuu melkein 10 vuoden ompelukokemuksella.

– Teen kaksipuoleista, kaksikielistä jättistandaaria. Laitan etu- ja takapuolen kankaat ja välikankaan neuloilla kiinni. Sitten menen ompelemaan kankaat toisiinsa kiinni ja käännän työn kääntöaukosta, Weck-Heinonen kertoo.

Ompelija-artenomi Mira Weck-Heinoselle työ on mieluisaa, kunhan siihen on riittävästi aikaa.

– Täällä luotetaan työntekijöihin, ei ole kellokortteja, hyvä on työnantaja. Ja minulla on mukavat työkaverit, luottelee ompelija työpaikkansa hyviä puolia.

Jo useampaan kertaan mainitun kuumuuden ohella Weck-Heinonen mainitsee työn rasittavista puolista kiireen, joka aiheuttaa stressiä.

– Saman päivän lähtöjä voi tulla tosi myöhään. Mutta kyllä me tiimityötäkin tehdään, jaetaan tarvittaessa töitä ja autetaan, Weck-Heino huomauttaa.

Ompelijana työskentelee myös yrityksen pääluottamusmies Mirja Tuominen. Printscorpiolla on työvuosia takana yhdeksän. Omasta työstään Tuominen sanoo, että lippujen ompelua on kaikkein eniten. Varastotkin on pidettävä riittävässä vahvuudessa.

– On löydyttävä lippuja ja maakuntaviirejä. Sokoksen ja Prisman lippuja pitää löytyä aina, ja eri kokoja.

Aikoinaan kaavanpiirtäjä-leikkaajaksi ylioppilastutkinnon jälkeen valmistunut ompelija toteaa vielä, että samaa sarjaa voi joutua työstämään useamman päivän putkeen. Se käy niskaan ja hartioihin. Sormet ovat taas kovilla silloin, kun sisäsomisteisiin ommellaan silikonivahvisteita. Näpeillä on pidettävä kangas ja silikoni tarkkaan tasoissa, vaikka kangas venyy, silikoni ei.

Pääluottamusmies, ompelija Mirja Tuominen toteaa, että useampi päivä samaa ompelutyötä peräkkäin pistää hartiat ja niskan koville.

LIITTO VASTAA, MUTTA TES EI AUKENE

Printscorpiolla tuotannosta työskentelevistä ja omistajasukuun kuulumattomista kaikki ovat kahta lukuun ottamatta Teollisuusliiton jäseniä.

Tuominen sanoo, että hänestä tuntuu kyllä erittäin helpolta soittaa liittoon ja kysyä neuvoa. Mutta työehtosopimuskirjan tekstien muoto ei hänelle oikein kelpaa.

– Tessin sanamuodot ovat aika ihmeellisiä. Ei niistä saa selvää. TEAMin aikaan tessissä oli erotettu väreillä, missä käsiteltävä asiaa vaihtuu. Nyt on vain aakkosellinen hakemisto, Tuominen kritisoi.

Pääluottamusmies vahvistaa tiedot siitä, että yrityksessä ei ole koskaan lomautettu tai irtisanottu ketään. Koronan takia on kuitenkin jouduttu käymään yt-neuvottelut. Niissä sovittiin lähinnä siitä, että syksyllä katsotaan uudelleen, onko tarvis lomautuksiin.

– Näillä näkymin tarvista ei ole. Nyt on ihan älyttömästi töitä. Ei pelota firman tulevaisuus tällä hetkellä.

Ompelijamodisti Tiia Lempinen sanoo pitävänsä työstään Printscorpiolla. Yrityksessä hän aloitti vakinaisena kaksi vuotta sitten, useamman kesätyöjakson jälkeen.

KAIKKEA KAIKILLE, TOIMII

– Painetut tekstiilit ovat aika laaja sortimentti. Se on ollut meidän haittamme, mutta myös pelastuksemme. Kaikkien liiketoimintaperiaatteiden vastaisesti me teemme kaikille kaikkea, toimitusjohtaja Tommi Helminen kertoo.

Asiakaslähtöisyys on kantanut hedelmää. Printscorpio on Helmisen ja myyntijohtaja Ari Järvisen mukaan tällä hetkellä Pohjoismaiden monipuolisin tekstiilipaino: Kukaan muu ei tee digi-, laaka- ja rotaatiopainatuksia metritavaralle lähes kaikille tekstiilikuiduille ja niille tarpeellisia jälkikäsittelyjä.

Printscorpio on ottanut johtotähdekseen ympäristö- ja yhteiskunnallisen vastuullisuuden. Yrityksen käyttämä sähkö tulee vain uusiutuvasta energiasta. Katolla on 228 aurinkopaneelia.

– Paneeleita ei asennettu kehumisen vuoksi. Paneelit antavat neljänneksen koko vuonna käyttämästämme sähköstä, jopa ylikin. Laskimme, että sijoitus maksaa itsensä takaisin 8,5 vuodessa, Helminen toteaa.

Osoituksena ympäristövastuusta yrityksen katolla on 228 aurinkopaneelia. Ajan kuluessa ne ovat myös kustannustehokas tapa tuottaa sähköä.

Avainlipputuotteet, kierrätysmateriaalien käyttö, sublimaatiopainon paperien kierrättäminen edelleen suojapapereiksi autokorjaamoille, yhteistyö Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen kanssa vielä olemassa olevien ongelmien ratkaisemiseksi…

– Meidän vastuullisuutemme on tekoja, ei sanoja, Järvinen kehaisee.

Keinokuitukankaat tulevat lähinnä Saksasta ja Italiasta, ja niiden vastuullisuus on Helmisen mielestä helpommin todennettavissa.

– Puuvillapuoli on ongelmallisempi. Niiden tuotantoketjut ovat pitkiä. Puuvilla tulee Kiinasta ja Pakistanista, Helminen kertoo.

Kummatkin johtajat ovat vakuuttuneita, että Printscorpion valitsema linja on juuri se, jonka ansiosta yritys on edelleen toiminnassa, vaikka suomalaisen tekstiiliteollisuuden kulta-ajat ovat kaukana, kaukana takanapäin.

– Isojen sarjojen tekeminen ei edes kiinnosta, mutta yksittäisiä, pieniä eriä ei kannata teettää kauhean kaukana, Järvinen sanoo.

– Ja jotkut asiakkaat jopa vaativat, että tuotteet tehdään kotimaassa, Helminen jatkaa.

Järvinen painottaa, että laadukkaasta, kierrätetystä polyesteristä tehty salkolippu kestää vuoden jatkuvaa käyttöä ulkoilmassa, kun Kiinasta halvalla ostettu lippu pitää vaihtaa samassa ajassa kolmasti. Järvinen muistuttaa vielä, että kunnon lippu on paitsi euroissa edullisin, paras myös ympäristön kannalta.

– VTT on tehnyt laskelman siitä, että jos tuote kestää viiden vuoden sijasta viisi vuotta ja neljä kuukautta, on sen painatuksen hiilijalanjälki jo kompensoitu.

– Ja millaista mainosta on yritykselle, jos sen salossa liehuu repaleinen lippu?

Yrityksen pesulassa käsitellään tekstiilejä painamisen jälkeen. Lippupyykin linkousta hoitamassa viimeistämötyöntekijä Katri Sandberg.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

REPORTAASI: Pieni, ketterä ja kotimainen – Tam-Silk pitää yllä suomalaisten alusvaatteiden valmistusta

Moni luulee alusvaatteiden valmistuksen jo Suomesta loppuneen. Tam-Silk Kangasalla on kuitenkin luottanut suomalaiseen työhön yli sata vuotta.

KUVA YLLÄ: Perinteisessä pyöröneulekoneessa on 10–12 lankarullaa, kertoo kutoja Johanna Porvali.

TAM-SILK OY

KOTIPAIKKA Kangasala
PERUSTETTU 1909 nimellä Kotiteollisuustrikootehdas
OMISTAJAT 60 % Tuomo Saarni ja puoliso Sonja Ahtiainen, lisäksi neljä muuta omistajaa.
TUOTANTO Valmistaa alusvaatteita, tärkein asiakasryhmä naiset. Klassikkotuotteita mm. laamapaidat ja punttihousut. Tuotteet valmistetaan alusta loppuun Kangasalan tehtaalla, samassa rakennuksessa myös tehtaanmyymälä. Viennin osuus alle prosentti, vientimaita mm. Japani ja Ranska.
HENKILÖSTÖ 24, joista työntekijöitä 22
LIIKEVAIHTO 1,1 milj. euroa (2018)

KUVA MUISTOJA FINLAYSONILTA -NÄYTTELY, TYÖVÄENMUSEO WERSTAS

NAISVALTAINEN TAMPERE LOI ASIAKASKUNNAN

Tam-Silk toimii nykyään Kangasalla, mutta sen historian katsotaan alkaneen Tampereella vuodesta 1909, jolloin Ossian Hongen perusti Hämeenpuistoon yrityksen nimeltä Kotiteollisuustrikootehdas. Vuonna 1925 nimeksi tuli Tampereen Silkkikutomo. 1960-luvun alussa tehdas joutui väistymään Tampereen keskustasta asuinrakentamisen tieltä ja muutti Kangasalle. Tuolloin yrityksen nimi lyhennettiin nykyiseen muotoonsa.

Tampere oli työläiskaupunki, jossa oli paljon teollisuutta. Myös tekstiiliteollisuutta, jonka työntekijät olivat käytännössä kaikki naisia. Niinpä naistenvaatteille oli tarvetta, ja niistä tuli yhä merkittävämpi osa Tam-Silkin tuotantoa. Kangasalle muutettuaan yritys alkoi keskittyä varsinkin naisten alusvaatteitten valmistukseen.

Enimmillään yritys työllisti lähes sata työntekijää. 1970-luvulla huipussaan ollut määrä alkoi kutistua vuosien saatossa ilman irtisanomisia, luonnollisen poistuman kautta. Yritys alkoi menettää asemiaan markkinoilla muille vaatevalmistajille, ja joidenkin vanhojen menestystuotteiden, kuten laamapaitojen, kysyntä hiipui. 1990-luvun lamalla oli oma vaikutuksensa.

Tuotantotyöntekijöiden määrä väheni 2010-luvulla jo alle 20:een, mutta viime vuosina yritys on taas palkannut lisää väkeä. Vuonna 2017 Tam-Silk osti konkurssiin menneen Nokian Neulomon ja jatkoi sen tuotemerkin käyttöä. Pyrkimyksestä toiminnan laajentamiseen ja uusiin aluevaltauksiin kertoo myös vuonna 2019 lanseerattu uusi miesten alushousujen tuotemerkki Kalsarit.

Tuotanto Tam-Silkillä on edelleen hyvin käsityövaltaista. Yläkerrassa tuotteet leikataan, ommellaan ja pakataan.

– Nuo koneet olivat täällä jo silloin, kun minä tulin taloon. Kai ne kuusikymmentäluvulta ovat, arvelee laitosmies Antti Lehtinen.

Saksalaiset pyöröneulokoneet herättävät olemuksellaan kunnioitusta. Harvassa teollisuusyrityksessä on koneita, jotka ovat palvelleet seitsemällä vuosikymmenellä. Mutta lyhyt ei ole Lehtisenkään työhistoria, sillä hän aloitti Tam-Silkillä kesäkuussa 1974.

– Varastotöitä, talonmiehen hommia, koneitten huoltamista, verkkokauppatavaran viemistä postiin… Kaikkea mahdollista olen tehnyt, mitä vastaan tulee.

Laitosmies, työsuojeluvaltuutettu Antti Lehtinen.

Kesken tehdaskierroksen Lehtisen luokse kävelee myymälässä ja toimistossa työskentelevä Piia Hatunen, jolla on kysyttävää.

– Pihalla on auto ja siellä on meille joku öljypönikkä. Tiedätkö sinä, mikä se on?

– On tilattu öljyä juu. Tulee tuohon, vastaa Lehtinen ja osoittaa Mayer & Cil -pyöröneulekonetta.

Öljynjanoinen kone on uudempaa sukupolvea, vuodelta 2003, ja sillä tehdään neuloksia päällysvaatteisiin. Vanhimpia koneita taas käytetään alusvaatekankaan valmistamiseen.

”MUSEOKONE” TEKEE PUNTTIPÖKSYKANGASTA

Huoltomieheltä vaaditaan Tam-Silkillä luovuutta, sillä monia varaosia ei vanhoihin pyöröneulekoneisiin enää ole saatavissa.

– Antti on hyvä käyttämään mielikuvitusta, jos koneesta menee jotain rikki, kutoja Johanna Porvali kehaisee Lehtistä.

Porvali on hänkin Tam-Silkin konkareita, tullut töihin vuonna 1982. Hän opastaa koneiden käyttöön nyt neuloja Outi Nevalaista, joka aloitti Kangasalla vasta pari viikkoa sitten. Tekstiiliala on Nevalaiselle kyllä tuttu; hänen edellinen työpaikkansa oli Orneule Orivedellä, ja sitä ennen hän työskenteli trikootuotteita ja sukkahousuja valmistavassa Nansossa.

– Ovathan nämä tämmöisiä museokoneita, en ole ennen näillä tehnyt. Mutta toimintaperiaate on kuitenkin sama kuin uudemmissa koneissa, sanoo Nevalainen.

Porvali kertoo, kuinka menetellään, jos pyöröneulekoneesta katkeaa lanka.

– Pitää nostaa kangas neuloille, tarkistaa silmäpaot ja vaihtaa vialliset neulat, jos niitä on. Katkeilu on kyllä harvinaisempaa kuin takavuosikymmeninä, nykyään langat ovat parempilaatuisia.

Yksi kone tekee parhaillaan kangasta lahjehousuihin, toinen laamapaitaan. Lahjehousut eli punttipöksyt ovat Tam-Silkin klassikkotuote. Sellaisiin myös Johanna Porvali puettiin pikkutyttönä. Tosin Aamulehteen asiasta päätyi hieman erilainen versio, joka on Tam-Silkissä huvittanut työkavereita.

– Täällä oli toimittaja käymässä, ja niistä housuista tuli puhetta. Lehdessä luki sitten, että minä kulkisin samoissa 1960-luvun punttipöksyissä vieläkin, Porvali naureskelee.

Outi Nevalaisella on vankka tekstiilialan kokemus, mutta näin vanhat koneet ovat hänelle uusi tuttavuus. Johanna Porvali neuvoo vieressä.

KETAPPI TUTUKSI ENSIMMÄISENÄ TYÖPÄIVÄNÄ

Kun pyöröneulekoneet ovat saaneet kankaan kudottua, pakka viedään yläkertaan. Siellä kangas leikataan perinteiseen tyyliin, pahvimalleja apuna käyttäen. Seuraava vaihe on kankaan saumaus.

Ompelukoneitten takana istuu salissa noin tusina työntekijöitä, kaikki naisia. Vierekkäisillä koneilla ovat trikoosaumaajat Sirkka Kuivaniemi ja Tatubanu Puhakka. Kuivaniemi on työskennellyt Tam-Silkillä reilut 30 vuotta, Puhakka noin kolme tuntia.

– Tulin tänään kahdeksaksi, kun on ensimmäinen päivä, sanottiin että voit tulla vähän myöhemmin. Normaalisti täällä aloitetaan kuudelta, selvittää bambupaidan olkasaumausta tekevä Puhakka.

Haastatteluhetkellä ensimmäistä päivää töissä ollut trikoosaumaaja Tatubanu Puhakka kiinnitti viime vuonna huomiota Tam-Silkin mainosten saamaan julkisuuteen.

Hän on tehnyt tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon, minkä jälkeen oli lapsen kanssa kotona. Tam-Silkille Puhakka – jonka etunimi on kazakin kieltä – tuli oman aktiivisuutensa seurauksena.

– Laitoin viestiä, kun tämä paikka oli ollut minulla mielessä jo jonkin aikaa, ja sain sitten kutsun työkokeeseen. Tiesin Tam-Silkistä jo sitä kautta, että olin käynyt yrityskurssin, ja siellä käytiin läpi tekstiilialan suomalaisia yrityksiä.

Puhakka kertoo myös, että hänen myönteistä mielikuvaansa Tam-Silkistä kotimaisena työllistäjänä vahvisti viime kesän mainoskohu. [ks. oheinen juttu: Kuitti suuryrityksille: ”Siirtäkää tekin tuotanto Suomeen”] Jossain kohtaa tulevaisuudessa hänen suunnitelmiinsa saattaa kuulua oman yrityksen perustaminen, mutta tässä vaiheessa hän haluaa kerätä lisäkokemusta tekstiilialalta. Ja ensimmäisten kolmen tunnin aikana hän oli jo oppinut yhden uuden asian: ketapin käytön.

– Kone imaisee langan sisälle ja katkaisee sen, sitä ketappi tarkoittaa. Tätä ominaisuutta ei ole ollut niissä koneissa, joilla ennen olen ommellut, kertoo Puhakka.

Trikoosaumaajat Tatubanu Puhakka ja Sirkka Kuivaniemi.

ALIMPIIN PALKKALUOKKIIN KOROTUS

Sirkka Kuivaniemellä on saumattavana villasilkkinen naistenpaita. Hänellä on eläkkeelle matkaa enää yhdeksän kuukautta, mutta työ on ollut mieluisaa.

– Varmaan olen tykännyt, kun olen näin kauan pysynyt. Ihan mukavaa on ollut, arvioi Kuivaniemi kolmea vuosikymmentään.

Hän oli ennen vuosituhannen vaihdetta myös Tam-Silkin pääluottamusmiehenä, mutta hänen lopetettuaan tehtävään ei löytynyt ketään jatkajaa.

– Aika hyvin on kuitenkin pärjätty ilmankin. Tosin Loimaan kassaan taitaa meillä kuulua aika moni, olisiko ehkä 30 prosenttia.

”Varmaan olen tykännyt, kun olen näin kauan pysynyt. Ihan mukavaa on ollut”, sanoo yli 30 vuotta Tam-Silkillä työskennellyt trikoosaumaaja Sirkka Kuivaniemi.

Yrityksen hallituksen päätöksellä pienimmätkin palkat Tam-Silkissä on nostettu yli 10 euron. Alin palkkaluokka Tam-Silkin noudattamassa tekstiili- ja muotiteollisuuden työehtosopimuksessa on ollut vain 9,15 euroa tunnissa. Korotuksen tarkoituksena oli ehkäistä alanvaihtoa, sillä osaavat työntekijät ovat usein lähteneet tekstiilialalta muualle parempien ansioiden perässä.

Entisen pääluottamusmiehen tavoin myös Antti Lehtinen on sitä mieltä, että ongelmia työnantajan suuntaan ei ole. Hän toimii moninaisten töittensä lisäksi työsuojeluvaltuutettuna, ja työoloihin tehtiin hiljattain iso investointi, kun tehtaalla uusittiin ilmastointi ja valaistus.

– Minun aikanani ei ole ollut yhtään vakavaa tapaturmaa. Laastareilla on selvitty, kun neuloista tulee aina joskus haavoja. Pölyä on jonkin verran, ja jos useampi kone on päällä, niin se tuottaa melua. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisi pakko kuulosuojaimia käyttää.

Positiivisen puolelle laskettavana asiana Lehtinen mainitsee senkin, että välillä alle 20:n laskenut työntekijämäärä on nyt lähtenyt kasvuun.

MYYMÄLÄSSÄ TUNNETAAN ASIAKKAIDEN TOIVEET

Langasta kankaaksi, kankaasta leikkauksen ja ompelun kautta pakattavaksi. Yläkerrassa sijaitsevalla pakkauspöydällä tuotantotyöntekijä Roosa Saarela laittaa pussiin miesten mustia alushousuja, jotka ovat melko uusi tulokas Tam-Silkin tuotevalikoimassa. Sisustusartesaaniksi opiskellut, 19-vuotias Saarela on talon nuorin työntekijä, mutta sai saman tien vakituisen työsopimuksen.

– Aloitin täällä tammikuussa. Olen tosi hyvin viihtynyt. Työkaverit on varmaan se yksittäinen paras puoli, mutta yleisviihtyvyyskin on täällä hyvä, hän sanoo.

Tuotantotyöntekijä Roosa Saarela on 19-vuotiaana nuorin työntekijä Tam-Silkin kirjoissa.

Pakkaamisen jälkeen tuotteet tuodaan takaisin alakertaan. Osa jatkaa matkaa postimyyntiin, mutta osa tuodaan tehtaanmyymälään. Siellä asiakkaita palvelevat Piia Hatunen ja Sanna Helenius-Vilkkilä.

– Näin talvella myydään eniten villasilkkiä, kesällä sitten menee bambuvaatteita, he kertovat.

Tyypillisin Tam-Silkin asiakas on yhä yli 50-vuotias tai eläkeikäinen nainen. Viime vuosina nuoriakin on tosin alkanut käydä myymälässä enemmän.

– Ne nuoremmat ovat usein tiedostavia asiakkaita, jotka kysyvät meiltä tuotantosertifikaateista. Heillä eettisyys ja ekologisuus vaikuttavat ostovalintoihin.

Kirsi Nisumaa ompelee laamapaidan helmaa.

KUITTI SUURYRITYKSILLE: ”SIIRTÄKÄÄ TEKIN TUOTANTO SUOMEEN”

Tam-Silk sai viime kesänä maanlaajuista julkisuutta, kun se kiilasi Finlaysonin ja Ikean mainostaistelun väliin. Finlayson oli aloittanut julkaisemalla Helsingin Sanomien etusivulla mainoksen, jossa korostettiin Finlaysonin käyttävän vastuullisesti tuotettua puuvillaa. Niin käytämme mekin, ilmoitti Ikea pian vastamainoksessaan somessa.

Kesken jättifirmojen nokittelun Tam-Silk julkaisi oman mainoksensa, paikallisuutta korostaen Kangasalan Sanomien etusivulla: ”Ikea ja Finlayson, siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”. Mainos huomattiin laajasti, ja tuloksena oli suuri määrä myönteistä julkisuutta Tam-Silkille. Myyntiluvut lähtivät hurjaan nousuun.

– Vaimon kanssa istuttiin iltaa ja siinä se ajatus syntyi, että voitaisiin tehdä mainos ja vähän promovoida suomalaista kotiteollisuutta, kertoo Tuomo Saarni, Tam-Silkin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

– Ja haluttiin myös muistuttaa suomalaista kuluttajaa, että on paljon yrityksiä, jotka pysyvät hengissä kotimaisella kysynnällä.

Tam-Silkillä kotimaista on kaikki paitsi langat, sillä puuvilla ei Suomessa kasva. Langoilla on Ökötex- ja GOTS-sertifikaatit, ja ne kehrätään Saksassa ja Italiassa. Lankojen raaka-aineet tulevat eri puolilta maailmaa, kuten Australiasta ja Etelä-Amerikasta.

Entä ne puheet, joiden mukaan teollisuus ei kannata Suomessa?

– Olen tuosta väitteestä aika lailla eri mieltä. Suomessa pystyy valmistamaan, kun valmistaa riittävän tehokkaasti. Brändin täytyy olla sellainen, että asiakas kokee saavansa rahalleen vastinetta, vastaa Saarni.

Saarni tuli hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2018. Hän tunnustaa, että ei sitä ennen edes tiennyt Suomessa edelleen tehtävän vaatteita, ainakaan alusvaatteita. Aktiivisen markkinoinnin avulla Tam-Silk pyrkiikin nyt oikaisemaan tätä monen suomalaisen harhaluuloa.

– Tilanne on nyt menossa hiukan parempaan päin, kun kotimaisuudesta on ollut paljon puhetta. Se, että työllistämme Suomessa ja pidämme henkilökunnasta huolta, on meille myös käyntikortti asiakkaiden suuntaan, sanoo Saarni.

Tam-Silkin tehtaanmyymälä.

SOME-KOHU PESULAPUSTA

Tam-Silk lanseerasi viime vuonna miehille uuden Kalsarit-alusvaatemerkin, jonka räväkkä markkinointi on saanut julkisuutta. Viime vuoden syksyllä some-kohua aiheutti merkin kalsareitten pesuohje. Ne eivät yleensä herätä suuria intohimoja, mutta Kalsarit-alushousujen pesulapussa ohjeena oli: ”Jätä lattialle lojumaan.”

Sosiaalisessa mediassa jotkut tulkitsivat lappua niin, että naisen odotettiin pesevän miehen lattialle jättämät kalsarit. Yritys kiisti tämän tulkinnan, ja kertoi suurimman osan palautteesta olleen positiivista; humoristinen pesuohje oli ollut tietoinen riski. Kalsarikeskustelu poiki otsikoita myös perinteiseen mediaan.

KORONA VÄHENTÄNYT ASIAKKAITA

Koronavirus ei mullistanut arkea Tam-Silkillä. Töissä käydään normaaliin tapaan eikä lomautuksista tai yt-neuvotteluista ole ollut puhetta. Hygieniapuoleen on toki kiinnitetty huomiota.

– Käsidesiä on myymälässä ja ruokahuoneessa. Seinälle on laitettu ohjeistuksia siitä, miten toimitaan. Mutta esimerkiksi työpisteitten sijoittelussa ei ole tehty muutoksia, kertoo työsuojeluvaltuutettu Antti Lehtinen.

Tehtaanmyymälä on yhä auki, mutta asiakkaiden määrä on epidemian seurauksena vähentynyt.

 

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

REPORTAASI: Kimblen kotipesässä: Porin Tactic Games on pohjoismaiden ainoa iso lautapelivalmistaja – vienti vetää ja töitä piisaa

Kuutisenkymmentä tuotannon työntekijää valmistaa lautapelejä Tactic Gamesin tehtaalla Porin Karjarannassa. Syksy on lautapelitehtaassa kiireistä aikaa. Silloin työntekijät painavat pitkää päivää. Keväällä on vara ottaa vähän lunkimmin. Tehtaan taru alkoi Kimblestä vuonna 1967, eikä pelintekijöitä ole sen koommin tarvinnut irtisanoa eikä lomauttaa.

KUVA YLLÄ: Koneenhoitaja, varaluottamusmies Jyrki Mäntykorpi asettelee laattaa painaakseen kannen ylivetopaperin Brugge Canal King -lautapeliin. Ajatus lautapelien valmistamisesta syntyi Noormarkussa kesällä 1967, kun Amerikan-sukulaiset toivat Aarne Heljakan perheeseen Trouble-nimisen lautapelin. Heljakka tykästyi peliin niin paljon, että hankki sen myyntioikeudet. Pelille piti vain keksiä toinen nimi. Tuohon aikaan suomalaiset seurasivat amerikkalaista tv-sarjaa nimeltä Takaa-ajettu. Siinä vaimonsa murhasta syyttömänä tuomittu tohtori Richard Kimble pakenee poliisia. Tactic Gamesin, silloisen Nelostuotteen, ensimmäinen lautapeli, Kimble, julkaistiin jo samana syksynä.

TACTIC GAMES OY

PERUSTETTU 1967
KOTIPAIKKA Pori
OMISTAJAT Markku Heljakka ja tyttärensä Kati ja Jemina Heljakka sekä Juha Nieminen
TUOTANTO Lautapelit, palapelit, pelikortit, lasten puuha-, tarra- ja värityskirjat sekä puinen ulkopeli Mölkky
HENKILÖSTÖ 120 työntekijää kotimaassa ja 35 kahdeksassa ulkomaan myyntitoimistossa
LIIKEVAIHTO 32 miljoonaa (2018)

Mies keltaisessa Kimble-paidassa häärii stanssauskoneella Tactic Gamesin tehdashallissa Porin Karjarannassa. Hän on koneenhoitaja Jyrki Mäntykorpi.

– Teen ensimmäistä kannen ylivetopaperia uutuuspeliin. Peli on vasta menossa messuille, Mäntykorpi kertoo ja hypistelee suurta paperiarkkia.

Kyseessä on Brugge Canal King -niminen perhepeli, joka on saanut innoituksensa Belgian Bruggesta. Siellä on useita kanaaleita, ja kaupunkia kutsutaan pohjoisen Venetsiaksi.

Mäntykorpi painaa pelin nimen laatikon kansipaperiin kultaisin kirjaimin kuumafolioinnin avulla. Samalla kirjaimiin piirtyvät poikkijuovat, jotka tuntuvat selvästi sormenpäissä.

Tactic Games työllistää Porissa 120 ihmistä, joista puolet työskentelee tuotannossa. Talon kirjoilla olevista tuotannon työntekijöistä 90 prosenttia kuuluu Teollisuusliittoon.

Perheyritys Tactic Games Oy valmistaa Porissa lautapelejä, palapelejä ja pelikortteja sekä lasten puuha-, tarra- ja värityskirjoja. Sen tunnetuimpia tuotteita ovat sananselityspeli Alias, lautapeliklassikko Kimble ja puinen ulkopeli Mölkky.

– Olen ollut täällä 11 vuotta. Koulutukseltani olen kokki ja tarjoilija. Halusin pois ravintola-alalta, koska työajat olivat pelkkiä iltoja ja viikonloppuja, Mäntykorpi sanoo.

Mäntykorpi kuuluu Teollisuusliittoon ja on myös tuore varaluottamusmies. Hän vietti syys– lokakuun taitteessa viikon Luottamusmiesten peruskurssilla Murikka-opistolla Tampereella.

– On hyvä olla jotain perustietoa, sillä eihän sitä koskaan tiedä, milloin sitä tarvitsee. Kurssilla oli kiva yhteishenki. Sain kuulla monenlaisia esimerkkejä eri aloilta, Mäntykorpi kertoo.

EI IRTISANOMISIA EIKÄ LOMAUTUKSIA

Tactic Games työllistää Porissa 120 ihmistä. Heistä puolet työskentelee tuotannossa. Yritys on seudun suurimpia kirjapainoalan työnantajia, sanoo pääluottamusmies Ari Järvinen.

– Palkat eivät ole ruhtinaalliset, mutta jos täällä on ihmisiksi ja tekee työnsä, niin leipä on suhteellisen varma. Pelintekijöistä ketään ei ole irtisanottu eikä lomautettu tuotannollisista tai taloudellisista syistä, Järvinen kertoo.

Porin-tehtaan lisäksi Tactic Gamesillä on 35 työntekijää omissa myyntikonttoreissaan Pohjoismaissa, Hollannissa, Puolassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Liikevaihdosta 70 prosenttia tulee viennistä.

Toukokuussa 2018 Tactic Games palkkasi ensimmäisen perheyrityksen ulkopuolisen toimitusjohtajan omistaja Markku Heljakan tilalle. Elokuusta alkaen vetovastuussa on ollut Olli Kivelä.

– Neuvottelut ovat jotenkin vapautuneempia ja neuvotteluilmapiiri on nyt parempi, kun enää ei tarvitse neuvotella suoraan omistajan kanssa, Järvinen sanoo.

Pääluottamusmies Ari Järvinen pelaa aika ajoin Yatzya. ”Mölkkyä pelasin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Viimeisellä heitolla hävisin niukasti. Tulin toiseksi – tai viimeiseksi, kun oli vain kaksi pelaajaa”, Järvinen nauraa.

Järvinen on työskennellyt pian 20 vuotta kotelokoneenhoitajana Tactic Gamesillä. Sitä ennen hän oli ammattimuusikko ja soitti bassoa tanssiorkestereissa.

Järjestäytymisaste peliyhtiössä on korkea. Talon kirjoilla olevista tuotannon työntekijöistä 90 prosenttia kuuluu Teollisuusliittoon, Järvinen kertoo.

– Vapaa-ajankerhomme on toiminut vasta joitakin vuosia. Kimble-kerhoon kuuluvat kaikki työntekijät, niin kauan kuin henki pihisee. Käymme kerran kuussa keilaamassa.

Kimble-kerholaiset pelaavat myös tennistä ja shakkia ja he ovat ottaneet osaa muun muassa tanssikurssille ja viininmaistajaisiin.

Työnantaja kattaa Kimble-kerhon kulut, tukee työpaikkaruokailua ja osallistuu tyky-seteleiden kustannuksiin. Työntekijät saavat myös työvaatteet ja alennusta talon tuotteista.

KYMMENIÄ KIELIVERSIOITA

Punatukkainen painopinnanvalmistaja Anne Lehtimäki istuu tietokoneensa ääressä. Ruudulla on Sirkus-pelin latviankielinen versio.

– Designerit tekevät yleensä englanninkielisen version. Minä teen siitä eri kieliversiot ja saatan ne painokuntoon eli teen painolevyiksi, Lehtimäki selittää.

Hän työstää pelien sääntöjä, pelilautoja, pelikortteja, koteloita ja muita pahviosia. Tactic Gamesillä on satoja tuotteita, joita myydään yli 70 maahan. Lehtimäki laskee tehneensä painolevyjä yli 30 kielellä.

– Muutama tuote on viety Etelä-Koreaankin, ja Mölkky on tehty myös swahilin kielellä. Työtahti on niin kiivas, etten ehdi lukea sääntöjä, mutta pelin idean tiedän kyllä aina.

Lehtimäki on Tactic Gamesin pitkäaikaisin työntekijä. Hän tuli taloon ensimmäisen kerran kesätyöntekijäksi 13-vuotiaana kesällä 1975. Tuolloin yritys sijaitsi vielä Noormarkussa.

– Olin kesätyöläisenä kolmena kesänä peräkkäin. Vääntelin Kimblen laatikoita ja liimasin Paholaisen kuutioita. Yhtenä kesänä nukkasin klubitakkeja. Teimme niitä alihankintana Reimalle, Lehtimäki muistelee.

Tactic Games on ollut Lehtimäen työnantaja vuodesta 1985. Hän tuli tuttuun taloon alun perin latojan äitiysloman sijaiseksi. Vuodesta 1991 työpaikka on sijainnut Porissa.

– Jämähdin, koska työ on mielenkiintoista. Ala on mennyt paljon eteenpäin. Työnantaja on hyvä, työkaverit ovat kivoja, ja työpäivät ovat lähestulkoon kaikki erilaisia, Lehtimäki perustelee.

APU PUUTTUVAN PALAN PULMAAN

Painopinnanvalmistaja Anne Lehtimäki on intohimoinen palapeliharrastaja.
”Minulla on kaksi rentoutumiskonstia. Toinen on autolla ajaminen ja toinen on palapelit. Teen palapelejä kesäasunnolla. Minulla on siellä seinillä yli 30 tuhannen palan palapeliä.” Palapelit pyörivät myös Lehtimäen työkoneella. Hän työstää ne painolevyiksi asti. ”Teen kuviin pieniä värikorjailuja ja rajaan ne oikeaan kokoon. Näen kuvasta heti, onko palapeli helppo vai vaikea kasattava. Molempia pitää olla.” Lehtimäki kokoaa palapelejä myös töissä, jotta hän saa selville jonkun yksittäisen palan paikan. ”Joskus käy niin, että palapelistä puuttuu pala tai se on huono. Meille voi reklamoida ja saada tilalle uuden palasen”, Lehtimäki kertoo.

 

OPPISOPIMUKSELLA PAINAJAKSI

Kun painopinnanvalmistajat lähtevät yhdeltä lounaalle, on painaja Miikka Pirttisellä menossa päivän viimeinen työtunti. Kaksivuorotyössä on Pirttisen mukaan hyvät ja huonot puolensa.

– Välillä on vähän haasteita, kun lapset ovat jo sen ikäisiä, että he harrastavat, mutta aina on saatu sumplittua. Ilman isovanhempia siitä ei kyllä tulisi yhtään mitään.

Pirttinen siirtää pumppukärryillä lavallisen paperiarkkeja syrjään. Arkeista on tulossa Alias-pelin kortteja. Lava jää odottamaan pääsyä korttikoneelle.

– Tämä on nyt Perhe-Alias venäjäksi. Lavassa on 3 000 arkkia. Peliin tulee kolme erilaista arkkia, ja koko painosmäärä on 6 000 eli kortteja pitää ajaa kolme kertaa 6 000, Pirttinen kertoo.

Sananselityspeli Alias on yksi Tactic Gamesin suosituimmista peleistä. Sen valmistus alkoi 1980-luvun lopulla. Toimitusjohtaja Kivelän mukaan sitä on myyty yli 7 miljoonaa.

Noormarkussa asuva Pirttinen teki ennen rakennustöitä. Tactic Gamesillä hän on työskennellyt pian 11 vuotta.

– Olen viihtynyt. Täällä on hyvät työkaverit. Se on ehkä se suurin syy. Heidän kanssaan pystyn puhumaan vähän muutakin kuin pelkkiä työasioita.

Pirttinen antaa kiitosta myös työnantajalleen, joka koulutti hänen oppisopimuksella offset-painajaksi viisi vuotta sitten.

– Se oli tosi hyvä juttu. Pidän tärkeänä koulutusta ja sitä, että työntekijät saavat mahdollisuuden kouluttautua.

ELÄKELÄINEN KOULUTTAA

Pirttisiä on Tactic Gamesillä enemmänkin. Yksi heistä on jälkikäsittelijä Mari Pirttinen, joka opettelee uutta työtehtävää. Hän on naimisissa Miikka Pirttisen isän kanssa.

– Olen ollut aikaisemmin taittokoneella ja pelilinjalla. Nyt minulle ehdotettiin leikkaajan töitä, ja minulle käy aikalailla kaikki. On mukavaa oppia uutta, Mari Pirttinen sanoo.

Markku Hagner on tullut eläkepäiviltään kouluttamaan Pirttistä.

– Viimeisen tunnin olemme leikanneet Haaste-pelin norjan- ja hollanninkielisiä sääntöjä, Hagner kertoo.

Markku Hagner (vas.) jäi eläkkeelle leikkaajan tehtävistä yli kaksi vuotta sitten. Nyt hän kouluttaa jälkikäsittelijä Mari Pirttisestä uutta leikkaajaa.

Pirttiselle pelin säännöt ovat tutut.

– Meillä on tosi paljon pelejä, ja niitä pelaavat teinitkin. Se on ihan mahtavaa, etteivät he ole aina kännykällä, vaan välillä myös puhuvat keskenään.

Koulutukseltaan Mari Pirttinen on floristi. Hän tykkäsi työstään kukkakaupassa, mutta vaihtoi alaa kahdeksan vuotta sitten, koska joutui lomautetuksi.

– Meillä on huikea työyhteisö. Kaikki auttavat toisiaan. Olin vähän aikaa pamilainen, mutta sitten vaihdoin Teollisuusliittoon. Siellä on hyvät jäsenedut, Pirttinen kehuu.

MUOVIOSAT OSTOTAVARAA

Tactic Gamesillä on oma tuotekehitysosasto, jossa työskentelee 14 ihmistä. Siellä on kehitetty muun muassa uutuuspeli Laama, jonka punaisiin kansiin Toni Hakala stanssaa reikiä.

– Työ vaatii keskittymistä. Pitää olla koko ajan tarkkana, että kansi on oikein päin, Hakala kertoo ja nappaa liukuhihnalta seuraavan kannen.

Kokoonpanolinjalla työntekijät kiinnittävät Hakalan stanssaamaan kanteen ikkunan ja laittavat koteloon kaikki tarvittavat osat. Ikkunasta kurkistaa muovinen laama-vesipyssy.

”Tulin tänne kymmenen vuotta sitten työkkärin kautta ja jäin. Nyt kun osaan homman, tämä on ihan mukavaa”, sanoo linjastotyöntekijä Toni Hakala.

Vesipyssy on valmistettu Kiinassa. Tactic Games ostaa nappuloita ja muita muoviosia myös Iso-Britanniasta. Kimblen muoviosat puolestaan tulevat PS-Muovi Oy:stä Mäntsälästä.

– Laskin, että vuokratyöntekijöitä on nyt 17. Se on paljon. Laama-peli on työvoimavaltainen, ja siksi meillä on linjalla kolme ylimääräistä työntekijää, sanoo pääluottamusmies Ari Järvinen.

Vuokratyöntekijöitä ja opiskelijoita Tactic Gamesin tehdashallissa näkee lähinnä syksyisin, sillä pelimarkkina on joulupainotteinen.

– Ikääntymisen ja varamiestarpeen vuoksi vakituista henkilökuntaa voisi olla vähän enemmän. Se on silti vähän kaksipiippuinen juttu, kun töitä pitäisi olla koko vuodeksi, Järvinen pohtii.

VUOKRATYÖNTEKIJÄSTÄ VAKITUISEKSI

Koneenhoitaja Niklas Rajala on yksi Tactic Gamesin tuoreimmista rekrytoinneista. ICT-asentajaksi valmistunut Rajala sai vakituisen työpaikan vuoden alusta.

– Ensimmäinen ajatus oli, että kai minä voisin tulla, ettei tarvitse työttömänä olla. Olin ollut täällä pari vuotta vuokratyöntekijänä.

Työ kaseerauskoneen hoitajana yllätti Rajalan positiivisesti.

– Tykkään, kun saan määrätä itse työtahtini. Linjalla se on sidoksissa koneenhoitajaan. Hän päättää, koska työt aloitetaan ja lopetetaan, eikä linjalta voi lähteä kesken kaiken pois.

Niklas Rajala sai vakituisen työpaikan viime vuoden alusta.

Tactic Gamesin tehdashalli hiljenee puoli neljän maissa, sillä valtaosa työntekijöistä on tullut seitsemään. Rajala sen sijaan jatkaa iltavuorossa kello 22:een. Hän tekee pelilautoja sekä pelien pahvimerkkejä ja pahviosia. Vuoroaan odottaa Doodle doo -pelin lauta.

– Kun laudan pelipuoli on valmis, alan ajaa taustapuolta. Sen jälkeen se stanssataan pelilautakokoon ja siitä revitään ylimääräiset pahvit pois, jolloin siitä tulee pelilauta.

Rajala pelaa lautapelejä tyttöystävänsä perheen kanssa.

– Lautapelikulttuuri on ihan oma maailmansa. Minusta on tärkeää, että lautapelejä tehdään. Ne tarjoavat ihmiskontakteja ja vuorovaikutusta toisin kuin videopelit.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

TYÖYMPÄRISTÖ: Heti lääkäriin, jos työpaikalla sattuu!

Vuosittain tapahtuu noin 130 000 työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan korvattavaa vahinkoa: työssä, työpaikan alueella, työpaikan välittömässä läheisyydessä, työmatkalla tai etätöissä. Tärkeintä on käydä heti lääkärissä.

KUVA YLLÄ: Hitsaaja Tiina Porkolan vakava työtapaturma vuonna 2013 Normetillä Iisalmessa hoidettiin hyvin. Nykyisin FMG Oy:ssä hitsaava Porkola toteaa olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa kollegoilleen. He antoivat ensiavun ja soittivat ambulanssin, kun tellingeiltä teräspönkän päälle pudonneen Porkolan polvilumpio halkesi.

Poliisin ja vakuutusyhtiön edustajat kävivät tutkimassa turmaa, ja myöhemmin korvausasiat pyörivät pääosin hyvin. Kahdeksan kuukauden sairausloman ja lyhennettyä päivää ja viikkoa sisältäneen kuukauden työkokeilun jälkeen Porkola palasi kokopäiväiseen työhön. Tuolloin hän sai käydä myös työnantajan järjestämässä avokuntoutusryhmässä. Työhön palattuaan Porkola ei ole ollut päivääkään sairauslomalla jalan takia.

Ongelma korvausasioissa oli se, että jos papereista puuttui vähäinenkin lausunto, yksinhuoltaja Porkolan palkanmaksua saatettiin viivyttää kaksikin kuukautta. ”Minusta vakavaraisen työnantajan ja vakuutusyhtiön olisi pitänyt taata minun tulojeni katkeamattomuus. He olisivat sitten jälkeenpäin voineet sopia asian.”

TYÖ POIKKI, ILMOITUS ESIMIEHELLE JA LÄÄKÄRIIN

Osaa työpaikalla sattuneista vahingoista ei korvata, ja korvaaminen tai korvaamisen epääminen perustuu lakiin.

Tärkeintä on lähteä heti lääkäriin, jos satuttaa itsensä työhön liittyvissä olosuhteissa tai työmatkalla. Työ on lopetettava, vaikka sattuisi vain vähän. Lääkärin vastaanotolle voi hakeutua minne vaan, käytännössä kannattaa mennä lähimmälle. Jos työpaikalla on käytössä esimerkiksi etäpalvelu terveydenhuoltoon, tämänkin antama arvio riittää. Tärkeäintä on saada tilanteesta merkintä nimenomaan terveydenhuollon asiakirjoihin.

Ennen lääkäriin säntäämistä kannattaa tietysti kertoa asiasta työnantajalle tai työnantajan edustajalle. Jos vaikka yövuorossa ei sellaista olekaan, on kerrottava työtoverille. Hyvä olisi saada kirjaus myös työpaikan järjestelmään eli tehtyä tapaturmailmoitus.

Lääkäriin voi hakeutua ilman työnantajan vakuutustodistusta. Jos sellaisen ehtii saamaan mukaansa, menee lasku käynnistä heti oikealle vakuutusyhtiölle. Mutta kun sanot taikasanan ”työtapaturma”, ei sinulta laskuteta ensimmäistä käyntiä. Käynti korvataan, vaikka myöhemmin osoittautuisikin, ettei vahinko täytä työtapaturman määritelmää.

KERRO HETI JA KERRO KAIKKI

Tapaturmasta on kerrottava lääkärille heti ensimmäisellä käynnillä. Korvausjärjestelmä ei pidä uskottavana, että tapaturma olisi sattunut töissä alkukuusta, jos siitä kertoo lääkärin vastaanotolla vasta loppukuusta. Järjestelmä ei pidä myöskään uskottavana, jos työtapaturmasta kirjoitetaan ilmoitus vasta kuukausia tapahtuman jälkeen. Vamman hoitamisessa ja työkyvyttömyyden alkamisessa voi olla viive, mutta alkuvaiheen kuvauksen on löydyttävä jostakin. Varminta on siis mennä lääkäriin heti!

Lääkärille pitää kertoa työtapaturmasta. Yleensä työtapaturmassa saadut vammat ovat sellaisia, että ne voidaan todeta ilman tarkempia tutkimuksia. Ei siis heti kannata vaatia magneettikuvaan pääsemistä.

Työnantajan pitää ilmoittaa tapaturmavakuutusyhtiölleen sattuneesta työtapaturmasta kymmenen päivän sisällä. On hyvä, jos vahingoittunut pääsee itsekin osallistumaan tämän vahinkoilmoituksen tekemiseen. Vaikka tilanne ei osoittautuisikaan työtapaturmaksi, on se läheltä piti -tilanne, ja se on tutkittava ja tilastoitava työpaikalla. Niistä on tarkoitus oppia. Vakuutuslaitos aloittaa tapahtuman selvittelyn kuitenkin heti, kun se saa esimerkiksi hoitopaikan lausunnon.

SUURIN OSA TAPAUKSISTA HOITUU MUTKITTA

Lakisääteisestä työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisesta huolehtivat yksityiset vakuutusyhtiöt. Työnantajan on vakuutettava työntekijänsä. Vakuutusmaksu määräytyy muun muassa toimialaluokituksen (alan tapaturmariskin) ja työpaikan oman työturvallisuuden ja tapaturmakehityksen mukaan. Tapauksista korvataan vuosittain noin 90 prosenttia aikataulussa ja riidatta.

Tapaturmasta maksettava työkyvyttömyyden korvaus on sairausajan palkan suuruinen. Tarpeen vaatiessa myös kuntoutusta korvataan. Tapaturmakorvauksen maksaminen ei poista työnantajan velvollisuutta maksaa sairausajan palkkaa.

  1. Hakeudu lääkäriin, kun loukkaat itsesi työhön liittyvissä olosuhteissa.
  2. Ilmoita tapaturmasta työnantajalle
  3. Jos korvauspäätös ei vastaa odotuksiasi, siitä voi valittaa. Teollisuusliiton työympäristöyksikkö voi neuvoa asiassa.

TEKSTI MARJUT LUMIJÄRVI
KUVA MISKA PUUMALA

Lataa tästä Teollisuusliiton opas Vakava työtapaturma ja ammattitauti