REPORTAASI: Laivoja 155 vuoden kokemuksella – Telakka pysyy keskellä Helsinkiä

Yli 150 vuoden kokemus telakkatöistä takaa, että Helsingin telakan rautakourille riittää tulevaisuudessakin töitä.

HELSINKI SHIPYARD OY

PERUSTETTU Tällä nimellä 2019, alun perin 1865
KOTIPAIKKA Helsinki
OMISTAJA Algador Holdings Ltd.
TUOTANTO Arktiset erikoisalukset: jäänmurtajat ja risteilijät
HENKILÖSTÖ 480, omia tuotannon työntekijöitä 215
LIIKEVAIHTO 4,4 miljoonaa (2019), mutta ollut esimerkiksi 289 miljoonaa (2017)

Kuljetusmies Victoria Kurnosova seuraa korkealta katon rajasta, miten laiva valmistuu pala palalta.

Helsinki Shipyard Oy:n Helsingin Hietalahden telakan yli 280 metriä pitkä allashalli avautuu upeasti katonrajasta. Siltanosturin ohjaamossa työskentelee sinioranssiin työhaalariin pukeutunut kuljetusmies Victoria Kurnosova. Hän tuli telakalle vuonna 2016 suoraan koulusta, kun veli kertoi, että työtä olisi tarjolla.

– Luulin, että tulen tänne siivoushommiin, mutta päädyin veljeni työpariksi kuljetusmieheksi. Kuljetan lohkoja, siirrän tavaroita trukilla, olen nosturikuski ja myös telakan ensimmäinen naispuolinen nosturin alamies. Toistaiseksi olen ajanut sisällä näitä siltanostureita, mutta keväällä saan koulutuksen myös ulkonostureihin, Kurnosova kertoo.

Häntä kiinnostaa työssä kokonaisuuden ymmärtäminen: miten laiva rakennetaan vaiheittain merille valmiiksi alukseksi. Nosturinsa ohjaamosta hän näkee, miten laiva kasvaa päivä päivältä.

”Toistaiseksi olen ajanut sisällä näitä siltanostureita, mutta keväällä saan koulutuksen myös ulkonostureihin”, Victoria Kurnosova kertoo.

OMA TIIMI TÄRKEIN

Laivanrakennus on imaissut Kurnosovan niin, ettei hän muita aloja enää suunnittele. Sen sijaan laivanrakennuksen opinnot, kuten laivojen sisustaminen, voivat olla hänellä vielä edessä. Vaikka laivat innostavat, ihmiset ja työilmapiiri merkitsevät Kurnosovalle eniten.

– On hienoa, että täällä on paljon ihmisiä eripuolilta maailmaa ja mukava päästä tutustumaan heihin.

Oma tiimi on kaikki kaikessa.

– Tykkään tosi paljon kymmenen hengen nostoporukastamme. Se on minulle kuin perhe.

Kuljetusmies Victoria Kurnosova on Helsingin telakan ensimmäinen naispuolinen nosturin alamies.

MONIPUOLISTA TYÖTÄ

Alhaalla allashallissa putkiasentaja Esko Pesonen huhkii laivan konetilan varustelussa sijaitsevassa työpisteessä.

Työn alla on ensimmäinen kolmesta noin sadan metrin pituisesta arktisesta tutkimusristeilijästä. Vaikka työvaiheet ovat pitkälti samanlaisia eri laivoissa, on niiden eri alueilla asioita, jotka pitää sisäistää ennen töiden aloittamista.

– Kun menen laivassa uudelle alueelle, kuluu aina muutama päivä, ennen kuin olen hommassa sisällä. Piirustukset pitää käydä läpi ja funtsia, miten työ etenee. Sitten se lähtee rullaamaan.

Putkiasentaja Esko Pesosella on liki kolmen vuosikymmenen kokemus telakkatöistä. Kun Helsingissä työt ovat vähentyneet, hän on käynyt matkatöissä Turussa.

Pesonen on viihtynyt työssään, vaikka olosuhteet ovatkin välillä kovat. Melu, savu ja kaasut ovat montussa melkoiset. Monipuolinen työ ja vapaus tehdä omaan tahtiin ovat Pesoselle tärkeitä.

Kun omalla työpaikalla on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa, Pesonen on ollut pariin otteeseen komennuksella Turun telakalla auttamassa kolmen risteilijän rakentamisessa. Nyt töitä piisaa onneksi tutussa ympäristössä.

– Mukavampaahan se on käydä kotoa käsin töissä. Turun keikalla tehtiin 12 tunnin päiviä. Tässä iässä niin pitkät päivät jo tuntuvat.

Nuoria Pesonen toivoo työssään rinnalleen.

– Työnantaja saisi palkata lisää nuoria. Oma väki käy koko ajan vähäisemmäksi, kun porukkaa jää paljon eläkkeelle.

ULKOISTAMINEN ARVELUTTAA

Polttokoneen käyttäjä Kari Notko muistelee koneensa äärellä kaiholla aikoja ennen vuotta 2003, jolloin telakalla tehtiin lohkot itse pitkästä tavarasta.

– Mittaustyö oli meillä huipussaan juuri silloin, kun johtajat päättivät siirtää lohkojen tekemisen Turkuun. Kun teimme lohkot itse, ne olivat kerralla kunnossa ja ne laitettiin suoraan kiinni. Kun tekeminen on siirretty nyt Liettuan Klaipedaan, homma on mennyt jälleen taaksepäin.

Polttokoneen käyttäjä Kari Notko valmistaa laivoihin pieniä osia kuten polvioita ja korvia.

Notko on telakalla yksi harvoista, joka jatkaa oman käsityön perinnettä. Hän valmistaa jo ikääntyneellä polttokoneellaan laivaan tarvittavia pieniä osia, kuten polvioita, korvia ja nimilappuja. Polttokoneella osat valmistetaan enintään 3 kertaa 6 metrin teräslevystä.

Liki neljänkymmenen vuoden työurallaan Notko on koonnut laivoja monessa eri työvaiheessa. Hitsaustyötkin sujuvat.

– Piirustuksiakin osaan lukea, ainakin jollain tasolla, Notko sanoo vaatimattomasti.

LAKOLLA KIKYT POIS

Matkalla Notkon polttokoneen ääreltä seuraavaan työpisteeseen ohitetaan halli, jonka nimi merkitsee paljon jokaiselle telakkatyöläiselle: Vallankumoushalli.

– Kun ammattiosasto ilmoittaa, että kokoonnumme Vallankumoushallissa, kaikki tietävät, että kyse on tästä hallista, Helsinki Shipyardin pääluottamusmies ja toisen polven luottamusmies Ilpo Haaja sanoo.

Kokoontumisiin liittyi takavuosina eriväristen lappujen jakaminen. Tummanpunainen tarkoitti valmistautumista 2–3 päivän lakkoon ja vaaleampi punainen lyhyempää työnseisausta.

– Kerran kävi niin, että tummanpunaiset laput jaettiin. Luultiin, että lakko tulee, ja kaikilla oli koko telakalla siviilit päällä. Mutta ei lakkoa tullutkaan, koska kokous päätti niin, Haaja muistelee vuosia, jolloin Hietalahden telakka oli lakkoilussa Suomen ykkönen.

Telakalla koittaa pääluottamusmies Ilpo Haajan mukaan uusi päivä, kun töitä riittää jälleen useammaksi vuodeksi.

Viime vuosina Vallankumoushalliin on kokoonnuttu harvoin. Aihetta ei ole ollut. Pienen syyn takia ei lakkoasetta kaiveta esiin.

Kikyn saaminen pois oli riittävän iso syy lakkoon. Lakko myös kannatti: kiky-tunteja ei tullut, muihinkaan heikennyksiin ei jouduttu, eivätkä työntekijät antaneet tässä asiassa mistään periksi. Työnantaja on toki erimieltä lakon merkityksestä. Ammattiosasto sai lakosta 5 000 euron sakot.

– Lakkoa pitää käyttää harkiten ja vain silloin, kun on todella aihetta. Jos turhaan lakkoilee, lakkoase happanee, Haaja sanoo.

MATKATÖISTÄ PALUU HIETALAHTEEN

Vallankumoushallissa työskentelee putkihitsaaja Pauli Kokko. Hän on telakan paluumuuttaja. Kokko tuli Helsingin telakalle ensimmäisen kerran levyseppähitsaajakurssille 1970- ja 1980-lukujen taitteessa ja uudestaan vuonna 2012.

Päätös hitsarinuralle oli aikanaan helppo.

– Kun lukuhaluja ei ollut ja asuin lähellä, hain tänne Wärtsilän telakan kurssille. Sillä tiellä ollaan.

Putkihitsaaja Pauli Kokko tuli telakalle töihin 1980-luvun alussa Wärtsilän levyseppähitsaajakurssin kautta.

Välissä Kokko ehti kiertää hitsaustöissä Suomen eri telakoilla sekä Norjassa ja Venäjällä.

– Pääkaupunkiseudulla syntyneelle tämä on hyvä pitkäaikainen työpaikka, vaikka välillä onkin ollut vaakalaudalla, miten tämä jatkuu. Reissuhommat eivät enää kiinnosta, vaan kiinteä työpaikka on hyvä asia.

Hitsarina Kokkoa harmittaa alihankkijoilta tulleet maalatut lohkot, joiden kokoonpano tehdään telakalla. Lohkojen varusteluvaiheessa työntekijät altistuvat maalinkärylle ja hiontapölylle.

Telakan uudelta omistajalta Kokko odottaa jatkuvuutta.

– Olisipa uusi omistaja niin vakavarainen, että toiminta olisi vakaalla pohjalla.

JOKAISTA KYSYTÄÄN LIITTOON

Vanhan polven työntekijöille ammattiosastoon kuuluminen on itsestäänselvyys. Nyt monet nuoret eivät ole koskaan kuuluneet liittoon, ja heidän mukaan saaminen on vaikeampaa kuin ennen.

– Jokaista, joka tänne tulee, jututetaan niin kauan, että saisimme hänet liittymään liittoon. Aivan kaikkia emme kuinkaan onnistu saamaan jäseniksi, Haaja harmittelee.

Pääluottamusmies Haajan huoliin kuuluu myös tuhansien teollisuuden työpaikojen väheneminen pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä.

– Kaikista meistä ei ole lukijoiksi ja siistiin toimistotyöhön. Käsityön osaajille pitäisi riittää töitä.

Telakalla rakennetaan parhaillaan ensimmäistä kolmesta arktisesta tutkimusristeilijästä.

Telakkatyö on edelleen käsityötä, vaikka työmenetelmät ja työolot ovatkin muuttuneet paljon niiden 40 vuoden aikana, kun Haaja on telakalla työskennellyt. Aikanaan työt tehtiin pelkästään ulkona, nyt pääasiassa sisällä.

Iso osa telakan omista työpaikoista häviää eläköitymisten vuoksi. Eläkkeelle jäävien tilalle työnantaja on haluton palkkaamaan uusia Suomessa pysyvästi asuvia laivanrakentajia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

– Helsingin telakka on haluttu työpaikka suomalaisten alihankkijatyöläisten keskuudessa. Heitä on nykyisin vähän. Reilulla pelillä toimivat suomalaiset alihankkijayritykset eivät valitettavasti pärjää ulkomailta tulevien palkkoja polkevien alihankkijoiden kanssa.

KOVAA TYÖTÄ KESKELLÄ PORVARIALUETTA

Ennen vain harva pääsi terveenä eläkkeelle.

– 1980-luvulla kukaan ei päässyt vanhuuseläkkeelle, vaan kaikki joutuivat sairaseläkkeelle. Yksi suurimmista syistä tähän oli työn tekeminen kylmää rautaa vasten kovina pakkastalvina, Haaja sanoo.

Toinen edelleen ajankohtainen ongelma on ilmanlaatu.

– Työterveyslaitos on selvittänyt, että täällä on monta tuhatta kemiallista yhdistettä, joista ei ole mitään tietoa, miten ne vaikuttavat ihmisiin.

Kulumaviat ovat kolmas työterveyden rasite.

– Tämä on kovaa työtä. 60-vuotiaasta näkee, että hommia on painettu. Toisilla fysiikka kestää ja toisilla ei, Haaja sanoo.

Katettu allashalli on parantanut sekä työskentelyolosuhteita että taannut telakan jatkuvuuden.

Telakan naapurissa on porvarillinen Eira, jossa on paljon asuntoja. Halli eristää työn äänet niin, ettei telakka aiheuta meluhaittaa ympäristölleen.

Seudun asukkaat ovat telakasta ylpeitä, ja sitä on käytetty myös kannusteena opiskeluun.

– Porvareilla oli tapana sanoa lapsilleen, että ellei opiskelu kiinnosta, joudut vielä telakalle töihin, Haaja muistelee keskustelujaan eiralaisten kanssa.

NUORIA KAIVATAAN

Ikärakenne on telakan ongelma. Toisaalta ovat 1980-luvulla töihin tulleet vanhat rautakourat ja toisaalta viime vuosina töihin tulleet nuoret. 30–40-vuotiaita on liian vähän.

– Tarvitsemme nuoria koko ajan lisää, sillä työn oppiminen vaatii työskentelyä vanhemman työntekijän rinnalla useita vuosia, Haaja sanoo.

Työpaikkojen väheneminen on näkynyt rajusti telakalla. Vuonna 2004 henkilöstöä oli kaikkiaan noin neljätuhatta. Nyt toimihenkilöitä on noin 180 ja omia tuotannon työntekijöitä 215. Omien työntekijöiden määrä on lähes puolittunut vuoden jatkuneiden lomautusten vuoksi.

Suurella osalla telakan osaajista on vuosikymmenten kokemus, jota jaetaan mielellään nuoremmille.

Yhteys työnantajaan on tällä hetkellä huomattavasti parempi kuin 1980- ja 1990-luvuilla, koska politiikan merkitys työelämässä on vähentynyt ainakin paikallisesti. Mutta ei kokonaan.

– Kyllä työmiehen täytyy edelleen ymmärtää, kuka heidän asioitaan ajaa. Muuten tulee kiky-sopimuksia, aikeita eläkeputken poistamiseksi ja muita huononnusehdotuksia, Haaja näkee.

SAARIKANGAS SAI UOTILAN EDUSKUNTAAN

Vuoden 2019 toukokuussa toimitusjohtajana aloittanut Carl-Gustaf Rotkirch on kokenut ja tuttu mies telakalla, sillä hän työskenteli telakalla jo viime vuosituhannella. Mutta yksi mies nousee hänenkin ylitseen.

Martin Saarikangas piti tämän telakan puolia ihan toisella tavalla kuin monet muut toimitusjohtajat. Hänen aikanaan kyllä tappelimme työnantajan kanssa paljon, mutta ajat olivat silloin erilaiset kuin nyt, Haaja sanoo.

Oma tarinansa on se, jonka mukaan telakan pääluottamusmiestä ja levyseppähitsaajaa Kari Uotilaa tuettiin Saarikankaan myötävaikutuksella kymmenillä tuhansilla markoilla eduskuntaan vuonna 1995.

– Kerrotaan Saarikankaan sanoneen, että kyllä me tarvitsemme eduskuntaan yhden ukon puolustamaan telakkaa, Haaja naurahtaa.

HIETALAHTI MUITA PAREMPI

Haajan puheesta henkii syvä ylpeys telakasta ja ennen kaikkea sen työntekijöiden kokemuksesta, osaamisesta ja hyvästä yhteishengestä. Ne ovat taanneet työn laadun, joka on tuonut aina uusia tilauksia Hietalahteen.

– Täällä on opittu vuosikymmenten aikana tekemään laadukkaita laivoja: jäänmurron Rolls-Royceja ja risteilijöiden Cadillaceja.

Haaja luonnehtii telakkansa työmoraalia Suomen parhaimmaksi. Moraali ja sen puute koskee erityisesti työnantajan toimia joissakin asioissa.

– Rauman telakan mallia pelkään: oma työnvoima pannaan pihalle, ja työt teetetään lähetetyllä työvoimalla. Kukaan heistä ei tunnusta alipalkkaustaan, koska työntekijät ovat niin peloteltuja. Tällaisen lähetetyn työvoiman takana on jopa järjestäytynyt rikollisuus.

Lähetetyn työvoiman ongelma ei vielä tällä hetkellä koske laajasti Helsingin telakkaa, jossa heitä on noin 80. Työn määrä nousee uusien laivatilausten myötä, ja niin myös työllisten määrä kasvaa lähikuukausina.

155 VUOTTA LAIVANRAKENNUSTA

Ensimmäinen Hietalahden telakka perustettiin vuonna 1865. Useiden välivaiheiden jälkeen siitä tuli osa Wärtsilää vuonna 1938. Sotien jälkeen telakka tuli kuuluisaksi sotakorvauslaivojen valmistajana.

Vuonna 1977 telakalta valmistui maailman ensimmäinen kaasuturbiinia käyttänyt matkustajaristeilijä GTS Finnjet, joka nosti suomalaisen laivanrakentamisosaamisen maailmanmaineeseen. Hyvästä nosteesta huolimatta telakka ajautui konkurssiin vuonna 1989, mutta jatkoi Masa Yardsina. Sittemmin telakka siirtyi norjalaisille Kvaernerille ja Akerille sekä korealaiselle STX:lle.

Vuonna 2010 STX ja Venäjän valtion omistama United Shipbuilding Corporation (USC) perustivat yhteisyrityksen ja nimesivät Hietalahden telakan Arctech Helsinki Shipyardiksi, joka kuvasi hyvin telakan silloin alkanutta erikoistumista arktisiin aluksiin, kuten jäänmurtajiin. Arctech siirtyi sittemmin kokonaan USC:n omistukseen.

USC myi Arctechin toukokuussa 2019 venäläisomisteiselle Algador Holdings Ltd:lle, joka nimesi telakan Helsinki Shipyardiksi. Brittiläinen risteilyvarustamo Swan Hellenic, jota telakan omistajat hallitsevat, on tilannut telakalta kolme arktista risteilijää.

Tilatut alukset ovat reilut sata metriä pitkiä eli noin kolmasosan jättiristeilijöistä. Niiden varustelu tulee olemaan luksusluokkaa ja matkat sen hintaisia, eli alkaen 30 000 euroa. Ensimmäisen aluksen on määrä valmistua elokuussa 2021.

”Tykkään tosi paljon kymmenen hengen nostoporukastamme. Se on minulle kuin perhe”, kuljetusmies Victoria Kurnosova sanoo.

TEKSTI JUKKA NORTIO
KUVAT JANI LAUKKANEN

REPORTAASI: Ylöjärven ylpeys Avant Tecno vie pienkuormaajia maailmalle

Noin 180 tuotannon työntekijää valmistaa vihreitä pienkuormaajia Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä. Yritys syntyi maatalouskoneita valmistaneen Ylö-Tehtaiden raunioille vuonna 1991. Aktiivisen tuotekehityksen ansiosta asiakaskunta on laajentunut ja kysyntää riittää. Avant Tecno vie kuormaajia yli 50 maahan, ja tuotantoon on palkattu viime vuonnakin toistakymmentä uutta työntekijää.

KUVA YLLÄ: Kalle Lintula on työskennellyt pian kaksi vuotta tiiminvetäjänä viimeistelyssä. Asentaja Henry Kouri kuuluu hänen tiimiinsä.

4.1.2021

AVANT TECNO OY

PERUSTETTU 1991
KOTIPAIKKA Ylöjärvi
OMISTAJA Risto Käkelä perheineen
TUOTANTO Pienkuormaajat maatalouteen, kiinteistönhoitoon ja viherrakentamiseen
HENKILÖSTÖ Suomessa 230 työntekijää, joista tuotannossa noin 180
LIIKEVAIHTO yli 142 miljoonaa (2020)

Avant Tecnon Ylöjärven tehtaalla valmistuu 125 pienkuormaajaa viikossa.

Viisitoista vihreää pienkuormaajaa odottaa loppusilausta Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä.

– Viimeistely on nyt vähän tukkeutunut. Meillä on ollut joitakin poissaoloja. Eilen oli kolme kaveria ylitöissä, jotta saatiin sumaa purettua, sanoo tiiminvetäjä Kalle Lintula.

Tehtaassa valmistuu 125 pienkuormaajaa viikossa. Lintula tiimeineen asentaa niihin tilatut lisävarusteet, tekee viimeisen koeajon ja laittaa tarrat koneiden kylkiin.

– Tämä vähäpäästöinen malli, 860i Stage V, on uusinta uutta. Kyseinen kone toimitetaan Yhdysvaltoihin, Lintula kertoo ja liimaa mustapohjaiset tarrat paikoilleen.

Kuormaajista yli 80 prosenttia menee vientiin. Yhtiöllä on omat myyntikonttorit Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Kaikkiaan Avanteja viedään yli 50 maahan.

Avant Tecno Oy syntyi maatalouskoneita valmistaneen Ylö-Tehtaiden raunioille vuonna 1991, kun diplomi-insinööri Risto Käkelä osti osan entisestä työpaikastaan.

Nykyään Avantin pienkuormaajat ovat kysyttyjä paitsi maataloudessa myös kiinteistönhoidossa ja viherrakentamisessa.

– Jatkuva tuotekehitys on yksi yrityksen menestystekijöistä, sanoo pääluottamusmies Jari Kairajärvi.

Työsuojeluvaltuutettu Tero Kaukonen (vas.) ja pääluottamusmies Jari Kairajärvi arvostavat sitä,
että työnantaja maksaa hyvin tehdystä työstä tuntuvan bonuksen.

Avantin pienkuormaaja on avainlipputuote. Se tehdään levytavarasta valmiiksi kuormaajaksi asti Ylöjärvellä.

– Kun valmistus on omissa käsissä, pystymme vastaamaan nopeasti tuotannon ja tuotekehityksen tarpeisiin, Kairajärvi sanoo.

Hän työskentelee tiiminvetäjänä keskusvarastossa. Pääluottamusmies hänestä tuli vuonna 2017, kun edeltäjä ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä.

Järjestäytymisaste Avant Tecnolla on korkea. Jopa 90 prosenttia tuotannon työntekijöistä kuuluu Teollisuusliittoon. Yksi heistä on tiiminvetäjä Lintula.

– Olin vähän aikaa pois liitosta. Minun kohdallani on aika iso merkitys sillä, miten pääluottamusmies hoitaa hommat. Jari vakuutti minut, ja siksi liityin takaisin liittoon.

TYÖNTEKIJÄYSTÄVÄLLISET VUOROT

Kolme laserleikkuria leikkaa teräslevystä kappaleita suuressa tehdashallissa. Kahden leikkurin välissä laseroperaattori Markus Hanhikangas kerää valmiita leikkeitä kasalle.

– Puramme käsin pienet osat, joita robotti ei saa poimittua, Hanhikangas kertoo.

Hanhikangas käyttää laserleikkureita kahdessa vuorossa. Kesälomien jälkeen hänen työvuoronsa menivät uusiksi. Nykyään hän on iltavuorossa vain joka kolmas viikko.

– Tämä on nyt paljon mukavampaa. Tein aika monta vuotta töitä niin, että joka toinen viikko oli iltaa. Kun olen iltavuorossa, en näe lapsia käytännössä ollenkaan.

Avant Tecnolla on paljon osastokohtaisia työaikajärjestelyjä, Kairajärvi kertoo.

– Menemme pitkälti työntekijöiden ja tuotannon tarpeet yhteensovittaen. Esimerkiksi yksi laseroperaattoreista tekee vallan yövuoroa, Kairajärvi sanoo.

Laseroperaattori Markus Hanhikangas hoitaa täysautomaattista laserleikkauslinjaa.

Ylöjärveläinen Hanhikangas tuli Avant Tecnolle suoraan ammattikoulusta 20 vuotta sitten. Välillä hän oli vuoden Sandvikilla, mutta palasi, kun työt siellä loppuivat.

– En ole miettinyt työpaikan vaihtamista. Täällä saa tehdä töitä monipuolisesti. Vuosien varrella olen ollut hitsaajana, robottihitsaajana ja koneistajana.

Kello on yli yksitoista. Hanhikangas mielii ruokatunnille.

– Meillä ei ole työmaaruokalaa. Aika usein minulla on eväät, mutta nyt menen autolla syömään läheiseen palvaamoon, hän kertoo.

– Omasta ruokalasta on keskusteltu työntekijöiden kesken jo pitkään, mutta toistaiseksi sitä ei ole saatu maaliin, Kairajärvi lisää.

Ruokatunnin jälkeen Hanhikangas selvittää järjestelmän tuen kanssa, miksi hän ei saa tehtyä laserleikkureille uusia ajoja.

– Ohjelmassa on jotakin häikkää. Ajoja on kuitenkin sen verran paljon valmiina, ettei se haittaa tuotantoa, hän sanoo.

“IKÄVÄ ASIAKASKONTAKTEJA”

Tuotanto on pitkälle automatisoitu. Tehtaalla on särmäysautomaatti ja kymmenen hitsausrobottia, mutta hitsaajiakin tarvitaan yhä. Yksi heistä on Matti Rannikko Ikaalisista.

– Olin tätä ennen viisi vuotta töissä kaupassa. Kun aukiolomuutokset tulivat, työtunnit ja vapaat vähenivät. Olin joka päivä töissä muutaman tunnin, hän kertoo.

Eräänä torstaina tammikuussa 2018 Rannikon mitta tuli täyteen. Hän istui töiden jälkeen autoonsa ja soitti Avant Tecnon tuotantojohtajalle Saku Vastamäelle.

– Kysyin, että olisiko hommia. Olin ollut täällä työharjoittelussa, kun opiskelin erikoismetalliartesaaniksi.

Rannikko täytti avoimen hakemuksen Avant Tecnon nettisivuilla, kävi haastattelussa ja sai muutaman päivän kuluttua Vastamäeltä puhelun. Työt alkoivat maaliskuussa.

– Yllätyin siitä, kuinka paljon köykäisempää työ on kuin kaupassa. Painavia kappaleita ei tarvitse nostella käsin, ja ainakin pyritään siihen, että työskentelyasennot ovat hyviä.

Hitsaaja Matti Rannikko (vas.) opettaa työharjoittelija Leevi Rinteelle korkean v-railon täyttöä.

Tehdastyö on Rannikon mukaan välillä yksitoikkoista. Esimerkiksi hän hitsaa joka viikko kolme päivää vakaajan koteloita. Hän löytää työstään silti paljon positiivista.

– Palkka on hyvä, ja työilmapiiri on sellainen, että viihdyn. Työnantaja on iso ja vakaa, ja jos työkyvyn kanssa tulee jotain ongelmia, niin talon sisältä löytyy joku toinen työ.

Vaihtelua Rannikon päiviin tuovat työharjoittelijoiden opettaminen ja tammikuussa alkavat osaston luottamusmiehen tehtävät.

– Kaupan puolelta jäi vähän ikävä asiakaskontakteja, hän perustelee luottamusmieheksi ryhtymistään.

TYÖHARJOITTELU POIKI OPPISOPIMUSPAIKAN

Viisi vuotta sitten Avant Tecno osti naapuritontilta tuulilasivalmistaja Pilkingtonin hylkäämät hallit. Nyt sillä on kolmostien kupeessa seitsemän hehtaaria lämmintä tilaa.

– Tehtaiden väliin rakennettiin yhdystunneli, Kairajärvi kertoo.

Uudella puolella sijaitsee maalaamo, jossa metalliosat saavat Avantille tunnusomaisen vihreän värin. Sen jälkeen on 120 metriä pitkä halli, jossa on useita tuotantolinjoja.

Opiskelija Juuso Koivisto työskentelee hallin toisessa päässä osakokoonpanossa. Hän kasaa osia, joista asentajat puolestaan kokoavat Avantin hyttejä.

– Katson vähän, mitä osia kulloinkin tarvitaan, ja kasaan niitä sen mukaan valmiiksi laatikoihin. Nyt tarvitsisi tehdä B-pilareita, vilkkuja ja kojetauluja, Koivisto toteaa.

”Minua on ohjeistettu tosi hyvin, ja olen saanut apua aina, kun olen kysynyt”, sanoo oppisopimuksella koneenasentajaksi opiskeleva Juuso Koivisto.

Komponentit tulevat Ylöjärvelle eri puolilta maailmaa, Kairajärvi kertoo. Koronavirus vaikeutti keväällä sähkökomponenttien ja ajomoottorien saantia Italiasta ja Tšekistä.

– Jollain ihmeen kaupalla tehtaat saivat toimitettua meille tavaraa. Pystyimme pitämään tuotannon käynnissä muutamilla pekkaspäivillä, eikä ketään tarvinnut lomauttaa.

Koivisto kasaa vilkun käden käänteessä. Hän opiskelee Avantilla oppisopimuksella.

– Tulin tänne työharjoitteluun. Se vaihtui kahdeksan viikon jälkeen oppisopimukseen. Se oli tosi hyvä ratkaisu. Kun saan työstä rahaakin, tuo se lisää motivaatiota.

Koivisto valmistuu Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta ensi keväänä. Hänelle on luvassa töitä Avantilla siihen saakka, kun hän menee armeijaan.

”MENOISTA HELPPO NEUVOTELLA”

Koiviston kanssa lyhyellä kolmivaiheisella linjalla työskentelee asentaja Marita Rajakoski-Tuomela. Hän nostaa ovet paikoilleen Avantin uusimpaan ohjaamomalliin.

– Näitä GT-ohjaamoja menee isoihin koneisiin. Niissä on hyvä äänieristys. Pojat sanovat, että ohjaamo on niin hiljainen, ettei sinne edes kuule, onko kone käynnissä.

Ohjaamon raakileet tulevat linjalle suoraan maalaamosta. Kierteiden avaamisen ja puhdistuksen jälkeen Rajakoski-Tuomela aloittaa ohjaamon kasaamisen.

– Normaalisti meitä on linjalla kolme, mutta näitä hyttejä on nyt mennyt sen verran vähän, että työkaveri lähti kasaamaan moottoreita.

”Jos teen ohjaamon yksin ja siihen tulee kaikki herkut, niin siinä menee koko päivä”, kertoo asentaja Marita Rajakoski-Tuomela.

Rajakoski-Tuomela on ollut Avant Tecnolla 13 vuotta.

– Palkka on hyvä, ja työnantajan kanssa on helppo neuvotella ihan kaikista henkilökohtaisista menoista, mitä nyt voi tulla.

Hän kiittelee myös työnantajan tarjoamaa liikunta- ja kulttuurietua. Läsnäolopäivistä riippuen Avant Tecnon työntekijät saavat sitä 200–400 euron edestä vuodessa.

– Tärvään sen heti Nokian Jumppikselle. Maksan sillä jo monta kuukausimaksua. Se on tosi hyvä, että työnantaja kannustaa pitämään omasta kunnosta huolta.

Rajakoski-Tuomela kytkee sähköt testilaitteeseen ja varmistaa, että ohjaamon sisä- ja työvalot palavat, lämmitin toimii, pyyhkijät pelaavat ja radio pauhaa.

– Penkin painoanturissa on jotain häikkää. Katson nyt ensin, ovatko kaikki johdot varmasti kiinni.

Vika löytyy irtonaisesta liittimestä. Kun painoanturikin toimii, Rajakoski-Tuomela siirtää valmiin ohjaamon käytävän toiselle puolelle.

TUOTANTOMÄÄRÄT KASVUSSA

Kuormaajille on kysyntää. Tuotantojohtaja Vastamäen mukaan tavoitteena on nostaa tuotantomäärä 150:een viikossa.

– Lokakuun viimeisellä viikolla teimme tuotantoennätyksen. Silloin valmistui yli 130 konetta, kertoo pääluottamusmies Kairajärvi.

Avant Tecno onkin palkannut tuotantoon vuonna 2020 viitisentoista käsiparia lisää, ja loppuvuodesta yritys haki vielä levyseppähitsaajia.

– Työntekijän tärkein ominaisuus on joustavuus. Meillä viimeistelyssä on hyvä porukka. Kaikki toimivat yhteen, kehuu tiiminvetäjä Lintula.

Syytä onkin, sillä jos viimeistely sakkaa, jää pian koko tehtaan väeltä bonukset saamatta.

– Jos viikossa tulee valmiiksi 125 konetta, napsahtaa jokaiselle työntekijälle kuusi euroa bonusta tunnille, Kairajärvi kertoo.

Siinä kannattaa jo vähän huhkiakin.

 

“TYÖSUOJELU HYVÄLLÄ MALLILLA”

Avant Tecnolla otettiin syyskuussa käyttöön sisälogistiikan liikennesäännöt. Työsuojeluvaltuutettu Tero Kaukonen ja pääluottamusmies Jari Kairajärvi näyttävät mallia suojatien käytöstä.

Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä otettiin syyskuussa käyttöön sisälogistiikan liikennesäännöt, kertoo työsuojeluvaltuutettu, asentaja Tero Kaukonen.

– Säännöt oli pakko luoda, sillä väkimäärä ja pinta-ala ovat kasvaneet, eikä liikenne tule vähenemään. Menee oma aikansa, että ne iskostuvat työntekijöiden selkärankaan.

Työtekijät liikkuvat halleissa jalan, potkulaudoilla, polkupyörillä, trukeilla ja tietysti myös oman talon tuotteilla eli pienkuormaajilla.

– Työsuojelu on täällä todella hyvällä mallilla. Työnantaja on antanut aika hyvin resursseja, ja täällä on aina tartuttu heti toimeen, jos jotain epäkohtia on löytynyt.

Melu ja ilmanlaatu ovat Kaukosen mukaan ikuisuuskysymyksiä. Niitä on koetettu saada kuriin muun muassa työkaluvalinnoilla ja kohdepoistoilla.

Viimeksi tehtaassa on parannettu hitsaamon ilmanvaihtoa vaihtamalla käsihitsauksen kohdepoistoletkut työpistekohtaisiin huuviin.

– Niiden ansiosta hitsaaja voi työskennellä keskeytyksettä, koska huuva kerää hitsaushuurun koko työskentelyalueelta.

Uusissa huuvissa on myös nykyaikainen led-valaistus, Kaukonen kertoo.

– Hyvä valaistus parantaa työn laatua. Ratkaisu oli hitsaamon työntekijöiden mieleen ja se on lisännyt myös työn mielekkyyttä.

 

HUOLLOT HOITUVAT SUKKELAAN

”Tässä työssä on haastetta ja vapautta”, sanoo huoltoasentaja Erkki Lahtinen.

Tuliterien kuormaajien lisäksi Avant Tecnon tehtaalla näkee käytettyjä koneita, sillä tehtaan tiloissa toimii myös huolto.

– Pääkaupunkiseudultakin asiakkaat käyttävät koneitaan täällä huollossa, koska he tietävät, että täältä saa nopean palvelun, kertoo huoltoasentaja Erkki Lahtinen.

Sukkelan palvelun tae on se, että tehtaalla varaosat ovat paremmin asentajien ulottuvilla kuin sopimushuoltajilla.

Lahtinen tuli taloon jo Avant Tecnon edeltäjän, Ylö-Tehtaiden, aikaan. Hyvä työilmapiiri, mukavat esimiehet ja työn vaihtelevuus ovat pitäneet hänet samalla tontilla 39 vuotta.

– Tässä työssä on haastetta ja vapautta. Jos homma luistaa, pomo ei puutu asioihin, ja päivät ovat aina erilaisia. Yhteistä on vain se, että kädet ovat sananmukaisesti paskassa, Lahtinen nauraa.

Se onkin Lahtisen työn ainoa varjopuoli. Karjatiloilla käytettävät laitteet kun tulevat huoltoon usein suoraan navetasta.

– Päivääkään en ole ollut työttömänä. Vuosina 2008–09 oli lomautuksia, mutta ne oli niin hienosti järjestetty, että joka tili tuli, mutta se oli vaan tavallista pienempi.

Liittoon Lahtinen on kuulunut pian 40 vuotta.

– Se on vähän kuin vakuutusmaksu. Se turva on olemassa, jos jotain sattuu – sillä erotuksella, että Teollisuusliitossa on saatavana muitakin palveluita.

 

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT EMMI KALLIO

REPORTAASI: Aste palasi suomalaisomistukseen – ”Me olemme täällä kuin yhtä isoa perhettä”

Forssalainen ammattikylmälaitteita valmistava Aste Finland palasi entisille suomalaisomistajilleen viime kesänä. Belgialaiskonserni oli ostanut kasvuyrityksen kolme vuotta aikaisemmin, mutta päätyi myymään sen takaisin liikevaihdon romahdettua. Työntekijät huokaisivat helpotuksesta, vaikka koronapandemian kuristusote varjostaakin uutta alkua.

KUVA YLLÄ: Tiiminvetäjä Tomi Eloranta liimaa lediprofiilin kiinnityslistaa. Hänen mielestään kylmälaitteiden valmistus ei ole ”rakettitiedettä”, joten tiiminjäseniä voidaan vaihdella keskenään aaltoilevan työtilanteen mukaan. Taustalla pääluottamusmies Riku Saloinen.

4.12.2020

ASTE FINLAND OY

PERUSTETTU 2010
KOTIPAIKKA Forssa
TUOTANTO Räätälöitäviä ammattikylmälaitteita
HENKILÖSTÖ 38, joista tuotannossa 24
LIIKEVAIHTO 8,4 miljoonaa euroa (2019)

Kaikki näytti hyvältä keväällä 2017. Puolentoista vuoden neuvottelujen jälkeen Aste Finland Oy:n osake-enemmistö myytiin belgialaiselle kylmälaitevalmistajalle DRU Internationalille. DRU oli osa belgialaista Groep Heylen -investointikonsernia. Vientivetoinen forssalaisyritys iloitsi saatuaan leveämmät hartiat, mikä tarjosi paremmat mahdollisuudet sen havittelemaan nopeaan kasvuun.

Asteen johto pysyi entiseen tapaan suomalaiskäsissä. Kaupan syntyessä yritys tahkosi hyvää tulosta yltäen sinäkin vuonna 10 miljoonan liikevaihtoon. Parin vuoden kuluessa yhteistyösuhde alkoi kuitenkin rakoilla. Suomalaisen henkilöstön käsityksen mukaan yrityskulttuurien eroavaisuudet jäykistivät tuotantoa ja vahingoittivat pitkäjänteisellä työllä rakennettuja asiakassuhteita.

Yrityksen johtamiseen liittyvät näkemyserot ja keväällä Eurooppaan rantautunut koronapandemia johtivat liikevaihdon romahtamiseen. Vielä vuonna 2018 Aste teki ennätysliikevaihdon, 12 miljoonaa euroa. Viime vuonna se oli supistunut jo reiluun 8 miljoonaan. Tänä vuonna ylletään hädin tuskin 6,5 miljoonaan euroon.

Asteen työntekijät toteavat, että uudet omistajat eivät puuttuneet tuotannon toimintaan. Jotain havaittiin kuitenkin olevan vialla, kun belgialaisten vierailut lisääntyivät tehtaalla viime vuonna. Huoli kasvoi entisestään suomalaisten avainhenkilöiden alkaessa irtisanoutua tehtävistään yksi toisensa jälkeen viime syksystä lähtien.

– Päätöksentekoa vietiin yhä enemmän ulos tehtaalta. Kun brändäyksen yhteydessä kiinnitimme tuotetarroja kaappien kylkiin, niiden sisältö piti tarkistuttaa Belgiassa asti, ihmettelee yli viisi vuotta tehtaalla työskennellyt juottaja ja tiiminvetäjä Tomi Eloranta.

Tiiminvetäjä Jyrki Vuorema työskenteli aiemmin Helkama Forsten tehtaalla. Hän laittaa eristeallasta koneikon pohjaan ja runkoon kiinni. ”Jos havaitsemme helpomman tavan tehdä työvaihe, emme tarvitse muutoksen tekemiseen esimiehen lupaa.”

Samoissa tehtävissä ja yhtä pitkään Asteella työskennellyt Jyrki Vuorema kertoo työntekijöiden pelänneen kaupanteosta lähtien sitä, että yrityksen tuotanto viedään ulkomaille. Vuorema sanoo nähneensä vuosien varrella monen forssalaisfirman alasajon.

– Ajateltiin, että ne ostavat tuotteet, työkalut ja osaamisen ja vievät ne mukanaan. Mutta niin ei onneksi käynyt, Vuorema sanoo.

Kun työntekijät kuulivat entisten suomalaisomistajien ostaneen yrityksen heinäkuussa takaisin belgialaisten pari vuotta sitten perustamalta Creative Cooling Group -konsernilta, vaihetyöntekijä ja työsuojeluvaltuutettu Maija Hakala kertoo henkilöstön tunteneen valtavaa helpotusta.

Tutut esimiehet ja johtohenkilöt palasivat ruoriin. Vaikka tuotanto on supistunut koronan takia rajusti ja lomautukset ovat päällä, usko tulevaisuuteen on palannut.

– Mehän olemme täällä kuin yhtä isoa perhettä, Hakala kuvaa tehtaalla vallitsevaa hyvää tiimihenkeä ja toimivaa keskusteluyhteyttä johtoon päin.

Vaihetyöntekijän ja työsuojeluvaltuutetun Maija Hakalan tehtävin kuuluu putsata ja varustella kaapit. Hän pesee lasiosat sekä kiinnittää hintalaput ja tarrat tuotteiden kylkiin.

HELKAMA FORSTEN RAUNIOILLA

Aste Finland Oy perustettiin vuonna 2010. Kylmälaitevalmistaja Helkama Forste oli lopettanut toimintansa Forssassa kaksi vuotta aiemmin siirtäen tuotantonsa Unkariin ja Venäjälle. Paikkakunnalla oli jäänyt 150 ihmistä työttömiksi. Myöhemmin myös yhtiö itse ajautui konkurssiin. Yhtiössä työskennelleet kuusi toimihenkilöä perustivat uuden ammattikylmälaitteita valmistavan yrityksen Helkama Forsten raunioille.

Asteen silloinen ja myös nykyinen toimitusjohtaja Jussi Salonen toimi aiemmin Helkama Forsten tuotekehitysjohtajana vastuualueinaan Suomen, Norjan, Venäjän ja Unkarin yksiköt. Hänen mielestään päätös siirtää tuotanto ei vaikuttanut järkevältä.

– Kokoonpanotyön hinta Suomessa ei ole mikään peruste siirtää tuotantoa muuhun maahan. Jos niin menetellään, sillä koetetaan peitellä todellista syytä.

Salonen muistuttaa, että tuhannen euron kylmälaitteen valmistukseen käytetään kokoonpanotyötä vain kaksi ja puoli tuntia. Hän joutui vertailemaan työnsä puolesta Helkama Forsten peruslaitteen valmistusaikaa ja kustannuksia eri yksiköissä. Muissa maissa ei päästy lähellekään suomalaista kustannustehokkuutta.

– Meille on ollut jo toistakymmentä vuotta selvää, että henkilöstökulujen takia Suomi on hyvä paikka valmistaa, Salonen tiivistää.

Kylmälaitevalmistuksessa juottaminen on vaativin työvaihe. Topi Michelsson juottaa höyrystimen kiinni kompressoriin.

Asteen perustajat uskoivat kylmälaitevalmistuksen olevan Suomessa kannattavaa bisnestä. He lähtivät pienin askelin täyttämään Helkama Forsten jättämää aukkoa. Yrityksen asiakaslähtöinen tapa toimia ja valmistaa toiveiden mukaisesti räätälöityjä tuotteita herätti heti kiinnostusta.

– Pidimme tiiviisti yhteyttä asiakkaisiimme. He pääsivät vaikuttamaan jopa laitteiden muotoiluun. Halusimme tehdä tuotteet juuri heidän tarpeisiinsa ja tiloihinsa sopiviksi, Salonen kertoo.

– Meillä piti olla ne vakiolaitteet kuten muillakin, mutta halusimme luoda uusia asennuspaikkoja kylmälaitteille. Niitä voitiin sijoittaa vaikka kauppojen aulaan tai tiskeille. Mitä pienempi ja haasteellisempi tila, niin sen kilpailukykyisempiä me olimme.

Asteen tehtaalla tuotantoa ohjataan notkean lean-ajattelun pohjalta. Tuotanto on jaettu pienempiin linjakokonaisuuksiin, jolloin jokaisella linjalla on oma kylmäteknisiä yksiköitä tuottava osuutensa. Mutta niihin on jätetty myös räätälöinnille tilaa.

– Tuotantotiloista ei löydy pitkiä rullaratoja. Emmehän voi olla varmoja, millaisia laitteita huomenna valmistetaan. Meillä on siellä hyvin ohjautuva solutuotanto.

KORONA TYHJENSI TILAUSKIRJAT

Asteen toimiva johto oli tyrmistynyt, kun heidän luomansa menestyskonsepti ei kelvannut uusille omistajille. Belgialaisten tapa toimia oli jäykkä ja byrokraattinen. Suomalaiset olivat solmineet vuosien jalkatyön avulla luottamuksellisia asiakassuhteita Keski-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Nyt belgialaiset ottivat ne hoitaakseen omalla tavallaan, johon eivät läheiset kontaktit kuuluneet.

– Olimme alusta lähtien tehneet yhteistyötä panimoiden kanssa. He taas markkinoivat suoraan liikeketjuille ja kahviloihin. He hinnoittelivat tuotteensa asiakkaiden arvon mukaan, mikä ajattelu oli meille täysin vierasta, Asteen kehitystyössä alusta asti mukana ollut, nykyinen Sisu Coolers Oy:n toimitusjohtaja Saku Pelto-Knuutila muistelee.

Sisu Coolers Oy:n toimitusjohtaja Saku Pelto-Knuutila työskenteli aiemmin Helkama Forsten työnjohtajana ja laatupäällikkönä. Hän irtisanoutui belgialaisomisteisesta yhtiöstä tammikuussa.

– Johtaminen oli hierarkkista. Jokainen pakotettiin omaan lokeroonsa ja toimenkuvaansa. Lopulta emme saaneet edes puhua yrityksen sisäisistä asioista keskenämme. Me olimme tottuneet mataliin organisaatiotasoihin, jolloin yhteistyökin sujui kitkattomasti, selittää Asteen tuotantopäällikkö Anne Järvinen.

Asteen asiakkaat reagoivat tylyyn kohteluun vetäytymällä. Yrityksen suomalaisia avainhenkilöitä irtisanoutui vahvojen näkemyserojen vuoksi. Koronapandemia iski vuodenvaihteen jälkeen Suomeen koko voimallaan. Asteen tilauskirjat tyhjenivät äkkiä. Koko vuodeksi tilauksensa jo tehneet asiakkaat päättivät jäädyttää ne. Myrkkyä kylmälaitevalmistajalle olivat myös ravintoloiden sulkeminen ja yleisötapahtumien peruminen.

Liikevaihdon romahdettua belgialaiset kypsyivät myymään yrityksen takaisin entisille omistajilleen, jotka olivat ehtineet jo perustaa uuden yrityksen. Tämän firman lopulliseksi nimeksi vahvistui Sisu Coolers Oy. Se omistaa nyt sataprosenttisesti Aste Finlandin osakkeet. Coolersin toimialaan kuuluvat kylmälaitteiden huolto ja varastointipalvelut.

”Me olemme tottuneet mataliin organisaatiotasoihin, jolloin yhteistyökin sujuu kitkattomasti”, Asteen tuotantopäällikkö Anne Järvinen sanoo.

LOMAUTUKSIA JA PULAA KOMPONENTEISTA

Pääluottamusmies Riku Saloinen kertoo, että tehtaalta oli syyskuussa lomautettuina 15 työntekijää. Pelättävissä on, että mikäli korona jatkuu, saattavat vuodenvaihteessa tulla vastaan ensimmäiset irtisanomiset. Tavallisesti lomautuksiin joudutaan Asteella turvautumaan loppuvuodesta.

– Tämä on hyvin kausiluonteista työtä. Kylmälaitteiden sesonki käynnistyy vuodenvaihteessa. Joka kevät palkataan ehkä parikymmentä sesonkityöntekijää, joista usein on voitu myös pari vakinaistaa. Nyt sellaiseen ei ole ollut mitään mahdollisuutta.

Asteen tuotannossa pyritään keskittymään ydinosaamiseen ja loppukokoonpanoon. Kaikki kylmätekniikka kokoonpannaan itse, mutta samalla nojaudutaan vahvaan alihankintaverkostoon. Tehtaalle ostetaan valmiita osakokoonpanoja ja kylmälaitteiden runkoja. Ohutlevykomponentit toimitetaan valmiiksi pinnoitettuina ja maalattuina.

”Tämä on hyvin kausiluonteista työtä. Kylmälaitteiden sesonki käynnistyy vuodenvaihteessa”, pääluottamusmies Riku Saloinen kertoo.

Tehtaan neljä tuotantolinjaa on jaettu tuoteryhmien mukaan. Osakoonnissa kaappeihin kasataan lauhduttimet, höyrystimet ja ohjausyksikkökellot. Avolinjalla valmistetaan katot, takaseinät, verhopellit ja hyllyt. Kun koneikko on valmis, kaappi viedään juotettavaksi. Sähkölaitteet testataan ja katsotaan myös, etteivät asennetut kylmäaineet vuoda.

Pääkasauksessa kaappiin laitetaan kiinni lasikyljet, katot ja takaseinät. Koneikkoon kiinnitetään kaikki osakoonnissa valmistetut osat. Sen jälkeen tuote menee varusteluun. Koronapandemia on aiheuttanut ongelmia ja viiveitä tuotannossakin. Danfoss toimittaa tehtaalle eurooppalaisia kompressoreita, joihin tulee elektroniikka Kiinasta.

– Kun Kiinan rajat menivät kiinni, emme saaneet sieltä komponentteja. Piti turvautua vaihtoehtoisiin ratkaisuihin, tiiminvetäjä Eloranta sanoo.

 

EKOLOGISEMPIA KYLMÄLAITTEITA

Aste Finland Oy:n toimitusjohtaja Jussi Salonen kertoo kylmälaitebisneksessä olevan Euroopan unionin tasolla 650 miljoonan euron markkinat. Yritys tavoittelee kolmen vuoden aikana 15 miljoonan euron liikevaihtoa. Forssassa tehtävistä kylmälaitteista menee kaksi kolmasosaa vientiin.

EU-lainsäädäntöön on tulossa maaliskuussa 2021 muutoksia, jotka pakottavat kylmälaitevalmistajat tekemään entistä ekologisempia kylmälaitteita. Salonen pitää tervettä kilpailua ruokkivia ja energiansäästöön kannustavia muutoksia tervetulleina.

Asteen kilpailijat ovat ulkomaisia yrityksiä. Yrityksen isoimmilla asiakkailla, kuten tunnetuilla panimoilla, on valtavia ostopotentiaaleja. Heineken ostaa vuosittain noin 100 000 kylmälaitetta. Jos toimittaja haluaa olla tällaisen kysynnän vallitessa uskottava, sillä on oltava muskeleita. Siihen pk-yritys kykenee useimmiten vain verkostoitumisen kautta.

– Mikäli meillä on hyvä verkosto ja alihankintaketju, jotka kykenevät esiintymään ja laatimaan tarjouksia yhdessä, se parantaa merkittävästi jokaisen verkostoon osallisen kilpailukykyä, Salonen maalailee.

Mikael Ahonen asentaa led-valoja noutokaappiin, joka on korona-ajan hittituote kaupassa asiointia vältteleville tuoretuotteiden ostajille.

Aste kiittelee Forssan kaupunkia hyvästä yhteistyöstä, joka on luonut edellytykset tuotannon kasvattamiselle. Yrityksen valmistus on kaupungin vuokratiloissa, joita kaupunki on yhdessä yrityksen kanssa laajentanut jo kahdesti. Laajennuksilla on lisätty hallitilaa yhteensä 3 000 neliötä.

Vuosien varrella Asteen tuoteperheeseen on tullut yhä raskaampia ja vaikeammin käsiteltäviä yksiköitä. Tuotantoon onkin voitava tulevaisuudessa rakentaa puoliautomaattinen kokoonpanolinja.

– Isoimmat laitteet alkavat olla kohta jo auton kokoisia. Tällä uudella linjalla kaappeja voitaisiin varustella samalla tavalla kuin autonrunkoa.

Koronapandemia oli kova isku koko elinkeinoelämälle, mutta synnytti se myös innovaatioita. Kun kylmälaitevalmistajan loppuasiakkaat alkoivat koronan takia karsastaa kaupassa käyntiä, nettiostosten määrä lähti jyrkkään nousuun.

Nettikauppa loi tilaa myös noutokaapeille, joihin asennettuihin kylmätiloihin on mahdollista laittaa valmiiksi ja asiakkaan haettavaksi ruokatavaraostokset. Vähittäiskauppaketjut ja muut tuoretuotteita myyvät tahot tarttuivat innokkaasti uuteen palvelumuotoon.

– Noutokaappien kysyntä lähti räjähdysmäiseen nousuun. Vahvan tilauskannan vuoksi teemme niitä nyt niin paljon kuin vain rahkeet kestävät.

Patrik Korkkinen työskentelee varastossa.

 

TEKSTI MARKKU TASALA
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

REPORTAASI: Printscorpio – Aitoon ihme, tekstiilejä painava yritys

Printscorpio Aitoossa on jäänyt Pohjoismaiden ainoaksi näin monipuoliseksi tekstiilipainoksi. Yritys ei ole perustamisestaan vuonna 1984 lähtien koskaan lomauttanut tai irtisanonut ketään. Pieni ja tiivis työporukka painaa hyvissä tunnelmissa tekstiiliä asiakkaalle kuin asiakkaalle. Tiloja vain saisi olla enemmän, lämpöjä vähemmän.

KUVA YLLÄ: Printscorpio tarvitsee moniosaajia, sillä yritys käyttää painotöissään monia eri tekniikoita. Laakapainolla ovat töitä tekemässä tekstiilipainaja Outi Lyytikäinen ja Sami Varvas.

PRINTSCORPIO OY

PERUSTETTU 1984
OMISTAJAT Tommi Helminen, Jarkko Helminen ja Outi Helminen-Järvinen puolisoineen
KOTIPAIKKA Aitoo, Pälkäne
TUOTANTO Avainlipputuotteina lippuja, viirejä, mainostekstiilejä, sisustustuotteita ja vaatteita
HENKILÖSTÖ 21, joista tuotannon työntekijöitä 17
LIIKEVAIHTO 2,3 miljoonaa euroa (2019)

Tekstiilityöntekijä, työsuojeluvaltuutettu Sami Varvas on juuri laittanut kankaan kiinni laakapainokoneen mattoon.

– Sen jälkeen laatta kohdistetaan siihen kankaaseen, laitetaan väriä ja sitten lähdetään painamaan, Varvas selittää 5-asemaisen laakapainokoneen työprosessia.

Tämän jälkeen Varvas ajaa märän, painetun kankaan uunin läpi, joka kuivaa kankaan.

Nykyisen Printscorpio Oy:n omistajat ovat kolme Helmisen sisarusta puolisoineen. Varvas tuli aikoinaan sisarusten isän Helmipainoon kesätöihin. Työhistoriaa piisaa 24 vuotta, ja Varvas kuuluu parinkymmenen hengen työporukan lukuisiin moniosaajiin.

Työsuojeluvaltuutettu, tekstiilityöntekijä Sami Varvas arvostaa yrityksen ottamaa linjausta ympäristövastuusta. Hän itse ravustaa ja kalastaa, ja vesien pitäisi pysyä puhtaina kantojen säilymiseksi.

– Olen työskennellyt alan yrityksissä pienestä pitäen, ensimmäiseksi nurmikkoja leikkaamassa kesätöissä. Minulla on autonasentajan koulutus. Koulusta päästyäni kävin armeijan ja sen jälkeen menin töihin tuohon viereen Paradoxille kymmeneksi vuodeksi. Se oli saman alan firma, mutta sitten kun tänne tuli uusi painokone, siirryin tänne.

– Olen painokoneella, värikeittiössä, pesulassa, varastossa. Ja kaikenlaista joutuu korjaamaan. Sillä mennään, Varvas virnistää.

– Viimeksi asensin höyryttimeen uudet vastukset, Varvas toteaa paljastaen samalla sen, että korjaushommat ovat sittenkin niitä kaikkein mieluisimpia – sillä autonasentajan taustalla.

PUHUMINEN HELPPOA, TILAT VAIKEAT

– Meistä jokainen kommunikoi koko ajan omistajien kanssa. Hehän tekevät tuotannossa töitä meidän joukossamme.

Järjestyksen pitäminen on työsuojeluvaltuutetun mielestä kuitenkin ”mennyt tiukille”.

– Digiaika on nyt in, uusia tulostimia tulee, mutta halli ei voi laajentua. Meillä on kangasvarastoja tuolla pellon toisella puolella. Toivoisin tänne lisää tilaa. Näin järjestys olisi helpompi säilyttää eikä tarvitsisi mennä ihan ympäri kylää…

Lämpö on myös haaste, sillä niin painokoneet, värejä kiinnittävä painehöyrystin kuin kankaat lopuksi kuivaava ja levittävä raami tuottavat lämpöä. Esimerkiksi höyristin hönkää ympäriinsä 170 asteen kuumuuksia. Lämpötilojen alentamiseen on kuitenkin jo yritetty löytää ratkaisuja, Varvas kertoo.

TYÖ MIELEKÄSTÄ

Tekstiilityöntekijä, kaaviontekijä Katri Tuuri on tekemässä samalla laakakoneella asiakkaalle lyhyitä, viiden metrin värimallituksia.

– Sitten kun asiakas on hyväksynyt mallit, päästään tuotantoon.

Tuuri on Printscorpiolla mainiosti viihtyvä moniosaaja hänkin. Ammattitaitonsa Tuuri on hankkinut työn ohessa, peruskoulupohjalta.

– Tänä vuonna tulee yrityksessä 25 vuotta täyteen. Minä tykkään olla täällä, työ on mielekästä ja saan tehdä monenlaista. Välillä olen valottamassa. Toisinaan tehdään kaaviot ihan leikkaamalla, piirros alle ja siitä leikataan. Välillä laitan painokoneeseen reunanauhoja, välillä olen väriä laittamassa… Piirtämö ja ompelimo ovat ainoat paikat, joissa en ole luvannut olla!

Tekstiilityöntekijä Katri Tuuri kehuu tehtäviensä monipuolisuutta ja kertoo viihtyneensä yrityksen leivissä jo 25 vuotta.

Ergonomiassa lienee vielä petrattavaa, jalkojen alla on sementtilattia.

– Kun näin kauan on ollut, tuleehan niitä kulumia. Polvissa on kulumia. Lattia on kova. Ja toisinaan joutuu polvilleen koneen päälle roskia ottamaan.

Tuuri tykkää paitsi työstään, myös työporukoista.

– Meillä on hyvä ilmapiiri, tullaan hyvin toimeen kaikkien kanssa.

TYÖNANTAJA KUUNTELEE, KONEETKIN KELPAAVAT

– Tämä on polyesteriä. Tästä saa leggingsejä, jumppavaatteita tai mitä nyt halutaankaan, vaikka uikkareita.

Tekstiilityöntekijä, tekstiilimuotoilija (AMK) Leena Hämäläinen tekee töitä ”prässillä”. Kone siirtää paperilla olevat kuviot lämmön ja paineen avulla kankaaseen. Yrityksen leivissä Hämäläinen on ollut kahdeksan vuotta.

– Meillä on mukavaa porukkaa, ja minä tykkään tehdä töitä käsilläni. Mutta kyllä minä taidan pitää koneistakin. Koulussa oli paljon sellaista näpertelyä. Sekin oli ihan jees, mutta kun tehdään isommassa mittakaavassa, on järkevää käyttää koneita.

Leena Hämäläinen ja Katri Sandberg Printscorpion prässikoneella.

Hämäläinen arvostaa kovasti sitä, että työnantaja kuuntelee työntekijöiden toiveita.

– Minulla on vuoroviikkolapsi. Tosi joustavasti saan tehdä lyhyempää päivää, kun lapsi on minulla, ja vastaavasti sitten pidempää päivää muilla viikoilla. Ja todella hyvin saa yleensä sovittua, jos on jokin oma meno.

– Siihenkin vastattiin heti, kun toivoin, että saisin vähän monipuolisempia hommia. Minulle tämä sopii. Ja uskon, että tämän takia ymmärrän myös muita työntekijöitä. Ymmärrän, missä ja miksi se kangas oikein viipyy… ja voin ehkä tehdäkin asialle jotakin.

Jos nyt vielä pitäisi yrityksessä jotain petrata, tarjoaa Hämäläinen ratkaisuksi eräänlaisten tuumaustaukojen pitämistä.

– Oman väen kanssa voisi miettiä ja keskustella, miten saataisiin oma tuotantoprosessi jouhevammaksi. Meidän kilpailuvalttimme on se, että teemme monenlaista. Mutta se taas aiheuttaa solmukohtia, joihin tulee yht´äkkiä paljon tavaraa. Kun voitaisiin jakaa töitä, saataisiin tavara ehkä joustavammin eteenpäin, Hämäläinen tuumailee.

”VÄÄRÄ” TYÖ, MAINIO TYÖPORUKKA

Pesulan puolelta löytyy toinen mies, joka on hänkin viihtynyt 24 vuotta ihan ”väärissä” hommissa.

– Olin penskana leipomossa töissä. Siitä kai sitten tuli ajatus, että ryhdyn leipuriksi. Koulut kävin, mutta kun en leipurin hommia heti saanut niin tulin tänne, kertoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

– En tykkäisi olla isossa firmassa töissä. Varmaan tämä työporukka saa viihtymään. Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia, Kostiainen kuvaa mielissään.

Vuosien varrella on Kostiaisen mielestä menty niin työergonomian kuin ympäristönkin kannalta eteenpäin. Esimerkiksi kaasulla toimiva raami laitetaan kaikissa mahdollisissa väleissä kiinni.

– Kyllä siitä huolehtii jo kuumuudenkin takia…

”Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia”, sanoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

Pesulan paikkaa on muutettu kolme kertaa, mutta aina on saatu kevennyksiä prosessiin. Kostiainen ottaa esimerkiksi linkoukseen liittyvän työvaiheen.

– Aiemmin pesusta tulleet tekstiilit vedettiin käsin aisan yli linkoon. Ja käsin lingosta pois. Nyt meille tuli avaaja. Se säästää aika paljon kroppaa, Kostiainen iloitsee.

– Onhan työ jälkensä jättänyt. Mutta aika paljon riippuu siitä, missä kunnossa pitää itsensä. Olen huomannut, että ei riitä, että käyttää koiran pihalla, Kostiainen naurahtaa.

Mies kertoo lenkkeilyn ohella ottaneensa harrastuksekseen nyt myös melonnan.

Kostiainen kehuu muiden työntekijöiden tapaan yrityksen ilmapiiriä. Myös työnantaja vie pisteet kotiin.

– Aina voi mennä puhumaan, ihan suoraan voi mennä asiansa sanomaan.

LIPPUJA, VIIREJÄ, STANDAAREJA….

Mira Weck-Heinosella, ompelija-artenomilla on ompelimossa työn alla vähän erikoisempi ja harvinaisempi tekstiili, joka valmistuu melkein 10 vuoden ompelukokemuksella.

– Teen kaksipuoleista, kaksikielistä jättistandaaria. Laitan etu- ja takapuolen kankaat ja välikankaan neuloilla kiinni. Sitten menen ompelemaan kankaat toisiinsa kiinni ja käännän työn kääntöaukosta, Weck-Heinonen kertoo.

Ompelija-artenomi Mira Weck-Heinoselle työ on mieluisaa, kunhan siihen on riittävästi aikaa.

– Täällä luotetaan työntekijöihin, ei ole kellokortteja, hyvä on työnantaja. Ja minulla on mukavat työkaverit, luottelee ompelija työpaikkansa hyviä puolia.

Jo useampaan kertaan mainitun kuumuuden ohella Weck-Heinonen mainitsee työn rasittavista puolista kiireen, joka aiheuttaa stressiä.

– Saman päivän lähtöjä voi tulla tosi myöhään. Mutta kyllä me tiimityötäkin tehdään, jaetaan tarvittaessa töitä ja autetaan, Weck-Heino huomauttaa.

Ompelijana työskentelee myös yrityksen pääluottamusmies Mirja Tuominen. Printscorpiolla on työvuosia takana yhdeksän. Omasta työstään Tuominen sanoo, että lippujen ompelua on kaikkein eniten. Varastotkin on pidettävä riittävässä vahvuudessa.

– On löydyttävä lippuja ja maakuntaviirejä. Sokoksen ja Prisman lippuja pitää löytyä aina, ja eri kokoja.

Aikoinaan kaavanpiirtäjä-leikkaajaksi ylioppilastutkinnon jälkeen valmistunut ompelija toteaa vielä, että samaa sarjaa voi joutua työstämään useamman päivän putkeen. Se käy niskaan ja hartioihin. Sormet ovat taas kovilla silloin, kun sisäsomisteisiin ommellaan silikonivahvisteita. Näpeillä on pidettävä kangas ja silikoni tarkkaan tasoissa, vaikka kangas venyy, silikoni ei.

Pääluottamusmies, ompelija Mirja Tuominen toteaa, että useampi päivä samaa ompelutyötä peräkkäin pistää hartiat ja niskan koville.

LIITTO VASTAA, MUTTA TES EI AUKENE

Printscorpiolla tuotannosta työskentelevistä ja omistajasukuun kuulumattomista kaikki ovat kahta lukuun ottamatta Teollisuusliiton jäseniä.

Tuominen sanoo, että hänestä tuntuu kyllä erittäin helpolta soittaa liittoon ja kysyä neuvoa. Mutta työehtosopimuskirjan tekstien muoto ei hänelle oikein kelpaa.

– Tessin sanamuodot ovat aika ihmeellisiä. Ei niistä saa selvää. TEAMin aikaan tessissä oli erotettu väreillä, missä käsiteltävä asiaa vaihtuu. Nyt on vain aakkosellinen hakemisto, Tuominen kritisoi.

Pääluottamusmies vahvistaa tiedot siitä, että yrityksessä ei ole koskaan lomautettu tai irtisanottu ketään. Koronan takia on kuitenkin jouduttu käymään yt-neuvottelut. Niissä sovittiin lähinnä siitä, että syksyllä katsotaan uudelleen, onko tarvis lomautuksiin.

– Näillä näkymin tarvista ei ole. Nyt on ihan älyttömästi töitä. Ei pelota firman tulevaisuus tällä hetkellä.

Ompelijamodisti Tiia Lempinen sanoo pitävänsä työstään Printscorpiolla. Yrityksessä hän aloitti vakinaisena kaksi vuotta sitten, useamman kesätyöjakson jälkeen.

KAIKKEA KAIKILLE, TOIMII

– Painetut tekstiilit ovat aika laaja sortimentti. Se on ollut meidän haittamme, mutta myös pelastuksemme. Kaikkien liiketoimintaperiaatteiden vastaisesti me teemme kaikille kaikkea, toimitusjohtaja Tommi Helminen kertoo.

Asiakaslähtöisyys on kantanut hedelmää. Printscorpio on Helmisen ja myyntijohtaja Ari Järvisen mukaan tällä hetkellä Pohjoismaiden monipuolisin tekstiilipaino: Kukaan muu ei tee digi-, laaka- ja rotaatiopainatuksia metritavaralle lähes kaikille tekstiilikuiduille ja niille tarpeellisia jälkikäsittelyjä.

Printscorpio on ottanut johtotähdekseen ympäristö- ja yhteiskunnallisen vastuullisuuden. Yrityksen käyttämä sähkö tulee vain uusiutuvasta energiasta. Katolla on 228 aurinkopaneelia.

– Paneeleita ei asennettu kehumisen vuoksi. Paneelit antavat neljänneksen koko vuonna käyttämästämme sähköstä, jopa ylikin. Laskimme, että sijoitus maksaa itsensä takaisin 8,5 vuodessa, Helminen toteaa.

Osoituksena ympäristövastuusta yrityksen katolla on 228 aurinkopaneelia. Ajan kuluessa ne ovat myös kustannustehokas tapa tuottaa sähköä.

Avainlipputuotteet, kierrätysmateriaalien käyttö, sublimaatiopainon paperien kierrättäminen edelleen suojapapereiksi autokorjaamoille, yhteistyö Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen kanssa vielä olemassa olevien ongelmien ratkaisemiseksi…

– Meidän vastuullisuutemme on tekoja, ei sanoja, Järvinen kehaisee.

Keinokuitukankaat tulevat lähinnä Saksasta ja Italiasta, ja niiden vastuullisuus on Helmisen mielestä helpommin todennettavissa.

– Puuvillapuoli on ongelmallisempi. Niiden tuotantoketjut ovat pitkiä. Puuvilla tulee Kiinasta ja Pakistanista, Helminen kertoo.

Kummatkin johtajat ovat vakuuttuneita, että Printscorpion valitsema linja on juuri se, jonka ansiosta yritys on edelleen toiminnassa, vaikka suomalaisen tekstiiliteollisuuden kulta-ajat ovat kaukana, kaukana takanapäin.

– Isojen sarjojen tekeminen ei edes kiinnosta, mutta yksittäisiä, pieniä eriä ei kannata teettää kauhean kaukana, Järvinen sanoo.

– Ja jotkut asiakkaat jopa vaativat, että tuotteet tehdään kotimaassa, Helminen jatkaa.

Järvinen painottaa, että laadukkaasta, kierrätetystä polyesteristä tehty salkolippu kestää vuoden jatkuvaa käyttöä ulkoilmassa, kun Kiinasta halvalla ostettu lippu pitää vaihtaa samassa ajassa kolmasti. Järvinen muistuttaa vielä, että kunnon lippu on paitsi euroissa edullisin, paras myös ympäristön kannalta.

– VTT on tehnyt laskelman siitä, että jos tuote kestää viiden vuoden sijasta viisi vuotta ja neljä kuukautta, on sen painatuksen hiilijalanjälki jo kompensoitu.

– Ja millaista mainosta on yritykselle, jos sen salossa liehuu repaleinen lippu?

Yrityksen pesulassa käsitellään tekstiilejä painamisen jälkeen. Lippupyykin linkousta hoitamassa viimeistämötyöntekijä Katri Sandberg.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

REPORTAASI: Pieni, ketterä ja kotimainen – Tam-Silk pitää yllä suomalaisten alusvaatteiden valmistusta

Moni luulee alusvaatteiden valmistuksen jo Suomesta loppuneen. Tam-Silk Kangasalla on kuitenkin luottanut suomalaiseen työhön yli sata vuotta.

KUVA YLLÄ: Perinteisessä pyöröneulekoneessa on 10–12 lankarullaa, kertoo kutoja Johanna Porvali.

TAM-SILK OY

KOTIPAIKKA Kangasala
PERUSTETTU 1909 nimellä Kotiteollisuustrikootehdas
OMISTAJAT 60 % Tuomo Saarni ja puoliso Sonja Ahtiainen, lisäksi neljä muuta omistajaa.
TUOTANTO Valmistaa alusvaatteita, tärkein asiakasryhmä naiset. Klassikkotuotteita mm. laamapaidat ja punttihousut. Tuotteet valmistetaan alusta loppuun Kangasalan tehtaalla, samassa rakennuksessa myös tehtaanmyymälä. Viennin osuus alle prosentti, vientimaita mm. Japani ja Ranska.
HENKILÖSTÖ 24, joista työntekijöitä 22
LIIKEVAIHTO 1,1 milj. euroa (2018)

KUVA MUISTOJA FINLAYSONILTA -NÄYTTELY, TYÖVÄENMUSEO WERSTAS

NAISVALTAINEN TAMPERE LOI ASIAKASKUNNAN

Tam-Silk toimii nykyään Kangasalla, mutta sen historian katsotaan alkaneen Tampereella vuodesta 1909, jolloin Ossian Hongen perusti Hämeenpuistoon yrityksen nimeltä Kotiteollisuustrikootehdas. Vuonna 1925 nimeksi tuli Tampereen Silkkikutomo. 1960-luvun alussa tehdas joutui väistymään Tampereen keskustasta asuinrakentamisen tieltä ja muutti Kangasalle. Tuolloin yrityksen nimi lyhennettiin nykyiseen muotoonsa.

Tampere oli työläiskaupunki, jossa oli paljon teollisuutta. Myös tekstiiliteollisuutta, jonka työntekijät olivat käytännössä kaikki naisia. Niinpä naistenvaatteille oli tarvetta, ja niistä tuli yhä merkittävämpi osa Tam-Silkin tuotantoa. Kangasalle muutettuaan yritys alkoi keskittyä varsinkin naisten alusvaatteitten valmistukseen.

Enimmillään yritys työllisti lähes sata työntekijää. 1970-luvulla huipussaan ollut määrä alkoi kutistua vuosien saatossa ilman irtisanomisia, luonnollisen poistuman kautta. Yritys alkoi menettää asemiaan markkinoilla muille vaatevalmistajille, ja joidenkin vanhojen menestystuotteiden, kuten laamapaitojen, kysyntä hiipui. 1990-luvun lamalla oli oma vaikutuksensa.

Tuotantotyöntekijöiden määrä väheni 2010-luvulla jo alle 20:een, mutta viime vuosina yritys on taas palkannut lisää väkeä. Vuonna 2017 Tam-Silk osti konkurssiin menneen Nokian Neulomon ja jatkoi sen tuotemerkin käyttöä. Pyrkimyksestä toiminnan laajentamiseen ja uusiin aluevaltauksiin kertoo myös vuonna 2019 lanseerattu uusi miesten alushousujen tuotemerkki Kalsarit.

Tuotanto Tam-Silkillä on edelleen hyvin käsityövaltaista. Yläkerrassa tuotteet leikataan, ommellaan ja pakataan.

– Nuo koneet olivat täällä jo silloin, kun minä tulin taloon. Kai ne kuusikymmentäluvulta ovat, arvelee laitosmies Antti Lehtinen.

Saksalaiset pyöröneulokoneet herättävät olemuksellaan kunnioitusta. Harvassa teollisuusyrityksessä on koneita, jotka ovat palvelleet seitsemällä vuosikymmenellä. Mutta lyhyt ei ole Lehtisenkään työhistoria, sillä hän aloitti Tam-Silkillä kesäkuussa 1974.

– Varastotöitä, talonmiehen hommia, koneitten huoltamista, verkkokauppatavaran viemistä postiin… Kaikkea mahdollista olen tehnyt, mitä vastaan tulee.

Laitosmies, työsuojeluvaltuutettu Antti Lehtinen.

Kesken tehdaskierroksen Lehtisen luokse kävelee myymälässä ja toimistossa työskentelevä Piia Hatunen, jolla on kysyttävää.

– Pihalla on auto ja siellä on meille joku öljypönikkä. Tiedätkö sinä, mikä se on?

– On tilattu öljyä juu. Tulee tuohon, vastaa Lehtinen ja osoittaa Mayer & Cil -pyöröneulekonetta.

Öljynjanoinen kone on uudempaa sukupolvea, vuodelta 2003, ja sillä tehdään neuloksia päällysvaatteisiin. Vanhimpia koneita taas käytetään alusvaatekankaan valmistamiseen.

”MUSEOKONE” TEKEE PUNTTIPÖKSYKANGASTA

Huoltomieheltä vaaditaan Tam-Silkillä luovuutta, sillä monia varaosia ei vanhoihin pyöröneulekoneisiin enää ole saatavissa.

– Antti on hyvä käyttämään mielikuvitusta, jos koneesta menee jotain rikki, kutoja Johanna Porvali kehaisee Lehtistä.

Porvali on hänkin Tam-Silkin konkareita, tullut töihin vuonna 1982. Hän opastaa koneiden käyttöön nyt neuloja Outi Nevalaista, joka aloitti Kangasalla vasta pari viikkoa sitten. Tekstiiliala on Nevalaiselle kyllä tuttu; hänen edellinen työpaikkansa oli Orneule Orivedellä, ja sitä ennen hän työskenteli trikootuotteita ja sukkahousuja valmistavassa Nansossa.

– Ovathan nämä tämmöisiä museokoneita, en ole ennen näillä tehnyt. Mutta toimintaperiaate on kuitenkin sama kuin uudemmissa koneissa, sanoo Nevalainen.

Porvali kertoo, kuinka menetellään, jos pyöröneulekoneesta katkeaa lanka.

– Pitää nostaa kangas neuloille, tarkistaa silmäpaot ja vaihtaa vialliset neulat, jos niitä on. Katkeilu on kyllä harvinaisempaa kuin takavuosikymmeninä, nykyään langat ovat parempilaatuisia.

Yksi kone tekee parhaillaan kangasta lahjehousuihin, toinen laamapaitaan. Lahjehousut eli punttipöksyt ovat Tam-Silkin klassikkotuote. Sellaisiin myös Johanna Porvali puettiin pikkutyttönä. Tosin Aamulehteen asiasta päätyi hieman erilainen versio, joka on Tam-Silkissä huvittanut työkavereita.

– Täällä oli toimittaja käymässä, ja niistä housuista tuli puhetta. Lehdessä luki sitten, että minä kulkisin samoissa 1960-luvun punttipöksyissä vieläkin, Porvali naureskelee.

Outi Nevalaisella on vankka tekstiilialan kokemus, mutta näin vanhat koneet ovat hänelle uusi tuttavuus. Johanna Porvali neuvoo vieressä.

KETAPPI TUTUKSI ENSIMMÄISENÄ TYÖPÄIVÄNÄ

Kun pyöröneulekoneet ovat saaneet kankaan kudottua, pakka viedään yläkertaan. Siellä kangas leikataan perinteiseen tyyliin, pahvimalleja apuna käyttäen. Seuraava vaihe on kankaan saumaus.

Ompelukoneitten takana istuu salissa noin tusina työntekijöitä, kaikki naisia. Vierekkäisillä koneilla ovat trikoosaumaajat Sirkka Kuivaniemi ja Tatubanu Puhakka. Kuivaniemi on työskennellyt Tam-Silkillä reilut 30 vuotta, Puhakka noin kolme tuntia.

– Tulin tänään kahdeksaksi, kun on ensimmäinen päivä, sanottiin että voit tulla vähän myöhemmin. Normaalisti täällä aloitetaan kuudelta, selvittää bambupaidan olkasaumausta tekevä Puhakka.

Haastatteluhetkellä ensimmäistä päivää töissä ollut trikoosaumaaja Tatubanu Puhakka kiinnitti viime vuonna huomiota Tam-Silkin mainosten saamaan julkisuuteen.

Hän on tehnyt tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon, minkä jälkeen oli lapsen kanssa kotona. Tam-Silkille Puhakka – jonka etunimi on kazakin kieltä – tuli oman aktiivisuutensa seurauksena.

– Laitoin viestiä, kun tämä paikka oli ollut minulla mielessä jo jonkin aikaa, ja sain sitten kutsun työkokeeseen. Tiesin Tam-Silkistä jo sitä kautta, että olin käynyt yrityskurssin, ja siellä käytiin läpi tekstiilialan suomalaisia yrityksiä.

Puhakka kertoo myös, että hänen myönteistä mielikuvaansa Tam-Silkistä kotimaisena työllistäjänä vahvisti viime kesän mainoskohu. [ks. oheinen juttu: Kuitti suuryrityksille: ”Siirtäkää tekin tuotanto Suomeen”] Jossain kohtaa tulevaisuudessa hänen suunnitelmiinsa saattaa kuulua oman yrityksen perustaminen, mutta tässä vaiheessa hän haluaa kerätä lisäkokemusta tekstiilialalta. Ja ensimmäisten kolmen tunnin aikana hän oli jo oppinut yhden uuden asian: ketapin käytön.

– Kone imaisee langan sisälle ja katkaisee sen, sitä ketappi tarkoittaa. Tätä ominaisuutta ei ole ollut niissä koneissa, joilla ennen olen ommellut, kertoo Puhakka.

Trikoosaumaajat Tatubanu Puhakka ja Sirkka Kuivaniemi.

ALIMPIIN PALKKALUOKKIIN KOROTUS

Sirkka Kuivaniemellä on saumattavana villasilkkinen naistenpaita. Hänellä on eläkkeelle matkaa enää yhdeksän kuukautta, mutta työ on ollut mieluisaa.

– Varmaan olen tykännyt, kun olen näin kauan pysynyt. Ihan mukavaa on ollut, arvioi Kuivaniemi kolmea vuosikymmentään.

Hän oli ennen vuosituhannen vaihdetta myös Tam-Silkin pääluottamusmiehenä, mutta hänen lopetettuaan tehtävään ei löytynyt ketään jatkajaa.

– Aika hyvin on kuitenkin pärjätty ilmankin. Tosin Loimaan kassaan taitaa meillä kuulua aika moni, olisiko ehkä 30 prosenttia.

”Varmaan olen tykännyt, kun olen näin kauan pysynyt. Ihan mukavaa on ollut”, sanoo yli 30 vuotta Tam-Silkillä työskennellyt trikoosaumaaja Sirkka Kuivaniemi.

Yrityksen hallituksen päätöksellä pienimmätkin palkat Tam-Silkissä on nostettu yli 10 euron. Alin palkkaluokka Tam-Silkin noudattamassa tekstiili- ja muotiteollisuuden työehtosopimuksessa on ollut vain 9,15 euroa tunnissa. Korotuksen tarkoituksena oli ehkäistä alanvaihtoa, sillä osaavat työntekijät ovat usein lähteneet tekstiilialalta muualle parempien ansioiden perässä.

Entisen pääluottamusmiehen tavoin myös Antti Lehtinen on sitä mieltä, että ongelmia työnantajan suuntaan ei ole. Hän toimii moninaisten töittensä lisäksi työsuojeluvaltuutettuna, ja työoloihin tehtiin hiljattain iso investointi, kun tehtaalla uusittiin ilmastointi ja valaistus.

– Minun aikanani ei ole ollut yhtään vakavaa tapaturmaa. Laastareilla on selvitty, kun neuloista tulee aina joskus haavoja. Pölyä on jonkin verran, ja jos useampi kone on päällä, niin se tuottaa melua. Ei kuitenkaan niin paljon, että olisi pakko kuulosuojaimia käyttää.

Positiivisen puolelle laskettavana asiana Lehtinen mainitsee senkin, että välillä alle 20:n laskenut työntekijämäärä on nyt lähtenyt kasvuun.

MYYMÄLÄSSÄ TUNNETAAN ASIAKKAIDEN TOIVEET

Langasta kankaaksi, kankaasta leikkauksen ja ompelun kautta pakattavaksi. Yläkerrassa sijaitsevalla pakkauspöydällä tuotantotyöntekijä Roosa Saarela laittaa pussiin miesten mustia alushousuja, jotka ovat melko uusi tulokas Tam-Silkin tuotevalikoimassa. Sisustusartesaaniksi opiskellut, 19-vuotias Saarela on talon nuorin työntekijä, mutta sai saman tien vakituisen työsopimuksen.

– Aloitin täällä tammikuussa. Olen tosi hyvin viihtynyt. Työkaverit on varmaan se yksittäinen paras puoli, mutta yleisviihtyvyyskin on täällä hyvä, hän sanoo.

Tuotantotyöntekijä Roosa Saarela on 19-vuotiaana nuorin työntekijä Tam-Silkin kirjoissa.

Pakkaamisen jälkeen tuotteet tuodaan takaisin alakertaan. Osa jatkaa matkaa postimyyntiin, mutta osa tuodaan tehtaanmyymälään. Siellä asiakkaita palvelevat Piia Hatunen ja Sanna Helenius-Vilkkilä.

– Näin talvella myydään eniten villasilkkiä, kesällä sitten menee bambuvaatteita, he kertovat.

Tyypillisin Tam-Silkin asiakas on yhä yli 50-vuotias tai eläkeikäinen nainen. Viime vuosina nuoriakin on tosin alkanut käydä myymälässä enemmän.

– Ne nuoremmat ovat usein tiedostavia asiakkaita, jotka kysyvät meiltä tuotantosertifikaateista. Heillä eettisyys ja ekologisuus vaikuttavat ostovalintoihin.

Kirsi Nisumaa ompelee laamapaidan helmaa.

KUITTI SUURYRITYKSILLE: ”SIIRTÄKÄÄ TEKIN TUOTANTO SUOMEEN”

Tam-Silk sai viime kesänä maanlaajuista julkisuutta, kun se kiilasi Finlaysonin ja Ikean mainostaistelun väliin. Finlayson oli aloittanut julkaisemalla Helsingin Sanomien etusivulla mainoksen, jossa korostettiin Finlaysonin käyttävän vastuullisesti tuotettua puuvillaa. Niin käytämme mekin, ilmoitti Ikea pian vastamainoksessaan somessa.

Kesken jättifirmojen nokittelun Tam-Silk julkaisi oman mainoksensa, paikallisuutta korostaen Kangasalan Sanomien etusivulla: ”Ikea ja Finlayson, siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”. Mainos huomattiin laajasti, ja tuloksena oli suuri määrä myönteistä julkisuutta Tam-Silkille. Myyntiluvut lähtivät hurjaan nousuun.

– Vaimon kanssa istuttiin iltaa ja siinä se ajatus syntyi, että voitaisiin tehdä mainos ja vähän promovoida suomalaista kotiteollisuutta, kertoo Tuomo Saarni, Tam-Silkin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

– Ja haluttiin myös muistuttaa suomalaista kuluttajaa, että on paljon yrityksiä, jotka pysyvät hengissä kotimaisella kysynnällä.

Tam-Silkillä kotimaista on kaikki paitsi langat, sillä puuvilla ei Suomessa kasva. Langoilla on Ökötex- ja GOTS-sertifikaatit, ja ne kehrätään Saksassa ja Italiassa. Lankojen raaka-aineet tulevat eri puolilta maailmaa, kuten Australiasta ja Etelä-Amerikasta.

Entä ne puheet, joiden mukaan teollisuus ei kannata Suomessa?

– Olen tuosta väitteestä aika lailla eri mieltä. Suomessa pystyy valmistamaan, kun valmistaa riittävän tehokkaasti. Brändin täytyy olla sellainen, että asiakas kokee saavansa rahalleen vastinetta, vastaa Saarni.

Saarni tuli hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2018. Hän tunnustaa, että ei sitä ennen edes tiennyt Suomessa edelleen tehtävän vaatteita, ainakaan alusvaatteita. Aktiivisen markkinoinnin avulla Tam-Silk pyrkiikin nyt oikaisemaan tätä monen suomalaisen harhaluuloa.

– Tilanne on nyt menossa hiukan parempaan päin, kun kotimaisuudesta on ollut paljon puhetta. Se, että työllistämme Suomessa ja pidämme henkilökunnasta huolta, on meille myös käyntikortti asiakkaiden suuntaan, sanoo Saarni.

Tam-Silkin tehtaanmyymälä.

SOME-KOHU PESULAPUSTA

Tam-Silk lanseerasi viime vuonna miehille uuden Kalsarit-alusvaatemerkin, jonka räväkkä markkinointi on saanut julkisuutta. Viime vuoden syksyllä some-kohua aiheutti merkin kalsareitten pesuohje. Ne eivät yleensä herätä suuria intohimoja, mutta Kalsarit-alushousujen pesulapussa ohjeena oli: ”Jätä lattialle lojumaan.”

Sosiaalisessa mediassa jotkut tulkitsivat lappua niin, että naisen odotettiin pesevän miehen lattialle jättämät kalsarit. Yritys kiisti tämän tulkinnan, ja kertoi suurimman osan palautteesta olleen positiivista; humoristinen pesuohje oli ollut tietoinen riski. Kalsarikeskustelu poiki otsikoita myös perinteiseen mediaan.

KORONA VÄHENTÄNYT ASIAKKAITA

Koronavirus ei mullistanut arkea Tam-Silkillä. Töissä käydään normaaliin tapaan eikä lomautuksista tai yt-neuvotteluista ole ollut puhetta. Hygieniapuoleen on toki kiinnitetty huomiota.

– Käsidesiä on myymälässä ja ruokahuoneessa. Seinälle on laitettu ohjeistuksia siitä, miten toimitaan. Mutta esimerkiksi työpisteitten sijoittelussa ei ole tehty muutoksia, kertoo työsuojeluvaltuutettu Antti Lehtinen.

Tehtaanmyymälä on yhä auki, mutta asiakkaiden määrä on epidemian seurauksena vähentynyt.

 

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

REPORTAASI: Kimblen kotipesässä: Porin Tactic Games on pohjoismaiden ainoa iso lautapelivalmistaja – vienti vetää ja töitä piisaa

Kuutisenkymmentä tuotannon työntekijää valmistaa lautapelejä Tactic Gamesin tehtaalla Porin Karjarannassa. Syksy on lautapelitehtaassa kiireistä aikaa. Silloin työntekijät painavat pitkää päivää. Keväällä on vara ottaa vähän lunkimmin. Tehtaan taru alkoi Kimblestä vuonna 1967, eikä pelintekijöitä ole sen koommin tarvinnut irtisanoa eikä lomauttaa.

KUVA YLLÄ: Koneenhoitaja, varaluottamusmies Jyrki Mäntykorpi asettelee laattaa painaakseen kannen ylivetopaperin Brugge Canal King -lautapeliin. Ajatus lautapelien valmistamisesta syntyi Noormarkussa kesällä 1967, kun Amerikan-sukulaiset toivat Aarne Heljakan perheeseen Trouble-nimisen lautapelin. Heljakka tykästyi peliin niin paljon, että hankki sen myyntioikeudet. Pelille piti vain keksiä toinen nimi. Tuohon aikaan suomalaiset seurasivat amerikkalaista tv-sarjaa nimeltä Takaa-ajettu. Siinä vaimonsa murhasta syyttömänä tuomittu tohtori Richard Kimble pakenee poliisia. Tactic Gamesin, silloisen Nelostuotteen, ensimmäinen lautapeli, Kimble, julkaistiin jo samana syksynä.

TACTIC GAMES OY

PERUSTETTU 1967
KOTIPAIKKA Pori
OMISTAJAT Markku Heljakka ja tyttärensä Kati ja Jemina Heljakka sekä Juha Nieminen
TUOTANTO Lautapelit, palapelit, pelikortit, lasten puuha-, tarra- ja värityskirjat sekä puinen ulkopeli Mölkky
HENKILÖSTÖ 120 työntekijää kotimaassa ja 35 kahdeksassa ulkomaan myyntitoimistossa
LIIKEVAIHTO 32 miljoonaa (2018)

Mies keltaisessa Kimble-paidassa häärii stanssauskoneella Tactic Gamesin tehdashallissa Porin Karjarannassa. Hän on koneenhoitaja Jyrki Mäntykorpi.

– Teen ensimmäistä kannen ylivetopaperia uutuuspeliin. Peli on vasta menossa messuille, Mäntykorpi kertoo ja hypistelee suurta paperiarkkia.

Kyseessä on Brugge Canal King -niminen perhepeli, joka on saanut innoituksensa Belgian Bruggesta. Siellä on useita kanaaleita, ja kaupunkia kutsutaan pohjoisen Venetsiaksi.

Mäntykorpi painaa pelin nimen laatikon kansipaperiin kultaisin kirjaimin kuumafolioinnin avulla. Samalla kirjaimiin piirtyvät poikkijuovat, jotka tuntuvat selvästi sormenpäissä.

Tactic Games työllistää Porissa 120 ihmistä, joista puolet työskentelee tuotannossa. Talon kirjoilla olevista tuotannon työntekijöistä 90 prosenttia kuuluu Teollisuusliittoon.

Perheyritys Tactic Games Oy valmistaa Porissa lautapelejä, palapelejä ja pelikortteja sekä lasten puuha-, tarra- ja värityskirjoja. Sen tunnetuimpia tuotteita ovat sananselityspeli Alias, lautapeliklassikko Kimble ja puinen ulkopeli Mölkky.

– Olen ollut täällä 11 vuotta. Koulutukseltani olen kokki ja tarjoilija. Halusin pois ravintola-alalta, koska työajat olivat pelkkiä iltoja ja viikonloppuja, Mäntykorpi sanoo.

Mäntykorpi kuuluu Teollisuusliittoon ja on myös tuore varaluottamusmies. Hän vietti syys– lokakuun taitteessa viikon Luottamusmiesten peruskurssilla Murikka-opistolla Tampereella.

– On hyvä olla jotain perustietoa, sillä eihän sitä koskaan tiedä, milloin sitä tarvitsee. Kurssilla oli kiva yhteishenki. Sain kuulla monenlaisia esimerkkejä eri aloilta, Mäntykorpi kertoo.

EI IRTISANOMISIA EIKÄ LOMAUTUKSIA

Tactic Games työllistää Porissa 120 ihmistä. Heistä puolet työskentelee tuotannossa. Yritys on seudun suurimpia kirjapainoalan työnantajia, sanoo pääluottamusmies Ari Järvinen.

– Palkat eivät ole ruhtinaalliset, mutta jos täällä on ihmisiksi ja tekee työnsä, niin leipä on suhteellisen varma. Pelintekijöistä ketään ei ole irtisanottu eikä lomautettu tuotannollisista tai taloudellisista syistä, Järvinen kertoo.

Porin-tehtaan lisäksi Tactic Gamesillä on 35 työntekijää omissa myyntikonttoreissaan Pohjoismaissa, Hollannissa, Puolassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Liikevaihdosta 70 prosenttia tulee viennistä.

Toukokuussa 2018 Tactic Games palkkasi ensimmäisen perheyrityksen ulkopuolisen toimitusjohtajan omistaja Markku Heljakan tilalle. Elokuusta alkaen vetovastuussa on ollut Olli Kivelä.

– Neuvottelut ovat jotenkin vapautuneempia ja neuvotteluilmapiiri on nyt parempi, kun enää ei tarvitse neuvotella suoraan omistajan kanssa, Järvinen sanoo.

Pääluottamusmies Ari Järvinen pelaa aika ajoin Yatzya. ”Mölkkyä pelasin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Viimeisellä heitolla hävisin niukasti. Tulin toiseksi – tai viimeiseksi, kun oli vain kaksi pelaajaa”, Järvinen nauraa.

Järvinen on työskennellyt pian 20 vuotta kotelokoneenhoitajana Tactic Gamesillä. Sitä ennen hän oli ammattimuusikko ja soitti bassoa tanssiorkestereissa.

Järjestäytymisaste peliyhtiössä on korkea. Talon kirjoilla olevista tuotannon työntekijöistä 90 prosenttia kuuluu Teollisuusliittoon, Järvinen kertoo.

– Vapaa-ajankerhomme on toiminut vasta joitakin vuosia. Kimble-kerhoon kuuluvat kaikki työntekijät, niin kauan kuin henki pihisee. Käymme kerran kuussa keilaamassa.

Kimble-kerholaiset pelaavat myös tennistä ja shakkia ja he ovat ottaneet osaa muun muassa tanssikurssille ja viininmaistajaisiin.

Työnantaja kattaa Kimble-kerhon kulut, tukee työpaikkaruokailua ja osallistuu tyky-seteleiden kustannuksiin. Työntekijät saavat myös työvaatteet ja alennusta talon tuotteista.

KYMMENIÄ KIELIVERSIOITA

Punatukkainen painopinnanvalmistaja Anne Lehtimäki istuu tietokoneensa ääressä. Ruudulla on Sirkus-pelin latviankielinen versio.

– Designerit tekevät yleensä englanninkielisen version. Minä teen siitä eri kieliversiot ja saatan ne painokuntoon eli teen painolevyiksi, Lehtimäki selittää.

Hän työstää pelien sääntöjä, pelilautoja, pelikortteja, koteloita ja muita pahviosia. Tactic Gamesillä on satoja tuotteita, joita myydään yli 70 maahan. Lehtimäki laskee tehneensä painolevyjä yli 30 kielellä.

– Muutama tuote on viety Etelä-Koreaankin, ja Mölkky on tehty myös swahilin kielellä. Työtahti on niin kiivas, etten ehdi lukea sääntöjä, mutta pelin idean tiedän kyllä aina.

Lehtimäki on Tactic Gamesin pitkäaikaisin työntekijä. Hän tuli taloon ensimmäisen kerran kesätyöntekijäksi 13-vuotiaana kesällä 1975. Tuolloin yritys sijaitsi vielä Noormarkussa.

– Olin kesätyöläisenä kolmena kesänä peräkkäin. Vääntelin Kimblen laatikoita ja liimasin Paholaisen kuutioita. Yhtenä kesänä nukkasin klubitakkeja. Teimme niitä alihankintana Reimalle, Lehtimäki muistelee.

Tactic Games on ollut Lehtimäen työnantaja vuodesta 1985. Hän tuli tuttuun taloon alun perin latojan äitiysloman sijaiseksi. Vuodesta 1991 työpaikka on sijainnut Porissa.

– Jämähdin, koska työ on mielenkiintoista. Ala on mennyt paljon eteenpäin. Työnantaja on hyvä, työkaverit ovat kivoja, ja työpäivät ovat lähestulkoon kaikki erilaisia, Lehtimäki perustelee.

APU PUUTTUVAN PALAN PULMAAN

Painopinnanvalmistaja Anne Lehtimäki on intohimoinen palapeliharrastaja.
”Minulla on kaksi rentoutumiskonstia. Toinen on autolla ajaminen ja toinen on palapelit. Teen palapelejä kesäasunnolla. Minulla on siellä seinillä yli 30 tuhannen palan palapeliä.” Palapelit pyörivät myös Lehtimäen työkoneella. Hän työstää ne painolevyiksi asti. ”Teen kuviin pieniä värikorjailuja ja rajaan ne oikeaan kokoon. Näen kuvasta heti, onko palapeli helppo vai vaikea kasattava. Molempia pitää olla.” Lehtimäki kokoaa palapelejä myös töissä, jotta hän saa selville jonkun yksittäisen palan paikan. ”Joskus käy niin, että palapelistä puuttuu pala tai se on huono. Meille voi reklamoida ja saada tilalle uuden palasen”, Lehtimäki kertoo.

 

OPPISOPIMUKSELLA PAINAJAKSI

Kun painopinnanvalmistajat lähtevät yhdeltä lounaalle, on painaja Miikka Pirttisellä menossa päivän viimeinen työtunti. Kaksivuorotyössä on Pirttisen mukaan hyvät ja huonot puolensa.

– Välillä on vähän haasteita, kun lapset ovat jo sen ikäisiä, että he harrastavat, mutta aina on saatu sumplittua. Ilman isovanhempia siitä ei kyllä tulisi yhtään mitään.

Pirttinen siirtää pumppukärryillä lavallisen paperiarkkeja syrjään. Arkeista on tulossa Alias-pelin kortteja. Lava jää odottamaan pääsyä korttikoneelle.

– Tämä on nyt Perhe-Alias venäjäksi. Lavassa on 3 000 arkkia. Peliin tulee kolme erilaista arkkia, ja koko painosmäärä on 6 000 eli kortteja pitää ajaa kolme kertaa 6 000, Pirttinen kertoo.

Sananselityspeli Alias on yksi Tactic Gamesin suosituimmista peleistä. Sen valmistus alkoi 1980-luvun lopulla. Toimitusjohtaja Kivelän mukaan sitä on myyty yli 7 miljoonaa.

Noormarkussa asuva Pirttinen teki ennen rakennustöitä. Tactic Gamesillä hän on työskennellyt pian 11 vuotta.

– Olen viihtynyt. Täällä on hyvät työkaverit. Se on ehkä se suurin syy. Heidän kanssaan pystyn puhumaan vähän muutakin kuin pelkkiä työasioita.

Pirttinen antaa kiitosta myös työnantajalleen, joka koulutti hänen oppisopimuksella offset-painajaksi viisi vuotta sitten.

– Se oli tosi hyvä juttu. Pidän tärkeänä koulutusta ja sitä, että työntekijät saavat mahdollisuuden kouluttautua.

ELÄKELÄINEN KOULUTTAA

Pirttisiä on Tactic Gamesillä enemmänkin. Yksi heistä on jälkikäsittelijä Mari Pirttinen, joka opettelee uutta työtehtävää. Hän on naimisissa Miikka Pirttisen isän kanssa.

– Olen ollut aikaisemmin taittokoneella ja pelilinjalla. Nyt minulle ehdotettiin leikkaajan töitä, ja minulle käy aikalailla kaikki. On mukavaa oppia uutta, Mari Pirttinen sanoo.

Markku Hagner on tullut eläkepäiviltään kouluttamaan Pirttistä.

– Viimeisen tunnin olemme leikanneet Haaste-pelin norjan- ja hollanninkielisiä sääntöjä, Hagner kertoo.

Markku Hagner (vas.) jäi eläkkeelle leikkaajan tehtävistä yli kaksi vuotta sitten. Nyt hän kouluttaa jälkikäsittelijä Mari Pirttisestä uutta leikkaajaa.

Pirttiselle pelin säännöt ovat tutut.

– Meillä on tosi paljon pelejä, ja niitä pelaavat teinitkin. Se on ihan mahtavaa, etteivät he ole aina kännykällä, vaan välillä myös puhuvat keskenään.

Koulutukseltaan Mari Pirttinen on floristi. Hän tykkäsi työstään kukkakaupassa, mutta vaihtoi alaa kahdeksan vuotta sitten, koska joutui lomautetuksi.

– Meillä on huikea työyhteisö. Kaikki auttavat toisiaan. Olin vähän aikaa pamilainen, mutta sitten vaihdoin Teollisuusliittoon. Siellä on hyvät jäsenedut, Pirttinen kehuu.

MUOVIOSAT OSTOTAVARAA

Tactic Gamesillä on oma tuotekehitysosasto, jossa työskentelee 14 ihmistä. Siellä on kehitetty muun muassa uutuuspeli Laama, jonka punaisiin kansiin Toni Hakala stanssaa reikiä.

– Työ vaatii keskittymistä. Pitää olla koko ajan tarkkana, että kansi on oikein päin, Hakala kertoo ja nappaa liukuhihnalta seuraavan kannen.

Kokoonpanolinjalla työntekijät kiinnittävät Hakalan stanssaamaan kanteen ikkunan ja laittavat koteloon kaikki tarvittavat osat. Ikkunasta kurkistaa muovinen laama-vesipyssy.

”Tulin tänne kymmenen vuotta sitten työkkärin kautta ja jäin. Nyt kun osaan homman, tämä on ihan mukavaa”, sanoo linjastotyöntekijä Toni Hakala.

Vesipyssy on valmistettu Kiinassa. Tactic Games ostaa nappuloita ja muita muoviosia myös Iso-Britanniasta. Kimblen muoviosat puolestaan tulevat PS-Muovi Oy:stä Mäntsälästä.

– Laskin, että vuokratyöntekijöitä on nyt 17. Se on paljon. Laama-peli on työvoimavaltainen, ja siksi meillä on linjalla kolme ylimääräistä työntekijää, sanoo pääluottamusmies Ari Järvinen.

Vuokratyöntekijöitä ja opiskelijoita Tactic Gamesin tehdashallissa näkee lähinnä syksyisin, sillä pelimarkkina on joulupainotteinen.

– Ikääntymisen ja varamiestarpeen vuoksi vakituista henkilökuntaa voisi olla vähän enemmän. Se on silti vähän kaksipiippuinen juttu, kun töitä pitäisi olla koko vuodeksi, Järvinen pohtii.

VUOKRATYÖNTEKIJÄSTÄ VAKITUISEKSI

Koneenhoitaja Niklas Rajala on yksi Tactic Gamesin tuoreimmista rekrytoinneista. ICT-asentajaksi valmistunut Rajala sai vakituisen työpaikan vuoden alusta.

– Ensimmäinen ajatus oli, että kai minä voisin tulla, ettei tarvitse työttömänä olla. Olin ollut täällä pari vuotta vuokratyöntekijänä.

Työ kaseerauskoneen hoitajana yllätti Rajalan positiivisesti.

– Tykkään, kun saan määrätä itse työtahtini. Linjalla se on sidoksissa koneenhoitajaan. Hän päättää, koska työt aloitetaan ja lopetetaan, eikä linjalta voi lähteä kesken kaiken pois.

Niklas Rajala sai vakituisen työpaikan viime vuoden alusta.

Tactic Gamesin tehdashalli hiljenee puoli neljän maissa, sillä valtaosa työntekijöistä on tullut seitsemään. Rajala sen sijaan jatkaa iltavuorossa kello 22:een. Hän tekee pelilautoja sekä pelien pahvimerkkejä ja pahviosia. Vuoroaan odottaa Doodle doo -pelin lauta.

– Kun laudan pelipuoli on valmis, alan ajaa taustapuolta. Sen jälkeen se stanssataan pelilautakokoon ja siitä revitään ylimääräiset pahvit pois, jolloin siitä tulee pelilauta.

Rajala pelaa lautapelejä tyttöystävänsä perheen kanssa.

– Lautapelikulttuuri on ihan oma maailmansa. Minusta on tärkeää, että lautapelejä tehdään. Ne tarjoavat ihmiskontakteja ja vuorovaikutusta toisin kuin videopelit.

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

TYÖYMPÄRISTÖ: Heti lääkäriin, jos työpaikalla sattuu!

Vuosittain tapahtuu noin 130 000 työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan korvattavaa vahinkoa: työssä, työpaikan alueella, työpaikan välittömässä läheisyydessä, työmatkalla tai etätöissä. Tärkeintä on käydä heti lääkärissä.

KUVA YLLÄ: Hitsaaja Tiina Porkolan vakava työtapaturma vuonna 2013 Normetillä Iisalmessa hoidettiin hyvin. Nykyisin FMG Oy:ssä hitsaava Porkola toteaa olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa kollegoilleen. He antoivat ensiavun ja soittivat ambulanssin, kun tellingeiltä teräspönkän päälle pudonneen Porkolan polvilumpio halkesi.

Poliisin ja vakuutusyhtiön edustajat kävivät tutkimassa turmaa, ja myöhemmin korvausasiat pyörivät pääosin hyvin. Kahdeksan kuukauden sairausloman ja lyhennettyä päivää ja viikkoa sisältäneen kuukauden työkokeilun jälkeen Porkola palasi kokopäiväiseen työhön. Tuolloin hän sai käydä myös työnantajan järjestämässä avokuntoutusryhmässä. Työhön palattuaan Porkola ei ole ollut päivääkään sairauslomalla jalan takia.

Ongelma korvausasioissa oli se, että jos papereista puuttui vähäinenkin lausunto, yksinhuoltaja Porkolan palkanmaksua saatettiin viivyttää kaksikin kuukautta. ”Minusta vakavaraisen työnantajan ja vakuutusyhtiön olisi pitänyt taata minun tulojeni katkeamattomuus. He olisivat sitten jälkeenpäin voineet sopia asian.”

TYÖ POIKKI, ILMOITUS ESIMIEHELLE JA LÄÄKÄRIIN

Osaa työpaikalla sattuneista vahingoista ei korvata, ja korvaaminen tai korvaamisen epääminen perustuu lakiin.

Tärkeintä on lähteä heti lääkäriin, jos satuttaa itsensä työhön liittyvissä olosuhteissa tai työmatkalla. Työ on lopetettava, vaikka sattuisi vain vähän. Lääkärin vastaanotolle voi hakeutua minne vaan, käytännössä kannattaa mennä lähimmälle. Jos työpaikalla on käytössä esimerkiksi etäpalvelu terveydenhuoltoon, tämänkin antama arvio riittää. Tärkeäintä on saada tilanteesta merkintä nimenomaan terveydenhuollon asiakirjoihin.

Ennen lääkäriin säntäämistä kannattaa tietysti kertoa asiasta työnantajalle tai työnantajan edustajalle. Jos vaikka yövuorossa ei sellaista olekaan, on kerrottava työtoverille. Hyvä olisi saada kirjaus myös työpaikan järjestelmään eli tehtyä tapaturmailmoitus.

Lääkäriin voi hakeutua ilman työnantajan vakuutustodistusta. Jos sellaisen ehtii saamaan mukaansa, menee lasku käynnistä heti oikealle vakuutusyhtiölle. Mutta kun sanot taikasanan ”työtapaturma”, ei sinulta laskuteta ensimmäistä käyntiä. Käynti korvataan, vaikka myöhemmin osoittautuisikin, ettei vahinko täytä työtapaturman määritelmää.

KERRO HETI JA KERRO KAIKKI

Tapaturmasta on kerrottava lääkärille heti ensimmäisellä käynnillä. Korvausjärjestelmä ei pidä uskottavana, että tapaturma olisi sattunut töissä alkukuusta, jos siitä kertoo lääkärin vastaanotolla vasta loppukuusta. Järjestelmä ei pidä myöskään uskottavana, jos työtapaturmasta kirjoitetaan ilmoitus vasta kuukausia tapahtuman jälkeen. Vamman hoitamisessa ja työkyvyttömyyden alkamisessa voi olla viive, mutta alkuvaiheen kuvauksen on löydyttävä jostakin. Varminta on siis mennä lääkäriin heti!

Lääkärille pitää kertoa työtapaturmasta. Yleensä työtapaturmassa saadut vammat ovat sellaisia, että ne voidaan todeta ilman tarkempia tutkimuksia. Ei siis heti kannata vaatia magneettikuvaan pääsemistä.

Työnantajan pitää ilmoittaa tapaturmavakuutusyhtiölleen sattuneesta työtapaturmasta kymmenen päivän sisällä. On hyvä, jos vahingoittunut pääsee itsekin osallistumaan tämän vahinkoilmoituksen tekemiseen. Vaikka tilanne ei osoittautuisikaan työtapaturmaksi, on se läheltä piti -tilanne, ja se on tutkittava ja tilastoitava työpaikalla. Niistä on tarkoitus oppia. Vakuutuslaitos aloittaa tapahtuman selvittelyn kuitenkin heti, kun se saa esimerkiksi hoitopaikan lausunnon.

SUURIN OSA TAPAUKSISTA HOITUU MUTKITTA

Lakisääteisestä työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisesta huolehtivat yksityiset vakuutusyhtiöt. Työnantajan on vakuutettava työntekijänsä. Vakuutusmaksu määräytyy muun muassa toimialaluokituksen (alan tapaturmariskin) ja työpaikan oman työturvallisuuden ja tapaturmakehityksen mukaan. Tapauksista korvataan vuosittain noin 90 prosenttia aikataulussa ja riidatta.

Tapaturmasta maksettava työkyvyttömyyden korvaus on sairausajan palkan suuruinen. Tarpeen vaatiessa myös kuntoutusta korvataan. Tapaturmakorvauksen maksaminen ei poista työnantajan velvollisuutta maksaa sairausajan palkkaa.

  1. Hakeudu lääkäriin, kun loukkaat itsesi työhön liittyvissä olosuhteissa.
  2. Ilmoita tapaturmasta työnantajalle
  3. Jos korvauspäätös ei vastaa odotuksiasi, siitä voi valittaa. Teollisuusliiton työympäristöyksikkö voi neuvoa asiassa.

TEKSTI MARJUT LUMIJÄRVI
KUVA MISKA PUUMALA

Lataa tästä Teollisuusliiton opas Vakava työtapaturma ja ammattitauti