Tehokkuus ei ole vauhtia kaasu pohjassa

Nykyinen yhteiskuntamme kerskailee olevansa tehokas. Se ei näytä olevan alkuunkaan totta. Työpaikoilla tehokkuus ei voi olla ainakaan vauhdin kiihdyttämistä.

19.2.2021

– Tehokkuus ei ole nopeutta. Tehokkuus ei lähde siitä, että otetaan työsuorituksesta aikaa pois, vaan että kehitetään tekemistä.

– Työntutkimuksen puolella puhutaan siitä, että asiat suoritetaan sovitun mukaisesti, sovittua menettelytapaa noudattaen.

Näin toteaa Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Petri Ahokas, joka on ollut mukana työntutkimuksen yhteistyöhankkeissa työnantajapuolen kanssa.

OSALLISTAMINEN PÄIHITTÄÄ KELLOKALLET

– Kaikki lähtee yhteistyöstä työntekijöiden ja työnantajan välillä. Sanelupolitiikka ei ole toimiva tapa nostaa työpaikan tuottavuutta ja tehokkuutta. Työntekijöiden on oltava vahvasti mukana.

Tehokkuus ei ole kellokallejen paikalle kutsumista.

– Jos työnantaja asettaa yksipuolisesti tekemisen tavoitteet, työilmapiiri vain huononee, sillä työntekijöiden selkänahasta on jo revitty kaikki. Työnantaja menettää motivoituneet työntekijät. Syvällisin tieto työn tekemisestä löytyy työntekijöiltä, heidät on osallistettava. Silloin työntekijät voivat puhua ylpeinä ”meidän työpaikastamme”, jossa asiat ovat hyvin.

Työpaikalla on aina heitä, jotka huomaavat, miten asiat voidaan tehdä paremmin.

Ahokas alleviivaa, että on mahdotonta luoda yhden mitan tuottavuusohjelmaa kaikille työpaikoille. Yrityksessä on omin voimin löydettävä juuri sinne sopivat tavat ja muutoksen kohteet. Useimmiten luontevinta on hyödyntää luottamusmiesten osaaminen ja tietotaito.

– Näkisin luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen roolin hyvin merkittävänä. He ovat työntekijöiden sanansaattajia työnantajaan päin. Ja jos yrityksessä ei ole esimerkiksi aloitetoimintaa tai jos kehittämisideat eivät etene esimiehen kautta, luottamusmiehet voivat olla viemässä niitä ylempiin portaisiin.

Luottamusmiehillä on useimmiten hyvät kontaktit kaikkiin työpaikan osastoihin. He tuntevat työpaikan laajasti ja osaavat nähdä myös mahdolliset osastojen väliset kitkakohdat, Ahokas arvioi.

– Ja vaikka luottamusmies ei ihan kaikkia tekemisen tapoja tuntisikaan, tuntee hän yrityksen avainhenkilöt työntekijöiden joukosta. Työpaikalla on aina heitä, jotka huomaavat, miten asiat voidaan tehdä paremmin.

VUOKRATYÖ TUHLAA TYÖTÄ

– Minun näkökulmastani omien työntekijöiden pitäminen on tehokasta. Vuokratyössä osaavan ja kokeneen työntekijän työaikaa ja osaamista uhrataan lyhytaikaisiin työsuhteisiin tulevien työntekijöiden perehdyttämiseen. Tässä hukataan ihan hirveästi niitä voimavaroja, jotka voitaisiin käyttää toiminnan kehittämiseen.

Ahokas kertoo kuulleensa työpaikoilta viestiä myös siitä, että lähiesimiesten verkosto on käynyt jo liiankin ohueksi. Esimiehet eivät ehdi tutustua alaisiinsa tai oppia tuntemaan alaistensa töitä niin paljon, että voisivat – tehokkaasti – hoitaa uuden työntekijän perehdyttämistä, jotta ammattilainen saisi rauhassa jatkaa omia töitään.

Sopimusasiantuntija toteaa, että on paljon fiksuja työnantajia, jotka ovat ymmärtäneet työntekijöiden osaamisen ja osallistamisen arvon.

– En ymmärrä, miksi edelleen löytyy kuitenkin sitä vanhaa isännän asennetta torppariinsa, jonka mukaan työntekijä on välttämätön paha. Osallistaminen ja yhteistyö olisivat kuitenkin myös yrittäjän etu, ja tehokasta.

Tehokkuuden kulttuuri uuvuttaa ja uhkaa kaikkea

Automatisaation ja robotiikan piti tehostaa ja inhimillistää teollista yhteiskuntaa. 1960-luvulla suomalaisten uumoiltiin saavan runsaasti lisää vapaa-aikaa. Samalla työväestön mielenterveydestä huolestuttiin. Mitä jos kansalaiset olisivat suuren osan päivästä luovasti jouten? Niinhän alkuperäiskansat tapasivat olla ennen kuin siirtomaaisännät saapuivat heitä valistamaan tehokkuudesta. Noh, tähän jamaan ei ole pudottu. Työaika näyttää pidentyvän.

Tutkijatohtori Mona Mannevuon tuore kirja Ihmiskone töissä. Sotien jälkeinen Suomi tehokkuutta tavoittelemassa on läpileikkaus siitä, miten lähinnä yhdysvaltalaisia, fordismin ja taylorismin ryydittämiä teorioita tehokkuudesta sovellettiin suomalaiseen työelämään. Turun yliopiston ihmistieteiden kollegiumissa työskentelevän Mannevuon kirja on täynnä tyrmistyttäviä, mutta nykysilmin myös huvittavia lainauksia vanhoista työnjohto-oppaista.

Toisen maailmansodan jälkeisessä työhygieniassa ja mitä ihmeellisimmissä ”luonneopeissa” suunniteltiin sitä, miten ihmiskoneen energiavirrat saataisiin ohjattua ja optimoitua tehokkaasti. Työtä järkeistettiin tieteellisesti laskettujen kaavioiden mukaan, matemaattisella tarkkuudella. Päänvaivaa ”sosiaalisille insinööreille” kuitenkin aiheutti suomalaisten työläisten ”epäplastillisuus”. Nämä kun eivät aina ilomielin alistuneet sotakorvausteollisuuden vaatimaan työtahtiin tai pirullisiksi kuvattuihin työskentelyolosuhteisiin.

Tehokkuusajattelu on juurtunut meihin, se on osa meidän kulttuuriamme. Aina voi tehdä kaiken paremmin.

Mannevuon mielestä nykyajan resilienssi-hokemat ja vaatimukset itsensä tauottomasta kehittämisesta ovat osa tätä historiallista jatkumoa.

– Tehokkuusajattelu on juurtunut meihin, se on osa meidän kulttuuriamme. Aina voi tehdä kaiken paremmin.

– Nykyinen uupumuskeskustelu kytkeytyy tehokkuusajatteluun. Kautta teollisen historian on pohdittu sitä, mitä ihmiseltä voi vaatia, ja mitä seurauksia vaatimuksilla on?

Mannevuon mielestä työuupumustapausten ja sairauseläkkeelle johtavien masennusten yleistymisen takana piilee paitsi kulttuuriimme pesiytynyt tehokkuuden vaatimus myös yksilökeskeisyyden kasvu. Työntekijää vaaditaan kehittämään aina vain parempia versioita itsestään.

– Yksittäinen reippaus ei kuitenkaan ratkaise rakenteellisia ongelmia. Eikä niitä liioin ratkaise työnantajan tarjoama mindfulness-appi. Jos työyhteisössä on ongelma, se on usein monen tekijän summa. Tarvitaan kollektiivista ajattelua, kuten ammattiliittoa tai vastaavaa, Mannevuo alleviivaa.

On epätodennäköistä, että ylhäältä käsin suunnitellut projektit osoittautuvat tehokkaaksi.

Tutkija toteaa, että myös työelämän tutkimuksessa on aina valta-asetelma: lääkärit ja yhteiskuntatieteilijät ovat aina katsoneet kohteitaan ylhäältä alaspäin. Tutkijat ovat asiantuntijoina kertoneet, miten tutkimuskohteiden – kuten työttömien, pienituloisten tai muuten ahtaalle joutuneiden ihmisten – tulisi elää ja toimia. Siinä missä kuulu suomalainen työpsykologi ja työläisiä liukuhihnatyöhön sopeuttanut guru Ohto Oksala ei ollut koskaan tehnyt töitä liukuhihnalla, eivät aktiivimallien kehittelijätkään ole useinkaan kokeilleet aktivoitumisen ihanuutta.

– Monitieteisin voimin lasketaan, mitä työläisten ja työttömien aktivoimiseksi pitäisi tehdä. On epätodennäköistä, että ylhäältä käsin suunnitellut projektit osoittautuvat tehokkaaksi, Mannevuo toteaa.

– Työkyvystä kannetaan huolta, mutta harvemmin ehdotetaan, että liikunta- ja kulttuurisetelit kuuluisivat pienituloisille tai työttömille. Juuri heidän on vaikea ylläpitää työkykyä rahanpuutteen takia, Mannevuo huomauttaa pohtien keinoja, joilla tukea vaikkapa työttömiä.

Tutkija kavahtaa sitä, että tehokkuuden mittaamiseen käytetään aina vain pahemmin yksityisyyteen kajoavaa tietotekniikkaa, ja että työhyvinvoinnissa on lopulta aina kyse tuottavuudesta. Ihmisen hyvinvoinnin tulisi olla arvo sinänsä.

– En halua nähdä sellaista työelämää, jossa vain reippaimmat selviytyvät ja muut saavat siirtyä syrjään. Toivon tehokkuuskeskustelun siirtyvän rakenteisiin, resursseihin ja siihen, miten ihminen voi vaikuttaa tulevaisuuteensa. Ihanteena ei pidä olla huippuyksilö.

ONKO JÄRJESTELMÄMME TEHOKAS?

Vailla esteitä toimivia, globaaliin kilpailuun perustuvia teollisuusyhteiskuntia on kuvattu myös sanoilla markkinafundamentalismi, hyperkapitalismi ja uusliberalismi. Onko tällainen yhteiskuntajärjestelmä tehokas?

– Jos mietitään, että järjestelmän pitäisi pystyä uusintamaan itsensä niin, että sen pitäisi pysyä näköpiirissä olevan tulevaisuuden mittaan yhtä hyvänä tai mielellään kehittyä vähän paremmaksi, niin silloin voidaan todeta: ei, tämä järjestelmä ei ole tehokas.

Matti Ylönen on maailmanpolitiikan yliopistonlehtori Helsingin yliopistosta. Edellä olevassa lainauksessa hän viittaa ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden katoamisen kaltaisiin, koko ihmiskunnan elonjäämistä uhkaaviin asioihin.

Usein puhutaan tehokkuudesta niin, että asiaa tarkastellaan vain liikevoiton ja yksittäisen yrityksen kannalta.

Suomalaismedia keskittyy usein pohtimaan, millaisia bisnestilaisuuksia mahdollinen maailmanloppu voisi suomalaisille yrityksille synnyttää. Kansainvälisessä lehdistössä pääsevät ääneen myös he, jotka haluaisivat pureutua koko järjestelmän rakenteiden purkamiseen. Näin eloonjäämisemme todennäköisyys kohoaisi.

”Ongelman ratkaiseminen vaatii syvällisiä muutoksia globaaliin kapitalismiin. Tämä tarkoittaa kertakaikkista luopumista jatkuvan kasvun vaatimuksesta, ulkoistettujen ympäristövaikutusten todenmukaista hinnoittelua, fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista, yritysten lobbausvallan taltuttamista ja naisten voimaannuttamista”. Näin siteerasi tammikuussa esimerkiksi brittiläinen Guardian-lehti maailman johtavien tieteentekijöiden tuoretta tutkimusta. (Top scientists warn of ’ghastly future of mass extinction’ and ´climate disruption´, Guardian 13.1.2021).

ONGELMAT ULKOISTETAAN TEHOKKAASTI

– Usein puhutaan tehokkuudesta niin, että asiaa tarkastellaan vain liikevoiton ja yksittäisen yrityksen kannalta. Mikä näyttäytyy näin tehokkaana, ei ole sitä laajemman yhteisön kannalta paikallisesti tai kansallisesti, puhumattakaan nyt globaalista näkökulmasta, Ylönen sanoo.

Suomen kaltainen, ekologisilla pyrkimyksillään rehvasteleva maa ulkoistaa toisten kulutusyhteiskuntien tavoin suuren osan saastepäästöistään halpatyömaihin. Järjestelmän tehottomuudesta kielii myös kapitalismissa kukoistava työttömyys, joka osaltaan pitää palkkatasoa alhaalla. Samalla se suurentaa palkkatyöllään elävien ja kevyesti verotetuista pääoma- ja varallisuustuloista nauttivien välistä kiilaa.

– 1990-luvulta lähtien Suomessa on ollut alityöllisyys. Ihmiset, jotka haluaisivat tehdä töitä tai enemmän töitä, eivät voi niin tehdä.

Edes työssä olevien palkitsemista ei voida pitää tehokkaana, Ylönen alleviivaa.

– Yksittäisen työntekijän saama korvaus ei millään lailla heijastele työn tuottamaa todellista hyötyä. Päinvastoin, tavataan palkita heitä, joiden työ liittyy ympäristön tuhoutumiseen. Kun taas sitten täysin välttämätön työ, kuten hoivatyö, on huonosti palkattua.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS TUOMAS IKONEN

KUNTAVAALIT: Anna äänesi kuulua! Ammattiosastojen kannattaa ajaa jäsenten asiaa työpaikkojen ulkopuolellakin

Kunnanvaltuustot päättävät muun muassa päivähoidosta, liikenteestä ja toistaiseksi terveydenhuollostakin. Kun teollisuuden työntekijöiltä kysyy kunnan tärkeimpiä tehtäviä, ykkösiksi nousevat elinkeinopolitiikka, kaavoitus ja ammattikoulutus. Pirkanmaalla ja Rauman seudulla tiedetään, miten niihin vaikutetaan.

KUVA YLLÄ: Jari Roslöf, Aki Moisio ja Marie Kuusinen ajavat jäsenten asioita Tampereen seudulla.

8.2.2021

Moni ammattiosasto seuraa tarkkaan, kuinka omat jäsenet menestyvät kuntavaaleissa. Tampereen seudun metallityöntekijäin ammattiosasto 195:ssä jännitetään ainakin yhdeksän ehdokkaan puolesta. Jäseniä on ehdolla Tampereella ja kolmessa lähikunnassa.

– Kun porukoilta kyselee, mitä he haluavat kunnaltaan, vastaukseksi tulee esimerkiksi päivähoito ja auratut tiet. Isot asiat eivät välttämättä kosketa samalla tavalla tavallista ihmistä, ammattiosaston varapuheenjohtaja, tamperelainen Marie Kuusinen kertoo.

Kun omia jäseniä saadaan kuntien valtuustoihin, tieto alueen kehittämisestä ja uusista hankkeista kulkee paremmin. Jos asiaan pystyy vaikuttamaan jo valmisteluvaiheessa eli lautakunnissa, saadaan parempaa tulosta aikaan.

MARIE KUUSINEN: ”On hassua, että mitä kauempana ihmisen jokapäiväistä elämää vaalien asiat ovat, sitä enemmän äänestetään. Presidentinvaaleissa äänestetään eniten. Ei osata erottaa vaaleja toisistaan. Eniten itseään lähellä oleviin asioihin pystyy vaikuttamaan kuntavaaleissa.”

Metallityöväen ammattiosasto Tampere-Härmälä 97:n puheenjohtaja Jari Roslöf on Nokian valtuuston varajäsen, ja hänellä on aiemmilta vuosilta kokemusta opetus- ja kasvatuslautakunnan työskentelystä.

– Niissä on mahdollisuus vaikuttaa paljon ammattikoulutukseen ja siten työvoimaan, hän toteaa.

– Nythän meillä kaikilla on kunnianhimoinen suunnitelma, että saataisiin teollisuuden rataverkosto ja liikenneyhteydet kuntoon. Se houkuttaisi uusia teollisuusyrityksiä Pirkanmaan alueelle. Edellinen isompi kasvuyritys aloitti 2000-luvun alussa. Tarvitaan uusia yrityksiä, joista kasvaisi keskisuuria ja suuria yrityksiä. Ne toisivat työpaikkoja ja houkuttaisivat uusia asukkaita.

Pirkanmaalla teollisuus työllistää suoraan 52 000 henkeä, ja teollisuuteen kytkeytyviä työpaikkoja on yli 120 000. Se tekee yhteensä 54 prosenttia alueen työpaikoista.

Teollisuusliiton ammattiosastot ovat aktiivisesti mukana Pirkanmaan Teollinen Tulevaisuus -projektissa, ns. Teollisuuden 4.0 kehitysvaiheessa. Ideana on kehittää koko Pirkanmaata niin, että se houkuttelisi nykyisiä yrityksiä investoimaan ja uusia teollisuusyrityksiä alueelle, nimenomaan vientiyrityksiä. Vetovastuuta on tarjottu Tampereen kaupungille. Hankkeelle näytettiin jo vihreää valoa, mutta sitten iski koronapandemia. Nyt odotetaan, mitä kaupunki vastaa uudessa tilanteessa.

JARI ROSLÖF: ”Pitää äänestää eikä luovuttaa. Kunnanvaltuustoissa tehdään tärkeitä päätöksiä. Pitää äänestää sellaisia henkilöitä, jotka ajavat itselle tärkeitä asioita.”

Kuusinen huomauttaa, että Tampereella ja muuallakin Pirkanmaalla suhtaudutaan teollisuuteen myönteisesti.

– Kuvaavaa on, että Metso Outotecille, entiselle Lokomolle, löytyi uusi tontti Tampereen Lahdesjärveltä. Yritykselle toki tarjottiin tiloja muualtakin, mutta hyvät kokemukset Tampereesta painoivat enemmän. On hyvä, että yrityksille löytyy paikkoja ja pitääkin löytyä, Kuusinen sanoo.

– Työ voi muuttua, mutta aina tarvitaan tiloja, joissa työtä tehdään.

AMMATTIKOULUTUS TUO YRITYKSIÄ

Teollisuus 4.0:n tavoitteena on saada Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan maakunta tukemaan julkisten rakenteiden uudistamista ja kehittämään muun muassa koulutusta ja tutkimusta. Ammattiosasto 195:n toimistonhoitaja ja sihteeri Aki Moisio sanoo, että tutkimusta teollisuuspolitiikasta ja teollisuustyöstä ei ole tehty viime aikoina.

– Kun tänne halutaan työpaikkoja, meillä pitää olla tarjota ammattitaitoista työvoimaa. Yritykset eivät mene paikkoihin, joissa osaamista ei ole. Ei voi satsata vain tasokkaaseen lukioon, vaan tarjolla pitää olla hyvää ammattikoulutusta ja täydennyskoulutusta, Moisio muistuttaa.

– Teollisuuden työntekijät tarvitsevat lapsilleen toimivan päivähoidon. Hoitopaikkoja pitää olla myös vuorotyössä käyville.

Moisio on kotoisin Akaasta, jossa puuteollisuutta koetetaan saada uudelle Akaa Point -alueelle. Junarata, tieyhteydet, teollisuuspuuterminaali ja muu infra ovat kunnossa. Myös Nokia houkuttaa uusia, ympäristöratkaisuihin keskittyviä yrityksiä. Moisio ja Roslöf toteavat, että toimiva alihankintaverkosto on vahva houkutin uusille yrityksille.

AKI MOISIO: ”Tutkimusten mukaan mitä kalliimpi alue, sitä suurempi äänestysprosentti. Vuokra-alueilla asuville sanon, että valtuusto valitaan kuitenkin. Jos he eivät äänestä, muut valitsevat valtuuston jäsenet. Pieni- ja keskituloisen veroista suurin osa menee kunnallisveroihin. Kun haluaa saada oman äänensä kuuluviin, pitää käydä äänestämässä, houkutella muutkin ja äänestää sellaista, joka ajaa kuntalaisten asioita eikä puhu valtakunnan asioista, joihin kunnanvaltuustoissa ei voi vaikuttaa.”

Kunnat voisivat Moision mielestä hoitaa yhteydenpidon yrityksiin nykyistä paremmin.

– Se ei maksa kuin virkamiehen työpanoksen. Yrityksiä voisi kuulla vaikka kerran kuukaudessa.

Teollisuus 4.0:n taustalla ovat Saksan hyvät kokemukset yhteisvaikuttamisesta. Kun työtä kehitetään yrityksen sisällä, ja kunnissa pidetään huoli yritysten toimintaedellytyksistä, työpaikat pysyvät maassa.

– Kontaktien pitää olla kunnossa, myös ay-liikkeen kontaktien sekä kuntiin ja alueisiin että yrityksiin. Jos verkostoa ei luo, vaikuttamisen mahdollisuuksia ei tule, Roslöf lisää.

ASUMISEN HINTA VAIKUTTAA TYÖSSÄKÄYNTIIN

Jotta työvoimaa olisi yrityksille saatavissa, asumisen ja elämisen hinnan tulee olla kohdallaan. Kuusisen mukaan Tampereella asuminen on niin kallista, että ihmiset muuttavat lähikuntiin.

– Tampereella esimerkiksi tonttien hinnat alkavat olla sellaisia, ettei perusduunarin palkalla ole niihin varaa, Kuusinen toteaa.

Jari Roslöf, Aki Moisio ja Marie Kuusinen ovat edistäneet ammattiosastojensa jäsenten asioita esimerkiksi Pirkanmaan Teollinen Tulevaisuus -projektissa.

Ratayhteydet Nokiaan, Akaaseen ja Sastamalaan toimivat hyvin, ja näistä kunnista pääsee junalla Tampereelle alle puolessa tunnissa. Moisio huomauttaa, että henkilöjunaliikennettä voisi lisätä. Kuusinen toivoo kattavampaa joukkoliikennettä teollisuusalueiden aamuvuoroihin ja laajempaa raitiotieverkostoa työmatkojen ja asioinnin helpottamiseksi.

Rakentamisen haasteita riittää.

– Moni haluaa, että päiväkoti ja koulu ovat lähellä työpaikkaa tai kotia. Meillä on Nokialla ollut kouluissa ja päiväkodeissa homeongelmia, ja olemme joutuneet rakentamaan uusia kouluja ja päiväkoteja, Roslöf kertoo.

 

AMMATTIOSASTO VAIKUTTAA ALUEELLISESTI

Jan Laine. KUVA KITI HAILA

Ammattiosaston alueellinen vaikuttaminen riippuu jäsenten ja edustettavien työpaikkojen määrästä.

– Vaikuttamisaluetta määrittää, onko ammattiosasto työpaikkakohtainen vai seutukohtainen, Teollisuusliiton Hämeen ja Pirkanmaan alueen aluepäällikkö Jan Laine sanoo.

Aluetoimistot ovat pitäneet ammattiosastoille muun muassa kehittämiskoulutuksia toiminnan ja vaikuttamisen tavoitteista.

– Pienet osastot voisivat yhteisvoimin järjestää samanlaisia kehittämiskoulutuksia seutukunnallisesti, Laine ehdottaa.

Yhteisiin kokouksiin Laine kehottaa kutsumaan paikallista mediaa, joka tutustuisi ammattiosastojen aktiiveihin sekä siihen, miten työpaikoilla toimitaan ja vaikutetaan.

Laine pitää ammattiosastoa hyvänä vaikutuskanavana kuntapolitiikkaan. Osasto voi esimerkiksi esittää kuntapolitiikassa toimivalle jäsenelle kehitysideoita.

– Myös jäsenkunnalle esitellään kunnan luottamustehtävissä toimivat jäsenet. Kehotamme ottamaan yhteyttä näihin jäseniin, jos paikalliseen ongelmaan pitää saada ratkaisu.

Laine korostaa, että kuntavaikuttajaksi päätyneen jäsenen ja ammattiosaston yhteistyö on molemmin puolin sitoutunutta ja luottamuksellista.

Yrityselämään ammattiosastot voivat vaikuttaa luottamusmiesten kautta. Ammattiosaston hallituksen kokouksissa käydään läpi työpaikkakuulumiset ja luottamusmiehet pääsevät vaihtamaan kokemuksia.

Jos kunnassa on teollisuuden työtä ja työpaikkoja, niin siltä sektorilta olisi hyvä olla ehdokkaitakin.

Ammattiosastot ovat Laineen mukaan kannustaneet jäseniään hakeutumaan kunnalliseen ja alueelliseen päätöksentekoon. Teollisuusliiton syyskirjeessä pyydettiin ammattiosastoja huomioimaan kuntavaalit ja varautumaan vaalityöhön myös taloudellisesti.

– Vaikka omalla osastolla ei olisikaan kuntavaaleihin ehdokasta, niin naapuriosaston tai samalla seudulla toimivan osaston ehdokasta voisi silti tukea, Laine ehdottaa.

Osasto voi osallistua ehdokkaan vaalimainonnan rahoitukseen radiossa tai lehdessä sekä tarjota apuaan esimerkiksi jakamalla vaalimainoksia. Ehdokasta voi myös mainostaa omilla sosiaalisen median tileillään.

– Lisäksi osaston jäsenkirjeessä voisi kertoa, että meillä on tuleviin vaaleihin parhaat ehdokkaat: käy äänestämässä!

Tuleviin kuntavaaleihin on Hämeen ja Pirkanmaan vaalipiireissä ehdokkaana noin 30 Teollisuusliiton jäsentä kummassakin. Laine toivoo, että alueelle saataisiin ehdokkaita vielä saman verran lisää.

Etenkin muutamassa pienessä kunnassa olisi Laineen mukaan hyvä olla teollisuustoimialan ehdokkaita.

– Kunnan ehdokasasettelun pitäisi olla läpileikkaus kunnan asujista ja taloudesta. Jos kunnassa on teollisuuden työtä ja työpaikkoja, niin siltä sektorilta olisi hyvä olla ehdokkaitakin. Että kaikille olisi joku, jota äänestää, Laine toteaa.

 

OMA ÄÄNI ALUEEN ELINKEINOPOLITIIKKAAN

Janne Vainio ja Irma Salo vaikuttavat muun muassa TE-toimiston neuvottelukunnassa, Työterveyslaitoksen alueellisessa neuvottelukunnassa, ELY-keskuksen työelämäneuvottelukunnassa ja SAK:n paikallisjärjestön hallituksessa.

Kuntatason ohella ammattiosastot pystyvät vaikuttamaan alueen ja jopa koko maakunnan kehitykseen. Rauman Teollisuustyöntekijät ao. 66:n hallituksen jäsen Janne Vainio vaikuttaa alueen elinkeinopolitiikkaan Satakunnan TE-toimiston neuvottelukunnassa, Työterveyslaitoksen alueellisessa neuvottelukunnassa sekä ELY-keskuksen työelämäneuvottelukunnassa.

– Kaikki tällaiset neuvotteluelimet ovat rikkautta, sillä mukana on laajasti elinkeinoelämää Suomen Yrittäjistä ja Kauppakamarista lähtien.

Työtä riittää, sillä Vainion mukaan SAK:laisten palkansaajien työpaikat alkavat olla vähissä. Työpaikkoja tarvitaan myös vaikutuskanavien vuoksi.

Työnantajapuolen ja oikeistopuolueiden verkostot ovat Vainion mukaan paremmassa kunnossa.

– Uusien työpaikkojen luomisesta olemme samaa mieltä. Eriäviä mielipiteitä tulee siitä, miten niitä työpaikkoja tehdään: Kuinka paljon otetaan paikallisia töihin, järjestetäänkö riittävästi täydennyskoulutusta vai ostetaanko kaikki alueen ulkopuolelta, esimerkiksi urakkakokonaisuudet työntekijöineen ulkomailta.

Kun telakkayritys RMC:n kanssa neuvoteltiin, palkansaajapuoli esitti, että mahdollisimman monelle työttömälle annettaisiin täydennyskoulutus telakan tehtäviin.

Vainio muistuttaa, että kolmansista maista tulevien työntekijöiden saatavuusharkinnasta päätetään aina ELY-alueittain.

TONTTIPOLITIIKALLA VOIDAAN TUKEA TEOLLISUUTTA

Tieto kuntapolitiikan ajankohtaisista asioista tulee Vainion mukaan valtuutetuilta ja muilta kunnallispolitiikassa toimivilta. Sitä paremmin, mitä likempänä ay-liikettä valtuutettu tai edustaja on. Kuntavaaleihin ammattiosasto 66:sta on ehdolla ainakin seitsemän jäsentä, joista neljä Raumalla ja loput ympäristökunnissa.

– Raumalla on aina ymmärretty teollisuuden tarpeet. Ehkä merkittävin teko oli 2000-luvulla, kun Rauman kaupunki lunasti telakan tontin STX:n toiminnan loputtua. Silloinen osaston hallituksen jäsen, pääluottamusmies Raimo Virtanen oli mukana kaupungin elinkeinoelämän taustaryhmässä, jossa mietittiin pakettia telakan turvaamiseksi. Sillä oli iso merkitys, Vainio toteaa.

IRMA SALO: ”Kuntavaleissa äänestetään ihmistä lähellä olevista asioista. Vain äänestämällä voi vaikuttaa. Kannattaa antaa ääni ihmiselle, jolla on kanssasi samanlainen arvomaailma.”

Ammattiosaston puheenjohtaja, SAK:n paikallisjärjestön hallituksen jäsen Irma Salo kertoo, kuinka ammattiosaston lähetystö marssi tuolloin kaupunginjohdon ja valtuuston pakeille.

– Silloinen ministeri Jan Vapaavuori totesi, että telakkateollisuus on laskevan auringon ala, eikä apua heru. Taas meillä tehdään telakalla laivoja ja odotellaan, että päästään tekemään paatteja armeijalle, Salo toteaa.

– Kun on kanavat auki kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen, pääsee vaikuttamaan. Aina parempi, kun päättävissä elimissä on tuttuja tai edes samanmielisiä. [Kaupunginvaltuutettu] Miika Rantaselle sanotaan, että koeta pitää meijän puolia siellä, hän kertoo.

Lähetystöjä ei ole enää tarvittu, yhteistyö toimii. Kaupunki pyytää lausuntoja ja mielipiteitä SAK:n Rauman paikallisjärjestöltä, jossa osasto 66:lla on iso edustus. Toisinaan adressi on auttanut, muun muassa liittojen yhteisen saunatilan säilyttämisessä.

PALVELUIDEN LAATU JA ULKOISTUKSET TUNTUVAT

Salon mukaan Rauman valiokunnista, jaostoista ja lautakunnista voisi saada nykyistä paremmin tietoa jo asioiden valmisteluvaiheessa. Vainio huomauttaa, että valmistelu on hyvin kauaskantoista:

– Valiokunnissa ja lautakunnissa valmistellaan asioita, jotka tulevat voimaan kymmenenkin vuoden kuluttua.

Ammattiosaston hallituksen jäsen Miika Rantanen on kaupunginvaltuustossa ensimmäistä kauttaan ja mukana ympäristö- ja lupalautakunnassa.

– Kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa on ay-taustaisia ihmisiä, ja me pystymme vaikuttamaan kaupunkistrategian puitteissa. Valtuutettuihin otetaan suoraan yhteyttä. Ammattiosasto voisi ottaa enemmänkin yhteyttä, ja muihinkin kuin vasemmistoliiton ja demarivaltuutettuihin, Rantanen sanoo.

MIIKA RANTANEN: ”Kuntapolitiikka on lähidemokratiaa, jossa päätetään koirapuistoista isoihin palvelukokonaisuuksiin. Ja kaavoitukseen. Kuntavaalit ovat arkielämän kannalta tärkeimmät vaalit. Kannattaa äänestää ihmistä, joka elää samanlaista elämää kuin itsekin.”

Ammattiliittojen yhteistoiminta kunnanvaltuutettujen kanssa on tuonut tulosta.

– Kaupungin ruoka- ja siivouspalveluiden ulkoistus onnistuttiin torppaamaan, toistaiseksi. Ammattiyhdistykset pystyivät laittamaan painetta päättäjille, Rantanen kertoo.

Ympäristö- ja lupalautakunnassa hän on vaikuttanut muun muassa pölyttäjähyönteisille tärkeiden viheralueiden lisäämiseen sekä kaupungin omistamien öljyllä lämmitettävien kiinteistöjen kartoitukseen ja lämmitysmuodon muuttamiseen.

– Valiokunnissa ja lautakunnissa tehdään paljon ihan konkreettisia päätöksiä. Niissä pääsee vaikuttamaan ja keskustelemaan. Kerron ammattiosastolle, jos jotain sille tähdellistä on tulossa. Paras olisi, jos heti valmisteluvaiheessa otettaisiin yhteyttä. Valtuustossa tehdään jo päätöksiä.

Salo lisää, että terveyskeskusten säilyminen kaupungin keskustan ulkopuolella on aina keskustelun alla. Syrjäalueiden palveluista pitäisi hänen mukaansa olla koko ajan varpaillaan.

TYÖSSÄKÄYNTIALUEET TOIMIVIKSI

Rantasen mukaan Rauman vetovoimaa pitää kasvattaa. Nykymenolla on odotettavissa alijäämäisiä tilinpäätöksiä.

– Kaavoitus ja kunnallisvero ovat olennaisia, mutta työpaikat ja siihen liittyvät palvelut, kuten päivähoito ja koulut, ovat ensisijaisia. Valtuustoon pitää saada ihmisiä, jotka ymmärtävät työssäkäyntialueiden merkityksen tavalliselle duunarille. Henkilöjunaliikenne pitäisi saada ilmastomuutoksenkin takia. Se laajentaisi työssäkäyntialueita.

Salon mukaan toimivat liikenneyhteydet niin asukkaille kuin yrityksille sekä mahdollisimman lähellä olevat koulut, päivähoito ja terveydenhuolto lisäävät asukkaiden viihtymistä.

– Pienellä rahalla pitäisi saada hoidettua isotkin investoinnit, kuten Karin kampus, johon tulee koulu, lukio, uimahalli ja kansalaisopisto.

JANNE VAINIO: ”Avoimin mielin ja uskotaan siihen, että kun yhdessä valmistellaan asioita, ne menevät eteenpäin. Pystytään huolehtimaan siitä, että teollisuuden palkansaajan näkemykset ja tarpeet tulee huomioitua kuntapolitiikassa. Äänestäjälle sanoisin, että ei aina tarvitse antaa ääntä tunnetulle, aina mukana olleelle koulutetulle. Voi luottaa oman ammattikunnan edustajaan, joka näkee palkansaajaäänestäjän tarpeet paremmin. Annetaan ääni omalle porukalle.”

UUSIA ASUKKAITA JA INVESTOINTEJA

Vainion mukaan riippuu paljon kaupunginjohtajasta, kuinka hanakasti ammattiosaston pitää vaikuttaa. Rauman edellinen kaupunginjohtaja piti kunnia-asianaan elinkeinotoiminnan edistämistä.

– Hänen ponnisteluistaan osa toteutuikin. Raumalla on pitkät ja syvät perinteet pienenä raskaan teollisuuden kaupunkina. Ei ole juuri vastakkainasettelua, jota muualla saattaa olla.

Ensisijaisesti vaikutetaan valtuutettuihin.

– Ehdottomasti tarvittaisiin valiokuntiin ja lautakuntaan ihmisiä, jotka ovat myönteisiä uusille investoinneille ja niiden tarvitsemalle tonttialalle ja palveluille. Lisäksi infran, opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksien sekä muiden palveluiden pitää olla kunnossa, jos halutaan houkutella ihmisiä Raumalle.

Vainio painottaa yhteistyön tärkeyttä. Verkostot kannattaa pitää virkeinä myös alueen kansanedustajiin ja mahdollisiin ministereihin.

– Ketjun pitää olla kunnossa, että tieto kulkee joka suuntaan. Satakunnan maakunta on niin pieni, että täällä sidosryhmät vielä tuntevat toisensa.

 

AMMATTIOSASTO TUKEE VAIKUTTAJAA

Vesa Aallosvirta. KUVA KITI HAILA

Osastojen olisi tärkeää kannustaa jäseniä esimerkiksi kuntavaaliehdokkaiksi ja tukea heitä, sanoo Teollisuusliiton järjestöpäällikkö Vesa Aallosvirta.

– Liiton jäseniä pitäisi saada päätöksenteon ytimeen, kunnanvaltuustoon, lautakuntiin ja muihin kunnan elimiin, hän rohkaisee.

Kunnan luottamustehtävässä toimiva liiton jäsen on Aallosvirran mukaan kanava ammattiliiton, ammattiosaston ja kunnan välillä.

– Ammattiosaston pitäisi tukea jäsentään hakeutumaan luottamustehtävään. Lisäksi osaston tulisi kannustaa kaikkia jäseniä äänestämään. Äänestäminen on demokratiamme perusta, Aallosvirta muistuttaa.

Verkostoituminen on Aallosvirran mukaan yksi tärkeimmistä keinoista kohti alueellista ja kunnallista vaikuttamista.

– Olisi hyvä, jos ammattiosastot ja yksittäiset jäsenet loisivat yhteyksiä kuntapäättäjiin ja alueellisiin päätöksentekoelimiin. Se on ajallisesti pitkä työ, mutta mahdollista, Aallosvirta rohkaisee.

Hän kehottaa luomaan yhteyksiä myös koko SAK:laiseen kenttään: keskusjärjestöön, aluetoimistoihin ja ammattiosastoihin. Yhdessä SAK:laisten toimijoiden kanssa voisi pyrkiä vaikuttamaan alueellisesti laajempaan päätöksentekoon.

Verkostoa voi luoda vaikkapa järjestämällä yhteisiä tilaisuuksia tai kutsumalla kuntapäättäjiä ja kansanedustajia omiin kokouksiin keskustelemaan ajankohtaisista aiheista.

Nykyään ei välttämättä tiedosteta, että politiikka tarkoittaa yhteisten asioiden hoitamista, eikä kirosanaa.

Julkisuuskin on tärkeää. Esimerkiksi osaston kunnallisvaaliehdokkaiden mielipidekirjoitukset paikallisiin lehtiin ja paikallisradioon tuovat ehdokkaalle julkisuutta.

– Meillä on ammattiosastoja, jotka ovat tehneet oman teollisuuspoliittisen ohjelman. Sen kertominen päättäjille on myös tapa vaikuttaa, Aallosvirta toteaa.

Aallosvirta uskoo, että ammattiosastojen aktiivijäsenillä on mielipiteitä sekä myöskin halua vaikuttaa entistä enemmän. Hänen mukaansa ammattiosastoissa on käyttämätöntä potentiaalia, kykyä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Esteeksi saattaa muodostua ajankäyttö. Järjestöt taistelevat jäsentensä vapaa-ajasta harrastusten ja perheen lisäksi. Siksi jäsenen innokkuus lähteä vaikuttamaan alueelliseen päätöksentekoon voi hiipua jo alkumetreillä ajanpuutteeseen.

– Jäsenten kannustaminen vaikuttamistyöhön on tärkeää, jotta päätöksenteossa kuultaisiin myös työelämän ääntä.

Aallosvirtaa harmittaa, että politiikasta ja poliittisesta vaikuttamisesta on annettu kielteinen mielikuva, mihin medialla on ollut osuutta jo pitkään.

– Nykyään ei välttämättä tiedosteta, että politiikka tarkoittaa yhteisten asioiden hoitamista, eikä kirosanaa.

 

TEKSTI BIRGITTA SUORSA (TAMPERE JA RAUMA) JA TIINA TENKANEN / UP
KUVAT JYRKI LUUKKONEN (TAMPERE) JA JUHA SINISALO (RAUMA)
Jutun kuvia otettaessa on noudatettu tilanteen vaatimaa varovaisuutta ja koronaohjeistuksia mahdollisimman hyvin.

Käytä sananvapauttasi, mutta älä solvaa tai loukkaa

Taitava julkisuuden käyttö saattaa olla tehokasta edunvalvontaa.

Sananvapaudella on keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa – ja myös työelämässä. On tärkeää, että epäkohtia nostetaan esiin. On kaikkien etujen mukaista, että tärkeitä päätöksiä käsitellään monelta kantilta ja päätösten tekijöiltä vaaditaan perusteita valinnoilleen.

Esimerkiksi työelämän kriisitilanteissa, tyypillisesti yt-neuvotteluissa, on välttämätöntä, että henkilöstön edustajat tuovat esille omia tuntojaan ja vaihtoehtojaan. Luottamusmiesten kannattaa mieltää, että taitava julkisuuden käyttö saattaa olla tehokasta edunvalvontaa.

Sananvapauden ympärillä on kuitenkin melkoinen lakiviidakko, joka voi aiheuttaa epävarmuutta. Siitä saattaa seurata pelotevaikutus, joka pahimmillaan tukkii suut. Jotta niin ei kävisi, on tärkeä tuntea sananvapauteen liittyvät säädökset.

SANANVAPAUTEEN KUULUU VASTUU

Sananvapauteen kuuluu myös kärjekkäiden ja provosoivien ilmaisujen esittäminen, kunhan ei ylitetä sitä, mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä. Vastuu onkin olennainen osa sananvapautta – se unohdetaan liian usein. Jokainen, joka seuraa Facebookia, lehtien kommenttipalstoja tai Twitteriä, tietää, miten vihaista ja repivää sanankäyttö saattaa olla. Ylilyöntejä on päivittäin. Niihin syyllistyneet puolustautuvat usein vetoamalla sananvapauteen. Siitä onkin perustuslaissa erittäin selkokielinen pykälä:

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Tuolta pohjalta usein ajatellaan, että Suomessa on täydellinen sananvapaus. Että voi kirjoittaa tai sanoa ihan mitä tahansa. Se ei pidä paikkaansa. Nimittäin monissa muissa laeissa, varsinkin rikoslaissa, on lukuisia rajoitteita. On täysin ymmärrettävää, että sananvapautta ei saa käyttää esimerkiksi rikokseen yllyttämiseen, yksityiselämän loukkaamiseen, kunnianloukkaukseen, uskonrauhan rikkomiseen tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

ERITYISRAJOITUKSIA TYÖELÄMÄSSÄ

Työelämään liittyy erikseen sananvapautta rajaavia säädöksiä. Työntekijä ei työsopimuslain mukaan saa käyttää hyödykseen tai ilmaista muille työnantajan liike- ja ammattisalaisuuksia. Niillä tarkoitetaan yrityksen sopimuksia, organisaatiota, markkinointia ja hintapolitiikkaa koskevaa tietoa sekä teknisiä ja turvallisuuteen liittyviä salaisuuksia.

Työnjohto- eli direktio-oikeus on työsopimuslain työnantajalle takaama oikeus johtaa työtä ja antaa työnjohdollisia ohjeita ja määräyksiä. Samalla työntekijä, työsopimuksen toinen osapuoli, sitoutuu tekemään työtä työnantajalle, tämän johdon ja valvonnan alaisena, sovittua korvausta vastaan – vieläpä kuuliaisesti.

Edelleen työsopimuslain mukaan työntekijällä on yleinen lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan. Työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä vaadittavan menettelyn kanssa.

Työnantaja ei saa työjohto-oikeuden tai lojaliteettivelvoitteen nojalla rajoittaa työntekijöiden mielipiteiden ilmaisua, poliittista toimintaa tai ay-toimintaa.

Direktio-oikeus ja lojaliteettivelvollisuus ovat käsitteitä, joiden sisältöä ja rajoja ei ole etukäteen selvästi määritelty. Keskeinen kysymys kuuluu, mikä on yrityksen edustajan työnjohto-oikeuteen tai lojaliteettiin perustuva valta puuttua työntekijän sananvapauteen. Siihen ei ole selvää vastausta.

Mutta: Työnantajan sananvapautta koskevien määräysten ja ohjeiden pitää liittyä työn suorittamiseen. Lisäksi on huomioitava, että direktio-oikeuteen liittyy syrjintäkielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus. Se tarkoittaa sitä, että työnantaja ei saa asettaa työntekijöitä eriarvoiseen asemaan mielipideasioissa. Työnantaja ei siis saa käyttää direktio-oikeutta syrjintään johtavalla tavalla. Jos käyttää, niin joutuu tekemisiin yhdenvertaisuuslain tai tasa-arvolain kanssa.

Kaikkinensa työnantaja ei saa työnjohto-oikeuden tai lojaliteettivelvoitteen nojalla rajoittaa työntekijöiden mielipiteiden ilmaisua, poliittista- tai ay-toimintaa. Työntekijällä on siten lähtökohtaisesti oikeus ilmaista mielipiteensä työnantajastaan – kunhan mielipide ei ole työantajaa vahingoittava, solvaava tai erityisen loukkaava.

Lisäksi pitää huomioida, että joskus työntekijällä voi olla myös lakiin perustuva oikeus tehdä viranomaiselle ilmoitus työpaikan epäkohdista. Tällainen oikeus voi perustua esimerkiksi työturvallisuuslainsäädäntöön.

 

ESIMERKKEJÄ ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ

Perustuslain ihanteellinen sananvapauspykälä on siis ristiriidassa muiden lakien kanssa. Siitä seuraa, että joskus sananvapauden rajoja joudutaan ratkomaan oikeusistuimissa. Jos oikeuteen joudutaan, toisessa korissa ovat lojaliteettivelvoite, direktio-oikeus, salassapitovelvoite tai henkilön käyttäytyminen ja toisessa perustuslain sananvapauspykälä.

Oikeustapauksia seuranneet suomalaisjuristit ovat päätyneet siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa painottuu sananvapaus. Suomessa tehdyissä ratkaisuissa tilanne on toinen – etusijalla ovat olleet lojaliteetti ja direktio-oikeus. Ay-liikkeen juristien kannattaa panna tämä havainto korvan taakse.

Posti antoi kirjallisen varoituksen luottamusmiehelle tämän kerrottua sanomalehdelle postinjakelun ongelmista. Jutussa kritisoitiin työnantajaa päätöksestä vähentää resursseja, mikä oli suututtanut asiakkaita, jotka jopa olivat uhanneet jakajia. Kyseessä oli luottamusmiehen mielestä siis yleisen sananvapauden lisäksi normaali edunvalvonta. Posti puolestaan perusteli varoitusta salassapito- ja lojaliteettivelvoitteen rikkomisella.

Ammattiliitto PAU ei nähnyt varoitukselle perusteita. Oikeusjuttua asiasta ei kuitenkaan nostettu, vaan PAU vei asian Julkisen sanan neuvostoon, joka asettui luottamusmiehen puolelle. Haastattelussa kerrottiin asioita, joilla JSN:n mukaan on yleistä yhteiskunnallista merkitystä. JSN:n mielestä varoituksen antaminen oli sananvapauteen kohdistuva toimenpide.

Työntekijällä on lähtökohtaisesti oikeus ilmaista mielipiteensä työnantajastaan – kunhan mielipide ei ole solvaava tai erityisen loukkaava.

Helsingin käräjäoikeudessa oli tapaus, jossa koruliikkeen työntekijä oli perustanut Facebook-sivun, jossa kerrottiin koruliikkeen kohtelevan työntekijöitään epäasiallisesti. Liikkeen nimi mainittiin. Lisäksi väitettiin, että ketju irtisanoo määräaikaisia työntekijöitä ilman perusteita. Siksi Fb-sivulla kehotettiin asiakkaita boikotoimaan yritystä.

Yritys vaati 5 000 euron vahingonkorvauksia negatiivisen kirjoittelun takia. Työntekijä vetosi sananvapauteen, ja se auttoi osaksi. Työntekijää ei nimittäin tuomittu maksamaan korvauksia, koska yritys ei pystynyt näyttämään toteen, että se olisi kärsinyt kirjoituksista johtuvia taloudellisia menetyksiä. Oikeus kuitenkin katsoi, että työntekijä oli rikkonut lojaliteettivelvoitetta, vaikka kritiikki ei sinänsä ollut perätöntä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelemässä tapauksessa työntekijä oli tyytymätön vanhainkodin työoloihin ja katsoi, että hoidettavat eivät olleet saaneet asianmukaista hoitoa. Työntekijä oli kannellut asiasta vanhainkodin johdolle ja tehnyt rikosilmoituksen petoksesta, koska vanhainkoti ei ollut antanut luvattua hoitoa. Työntekijä oli myös levittänyt lentolehtisiä asiasta. Hänet irtisanottiin. EIT katsoi, että työntekijä ei ollut antanut vääriä tietoja. Työnantaja oli siten loukannut työntekijän sananvapautta.

 

TEKSTI TUOMO LILJA
KUVITUS EMILIE UGGLA

REPORTAASI: ”Kotimaista istuttajaa kannattaa käyttää” – Metsuri lyö kesätyössään jopa 1 500 tainta maahan päivässä

Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen istutustyömailla ei tullut tänä kesänä puutetta työntekijöistä. Omat metsurit ja tarjolla olevat kausityöntekijät riittivät. Vain niukkuus puuntaimista vaikeutti urakkaa.

KUVA YLLÄ: ”Vuodesta 1984 lähtien olen ollut metsuri. Yhden kuukauden koko työuran aikana olen ollut lomautettuna”, Heikki Hakkarainen kertoo.

METSÄNHOITOYHDISTYS KANTA-HÄME RY

PERUSTETTU 1999
KOTIPAIKKA Hämeenlinna
TOIMINTA Metsätalouden ja metsäluonnon hoidon palveluja
JÄSENIÄ 5 000
HENKILÖSTÖ 36, joista työntekijöitä 12 ja toimihenkilöitä 24
LIIKEVAIHTO 6,75 milj. euroa (2019, ilman jäsenmaksuja)

Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeen metsuri Heikki Hakkarainen istuttaa tiistaina 2. kesäkuuta koivuntaimia Hattulan Kittanojalla viime talvena kaadetulla kymmenen hehtaarin aukealla.

Istutusaukealta kannot on raivattu pois. Sää on hiostava, lähes helteinen. Metsuri iskee istutusputken maahan ja painaa sen syvälle. Kun hän polkaisee putken juuressa olevaa osaa, metalliset leuat maan sisällä aukeavat. Istuttaja pudottaa taimipotin putken läpi maahan ja nostaa putken pois.

Hän tiivistää taimen ympäriltä maan jalalla. Jotta istutus onnistuisi, maata potin päälle pitää Hakkaraisen mukaan jäädä kolmesta viiteen senttiä.

Kymmenen hehtaarin aukea ja lähes helle. Heikki Hakkarainen kuljettaa taimia istutustyömaalle Hattulan Kittanojalla.

Istutuskausi Hakkaraisella alkoi vapun tienoilla ja juhannukseen mennessä se oli ohi.

– Meillä istutusperiodi on ollut neljästä kuuteen viikkoon keväällä. Joskus on ollut syysistutuksiakin. Mutta silloin riski istutuksen epäonnistumisesta on suurempi. Pitää olla lämmin syksy, jotta taimet ehtivät juurtua, hän kertoo.

NOIN 1 600 TAINTA PÄIVÄSSÄ

Hakkaraisen mukaan työntekijän päivittäinen istutusmäärä vaihtelee monista tekijöistä johtuen.

– Erään arvion mukaan istuttaja panee päivässä maahan keskimäärin 1 600 taimea. Määrä riippuu paljon siitä, millainen on maaperä, mikä on taimien kantomatka sekä minkä kokoista taimi on, eli paljonko niitä saa mahtumaan vakkaan.

Hakkarainen tekee istutustyötä Hämeenlinnan ympäristössä pääpaikkanaan Renko. Yksityismetsänomistajien istutuskohteet ovat useimmiten muutaman hehtaarin suuruisia, ja taimien kantomatka monesti pitkä. Istutuksen sujuvuuteen vaikuttaa maaperän laatu.

– Kanta-Hämeessä on paljon savimaata. Siihen on maan kovuuden takia hieman hankala istuttaa. Sateella savi muuttuu veteläksi, ja putket tahtovat mennä tukkoon.

Turhia askelia ei kannata ottaa. Pitää tarkoin miettiä, mihin taimilaatikoita sijoittaa.

Raskaiden taimilaatikoiden raahaaminen usein epätasaisessa maastossa on Hakkaraisen mukaan aikaa vievää ja työlästä puuhaa.

– Siinä turha ja ylimääräinen kävely on saatava pois, että työ on tuottavaa. Suotta ei kannata kävellä. Pitää tarkkaan suunnitella, miten laatikoita sijoittaa.

FYSIIKAN PITÄÄ OLLA KOVA

Puiden istutus on Hakkaraisen mukaan työ, joka sopii myös nuorisolle.

– Mutta fyysisen kunnon pitää olla hyvä. Se on liikkumista epätasaisessa maastossa koko ajan. Vähän aikaa varmasti vaatii tottuminen. Se on niin erilainen lihaksisto, mitä ihminen istuttaessaan käyttää. Ei se ihan heti rupea sujumaan. Menee muutama päivä.

”Istutusputkia on eri kokoisille taimille erilaisia. Mitä suurempi potti, sitä suuremman putken se vaatii”, Heikki Hakkarainen selittää.

– Istutettaessa on taimivakka olkapäähän kiinnitettynä lonkan päällä. Keskikokoisia paakkuja siihen mahtuu 90–100. Istutusputkia on eri kokoisille taimille erilaisia. Mitä suurempi potti, sitä suuremman putken se vaatii. Mitä suurempi putki, sen painavampi. Se painaa 2,5 kilosta kolmeen kiloon.

– Kädet ja olkapäät joutuvat istutettaessa koville. Kun 1 600 kertaa päivässä lyö putken maahan, se on viikossa aikamoinen määrä. Ote putkesta on hieman epäergonominen. Sitä joutuu puristamaan aika kovaa. Siitä monelle tulee tenniskyynärpää.

MAKEA JA MAUKAS KOIVUN TAIMI

Kanta-Hämeessä ylivoimaisesti yleisin istutuspuu on Hakkaraisen mukaan kuusi. Koivu on toiseksi suosituin ja vasta kolmantena mänty, koska männikölle sopivia kangasmaita on vähän.

– Jonkin verran istutetaan visakoivuakin ja muita erikoispuita.

Kuusta istutetaan kahden metrin ja sitä hieman isokokoisempaa koivun taimea 2,5 metrin välein. Kuusen taimia hehtaarille istutetaan noin 1 800 ja männyn taimia 2 000.

Koivun taimien riesana ovat hirvieläimet.

– Kaikkiin paikkoihin ei koivua voi laittaa. Jos on paljon hirviä, ne syövät taimiston. Istutustaimi kelpaa hirvelle paljon paremmin kuin luonnontaimi, koska se on pehmeämpää, makeampaa ja maukkaampaa. Se on hirvieläinten herkkua.

”Käsi ja olkapäät joutuvat koville, kun 1 600 kertaa päivässä lyö putken maahan”, Heikki Hakkarainen kuvailee.

Hakkaraisen mukaan kasvultaan heikko hieskoivu nousee luontaisesti hakkuuaukeille ensimmäisenä ja pyrkii valtaamaan hakkuuaukiot.

– Jos maan pinta rikotaan, siihen kasvaa hyvin helposti hieskoivua. Luontainen rauduskoivu kasvaisi suuremmaksi, ja siitä saa tukkia paljon paremmin, mutta luontaisesti kasvatettuna se jää aina hieskoivun varjoon.

Kun hakkuuaukeille jätetään säästöpuuksi taloudellisesti vähempiarvoisia hieskoivuja, voidaan sillä Hakkaraisen mukaan tehdä metsän kasvulle karhunpalvelus.

– Alussa hieskoivu kasvaa reippaasti, mutta siihen ei tule niin paljon pituutta ja kokoa kuin rauduskoivuun.

METSURILLE TAIMESTA NOIN 10 SENTTIÄ

Metsurit työskentelevät istutustyömailla urakalla.

– Meillä on työehtosopimuksen mukainen urakkapalkka. Se on vedetty aika kireäksi. Siinä saa töitä tehdä. Taksa koostuu monesta eri asiasta. On maaperäluokkaa, maastoluokkaa, varmaan kymmenkunta eri kohtaa, joista muodostuu istutustaksa. Joka kohdasta saa sentin osia. Me itse taksoitamme istutusalueen. Noin 8,5 ja 11 sentin välillä on taksa vaihdellut, luottamusmiehenä metsänhoitoyhdistyksessä toimiva Hakkarainen kertoo.

Tähän kasvaa Heikki Hakkaraisen istuttama koivu.

Pienet alat istutetaan yksin ja isommat kaverin kanssa. Kokeneet metsurit opastavat harjoittelijoita.

– Paljon nuoria ei kuitenkaan ole laitettu vanhempien metsurien seuraan, koska opastamiseen käytetty aika syö työtulosta.

AMMATTIMETSURI TURVAA LAADUN

Suomessa istutetaan vuosittain noin 150 miljoonaa puuntainta, viime vuonna peräti 170 miljoonaa. Hakkarainen laskee omaksi istutusmääräkseen keväisin keskimäärin noin 40 000–50 000 tainta. Istutus ei ole yhtäjaksoista, vaan istutuspäivien välissä hän tekee yleisintä perustyötään taimikon harvennusta.

Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeellä on kymmenkunta omaa metsuria. Sitä mukaa, kun suomalaiset metsurit ovat harvenneet, heidät on korvannut ulkomainen työvoima. Tilanne Suomessa on oman työvoiman suhteen parempi kuin Ruotsissa.

– Ruotsi on pulassa, koska se teettää lähes kaiken ulkomaisella työvoimalla, jota koronakeväänä oli vaikea saada. Siellä piti istuttaa 300–400 miljoonaa tainta. Jos tänä keväänä jäi suuri osa istuttamatta, ensi keväänä taakka on vielä isompi.

”Jo 20 vuotta on puhuttu, että metsurit rupeavat häviämään metsistä”, Heikki Hakkarainen pohtii.

Hakkaraisen mukaan Suomea uhkaa sama tilanne.

– Metsureiden keski-ikä rupeaa olemaan Kanta-Hämeen yhdistyksellä 55–56 vuotta. Jo 20 vuotta on puhuttu, että metsurit rupeavat häviämään metsistä, kun asialle ei ole tehty mitään.

Suomalainen metsuri on Hakkaraisen mukaan kylämetsuri, jonka metsänomistajat tuntevat ja joka tekee laadukasta työtä.

– Kanta-Hämeen istutusalat ovat pieniä. Sen verran isänmaallisia meillä kannattaisi olla, että istutukset teetetään kotimaisilla metsureilla, jos heitä on saatavissa. Sekin raha jäisi Suomeen, Hakkarainen pohtii.

”ISTUTUS ON METSÄN ALKU”

”Koen metsäalan tulevaisuuden valoisana”, sanoo opiskelija Vilma Vuorenpää.

– On turha pelätä, että meiltä metsät katoavat. Vaikka metsää kaadetaan, koko ajan tilalle istutetaan paljon puita. Istutus on uuden metsän alku. Se on tärkeää työtä!

Näin miettii metsätalousinsinööriksi Hämeen ammattikorkeakoulussa Evolla opiskeleva Vilma Vuorenpää, 22.

Vuorenpäällä on ollut läheinen suhde metsään pikkutytöstä lähtien. Hänen isänsä Hannu Vuorenpää on metsuri, ja monet muutkin sukulaiset ovat työskennelleet metsäalalla. Viime kesänä hän harjoitteli metsänistutusta. Kuluneella istutuskaudella oli vuorossa toimihenkilöharjoittelu. Hän huolehti Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksessä taimihuollosta ja teki myös istutustyömaiden tarkastuksia.

Vuorenpään mukaan nykyisin on vaihtoehtoisia tapoja hoitaa metsää.

– Tällä hetkellä aukkohakkuulle on vaihtoehtona eri ikäisen metsän kasvatus, perinteisen aukkohakkuun vaihtuminen uudistushakkuuksi. Itse olen kuitenkin perinteisen ja oikea-aikaisen metsänhoidon kannalla. Istutetaan ja hoidetaan taimikot. Sillä lailla metsä toimii mielestäni hyvin.

Vuorenpään mukaan metsänhoidon koulutus on nykyisin monipuolista.

– Vaihtoehtoisia metsänkasvatustapoja opetetaan suhteellisen objektiivisesti, ja niistä saa itse muodostaa mielipiteen.

– Luontoasioita käydään läpi, ja niistä myös tieto lisääntyy. Nykyään pidetään tarkasti huolta, että hakkuun jälkeen metsään jää säästöpuita, lahopuita ja kaiken näköistä muuta. Sillä edistetään metsän monimuotoisuutta.

”Metsä kasvaa koko ajan, ja työtä näyttäisi olevan tulevaisuudessa hyvin tarjolla”, sanoo opiskelija Vilma Vuorenpää.

Vuorenpään mielestä sekametsän kasvatus on hyvä idea.

– Sellainen metsä, jossa on vain samaa puuta, on yksipuolinen kaiken muun eliöstön kannalta. Sellainen on toimiva, jossa on sekä lehtimetsää että havupuuta.

Hän pitää metsän istutusta tärkeänä osana metsän kasvatusta.

– Olen käsittänyt, että se on metsureillekin mielekästä touhua. Se tuo työnkuvaan vaihtelua, kun koko vuotta ei tarvitse raivata.

Vuorenpää arvioi metsäalan koneistuvan lisää ja osan metsureista suuntautuvan uusien työmahdollisuuksien perässä jatko-opintoihin. Mutta myös käytännön metsureita tarvitaan, ja heitä koulutetaan.

– Itse koen metsäalan tulevaisuuden valoisana. Metsä kasvaa koko ajan, ja työtä näyttäisi olevan tulevaisuudessa hyvin tarjolla. Koronakevään takiakaan ei ollut huolta työpaikasta!

 

”ISTUTTAJAPULAA EI TULLUT”

”Korona ei meillä oikeastaan vaikuttanut työtilanteeseen mitenkään”, metsäesimies Paula Pusula kertoo.

Metsäesimies Paula Pusula valvoi istutuksia Kanta-Hämeessä Hattulan, Hauhon, Kalvolan ja Rengon alueilla. Hänen mukaansa työvoima riitti istutusalueella, mutta orastava taimipula aiheutti jännitystä siitä, pitääkö osa istutuksista siirtää syksyyn tai peräti ensi kevääseen.

– Työvoimasta ei ollut pulaa – pikemminkin päinvastoin. Korona ei meillä oikeastaan vaikuttanut työtilanteeseen mitenkään. Lauha talvi vaikutti sillä tavoin, että muokkaukset tehtiin etupainotteisesti. Heti vapun jälkeen päästiin istuttamaan. Aluksi oli kylmää, ja kun taimet tulivat jäisinä, ne eivät aivan hetkessä sulaneet. Mutta itse istutus sujui hyvin.

Työvoimana Pusulan istutusalueella oli neljä omaa metsuria sekä yksi harjoittelija ja kolme kausityöntekijää. Lisäksi käytössä oli kaksi virolaisesta työvoimasta koostuvaa koko yhdistyksen alueella liikkuvaa ryhmää, johon kumpaankin kuului nelisen työntekijää.

– Virosta ei ensin pitänyt päästä ketään. Mutta MTK:n kyselyn jälkeen he saivat kuitenkin luvan tuoda miehet Suomen puolelle. Yksi porukka oli koko ajan Suomessa. He eivät edes lähteneet rajan toiselle puolelle, kun koronahässäkkä alkoi.

Taimet istutustyömaille tulivat pääosin Nurmijärven ja Vierumäen taimitarhoilta. Alussa taimia riitti, mutta istutusten kääntyessä loppusuoralle alkoi ilmetä niukkuutta.

– Taimia saimme loppujen lopuksi riittävästi, mutta hieman jouduimme joustamaan taimityypeistä. Esimerkiksi kaksivuotiaan kuusen tilalle jouduimme ottamaan puolitoistavuotiasta kuusta.

 

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT HARRI NURMINEN

VÄITTÄJÄT: Tuottavuutta piiskalla vai porkkanalla?

Mitkä ovat tuottavuuden tärkeimmät tekijät? Syntyykö työtehoa käskyillä vai luottamuksella?

Katso videolta, miten tuottavuuden rakennelma kestää.

 

VÄITTÄJÄT


MIRJAMI SUIKKI
SOPIMUSASIANTUNTIJA
TEOLLISUUSLIITTO


JARMO PÄIVÄ
JOHTAVA ASIANTUNTIJA
TEKNOLOGIATEOLLISUUS

 

TUOTTAVUUS KOHENEE TARKOILLA OHJEILLA JA TYÖN VALVONNALLA?

JARMO PÄIVÄ: Ohjeita ja yhteisiä toimintamalleja tarvitaan, mutta ne eivät pelkästään riitä. Pitää olla luottamusta, yhteistyötä, yhteistoimintaa, ja ihmisten pitää olla mukana kehittämässä työtään.

MIRJAMI SUIKKI: Valvonta ja seuranta ei ole tarkoituksenmukaisin tapa toimia. Asioita pitäisi pystyä arvioimaan nykyään hieman toisella tavalla. Tiedossa pitäisi olla, miten prosessit etenevät. Esimerkiksi jalostavassa työssä kahdeksan tunnin päivästä tekemisaikaa on noin neljä tuntia. Syy tähän ovat yleensä materiaalipuutteet, eivätkä tekemisen edellytykset ole kunnossa.

TYÖNTEKIJÄT OVAT AINA PARHAITA ASIANTUNTIJOITA SIINÄ, MITEN ASIAT KANNATTAA TEHDÄ?

PÄIVÄ: Omassa työssään työntekijät ovat usein parhaita asiantuntijoita. Esimiehillä on taas muuta osaamista ja ymmärrystä, joten paras tulos tulee kombinaatiolla, jossa jokaisen osaaminen on käytössä.

SUIKKI: Työntekijä on oman työnsä paras asiantuntija, mutta on oltava myös halua kehittää sitä. Jottei jäädä junnaamaan vanhoihin menetelmiin, kehittämiseen tarvitaan koko organisaatiota. Työnantajien on hyvä ottaa työntekijöiden aloitteet huomioon, kaikkea ei voi ohjata ylhäältä.

TÄRKEIN TEKIJÄ TUOTTAVUUDEN NOSTAMISESSA ON TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÖIDEN HYVÄ VUOROPUHELU?

PÄIVÄ: Ehdottomasti on tärkeää, että asioista voidaan keskustella avoimesti. Luottamus johtaa parempaan lopputulokseen. Meidän kentällä se toimii aika hyvin, vaikka työpaikkakohtaisia ja alueellisia eroja onkin. Yhteistyöllä saadaan paikallisia sopimuksia ja kehitystä eteenpäin.

SUIKKI: Ilman yhteistyötä mikään ei johda hyvään lopputulokseen. Kun fiilis on hyvä, se tuo mukanaan paljon muuta hyvää. Yrityksiä kiertäessä aistii yleensä heti sen vuorovaikutuksen tason. Kaikki lähtee johtamisesta, koska hyvä johtaminen vaikuttaa siihen, miten henkilöstö suhtautuu muutoksiin.

PÄIVÄ: Työhyvinvointi- ja tuottavuusanalyyseissä on nähtävissä, että parhaiten johdettujen yritysten kannattavuus on selvästi parempi kuin muilla.

”Jos työhyvinvointiin satsataan, se vaikuttaa ihmisten mielialaan ja mielikuvaan, miten asiat koetaan”, Mirjami Suikki sanoo.

TUOTTAVUUS JA YRITYKSEN HYVÄ TULOS SYNTYVÄT TYÖHYVINVOINNISTA?

PÄIVÄ: Työhyvinvointia on tutkittu paljon sadoissa yrityksissä, ja sen yhteys tuottavuuteen on osoitettu.

SUIKKI: Jos työhyvinvointiin satsataan, se vaikuttaa ihmisten mielialaan ja mielikuvaan, miten asiat koetaan. Työhyvinvointiin kuuluvat työn tekemisen edellytykset, työkalut, koneet ja laitteet sekä ergonomia. Niihin investointi tuo työhyvinvointia.

PÄIVÄ: Työhyvinvoinnin pitäisi olla osa yrityksen strategiaa, johtamista ja johtoryhmätyöskentelyä, ei irrallinen palikka. Johtaminen korostuu myös tässä. Lähiesimiesten työ on erittäin tärkeää työhyvinvoinnin kehittämisessä. Hyvä johtaminen saa ihmiset viihtymään ja motivoitumaan. Esimiehen rooli on nykyään olla koutsi ja mahdollistaja – hänen ei tarvitse tietää kaikkia yksityiskohtia, vaan pitää osata rakentaa kokonaisuutta.

SUIKKI: Hyvä johtaminen rakentaa luottamusta. Mutta ei pidä unohtaa sitä, että meillä on osaavia luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja, jotka edistävät osaltaan työhyvinvointia.

PAIKALLINEN SOPIMINEN ON TÄRKEÄÄ TUOTTAVUUDEN NOSTAMISESSA?

PÄIVÄ: Se on avain erityisesti maailmassa, missä kaikki muuttuu koko ajan ja nopeasti. Siinä on äärimmäisen paljon mahdollisuuksia. Parhaimmillaan paikallisessa sopimisessa molemmat osapuolet saavat aina jotain.

SUIKKI: Se on tärkeää. Meillä sitä on tehty iät ja ajat, mutta silti tarvitaan koulutusta paikallisten sopimuksien tekemiseen. Meidän tuottavuushankkeessamme tarjoamme mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen monilla osa-alueilla.

PÄIVÄ: Meillä on hyviä koulutuksia paikallisen sopimisen soveltamisesta, ja ne ovat kiinnostaneet kovasti. Silti toivoisin enemmän rohkeutta kokeilla uusia ratkaisuja. Jos kokeilut eivät toimi, niistä pääsee aina eroon.

SUIKKI: Pitää muistaa, että ilman luottamusta ja vuorovaikutusta ei synny paikallista sopimista.

PÄIVÄ: Totta, yhteistyö ja luottamus ovat ehdoton kärki ja edellytys tässäkin.

”Jos omaan työhön ei pääse vaikuttamaan, muutos voi aiheuttaa vastustusta ihan periaatteesta”, Jarmo Päivä sanoo.

TYÖNTEKIJÄT OVAT MUUTOSVASTARINTAISIA, JA SE ESTÄÄ TEHOKKAAMPIEN TYÖTAPOJEN KÄYTTÖÖNOTTOA?

SUIKKI: Kyllä muutokset aiheuttavat usein vastarintaa. On ehkä totuttu siihen, että ennen haettiin syyllistä miksi jokin ei toimi, mutta nykyään pitää miettiä sitä, mikä teki virheen mahdolliseksi. Muutosvastarinta ei koskaan poistu, ja se voi olla myös tervettä kehityksen kannalta. Mutta kun työntekijät osallistetaan, muutosvastarinta ei ole niin voimakasta.

PÄIVÄ: Muutosvastarinnan taustalla on usein pelko tai epätietoisuus. On tärkeää, että muutoksista keskustellaan ja että niiden käsittelyyn pääsee osallistumaan. Jos omaan työhön ei pääse vaikuttamaan, muutos voi aiheuttaa vastustusta ihan periaatteesta.

SUIKKI: Jotkut kokevat muutokset uhkana, mitä tapahtuu omalle tai osaston työlle… Voi tulla pelko, että ”meitä ei enää tarvita”. Myös työtahdin kiihtymistä pelätään, kun puhutaan tuottavuuden parantamisesta. Sitähän se ei tarkoita.

PÄIVÄ: Me suomalaiset emme ole aina parhaita keskustelussa. Mutta jos ei puhuta, aletaan arvailla ja on suuri vaara arvata väärin.

MITÄ TUOTTAVUUDEN NOSTON KEINOJA ON VIELÄ MAINITSEMATTA?

PÄIVÄ: Yhteistyössä, paikallisessa sopimisessa ja työhyvinvoinnissa on valtava potentiaali, mutta lisäisin investoinnit, samoin digitalisaation ja automaation hyödyntämisen.

SUIKKI: Investoinnit laitteisiin, koneisiin ja osaamiseen sekä johtaminen ovat kaikki oleellisia.

 

PAREMPAA YHTEISTYÖTÄ

Tuottavuutta yhdessä on Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton yhteinen ohjelma, jonka tarkoitus on vahvistaa yhdessä tekemisen kulttuuria ja tuoda Lean-toimintamalli yritysten arkeen.

www.tuottavuuttayhdessa.fi

Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia on työelämän kehittämishanke, jossa työnantaja ja henkilöstö kehittävät yhdessä työhyvinvointia ja tuottavuutta.

www.tyokaari.fi

 

TEKSTI SAMI TURUNEN
KUVAT JA VIDEO LAURI ROTKO