TYÖYMPÄRISTÖ: Muista juoda! Kuuman kesän vaivoihin on omat konstinsa

Tottuminen kuumaan tai kylmään, työn raskaus, vaatetus ja henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat lämpöolojen kokemiseen. Kun tekee työtä poikkeuksellisen kuumassa tai kylmässä, työ kuormittaa enemmän, tapaturmavaara kasvaa ja oireilu ja terveydelliset haitat lisääntyvät.

Kuumassa aineenvaihdunnan kiihtymisestä seuraa kehossa nestehukkaa. Ihminen voi hikoilla jopa litran tunnissa. Tämä voi järkyttää suola- ja nestetasapainoa, jos emme muista juoda riittävästi hikoilun korvaamiseksi.

Runsas hikoilu voi ärsyttää ihoa ja altistaa ihosairauksille. Hormonitoiminta muuttuu kuumassa, mikä voi aiheuttaa turvotusta alaraajoissa. Kehon suolatasapainon muuttuminen aiheuttaa kramppeja ja kouristuksia. Ulkona työskennellessä iho altistuu uv-säteilylle ja palovammoille.

MITEN VÄHENTÄÄ RISKEJÄ?

Elimistön tottuminen lämpötilan muutoksiin vie noin viikon. Lämpimässä ja kuumassa työskennellessä on juotava runsaasti. Juoman on hyvä sisältää suoloja ja energiaa, lyhytaikaisissa altistuksissa riittää vesi.

Lainsäädännössä ei ole suoraan raja-arvoja työskentelylämpötiloille. Työnantajan on työturvallisuuslain mukaan selvitettävä, onko työskentelyssä sellaista vaaraa, joka aiheuttaa haittaa työntekijän terveydelle.

SUOSITUKSIA TYÖSKENTELYLÄMPÖTILOILLE

TYÖN RASKAUS
Kevyt istumatyö 21–25 °C

Muu kevyt työ 19–23 °C
Keskiraskas työ 17–21 °C
Raskas työ 12–17 °C

Jos työpaikan ilman lämpötila teknisistä toimista huolimatta helteen vuoksi ylittää 28 °C, työnantajan on rajoitettava sitä aikaa, jonka työntekijät työskentelevät tällaisessa työilmassa. Yhden työskentelyjakson pituus saa olla enintään 50 minuuttia tunnissa, jos työntekijä tekee pakkotahtista kevyttä tai keskiraskasta työtä ja lämpötila on 29–33 °C.

Jos lämpötila tällaisessa työssä on yli 33 °C, työskentelyjakso saa olla enintään 45 minuuttia tunnissa. Työntekijän olisi siis voitava tehdä työtä viileämmässä työtilassa 10–15 minuuttia jokaista tuntia kohden.

TEKSTI JUHA SUTINEN
KUVA ISTOCK

LÄHTEET:

www.tyosuojelu.fi (Lämpöolot)

www.ttl.fi (Kuumassa työskentely)

Lisätietoa myös soittamalla Teollisuusliiton työympäristöyksikön palvelevaan puhelimeen, p. 020 690 449 ma–pe klo 8.30–15

 

KORONAKRIISI: Työviikko Teollisuusliitossa – Miltä koronakevät näyttää liiton sopimusasiantuntijan silmin?

Miten koronakriisi on vaikuttanut Teollisuusliiton toimitsijan työhön? Miten jäsenistön tarpeet ja toiveet ovat muuttuneet? Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Mirjami Suikki piti viikon työpäiväkirjaa Tekijä-lehdelle.

KUVA YLLÄ: Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Mirjami Suikki kuvattuna Teollisuusliiton keskustoimistolla Helsingin Hakaniemessä ennen koronakriisin alkamista. KUVA KITI HAILA

MAANANTAI

Aloitan työpäiväni kuuntelemalla tallenteen perjantaina pidetystä johdon henkilöstöinfosta, koska tuolloin olin työsuhdepalvelun päivystäjänä.

Päivystyksen yhteydenotot vaativat usein myös jatkotyöstämistä ja perehtymistä. Ne ovat kaiken muun työn ohella työlistallani tällä viikolla.

Kysymykset koskevat yrityksissä käynnistettäviä tai mahdollisesti tulevia YT-neuvotteluja ja lomautusten ilmoitusaikoja, irtisanomisia ja perusteita, vuosilomien pitämistä, lomarahojen vaihtamista vapaaseen, erilaisia työaikajärjestelyjä (esimerkiksi vuorojen vaihtuessa työntekijöillä on noin 0,5–1 tunnin väli, ennen kuin seuraava vuoro voi jatkaa) ja palkanmaksua tilanteissa, jos työntekijä on ollut karanteenin omaisissa olosuhteissa ulkomaanmatkan jälkeen ennen 12.3. ja sen jälkeen.

Joudumme myös perehtymään lainsäädännön kautta tulleisiin muutoksiin, joista liiton oikeudellinen yksikkö on laatinut ohjeistusta. Työsuhdepäivystykseen tulee myös kysymyksiä arkipyhäkorvauksien maksusta, vuosilomapalkoista ja lomarahan vaihtamisesta vapaaksi, palkankorotuksista sekä sosiaalisiin määräyksiin liittyviä tulkintakysymyksiä.

Yritän sijoittaa kalenteriini vielä tälle viikolle ne tehtävät, joita perjantain päivystyksestä on jäänyt työstettäväksi. Puheluiden lisäksi yhteydenottoja tulkintakysymyksistä tulee liiton työsuhdeneuvonnan sähköpostin kautta. Ne kirjataan tietojärjestelmään ja jaetaan asiantuntijoille hoidettavaksi. Lisäksi suoraan omaan sähköpostiin ja puhelimitse tulleisiin kysymyksiin vastataan.

Valmistaudun aamupäivällä tulevaan Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden palkkamääräysten kehittämistyöryhmän kokoukseen, joka pidetään etänä. Pohdin, mitä asioita voidaan etäyhteyksillä hoitaa, ja mitä emme voi tällä hetkellä toteuttaa työryhmänä. Pidämme kokouksen, jonka jälkeen viimeistelen pöytäkirjan ja lähetän sen työryhmän jäsenille. Iltapäivään mahtuu vielä yhteydenottoja erääseen pääluottamusmieheen koskien erimielisyysmuistioita. Yhteydenottoja tulee myös toiselta pääluottamusmieheltä, esimieheltä ja työtovereilta.

KUVA MIRJAMI SUIKKI

TIISTAI

Työstän meneillään olevaa erimielisyysmuistiota (näitä on yleensä käynnissä enemmän kuin yksi). Kirjoittelen sovintoesitystä Teknologiateollisuudesta nimetylle vastaneuvottelijalle. Pääsääntöisesti erimielisyysneuvotteluja käydään saman pöydän ääressä, mutta nyt etäyhteyksin, puhelimella ja sähköpostilla. Olen tätä ennen ollut yhteydessä liittomme oikeudellisen yksikön lakimieheen vahvistaakseni omia ratkaisupäätöksiäni asiassa. Jotkut riita-asiat ovat hankalia ja vaativat paljon lisäselvityksiä. Tämä tapaus jää odottelemaan vastauksia työnantajapuolelta.

Siirryn seuraavaan aiheeseen. Olen yhteydessä erään työpaikan pääluottamusmieheen, joka on lähettänyt työpaikkaa koskevan sopimusluonnoksen tarkistettavaksi. Vastailen vielä eri tulkintakysymyksiin. Yhteydenotto tulee työtoveriltani puhelimitse, jossa hän tarvitsee apuja omassa erimielisyysmuistioasiassa.

KESKIVIIKKO

Erimielisyysmuistioiden käsittely jatkuu.

Tämän jälkeen pidämme etäyhteyksin teknologiasektorin kokousta, jossa käymme tämänhetkistä tilannetta läpi ja vaihdamme kuulumiset. Tämä poikkeaa siis normaalista kokouskäytännöstä, sillä tavallisesti kokoukset pidettäisiin liiton keskustoimistolla.

Oman osaamisen kehittäminen on myös tärkeää etätöitä tehdessä. Henkilöstölle on tarjolla koulutusta etäyhteyksillä. Valmistaudun iltapäivän kolmen tunnin koulutukseen tutustumalla jaettuun aineistoon.

TORSTAI

Tänään on vuorossa työsuhdeneuvonnan päivystystä koko päiväksi. Päivystyksessä on pääsääntöisestikolme henkilöä kerrallaan, nyt jopa neljä. Puheluiden määrä normaalissa tilanteessa on ollut keskimäärin 60–70 puhelua päivässä.

Koronakriisin alettua yhteydenotot lisääntyivät, ja päivystäjiä on ollut 5–6 henkilöä päivittäin. Enimmillään puheluita on tullut jopa 200 päivässä.

Kysymykset ovat lisääntyneet erityisesti maan hallituksen asettamien kriisilakien myötä, koskien määräaikaisia muutoksia työsopimuslakiin ja yhteistoiminnasta yrityksissä annettuun lakiin.

PERJANTAI

Jatkan edellisen päivän aikana tulleita tulkintakysymysten käsittelyjä ja vastaan muutamaan puheluun.

Lähden toimistolle hakemaan isompaa näyttöpäätettä, koska työn tekemisen edellytykset eivät ole parhaat mahdolliset kotona työskentelylle.

Osallistun henkilöstöinfoon ja työhuonetoimikunnan kokoukseen.

KUVA MIRJAMI SUIKKI

MIKÄ ON MUUTTUNUT?

Työskentelytavat ovat muuttuneet, mutta työt eivät ole vähentyneet. Matkustelu on jäänyt työstä kokonaan pois: ei yrityskäyntejä, ei koulutuksia, ei jäsentapaamisia. Näitä voi osin toteuttaa etäyhteyksin. Tulkintakysymysten määrä on lisääntynyt, mikä osaltaan lisää työkuormaa. Erimielisyysmuistioiden käsittelylle on jäänyt enemmän aikaa. Kotona työskentely tuo omat haasteensa, eikä etätöiden ergonomia ole aina paras mahdollinen.

TEKSTI MIRJAMI SUIKKI

Kesäduunarit maatalousalalla: ”Tiedon tarve on usein suuri”

Kesä koittaa, maataloustöiden kausi lähenee. Tämä näkyy sopimusasiantuntija Asta Kääriäisen töissä. Varsinkin ensimmäisiin kesätöihinsä meneville nuorille saatetaan ehdottaa kovin erikoisia työsopimuksia.

KUVA YLLÄ: Mansikoita pakataan laatikoihin Koivistoisen mansikkatilalla Vantaalla. KUVA LEHTIKUVA / TOR WENNSTRÖM

26.5.2020

Asta Kääriäinen toimii tällä hetkellä Teollisuusliiton maaseutuelinkeinoista vastaavana sopimusasiantuntijana. Hänen vastattavakseen on tullut paljon kysymyksiä palkansaajien keskusjärjestöjen ylläpitämästä Kesäduunari-infosta.

– Esimerkiksi marjanpoiminnan työehdoista kysytään paljon. Sen huomaa, että tiedon tarve on suuri, usein työntekijöillä ja työnantajilla molemmilla, kertoo Kääriäinen.

Häneltä on muun muassa tiedusteltu, voiko työsopimukseen kirjata, että palkka maksetaan työsuhteen päätyttyä yhdessä osassa ja työsuhteen kestoksi arvioidaan 2,5 kuukautta.

– Työehtosopimuksessa lukee, että palkanmaksu on kahden viikon välein, ellei muuta ole sovittu. Mutta miksi työntekijä suostuisi sopimaan huonommat ehdot?

Kääriäinen kertoi kysyjälle, että yleensä palkka tulee tilille kerran tai kaksi kertaa kuussa. Todennäköisesti tuntuisi pitkältä ajalta odottaa palkkapäivää koko kesän ajan raskasta maataloustyötä tehden.

Yleisempi tapaus on, että työsopimus on tehty ja työsuhde syntynyt, mutta työnteon alku siirtyy. Kysyjä haluaa tietää, kuuluuko hänelle palkkaa.

– Voi olla, että sataa räntää ja pellolle ei päästäkään. Silloinkin työntekijällä on oikeus vaatia palkkaa. Mutta miten moni nuori uskaltaa? Pelkona on, että tulee koeajan purku, ja sitten loppukesästä ei enää saa töitä.

”Työnantajan pitää ottaa huomioon sopimuksia tehdessään, että pelisäännöt, eli työehtosopimuksen ehdot ja lait, koskevat kaikkia työntekijöitä, myös nuoria ja ulkomaalaisia”, muistuttaa Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Asta Kääriäinen. KUVA KITI HAILA

ULKOMAALAISISTA HARVA KUULUU LIITTOON

Kesätöitä tekevien nuorten lisäksi maatalouselinkeinoja on pyöritetty pitkälti ulkomaisen työvoiman varassa. Liittoon kuuluu maatalousaloilla kovin harva, ja tyypillisesti töissä ollaan vain muutama kesäkuukausi. Lisäksi kielimuuri sekä tietämättömyys omista oikeuksista aiheuttavat sen, että ulkomaalaisista yhteyttä ottaa vain pieni joukko.

– Kymmenen työntekijän tilalla on ehkä kolme, jotka haluavat esimerkiksi ylityökorvauksensa ja soittavat siksi liittoon. He tietävät usein hyvin, että töiden saaminen voi sen jälkeen vaikeutua, mutta asia on heille periaatteellinen, selvittää Kääriäinen.

Hän korostaa, että työnantajan vastuulla on olla tarjoamatta sopimuksia, jotka ovat kohtuuttomia tai ristiriidassa lain tai työehtosopimuksen kanssa.

– Työnantajan pitää ottaa huomioon sopimuksia tehdessään, että pelisäännöt, eli työehtosopimuksen ehdot ja lait, koskevat kaikkia työntekijöitä, myös nuoria ja ulkomaalaisia.

Liitto edistää ulkomaalaisten maataloustyöntekijöiden järjestäytymistä, mutta työ on hidasta. Entäpä ne suomalaiset nuoret? Kääriäinen lähettää heidän vanhemmilleen terveisiä:

– Kertokaa nuorille ammattiliitoista ja että niihin kannattaa liittyä. Se tieto ei tunnu kavereilta tai koulusta välittyvän.

TEKSTI MIKKO NIKULA

LUE MYÖS:

Sektorijohtaja Rosqvist: ”Toivottavasti kotimainen työvoima löytää maatalousalat” (26.5.2020)

Hänen työnsä – sukupuoleen katsomatta: ”Tehkää sitä, mikä tuntuu omalta”

Suomi on tasa-arvon mallimaa, vai onko? Jopa suomen kielen sana, hän, on nerokas. Ei tarvita uutta sanaa kuvaamaan ihmistä sukupuolineutraalilla tavalla. Työmarkkinoilla Suomi on kuitenkin merkillisen jakautunut. Segregaatio, työn jakautuminen naisten ja miesten töihin, on jopa erityisen vahvaa.

KUVA YLLÄ: ”Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat”, sanoo henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen Seinäjoen Käyttöautolta. KUVA JOHANNES TERVO

13.5.2020

– Jaon naisten ja miesten töihin pitäisi olla jo historiaa, mutta niin ei vain ole, tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila Teollisuusliitosta sanoo. Teollisuusliitossa jakolinja kulkee toimialojen välillä niin, että esimerkiksi metalli-, kemia- ja puutuoteteollisuus ovat selvästi miesvaltaisia. Pesulat sekä kenkä- ja tekstiiliteollisuuden työpaikat ovat edelleen naisvaltaisia.

Anu-Hanna Anttila

Hankepäällikkö Eija Leinonen KoulutusAvain Oy:stä on perehtynyt ammattien sukupuolittumiseen Suo, susiraja ja segregaatio -hankkeessa Lapin ja Kainuun osalta. Hänen mielestään asiasta puhutaan ja sitä tutkitaan aivan liian vähän.

– Onko niin, että nuoret kokevat ammatteja valitessaan, että heitä tuupataan aloille, jotka eivät ole heidän pirtaansa sopivia. Sukupuolen vuoksi naisia sote- ja miehiä tekniikka-aloille. Osa voi syrjäytyä sen vuoksi?

Hänen mielestään ennakkoluuloista ja siitä ajattelumallista, mitkä työt sopivat naisille ja miehille, pitäisi päästä irti.

– Fyysisyys, johon vedotaan usein, ei ole koskaan pitänyt paikkaansa. Fyysisesti raskaimpia töitä tehdään sosiaali- ja terveyssektorilla.

Hän uskoo, että nuoret jo monella tavalla myllyttävät ennakkoluuloja. Lisäksi opoille ja opettajille tarvitaan aitoa tietoa tämän päivän työelämästä.

– Tasa-arvotyö on taitolaji. Tytöistä ja pojista puhumista ei pidä kieltää, mutta sukupuoliin liittyviä asioita ei pidä yleistää. Järjen käyttö on sallittua.

VANHOJA VIRHEITÄ EI PÄÄSTÄ PAKOON

Anu-Hanna Anttila muistuttaa, että sukupuolittuminen ei ole ongelma vain naisille. Hän kertoo tapaamastaan hitsaajasta. Tämä valitsi peruskoulun jatkoksi ammattikoulun, ihan vain siksi, että niin teki myös kolme hänen kaveriaan. Nelikymppisenä hitsaaja totesi, että oikeasti hänestä olisi tullut hyvä sosiaalialan ammattilainen vaikka lastenkotiin tai nuorisotyöhön. Hän oli huomannut sen tehdessään vapaa-ajallaan töitä urheiluseurassa.

– Tätä suomalaisten työmarkkinoiden vahvaa piirrettä, segregaatiota (eriytymistä), ei pääse karkuun millään, tasa-arvopolitiikkaa tutkiva tutkijatohtori Paula Koskinen Sandberg Tampereen yliopistosta sanoo.

Paula Koskinen Sandberg

Naisten ja miesten palkkojen ja työelämän eriytymisen historia kiteytyy vuoteen 1945. Sotien jälkeen työvoimasta oli pula, naisia oli siirtynyt fyysistä voimaa vaativiin urakkatöihin. Naisten palkasta tuli kuitenkin ongelma.

– Ajateltiin, että naisten ja lasten tekemä työ ei ole samanarvoista eikä siitä tarvitse maksaa saman verran.

Metalliteollisuudessa paras naispalkka oli noin puolet miehen palkasta. Suomen hallitus nuiji lakiin palkkataulukot, joissa naisten palkat olivat 80 prosenttia miesten palkoista. Taulukoita piti noudattaa, kun työehtosopimuksia laadittiin. Vaikka tavoite oli nostaa naisten palkkoja, laki synnytti pysyvän rakenteen ja laillisti palkkasyrjinnän. Esimerkiksi vaatturialalla oli jo sovittu samasta palkasta, mutta palkkaero palasi. Naisen tekemä takki ei ollut niin arvokas kuin miehen tekemä.

Suomessa on suunnilleen yhtä paljon miesten ja naisten aloja.

– Nyt on helppo ajatella, että siitä on paljon aikaa, mutta vielä 1960-luvulle säätely oli virallisesti voimassa. Palkkaeroa on totuttu pitämään itsestään selvänä. Ihmisten ajatusmaailmassa ja arkielämän käytännöissä 1960–1970-luvusta ei ole niin pitkä aika, Koskinen Sandberg sanoo.

Suomi on hyväksynyt samapalkkaisuussopimuksen, jonka mukaan naisille ja miehille pitää maksaa samanarvoisesta työstä samaa palkkaa. Tilastojen mukaan naisen euro on keskimäärin 84 senttiä. Vuoden 1945 minimistä on päästy eteenpäin – neljä senttiä.

TASA-ARVOLAINSÄÄDÄNTÖ ISKEE ONGELMAAN

Suomen hallitus tarttuu segregaatio-ongelmaan sen juuria myöten. Tasa-arvosuunnittelua halutaan ulottaa jo varhaiskasvatukseen.

– Segregaatio on iso ongelma, johtaja Tanja Auvinen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.

Tanja Auvinen

– Taustalla ovat tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten stereotypiat, ne syntyvät tosi varhain. Tiedetään, että yksilöjen väliset erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset. Ollaan tekemisissä syvien käsitysten kanssa, mitä sukupuolet ovat, mikä on ”normaalia” ja ”luonnollista”, hän pohtii. Silti tämä ei tarkoita, etteikö enää voisi puhua tytöistä ja pojista. Tarvitaan vain tilaa uusille rooleille.

Jakoa kiristää, että työelämässä niin nollatuntisopimukset ja määräaikaisuudet kuin hoivavastuu kasautuvat naisille. Miehet pitävät edelleen vain 10 prosenttia perhevapaista. Tätä hallitus pyrkii taklaamaan perhevapaauudistuksella.

Kolmikantaisen samapalkkaisuusohjelman neuvottelut sen sijaan rysähtivät karille helmikuussa. Hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät saaneet aikaan yksimielisyyttä siitä, millä toimenpiteillä sukupuolten välistä palkkaeroa saadaan kavennettua.

Työvoimatilastojen mukaan jako ei ole pienenemässä. Niin sanottuja tasa-ammatteja, joissa sukupuolet jakautuvat korkeintaan suhteessa 40–60, oli aiemmin 13 prosenttia. Vuonna 2017 niitä oli Tilastokeskuksen mukaan enää 8,9 prosenttia.

Organisaatiotutkimuksen perusteella kuitenkin tiedetään, että naisten ja miesten tasaisempi määrä työpaikalla on parempi ilmapiirille ja tuottavuudelle.

MUUTOKSIA NÄKYVISSÄ

Pirkko Valtasella on Enics Raahen pääluottamusmiehenä ollut näköala elektroniikkateollisuuden naisvaltaiseen kokoonpanotyöhön.

– Naisilla on pitempi pinna tehdä pikkutarkkaa työtä, jossa on pieniä osia ja paljon toistoa. Se ei ole paremmuuskysymys, luoja on vain antanut meille pitemmät hermot lasten takia, Valtanen uskoo.

Enicsillä muutoksen myrsky kuitenkin hajotti koko työpaikan. Erinäisten yritysjärjestelyjen myötä tuotannon 150 työntekijän joukko on kutistunut 12 henkeen.

– Yllättävän hyvin entiset työntekijät ovat kouluttautuneet, päässeet vakituisiin töihin muille aloille. Metallialalle on mennyt sekä naisia että miehiä, samoin hoito-, puhtaus- ja ruokapalvelualoille. He ovat jaksaneet ja olleet sitkeitä asian kanssa, opiskelleet uusiin ammatteihin. Todella kunnioitettava saavutus, kun keski-ikä oli kuitenkin 48 vuotta.

Nyt myös miehet ja pojat opiskelevat sairaanhoitajiksi ja kätilöiksi. Naisia on opiskellut entisiin miehisiin ammatteihin metallialan koulutuksissa. Työt ovat sekoittumassa. Asenteita on todella vaikea muuttaa, mutta ne voivat muuttua.

”Hitsareina pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja”, sanoo Raahen Enicsin pääluottamusmies Pirkko Valtanen. KUVA VESA RANTA

Teollisuusliitossa palkkarakenne edellyttää, että samasta työstä maksetaan sama palkka. Valtanen uskoo, että naiset kyllä pärjäävät.

– Hitsareina juuri tämä pikkutarkkuus, että tehdään huolellisesti, se sujuu naisilta luontaisesti. Naiset, jotka ovat hitsareina, heillä on ollut vuosikymmenten mittaisia työpaikkoja.

Valtanen kuitenkin potkii naisia liikkeelle. Naiset eivät useinkaan hakeudu vaativampiin hommiin. Jos taas vastuusta maksetaan, niin kun joku hoitaa toisen lapsia, kyse on viime kädessä lapsen hengestä. Se on melkoinen vastuu. Jos vastuita arvotetaan työssä, niin moni asia menisi uusiksi.

– Vahvana ihmisenä ja vahvana naisena olen törmännyt monta kertaa siihen, että jos mies on voimakas, hän on karismaattinen. Jos nainen ottaa kantaa, se on pahankurinen akka. Tästä ei ole päästy.

Pirkko Valtanen on myös Raahen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Hänen mielestään naisia tulee kannustaa sekä pääluottamusmiehiksi tai kuntapäättäjiksi.

– Naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Luottamustehtävät vievät paljon, mutta myös antavat äärettömän paljon.

TÖITÄ, JOIHIN KASVETAAN?

Teollisuusliiton sosiaali- ja työympäristöasiantuntija Sari Kola työskentelee työympäristöyksikössä, joka vastaa Teollisuusliiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista. Hän puolestaan pitää jakoa naisten ja miesten aloihin osittain relevanttina.

Sari Kola

– Meillä on töitä, jotka ovat esimerkiksi fyysisesti niin vaativia, että ne sen vuoksi enimmiltä osin ajautuvat miesten töiksi. Jotkut työt ovat sen tyyppisiä, että harrastusluontoisesti tai muiden syiden takia menevät naisille. Kun ajatellaan vaikka naisvoittoista hevosalaa, niin hevosenhoitajaksi kasvetaan. Alalle ei tulla niin, että ”haluan hevosenhoitajaksi, vaikken ole koskaan koskenutkaan hevoseen”.

Työehtosopimusneuvotteluissa sukupuolen merkitys tulee kuitenkin rajata pois kokonaan.

– Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys. Tasa-arvoasioita tulee pitää yllä kaikilla TES-aloilla. Meidän tehtävämme on valvoa, että työ on työtä ja ihmiset ovat tasa-arvoisia sukupuoleen katsomatta.

PALKAT JA JOHTAMINEN HORJUTTAVAT TASA-ARVOA

Teollisuusliiton naistoiminnasta ja työpaikkojen tasa-arvokampanjatyöstä vastaava järjestötoimitsija Kirsti Anttila näkee, että epätasa-arvo nousee esiin palkkauksessa ja johtamisessa.

Kirsti Anttila

– Oli ala mikä hyvänsä, ne ovat suurimmat ongelmat.

Anttila näkee, että teollisuusalan yrityksissä työt jakaantuvat hyvinkin selkeästi naisten ja miesten tekemiin töihin. Naiset tekevät enemmän töitä, jotka on sidottu yhteen työpisteeseen. Nämä työt ovat vähemmän vaativia ja tavanomaisia ammattitöitä. Samalla myös palkka on usein pienempi.

– Vaativia ja erittäin vaativia töitä tekevät suurimmaksi osaksi miehet.

Yksi syy tehtävien jakautumiseen on se, ettei naisilla ole vaativampiin tehtäviin vaadittavaa koulutusta, eikä näin pätevyyttä hakea näitä töitä. Naiset ovat kouluttautuneet, mutta eivät välttämättä sen yrityksen ammattitöihin, missä työskentelevät.

Aloja, joissa on yhtä lailla miehiä ja naisia, on alle 9 %.

Teollisuusliitossa erityisalojen sektorilla naisten osuus on suurin, 44 prosenttia. Puutuotesektorilla naisia on 17, teknologiasektorilla 14,7 ja kemian sektorilla 20 prosenttia. Kaikkiaan liitossa naisia on vajaa viidennes. Palkkaerot eri sukupuolten välillä ovat suurimmat tekstiilien ja kemiallisten tuotteiden valmistuksessa.

– Naiset tekevät yksinkertaisempia vaihetöitä, joissa oppimisaika on lyhyt. Miehet vaativampia ammattitöitä, huoltoa ja kunnossapitoa.

Anttila teetti vuonna 2018 Teollisuusliiton syntyessä Naisen paikka –kyselyn työmarkkinoiden käytettävissä oleville liiton naisjäsenille. Sen mukaan 74 prosenttia vastanneista naisjäsenistä ei ollut saanut viimeisen 12 kuukauden aikana työnantajan maksamaa koulutusta. 57 prosenttia ei ollut myöskään käynyt kehityskeskusteluja. Nekin ovat tilanteita, joissa voi tuoda esiin omaa osaamista, halua kehittyä ja kertoa tarpeesta koulutukseen.

TASA-ARVOSUUNNITELMA KUIN VOIMAKAS ASTALO

Sekä Sari Kola että Kirsti Anttila peräänkuuluttavat tasa-arvosuunnitelmia työpaikoille. Suunnitelmat ovat myös tapa valvoa työnantajaa, kun niissä käsitellään tasa-arvon näkökulmasta kouluttautumismahdollisuuksia, rekrytointia ja uralla etenemistä. Koulutus on portti hakea vaativampia töitä.

– Suunnitelma on tärkein työkalu, jolla voidaan vaikuttaa, kohdellaanko ihmisiä työn mukaan eikä sukupuolen mukaan. Suunnitelmilla pystytään kehittämään työyhteisöä. On työnantajan etu, kun työpaikalla on monitaitoisia ihmisiä, sukupuoleen, ikään ja kansalaisuuteen katsomatta, Anttila muistuttaa.

Työpaikoilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sekä palkkakartoitus ovat lakisääteisiä yli 30 työntekijän työpaikoilla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Palkkakartoituksissa verrataan, maksetaanko samasta ja samanarvoisesta työstä samaa palkkaa.

– Tarvitaan tasavertaiset mahdollisuudet tehdä töitä ja hakeutua erilaisiin työtehtäviin. Pitää purkaa edelleen stereotypia-ajattelua, että on töitä, joista naiset selviytyvät ja on vahvojen miesten töitä, ja jaetaan työt sen perusteella. On loppujen lopuksi aika vähän töitä, mitä naiset eivät voisi tehdä, Anttila sanoo.

”ETTE TULE PÄRJÄÄMÄÄN TÄSSÄ TYÖSSÄ”

Teollisuusliiton Oulun ja Lapin aluepäällikkö Hanna-Kaisa Hämäläinen on kuullut naisten kokemuksia kentältä. Rajoja on voinut tulla vastaan jo opiskeluvaiheessa. Työharjoittelupaikkaa hakeville naiselle on vastattu, että ”meillä ei kyllä naisia ole ollut” ja ”voitaisiin ottaa, muttei naisille ole sosiaalitiloja”. Oppilaitoksessa oli myös sanottu, että ”no te ette tule pärjäämään tässä työssä”.

Hanna-Kaisa Hämäläinen

– Asioita ei kuitenkaan voi yleistää, meillä on paljon naisia töissä miesvaltaisilla aloilla ja työpaikoilla ja heillä on siitä hyviä kokemuksia, Hämäläinen painottaa.

Hämäläinen on pistänyt tuulemaan Oulun seudun ammattiopiston tasa-arvo hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana. Ammattiopistossa tajuttiin, että nuoret hakeutuvat kuin automaattiohjauksella nais- ja miesaloille. Sitten havahduttiin miettimään, voisiko erilainen ajattelutapa ja -malli olla jopa ratkaisu työvoimapulaan, jos naisia hakeutuisi uusille aloille. Miesvaltaiset alat saisivat erilaista osaamista, naisvaltaisille aloille voisi tulla miehistä ja rennompaa työotetta.

Ammattiopiston opetus- ja henkilöstöä koulutettiin katsomaan omaa tekemistään. Onko jotain, missä he itse huomaamattaan edistävät jakoa miesaloihin ja naisaloihin?

– Sokeus omaan tekemiseen tulee helposti.

Toiseksi kehitettiin pedagogiikkaa sukupuolen ohjauksessa. Aloja ja koulutusta tehtiin tutuksi niin tyttöjen kuin poikien ryhmille.

– Ammatillisessa koulutuksessa pedagogiikan ammattilaisille tulee esiin kysymys myös muunsukupuolisista. Ihmisiä pitää ohjata ja tsempata siihen, mihin heillä itsellä on haluja, taipumusta ja mielenkiintoa. Sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä sukupuolen kanssa.

 

Jako naisten ja miesten töihin turha ja vanhanaikainen

Anu Luhtanen työskentelee Käyttöauto Oy:n autojen kunnostuksessa, missä fiksataan vaihdossa tulleita autoja myyntikuntoon. KUVA JOHANNES TERVO

– Jako naisten ja miesten töihin on vanhanaikainen ja turha. Jokaisen pitäisi tehdä sitä työtä, mistä itse tykkää, henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen sanoo.

Anu Luhtanen työskentelee Seinäjoella Käyttöauto Oy:ssä. Luhtanen on miesvaltaisessa työyhteisössä ainut nainen haalaripuolella. Hän sanoo, ettei työtovereita kiinnosta yhtään, onko töissä nainen vai mies, kun vain tekee omat työnsä ja jeesaa toisia.

Hänen työssään palkat määräytyvät työn vaativuuden mukaan. Se ratkaisee enemmän kuin henkilön sukupuoli. Työ vaatii jonkin verran fyysistä voimaa, se luokitellaan keskiraskaaksi ja raskaaksi työksi.

– Työ koulii tekijäänsä, en myöskään ole pieni ja kevytrakenteinen, Luhtanen sanoo.

Alalle hän päättyi sattumalta. Luhtasella ei mielestään ollut mitään roolimallia – hänen tätinsä pyöritti kuitenkin aikanaan omaa kunnostamoa. Hän pohtii, että ainakaan hänellä ei ollut ennakkoluuloja autoalan töitä kohtaan.

”Työ koulii tekijäänsä”, sanoo henkilöautokunnostaja Anu Luhtanen. KUVA JOHANNES TERVO

Luhtanen on kunnostanut autoja jo 20 vuoden ajan. Juuri työn alla on kymmenen vuotta vanha Audi A3.

– Puunattavaa riittää, hän tuumii.

– Ihmiset, tehkää sitä, mikä tuntuu omalta. Kyllä asenteet hiljalleen muuttuvat.

Anu Luhtanen toimii Teollisuusliitossa ammattiosastonsa puheenjohtajana, liittohallituksen varajäsenenä sekä kemian sektorin johtokunnassa.

”EROA ENEMMÄN IHMISTEN VÄLILLÄ”

Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja, fiksari Juha Luhtanen on töissä sisarensa Anu Luhtasen kanssa samassa työpaikassa. Hän pohtii, että jako miesten ja naisten töihin johtuu osittain omastakin tahdosta. Jokainen kun hakeutuu omiin töihinsä. Luhtasen oma ammatinvalinta syntyi aikanaan, kun hän tuli kesätöihin ja jäi 21 vuodeksi.

– Se on vähän sellainen ongelmallinen ikä se nuoruus. Silloin ei tiedä, mitä oikeasti haluaa. Kun menin töihin, eivät kiinnostaneet autot, enemmän moottoripyörät ja mopedit. Mutta kun värkkäili kaikkea, autoharrastus tempaisi muutamaksi vuodeksi mukaan.

”Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä”, sanoo Anu Luhtasen pikkuveli Juha Luhtanen, joka työskentelee samassa työpaikassa Seinäjoen Käyttöautolla. KUVA JOHANNES TERVO

Enemmän häntä ovat aina kiinnostaneet musiikkiin ja kulttuuriin liittyvät asiat. Soittimia on edelleen kämppä täynnä, niin kitara, basso kuin rummut. Tietokoneella on syntynyt omia kappaleita. Nyt urheilu, painojen nosto kuntosalilla, on vienyt aikaa siitä harrastuksesta.

– Vieläkin kiinnostaa musiikin soittaminen ja kuvataide, nuorempana olin kova piirtämään.

Autojen kunnostus sopii Juha Luhtasen mielestä yhtä hyvin naisille kuin miehille.

– Joku voisi sanoa jotain fyysisistä voimista, jota työ vaatii. Onhan kiillotuskoneen käyttäminen aika raskasta, mutta on se miehellekin. Enemmän on kyse siitä, huolehditko itse omasta fyysisestä kunnostasi. Ero ei ole niinkään miesten tai naisten välillä, vaan ihmisten välillä.

”NAISET EIVÄT TEE ASIOITA NIIN KAAVAMAISESTI”

Anu Luhtasen työkaveri, Seinäjoen Käyttöauton henkilöautokunnostaja Tero Näykki ajattelee omasta työstään, että se sopisi yhtä lailla naisille kuin miehille. Työn kyllä oppii.

– Välillä on renkaanvaihtoja, niissä voi voimallisesti ehkä jäädä, mutta sen voi korvata sitten asenteella.

– Meillä on ollut työharjoittelijoina monia naisia. Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa, hän pohtii.

– He katsovat asioita vähän eri tavalla. Eivät tee asioita aina niin kaavamaisesti.

”Naiset tekevät melkein parempaa jälkeä kuin miehet. Siinä on sellaista naisellista näkökulmaa”, sanoo Anu Luhtasen työkaveri Tero Näykki. KUVA JOHANNES TERVO

Näykki itse meni aikoinaan ensin lukioon, aloitti kaksoistutkinnon ja opiskeli sitä kautta autopeltisepäksi. Ehkä mallina ammatinvalinnassa oli osittain oma isä, joka on raskaan kaluston asentaja, mikä on myös rankkaa hommaa. Peltisepän työ oli vaihtoehtona mukava. Äiti taas oli alun perin ompelija ja kouluttautunut sitten sairaanhoitajaksi. Vanhempien työnjako on siis hyvin perinteinen suomalaisen kodin malli.

– Lukiossa aloin miettiä, mitä oikeasti teen. Mietin aikanaan ääniteknikoksi opiskelua Oulussa, mutta se oli varmaan niin kaukana, etten nuorena kloppina uskaltanut.

 

Kaivosnaiset kaivosmiehinä

”En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia”, sanoo Satu-Maria Saario, Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksen koneoperaattori. KUVA BIRGITTA BRUSILA

Kuusamolainen koneoperaattori Satu-Maria Saario tekee yhtä fyysisimmistä tunnelitöistä Agnico Eagle Finlandin Kittilän kaivoksessa. Keskusteluun, miten naisia saataisiin teknisille aloille, hän tarjoaa syyllisten sijaan ratkaisua: tarvitaan roolimalleja.

– En itse ole sankarihahmo, mutta tytöille tarvitaan esikuvia. Naisia on teknisillä aloilla paljon, he ovat hyvin menestyneitä. Meidän alalla olevien naisten pitää mainostaa itseämme. Tämä on Shangri-La, kadonnut maailma. Me pärjätään täällä, me tienataan ihan hyvin. Tämä on tärkeä viesti, kuusamolainen Saario sanoo.

Hän sai ensi kosketuksen kaivosalaan Talvivaarasta, jossa hän oli kesän 2011 laboranttina.

– Päivittäin oli räjäytyksiä, kaivosalueella liikkui isoja koneita. Ajattelin, että tämä kaivostyö voisi olla mielenkiintoinen juttu.

Hän hakeutui Taivalkoskelle koulutukseen ja opiskeli kaivostutkinnon aikuiskoulutuksena.

– Niistä valmistuneista 11:stä olen ainoa, joka nyt työskentelee kaivosmiehenä. Entisessä työpaikassa sanottiin, ettet kyllä tule valmistumaan ja ainakaan et tule pääsemään alan töihin.

Saario meni Agnicon kaivokselle alun perin ajamaan kiviautoa.

– Olen tällä hetkellä ruiskubetonointioperaattori eli rappari. Kun tunnelia rakennetaan, katto ja seinät rapataan betonilla, mikä tukee tunnelin rakennetta. Se on yksi fyysisimmistä töistä tunnelissa. Kun ei ole lapsena päässyt sotkemaan kuravehkeissä tarpeeksi, työn kautta pääsee tekemään kurahommia.

NAISILTA KIELLETTY MUUTTUI SALLITUKSI

Kaivosalan louhintatyö avattiin naisille lakimuutoksella vuonna 1998. Silti naisia on ollut tunneleissa aina niin työnjohtajina ja geologeina kuin muonittajina – ja jopa suomalainen kansantarusto tuntee vuoren rouvan Kaivos-Maijan.

– Kaivosala on edelleen hyvin miehinen ala, ja asiat muuttuvat hitaasti. Sanon aina, että asenne ratkaisee, eivät niinkään fyysiset ominaisuudet tai sukupuoli. Koen olevani tasavertainen työntekijä muiden rinnalla.

Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään.

Agnicon työvoimasta naisia on 13 prosenttia, mikä on alalla hyvä luku ja sitä halutaan kasvattaa.

– Oli minullakin aluksi vaikeuksia. Rappaus on hyvin monitahoinen työ, ja olen vähän tällainen perfektionisti. Sen jälkeen, kun olin oppinut työn, en vaihtaisi sitä mihinkään. Tunnen tietynlaista ylpeyttä siitä, että pystyn fyysiseen työhön, yhteen fyysisimmistä.

– Vuonna 2015 sain myös panostajan pätevyyskirjan. Siinä tulee jonkinnäköinen lapsi esiin, räjäytykset ovat hienoja. Eivät ne ole mitään elokuvaräjäytyksiä, vaan hyvin hallittuja ja niissä on hyvin suuri vastuu.

KONETTA VOI KUUNNELLA

Naiset ovat haluttuja kaivostöihin, mistä on tullut jopa ilmiö alalla.

– Me käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki. Huolletaan ja korjataan ehkä vähän herkemmin.

– Itse en kuuntele työkoneessa enää musiikkia. Tunnen koneen niin hyvin, että kuulen sen äänistä, jos jokin menee vikaan, kuten letku poikki. Se on ehkä naisellinen ominaisuus, että kuuntelee herkemmällä korvalla muita ja omaa konettaan, miten se käyttäytyy.

Itse rappaustyö ei ole vain istumista koneen hytissä. Koneessa on letkut, jotka pitää kiinnittää sähköihin ja poravesilinjaan. Välillä ranteen paksuista sähkökaapelia täytyy siirtää sivuun jopa sata metriä, että betoniauto voi ajaa paikalle. Juuri kaapeleiden käsittely tekee työstä fyysistä.

– Rappauksessa on myös tietty paine mennä eteenpäin ja toimia koko ajan: betonia ei voi jättää koneeseen kuivumaan. Meidän pitää pestä kone joka vuoron päätteeksi ja käyttää painepesuria, joka ei ole mikään lelu.

”Me naiset käsittelemme koneita hellemmin, ei ajeta kaasu pohjassa niitä rikki”, kuvailee Satu-Maria Saario. KUVA BIRGITTA BRUSILA

Miestyökavereista suurin osa suhtautuu naistyöntekijöihin positiivisesti tai neutraalisti. Vanhemmasta polvesta puskee ajoittain esiin vanhoja asenteita, etteivät naiset kuulu kaivokseen.

– Kun jutellaan, he tajuavatkin, että ei kannata alkaa vähättelemään. Meidänkin vuorossa on nuoria naisia töissä. He ovat kaikkein sitkeimpiä meidän työntekijöistä.

Naisten työtä tunnelissa rajoittaa vain työlainsäädäntö. Kun nainen tulee raskaaksi, hänen täytyy siirtyä pois tunnelitöistä.

TYTTÖJEN PALKAT OVAT HISTORIAA

Saario toimii osastonsa luottamusmiehenä. Hän kokee, että on siinä päässyt juttelemaan ihmisten kanssa ihan eri tasolla kuin tavallisena työntekijänä. Murikan kurssilla Saario löysi kirjan kaivosalan historiasta.

– 1940-luvulla alaikäiset tytötkin pääsivät tunneliin, mutta oli erikseen miesten, naisten, poikien ja tyttöjen palkat. Naisten ja tyttöjen palkat olivat kaikista pienimmät.

Vuonna 1965 kiellettiin, että naiset eivät saa tehdä louhintatöitä. Yli 30 vuotta meni, kunnes työt avautuivat uudelleen. Vuosien harppaus toi myös tiettyä tasa-arvoa.

– Kaivosalalla on erikoinen nais–mies-asetelma. Kun puhutaan meistä koneoperaattoreista, niin miehen euro on myös naisen euro.

KAIVOSMIEHISTÄ KAIVOSTYÖNTEKIJÖITÄ

28-vuotias Annamari Kinnunen opiskelee parhaillaan Taivalkoskella kaivosmieheksi. Ensi syksynä nimike muuttuu, oppilaitos alkaa kouluttaa kaivostyöntekijöitä. Kinnunen ei epäile tippaakaan, ettei pärjäisi alalla.

– Siihen ei missään nimessä ole mitään estettä. Kaivokset ottavat naisia mielellään. Naisista tulee hyviä kuskeja, naiset ovat rauhallisempia, koneet pysyvät ehjinä.

Ajatusta tukee, että esimerkiksi Boliden haki Sodankylän Kevitsan kaivokselle suoralla haulla nimenomaan naisia kaivoskoneenkuljettajan rekrytointikoulutukseen.

Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.

Huhtikuussa Kinnusella alkoi puolen vuoden työharjoittelujakso Tapojärvi Oy:llä Sotkamo Silverillä.

– Haluaisin tehdä mahdollisimman paljon erilaista työtä, mitä kaivokselta löytyy.

Traktoreista ja pienkuormaajista hän ajaa mitä vain. Myös koneiden kunnostuksesta ja korjaamisesta hänellä on aikaisempaa kokemusta.

– On aina ollut kytevä haave tämä kaivospuoli ja minulla on tosi paljon kavereita töissä kaivosalalla. He ovat sanoneet, että tule sinäkin. Kun alanvaihto tuli ajankohtaiseksi, niin ajattelin, että hitto, minäkin lähden. Ei ole tullut vielä mitään vastaan, mikä olisi vaikeaa.

– Totta kai myös palkat houkuttavat ja hyvät työajat ovat ehdoton porkkana. Turvallisuus on nykyään sellaista, ei enää mietitytä, että ei uskaltaisi lähteä.

JA MITEN MENI NIIN KUIN OMASTA MIELESTÄ?

Suomessa kaikista korvatuista työtapaturmista 57 prosenttia sattui miehille ja 43 prosenttia naisille vuonna 2018. Jos katsotaan pelkästään työpaikoilla sattuneita tapaturmia, niistä sattui 62 prosenttia miehille. Työtapaturmia on arvioitu myös suhteessa tehtyihin työtunteihin.

– Miesten tapaturmataajuus on keskimäärin suurempi, mutta ammattiryhmäkohtaisia erojakin löytyy, työturvallisuuspäällikkö Marja Kaari Tapaturmavakuutuskeskuksesta sanoo.

Marja Kaari

Esimerkiksi rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden osalta miehillä on selvästi korkeampi tapaturmataajuus kuin naisilla. Jonkin verran korkeampi taajuus on myös prosessi- ja kuljetustyöntekijöillä. Osa eroista voi selittyä myös naisten ja miesten tapaturmariskeiltään erityyppisillä työtehtävillä saman ammattiryhmän sisällä.

Analyysi työpaikkakuolemista vuosilta 2009–2018 kertoo, että kuolemaan johtaneissa yhteensä 279 tapaturmassa miehiä kuoli 256 ja naisia kuoli 23.

 

TEKSTI SINI SILVÀN

Lähteet:

www.lapinkansa.fi,

www.thl.fi,

www.yle.fi,

www.kaikkienduuni.fi

Tehdään talot taas puusta – kansantalous, työllisyys ja kamppailu ilmastonmuutosta vastaan kiittävät

Suomen ykkösraaka-aineen jalostusastetta pitää nostaa. Puurakentamisen lisääminen tuo työtä, toimeentuloa ja helpotusta ilmastonmuutokseen. Puu voi korvata betonin kerrostaloissakin.

”Osaamisessa Suomessa pysytään maailman kärjessä. On se paloturvallisuutta, äänieristystä, pitkäaikaiskestävyyttä, mitä tahansa. Tekniset asiat meillä hallitaan, mutta osaamisen kärki on erittäin kapea.”

MARKKU KARJALAINEN
Tampereen yliopiston rakennusopin professori

Puurakentaminen kiihtyy Suomessa 2020-luvulla. Lisääntymässä ovat puukerrostalot, vaikka niiden määrä vielä on vaatimaton. Näin ennustaa puurakentamista läheltä seuraava Tampereen yliopiston rakennusopin professori Markku Karjalainen.

Vireillä olevien hankkeiden perusteella Karjalainen arvioi, että puukerrostalojen lukumäärä nelinkertaistuu ja markkinaosuus tuplaantuu Suomessa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Puun käyttöön kannustavat monet tekijät, eivät vähiten ilmastosyyt.

Puu rakennusmateriaalina on Karjalaisen mukaan ilmastohyvis.

– Kun metsässä kasvaa kuutiometri puuta, se sitoo itseensä tonnin hiilidioksidia ja samalla vapauttaa 700 kiloa happea ilmakehään. Puukuutio painaa noin 500 kiloa ja siitä puolet, 250 kiloa, on puhdasta hiiltä.

Hiili säilyy varastoituina puurakennuksiin, joiden arvioidaan kestävän vähintään 85 vuotta. Sen ajan hiili on poissa luonnon kiertokulusta.

– Jos puu hävitetään tai se mätänee metsässä, hiilidioksidi vapautuu ilmakehään. Mutta se kiertää. Hiili sitoutuu jälleen kasvavaan puuhun. Puun hiilitase on nolla.

KUVA KITI HAILA

Myös energiana Karjalaisen mielestä kannattaa mieluummin käyttää uusiutuvaa raaka-ainetta –esimerkiksi puuta – kuin hiiltä ja öljyä, jotka ilmakehään pöllähtäessään jäävät sinne.

Rakentamisen tarpeisiin puu riittää Karjalaisen mukaan Suomessa.

– Metsä kasvaa vuodessa 107 miljoonaa kuutiometriä. Joka sekunti puuta kasvaa 12 kuutiota. Jos pientaloon menee 25 kuutiota, niin joka toinen sekunti puuta on kasvanut pientalon verran.

Kun puu järeytyy, sen kasvu ja kyky sitoa hiiltä hidastuvat, jolloin puu rakennusmateriaalina palvelee hiilen sidontaa antaen tilaa uudelle voimakkaammalle kasvulle.

Karjalaisen mukaan puunkäytön kestävästä tasosta kinastellaan, mutta kaikessa metsäkeskustelussa puunkäyttö rakentamisessa esiintyy hyveenä.

– Sitä mietitään, onko meille tulossa liikaa sellutehtaita ja biojalostamoita. Kun tehdään pellettiä, haketta, paperia tai sellua, niistä vapautuva hiili on viiden vuoden päästä takaisin ilmakehässä, mutta puurakennuksessa se voi olla varastoituna jopa sata vuotta ja enemmänkin.

HIRSIRAKENTAMISEN SUURMAA

Suomessa perinteisesti pienet talot ja vapaa-ajan asunnot on tehty puusta. Meillä pätee se periaate, että kun asukkaat päättävät rakennusmateriaalin, he valitsevat puun.

– Meillä on noin puoli miljoonaa kesämökkiä ja vuosittain tehdään 7 000 lisää. Ne ovat noin 99 prosenttisesti puurakenteisia. Hirsirakentaminen on valta-asemassa. Vapaa-ajanrakentaminen on niin puulla kyllästetty kuin olla voi. Jos kakkosasuntojen rakentaminen lisääntyy, se lisää puun käyttöä Suomessa, päättelee Karjalainen.

Myös muiden pientalojen raaka-aine on valtaosin puu.

– Meidän pientaloistamme 85 prosenttia on puurunkoisia. Puujulkisivujen osuus on 67 prosenttia. Puurunkoisia ei aina välttämättä verhota puulla.

Suomessa on Kontion ja Honkarakenteen kaltaiset maailman isoimmat hirsitalorakentajat. Suomi kuuluu alan johtaviin maihin.

– Suomi on maailman suurimpia viejiä hirsitalopuolella. Hirsirakennuksia on viety Japaniin ja Keski-Eurooppaan. Suurin vientikohde oli Venäjä. Kauppapakotteiden takia Venäjän kauppa on tyrehtynyt, mutta Venäjä on edelleen potentiaalinen alue.

Haukkamäen koulu, Karkkila. KUVA KIMMO RÄISÄNEN / PUUINFO

ISOIN KASVUVARA KERROSTALOISSA

Suuren mittakaavan rakentamista Suomessa hallitsee betoni. Karjalaisen mukaan merkittävin puunkäytön laajenemisen osa-alue on puukerrostaloissa.

– Meillä kaikista noin kolmesta miljoonasta rekisteröidystä asunnosta 46 prosenttia on kerrostaloissa. Suomi on Espanjan jälkeen Länsi-Euroopan toiseksi kerrostalovaltaisin maa. Rakennuskanta uusiutuu noin prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2018 rakennettiin kerrostaloasuntoja 38 000 kappaletta ja asuntoja yhteensä 45 000 kappaletta.

Karjalaisen mielestä rakentamisen painopiste osoittaa, että puurakentajien kannattaa etsiä kasvua kerrostalomarkkinoilta. Tehtävä ei ole helppo.

– Se johtuu siitä, että Suomessa rakennusliikkeet ja rakennuttajat ovat viimeiset yli 60 vuotta rakentaneet kerrostalot betonista. Niillä on valmis, hyvin kilpailtu ja logistisesti selkeä toimintatapa. Kaikki työntekijät ja työpäälliköt osaavat sen. On valtava kynnys ottaa siihen rinnalle toinen rakentamistapa, jota he eivät tunne.

PUUKERROSTALOJEN MÄÄRÄ MONINKERTAISTUU

Puurakentamisen matkasaarnaajaksi Suomessa ja maailmalla itsensä määrittelevä Karjalainen oli keskeisessä roolissa, kun ensimmäinen yli kaksikerroksisen puukerrostalon rakentaminen alkoi Oulussa 24 vuotta sitten. Siitä lähtien hän on läheltä seurannut alan kehitystä, sen jokaista hanketta. Tammikuun 2020 lopussa Suomessa yli kaksikerroksisia asuinkerrostaloja oli pystyssä 87 kappaletta ja niissä 2 505 asuntoa.

Tulevaisuudessa niiden rakentamisvauhti Karjalaisen mukaan kiihtyy.

–Tuleva puukerrostalohankekanta on noin 11 000 asuntoa. Määrä on näin ollen nelinkertaistumassa lähimmän kymmenen vuoden aikana.

Puun ja betonin välillä on esiintynyt vastakkainasettelua. Sellaista ei hänen mielestään kannata ruokkia.

– Betonirakentamisella on lähes 99 prosentin markkinaosuus kerrostaloissa. Siihen määrään nähden puurakentaminen on vielä näpertelyä. Jos lasketaan mukaan kaksikerroksiset, niin puukerrostalojen markkinaosuus on kuusi prosenttia. Yli kaksikerroksissa se on alle prosentin.

Metsäntutkimuslaitos, Läyliäinen. KUVA JUSSI TIAINEN / PUUINFO

Puukerrostalojen rakentaminen lisääntyy Karjalaisen mukaan pikkuhiljaa.

– Rakennusala on vanhoillinen. Mielellään tehdään niin kuin ennenkin on tehty, ja muutokset tapahtuvat hitaasti.

Hän ennustaa puukerrostalojen markkinaosuuden kaksinkertaistuvan seuraavan vuosikymmenen aikana.

– Sen verran kohteita on tulossa, että veikkaan kymmenen vuoden päästä puukerrostalojen markkinaosuuden olevan kymmenen ja 15 prosentin välillä. Se tuplaantuu tästä päivästä.

JENKEISSÄ SE OSATAAN

Puurakentamiseen 35 eri maassa tutustunut Karjalainen on pannut merkille, että puukerrostalot ovat osassa maailmaa valtavirtaa. Yhdysvalloissa lähes 90 prosenttia kerrostaloista tehdään puusta.

– Siellä se osataan. Rankarunkorakentaminen on siellä ollut vallitseva tapa viimeiset 145 vuotta.

Yhdysvalloissa puukerrostalot ovat Karjalaisen mukaan noin 20 prosenttia betonitaloja edullisempia johtuen myös siitä, että siellä betonirakentaminen ei ole yhtä kehittynyttä kuin Suomessa.

Karjalaisen mukaan Suomessakin lähdettiin oletuksesta, että puusta tekeminen on edullista. Kun kokemattomina rakennettiin pilottikohteita, suunnittelu osoittautui työlääksi ja niistä tuli kalliimpia.

– Voi karkeasti sanoa, että kun hyvin suunnitellaan, puukerrostalo on betonitalon kanssa saman hintainen, ei valtavasti edullisempi.

Puurunko on Karjalaisen mukaan kalliimpi kuin betonirunko, mutta säästöä puurakentamiseen tuo sen nopeus. Kerrostalon teko puisista tehdaselementeistä suojan alla on betonirakentamista nopeampaa, kuivempaa ja hallitumpaa. Betonikerrostalotyömaa kestää keskimäärin 11–12 kuukautta. Puuta käyttäen päästään kuuteen kuukauteen ja jopa sen alle.

Joensuun Pihapetäjä. KUVA MIKKO AUERNIITTY / PUUINFO

ILMAPIIRI MUUTTUNUT MYÖNTEISEKSI

– Kun tyhjästä lähdettiin, oli paljon alas ampujia ja ennakkoasenteita. Tänä päivänä tämä on uskottava tapa rakentaa, luonnehtii Karjalainen 24 vuodessa ison mittakaavan puurakentamisessa tapahtunutta ajattelun muutosta.

Alussa suomalaiset hakivat oppia maailmalta. Tänään katsojavirtaa tulee Karjalaisen mukaan myös Suomeen päin.

– Ei meidän tarvitse globaalisti hävetä osaamistamme, mutta kohteita on vähän siihen nähden mitä voisi olla. Tekniset asiat meillä hallitaan, mutta osaamisen kärki on erittäin kapea.

Arkkitehtikunta on Karjaisen mukaan puurakentamisesta innostunutta, mutta rakennesuunnittelijoita on vähän. Se hidastaa kehitystä.

Karjalaisen mukaan Suomen kaupungit, kunnat ja poliittiset päättäjät rummuttavat kiitettävästi puun ympäristövaikutuksien puolesta.

– Ympäristö- ja sisäilma-asiat ja homekoulukeskustelu vaikuttavat. Massiivipuurakenteisten koulujen ja päiväkotien määrä kasvaa valtavasti. Niillä halutaan vastata terveelliseen sisäilmaan, hyvään ympäristöön ja hiilijalanjälkiasioihin.

ILMASTONMUUTOS VAUHDITTAA

Puukerrostalomarkkinoilla on Karjalaisen mukaan näkyvissä lupaavia merkkejä.

– Näyttää siltä, että suuretkin rakennusliikkeet YIT, Skanska ja NCC ovat innostuneet puurakentamisen alueista ja kohteista. Yhtenä suurena ajurina ovat ympäristöasiat.

Porvoon Laamannin polku. KUVA KIMMO RÄISÄNEN / PUUINFO

Puurakentaminen on suosittu puheenaihe Suomessa ja maailmalla.

– Jos seuraa politiikkoja ja ministereitä, he puhuvat, että suurin hyve on puurakentaminen. Maailmanlaajuinen trendi ympäristöystävälliseen rakentamiseen on nousussa. Se lisää puurakentamisen mahdollisuuksia. Mutta edelleen tarvitsemme lisää puumyönteisiä rakennusliikkeitä, rakennuttajia ja vaativien puurakenteiden osaavia suunnittelijoita.

LÄHIÖISSÄ SUURI MAHDOLLISUUS

Tulevaisuuden mahdollisuus puurakentajille löytyy Karjalaisen mukaan lähiöiden saneerauksesta.

– Sellaista on kerrostalojen energiakorjaus, lisäkerrosrakentaminen ja alueitten tiivistäminen lisäkerrosten avulla. Määräykset sallivat kerrostalojen katolle kaksi puista lisäkerrosta. Puu painaa vain viidesosan betonin painosta. Jos päätetään, että rakennetaan lisäkerroksia, puu on ylivoimaisesti paras ja kilpailukykyisin tekninen ratkaisu.

Lisäkerroksia on Karjalaisen mukaan rakennettu jonkin verran, mutta kiinnostus on vielä ollut vähäistä. Toinen mahdollisuus hänen mukaansa on se, että alun perin heikosti rakennuttuja alueita puretaan ja tilalle rakennetaan uutta.

– Meillä Suomessa on 1,4 miljoonaa kerrostaloasuntoa, ja niistä 600 000 on tehty 1960-, 70- ja 80-lukujen alkupuolella. Ne edustavat betonilähiökerrostaloja, jotka aikanaan suunniteltiin kestämään 40 vuotta. Meillä on valtavan suuri korjausrakentamisen velka.

Porvoon Rantavehnä. KUVA KIMMO RÄISÄNEN / PUUINFO

EI VARSINAISTA RAKETTITIEDETTÄ

Suomesta ei puukerrostaloja viedä maailmalle, mutta tuontia esiintyy meille päin.

– Virolaiset vievät Norjaan, ja ovat tulossa Suomen markkinoille. Samoin Suomeen on tullut Ruotsin suurin puukerrostalorakentaja.

Virolaisten tuloa selittää Karjalaisen mukaan maan halvat työvoimakustannukset, jotka tarjoavat kilpailuetua. Karjalaisen mielestä suomalaisten esteet menestyä kotimaan markkinoilla ovat lähinnä henkisiä.

– Meille on iskostunut, että puu on kilpailukykyinen ja luonteva rakennusmateriaali pienimittakaavaisissa rakennuksissa. Olen vitsaillut, että mihin yhtäkkiä katoaa kilpailukyky, kun rakennetaan kolmas tai neljäs kerros. Totta kai vaatimukset ovat haastavampia. Mutta ei se mitään rakettitiedettä ole, jos Amerikassa on puolitoista vuosisataa tehty puukerrostaloja.

Jotta puurakentaminen nousee varteen otettavaksi vaihtoehdoksi betonin rinnalla, Karjalaisen mukaan tarvitaan koko ajan uusia kohteita.

– On laskettu, että kun markkinaosuus on 10–15 prosenttia, niin rakentamisesta tulee markkinaehtoista. Paljon on puhetta, mutta kohteita toivoisi enemmän.

 

Kuhmolaiset edelläkävijöinä

Kuhmolainen vuonna 2014 perustettu Crosslam oli ensimmäinen yritys, joka ryhtyi Suomessa valmistamaan CLT-levyä.

”Puurakentamisen ketjusta on kasvanut kuhmolaisten merkittävin teollinen työllistäjä”, kertoo Crosslamin pääluottamusmies Vikke Kilponen. Hän on työskennellyt Crosslamilla sen perustamisesta lähtien. KUVA MISKA PUUMALA

CLT-levystä tehdään elementtejä puukerrostaloihin ja pientaloihin. Aikaisemmin CLT- levyt tuotiin Suomeen Keski-Euroopasta.

Yritys on kasvanut maltillista kahden–kolmen työntekijän vuosivauhtia, ja tällä hetkellä tekijöitä on 16. CLT-levyn kasvavasta kysynnästä kertoo se, että Suomeen on kuhmolaisten jälkiä seuraten syntynyt kolme CLT-tehdasta.

”Meidän alallamme näyttäisi noususuhdanne jopa voimistustuvan”, sanoo Elementti Sammon pääluottamusmies Markku Aittokoski. Hänen takanaan olevat elementit menevät Espoon Tuuliniityn puukerrostalotyömaalle. KUVA MISKA PUUMALA

Crosslam toimittaa levyjä viereiselle työpaikalle Elementti Sammolle, joka tekee niistä kerrostaloelementtejä. Sieltä ne kuljetetaan pystytettäviksi rakennustyömaille eri puolille Suomea. Elementtitehtaan riveissä on jo 70 työntekijää.

Kuhmo on esimerkki kunnasta, jossa koko puurakentamisen ketju näyttäytyy pienoiskoossa. Paikalliset metsäkoneenkuljettajat keräävät puun Kainuun metsistä Kuhmon sahalle, josta jatkojalostajat saavat raaka-ainetta tuotantoonsa. Puun jalostamisidea on synnyttänyt 8 000 asukkaan Kuhmoon myös hirsitalo- ja ikkunatuotantoa sekä höyläämötoimintaa.

Jäykkä, kestävä ja kevyt CLT-levy mahdollistaa kerrostalorakentamisen. CLT on massiivipuulevy, joka valmistetaan liimaamalla ristiin 3, 5 tai 7 puulevykerrosta. Levy pitää mittansa, joten sitä voidaan käyttää pysty- ja vaakarunkorakenteissa. KUVA MISKA PUUMALA

 

Laeista vauhtia puurakentamiselle

”Jos me jätämme käyttämättä puurakentamisen mahdollisuuden, täytyy sanoa, että emme näe metsää puilta.”

JYRKI ALAPARTANEN
Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja

Puurakentamisen lisääminen on tärkeää ilmaston vuoksi, mutta myös siksi, että Suomi elää metsästä, pohtii Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja Jyrki Alapartanen.

Alapartasen mukaan ilmaston, kansantalouden ja työllisyyden näkökulmasta on tärkeää, että puurakentaminen lisääntyy. Yksi keino sen vauhdittamiseksi on lainsäädäntö.

– Se pitäisi kohdentaa rakennuslakiin ja kaavoituslainsäädäntöön, joka on kuntien kaavoitusten pohjana. Yhtä tärkeää on se, että saadaan EU-lainsäädäntöä ilmastosyistä kehittymään puurakentamista suosivaksi.

Puurakentamista tukeva lainsäädäntö voisi tuoda uusia yrittäjiä muun muassa puukerrostalorakentamiseen, jossa vielä on heistä puutetta.

– Ilman pakottavaa lainsäädäntöä kaikki riippuu siitä, kuinka moni nykymääräyksillä ja yhteiskunnan nykyohjauksella uskoo siihen, että puukerrostalojen osuus tulee kehittymään niin hyvään suuntaan, että tähän markkinaan kannattaa tarttua.

Puurakentamisen edistämiseksi valtio isona omistajana voisi Alapartasen mielestä käyttää vaikutusvaltaansa.

Palkittu Kuhmon Tuupalan koulukeskus on Suomen ensimmäinen massiivipuisista CLT-elementeistä koottu ja sääsuojassa rakennettu oppilaitos. Kantavat elementit toimitti paikallinen Crosslam Oy. KUVA MISKA PUUMALA

– Jos valtio näkee, että puurakentamisessa ilmastosyistä ja metsien käytön vuoksi on viisautta, niin miksi ei suomalainen yhteiskunta voisi olla vielä nykyistä aloitteellisempi. Meillä on valtionyhtiöitä, jotka ovat metsäsektoriin keskittyneitä. Valtiolla on alalla isoja omistuksia. Se voi halutessaan yhtenä omistajana pyrkiä ohjaamaan asioita.

Kasvava puukerrostalojen rakentaminen on Alapartasen mukaan vielä pientä sen takia, että alalla on vasta vähän yritystoimintaa.

– Ne, joilla olisi varaa ja mahdollisuus nähdä puukerrostalorakentaminen yhtenä isona uutena jalostusasteena, ovat meidän isot konsernimme Stora Enso, Metsä Group ja UPM. Niissä on pientä liikettä, mutta se on hidasta, koska miljardit tulevat niin helposti sellunkeitolla.

– Mutta näihinkin yhtiöihin vaikuttavat ilmastokysymykset, jos ne niiden arvoissa ovat todellisia.

– Työllisyyden kautta puurakentamisen lisääntyminen vaikuttaisi myönteisesti kansantalouteen, koska puutuoteteollisuus on työvoimavaltaista moneen muuhun teollisuuteen verrattuna.

– Mahdollisuuksia on paljon, mutta pitää saada aikaan laaja vaikuttamisverkosto, että nämä asiat lähtevät liikkeelle.

– Tiedämme, että kunnissa betoniteollisuudella oan paljon vaikutusvaltaa. Sen lobbaus on niin suurta, että jos kunta ei innovatiivisesti näe puurakentamisessa mahdollisuuksia, niin betoniteollisuuden lobbaus vie pienetkin kehittymisen mahdollisuudet.

– Sen takia tarvittaisiin lainsäädäntöä, joka pakottavasti ohjaa puurakentamisen lisäämistä ilmastosyistä.

Sami Kilponen valmistaa CLT-levyjä Crosslamin tehtaalla Kuhmossa. KUVA MISKA PUUMALA

 

Tutkimus ja koulutus kunniaan

”Jos puukerrostalorakentamista halutaan Suomessa lisätä, alan tutkimus ja koulutus pitää nostaa nousuun.”

MIKA KÄRKKÄINEN
Teollisuusliiton erikoistutkija

Tuoreehkon esimerkin mukaan puukerrostaloa kokeiltiin rakentaa ilman huppua. Seurasi korjausta vaativa homeongelma. Se kertoo siitä, miten herkkää puurakentaminen on.

– Hupun alla rakentaminen pikkuhiljaa yleistyy Suomessa. On tärkeää, että huonoa säätä ei päästetä pilaamaan hyvää rakentamista, Mika Kärkkäinen pohtii.

Kun halutaan nostaa puukerrostalorakentamisesta tulevaisuuden ala, sille tarvitaan sekä tutkimus- että koulutusjärjestelmät.

– Siihen pitäisi saada mukaan VTT, jokin tekninen yliopisto ja monipuolisesti alaan linkittyviä yhtiöitä. Ilman tutkimusjärjestelmää ei päästä kunnolliseen puukerrostalorakentamiseen, eikä saada kehitettyä puurakentamisen osaamista.

Oleellista on, että tutkimuksesta saatu oppi menee jakoon kaikille koulutustasoille, ja rakennusmääräysten avulla kunnollinen rakentaminen toteutuu käytännössä.

HISTORIAN VIRHEISTÄ VOI OPPIA

Puukerrostalojen rakentamisessa ei Kärkkäisen mielestä pidä liikaa kiirehtiä ilman riittävää tietämystä ja osaamista.

– Kannattaa lähteä nousujohtoisesti liikkeelle niin, että tekninen osaaminen materiaaleihin ja tekemiseen ehtii syntyä. Riittävän kokemuksen karttumiseen menee aikansa.

Rakentaminen on Suomessa ala, jossa riittävän tutkimustiedon puuttuessa on tehty virheitä jopa niitä toistaen. Asioita on monesti opittu kantapään kautta.

– Esimerkiksi 1970-luvulla tehtiin tasakattoisia pientaloja. Niitä korjattiin harjakattoisiksi, kun huomattiin, että tasakatot vuotavat ja tulee homevaurioita. Sitten 1980-luvulla opittiin tekemään harjakattoisia. Mutta nyt tehdään taas tasakattoisia.

– 1980-luvulla pistettiin pientaloihin höyrysulut ja puoli metriä karhuntaljaa ullakolle ja 30 senttiä seiniin, niin saatiin lämmityskustannukset alas. Samalla saatiin homevaurioita, koska puurakenteet vaativat tuulettumista.

Tarja Immonen hioo valmista seinäelementtiä Crosslamin tehtaalla Kuhmossa. KUVA MISKA PUUMALA

KAIVATAAN JÄRJEN VALOA

Puukerrostalorakentamiselle on Kärkkäisen mielestä ilmaantunut paitsi mahdollisuudeksi myös uhkaksi Suomen epärealistisen tiukat ilmastotavoitteet.

– Rakentaminen on LULUCF-päästövähennystavoitteissa mukana. Puukerrostalorakentamista on esitetty lisättäväksi, koska puurakenne on hiilivarasto.

– Rajut päästövähennystavoitteet ovat toisaalta uhka kestävälle rakentamiselle. Suomessa rakennukset ovat jo ennestään energiatehokkaita, koska ne on rakennettu soveltumaan kylmään ilmanalaan. Nyt rakennusten energiatehokkuutta pitäisi nostaa entisestään. Ei tarvitse olla kovin hääppöinen profeetta nähdäkseen homeongelmia tulevaisuudessa.

– Jos Suomen itselleen asettamia maailman ankarimpia ilmastotavoitteita aiotaan saavuttaa, se tarkoittaa käytännössä, että metsien hakkuita joudutaan vähentämään ja niitä tarkastellaan lähinnä hiilinielujen kautta. Jos metsien hakkuut vähenevät, on arvoitus, kuinka paljon sieltä ohjautuu puuta sahoille ja puurakentamiseen.

– Tarvitaan järjen valoa, että tällaisia asioita pystytään ymmärtämään, ja epäsuotuisia kehityspolkuja kääntämään.

Historia Kärkkäisen mukaan osoittaa, että puu on oikein käytettynä kestävä rakennusmateriaali.

– Kaupungeissa ja maaseudullakin on sellaisia satavuotiaita puurakennuksia, jotka on aikoinaan rakennettu kunnollisesti, ja jotka ovat edelleen hyvässä kunnossa.

TARVITAAN MONITASOISIA PONNISTELUJA

Kärkkäisen näkemyksen mukaan on myös hyvä muistaa, että puukerrostalorakentamisesta toivottuja hyötyjä, kuten työpaikkoja ja vientiä, syntyy vain, jos täällä on riittävästi merkittäviä alan toimijoita.

– Merkittäviä vientiäkin harjoittavia puukerrostalorakentajia ei Suomeen itsestään synny, vaan jonkun on ne perustettava. Valtio ja kunnat ovat merkittäviä rakennuttajia suoraan sekä välillisesti kiinteistöyhtiöidensä kautta.

Valtion ja kuntien mahdollisuuksia puukerrostalojen rakentamisen edistämiseen kannattaa Kärkkäisen mielestä pohtia.

– Puukerrostalorakentaminen voi tarjota merkittäviä kasvumahdollisuuksia suomalaisille yhtiöille, mutta siihen vaaditaan ponnisteluja.

Kärkkäisen mukaan valtiovallan politiikkatoimien tavoitteena voisi myös olla puukerrostalorakentamisen ympärille muotoutuva klusteri, joka käsittää sahat, levytehtaat, rakennusliikkeet, ikkuna- ja ovivalmistajat, LVIS-yhtiöt ja monenlaiset muut alaan linkittyvät toimijat sekä teolliset integraatit.

– Puukerrostalorakentamisen yleistyminen voi tuoda tuottavuuden kasvua rakentamiseen.

Espooseen rakentuvan puukerrostalon valmiita kerrosmoduleita eli huoneistoja Elementti Sampon tehtaalla Kuhmossa. KUVA MISKA PUUMALA

 

Tavoitteeseen yhteistyöllä

Suomen hallitus tavoittelee rakentamisessa puunkäytön kaksinkertaistamista. Puu- ja metsäalan toimijoiden yhteisyritys Puuinfo on laskenut, mitä se vaatii.

Puuinfon toimitusjohtajan Mikko Viljakaisen mukaan hallituksen ilmoitus valtion tukemien puisten ARA-asuntojen käynnistämisavustuksen korottaminen 20 prosentilla on alalle iloinen uutinen.

Toimenpiteenä se ei puunkäytön kaksinkertaistamiseen riitä. Koko ARA-tuotannon toteuttamiseen puurakenteisena tarvitaan puuta nykytekniikalla noin 80 000 kuutiometriä, ja reilu 200 000 kuutiometriä, jos talot tehdään massiivipuusta. Puunkäytön tuplaamiseen rakentamisessa tarvitaan Puuinfon laskujen mukaan 2,6 miljoonan puukuution lisäys.

Tavoitteen saavuttamiseksi Viljakainen ehdottaa valtiovallan, teollisuuden ja eri sidosryhmien yhteistä strategiaa, jonka pohjalta ympäristöministeriön puurakentamisen toimenpideohjelma olisi mahdollista toteuttaa.

Puuinfon selvityksen mukaan kotimaan rakentamisesta löytyy puun käyttöön 8,6 miljoonan kuution lisämahdollisuus. Niin suuren määrän toteutumista Viljakainen ei pidä todennäköisenä, mutta reilu viidennes siitä voisi hänen mielestään olla hyvinkin mahdollinen.

Esimerkiksi puuta vähemmin käyttävillä rakentamisen osa-alueilla (kuten kerrostaloissa, julkisessa ja teollisuusrakentamisessa) puunkäyttö voisi kasvaa jopa 2,7 miljoonaa kuutiometriä, jos kaikki nykymääräyksin mahdolliset rakennusosat tehdään puusta.

Puuta viedään Suomesta runsaasti sahatavarana, jopa enemmän kuin Virosta, jossa jatkojalostuksen ansiosta puusta saatu kuutiohinta on korkeampi kuin Suomessa. Viljakainen uskoo, että puun jatkojalostus voisi nostaa merkittävästi Suomen vientituloja. Se ei olisi ristiriidassa sahateollisuuden intressien kanssa, koska jatkojalostajat toimivat asiakkaina sahateollisuudelle.

Perustuu Puuinfon tiedotteeseen 22.1.2020

Espooseen rakentuvan puukerrostalon valmiita kerrosmoduleita eli huoneistoja pakattuina lähtövalmiiksi Elementti Sampon tehtaalla Kuhmossa.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVAT KITI HAILA, MISKA PUUMALA JA PUUINFON KUVA-ARKISTO

LUE MYÖS:

PÄÄKIRJOITUS: Puurakentamisen odotettu nousu (12.2.2020)

Pirjo Rosqvist: Suomalaisia teollisuustuotteita pukinkonttiin

Joululahjoja miettiessä on hyvä muistaa kotimaisuus ja työllistävyys. Kotimaisen tehdasteollisuuden työllisten määrä on 342 100. Heistä 324 800 on työntekijöitä, joista suuri osa on järjestäytynyt Teollisuusliittoon.

Suomessa valmistettavien tuotteiden kirjo on laaja. Meillä suunnitellaan ja valmistetaan vaatteita pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, joilla on monesti myös verkkokaupat. Yritykset satsaavat laatuun ja uniikkituotteisiin kuten tekstiileihin pellavaisista pöytäliinoista kylpypyyhkeisiin ja kudottuihin mattoihin. Mummon villasukat ovat suomalainen perinnelahja. Niitä saa edelleen mummojen neulomana, mutta myös tehdasvalmisteisena. Muitakin kotimaisia sukkia on saatavilla.

Kenkä- ja nahkateollisuuden sopimusasianatuntijana tiedän, että Teollisuusliiton jäsenet tekevät laadukkaita ja kestäviä jalkineita vaihteleviin ja vaativiin sääolosuhteisiimme. Erityisesti lasten talvijalkineiden osto tukee suomalaista kenkäteollisuutta. Teollisuudessa työtä tekevät puolestaan tuntevat kotimaassa valmistetut työjalkineet. Kotimaisten jalkineiden valitseminen on helposti perusteltavissa. Kun ostat laadukkaita ja kestäviä jalkineita, on niille pitkäksi aikaa käyttöä ja niitä voi vielä suutari tarvittaessa paikata. Myös erilaiset nahkatuotteet lompakoista laukkuihin täyttävät vielä joillakin valmistajilla kotimaisuuskriteerit.

”Tärkeä viesti jouluksi on kohtuullisuus. Hanki vain niitä tavaroita, ruokaa ja palveluita, jotka käytät, tai joille tiedät lahjan saavalla olevan käyttöä.”

Muita lahjaksi sopivia käyttöesineitä ovat esimerkiksi erilaiset työvälineet kuten kirves, joka on oiva lahja vaikkapa perinteisestä puulämmitteisestä saunasta nauttiville. Kotitalous- ja puutarhaihmisille kotimaiset sakset, työkalut ja ämpärit ovat hyödyllisiä. Teollisuusliiton heijastimet, joita olemme monissa tilaisuuksissa osallistujille jakaneet, on valmistettu Suomessa.

Lasiteollisuudessa valmistettavat tuotteet ja varsinkin lahjatuotteet työllistävät jäseniämme. Upeat lasi- ja keramiikkatavarat ovat erittäin korkealaatuisia ja kauniita unohtamatta joulun tunnelmaa ja valaistusta antavia kynttilöitä. Myös erilaiset painotuotteet, kuten kirjat, lehdet ja kortit, työllistävät suomalaista teollisuusväkeä.

Valtaosa joulukuusista tuodaan Suomeen Tanskasta, mutta kuluttajalla on tässäkin suhteessa valinnan mahdollisuus. Metsissämme kasvatetaan edelleen kotimaisia joulukuusia, jotka tuovat joulun tuoksun. Sama pätee joulukukkiin, joista moni amarylliksestä joulutähteen on kotimaisilla puutarhoilla kasvatettu. Samoin monet perinteiset suomalaiset jouluruuat ovat varsin usein kotimaista tuotantoa. Niistä löytyy jotakin sopivaa monenlaisiin ruokavalioihin.

Teollisuuden rinnalla on hyvä muistaa, että yksityiset palvelut työllistävät 1 142 800 palkansaajaa. Kotimaisten palvelujen käyttämisellä on merkittävä työllistävä vaikutus. Kauppojen lahjakorteilla voi valita mieluisan kotimaisen lahjan. Hyvänä lahjana pidän myös esimerkiksi lahjakorttia museoihin, kulttuuri- tai urheilutilaisuuksiin.

Edellä kuvatun paljouden päätteeksi tärkeä viesti jouluksi on kohtuullisuus. Hanki vain niitä tavaroita, ruokaa ja palveluita, jotka käytät, tai joille tiedät lahjan saavalla olevan käyttöä. Lahjan saajaa voi arvostaa valitsemalla tuotteita, joilla on työllistävä vaikutus kotimaassamme. Myös järjestöt, instituutiot ja työnantajat voisivat paremmin miettiä hankinnoissaan, miten ne edistävät kotimaista teollisuutta ja palveluita.

Rauhallista ja perinteistä kotimaista joulua!

PIRJO ROSQVIST
Teollisuusliiton sopimusasiantuntija

Juha Sutinen: Pipo päähän pakkasella

Vuodenajat tuovat kaivattua vaihtelua arkeen. Samalla ne asettavat haasteita työnteolle erilaisilla työpaikoilla eri puolilla Suomea. Näin joulua odotellessa ulkolämpötila vaihtelee pohjoisen yli 20 asteen pakkasista ja etelän plussakeleihin.

Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on selvitettävä ja arvioitava työpaikan lämpöolosuhteiden terveysriskit. Arvioinnissa esiin tulleet kylmyyden tai vetoisuuden aiheuttamat haittatekijät pitää poistaa, mikäli mahdollista. Jos niiden poistaminen ei jostain syystä onnistu, on työnantajan arvioitava haitan merkitys työntekijän terveydelle. Arvioinnissa voidaan käyttää apuna työterveyshuoltoa. Tämän jälkeen työntekijät pitää suojata henkilökohtaisilla suojaimilla.

KOSKA ALTISTUTAAN KYLMÄLLE?

Kylmyys ja pakkasen purevuutta lisäävä viima kiusaavat monia työntekijöitä talvikaudella. Kylmälle altistumiseksi lasketaan työskentely alle 10 celsiusasteen lämpötilassa.

Elohopean painuminen alle 10 asteen ei kuitenkaan ole ainoa kriteeri. Viima, sade ja ilman kosteus vaikuttavat merkittävästi altistumiseen. Pakkanen ei tyynellä kelillä välttämättä tunnu iholla epämiellyttävältä, mutta pienikin pakkanen yhdistettynä kovaan viimaan voi altistaa paleltumille.

KUORMITUS KYLMÄSSÄ

Fyysisessä kuormituksessa tapahtuva voimakas kylmäaltistus aiheuttaa yleisesti hengitystieoireita. Kylmyys voi aiheuttaa paleltumia sekä kuormittaa sydän- ja verenkiertoelimistöä kohtalokkaasti. Esimerkiksi raskailla lumitöillä, kuten lumen kolaamisella, on todettu yhteys lisääntyneisiin sydänkohtauksiin- ja niistä aiheutuviin kuolemiin. Vuosia jatkuneessa kylmäaltistuksessa näyttää erityisesti nivel- ja lihasvaivoja kehittyvän enemmän kuin vastaavassa työssä lämpimässä tehtynä. Kylmän haitat korostuvat raskaissa töissä. Voimakas kylmäaltistus heikentää lihasten toimintakykyä.

Työn suunnittelu korostuu kylmässä työskentelyssä. Työ kannattaa pilkkoa mahdollisimman lyhyisiin jaksoihin, jolloin altistusajat jäävät kohtuullisiksi. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että tauon ajaksi on mahdollista siirtyä lämpimään tilaan. Työntekijän kannalta tärkein kylmältä suojautumisen keino on riittävä ja asianmukainen vaatetus kerrospukeutumisen periaatteiden mukaan. Lain mukaan työnantajan on kustannuksellaan hankittava tarvittavat suojavälineet. Kylmässä työskentelevälle on syytä kustantaa myös kunnolliset alusasut.

MITEN KYLMÄLTÄ SUOJAUDUTAAN?

Ihoa vasten puetaan lämmin hikeä läpäisevä kerros. Materiaaleista villa on todettu hyväksi samoin kuin niin sanotut liikuntaan tarkoitetut tekniset alusasut. Puuvillaista alusvaatetusta ei kannata käyttää, sillä se on kastuessaan kylmä ja epämiellyttävän tuntuinen. Päällimmäisenä käytetään tuulen- ja vedenpitävää vaatetusta. Näiden väliin puetaan välikerroksia tarpeen mukaan.

Pään suojaaminen on erittäin tärkeää, sillä sen kautta voi haihtua kovassa pakkasessa jopa 80 prosenttia kehon tuottamasta lämmöstä. Myös kehon ääreisosien, kuten sormien ja varpaiden, suojaamiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

JUHA SUTINEN
Teollisuusliiton työympäristöasiantuntija

LAKKO 9.–11.12.: Jyväskylän Maintpartnerin pääluottamusmies Kimmo Sandelin: ”Olemme tarpeeksi tehneet ilmaista työtä”

”Meillä on porukka lakon suhteen yksituumainen. Kikyä ei enää haluta tehdä. Ilmaisen työn tekeminen riittää”, sanoo Maintpartner Oy:n Jyväskylän toimipisteen pääluottamusmies Kimmo Sandelin.


Teollisuusliitto järjestää työehtosopimusneuvotteluiden vauhdittamiseksi laajat työnseisaukset 9.–11.12. Lakkoon menee noin 35 000 työntekijöitä yhteensä kymmeneltä Teollisuusliiton sopimusalalta. (Lue lisää tästä) 

TEKNINEN HUOLTO JA KUNNOSSAPITO
KIMMO SANDELIN
Pääluottamusmies
Maintpartner Oy, Jyväskylä
Teollisuusliiton valtuuston jäsen

Maintpartnerilla noudatetaan osaan henkilöstöä Teollisuusliiton neuvottelemaa teknisen huollon ja kunnossapidon sopimusta, jonka voimassaolo päättyi lokakuun lopussa. Jos lakko alkaa 9. joulukuuta, kuuluvat toimipisteen hieman alle 30 työntekijää sen piiriin.

– Meillä on valmius lakkoon. Väki tuumii, että työpaikoilla on kikyilty ja tehty ilmaisia töitä tarpeeksi. Kolme vuotta piisaa, tes-neuvotteluissa mukana oleva pääluottamusmies Kimmo Sandelin kertoo.

Hänen mukaansa mahdollisella lakolla halutaan estää työajan palkaton pidennys ja työntekijän aseman heikentäminen, jota koko ajan yritetään.

– Lakolla tavoitellaan sitä, että asioista neuvotellaan sopimusteitse. Tuntuu siltä, että tänä päivänä neuvottelutahto on hakusessa. Molemmilla osapuolilla ei sitä välttämättä ole.

PALKALLA TULTAVA TOIMEEN

Sandelinin mukaan työntekijät haluavat myös saavuttaa parannusta siihen, että palkalla ja yhdellä työllä tulee toimeen ja palkansaaja pystyy maksamaan laskut elääkseen.

– Hinnat nousevat koko ajan. Siinä suhteessa on jääty jälkeen. Vaikka puhutaan, että työn verotusta kevennetään, niin haittaveroina tulee kaikkialle lisää maksuja. Polttoaineita kuluu, kun on pakko käyttää omaa autoa, koska asumme kehäkolmosen ulkopuolella. Ei täällä ole julkista liikennettä. Ihmisten on kuljettava ja asuttava.

– Kiinteistöveroihin ja sähkölaskuihin tulee korotuksia koko ajan. Reaalinen tulotaso heikkenee, koska veromuotoja ja -korotuksia niihin tulee lisää. Kokonaisverot kaikkiaan vaan kasvavat koko ajan. Pienituloisiin nämä korotukset iskevät eniten.

TYÖNANTAJAT JUMITTUNEET HEIKENNYKSIIN

Neuvottelupöydässä työnantajapuoli on lukkiutunut Sandelinin mukaan ylisuuriin työehtojen heikennysesityksiin.

– Kaikki tuijottavat tällä hetkellä Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden väliseen neuvottelupöytään. Ei muualla olla valmiita asioista keskustelemaan, vaan halutaan odottaa, mitä Teknologiateollisuuden kanssa käytävissä neuvotteluissa tapahtuu. Kukaan ei halua lähteä päänavaajaksi.

– Kun teknologiassa saavutetaan tulos, niin muuallakin neuvottelupöydissä ehkä pääsemme keskustelemaan asioista. Teknologian pöydässä tehdään päätöksiä kikyistä ja vastaavista, Sandelin arvioi.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN

Irene Niskanen: Hallituksen talousarvion anti työtä hakevalle

Työllisyysasteen nosto on kansantalouden keskiössä, mutta yksittäiselle työnhakijalle tärkeintä on päästä työuran alussa tai työsuhteiden välissä nopeasti yksilölliseen ja työuran kannalta tarpeelliseen palveluun. Tärkeää on myös päästä riittävän taloudellisen tuen piiriin.

Työllistymiseen tähtäävään toimintaan hakemisen ja pääsyn on oltava nopeaa ja nykyistä yksilöllisempää. Palveluilta edellytetään lisäksi sujuvuutta, helppoutta ja kannustavuutta. Tällä hetkellä ei ole riittävästi resursseja ja keinoja järjestää kaikille yksilöllisen tarpeen mukaista koulutusta, palvelua tai neuvontaa.

Tämä on nyt muuttumassa. Hallitus lupaa uudistaa työllisyyspaketillaan ja muilla esityksillään työttömien palveluja, työnhakuvelvoitetta ja työttömyysturvaa tulevien vuosien aikana niin, että työttömyysjaksot jäävät mahdollisimman lyhyiksi. Toimien tavoitteena on kannustaa työnhakuun ja lyhytaikaisenkin työn vastaanottamiseen.

Resurssien lisäämisellä useisiin erilaisiin koulutusmahdollisuuksiin tulee olemaan merkittävä vaikutus. Koulutussuunnittelussa on yksilötasolla tärkeää huomioida tavoitteet työllisyyden, osaamistason ja jatkuvan oppimisen näkökulmasta. Koulutusmahdollisuuksia parantamalla nostetaan valmiuksia siirtyä helpommin ja nopeammin työstä toiseen. Lisäksi jatkuva työuran aikainen oppiminen ylläpitää hyviä työelämätaitoja.

Osatyökykyisten pääsyä ja paluuta työelämään luvataan helpottaa luomalla yksilölliset tarpeet huomioon ottava työkykyohjelma. Nykyiseen palkkatukijärjestelmään on luvattu uudistus ja merkittävä lisäys tuen käyttömääriin.

”On mahdollista luoda järjestelmiä, joiden avulla etuuden hakijaa voidaan paremmin ohjata yksilöllisesti niiden etuuksien piiriin, joihin juuri hän on kullakin hetkellä oikeutettu.”

Edellä mainittujen koulutukseen, jatkuvaan oppimiseen, työttömyysturvaan ja työnhakupalveluihin tehtävien satsausten lisäksi hallitus on suunnitellut ottavansa mallia Tampereella vuosina 2017 – 2018 käytössä olleesta työllisyyskokeilusta. Kokeilussa kaupunki hoiti yhdessä TE-toimiston kanssa työnvälitystä. Kokeilu oli onnistunut ja kiitelty. Sillä saatiin aikaan hyviä yksilöllisiä tuloksia. Samantapaisia kokeiluja ollaan nyt järjestämässä laajemmin.

Hyvät palvelut eivät kuitenkaan yksin riitä. Niiden lisäksi työttömyysjaksojen taloudellinen turva on järjestettävä niin, että se on riittävä, kannustava ja osallistava. Hallitus onkin luvannut poistaa aktiivimallin leikkurin ja kohtuullistaa seuraamus- eli karenssijärjestelmää. Jo näillä toimilla on työnhakijoille paitsi taloudellinen merkitys myös tärkeä kannustava ja arvostavakin vaikutus.

Työnhaun aikaisten etuuksien hakeminen olisi tehtävä helpoksi ja etuuksien maksatus ajantasaiseksi. Tätä voidaan edistää meneillään olevilla digitalisaatio-hankkeilla. On mahdollista luoda järjestelmiä, joiden avulla etuuden hakijaa voidaan paremmin ohjata yksilöllisesti niiden etuuksien piiriin, joihin juuri hän on kullakin hetkellä oikeutettu.

Jos hallituksen kaavailemat uudistukset toteutuvat, on työttömäksi jääneellä nykyistä paremmat mahdollisuudet päästä nopeastikin yksilöllisempien ja tehokkaampien työllistymistä tukevien toimien piiriin. Myös työttömyysaikaisten etuuksien hakua on mahdollisuus joustavoittaa. Samalla maan työllisyysastekin paranee, kun jokaisen työikäisen työuran aikainen kehittyminen on turvattu ja henkilökohtainen työllisyysaste on mahdollisimman korkea.

IRENE NISKANEN
Teollisuuden työttömyyskassan johtaja

Kun työ ei kukista köyhyyttä – palkka ei aina riitä elämiseen

Palkalla pitäisi tulla toimeen, mutta yhä useampi eurooppalainen joutuu toteamaan, ettei näin ole. Suomessakin on arviolta 60 000 työssäkäyvää köyhää. Monen palkka ei riitä edes minimielinkustannuksiin.

Välttämättömiin menoihin tarvitaan rahaa eri tavalla perhetilanteiden ja asuinpaikan mukaan, tutkimuskoordinaattori Merja Kauhanen Palkansaajien tutkimuslaitokselta muistuttaa.

Alle 45-vuotiaan yhden hengen taloudessa tarvitaan välttämättömiin menoihin 1 380 euroa pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa 1 131 euroa kuukaudessa, käy ilmi Kuluttajatutkimuskeskuksen laskemista kohtuullisen minimin viitebudjeteista. Vastaavasti kahden aikuisen ja kolmen teini-ikäisen perheen välttämättömät menot ovat pääkaupunkisedulla 4 250 euroa ja muualla 3 770 euroa kuukaudessa.

– Isoimmat menoerät ovat asuminen ja ruoka. Mukana ovat kulkeminen, terveys ja muut tarpeelliset menot.

TUET PAIKKAAVAT PALKKAA

Kauhanen muistuttaa, että palkan riittäminen ei ole yksiselitteinen asia. Esimerkiksi 1 300 euron saaminen puhtaana käteen vaatii paljon työpätkiä palvelualoilla.

– Osa-aikaisen yleinen ansio oli toissa vuonna 1 380 euroa kuukaudessa ennen veroja ja muita lakisääteisiä maksuja. Moni tekee työtä nollatuntisopimuksilla, jolloin työtuntien määrä voi jäädä hyvin alhaiseksi. Noihin ansioihin pääseminen ei ole kaikille itsestäänselvyys.

Yksityisillä palvelualoilla epäsäännöllisiä ansioita tai pieniä työtuntimääriä paikataan yleensä sovitellulla päivärahalla.

– Päälle tulevat asumistuet, mutta silti ihminen voi joutua turvautumaan toimeentulotukeenkin.

TALOUS KEIKAHTAA HELPOSTI

Teollisuudenkin palkansaajaperhe joutuu venyttämään senttejään, jotta Kuluttajatutkimuskeskuksen kohtuullisen minimin kulutustason takaava budjetti saadaan kasaan.

– Jos perheessä on kolme kasvavaa teiniä, ruokamenotkin voivat kasvaa melkoisiksi, Kauhanen toteaa.

Perhe näyttäisi selviävän muualla Suomessa pienemmillä kuluilla, mutta perheen pitää varautua yllättäviin menoeriin. Kauhanen muistuttaa, että monella paikkakunnalla ei ole toimivaa joukkoliikennettä, vaan perheellä pitää olla oma auto. Jos se menee rikki, korjaamiseen on löydyttävä rahaa.

Myös yllättävät sairausmenot voivat sekoittaa perheen talouden.

– Toinen yllättävä tilanne voi olla työttömyys. Jos vielä ansiosidonnaiselta putoaa työmarkkinatuelle, moni joutuu hakemaan lisäksi toimeentulotukea, Kauhanen sanoo.

– Perusturvan taso on niin alhainen, ettei se riitä kohtuullisen minimin toimeentuloon. Suomessa perustuslain mukaan kuuluu riittävä toimeentulo kaikille. Kuitenkin Suomi on saanut huomautuksia, ettei perusturva ole riittävällä tasolla.

Perusturva on kehittynyt hitaammin kuin yleinen ansiotaso.

MIHIN RAHA RIITTÄÄ

Yksi tapa mitata palkan riittävyyttä on arvioida sen ostovoimaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Teknologiateollisuus ry vetoavat usein siihen, että Suomessa palkkataso on selvästi kilpailijamaita, lähinnä Saksaa ja Ruotsia, kovempi.

Kauhasen tekemistä palkkavertailuista käy ilmi, että Saksassa palkka riittää paremmin elinkustannuksiin kuin Suomessa.

– Vaikka Saksa on palkoissa Suomea jäljessä, siellä palkalla saa enemmän kuin meillä. Ostovoimakorjatussa vertailussa Ruotsi jää hieman jälkeemme, vaikka muuten palkat ovat samaa tasoa.

Työssäkäyvien köyhien osuus kasvaa

Työssäkäyvien köyhien määrä on lisääntynyt vauhdilla koko Euroopassa 2000-luvulla. Yksin Saksassa heidän osuutensa palkansaajista kasvoi noin kuudesta prosentista liki kymmeneen vuosina 2006–2016. Tutkijoiden mukaan uudet työpaikat näyttävät syntyvän aloille, joilla ei ole tarjota riittävästi työtunteja tai muutoin riittävää toimeentuloa.

Suomessa työssäkäyvien köyhien määräksi arvioidaan 60 000 ihmistä. Heistä palkansaajia on 26 000. Loput ovat itsensätyöllistäjiä ja muita yrittäjiä.

VÄHÄLLÄ TULTAVA TOIMEEN

Työ on parasta sosiaaliturvaa, sanotaan usein. Työssäkäyvästä köyhästä lause tuntuu pahalta tai ainakin oudolta, sillä usein palkan lisäksi toimeentuloa on haettava Kelasta. Tavallisimmin pieniä tuloja paikataan asumistuella, ja joskus myös toimeentulotuella.

Kelan tilastojen mukaan vuokra-asumista tuettiin toissa vuonna keskimäärin 326 eurolla kuukaudessa ja saajien keskimääräinen kuukausiansio oli ennen tukea 910 euroa kuukaudessa. Luvuissa eivätkä ole mukana opiskelijat eivätkä eläkeläiset.

Tämän vuoden huhtikuun lopussa perustoimeentulotukea sai kaikkiaan 234 000 suomalaista. Heistä liki puolet asui yksin. Tietoa tuen saajien työssäkäynnistä ei ole.

Yksinasuvalle perustoimeentulotuki on 497 euroa ja yksinhuoltajalle 547 euroa kuukaudessa. Summalla katetaan Kelan mukaan ravinto- ja vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, paikallisliikenteen käyttö, sanomalehden tilaus, puhelin- ja tietoliikenne ja muun muassa harrastus- ja virkistystoiminta.

NÄKYMÄTÖNTÄ VÄKEÄ

Työssäkäyviä köyhiä ei tunnisteta Suomessa kuten ei muuallakaan EU:ssa, muistuttaa tutkija, yliopistonlehtori Mikko Jakonen artikkelissaan Työssäkäyvän köyhän elämä vaatii jokapäiväistä rohkeutta (Kaikenlaista rohkeutta, Gaudeamus, 2019).

Kun ongelmaa ei tunnisteta, ei ratkaisujakaan ole. Elämä on jatkuvaa taiteilua, jotta toimeentulo riittäisi elinkustannuksiin.

”Heille ainoa varmuus on, että kun jostain tulee lisää, niin toisaalta leikataan”, Jakonen kirjoittaa.

Mistään raukoista ei kuitenkaan ole kyse. Jyväskylän yliopisto keräsi vuonna 2015 talteen työssäkäyvien köyhien tarinoita Työssä ja köyhä! -aineistoon. Kertomuksissa näkyy Jakosen mukaan suomalainen sisu ja selviämisen eetos. Köyhät työssäkäyvät laskevat, mistä ruoasta saa edullisimmin proteiineja, jotta nälkä pysyisi poissa. Vanhemmat kulkevat vanhoissa kuluneissa vaatteissa kustantaakseen lastensa harrastuksia.

Suomi on saanut jatkuvasti huomautuksia Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta, että perusturvamme taso on liian alhainen. Huomautus on annettu myös työmarkkinatuen tasosta.

Perustukien taso on noussut hitaammin kuin ansiotulot, lisäksi indeksikorotusten jäädyttäminen on pitänyt tuet matalina. Ihmisoikeusliitto luovutti toukokuussa hallituksen rakentajille vetoomuksen perusturvan tason nostamiseksi. Sen mukaan perusturvan parantaminen ei voi jäädä odottamaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta.

KAMELIN SELKÄ VOI KATKETA

Pahimmassa riskissä työssäkäyvistä köyhistä ovat yksinasuvat, satunnaisia töitä tekevät ja yksinhuoltajat. Yksittäinen isompi menoerä tai elämänmuutos voi suistaa hauraan talouden kokonaan. Varsin usein syynä on äkillinen, vakava sairastuminen tai pitkäaikaissairaus.

Iäkkäiden pikavipit ja ulosottovelat ovat Takuusäätiön mukaan kasvaneet huolestuttavasti. Omien menojensa lisäksi vanhukset ovat velkaantuneet rahoittaessaan lastensa talouksia, säätiö toteaa.

Yksi taustasyy ikääntyneiden velkaantumiseen ovat pienet eläkkeet. Viime vuonna 60–64-vuotiaana vanhuuseläkkeelle siirtyneiden keskieläke on 1 835 euroa kuukaudessa. Tosin miesten keskieläke on 2 075 euroa ja naisten 1 605 euroa kuukaudessa.

Mitä rikkonaisempi työura on, sitä heikompaa eläkettä saa tulevaisuudessa. Pitkät työttömyys- ja vanhempainvapaiden jaksot alentavat tulevaa eläkettä.

Eläkkeellä on vielä ikäpolvia, joiden eläke alkoi karttua pitkällä aikuisuudessa, sillä työeläkejärjestelmä otettiin käyttöön 1960-luvulla. Taiteilijat pääsivät eläkejärjestelmän piiriin vasta vuonna 1986.

Mikäli työeläkettä ei ole kertynyt tai sitä on minimimaalisen vähän, eläkeläinen saa takuueläkettä 785 euroa kuukaudessa. Takuueläkkeen varassa oli viime vuoden lopussa reilut 29 000 yli 65-vuotiasta. Nuoremmissa ikäluokissa takuueläkettä sai vain hieman harvempi. Yleensä pieniä eläkkeitä paikataan eläkeläisten asumistuella.

Työssäkäyvien köyhien eläkekertymät jäävät vähäisiksi, joten työuran aikainen köyhyys ennakoi köyhyyttä myös eläkeiässä.

KÖYHYYS OSUU LAPSIIN

Köyhissä eli hyvin pienituloisissa talouksissa asuu erilaisten selvitysten mukaan noin 100 000–120 000 lasta Suomessa. Siis useampi kuin joka kymmenes lapsi elää perheessä, jossa menot joudutaan karsimaan minimiin. Tämä näkyy lasten vähäisissä harrastuksissa, lukion välttämisenä ja jopa ammattikoulun keskeyttämisenä, koska välineisiin tai kirjoihin ei ole varaa.

Tilastokeskuksen Findikaattorin mukaan lapsiperheköyhyys nousi yli kymmenen prosentin 2000-luvun alussa. Lapsilisien indeksin jäädyttämiset vuosien varrella näkyvät tilastoissa. Vaikka lapsilisiä maksetaan kaikille lapsiperheille, köyhissä perheissä niiden merkitys on suurempi kuin hyvin toimeentulevissa.

Köyhyystutkija Juho Saari on sanonut, että yksi keino välttää lapsiperheköyhyyttä on pysyä parisuhteessa ja välttää kotihoidontuelle jäämistä. Köyhät itse ovat kertoneet eroavansa tai muuttavansa erilleen saadakseen parempia tukia.

Kaikista lapsiperheistä vajaa kolmannes on yhden vanhemman perheitä. Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä todennäköisemmin vanhemmat ovat muuttaneet erilleen.

Jakonen huomauttaa, että perhe voi olla köyhä, vaikka vanhempi kävisi normaalipalkkaisessa kokoaikaisessa työssä. Aina ei ole kyse vähäisistä työtunneista, vaan toisinaan toimeentulon tähden tehdään useaa eri työtä.

”On todennäköistä, että he joutuvat ainakin silloin tällöin turvautumaan sosiaaliturvaan, sukulaisten apuun, lainaan, pikavippeihin tai useampaan yhtäaikaiseen työhön selvitäkseen arkipäivän kuluista”, Jakonen toteaa.

Läheiset eivät välttämättä huomaa, kuinka pienillä tuloilla toinen joutuu tulemaan toimeen tai että tämä näkee ajoittain nälkää. Jos käteen jäävä palkka ei riitä välttämättömiin menoihin, keinot keksitään.

Jyväskylän yliopiston keruuaineistossa ihmiset painottivat yhteiskunnan turvaverkon tärkeyttä ja olivat huolissaan sen alasajosta.

Eräs kolmen lapsen yksinhuoltaja kertoo:

”Kaikesta on selvitty! Kela, sossut, lastensuojelu, psykopoli, kirkon diakoniatyö, korvapoli, sairaalat, terveyskeskukset, perhetyöntekijät, lääkärit, sairaanhoitajat, fysioterapeutit, lymfahoitaja, hermoratahieroja, ystävät ja sukulaiset ovat auttaneet. Ilman näitä emme olisi tässä. Ei ole yksin tarvinnut selvitä.”

TEKSTI BIRGITTA SUORSA / UP
KUVITUS TUOMAS IKONEN