TOIMIJA: Laura Aalto: ”Parasta on soittaa luottamusmiehille”

LAURA AALTO

Opintosihteeri, ammattiosaston sihteeri, nuorijaoston toinen vetäjä
Turun Teollisuustyöväen ao. 49

”Olen saanut ammattiyhdistyskasvatusta kotoa, olin jo ekaluokkalaisena tekemässä läksyjä kokouksissa. Teollisuusalalle tulin Fläkt Woodsille kesätöihin. Silloin liityin myös liittoon. Samassa työpaikassa olen ollut myös vuorotteluvapaan sijaisena, tehnyt kokoonpanossa huippuimureita.

Turun Teollisuustyöväen ammattiosasto 49:ssä olen nuorisojaoston toisena vetäjänä ja ammattiosaston sihteerinä neljättä vuotta. Olen hoitanut koulutuksia osastossa ja aloitin opintosihteerinä tämän vuoden alussa. Koulutuksia on järjestetty jo kokeiluna hybridimallina. Niissä osa on osallistunut koulutukseen paikan päällä turvaväleillä ja osa Teamsilla kotona. Myös kokouksia on pidetty hybridinä ja etänä. Niihin kokouksiin tarvitaan tekninen sihteeri, jolloin muiden on helpompi keskittyä kokousasioihin. Näin kokous ei ole puurtamista vaan voidaan keskustella asioista.

Koko ”ay-urani” minua on tsempannut ja opettanut osaston puheenjohtaja Antero Palomäki. Nyt uutena puheenjohtajana aloittaa Tuukka Pääkkönen. Olen innoissani, että hän voi auttaa, kun kehitetään asioita ja voidaan vielä paremmin järjestää etäkoulutusta ja -kokouksia. Tykkään siitä, että useammalla on osallistumismahdollisuus. Ei tarvitse aina tulla paikan päälle, koronankaan jälkeen.

Nuoria tarvitaan lisää, mutta on tärkeää, että ensin saa osallistua ilman, että saman tien valitaan luottamustehtäviin.

Meillä on ollut monta vuotta sekä keväällä että syksyllä kolme koulutusta. ”Luottamusmiesperjantait” ovat olleet ihan hitti jo ennen koronaa. Nyt kun on etäosallistumismahdollisuus, tulee ehkä enemmänkin osallistujia.

Tykkään ay-toiminnasta. Tällä hetkellä olen työtön, mutta opiskelen iltakoulutuksena merkonomiksi juuri siksi, että minulla on mielenkiintoa luottamusmies- ja koulutusmaailmaan. Voisin opiskella työlakia, ehkä liiton lakimieheksi – sekin on yksi mahdollisuus.

On ehkä parasta ikinä, että pääsee soittelemaan luottamusmiehille, mainostamaan mitä koulutuksia meillä on. Kun tulee kysymyksiä, pystyy saman tien kertomaan, keneen olla yhteydessä. Olen oppinut paljon liiton toiminnasta ja järjestötoiminnasta.

Nuoria tarvitaan lisää, mutta on tärkeää, että ensin saa osallistua ilman, että saman tien valitaan luottamustehtäviin. Olisi ehkä ihanteellista, että olisi Murikan kurssi, ihan muutamia päiviä, joka kertoisi uusille jäsenille, mitä ammattiliitto on.

Osastomme on 127 vuotta vanha ja osastossa on noin 5 600 jäsentä. Sinne mahtuu monta työpaikkaa, uusia aloja ja uusia työehtosopimuksia.”

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

Jätteen jalostajat – Clean Turku hakee teollisuuden kasvua puhtaammin, kestävämmin ja kierrättäen

Teollisuus kääntää kasvukurssia kestävämpään suuntaan. Clean Turku -hankkeessa hiili halutaan tilinpäätöksiin debitin ja kreditin rinnalle niin, että teollisuuden arvot näkyvät rahavirtojen rinnalla. Sellutehtaat voivat uusilla innovaatioilla käyttää puuta jopa kymmeniä prosentteja tehokkaammin. Sähköautojen törmäyksenkestävät akut halutaan murskata, ja ottaa litium kiertoon.

KUVA YLLÄ: CH Bioforcen Lari Vähäsalo esittelee biomassasta valmistettua 3D-tulostusmateriaalia.

Kasvua ja uutta liiketoimintaa haetaan nyt teollisuuden mahdollisuuksista toimia puhtaammin, kestävän kehityksen ja kiertotalouden periaatteilla. Yksi kasvun kärkialoista on clean. Sanalla voidaan tarkoittaa biotaloutta, puhdasta teollisuutta, kiertotaloutta, resurssiviisautta, resurssien tehokasta käyttöä, biodiversiteettiä ja ilmastonmuutoksen hillintää.

Kun kuuntelee Clean Turku -kärkihankkeen johtajaa Linda Fröberg-Niemeä, on pakko terästäytyä. Termit ovat kunnianhimoisia, mutta muuttuuko kaunis clean konkretiaksi? Kuka puhuu Fröberg-Niemen kanssa samaa kieltä? Onko teollisuus todellakin menossa kohti kestävämpää kasvua?

Clean Turku -hankkeessa on mukana korkeakouluja, niin Turun yliopisto, Åbo Akademi kuin Turun ammattikorkeakoulu, julkisen tahon toimijoita, mutta myös yllättävän paljon yrityksiä. Mukana on tuttuja nimiä. Tai miltä kuulostavat Valmet Technologies, Neste Oil ja sen Naantalin jalostamo, Nordkalk sekä Paroc. Osa on startup- ja kasvuyrityksiä, joilla on uusia ratkaisuja bio- ja kiertotalouteen, kuten Crisolteq, CH-Bioforce ja Renotech. Nimilistaa riittää.

PUHDAS JA NUUKA TEOLLISUUS

Fröberg-Niemi luovii tässä verkostossa ja on ikään kuin luomassa satamaa, johon yritykset voivat kiinnittyä.

Cleantech on termeistä vanhin ja merkitsee puhdasta teknologiaa. Se on lähtenyt suomalaisesta teollisuudesta ja teollisuuden uudistumisesta. Mietitään tehokkaampaa veden, energian ja materiaalin käyttöä valmistuksessa. Puhtaalla teknologialla päästään askel kerrallaan lähemmäs vähäpäästöisempää tuotantoa ja teollisuutta, Fröberg-Niemi sanoo.

”On tärkeää, että nimenomaan nämä tutkimusaihiot, startupit jalkautuvat oikeasti teollisuuteen. Skaalaus ja pilotointi käytäntöön on kallis matka, mutta se on tehtävä”, Clean Turun johtaja Linda Fröberg-Niemi sanoo.

Biotalous ja kiertotalous ovat tulleet mukaan myöhemmin, ne ovat talouden uusia muotoja. Fröberg-Niemen mukaan ne ovat enemmän kuin yksi teknologia tai asia, jota tarkastellaan kerrallaan. Sen sijaan katsotaan yhteiskunnan murrosta, jossa pyritään energiatehokkuuteen ja vähähiilisyyteen. Puhutaan kokonaisesta systeemisestä muutoksesta.

– Kiertotalous tarkoittaa sitä, että neitseellisen raaka-aineen käyttö ei ainakaan lisääntyisi. Biotalous taas luo biopohjaisia raaka-aineita ja vähentää fossiilisten raaka-aineiden käyttöä.

Samalla nämä ovat EU:n yhteisiä tavoitteita fossiilittoman yhteiskunnan rakentamiseen. Ei ole kestävää, että synnytetään suuria määriä jätteitä. Kallisarvoiset raaka-aineet halutaan saada pysymään kierrossa pitempään.

RAISION IHMEELLINEN KEMIANLAAKSO

Fröberg-Niemi puhuu biopohjaisista tekstiileistä, muoveista ja liimoista. Siitä, mitä kuluttajat näkevät ympäristöystävällisempänä. Miten lähellä tämän kaiken toteutuminen on?

Raision tehtaiden vanhaan, tyhjäksi jääneeseen laboratoriokeskittymään on noussut Smart Chemistry Park. Pienten yritysten yhteinen pelikenttä, kuin pieni piilaakso. Sytytyslankana on kuitenkin kemian ja erityisesti prosessikemian osaaminen.

– Paikka on sekä Suomessa että Euroopan tasolla ainutlaatuinen. Mukana on 14 pienempää yritystä ja noin 60 yritystä tiiviissä verkostossa. Siellä on osaamista käsitellä biopohjaisia massoja ja teollisuuden sivuvirtoja uusiksi tuotteiksi, Fröberg-Niemi sanoo.

Raisiossa CH Bioforcessa tekniikan tohtori, tuotekehitysjohtaja Lari Vähäsalo kertoo tekniikasta, jolla liki mikä tahansa biomassa, niin panimoteollisuuden mäski kuin selluteollisuuden sivuvirtana pitkälti taivaan tuuliin palava hemiselluloosa, muuttuu pitkäketjuisemmaksi raaka-aineeksi. Tätä biomateriaalia voidaan käyttää liimoiksi, 3D-tulostusmateriaaliksi tai lääketeollisuuden aihioiksi. Puhumattakaan siitä, että saadaan ravintokuitua, jota voidaan ripotella viilin päälle aamupalalla.

Akkuteollisuus tarvitsee arvometallien louhintaa, ja niiden käytön ei haluta olevan kertaluontoista.

Myös Fortum haistoi Smart Chemistry Parkista bisneksen ja osti siellä toimivan Crisolteqin osaamisen itselleen. Crisolteq on kehittänyt akkumetallien talteenottoa, erottelua ja käyttöä uudestaan akkujen valmistukseen.

– Akkuteollisuus tarvitsee arvometallien louhintaa, ja niiden käytön ei haluta olevan kertaluontoista. Sillä tavalla Crisolteq on kiertotalouden edelläkävijäyritys, metallit laitetaan uudestaan kiertoon ja tässä vaaditaan hydrometallurgista osaamista, Fröberg-Niemi kuvailee.

Raision kemiakeskittymässä on myös Renotech, jolla on osaamista käsitellä energiateollisuuden teollisuusjätettä biotuhkaa sekä ennen kaikkea viedä kiertotalouden osaamista suurteollisuuteen. Kun pystytään muokkaamaan tuhkan koostumusta, sitä voidaan käyttää sideaineena, rakennusmateriaaleina tai muuna raaka-aineena muulle teollisuudelle. Sen sijaan, että se olisi jäte.

Turussa rannikkokaupunkina on päätetty luopua läjityksestä merialueille vuoteen 2024 mennessä. Mitä sen jälkeen tehdään? Voisiko meren pohjasta ruopattavaa löysää savimaata stabiloida biotuhkalla, että sitä voisi käyttää maanrakennusaineena? Tätä ongelmaa ratkotaan Paraisilla Nordkalkin vetämässä rakentamisen ja kierrätyksen klusterissa.

– Tietoa on valtavasti, tässäkin ollaan pilotointi ja skaalausvaiheessa. Kuka ottaa riskin, kenellä on niin iso intressi, että voidaan erikoistua tällaiseen.

KIELITAITOA LÖYTYY SUURIMMISTA YRITYKSISTÄ

Linda Fröberg-Niemi sanoo, että suurimmat yritykset puhuvat kiertotaloudesta, biotaloudesta ja puhtaasta teollisuudesta samaa kieltä. Ne ovat muutoksissa vetureita. Mutta mukaan tarvitaan kaikki yritykset. Lainsäädännöllä päästään siihen, että vaikutukset näkyvät myös suomalaisessa yritys- ja koulutuskentässä.

– Hiilineutraalisuustavoitteet ja kestävän kehityksen keskustelut ovat mukana koronaelvytyspaketissa. Samalla eurolla luodaan ratkaisu, joka on samalla kestävämpi.

Nyt suomalainen nuuka tapa elää siirretään teollisuuteen.

Vuoteen 2050 mennessä tapahtuu paljon. Teollisessa mittakaavassa tuotanto muuttuu.

– Clean Turku on yhteiskunnan systeemistä muutosta, kun kuluttajan tuote kiertää. Toimintatapa on kestävä.

Perinteisesti suomalainen on toiminut tosi kestävästi. Tavarat on käytetty uudestaan sellaisena kuin ne ovat. Nyt nuuka tapa elää siirretään teollisuuteen. Työntekijän pitää hallita prosesseja, että lopputuote on puhtaampi. Kun uudet yritykset saavat kasvua cleantechista, se tarkoittaa samalla työtä ja teollisia työpaikkoja.

AUTOTALLISSA SYNTYVÄT SUURIMMAT YRITYKSET?

”Siellä missä on ongelma, on ratkaisu. Emme me mitään muuta ollakaan kuin Pelle Pelottomia”, Lari Vähäsalo (vas.) CH Bioforcesta toteaa yrittäjäkumppaninsa Sebastian von Schoultzin kanssa.

Smart Chemistry Parkin innostus tarttuu. Siellä toimivan CH Bioforcen lähtökohta on klassinen. Tuotekehitysjohtaja Lari Vähäsalo opiskeli Åbo Akademin puu- ja paperikemian laboratoriosta tekniikan tohtoriksi, liiketoimintajohtaja Sebastian von Schoultz filosofian maisteriksi.

– Me oikeastaan halusimme testata omia ideoita, meillä oli autotallissa oma pieni reaktori, johon Paraisten metsistä haettiin puuta, Vähäsalo kuvailee. Silloin, vuonna 2012, Suomen paperi- ja selluteollisuutta oltiin ajamassa alas. Kaksikko halusi kokeilla ja kehittää jotain sellaista, joka mullistaisi sellun tuotannon kannattavuutta.

– Heti ensimmäisten testien yhteydessä huomattiin, että on kompastuttu johonkin uuteen ilmiöön. Minkä tahansa biomassan pystyi fraktioimaan eli jaottelemaan pääkomponentteihin tehokkaasti.

Kaiken ytimenä on menetelmä, jossa biomassasta on onnistuttu erottamaan pitkäketjuista sokeria. Lyhytketjuisena hemiselluloosa on haurasta ja sellaisenaan vaikeasti hyödynnettävää. Pitkäketjuisena se on mainiota, mutta sen valmistamiseen tarvitaan kemiallista osaamista. CH Bioforce on patentoinut menetelmänsä, mutta tietää faktat:

– Ei kannata käsillään istua. Jossain vaiheessa joku löytää vaihtoehtoisen tavan.

– Vuonna 2015 täytyi poistua autotallista, Vähäsalo nauraa.

Nyt Raision tehdasalueella on CH Bioforcen pilottituotantotehdas. Siellä toimii yrityksen kehittelemä erotteluprosessi metsätalouden biomassoille, mutta myös muille biomassoille. Biomassasta erotetaan hemiselluloosaa ja ligniiniä puhtaina elementteinä. Ne ovat käytettävissä muille toimialoille, kosmetiikkateollisuuteen, tekstiiliteollisuuteen, elintarvikkeisiin, muoveihin, liimojen tai polyuretaanilevyjen raaka-aineena. Lisäksi prosessissa tuotetaan puhdasta selluloosaa, jollaisena se soveltuu viskoosiprosesseihin eli tekstiileihin.

CH Bioforcen biomassasta erottama pitkäketjuinen hemiselluloosa voi tarkoittaa vaikka suomalaismetsien puun hyödyntämistä ravintokuituna; ”puolet petäjäistä” saa täysin uuden merkityksen. Laboratoriossa kehitysinsinööri Frida Sjögren.

Tuotannossa pystytään mistä tahansa biomassasta, kuten puusta, oljesta, bambusta, kaurasta, hampusta tai vaikka hevosenlannasta, tekemään korkean jalostusasteen tuotteita. Suunnitelmat ovat valmiina ensimmäisen teollisen mittakaavan laitoksen rakentamiseen Raision tehtaan alueelle parin vuoden kuluttua.

– Tämän vuoden aikana on tarkoitus laittaa lapio maahan, von Schoultz kertoo.

Vähäsalo kertoo, että nykyisissä sellutehtaissa hemiselluloosa ja ligniini poltetaan taivaan tuuliin. Käytännössä 50 prosenttia kuivasta puusta menee hiilidioksidina tehtaan piipusta ulos. Osa tätä energiaa tuotannossa tarvitaankin. Lämpöarvo ei ole likimainkaan se arvo, mitä samasta biomassasta saataisiin jalostamalla se korkeammalle jalostusasteelle.

Eikö Äänekoskella uudella sellutehtaalla sitten jo tehdä näin? Vähäsalon mukaan missään sellutehtaassa ei vielä tehdä näin.

– Jos meidän prosessimme yhdistettäisiin olemassa olevaan sellutehtaaseen, pystyttäisiin raaka-aineen jalostusarvo nostamaan 50 prosentista 80–90 prosenttiin, ja silti tehdas saisi myös tarvitsemansa energian.

– Esisuunniteltu tehdaskokonaisuus on meidän kauppamateriaalimme. Maksavia asiakkaita on ollut alusta asti.

CH Bioforcen alkutaival alkoi Sebastian von Schoultzin autotallissa, koska juuri siihen talliin saatiin voimavirtaa. Sieltä siirryttiin Raision tehtaiden vanhoihin laboratorioihin. Tulevaisuus näyttää, rakennetaanko jatko sellutehtaan mittakaavaan.

Vaikka 2016 perustetun CH Bioforcen konsepteilla ei ole vielä toteutettu suurta tehdasta, sillä on isoja asiakkaita, kuten AB InBev, maailman suurin olutpanimo. Sen tuotemerkkejä ovat Becks, Budwiser sekä Corona. Yritykselle syntyy maailmanlaajuisesti 40 miljoonaa tonnia mäskiä vuodessa. Siitä pystytään muokkaamaan biotuotteita. Vaikka jo nyt mäskiä käytetään rehuna, suurin osa käytetään maanparannusaineena.

Waste to value, jätteestä arvoksi -ajattelu on hyvin läsnä täällä. Kun nostetaan tuotteen jalostusarvoa tehtaalla, jo kymmenesosan kokoinen tehdas nykyisiin sellutehtaisiin verrattuna on kannattavaa liiketoimintaa.

RENOTECH NOSTAA KIERTOTALOUDEN KIRJANPITOON

Renotechin kehityspäällikkö Valter Wigren on itse puikoissa tekemässä kalsinointikoetta korkealämpouunissa.

Renotechille Smart Chemistry Park tarkoitti hakeutumista saman henkiseen porukkaan, kehityspäällikkö Valter Wigren kertoo. Mutta yrityksessä ei olla eilisen teeren poikia, Renotechin perustaja, toimitusjohtaja Bob Talling on ollut tekemässä erilaisia kiertotalouteen liittyviä asioita vähintään 40 vuotta. Hän aloitti hiilidioksidivapaista sementeistä jo 1980-luvun lopulla.

– Silloin sitä kutsuttiin resurssiviisaudeksi, Wigren sanoo. Nyt hiilidioksidien vähennys merkitsee paljon enemmän.

Renotech tarjoaa kuitenkin pelkkien rakennusmateriaalien sijaan kiertotalouteen liittyvää osaamista suurteollisuuteen.

– Me pystymme kertomaan, miten asiat tehdään ja miten paljon se maksaa. Teräs- tai energiateollisuudella voi olla vähintään kymmeniä tonneja, pahimmillaan useita miljoonia tonneja nykyisellään käyttökelvotonta jätettä. Me tuomme osaamista ja prosesseja, joilla näille voidaan tehdä jotain.

Renotechin osaamista on saada jäte muuttumaan uudeksi käyttökelpoiseksi materiaaliksi. Tässä käytössä on Renotechin valmistamaa hiekkapuhallusmateriaalia.

Wigren sanoo, että kiertotalous on ollut tuloillaan suurteollisuuteen, niin metsä-, teräs, kuin rakennusteollisuuteen. Kaikki myöntävät, että hiilidioksidipäästöjä on vähennettävä, mutta miten se on tehtävä?

– Me näytämme, miten se tehdään. Osaaminen löytyy, ellei meiltä, niin meidän verkostoltamme, kun yritykset keskittävät osaamisensa omien tuotteidensa parantamiseen.

Wigren korostaa, että kiertotaloudessa on tyypillistä, ettei kyse ole yhden yrityksen sisäisistä prosesseista.

– Tässä ei auta kuin kokemus, se että on ollut pitkään mukana. Olemme mukana kiertotalouden jalkautumisessa. Ei vain jätevirroissa, mutta myös raaka-aineissa, että mahdollisimman vähän menisi hukkaan.

– Nyt katsotaan paitsi mitä on myyty, paljonko on voittoa, mutta kirjanpitoon tulee indeksinä myös hiilidioksidi. Miten se saadaan talouspuolella näkyviin, eikä vain markkinointipuolen juhlapuheisiin.

”Nyt liikevaihto tulee konsultoinnista, tulevaisuudessa tuotteista”, sanoo Renotechin kehityspäällikkö Valter Wigren.

Se, mihin Renotech on menossa, ovat ulkomaat, josta rakennusteollisuuden partnereita kiertotalouden periaatteilla ja tekniikoilla haetaan esimerkiksi Nigeriasta.

– Nyt liikevaihto tulee konsultoinnista, tulevaisuudessa tuotteista.

Kun Wigren tuli mukaan alalle, hän todella pohti sitä, kuka määrittelee kiertotalouden ja ”kuka puhuu sen äänellä”.

– Olin sitä mieltä, että kiertotalous on kemiaa, hajotat asian osiin, teet siitä uutta. Se oli hyvin tekninen näkökulma. Mutta tarvitaan myös tarinaa ja arvoja, pitää olla kirjanpidossa lisää sarakkeita. Tarinat muuttavat maailmaa, ei se, että teen jonkun teknisen revoluution, vaan että ihmiset saadaan innostumaan siitä.

Smart Chemistry Park tarkoitti, että tullaan yhteiseen pöytään, avataan sitä, mitä volyymeja kiertotaloudessa liikkuu.

AKUT KIERTOON HARJAVALLASSA

Sähköautoilijoiden on syytä painaa mieleensä paikkakunta nimeltä Harjavalta. Siellä on jo nyt teollisen mittakaavan pilottilaitos litiumakkujen ja niiden materiaalien kierrätykseen. Fortumin ostaman Crisolteqin osaaminen hydrometallurgisessa kierrätyksessä on yksi syy siihen, että sähköautolla ajajan omatunto voi olla hivenen puhtaampi.

Pilottilaitos on vasta alku, suunnitelmat uuden tehtaan rakentamiseksi ovat käynnissä. Investointimääristä ei voida pörssiyhtiössä kertoa.

– Toteutuessaan tehdas on suuri ja sillä on merkittävä työllistävä vaikutus, kyse on teollisen mittakaavan prosesseista, Fortumin akkuliiketoiminnan johtaja Tero Holländer kertoo.

– Tähtäämme globaaliin toimintaan. Harjavallalla on siinä iso rooli. Alueella on osaajia, joilla on kokemusta tämän tyyppisestä tekemisestä, viranomaisyhteistyö on ollut tosi hyvää. Täällä yhdistyy aika moni asia.

Akkuklusterin tulevaisuudesta kertoo esimerkiksi se, että Turun yliopistossa on uusi akkuteknologian professuuri. Akkuteollisuudessa on myös tarve kierrätysmateriaaleille, mihin Fortum ja Tero Holländer Harjavallassa satsaavat. ”Toteutuessaan tehtaalla on merkittävä työllistävä vaikutus.” KUVA FORTUM

Fortum katsoo akkujen olevan kokoaan suuremmassa roolissa osana energiantuotantoa. Harjavaltaan on syntymässä kokonainen akkuklusteri, josta Crisolteq ja Fortum ovat vain osa. Mukana ovat myös nikkelijalostaja Nornickel Harjavalta Oy sekä BASF Battery Material Finland Oy:n Harjavallan akkumateriaalitehdas, joka on heinäkuussa saanut Turvallisuus- ja kemikaaliviraston luvat.

– Litiumakut on nähty jätteenä, Harjavallassa ne nähdään raaka-aineena. Meidän roolimme on kierrättää akkujen valmistuksesta tulevia sivuvirtoja ja käytöstä poistettuja akkuja, Holländer kertoo.

Raaka-aineet, joita otetaan talteen ovat akkujen tuotannolle tärkeitä: nikkeliä, kobolttia, mangaania ja myöhemmin litiumia. Muidenkin materiaalien hyödyntämistä tutkitaan.

– Akkuteollisuus kehittyy tosi nopeasti. Tarve ja kysyntä kierrätysperäisille materiaaleille on kova, Holländer sanoo.

KUVA FORTUM

Ensin sähköajoneuvojen akut esikäsitellään. Autoista irrotetut akkumodulit analysoidaan, esipuretaan ja kierrätetään mekaanisesti esimerkiksi murskaamalla. Jos akkumoduli on hyvässä kunnossa, on mahdollista, että se käytetään uudelleen, eli puhutaan akkujen second life -käytöstä. Näistä akuista voidaan rakentaa akkujärjestelmiä ja tehdä energiavarastoja.

– Harjavallassa tähtäin on nimenomaan litiumakkujen materiaalien kierrätyksessä. Akuista erotetaan niin sanottu musta massa, joka käsitellään Harjavallassa Crisolteqilla ja kierrätetään hydrometallurgian avulla akkuteollisuuden raaka-aineeksi.

MITEN MURTAA MURTAMATON AKKU

Ehkä suurin haaste akkujen kierrätyksessä on, että ne pitäisi suunnitella paremmin kierrätettäviksi.

Sähköautojen akut on suunniteltu kestämään kolaritilanteessa lähes kaikkea. Kierrätyksen näkökulmasta taas olisi hyvä, jos akku olisi helposti purettava. Kaikkien etu kuitenkin on, että ne päätyvät kierrätykseen. Akun osuus ajoneuvon massasta on aika suuri, ja myös direktiivit ohjaavat ajoneuvojen kierrätykseen.

– Pidämme tärkeänä, että ne akut, jotka poistuvat Euroopassa käytöstä, myös kierrätettäisiin Euroopassa. Keskeistä on, että akkuihin tarvittavia raaka-aineita pystytään tuottamaan läpinäkyvästi ja kestävästi, Holländer tähdentää.

 

Teollisuusliitto hioo strategiaa biotalouteen

Teollisuusliiton kemian sektorin johtaja Toni Laiho vetää liiton bio- ja kiertotalousryhmää. Parhaillaan liitossa rakennetaan keskeisiä linjauksia siitä, mitä biotalouden kokonaisuus tarkoittaa suomalaiselle työelämälle, ja mitkä ovat Teollisuusliiton ajatukset tästä. Liitto rakentaa biotalousstrategiaa, joka kattaa myös cleantechia, vähähiilisyyttä, kiertotaloutta, puhdasta teollisuutta – kokonaisuus on vedetty yhden otsikon alle.

– Biotalous ulottuu kaikille sopimusaloille, Teollisuusliitossa niin puu- ja metsäpuolen työehtosopimuksissa kuin kemianteollisuudessa. Nyt katsotaan vielä puu- ja hiilivetykemian yhdistyminen. Hyvä esimerkki on Äänekosken sellutehdas ja sen tuotevirtojen hyödyntäminen uudella tavalla.

Biotaloudessa on Laihon mukaan Suomelle valtava potentiaali, jota pitää pystyä hyödyntämään.

– Osa vanhoista tehtaista konvertoituu biotalouden ja cleantechin puolelle. Siinä pitää olla mukana.

Tulevaisuudessa suuri muutos on puualan ja kemian osaamisen yhdistyminen, näkee Teollisuusliiton kemian sektorin johtaja Toni Laiho. KUVA KITI HAILA

Bio- ja kiertotalouden kasvu tulee Laihon mukaan vaikuttamaan työpaikkoihin paljon. Se voi merkitä uutta työtä tai vanha saa uusia muotoja. Käytettävät raaka-aineet ja lopputuotteet muuttuvat. Työn vaativuus tulee kasvamaan biotalouden kehittyessä. Tapahtuu tuotekehitystä bio-etuliitteellä. Energia-ala on tässä tärkeänä mukana.

– Taustalla ovat valtiovallan ja yhteiskunnan sekä EU:n tavoitteet hiilivapaasta yhteiskunnasta.

– Tässä on mielenkiintoista se, miten eri osapuolet näkevät asian omalta kannaltaan, ja meidän tulee nähdä, millainen on kokonaisuus bio- ja kiertotalous. Teollisuusliittona, suurimpana ammattiliittona, meillä pitää olla siitä näkemys.

Bio- ja kiertotalouson ilmiö, joka ulottuu joka alalle. Laiho muistuttaa, että muutamia vuosia sitten öljybisneksessä ei ajateltu ympäristöasioita. Nyt syntyy myös uudenlaista betonirakentamista, energiatehokkuus on tärkeää, hukkalämpöä otetaan talteen, puurakentamisessa mietitään hiilijalanjälkeä ja hiilen sitomista. Syntyy sellaisia teollisuuden lohkoja, joita ei ole vielä olemassakaan. Jätebisnes on jo muuttunut, ja se on kymmenen vuoden kuluttua hyvin erilainen. Myös puu raaka-aineena muuttuu.

– Näen itse suurimman muutoksen, kun puupuolen osaaminen liitetään kemian osaamiseen. Suunnittelupöydällä ne ovat valtavia mahdollisuuksia raaka-ainevalmistukseen ja lääketeollisuuteen. Hirveä määrä potentiaalia. Toisten jätteet ovat toisille raaka-aineita, millä päästään kiertotalouteen kiinni.

Pitää myös seurata, mitä muualla Euroopassa tehdään ja miten se vaikuttaa Suomeen. Keskivertokansalainen on jo syvästi tietoinen näistä asioista, ja se näkyy ihmisten normaalissa elämässä.

 

TEKSTI SINI SILVÀN
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

Korona ei kurita: Ammattiosastojen yhteisillä mökeillä voi käydä, lomailla ja talkoilla

Reissu lahden yli: peruttu. Käynti kesäteatterissa: peruttu. Perheretki huvipuistoon: peruttu. Mutta luontoa, vettä tai saunaa ei ole peruttu. Koronakesänäkin ammattiosaston oma kesänviettopaikka on parasta mitä on.

KUVA YLLÄ: Punkaharjun Puutyöntekijät ao. 744:n laituritalkoissa Heikki Jaatinen, Janne Jokinen, Janne Jaatinen, Aki Rinkinen ja Markku Silventoinen. KUVA VESA RANTA

 

Kaikkien oma mökki

TURUN KIRJATYÖNTEKIJÄIN AO. 456:N RANTALA

Ammattiosastojen kannattaisi pitää kiinni rantaloistaan, maata ei valmisteta enää missään, tuumaa Päivi Laaksonen. Tarjoilussa auttamassa Hanna Lundelin (oik.). RANTALAN KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

”Kaikki tekevät oman osuutensa. Vierailijat sanovat aina, että meillä on hirveän siistiä. Tulin tänne ensimmäistä kertaa, kun poika oli kolmivuotias. Nyt lapsenlapset pyörivät jaloissa”, sanoo Päivi Laaksonen. Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen Rantala kerää koronakesänäkin teollisuusliittolaiset nauttimaan luonnosta, merestä ja yhdessä olemisesta.

Rantala on turkulaisen apteekkari Sorman viime vuosisadan alussa rakennuttama, herraskaisen koristeellinen huvila Pitkänsalmen rannalla. Sorma oli määrännyt, että perikunta ei saisi hänen kuolemansa jälkeen myydä Rantalaa pehtoorinmökkeineen ja hedelmätarhoineen muille kuin yleishyödyllisille yhdistyksille. Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys, nykyinen Teollisuusliiton ammattiosasto 456, uskalsi ottaa lainaa ja osti 4,5-hehtaarin suuruisen kesäparatiisin vuonna 1952.

Rantalassa on nyt päärakennuksen, saunojen ja muiden yhteisten tilojen ohella 16 lautarakenteista mökkiä, joita ammattiosaston jäsenet saavat vuokrata. Rantala ei tuota ammattiosastolle varoja, mutta ei se niitä juuri viekään.

– Tämä on minulle tärkeä paikka, sanoo Teollisuusliiton aktiiveihin kuuluva Päivi Laaksonen. Hän on yksi heistä, jotka pitävät Rantalan Rantalana.

Talkoopäivän aikataulu menee yleensä niin, että työt aloitetaan kello 10, kello 12 on kahvit ja puuroa ja kello 15 pääruoka, kertoo muonituksesta vastaava Päivi Laaksonen.

Laaksonen ehti olla 36 vuotta Turun Sanomien konsernin erilaisissa tehtävissä ennen kuin jäi työttömäksi vuonna 2015. Sen jälkeen on seurannut määräaikaisia pestejä eri työttömyyskassoissa.

– Rantala on yksi syy siihen, että olen halunnut pysyä Teollisuusliitossa. Meidän yhdistyksessämme on paljon alaa vaihtaneita ja itse maksavia jäseniä, kun koko ala on mennyt syöksyvauhtia alaspäin, Laaksonen kertoo.

RANTALA ON ”KYLÄ”

– Olin juuri jäänyt yksinhuoltajaksi kahden lapsen kanssa, kun kävin Rantalassa ensimmäistä kertaa vuonna 1988. Poika oli silloin kolmivuotias, tyttö seitsemän.

– Oli sellaista kyläkasvatusmeininkiä. Lapset tiesivät, että rantaan ei saanut yksin mennä. Katsottiin lasten perään. Lapsillakin oli aina seuraa, oli omat kaverit.

– Joillekuille on maailmanloppu, ettei ole sisävessaa, Laaksonen naurahtaa, mutta alleviivaa saman tien, ettei yksikään mökki ole vielä jäänyt vaille uutta vuokralaista, kun entinen on jostain syystä lähtenyt.

Kalamiehet Ilari Jussi (vas.) ja Oskari Erkkilä saivat kolme ahventa.

Kenenkään ei ole pakko tulla yhdessä iltaa istumaan grillikatokselle, mutta Rantalassa syntyy ystävyyksiä.

– Ja lapsille tekee todella hyvää nähdä, että kaikkien kanssa on tultava toimeen ja että kaikki kantavat vastuuta yhteisistä tiloista. Lapset oppivat hyvin nopeasti, että täällä ei karkkipapereita heitellä. Vierailijat sanovatkin aina, että meillä on täällä hirveän siistiä.

Rantalassa pidetään yhdeksät talkoot jokaisena sesonkina, ja kauden avajaiset pidetään yleensä toukokuussa. Talkoilla paikat siivotaan, putsataan, kunnostetaan, korjataan, maalataan, tyhjennetään puuceet, hakataan puut… Asioita helpottaa se, että väessä on paljon käden taitojen osaajia, eikä ulkopuolisia ole juurikaan tarvittu kuin ehkä sähkötöihin.

Myös puuhuolto hoidetaan talkoilla, puusouvissa tällä kertaa Pentti Salonen.

– Tämä ole pakkotahtista, eikä kenenkään ole pakko osallistua kaikkiin talkoisiin, Laaksonen toteaa.

Talkoisiin on osallistunut keskimäärin 28 henkeä, kertoo talkoiden ”pääkokkina” häärivä Laaksonen esimerkinomaisesti vuoden 2018 tilastosta.

– Onhan se iso sakki syöttää ja tiskitkin on käsin tiskattava. Mutta eihän siellä yksin tarvitse touhuta, apua saa aina.

TUOKO KORONA JOTAIN HYVÄÄKIN?

– Osittain ihmiset ovat vain helpottuneita. On pakko olla rauhassa ja omissa oloissa, vaan olla, Laaksonen tuumaa.

Korona saisi Laaksosesta vaikuttaa myös ay-liikkeeseen.

– Onko joka kokoukseen pakko matkustaa. Voisiko osan niistä pitää myös virtuaalisina?

Koronan takia toukokuisissa, epävirallisissa talkoissa syötiin ulkona, turvavälit pitäen. Talkoissa mukana (vasemmalta lukien) Kalle Laaksonen, Jarmo Laitinen, Päivi Laaksonen ja Hanna Lundelin.

Rantalaan saavat mökkien vuokraajat koronakesänäkin tulla. Toukokuun lopussa uskaltauduttiin pitämään jo ensimmäiset epäviralliset talkootkin turvatoimin. Ruoka esimerkiksi annosteltiin ja syötiin ulkotiloissa kuten tämän jutun kuvista näkyy.

Laaksonen arvostaa sitä, että meitä edeltäneet ay-sukupolvet ovat suurella vaivalla luoneet näitä rantaloita ympäri Suomen. Tähän turkulaisten lomaparatiisiin on tehty esimerkiksi tie ihan lapiolla kaivamalla. Laaksonen toivoo kesäpaikkojen pysyvän edelleen ammattiosastojen käsissä. Eurot silmissä pyörien tehty myyntipäätös ei välttämättä ole oikea. Mitäs sitten, vaikka rahaa hetkellisesti tulisikin?

– Eikä maata valmisteta enää missään lisää. Tällainen paikka ei menetä arvoaan.

 

”Täällä on jo valmista”

PUNKAHARJUN PUUTYÖNTEKIJÖIDEN AO. 744:N PAJUPIRTTI

Markku Silventoinen ja Heikki Jaatinen Pajupirtin grillikatoksen edessä toukokuun laituritalkoissa. PAJUPIRTIN KUVAT MARKKU TISSARINEN

”Ei täällä mitään tarvitse muuttaa.” Metsä Woodin Punkaharjun tehtaan sahuri Heikki Jaatinen on ammattiosastonsa uusi majavastaava. Pajupirtissä on hänestä kaikki hyvin näin.

– Talkoissa käy melkein aina sama porukka, hyvä porukka, Heikki Jaatinen toteaa toukokuun laituritalkoista.

Punkaharjun Puutyöntekijöiden ao. 744:n Pajupirtti sijaitsee nimensä mukaisesti Pajuniemessä Saimaan kuuluisalla Pihlajavedellä. Rantaa on parisataa metriä.

Jaatinen kertoo käyneensä viimeiset neljä–viisi vuotta kaikkien jäsenten varattavissa olevalla mökillä aiempaa ahkerammin. Kun ammattiosaston väki tuli Jaatiselle vieläkin tutummaksi viime talven lakkokahvilassa ja kirpeän pakkasen hyytäminä vahtivuoron aamuina, Jaatisesta leivottiin uusi majavastaava tehtävästä tämän vuoden lopussa väistyvän Markku Silventoisen seuraajaksi.

Talkoissa käy melkein aina sama porukka, hyvä porukka, tuumaa uusi majavastaava Heikki Jaatinen.

– Aina minä lähden talkoisiin, en kehtoo kieltäytyä, kaverit tai kuka vain pyytää, Jaatinen tunnustaa ”rikosrekisteristään” yhteisten asioiden ja vastuun kantajana.

Tehtaan ja kunnan VPK:n jäsen, päivystyksiäkin hoitava, on myös kahden rivitaloyhtiön kantavia voimia. Moottoripyöräilyn ohessa Jaatisen harrastuksiin kuuluvat VPK:n kavereiden kanssa kesäisin jalkapallo ja talvisin salibandy.

– Kun on viikot töissä ja on koko ajan muutakin härdelliä, siellä saapi rentoutua, on puhtaat vedet, on luonto, on rauhallista. Siellä on hyvä olla.

PAJUPIRTTI, YHDESSÄ RAKENNETTU

Entinen mökkivastaava Markku Silventoinen.

– Vuonna 1975 tätä on ruvettu rakentamaan. Grillikatos on tehty 1985, ulko- ja sisäremontti 1996, kattoremontti 2007, varastorakennus 2016, ja viime kesänä tehtiin umpikaivot jätevesille, kertoo Silventoinen, joka jättää näin 70-vuotispäivien alla majavastaavan tehtävät 15 vuoden pestin jälkeen.

Rakentaminen ja nikkarointi ovat Silventoisesti ”hyvästi” sujuneet, kun ainakin toistaiseksi tehtaalta on saatu puita ja paneeleita. Taitoa löytyy omasta takaa.

– Aika paljon on osaavaa väkeä. Firmassa on sähkömiehiä ja vaikka mitä.

Ammattiosaston jäsenille mökin varaaminen on ilmaista. Majavastaava pitää kirjaa ja antaa avaimet. Varausvuoroja on viikolla aina kolme; ma–to, to–la ja la–ma. Suosituimpia ovat tietenkin loma-ajat ja viikot niiden kahta puolta. Silventoisen arvion mukaan ehkä viidennes ammattiosaston jäsenistä varaa ja käy mökillä. Osasto saattaa pitää mökillä kokouksiaan, samoin on pidetty vuoropalavereita.

Koronakesänäkin Pajupirtti on varattavissa, kertoo tehtaan pääluottamusmies Janne Naukkarinen. Jäsenille halutaan tarjota paikka, jossa käydä ja lomailla, kun matkailun suhteen kesä on poikkeuksellinen.

– Ohjeistamme käyttäjät siivoamaan mentäessä ja lähtiessä. Ammattiosasto hoitaa paikalle siivousvälineitä tehostettua siivousta varten, Naukkarinen kertoo.

Janne Jokinen, Aki Rinkinen, Janne Jaatinen ja Heikki Jaatinen kokoamassa laituria.

”TÄTÄ EI TEHDÄ RAHASTA”

– Joskus on talkoissa ollut 20 henkeä, jos lapset luetaan mukaan. Välillä tehdään talkoissa enemmän, toisinaan ei tehdä paljon mittään. Joskus syksyllä olen ollut yhden miehen talkoissa. Mutta ei tämä rasita, ei tätä rahasta tehdä, Silventoinen toteaa.

Pajupirtin historian hienoimpiin hetkiin kuuluu Silventoisen mielestä osaston 50-vuotisjuhla vuonna 2014.

– Puruveden muikkua paistettiin, oli salaatit, oli kahvit ja kakut. Oli haitarinsoittaja. Naapuriosastoistakin käytiin tervehtimässä. Väkeä oli vähintään 70 henkeä.

– Talkoot lopetetaan aina kahviin ja ruokaan. Tuolla grillikatoksella paistetaan makkaraa ja pohditaan maailman menot. Ei ole kiire minnekään.

Laiturin lisäksi talviteloilta Saimaan aalloille laskettiin myös mökin soutuvene.

 

”Nätin matkan päässä”

OULUN KAAPELITYÖVÄEN AO. 72:N LEPORANTA

LEPORANNAN KUVAT VESA RANTA

”Vajaa tunti Oulusta, se on nätin matkan päässä. Lepikkoa raivattiin siitä pihasta. Jospa vähän auttaisi niihin itikoihin, joita piisaa”, kertoo oululaisen ammattiosaston puheenjohtaja Marko Penttilä kesäkuisista talkoista osaston mökillä.

Hyönteisrealistinen kertomus ei vähennä Iijoen törmällä, Kipinän kylässä sijaitsevan Oulun kaapelityöväen ao. 72:n Leporanta-yhteismökin arvoa. Tai helppoutta osaston yli 1 600 jäsenelle. Nettisivuilla kerrotaan, että vain näitä tulija tarvitsee: ”Lakanat, pyyhkeet, tulitikut, wc-paperi ja henkilökohtaiset tavarasi. Kalastuslupia Kipinästä Rantalan talo (arvokalaa).”

Marko Penttilä käy itse mökillä perheenjäsentensä kanssa ainakin 3–4 kertaa kesässä, nykyisin porukassa on usein mukana neljä 3–12-vuotiasta lastenlasta.

– Parvi on lapsille ihan paras, Penttilä naurahtaa ja kertoo, että ison tupakeittiön ja kahden makuuhuoneen ohella mökissä on huima 50 neliön parvi ja tilaa kaikkiaan 15 yöpyjälle.

Itikkataistossa eli puskia mökin pihasta raivaamassa Marko Penttilä ja Ari Kauppinen.

”Paljon on ihmisiä, joilla ei ole omaa mökkiä. Tämä on jäsenetu, joka halutaan tarjota osaston jäsenille ympäri vuoden”, Marko Penttilä sanoo.Kesäkuun alussa Penttilä oli osaston aktiivin Ari Kauppisen ja tämän perheen kanssa talkoilla mökkiä taas kerran kuntoon laittamassa. Piia Kauppinen siivosi sisällä ja perkasi astiaston kuntoa ja hankintatarpeita, Kauppinen ja Penttilä kävivät vesakkotaistoa raivaussahoineen. Itikoista Penttilä vielä rauhoittelee:

– Pääseehän niitä karkuun grillikotaan, makkaraa paistamaan. Ja onhan hyttyskarkotteet keksitty.

JÄSENETU, JOSTA EI LUOVUTA

– Paljon on ihmisiä, joilla ei ole omaa mökkiä. Tämä on jäsenetu, joka halutaan tarjota osaston jäsenille ympäri vuoden, Penttilä toteaa ja kehuu Kipinäksi tuttavallisesti kutsutun mökin marjastus- ja ulkoilumahdollisuuksia.

Käytännössä lähinnä hallituksen jäsenet sopivat keskenään, milloin mökille mennään talkoita pitämään.

– On niitä uusiakin kasvoja tullut, kun on pidetty esimerkiksi puutalkoot, Penttilä kertoo.

Talkoopäivänä työn touhussa Leporannan sisätiloissa Artturi, Piia ja Ronja Kauppinen.

Näin koronakesänä vuoroihin on laitettu viiden vuorokauden välit, kun ulkopuolista siivousta ei ole. Korona kurittaa muutenkin osaston koko kesätoimintaa. Jokakesäinen, 300–400 henkeäkin vetänyt näytös Meriteatteri Möljässä on esimerkiksi jouduttu perumaan. Mutta onhan se mökki, Penttilä toteaa.

– On se sellainen hengähdyspaikka. Vaikka ei se nyt aivan metsän keskellä olekaan, on siellä oma rauha.

Piia, Ronja ja Artturi Kauppinen lähdössä kalastamaan.

 

Mitä on yhteisöllisyys?

”Yhteisöllisyys on ihmisen perustavanlaatuinen tarve. Me emme vaan pärjää ilman toisia”, sanoo tutkija Lotta Junnilainen. Mutta miksi julkisuus hyväksyy vain keskiluokkaisen kuvitelman yhteisöllisyydestä? Ja kenen ääni saa kertoa koronasta?

Lotta Junnilainen

Helsingin yliopiston sosiologi Lotta Junnilainen on tutkinut väitöskirjassaan Lähiökylä sitä, miten ennakkoluuloisesti ja samalla eriarvoisuutta tuottavasti vuokratalovaltaisten lähiöiden asukkaita kohdellaan Suomessa. Tutkimus perkaa myös sitä, miten yhteisöllisyys ilmenee asukkaiden keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Naapuriapu kyllä kukoistaa lähiöissä. Mutta ulkopuolisten voi olla vaikea nähdä sitä, sillä he ovat usein omien ennakkoluulojensa vankeja. Tutkijatkaan eivät ehkä osaa kysyä, annatko autottomalle naapurillesi usein kyytejä ruokakauppaan? He saattavat kysyä, vietkö poikasi koulukavereita koskaan jääkiekkoharkkoihin? Vastaus on viime mainittuun ei, sillä vain harvalla on varaa kalliisiin harrastuksiin. Sitten tutkija tulkitsee, että vuokralaislähiössä ei ole naapuriapua eikä yhteisöllisyyttä.

Junnilainen toteaa, että yhteisöllisyyteen maalaiskylän tapaan ei ole paluuta. Mutta nykyisin yhteisöllisyys pesiytyy julkiseen keskusteluun kaiken pelastavana taikavoimana.

– Yhteisöllisyys löytyy poliitikkojen puheista ja suunnitelmista, kaikista hankkeista ja projekteista. Mutta harvoin pysähdytään miettimään, mitä se on?

Keskiluokka ei itse toteuta sitä ideaalia yhteisöllisyyttä, jota se vaatii muilta.

Yhteisöllisyyksiä voi Junnilaisen mielestä olla monenlaisia ja monella eri tasolla. Halukkuus maksaa veroja on eräänlaista yhteiskunnan tason yhteisöllisyyttä. Ytimessä on aina kuitenkin se, että erilaiset ihmiset pystyvät toimimaan yhdessä pidempiä tai lyhyempiä aikoja, pysyvissä tai väliaikaisissa vuorovaikutuksissa toisiinsa.

”Yhteisöllisyysprojekteissa” on usein kyse vallasta. Junnilaisen väitöskirja on täynnä esimerkkejä siitä, miten vuokratalojen asukkaille ei anneta valtaa päättää omista asioistaan tai muuttaa lähiötä omien tarpeidensa mukaan, ja sitten se tulkitaan asukkaiden omaksi viaksi, haluttomuudeksi toimia yhteisten asioiden eteen. Valtarakenteiden murtamisen sijasta syyllistetään ja mollataan asukkaita.

– Olen käyttänyt joskus esimerkkinä sitä, kun 1960–70-luvulla rakennetussa lähiössä päätettiin pistää kaupungin toimesta talkoot pystyyn. Ulkopuoliset siis päättivät, että nyt asukkaat parantavat omaa elinympäristöön maalaamalla ostarin lähellä olevan betoniseinän värikkääksi. Asukkaat kutsuttiin soppatykin voimalla talkoisiin. Vain muutama tuli paikalle.

– Ulkopuoliset tulkitsivat, että lähiön asukkaat eivät piittaa alueestaan. Mutta jos keskiluokkaisella alueella kukaan ei viitsisi tulla soppatykin voimalla maalaamaan – niin, kukapa viitsisi? – tulkinta olisi aivan toinen. Sanottaisiin, että asukkaillahan on niin paljon kiireitä ja harrastuksia, on töitä, joista on elvyttävä. Keskiluokka ei itse toteuta sitä ideaalia yhteisöllisyyttä, jota se vaatii muilta, Junnilainen toteaa.

KENEN ÄÄNI KERTOO KORONASTA?

Keskiluokkaisilla on varaa ”tukea paikallisia yrittäjiä” ja tilailla noutoruokaa, ja siitä julkisuudessa kirjoitetaan. Vanhat vääristymät toistuvat koko koronajulkisuudessa.

– Olihan se uutisointi alussa ihan hervotonta. Kuplissaan kotoilevat toimittajat kertoivat, miten he nyt tekevät ruokaa italialaiseen soffrito-pohjaan ja miten nyt on aikaa leipoa. Mutta jos kansalaisille asetetaan moraalinen velvollisuus pysyä sisällä, paljon ratkaisee se, kuinka monen neliömetrin päällä istuu, Junnilainen huomauttaa.

– Poliitikot puhuvat työttömistä aivan kuin he olisivat jokin erillinen ihmisryhmä. Samalla lailla muille kuin hyväosaisille kansalaisille ei anneta ääntä koronakertomuksissa. Mutta jos ihmisten omat kokemukset sivuutetaan kokonaan tai aina joku ulkopuolinen puhuu heidän puolestaan, se synnyttää stereotypioita, ennakkoluuloja ja todellisuudesta irrallaan olevia mielikuvia. Tämä stigmatisoi ja leimaa ihmisiä.

Nyt on koronan takia vaikea lennähdellä mihinkään. Ehkäpä kotimaan matkailu, yhteismökit ja mökkien vuokraus yleistyvät?

Tutkija kuvaa, miten nyt tiedotusvälineissä julkaistaan juttuja perheistä, jotka ovat ”suorastaan vaaraksi itselleen”. Tutkijan sanat voisi tulkita niin, että on paljon helpompi kauhistella ja moralisoida vähävaraisia perheitä kuin järkyttää valtarakenteita ja tasoittaa tuloeroja niin paljon, että kaikilla perheillä olisi varaa siihen etäopetuksen vaatimaan tietokoneeseen.

Korona voisi Junnilaisen mukaan tuoda mukanaan joitain muutoksia kesänviettoon.

– Nuorille sukupolville ei vuokralla asuminen ole ylipäänsä enää mikään erotteleva tekijä, kun esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on niin paljon yksityisiä vuokra-asuntoja. Nyt on koronan takia vaikea lennähdellä mihinkään. Ehkäpä kotimaan matkailu, yhteismökit ja mökkien vuokraus yleistyvät?

 

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ, MARKKU TISSARINEN JA VESA RANTA

KORONAKRIISI: Käsidesin valmistus työllistää – Kiilto palkkasi 60 Turussa

Lomautusuutisia kuuluu nyt kaikkialta, mutta Kiillon Turun tehtaalla suunta on päinvastainen. Käsidesin kysyntä räjähti, ja yritys on pikavauhtia palkannut tuotantoon 60 henkeä lisää eli kaksinkertaistanut työntekijöidensä määrän. Tehtaalla tehdään töitä nyt jatkuvassa kolmivuorossa, pääluottamusmies Reijo Rusi ja työsuojeluvaltuutettu Hanna Hakanen kertovat.

KUVA YLLÄ: Pääluottamusmies Reijo Rusi ja työsuojeluvaltuutettu Hanna Hakanen kuvattiin Kiillon Turun tehtaan portilla työvuorojärjestelyjen takia eri aikoina.

18.5.2020

– Helmikuun lopussa alkoi huomata koronan vaikutuksia, ja tuotannossa ruvettiin tekemään ylitöitä. Tätä jatkui kolme viikkoa, mutta maaliskuun puolivälistä lähtien tehdas on käynyt ympäri vuorokauden ja viikon jokaisena päivänä, kertovat Kiillon Turun tehtaan pääluottamusmies, kiinteistönhoitaja Reijo Rusi ja työsuojeluvaltuutettu, tuotantotyöntekijä Hanna Hakanen.

Vakituisiksi uusia työntekijöitä ei ole palkattu, vaan heidän kanssaan on pääasiassa solmittu määräaikaisia työsopimuksia toukokuun loppuun. Uusista työntekijöistä moni on löydetty tehtaan vakiväen lähipiiristä.

”Suurin osa uusista työntekijöistä työskentelee pakkaajina, mutta muutamia on koulutettu myös valmistajan ja laitosmiehen tehtäviin”, kertoo pääluottamusmies Reijo Rusi.

– Kaiken ikäisiä on, mutta suurin osa nuoria, esimerkiksi kemian ja tekniikan opiskelijoita. Myös vanhoja kiireapuja ja kesätyöntekijöitä on tullut töihin, kertoo pääluottamusmies Rusi.

– Suurin osa työskentelee pakkaajina, mutta muutamia on koulutettu valmistajan ja laitosmiehen tehtäviin, lähinnä sitä alaa opiskelevia.

TYÖ KORONAA VASTAAN TUNTUU MIELEKKÄÄLTÄ

Vaikka käsihuuhde on nyt hurjan kysynnän kohteena, se on vain yksi jäsen Kiillon tuoteperheessä. Yhtiö valmistaa Turussa ja Hankasalmella pesu- ja puhdistusaineita, hygieniatuotteita ja teollisuuskemikaaleja. Lempäälässä tehdään rakentamiseen ja teollisuuden liimauksiin liittyviä tuotteita.

Koronakriisin seurauksena myös Hankasalmen tuotantolaitoksessa on ryhdytty valmistamaan käsidesiä. Turussa tuotannon nopea kasvattaminen vaati hieman luovuutta, mutta onnistui kuitenkin suhteellisen sujuvasti.

– Meillä on tehtaalla seitsemän tuotantolinjaa, joista kolmella voidaan tehdä desinfiointiaineita. Hieman täällä on pitänyt suunnitella paremmin valmistusta. Pukuhuoneet alkoivat käydä ahtaiksi, mutta onneksi saimme pihaan pari konttia, niitä käytetään nyt väliaikaistiloina, selvittää Reijo Rusi.

”Työ koronaa vastaan tuntuu monesta tosi tärkeältä, eli halutaan panna oma korsi kekoon”, työsuojeluvaltuutettu Hanna Hakanen kertoo.

Poikkeusoloihin sopeutumista on helpottanut se, että työnteko koetaan juuri nyt erityisen mielekkääksi ja hyödylliseksi. Käsidesiä tekemällä osallistutaan yhteiskunnan kamppailuun koronaviruksen nujertamiseksi.

– Työ koronaa vastaan tuntuu varmasti monesta tosi tärkeältä. Eli halutaan panna oma korsi kekoon, ja varsinkin aluksi tehtiin paljon ylitöitä. Iloisella mielellä kaikki tuntuvat olevan, ja hyvän eteen tätä nyt tehdään, kuvailee työsuojeluvaltuutettu Hakanen tehtaan tunnelmia.

Vuorotyöhön sopeutuminen on oma lukunsa.

– Itse kaipaan välillä vanhoja työkavereita, heitä ei nyt näe kuin vuorojen vaihtuessa. Mutta uudet ihmiset toisaalta luovat mukavaa vaihtelua, kertoo Hakanen.

REKRYTOINTI JA PEREHDYTYS PIKA-AIKATAULULLA

Etätöitä Kiillon henkilöstöstä tekevät ne, joille se on työtehtävien puolesta mahdollista. Tuotannossa käyttöön on otettu suojatoimenpiteet, kuten turvavälien pitäminen muihin työntekijöihin.

– Yhteiskäyttökoneille on laitettu ohjeistuksia käsien desinfioinnista. Ja kun konetta käyttää, pitää olla kertakäyttöhanskat kädessä. Siivousta on tehostettu, erityisesti kosketuspintojen desinfiointia. On myös ohjeistettu, että hanskoja olisi käytettävä tuotantotiloissa koko ajan, luettelee Hanna Hakanen varokeinoja.

Desinfiointia, kertakäyttöhanskoja, tehostettua siivousta –  siinä muun muassa varokeinoja, joita Kiillon Turun tehtaalla on otettu käyttöön koronaviruksen torjumiseksi, kertoo työsuojeluvaltuutettu Hanna Hakanen.

Uusien työntekijöiden perehdytykseen ei ollut paljon aikaa, koska yritys joutui reagoimaan koronan tuomaan muuttuneeseen tilanteeseen vauhdikkaasti.

– Jokaiselle työntekijälle EHS-päällikkö (työsuojelupäällikkö) pitää turvallisuusperehdytyksen, ja sen jälkeen opastaja perehdyttää työtehtävään. Työt ovat nyt alkaneet todella pian työsopimuksen kirjoittamisesta, kertoo Hakanen.

Turvallisuuden perusasioista ei kuitenkaan ole tingitty. Ja ”apukädet” on Hakasen mukaan otettu hyvin vastaan.

– Kaikki ovat oppineet äkkiä ja nyt uudetkin osaavat jo auttaa niitä, jotka ovat vielä uudempia.

Tehtaalla noudatetaan muovi- ja kemianteollisuuden työehtosopimusta. Teollisuusliittoon kuuluu vakityöntekijöistä noin puolet.

– Nyt muutamia uusia on liittynyt jäseniksi, mikä tietysti tuntuu hyvältä, sanoo pääluottamusmies Rusi.

”Kyllä kysyntä jossain vaiheessa palaa normaalitasolle. Ja sitä tietysti toivotaan, että korona menisi ohi mahdollisimman pian”, pääluottamusmies Reijo Rusi sanoo.

Miten kauan Kiillon uusilla työntekijöillä sitten riittää töitä? Koronaepidemian kestoa ei osaa kukaan ennustaa, ja niinpä myös käsihuuhteen kysyntäpiikin kestoa on jokseenkin mahdotonta arvioida.

– Kyllä se kysyntä varmaan jossain vaiheessa palaa normaalitasolle. Ja sitä tietysti toivotaan, että korona menisi ohi mahdollisimman pian, Rusi miettii.

Mutta toistaiseksi Turussa painetaan hommia kellon ympäri.

TEKSTI MIKKO NIKULA
KUVAT VESA-MATTI VÄÄRÄ

KORONAKRIISI Meyerin Turun telakalla: ”Suomalaiset ovat näissä asioissa hyviä”

”Meillä ei ole paniikkitunnelmaa. Ihmiset käyttäytyvät rauhallisesti ja ottavat aika viileästi”, kertoo pääluottamusmies Juha Jormanainen Meyerin Turun telakalta, jossa maanantaina alkavat koronakriisin aiheuttamat yhteistoimintaneuvottelut.

Haastattelu tehty 20.3.2020. Kuva kesäkuulta 2017.

Työpaikalla, jossa on 1 064 omaa työntekijää ja laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto, korona vaikuttaa pääluottamusmies Juha Jormanaisen mukaan ihan kaikkeen.

– Voisi kuvitella, että kaikilla aloilla, joissa on paljon työvoimaa, ja erilaisia materiaaleja, jotka tulevat ympäri maailmaa, se aiheuttaa kaikenlaisia vaikeuksia. Oletan, että sen takia meilläkin alkavat yt:eet.

Eniten poikkeustila näkyy Jormanaisen mukaan siinä, että yhteistyökumppaneita on paikalla vähemmän kuin normaalisti.

– Kun rajoja on ruvettu laittamaan kiinni, veikkaan, että ihmiset ovat joutuneet tekemään ratkaisun, ovatko perheidensä luona kotimaissaan vai töissä ulkomailla. Kysymys on niin laaja-alainen, että se vaikuttaa kaikkeen.

RAUHALLISESTI KOHTI TUNTEMATONTA

Koronakriisin keskellä pääluottamusmiehen työ on Jormanaisen mukaan asioihin reagoimista.

– Se on sitä, että pitää itsensä rauhallisena ja valmistautuu vastaamaan kysymyksiin, joihin ei ole vastausta. Yrittää pysyä itse rauhallisena ja tekee parhaansa, koska muuta ei voi.

– Mitä on tulossa, on hyvä kysymys. Kun olisi joku kristallipallo, niin tietäisi. Materiaali- ja komponenttitoimitukset ovat yksi arvoitus, koska risteilijä on tuote, johon tavara tulee ympäri maailmaa. Vaikeuksia saattaa tulla myös sitä kautta, kun osa työvoimasta on kotimaissaan perheidensä luona. Kukaan ei voi tietää, kuinka kauan tilanne tämmöisenä jatkuu.

– Viisaita vastauksia ei pysty millään antamaan. Me emme tiedä, mitä maailma on huomenna.

TIETOTEKNIIKKA APUNA

Työpaikan kulttuurissa on Jormanaisen mukaan tapahtunut isoja muutoksia.

– Sellaisia ihmisiä, jotka ovat palanneet ulkomaanmatkoilta, on jouduttu jättämään työterveyshuollon ohjeistamana vähäksi aikaa kotiin. Ne ratkaisut rupeavat olemaan jo ohi.

– Käsidesiä on kaikki paikat täynnä. Lähitapaamisia ei pidetä eikä kokoonnuta isoissa laumoissa. Yli kymmenen hengen palavereja ei järjestetä.

– Meillä on lähestymiskielto. Pitää välttää lähikontakteja. Esimerkiksi laivan kyljessä on hissi, jolla pääsee laivan yläkerroksiin. Siinä henkilömäärä on rajattu.

– Kaikki kokoukset ja palaverit, jotka vähänkin pystytään, järjestetään skype-yhteyksillä tai webinaarina sähköisinä kokouksina. Yli 50-vuotiaalle, joka on yli 30-vuotiaana joutunut opiskelemaan tietotekniikan, se on tuonut uusia haasteita työhön. Itsenikin on pitänyt opetella tämän kaltainen kokoustekniikka.

TÖISTÄ POIS OMAILMOITUKSELLA

Työpaikalla on Jormanaisen mukaan ryhdytty toimiin tartuntojen estämiseksi.

– Meillä on avattu neuvontapuhelimia koronaa varten henkilöstölle. Meillä on pahuksen tarkat ohjeet siitä, että jos sinulla on mitä tahansa oireita, älä tule työpaikalle. On laajennettu omailmoituskäytäntöä ja pidennetty omailmoitusaika ilman lääkärintodistusta viiteen päivään. Se on toistaiseksi voimassa koronan takia.

– Meillä on ohjeistamalla pyritty siihen, ettei olisi niitä työnsankareita, jotka tulevat Buranan voimalla flunssaoireisina töihin. Kyllä me kaikkemme teemme. Tulevaisuus näyttää, onko se ollut riittävää.

KONTAKTEJA VAROTOIMIN

Pääluottamusmiehen päivittäiseen työnkuvaan on Jormanaisen mukaan tullut iso muutos.

– Ihmiskontakteja pitää välttää. Meillä on luottamusmiehiä lisäkseni yli 20. Kun yt-neuvottelut alkavat, ja tiedotan siitä luottamushenkilöille, joudun siihen käyttämään kokonaisen työpäivän verran aikaa, kun kutsun heitä neljä kerrallaan huoneeseen, jossa joudumme pitämään turvavälit.

Työpaikan toimihenkilöitä on koronan takia Jormanaisen mukaan etätöissä.

– Työntekijäammattien kohdalla se on vaikeampaa. Omaa työtäni, esimerkiksi tätä haastattelua voisin yhtä hyvin tehdä kotisohvalta. En ole kuitenkaan edes pyytänyt päästä etätöihin. Ihmiskontaktien uhallakin koen tärkeäksi, on joku, joka vastaa ihmisille.

– Ihmisillä on huoli itsestään ja elatuksestaan. Jonkun pitää olla vastailemassa. Yritän pitää varotoimia. Minulla on käsidesiä koko ajan toimistossa sekä asiakkaita että itseäni varten. On desinfiointiainetta, jolla aamulla ennen töiden alkua pyyhin kaikki kosketuspinnat, hiiren, näppäimistöt ja valokatkaisimet. Yritän suojautua ja tehdä parhaani. Toivon, että pystyn jatkamaan työtäni.

SUOMALAINEN OTTAA KYLMÄN VIILEÄSTI

Tunnelmaa työpaikalla Jormanainen luonnehtii ”aika suomalaiseksi”.

– Me kaikki ymmärrämme, että maailma on poikkeustilassa ja on jonkinlainen hätä. Ihmiset toimivat pääasiassa rationaalisesti. He ovat rauhallisia.

– Eilen illalla kävin kotikyläni S-marketissa. Sielläkin tunnelma oli rauhallinen, sama on töissä. Ihmiset ottavat aika viileästi. Tietysti joukossa on muutamia, jotka ovat helpompia hermostumaan. Keskimäärin ihmiset toimivat rauhallisesti. Kai he odottavat, mitä tuleman pitää.

– Olen sitä mieltä, että me suomalaiset olemme näissä asioissa aika hyviä. Luulen, että Suomessa ei käy kuten Ranskassa, että tehdään poliisin valvoma ulkonaliikkumiskielto. Eihän tuolla enää liiku ketään iltaisin kaupungilla tai kylillä.

– Meillä ei ole mitään paniikkitunnelmaa. Olen omiini tyytyväinen. Aika vähän täällä tapahtuu sellaisia ylilyöntejä, että ihan hulluja huhuja levitettäisiin.

TEKSTI JARI ISOKORPI
KUVA LEHTIKUVA / VESA-MATTI VÄÄRÄ