VIERAILIJA: Lasse Laatunen: Sopimisen ja työrauhan Suomea puolustettava

Työmarkkinasopimisella on pitkä historia. Kirjapainoalalla tehtiin ensimmäinen työehtosopimus jo vuonna 1900. SAK ja työnantajien STK perustettiin vuonna 1907. Yhteiset juoksuhaudat synnyttivät kesken talvisodan SAK:n ja STK:n tammikuun kihlauksen vuonna 1940. Valtakunnallista työehtosopimusjärjestelmää alettiin kehittää tasavertaisuuden pohjalta. Tuloksia ei tarvitse hävetä.

Nyt työmarkkinat ovat murroksessa. Monet työnantajapomot ihan vakavasti uskovat ammattiyhdistysliikkeen haihtuvan tuhkana tuuleen pelkkänä ilmoitusasiana. Sen jälkeen työrauha tipahtaisi taivaasta ilmaiseksi. Näinhän se ei mene.

Maailma on muuttunut ja tarvitaan paikallista sopimista, sanotaan. Markkinat ovat kyllä muuttuneet. Suomen historia ei ole kuitenkaan muuttunut. Yhteiset taustat ja ponnistukset ovat työmarkkinajärjestelmän kivijalka. Ihminen ei ole muuttunut. Neuvottelupsykologia on sama. Turvan tarve työsuhteessa on säilynyt. Työntekijä ei ole yrityksen vihollinen, vaikka hän käyttäisi perustuslain takaamaa järjestäytymisoikeuttaan. Yhteistyön perusta on toisen osapuolen kunnioittaminen.

Monille yrittäjille ja työnantajille paikallinen sopiminen näyttää olevan sama kuin työnjohto-oikeus. Tällainen onnela on kangastus. Paikallisen sopimisen rakentaminen harhakuvien varaan on huteralla pohjalla. Jos paikalliseen sopimiseen halutaan liittää työrauha, sopijapuolena on silloin oltava työntekijöiden rekisteröity yhdistys. Tällaisia ovat ammattiosastot ja työntekijäliitot. Juuri näitä tahoja metsäteollisuus ja yrittäjät pyrkivät karkuun. Pidän itse hyvänä muun muassa teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa harjoitettua työehtosopimusten väljentämistä. Työntekijöillä on vähimmäisturva ja työnantajilla työrauha.

Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota.

EK:n natiseminen liitoksissaan alkoi vuonna 2011. Silloisen raamisopimuksen jälkimainingeissa toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja työmarkkinajohtaja Jukka Ahtela saivat potkut. Keskitettyjen ratkaisujen lopettamisesta EK päätti vuonna 2015. Vuoden 2016 kilpailukykysopimus (kiky) oli EK:lle tuskallinen. Metsäteollisuus erosi EK:sta. Kiky ei ollut helppo ammattiyhdistysliikkeellekään.

Sipilän hallituksen aikana EK:n usko porvarihallitukseen oli vahva. Kolmikanta kelpasi EK:lle vain valikoidusti. Rinteen/Marinin hallitusten aikana kolmikantatoimeksiannot ovat saaneet EK:lta happaman vastaanoton. Viimeinen myrsky vesilasissa oli EK:n uloskävely STM:n tasa-arvoryhmästä marraskuussa 2020. Työnantajien uusi asemointi työmarkkinapolitiikassa on vuosien jatkumo.

Heikentämällä ammattiyhdistysliikkeen asemaa sopijapuolena heikennetään myös sen valtaa. Työnantajien oman vaikutusvallan heikentymisen uskotaan korvautuvan porvarihallituksilla. Rinteen/Marinin hallitus oli työnantajille takaisku. Olen puolueista riippumattoman työmarkkinajärjestelmän kannattaja. Jokaisella saa olla oma poliittinen vakaumuksensa, mutta työmarkkinapolitiikalla ja politiikalla on eri tehtävät.

Työmarkkinajärjestöillä on paljon yhteistä varjeltavaa, esimerkiksi työeläkejärjestelmä. Sen rahoittaminen vaatii hyvän työllisyyden. Työllisyyttä tukemaan on saatava joustavat työehtosopimukset ja pitävä työrauha. Työntekijöillä on oltava kohtuullinen vähimmäisturva. Työmarkkinapolitiikan paras väline kiristyvässä kilpailussa on paikallista sopimista mahdollistava valtakunnallinen sopimusjärjestelmä.

Ammattiyhdistysliike ei ole toistaiseksi provosoitunut työnantajien irtiotoista. Vellova tilanne ei selkiydy, ellei työnantajapiireissä tehdä uudelleenarviota. Nykypolitiikka ei hyödytä ketään, kaikkein vähiten työnantajia itseään. Metsäteollisuus ja SY tuskin kantojaan muuttavat, mutta muiden suhteen on vielä toivoa.

LASSE LAATUNEN
Kirjoittaja on työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinajohtajana ja lakiasiainjohtajana ja edustanut työnantajia kolmikantaneuvotteluissa neljällä vuosikymmenellä.

Puurakentamisen odotettu nousu

Puurakentamisen kasvua on Suomessa odotettu vähintäänkin 1990-luvulta lähtien. Odotusten pohjana varhaisemmassa vaiheessa oli ihmetys, miksi maassamme ei rakenneta puukerrostaloja, vaikka ihmisten itselleen valitsemat pientalot on tavan takaa valmistettu puusta. Ilmastokysymysten pintaan nouseminen loi sittemmin puurakentamiselle uuden voimakkaan ajurin. Puu sitoo hiiltä koko elinkaarensa ajan myös rakennuskäytössä.

Puurakentaminen on viime aikoina lisääntynyt Suomessa. Julkiset rakennushankkeet ovat nostaneet puun arvostusta materiaalina ja avanneet silmiä puun etujen havaitsemiseen. Myös puukerrostaloja on alkanut nousta aikaisempaa korkeampina ja useammin. Silti näkymä, jossa suomalaiset yritykset kehittävät puurakentamisesta vientituotteen, on saavuttamatta. Se on yhä merkittävä mahdollisuus vankistaa taloutta ja työllisyyttä. Rakennetun puun jalostusarvo on korkea.

Toivorikkaasti voisi ajatella, että aikajana uuden rakennustavan omaksumisesta sen huomattavaan laajentumiseen on pidempi kuin puurakentamisen innokkaimmat puolestapuhujat ovat odottaneet. Kehitys olisi siis vääjäämättä menossa parempaan suuntaan. Olisi vain ajan kysymys, että puurakentaminen saavuttaisi potentiaalinsa.

Näin ei kuitenkaan taida olla. Rakennuttajien suuntautuminen puurakentamiseen on edelleen lähempänä projektikohtaista, sinänsä hyvää jälkeä tuottanutta pilotointia kuin täysimittaista uusien markkinoiden haltuun ottamista. Toisaalta vihreä rakentaminen on keksitty myös kilpailijamaissa, joissa sen eteen tehdään töitä. Muista maista katsottuna Suomi on vientimarkkina, jossa ihmiset tykkäävät asua puutaloissa.

Kehitystä ei voi jättää yksinomaan markkinoiden varaan. Mahdollisuuksien ikkunaan tarvitaan poliittisen ohjauksen raamit. Puurakentamista voidaan edistää asenteellisia ja rakentamismääräyksiin liittyviä esteitä purkamalla, erilaisin taloudellisin kannustimin, koulutuksen keinoin sekä julkisissa hankkeissa suosimalla puurakentamista, ja miksipä ei myös edellyttämällä puun käyttöä esimerkiksi alue- tai hankekohtaisin minimitavoittein.

Puurakentamisesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että kysymys ei ole vain puusta, vaan puun yhdistämisestä muiden rakennusmateriaalien kanssa. Yhdistelemisen mahdollisuudet ovat rakennuksia ja asuinympäristöjä ajatellen varmasti monet. Innovaatioille on tilaa.

Mielenkiintoinen ajatusleikki on pohdiskella, minkälainen sukupolvikokemus maalta kaupunkeihin muuttaminen olisi 1960- ja 1970-luvuilla ollut, jos ihmiset olisivat betonilähiöiden sijaan saapuneet kimpsuineen ja kampsuineen puulähiöihin. Veikkaan, että kokemus olisi ollut kodikkaampi.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

LUE MYÖS:

Tehdään talot taas puusta – kansantalous, työllisyys ja kamppailu ilmastonmuutosta vastaan kiittävät (12.2.2020)

Suomeksi, kiitos! Meillä on oikeus omaan kieleemme – vieras kieli tuo työpaikoille riskejä

Vain vaivoin osattu vieras kieli vierottaa ajattelusta. Pitää olla paljon oman äidinkielen sanoja, jotta voi ajatella ajatuksia. Kielen rajat ovat ajattelun rajat. Englannin ylivalta kylvää työpaikoille kitkaa, ristiriitaa ja turvallisuusriskejä.

Työntekijät eivät ymmärrä konsernin kielellä eli englanniksi tehtyjä ”tiedotteita”. Satoja tuhansia euroja maksavan koneen muka suomenkieliseksi käännetty ohje on Google-tasoa. Lähiesimiehet eivät ymmärrä päälliköiden englanniksi antamia ohjeita. Suomen kieli uhkaa näivettyä, kapeutua ja surkastua.

Kuuluisa filosofi Ludwig Wittgenstein ei turhaan lausunut, että kielen rajat ovat myös ajattelun rajat. Omalla äidinkielellä, oli se sitten suomi, ruotsi, saame, swahili, urdu tai mikä tahansa muu maapallon 7 000:sta eri kielestä, ihminen ajattelee syvimmät, hienoimmat ja vapaimmat ajatuksensa.

Tästä muistuttaa myös Kotimaisten kielten keskuksen johtaja Ulla-Maija Forsberg.

– Kun ihminen osaa kielen puolivillaisesti, ihminen myös ajattelee puolivillaisesti. Ajattelun laatu ja asioiden pohdiskelu ovat aivan eri tasolla, kun sen saa tehdä omalla äidinkielellä. Erinomaista englannin kielen taitoa on todella vaikea saavuttaa.

– Kielitaito voi olla asia, jolla erottaa eri kansankerroksia toisistaan. Englannin kieli on eliitin erottautumiskeino ja tämä vaikuttaa yhteiskunnan kahtiajakautumiseen, Forsberg kuvailee englannin hiipivän ylivallan seurauksia suomalaiselle demokratialle.

SANASTO PUUTTUU, JOS KIELTÄ EI KÄYTETÄ

Forsberg on todella huolissaan siitä, että nyt korkeakouluissa ja yliopistoissa ei enenevästi enää käytännössä voi suorittaa koko tutkintoa suomen kielellä. Yritysten kieli muutetaan englanniksi, vaikka työntekijät johtoa lukuun ottamatta eivät sitä osaisikaan.

Esimerkiksi Aalto-yliopiston teknisten alojen diplomi-insinöörit voivat joutua kirjoittamaan lopputyönsä englanniksi.

– Kun englannin käyttö tarpeeksi laajenee, alalla ei enää ole tarpeeksi sanastoa, jolla asioista voisi keskustella tai pohtia suomeksi.

Kun eri opintotasojen insinöörit toimivat päällikköinä ja työnjohtajina suorittavaa työtä tekeville, tasa-arvoinen yhteys ihmisten välillä voi katketa.

– Jos insinööri suorittaa ammattitutkintonsa englanniksi, englanti valuu hänen mukanaan myös työpaikoille.

Kotimaisten kielten puolestapuhuja on erityisen kiukkuinen siitä, että yliopistomaailmassa englannin kuvitellaan olevan samaa kuin kansainvälisyys. Ei ole. Maailman 7 miljardista asukkaasta vain 500 miljoonaa puhuu englantia äidinkielenään. Peräti 85 prosenttia maailman asukkaista, 6 miljardia ihmistä, ei osaa englantia. Suomessa 1,7 miljoonaa ihmistä eli 30 prosenttia kansasta ei osaa englantia.

– Kiinassa asuu 1,2 miljardia ihmistä. Heistä vain prosentti osaa englantia, Forsberg muistuttaa.

”Jos insinööri suorittaa ammattitutkintonsa englanniksi, englanti valuu hänen mukanaan myös työpaikoille”, Kotimaisten kielten keskuksen johtaja Ulla-Maija Forsberg sanoo.

Englanti toimii kyllä erinomaisesti munkkilatinana; tämän hetken tieteen kielenä ja toisensa tuntevien valta- ja rahaeliittien yhteisenä kielenä. Latinaa ei kukaan osannut keskiajalla äidinkielenään, mutta sillä synnytettiin tuon ajan huipputieteellisiä teoksia esimerkiksi naisten alttiudesta noituuteen. Nyt synnytetään englannin kielellä tieteen huipputeoksia talousteorioista, jotka vaativat työntekijöiden oikeuksien poistamista. Tästä päättävät ekonomistit katolisia piispainkokouksia vastaavissa Davos-synodeissaan.

Suomen kielen puolustajat saivat sentään torjuttua englanninkielisen, suomalaista opetussuunnitelmaa yksi yhteen noudattavan ylioppilastutkinnon. IB-lukiot osoittavat, millaisiksi opinahjoiksi englanninkieliset lukiot muodostuisivat.

– IB-lukioihin pääsevät kaikkein vakavaraisimpien ja tiedostavimpien vanhempien ahkerat ja lahjakkaat lapset. IB-lukioissa lukevat väistämättä etuoikeutettujen vanhempien lapset.

– Kunnan englanninkielisestä lukiosta tulisi samalla kaavaa se ”parempi” lukio. Todellisuudessa opetus saattaisi olla siellä huonompaa, sillä Suomessa ei olisi riittävästi hyvin englantia osaavia opettajia, Forsberg kuvaa.

OPETUSTA TARJOTTAVA SUOMEKSI

Suomi ei myöskään ”kansainvälisty” eikä koulutus toimi ”vientituotteena”, jos englannin sallitaan pesiytyä opinahjoihimme.

– Maisteriohjelmia tarjotaan englanniksi, jotta ne houkuttelisivat opiskelijoita muualta. Kaikkialla maailmassa tarjotaan jo englanninkielistä koulutusta. Tehkäämme sitä, mitä osaamme, eli tarjotkaamme opetusta suomeksi! Muistutan vielä siitä, että vaikka EU:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta voidaan rahastaa maksuja, eivät nämä lähimainkaan kata opetuksen todellisia kustannuksia.

– Britannian entisissä siirtomaissa, kuten esimerkiksi Hongkongissa, osataan laajalti englantia, mutta sekin on siirtomaavallan peruja, Forsberg muistuttaa.

Forsberg on huolissaan myös digitalisaation liian kovasti vauhdista. Kielentutkijan mukaan se ei syrjäytä vain vanhuksia, vaan myös nuorilla ja lapsilla voi olla monenlaisia esteitä tietotekniikan hallintaan.

Lasten ja nuorten ruutuajasta ollaan huolissaan, mutta samaan aikaan koululaiset pakotetaan käyttämään vain ja ainoastaan sähköisiä välineitä. Pelkkä chättääminen ja snäppääminen ja englanninkielisessä verkossa viihtyminen kaventavat suomen kielen osaamista. Sanojen eli ajattelun välineiden puuttumisen ohella Forsberg muistuttaa vielä toisesta perustavanlaatuisesta huolesta.

– Kun ei enää kirjoiteta käsin, miten se lopulta vaikuttaa? Kädet ja aivot kuuluvat yhteen ajattelussa. Kun katselee koulun opetussuunnitelmia, ihmettelen, onko se kaikki digitalisaatio todellakin tarpeellista ja hyväksi?

”ISÄT, LUKEKAA LAPSILLENNE!”

Murikka-opiston erityisopettaja Marjo Nurmi jos kuka tuntee suomen kielen tärkeyden, sekä yleisesti ajattelun välineenä että mahdollisuuksien avaajana.

– Isät, lukekaa lapsillenne! Se on paras satsaus lapsen tulevaisuuteen, Nurmi yllyttää.

Koulussa opettajat huomaavat nopeasti, kenelle lapselle on luettu satuja ja ketkä lapset harrastavat lukemista. Isille kohdistettu kehotus koskee tietysti aivan samalla lailla äitejäkin ja muita lasten lähipiirin aikuisia. Murikka on vain tutustuttanut Nurmen ennen kaikkea miesvaltaisten alojen jäseniin.

Osaavatko ”kaikki” englantia?

– Ei, siihen päätelmään ei tässä talossa voi tulla, Nurmi naurahtaa.

Erityisopettaja toteaa, että tietenkin liiton jäsenistössä on myös niitä, jotka osaavat englantia hämmästyttävän hyvin. Mutta kenelläpä se voisi olla syvimpien tunteiden tulkki?

– Englantia pitäisi osata aivan valtavan hyvin, että sitä voisi käyttää kaikkeen ajatteluun kelpaavana yleiskielenä. Äidinkieli on ajattelun kieli. Äidinkieli on tavattoman hienovarainen instrumentti. Kielen avulla osallistumme kaikkeen, Nurmi alleviivaa.

Oikeus käyttää äidinkieltä on siis osa demokratiaa ja takaa sen, että kaikki (eivät vain ”kaikki” englantia osaavat) pääsevät osallisiksi yhteiskuntaan.

Työpaikoilla johtajat eivät aina edes ymmärrä, miten paljon tiedonkatkoja, ristiriitoja ja konflikteja englannin kielen käyttö aiheuttaa.

– Työntekijät reagoivat tähän alun alkaen kieliongelmaan uskomalla, ettei johto haluakaan heidän tietävän asioita. Työntekijät alkavat suhtautua tiedotustilaisuuksiin niin, että niillä ei ole heille mitään merkitystä, ettei heitä arvosteta.

– Ei riitä, että kalvojen englanninkieliset termit vain puhutaan suomeksi. Jos yrityksen johto haluaa ottaa tiedottamisen vakavasti, pitää nähdä se vaiva, että kaikki käännetään kunnon suomelle, Nurmi vaatii.

”Jos yrityksen johto haluaa ottaa tiedottamisen vakavasti, pitää nähdä se vaiva, että kaikki käännetään kunnon suomelle”, Murikka-opiston erityisopettaja Marjo Nurmi sanoo. KUVA JYRKI LUUKKONEN

”ON SANAHÄMY AIVOHÄMYN TUOTE”

Yrityksessä voidaan käyttää tietysti myös yritysjohdon suomenkielistä slangia, jota oikeutetusti arkikielessä myös ”hevonpaskaksi” kutsutaan. Nurmi ei sorru tällaiseen alatyyliseen ilmaisuun, vaan lainaa itseään William Shakespearea. Tämä on todennut: ”On sanahämy aivohämyn tuote. Nurmi tiivistää:

– Selkeän ajatuksen voi myös ilmaista selkeästi.

Yrityksen kielen vaihtaminen englantiin ei suinkaan ratkaise noita aivohämyn ongelmia. Nurmen pitkän kokemuksen mukaan englanti luo työpaikoille vain lisää ongelmia ja töiden takkuamista.

– Yritysdemokratia on mennyt viime aikoina takapakkia. Luottamusmiehet eivät saa kaikkea heille kuuluvaa tietoa suomeksi. Mitä enemmän työpaikalle tulee esteitä avoimuuteen ja vuorovaikutukseen, kielimuureja, sitä suuremmiksi ongelmat käyvät.

Työsuoritusten kielivaikeuksista Nurmi ottaa esimerkiksi firman, jossa hän auttoi kokeneita työntekijöitä ja työnopastajia ottamaan haltuunsa työssä käytettäviä tietokoneohjelmia. Syystä tai toisesta työnantaja halusi, että Office-ohjelmat ovat englanniksi.

– Siinä oli kitkaa. Johto oli tottunut englantiin. Mutta näille työntekijöille jo tietokone oli vieras, ja sitten siihen tuli vielä päälle vieras kieli, englanti.

Väännön jälkeen tietokoneohjelmat saatiin käännätettyä suomeksi. Oikealla kielivalinnalla olisi saatu alun alkaen vältetyksi tämän niin sanotun kognitiivisen ergonomian ongelmat.

Hyvä kognitiivinen ergonomia muuttaa työympäristöä niin, että tämä rasittaa mahdollisimman vähän ihmisen muistia, tarkkaavaisuutta tai aivojen muuta tiedonkäsittelyä.

Nurmi nostaa esiin myös työturvallisuusongelmat.

– Huono tiedottaminen englanniksi tai huonosti suomeksi kirjoitetut ohjeet voivat olla kohtalokkaita. Työturvallisuusohjeiden pitää olla selkeitä!

”MUKA-SUOMI VAARANTAA TYÖNTEKIJÄT”

Varapääluottamusmies, lämpökäsittelijä ja tuottavuuden kehitystiimin jäsen Tommi Suvela tietää enemmän kuin hyvin, miten isoja työturvallisuusriskejä työnantaja luo hyväksyessään kelvottomia suomennoksia. Suvelan työnantaja on suureen jenkkikonserniin kuuluva Agco Power Nokialla.

– Meille tulee koko ajan uusia koneita tai vanhoja päivitetään. Niiden mukana tulee käyttöohjeita, jotka ovat olevinaan suomea, vaikka todellisuudessa ne ovat tankero-suomea, jos nyt suomea ollenkaan, Suvela kertoo.

– Huolestunein olen siitä, että käyttöohjeita ei löydy ymmärrettävällä suomella ja että vikakoodeista kertovissa teksteissä on virheitä. Ensisijaisesti pitäisi olla niin, että kun minkä tahansa koneen asentaja on vielä paikalla, virheet teksteissä korjattaisiin heti softaan. Softat on näet usein tietosuojattu, eikä niitä pysty enää mitenkään jälkikäteen muuttamaan.

Agcolla käytössä olevassa teräksenkarkaisu-uunissa on 900 asteen lämpötila, ja sieltä tavara menee vielä 100-asteiseen jäähdytysöljyyn. Uunin vikakoodeja varten kääntäjä – oletetusti Google – on luonut tämäntapaisia ”ohjeita”: ”Ohjelmointilaite, ei kirjattu aikaa tai ramppia ajankohtaisessa segmentissä” tai ”Ohjelmointilaite, ei kirjattu loppu-uraa viimeisessä segmentissä”.

– Jos hätääntynyt työntekijä ei ymmärrä, mitä vikahälytyksen jälkeen pitää toimia, voi tapahtua pahojakin onnettomuuksia. Siinä voi poksahtaa kokonainen halli, Suvela kuvaa.

Miksei yritys vaadi kunnon käännöksiä ja kunnolla hoidettua perehdytystä?

– Voimme maksaa satoja tuhansia euroja jostain laitteesta, ja sitten meillä ei ole kanttia vaatia kunnolla käännettyä käyttöohjetta. Se voi olla vaikeaa teknistä saksaa tai englantia, ja silloin käännös pitää vaatia.

”Olen kaikkein huolestunein siitä, että käyttöohjeita ei löydy ymmärrettävällä suomella ja että vikakoodien teksteissä on virheitä”, Agco Powerin varapääluottamusmies Tommi Suvela sanoo. KUVA JYRKI LUUKKONEN

Laki on yksiselitteisesti suomen ja toisen virallisen kielemme eli ruotsin puolella. Valtioneuvoston asetus koneiden turvallisuudesta sanoo sanatarkasti näin: ”Suomessa markkinoille saatettavan tai käyttöön otettavan koneen tietojen, varoitusten ja ohjeiden on kuitenkin aina oltava suomen ja ruotsin kielellä.”

Suvela kertoo ottaneensa kieliongelmat esiin toistuvasti, ylintä johtoa myöten, mutta tuloksetta. Miksi usein Itävallasta ostettujen koneiden perehdytyksen hoitaa huonosti englantia osaava saksankielinen henkilö?

– Jos me myisimme jonkin ison koneen Saksaan, siellä ei varmasti hyväksyttäisi, että joku huonosti englantia sopertava suomalainen antaisi käyttökoulutuksen. Koulutus ja käännökset vaadittaisin varmasti kunnon saksaksi.

Myös tiedottamisesta laistetaan.

– Kaikki raportit talousluvuista ja termeistä ovat englanniksi. Pomot suomentavat niitä sitten tiedotustilaisuuksissa, mutta powerpointtien taloustermejä ei suomenneta kenellekään. Minä itse osaan englantia, mutta edustamani työntekijät eivät osaa!

– 99 prosenttia meidän työntekijöistämme on suomenkielisiä. Ei täällä englantia vaadita, eivätkä tavan duunarit sitä tarvitsekaan. Moni voi ymmärtää englantia, mutta ei niin paljon, että uskaltaisi esittää kysymyksiä englanniksi. Täällä pitää tiedottaa suomeksi, se osoittaisi arvostusta työntekijöitä kohtaan. Ja yrityksen pitäisi pohtia kaikkien talouslukujen ja -termien käännättämistä luottamusmiehille suomeksi, Suvela vaatii.

KIELI ON KULTTUURIA

– Suomessa on laki, ja sen lain mukaan täällä toimitaan. Lain yli ei kukaan kävele, ei edes australialainen johtaja.

Työsuojeluvaltuutettu Antti Mattila oli kerran pysäyttänyt tuotannon Kevitsan kaivoksella, jonka tuolloin omisti kanadalainen FQM-yhtiö. Järeät, peräti 9 kiloa metriltä painavat kaapelit kaivoksen sähkökäyttöisiä koneita varten oli nostettu ajoradan yli tolppiin. Jokaiseen tolppaan oli sijoitettu käsikäyttöinen vinssi, mutta vinssi oli alimitoitettu pudottaen kaapelin maahan. Puiset kaapelitolpat vielä taipuivat kaapeleiden painosta. Kolme läheltä piti -tilannetta oli jo nähty.

– Johtaja oli tehnyt uraansa hierarkisessa, brittiläisessä kulttuurissa. Johtaja sanoi, että näinhän Afrikassa on tapana sähkökaapelit laittaa. Minä sanoin, että täällä ei laiteta.

Kieli on tosiaankin aina myös kulttuuria, sen sai Mattila tuta vuosina 2012–2016, kun omistussuhteiltaan kaivos kuului anglosaksiseen, hierarkista käskytystä harrastavaan kulttuuripiiriin. Mattila sai henkilökohtaisen varoituksen ”työnantajaa vastaan toimimisesta”. Valtuutettu kiisti varoituksen täysin aiheettomana – eikä siitä sitten sen enempää. Ja sähkötolpat vaihdettiin turvallisiin, AVI:a tosin vähän pyydettiin avittamaan. Vanhat tolpat jatkavat nyt virkauraansa lyhtypylväinä kaivosalueella.

”Päälliköt jakoivat aamupalaverissa tehtävät esimiehille, englanniksi. Esimiehet joutuivat sitten vertailemaan käskynjakoa keskenään, suomeksi”, kuvailee Bolidenin Kevitsan kaivoksen työsuojeluvaltuutettu Antti Mattila. KUVA OTTO PONTO

Nyt kaivoksella käytetään suomea ja kaikki ohjeet saadaan suomeksi, kun kaivos on siirtynyt ruotsalaisen Bolidenin omistukseen. Mutta vanhan omistajan aikaan tolppakonflikti ei jäänyt ainoaksi, jossa Mattila joutui ihmettelemään kummallisia käytäntöjä.

– Päälliköt jakoivat aamupalaverissa tehtävät esimiehille, englanniksi. Esimiehet joutuivat sitten vertailemaan käskynjakoa keskenään, suomeksi. Kun vielä oli semmoinen kulttuuri, ettei uskaltanut kysyä lisää, niin katastrofihan siitä syntyi. Ei se työnteko sillä tavalla onnistu, että ensin joudutaan miettimään, mitä tässä oikein tarkoitetaan. Ja aikaahan se vei ihan hirveästi.

– Se tajuttiin sentään hyvin nopeasti, että työsuojeluperehdytystä ei voi antaa englanniksi, Mattila kertoo.

Tämäkin valtuutettu pitää kääntämättömiä ohjeita ja vain suomea taitavien työntekijöiden johtamista englanniksi tavattoman isona työturvallisuusriskinä. Mattila vain harmittelee, että kaivosalan erikoissanastoa ei ole välttämättä käännetty suomeksi.

– Suomenkielisyys tekisi työnteosta kuitenkin helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa.

Kaivoksen työsuojeluvaltuutettu voinee toimia esimerkkinä kaikille muillekin liiton luottamusmiehille. Turvana on vielä laki, joka sanoo, että käyttöohjeet on toimitettava suomeksi.

– Meillä loppui se arpominen, että millä kielellä toimitaan. Nyt täällä käytetään suomea. Aikaa ja vaivaa se vaati, mutta suomi, se on ehdoton juttu.

ENGLANNIKSI – VAIKO SITTENKIN SUOMEKSI?

Valmet Automotiven eli Uudenkaupungin autotehtaan pääluottamusmies Miia Kelsey arvioi, että 40 prosenttia tehtaan 2 900 tuotannon työntekijästä on maahanmuuttajia. Virta sisään ja ulos on jatkuva. Kelseyn arvion mukaan joka kuukausi 50–70 työntekijää lähtee, monista eri syistä, ja 50–70 otetaan vastaavasti sisään.

– Ehkä promille maahanmuuttajista puhuu äidinkielenään englantia.

Työntekijöitä tulee paljon Tsekistä, Puolasta ja Ukrainasta, joten ulkolaisten työntekijöiden valtakieli ei ole englanti. Vuokraväenkin, ennen yt-neuvotteluja heidän lukunsa oli 300, pitäisi osata joko suomea tai englantia. Epäilyksiä jää.

– Olen joskus pyytänyt: ”Sano mitä on numero 3.” Vastaus on ollut: ”Yes, yes, I understand.” (Juu, kyllä ymmärrän.)

Edes esimiehet eivät Kelseyn havaintojen mukaan osaa aina englantia niin hyvin, että pystyisivät johtamaan työtä vaikeuksitta. Työntekijöiltä englanti voi siis puuttua työkalupakista tykkänään. Miten paljon työntekijät oikeasti ymmärtävät englanniksi hoidetusta työturvallisuuskoulutuksesta?

– Tämä on todella iso työturvallisuusriski. Aina muutaman kerran puolessa vuodessa näkee, että joku kulkee trukin piikkien alta varastossa, kun toinen on laittamassa trukilla lastia hyllylle. Eikä missään tehtaalla saisi kävellä kuulokkeet korvilla. Trukkien ja pässien (automaattitrukkien) liikenne on jo sinällään turvallisuusriski. Jos niitä ei vielä ollenkaan kuule, kun on kuulokkeet…

– En osaa sanoa, johtuuko tällainen siitä, etteikö ole ymmärretty ohjeita vaiko välinpitämättömyydestä. Ja kyllähän suomalainenkin voi tehdä hölmöyksiä, Kelsey huomauttaa.

”Suomen kieli on todellinen portti suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi. Työnantajan pitäisi järjestää suomen kielen kursseja. Se sitouttaisi työntekijät”, Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan pääluottamusmies Miia Kelsey sanoo. KUVA KITI HAILA

Pääluottamusmies sanoo jo oppineensa autonvalmistuksen englanninkielistä erikoissanastoa.

– Mutta eipä tuolla lomamatkalla useinkaan tarvitse tietää, mitä palkkajärjestelmä, työehtosopimus tai lomautus ovat englanniksi, Kelsey naurahtaa.

Työnantajan pitäisi Kelseyn mielestä järjestää myös Teollisuusliiton luottamusmiehille englannin kielen koulutusta. Toimihenkilöt sitä jo saavat, ja Kelsey aikoo nostaa asian esiin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa perattaessa.

– Ulkomaalaiset liittyvät tosi hyvin liittoon. Minä toivon, että heille järjestettäisiin Murikkaan englanninkielisiä kursseja. Näin he pääsisivät mukaan liiton toimintaan. Niin, kerron heille liiton loistavasta opistosta. Ja sitten näen, miten heidän hartiansa oikein lyyhistyvät, kun totean, että siellä on kurssit suomeksi.

Englannin kielen tärkeydestä puhuminen ei sulje pois sitä tosiasiaa, että suomen kieli on kuitenkin todellinen portti suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

– Työnantajan pitäisi järjestää suomen kielen kursseja. Se sitouttaisi työntekijät.

Konsernin kieli on englanti, ja Kelseyn mukaan ainakaan yksittäiset johtajat eivät ollenkaan ymmärrä suomen kielen laajempaa merkitystä. Toiveissa kuitenkin on, että edes Vakka-Suomen Kansalaisopisto tekisi suunnitelmistaan totta ja lähtisi järjestämään suomen kielen kursseja niille, jotka valmistavat vuorotyöläisinä yötä päivää kulkuneuvoja autotehtaalla.

 

SUOMEKSI!

  1. Meillä on oikeus saada työturvallisuuskoulutus ja työnopastus suomeksi.
  2. Meillä on oikeus saada kaikki kirjallisetkin käyttöohjeet suomeksi.
  3. Meillä on oikeus saada yrityksen tiedotteet suomeksi.
  4. Meillä on oikeus vaatia tätä kaikkea, sillä meillä on oikeus suomeen.

 

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVITUS PENTTI OTSAMO
KUVAT JYRKI LUUKKONEN, OTTO PONTO JA KITI HAILA

LUE MYÖS: PÄÄKIRJOITUS: Menikö viesti perille? (13.12.2019)

Menikö viesti perille?

Vakiintunut selitys toiminnallisten tavoitteiden saavuttamatta jäämiselle on viestinnän epäonnistuminen. Näin sanottaessa annetaan ymmärtää, että kaikki oli muuten kunnossa, mutta viesti ei tavoittanut kohderyhmäänsä halutulla tavalla.

Kun asioita penkoo syvemmältä, on viestinnän väitetyn epäonnistumisen taustalla tavallisesti muita syitä. Esimerkiksi epätarkka tilannekuva, keskeneräisesti määritellyt tavoitteet, hatara suunnittelu, puutteellinen käsitys käytettävissä olevista resursseista tai vaillinaisesti toteutettu toiminta.

Toisaalta tavallista on se, että toiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat pohjatyöt on taiten tehty, mutta niistä kertova sanoma on epäselvästi muotoiltu tai se jää vajavaisesti viestitetyksi. Esimerkiksi siksi, että viestin kertoja olettaa omien itsestään selvyyksiensä olevan päivänkirkasta ja ajatuksellisesti jaettua tietoa myös yleisölleen. Näin asia ei kuitenkaan usein ole. Sen sijaan tyypillisempää on se, että viestin vastaanottajilla ei kyseistä tietoa ole, tai että sillä ei ole ollut sijaa heidän ajattelussaan tai maailmankuvansa rakentumisessa.

Riski viestinnän epäonnistumiselle on aina olemassa. Se on olemassa silloin, kun vuorovaikutuksen osapuolet käyttävät yhteistä äidinkieltä, ja korostuneesti silloin, kun tietoja yritetään välittää kaikille osapuolille vieraalla kielellä. Jälkimmäinen on yleistyvä tilanne suomalaisilla työpaikoilla. Samalla se on kehityskaari, joka ei näytä olevan riittävällä tavalla hallinnassa.

Ohjeistuksia ja opastuksia tarjoillaan työpaikoilla liian usein vain vieraalla kielellä, tyypillisesti englanniksi tai sitten englannista alkeellisesti suomeksi tai jollekin muulle kielelle käännettynä. Se on vaarallista riskinottoa. Mitä vähemmän ohjeista ymmärretään, sitä enemmän tehtävät ovat taipuvaisia siirtymään yrityksen ja erehdyksen kautta hoidettaviksi. Riskit lienevät suurimmillaan uusien työntekijöiden perehdyttämisessä. Tulokkaiden motivaatio osaamisen näyttämiselle tapaa olla korkea, mihin liittyen alttius täsmentävien kysymysten esittämiselle voi olla matala. Toisaalta into kysellä hiipuu, jos alkuperäinen viesti on vaikeasti hahmotettavissa tai käsittämätön.

Toimintaa työpaikoilla ei voida päästää tai jättää ontuvan viestinnän varaan. Sen sijaan on nähtävä, että ymmärrettävä kieli on turvallisuuden, tehokkuuden ja työssä viihtymisen perusta.

Koneiden turvallisuudesta annetun asetuksen mukaan Suomessa markkinoille saatettavien tai käyttöön otettavien koneiden tietojen, varoitusten ja ohjeiden on aina oltava suomen ja ruotsin kielellä. Se on hyvä lähtökohta työpaikkojen kehittämiselle kohti kaikille työntekijöille helposti ymmärrettävää kielen käyttöä.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

LUE MYÖS: Suomeksi, kiitos! Meillä on oikeus omaan kieleemme – vieras kieli tuo työpaikoille riskejä (13.12.2019)

Turja Lehtonen: Ilmasto-ongelma ei ratkea supistamalla teollisuutta Suomessa

Eduskuntavaalit lähestyvät. Puolueilla ja ehdokkailla on suuri kiusaus tehdä milloin milläkin teemalla yksinkertaistavaa mielikuvapolitiikkaa. Yksi aihe on ilmastopolitiikka. Ilmastoteot ovat luonnollisesti kannatettavia ja erittäin tarpeellisia, mutta niitä on toteutettava niin, että maailmanmarkkinoilla toimiville suomalaisille yrityksille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa niihin kilpailijoihin nähden, joiden toimintaa ei esimerkiksi päästökauppa merkittävästi hankaloita.

Tällä hetkellä Suomen teollisuus joutuu kärsimään ilmastopolitiikasta johtuvasta kilpailuhaitasta sellaisissakin tapauksissa, joissa sen tuotanto on ilmastovaikutuksiltaan maailman puhtainta. Suomen päästövähennystavoite on jo nyt EU:n tiukin eli 39 prosenttia vuoden 2005 päästötasosta. Monet EU-maat ovat saaneet neuvoteltua tai kiristettyä itselleen paljon vähäisempiä tavoitteita, jotka käytännössä tarkoittavat sitä, että todellisia päästöjen vähennyksiä ne eivät toteuta.

Pelkkä päästökauppa ei kuitenkaan riitä. Tämä jo sen vuoksi, että kaikki päästölähteet eivät kuulu sen piiriin. Jotta EU:ssa asetettu 80–95 prosentin päästövähennys vuoteen 2050 mennessä saavutetaan, tarvitaan myös energiatehokkuustoimia sekä lisää uusiutuvaa energiaa. Päästökauppatulot on suunnattava päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensaatioon, sikäli kuin Suomen vientiteollisuuden kilpailukyky uudella päästökauppakaudella niin edellyttää.

On myös muistettava, että energiaintensiivinen teollisuus on tärkeä osa ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa, sillä sen tuottamalla arvonlisällä mahdollistuvat ne investoinnit, joilla vähäpäästöisempää tuotantoteknologiaa voidaan Suomessa kehittää. Ilman Suomessa toimivaa teollisuutta globaaliin väestön- ja energiantarvekasvuun vastattaisiin yksinomaan muualla maailmassa, mutta todennäköisesti heikommalla teknologisella tasolla kuin Suomessa.

”Kaikki maat pitää saada mukaan yhtäläisin velvollisuuksin ja ryhtymään todellisiin toimiin maapallon pelastamiseksi.”

Maapallon keskilämpötilan nousun rajaaminen alle kahteen asteeseen on yleisesti hyväksytty tavoite. Suuri osa maailman valtioista on liittynyt Pariisin ilmastosopimukseen. On olennaista, että ilmastokeskustelun mittasuhde pidetään oikeana. Pelkästään Suomen tai muiden EU:n jäsenmaiden toimin ilmastonmuutosta ei voi pysäyttää, vaan maailman kaikki maat pitää saada mukaan yhtäläisin velvollisuuksin ja ryhtymään todellisiin toimiin maapallon pelastamiseksi.

Suomessa on keskusteltu kiivaastikin metsistä osana ilmastoratkaisuja. Paras lopputulos saavutetaan käyttämällä metsiä aktiivisesti, lisäämällä metsien kasvua ja hiilivarastoa, sitomalla hiiltä pitkäikäisiin puutuotteisiin sekä korvaamalla puutuotteilla uusiutumattomista raaka-aineista ja fossiilisista polttoaineista tehtyjä tuotteita.

Metsiä on voitava hakata vuosittain keskimäärin enintään puuston kasvua vastaava määrä siten, että puuston määrä ei muu poistuma huomioiden pidemmällä aikavälillä vähene. Puuston tarpeen mukainen käyttö onnistuu parhaiten, kun Suomi ei sitoudu metsien hakkuussa mihinkään numeeriseen vuositasoon. Teollisuuden puuntarve vaihtelee suhdanteiden mukaan. Puuta kasvaa vuosi vuodelta enemmän metsänhoidon kehittyessä.

TURJA LEHTONEN
Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja

KUVA KITI HAILA