Tiiviillä yhteistyöllä työelämään – ”Tutkinto on hankittava tekemällä”

Riveria-ammattioppilaitos Joensuussa kouluttaa uusia ammattilaisia lujassa liitossa työpaikkojen kanssa. Koneasentajaksi opiskelevan Jetro Frimanin kädenjälki näkyy jo maailmalla John Deeren metsäkoneissa.

KUVA YLLÄ: Koneasentajaksi valmistuva joensuulainen Jetro Friman (vas.) on tyytyväinen John Deerellä saamaansa ohjaukseen. Yksi metsäkoneyhtiön koulutetuista työpaikkaohjaajista on Riina Kukkonen (oik).

JOHN DEERE FORESTRY OY

KOTIPAIKKA Tampere, metsäkonetehdas Joensuussa
PERUSTETTU Vuonna 2000. Joensuun tehdas perustettu vuonna 1972 nimellä Rauma-Repola, myöhemmin Lokomo Forest ja Timberjack.
OMISTAJA Yhdysvaltalainen Deere & Company
TUOTANTO Metsä- ja maatalouskoneet
HENKILÖSTÖ Noin 800, joista Joensuun tehtaan työntekijöitä noin 360
LIIKEVAIHTO 553,5 milj. euroa (2019)

RIVERIA-AMMATTIOPPILAITOS

KOULUTUSYKSIKÖT Joensuu, Kitee, Outokumpu, Lieksa, Nurmes ja Valtimo
OPISKELIJOITA Noin 16 000
TYÖNTEKIJÖITÄ Noin 740
TYÖELÄMÄN OPPIMISPAIKKOJA 11 600
TOIMIALAT Teknologia sekä palvelut ja hyvinvointi
PERUS-, AMMATTI- JA ERIKOISTUTKINTOJA 160

KUVA JOHN DEERE

Ei kummoinenkaan opiskelija, kuvailee joensuulainen Jetro Friman, 21, itseään ja motivaation puutetta peruskoulun vuosina. Vielä armeijaan lähtiessään Friman tuumaili, että jospa jonkin työpaikan ovet avautuisivat ilman sen kummempia opintoja. Vuosi armeijassa oli hyvä kokemus, tervetullut potku persuksille.

– Armeijassa tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä. Käytännön tekemisessä tiesin olevani aika nopeakin oppija, Friman kertoo. Metallin hän valitsi alakseen pitkälti kaveripiirin suosituksesta.

Ammatillisten opintojen henkilökohtainen opintopolku tarkoittaa sitä, että jokaiselle opiskelijalle laaditaan yksilöllinen etenemissuunnitelma. Polkua rakennettaessa huomioidaan monipuolisesti aiempi kokemus ja osaaminen, joka on voinut karttua, vaikka harrastuksen kautta. Jetro Frimanin opintopolusta suunniteltiin kolmivuotinen.

Parhaassa tapauksessa mestarikin voi oppia kisälliltä, tietää Deeren Joensuun-tehtaan loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen. Jetro Frimania hän kehuu ripeäksi oppijaksi.

Nyt nuorukaisella on takana kaksi vuotta Riverian kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon opintoja. Opintojen ensimmäinen vuosi kului pääosin luokkaopinnoissa.

– Nyt toisena opiskeluvuonna olen päässyt oikeisiin töihin. Ensimmäisellä koulutusjaksolla olin Waratahilla, joka valmistaa harvesteripäitä Deeren metsäkoneisiin. Sitten pääsinkin oppimaan Deerelle.

Toukokuun lopulla päättyneen Deere-jakson jälkeen kesällä oli taas aika tarttua lukuhommiin. Yleisaineita Friman opiskelee mielellään verkko-opintoina.

– Ruotsia, englantia, matikkaa, fysiikkaa, kemiaa, yhteiskuntaoppia – kyllä ne aineet saan järjestymään, motivaatio on nyt toista kuin yläkoulussa.

VÄHEMMÄLLÄ ENEMMÄN

Riverian rehtori Esa Karvinen kuvaa toisen asteen koulutusreformia tarpeelliseksi, mutta myös historiallisen suureksi ja rajuksi muutokseksi. Reformiin liittyi iso rahoitusuudistus, jonka Karvinen tulkitsi valtiovallan selkeäksi viestiksi – ”vähemmällä on saatava aikaan enemmän”.

Enää ei ole olemassa kolmivuotista ammattikoulua, ei lukukausia eikä käsitteenä perinteistä työssäoppimistakaan.

– Sen sijaan meillä on toimintavuosi, koulutuksiin jatkuva haku, yksilöllisesti laaditut opintopolut, opetusta ja valmistuneita ympäri vuoden. Työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen tarjolla on koulutussopimus ja oppisopimus. Lähtökohtana on, että jokainen opiskelee jossain vaiheessa koulutussopimuksella.

Reformin myötä työpaikalla tapahtuva oppiminen onkin lisääntynyt.

– Tänä keväänä teimme opiskelijoille kyselyn siitä, miten opiskelijat itse kokevat oppivansa parhaiten. Suurin osa vastaajista kertoi oppivansa parhaiten nimenomaan työpaikalla. Toiseksi eniten mainintoja sai lähiopetus, vasta sen jälkeen etäopetus, Karvinen kertoo.

Riverian rehtori Esa Karvinen kannustaa yrityksiä kehittämään työnantajamielikuvaansa ja kilpailemaan kyvykkäästä työvoimasta.

Oppimisen painopisteen siirtyminen työpaikoille herätti reformin alkuvaiheessa huolta, jopa närääkin. Omakohtainen kokemus siitä on myös Deeren loppukokoonpanon esimiehenä työskentelevällä Marko Pakarisella.

– Oma tytär oli reformin tullessa ammattikoulussa. Tilannetta kun sivusta seurasin, niin mietitytti, että heitetäänkö nämä opiskelijat nyt firmojen armoille.

Vaan eihän siinä sitten niin käynytkään, tietää Pakarinen, joka sittemmin on itsekin ottanut Deerellä vastuuta opiskelijoiden työpaikkaohjaamisesta. Työpaikkaohjaajan koulutuksen on saanut kaikkiaan reilut 20 deereläistä. Riverian antamaan koulutukseen on ollut paljon intoa ja halukkuutta.

– Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta, Pakarinen kertoo.

Jetro Frimanille (vas.) yksi työelämäjakson huippuhetkistä oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun. Kuvassa myös työpaikkaohjaaja Riina Kukkonen.

Myös Jetro Frimanilla on käytännön työkokemuksesta silkkaa hyvää sanottavaa. Työkaverit ovat ottaneet tulokkaan hienosti vastaan. Hän on deereläinen deereläisten joukossa, osa tiimiä ja mukana tuotannon viikko- ja kuukausipalavereissakin. Ja mikä tärkeintä, työelämätaitoja opettelevalla on ollut mahdollisuus kysyä ja saada vastauksia.

– Otin varman päälle ja kysyin usein neuvoa. Ajattelin, että on viisasta opetella asiat perusteellisesti heti alussa, ja jatko on sitten helpompaa.

Koulutusjaksonsa aikana Friman on työskennellyt Deerellä kolmella eri työpisteellä kooten polttoainetankkeja ja ohjaamohyttejä. Yksi työelämäjakson huippuhetki nuorukaiselle oli se, kun hän ensimmäisen kerran kokosi ohjaamohytin alusta loppuun.

VIESTINTÄÄ JA VUOROPUHELUA

Riverian rehtori myöntää, että osassa yrityksistä työpaikalla tapahtuvaan kouluttamiseen suhtaudutaan yhä nihkeästi. Ollaan sitä mieltä, ettei kouluttaminen ole yrityksen hommaa. Hankalalta voi tuntua ajatus siitäkin, että nokkela koulutettava ottaa opin ja meneekin kilpailijalle töihin.

– Vastuu koulutuksesta on Riverialla, ei työpaikalla. Meidän pitää osata rakentaa koulutus työpaikalla niin, että yritykset kokevat asian tarpeelliseksi ja heidän omaa toimintaansa hyödyttäväksi.

Arki yrityksissä on kiireistä, siksikin Karvinen painottaa hyvän kommunikaation merkitystä ja koulutussopimusten selkeätä sapluunaa. Yhteys ohjaavaan opettajaan pidetään tiiviinä.

– Jos ongelmia tai puutteita ilmenee, meidän on syytä ihan ensimmäiseksi katsoa peiliin. Olemmeko viestineet asioista selkeästi, rakensimmeko yhteisymmärrystä riittävästi, miten voimme parantaa toimintaamme? Selvä se, että mitä paremmin kouluttaminen on suunniteltu, sitä parempi on myös lopputulos.

Viestinnän merkitystä korostava Karvinen myöntää senkin, että koulutuspaletin uudelleenrakentamisessa oppilaitoksen omalta henkilöstöltä vaaditaan myös poisoppimisen taitoja.

– Työelämä pyörii kesälläkin, emme mekään voi entiseen tapaan ajatella, että lukuvuosi päättyy kevääseen ja sitten lähdetään lomalle. Oma haasteensa on siinäkin, että opettajat hallitsevat kaikki talon koulutustuotteet ja tutkinnot – mitä kaikkea Riverialla on yrityksille tarjota ja ihan koko maakunnan alueella.

Oppilaitoksen avautuminen ja asiakaslähtöinen toimintatapa luontuvat eri tavalla henkilökunnalle. Osa opettajista kokee mieluisana yhteydenotot yrityksiin, osalle jalkautuminen kentälle voi tuntua isolta siirtymältä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Opittavaa on siis opettajillakin.

”Tajusin, että tutkinto on hankittava. Ei niinkään lukemalla, vaan tekemällä”, sanoo koneasentajaopiskelija Jetro Friman.

 

VAHVASTI VOITON PUOLELLA

Vuonna 2003 Joensuussa jännitettiin, keskittääkö John Deere Forestry Oy metsäkonetuotantonsa Ruotsin Filipstadiin vai Joensuuhun. Joensuu voitti – asenteen mitalla.

Kun Deere valitsi Joensuun, osasiko kukaan uneksiakaan siitä hyvästä, jota päätös Joensuuhun ja koko maakuntaan nyt säteilee. Lokomo Forestista ja Timberjackista John Deere Forestry Oy:ksi kasvanut yritys on maailman suurin metsäkoneiden valmistaja. Deere valmistaa kaikki puutavaralajimenetelmän metsäkoneensa Joensuussa. Sitten vuodesta 1972 yhtiö kertoo valmistaneensa yli 32 000 metsäkonetta. Tehtaan valmistuskapasiteetti on kahdeksan konetta päivässä.

Deere työllistää Suomessa lähes 800 ihmistä. Heistä Joensuun tuotantolaitoksella töitä tekee noin 500 henkilöä. Yhtiön pääkonttori ja suunnitteluosasto on Tampereella.

2010-luvulla Deere on investoinut Joensuun tuotantoonsa noin 50 miljoonaa euroa. Tuorein iso investointi tehtaan kokoonpano- ja koeajotiloihin sekä komponenttivalmistuksen lisäkapasiteettiin käynnistyi viime vuonna. Kaikkiaan noin 15 miljoonaa euroa maksavien uudistusten on määrä valmistua vuonna 2021.

 

ARVIOINNIN AIKA

Koulutussopimuksen mukaan oppilaan arvioinnin tekevät yhdessä opettaja ja työelämän edustaja. Jetro Frimanin tapauksessa arviointilomake odotti toukokuun lopulla täyttämistä Marko Pakarisen työpöydällä.

– Arvioidaan työtaito, vuorovaikutussuhteet, työajankäyttö, tilaa on myös vapaamuotoisille kommenteille. Ja täytyy Jetrosta todeta, että niin on teräväpäinen kaveri, että nopeasti on hommat oppinut.

Noin 17-vuotisen kokemuksensa perusteella Pakarinen arvioi, että yhdeksän kymmenestä opiskelijasta on ”timanttista laatua”. Moni oppija on opiskelujaksonsa perusteella saanut jalan tukevasti oven väliin ja jossain vaiheessa työllistynyt Deerelle.

”Nuoria pitää ohjata ja kannustaa, antaa opiskelijoille riittävät tiedot ja taidot. Meillä ihmisiltä on tullut oppilaitosyhteistyöstä vain positiivista palautetta”, sanoo John Deeren loppukokoonpanon esimies Marko Pakarinen.

– Menestyminen on opiskelijasta itsestään kiinni. On joskus käynyt niinkin, että kun kaverin koulutusjakso kuun viimeisenä päivänä päättyi, niin seuraavan kuun ensimmäisenä päivänä hänet oli jo pestattu tehtaalle töihin.

Yhdessä käytännön asiassa Pakarisella on selkeä ohje kaikille, jotka mielivät astua tehtaan ovesta sisälle: Ikinä milloinkaan ei pidä opiskelijan äidin tai isän ryhtyä kyselemään ja soittelemaan koulutussopimuspaikan perään. Luuriin pitää osata tarttua ihan itse.

JATKUVAA KEHITTÄMISTÄ

Riveria on panostanut yritysten palvelemiseen nimeämällä oman yritysasiamiehen sekä teknologiasektorille että palvelu- ja hyvinvointisektorille. Joensuun Deeren-tehtaan tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu oitis sitä, miten yritysasiamiehen tulo on ollut selvä parannus yhteistyön kehittämiseen.

– On selkeä etu, että asiat lähtevät hoitumaan yhden ihmisen kautta.

Ja totta vie paljon niitä, yhteisiä hoituvia asioita onkin. Jo 17 vuotta Deerellä työskennellyt Toivanen kiteyttää ammattikouluyhteistyön merkityksen yhteen sanaan – elintärkeää.

– Yhteistyön juuret ovat todella syvällä. On ollut työssäoppijoita, oppisopimusopiskelijoita, joustavan oppisopimuksen opiskelijoita, rekrykoulutuksia, kursseja.

John Deeren tuotantopäällikkö Ari Toivanen kehuu Riverian yritysasiamieskäytäntöä. Asiat oppilaitoksen ja yrityksen välillä hoituvat yhden ihmisen kautta.

Kuluvan vuoden keväällä Riveria teki Deerelle jälleen työntekijöiden osaamiskartoitusta. Riveria tutkii tilanteen ja tekee ehdotuksia siitä, miten osaamista juuri nyt kannattaa lähteä vahvistamaan.

– Oppilaitoksen tehtävä on tuottaa opetuspalveluita. Meidän jokapäiväinen tehtävämme on valmistaa metsäkoneita, Toivanen linjaa työnjakoa.

Kartoituksen jälkeen osaamista lähdettäneen jälleen täydentämään muun muassa korttikoulutuksin. Erikseen Toivanen mainitsee Riverian ansiot luokkahitsauskoulutuksessa.

– Riverialla on hyvää konekapasiteettia, hitsausrobotteja, käsihitsauspisteitä ja levytyökoneita.

Työelämän oppimispaikkojen, kumppanuussopimusten ja yhden luukun periaatteella yrityksiä palvelevan yritysasiamiehen lisäksi Riveria kehittää työelämäopettaja-mallia. Siinä mallissa opettajan työhuone siirtyy koululta yrityksen tiloihin. Yksi työelämäopettaja työskentelee jo nyt Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa.

 

”EI ENÄÄ HARJAN VARRESSA HARJAANTUMISTA”

John Deeren pääluottamusmies Kauko Keränen nostaa keskusteluun työpaikkaohjauksesta maksettavan korvauksen sekä koulutusjaksojen suunnitelmallisuuden kehittämisen.

Takavuosiin verrattuna oppimiskulttuurissa on loikattu aimo harppaus eteenpäin. Tätä mieltä on Deeren Joensuun-tehtaan pääluottamusmies Kauko Keränen arvioidessaan nuorten opiskelijoiden mahdollisuuksia saada paras mahdollinen hyöty ja oppi irti työpaikkajaksoilla.

– Oppiminen ei enää ole harjan varressa harjaantumista, kuten joskus takavuosina. Aikanaan ehdin kantaa paljonkin huolta siitä, että oppimisjakso työpaikalla saattoi olla perin yksipuolinen kokemus. Kenenpä motivaatio ei olisi koetuksella, jos kuukausi toisensa perään putsailet tehtaan lattiaa.

Keräsen mielestä työntekijät suhtautuvat varsin positiivisesti opiskelijoiden ohjaamiseen. Negatiivista palautetta ei kuulu. Suhtautumista ohjaamiseen tukee myös nykyinen palkkausmalli – urakkatyössä ohjaaminen saatettiin ajoin kokea hidasteeksi.

On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä.

Maailma ei kuitenkaan pääluottamusmiehenkään mielestä ole vielä tykkänään valmis, aina on varaa parantaa. Ensinnäkin hän näkisi hyvänä sen, että työntekijälle maksettaisiin työpaikkaohjauksesta jonkinlainen korvaus. Lisää jämäkkyyttä hän toivoo myös työpaikalla tapahtuvien koulutusjaksojen suunnitelmallisuuteen.

– Koulutussuunnitelmia voitaisiin tehdä vielä nykyistäkin tarkemmin niin, että opiskelija tietää jo taloon tullessaan, mitä erilaisia oppimisen mahdollisuuksia ja vaiheita jaksoon kulloinkin kuuluu. On kaikkien etu, että opiskelija kokee työpaikkajakson mielekkäänä mahdollisuutena kehittyä. Niinhän se kumminkin on, että oppiminen on yhä vahvemmin painottunut luokkaopetuksesta työpaikalla oppimiseen.

Keränen on työskennellyt Deerellä noin 30 vuotta, ja siitä ajasta pääluottamusmiehenä noin kahdeksan vuotta. Pitkällä kokemuksella Keränen tietää senkin, että tämän päivän opiskelijoilla on hyvät valmiudet koulutussopimusjaksolle tullessaan. On kuitenkin yksi kestoaihe, josta nuoria on ojennettava.

– Se on se kännykän räplääminen. Perehdyttämisvaiheessa asiasta pitää painavasti muistuttaa.

 

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA

Lieksassa Reino-tossujen valmistaja kompuroi – ”Pohjois-Karjalan Eldorado” elää kuitenkin teollisuuden nousukautta

”Lieksa on liian suuri, liian kaikkea, eikä sovi Koppeloille.” Näin kuuluu loppurepliikki ohjaaja Markku Pölösen elokuvassa Lieksa! Mielikuvituksellisessa draamassa Koppeloiden räätälisuku vaeltaa kohti unelmaansa, kultaista Eldoradoa – pikkukaupunkia, jossa elämä tapahtuu yhden pitkän kadun varrella. Elokuva on fiktiota, Lieksa faktaa – kaikkea ja suurtakin.

KUVA YLLÄ: Janne Åman opiskelee kunnossapidon ammattilaiseksi Riverian Lieksan-yksikössä. Åmanilla on reilut 300 opiskelukaveria. KUVA JARNO ARTIKA

Koneenasennusta ja kunnossapitoa Riveria-ammattikoulussa opiskeleva Santeri Karjunen on mietteliäs. Karvinen ja opiskelutoverinsa Topi Virkkunen ilmoittautuivat viime tingassa mukaan Taitaja-kisan parikilpailun karsintaan. Ensikertalainen kaksikko singahti finaaliin, joka kisataan Joensuussa toukokuussa.

– Vähän oudolta tuo tuntuu, kun heti tärppäsi, lieksalaisnuorukainen toppuuttelee vaatimattomasti.

Riverian Lieksan-yksikössä on tärpännyt monesti aiemminkin. Menestys kertoo opiskelumotivaatiosta ja opetuksen laadusta. Esimerkiksi viime vuonna lieksalaiset nappasivat sähköasennuksen taidoissa Taitaja-kisan tuplavoiton.

Riverian koulutuspäällikkö Juha Liiten on seurannut nuorten ja aikuisopiskelijoiden polkuja vuodesta 2008.

– Suurin osa opiskelijoista on nuoria, mutta aikuisopiskelijoiden osuus kasvaa. Valtaosa tulee Lieksasta ja noin 150 kilometrin säteeltä. Prosessipuolen koulutus vetää tulijoita kauempaakin.

Prosessimo on prosessiteollisuuden moniosaajien oppimisympäristö ja Riverian ylpeydenaihe. Prosessimossa rinta rinnan opiskelevat sähkön ja automaation sekä prosessitekniikan ja kunnossapidon opiskelijat. Tilat ja teknologia ovat viimeisen päälle.

Riverian opiskelijat Santeri Karjunen (edessä), Tommi Kuiri sekä Miro Turunen (takana) vesiprosessin äärellä Prosessimossa. Karjunen opiskelee koneenasennusta ja kunnossapitoa ja Kuiri sähköalaa. Turusen prosessialan opinnot ovat loppusuoralla; ”viimeinen näyttö ja se on sitten siinä”. KUVA JARNO ARTIKA

UUSI KOULUKAMPUS KOKOAA NUORET YHTEEN

Kahdeksan miljoonaa euroa – se on Lieksan mielestä kannattava sijoitus nuoriin. Sillä rahalla Lieksaan rakennetaan uusi koulukampus, jonne sijoittuvat yläkoulu, lukio sekä Riverian ammatillinen opetus. Kampuksen ytimessä säilyy nykyinen Prosessimo.
– Nuoria on vähän ja porukka nyt hajautuneina eri kouluissa. Uusi kampus kokoaa nuorten massan yhteen. Opintopolut ja myös kaksoistutkinnon tekeminen helpottuvat. Ja mikä tärkeintä, tunnemme jokaisen nuoren yläasteiästä lähtien, Riverian koulutuspäällikkö Juha Liiten painottaa.
Koulukampuksella yhteisöllisyyttä vahvistaa sekin, että muun muassa ruokailu sekä avustava henkilöstö kuraattorista terveydenhuoltoon on yhteistä. Kampuksen rakentaminen käynnistyy ensi kesänä. Materiaalina on puu.

MAHTAVA BOOGIE

Vielä 1980-luvulla Lieksan iltaelämä oli vilkasta. Kun viikonloppu koitti, naapurikunnista nuoriso kirmasi Lieksan humuun. Niin teki vuorollaan myös enolaissyntyinen Jarkko Määttänen. Boogie oli mahtava, kun Katraanhoviin ja Simo Hurttaan jonotettiin.

– Lieksa oli nuoren unelma, kuin se elokuvan Eldorado, Määttänen hymyilee muisteloille.

Nyt Määttänen hymyilee Lieksan kaupunginjohtajan roolissa. Ei sillä, että jokainen päivä olisi silkkaa riemun aihetta. Vaan olkoon hymy vastakohtana sille epäuskolle, joka paluumuuttajalla oli vastassaan vuonna 2015.

– Ei muuta kuin tuhkaa päälle… se oli tunnelma. Ajattelin, että eihän tämä nyt voi olla todellinen kuva Lieksasta, filosofian tohtori ja viimeksi Muuramessa palvelujohtajana työskennellyt yliopistomies kuvailee.

Muutakin oikomista Lieksaa koskevissa faktoissa on piisannut.

– Ei – Lieksa ei ole ”jossain päin Lappia”. Kovin moni ei tiedä sitäkään, että Kolin ja Patvinsuon kansallispuistot sijaitsevat Lieksassa puhumattakaan Ruunaasta ja Eeva Ryynäsen kansainvälisestikin merkittävästä ateljeesta.

Lieksa on musiikin ja vaskien kaupunki. Veteraanien tueksi järjestetyssä konsertissa musiikkineuvos ja Lieksan Vaskiviikon perustaja Erkki Eskelinen (edessä), huilisti Johanna Kärkkäinen ja trumpetisti Maria Suhonen availevat ääniä. Kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen osallistuu ahkerasti kaupunkilaisten tapahtumiin laturetkistä raveihin ja yhdistysten tilaisuuksiin. Yhteisissä riennoissa kuulee kaupunkilaisten tunnot parhaiten. KUVA JARNO ARTIKA

VIHREÄÄ KULTAA

Lieksan noin 4 068 neliökilometrin pinta-alasta metsää on noin 291 000 hehtaaria. Suurimpia metsänomistajia ovat valtio, Tornator Oy sekä Lieksan seurakunta. Koko maan evankelisluterilaisista seurakunnista metsäomistuksen piikkipaikkaa pitävä Lieksan seurakunta omistaa noin 5 000 metsähehtaaria.

Olipa näkökulma maallinen tai henkinen, metsä on Lieksalle todellista vihreää kultaa. Lieksan teollisista työpaikoista 45 prosenttia on metsäteollisuudessa. Ei siis ihme, että metsävaroihin toimintansa ja investointinsa perustavat yritykset piirtävät kukin vuorollaan harpilla komean ympyrän osoittamaan raaka-ainevarantojen likeisyyden.

Metsään ja bioteollisuuteen uskoo myös kaupunki, joka rakensi Lieksan Kevätniemeen reilun kahdeksan hehtaarin bioteollisuusalueen. Bioteollisuusalue tukee siellä jo olevaa yritystoimintaa ja mahdollistaa myös uusien bio- ja metsäklusterin yritysten sijoittumisen alueelle. Kevätniemeen arvioidaan syntyvän useita kymmeniä uusia biotalouden työpaikkoja.

NYT INVESTOIDAAN!

Väkilukuun suhteutettuna Lieksa on Pohjois-Karjalan teollistunein kunta. Keskeisiä työllistäjiä ovat Pankaboardin kartonkitehdas, Binderholz Nordicin saha, Pielisen Betoni, Anaika Woodin saha sekä elintarviketeollisuudelle joustopakkauksia valmistava Amcor Flexibles Finland. Iso työllistäjä on myös Kelan yhteyskeskus. Porokylän Leipomo valmistaa Lieksassa gluteenittomia tuotteita koko Suomelle.

Teollisuuden investoinneissa Lieksa tuikkii koko Pohjois-Karjalan tähtenä. Binderholz sijoitti juuri uuteen sahalinjaan reilut 20 miljoonaa euroa. Anaika Wood satsaa uuden sahalinjan sekä lajittelu- ja paketointilaitoksen rakentamiseen useita miljoonia kuluvan ja ensi vuoden aikana. Pankaboard uudisti tuotannonohjausjärjestelmänsä 5,5 miljoonalla eurolla. GFN Lieksa Oy puolestaan aikoo rakentaa bioöljytehtaan Kevätniemen teollisuusalueelle. Kokonaisinvestointi on lähes 25 miljoonaa.

Myös elintarvikeala kasvaa. Porokylän Leipomo tuplasi juuri gluteenittomien tuotteiden toimitilansa Lieksassa. Investoinnin arvo on noin 1,5 miljoonaa. Teollisuuden rinnalla matkailu on Lieksan toinen painopistealue. Matkailun kokonaisinvestoinnit ovat 140 miljoonan euron luokkaa. Investointitahti Lieksassa ei osoita edelleenkään hyytymisen merkkejä.

VÄKI VÄHENEE, TAHTO TIIVISTYY

Nykyisen kaupunginjohtajan syntymävuonna 1968 Lieksassa oli reilut 20 000 asukasta. Vuoden 2018 lopussa lieksalaisia oli tarkalleen 11 097. Väestön ikärakenne on koko Suomen tapaan kallellaan: yli 65-vuotiaiden osuus on 35 prosenttia. Alle 14-vuotiaita on kymmenisen prosenttia. Vauvoja Lieksaan syntyi viime vuonna 52.

Vielä pari vuotta sitten Lieksan työttömyysprosentti oli 20,1. Vuoden 2018 marraskuun lopussa työttömyys oli painunut reiluun 14 prosenttiin. Suunta on oikea, muttei riittävä. Lieksassa on jatkuvasti auki huomattava määrä työpaikkoja, joihin on haasteellista saada tekijöitä. Rakennetyöttömyys, nuorisotyöttömyys ja kohtaanto-ongelma kurittavat Lieksaa, kuten niin monia suomalaisia paikkakuntia.

– Tuoreet investoinnit ovat tuoneet Lieksaan lukuisia uusia työpaikkoja. Samaa aikaan väkeä myös eläköityy. Yhteisvaikutuksesta tarjolle on lyhyellä aikavälillä tullut nelisen sataa työpaikkaa, laskee Määttänen.

Aktiiviselle elinkeinopolitiikalle hyvä taloussuhdanne on viimeiset pari vuotta antanut vetoapua. Markkinat vetävät, yritykset investoivat, työvoimaa tarvitaan. Riveria on ahkera oppisopimuskouluttaja, oppisopimuksella kouluttautuu parhaillaan 30 henkilöä. Oppisopimuksella leipureita kouluttaa myös Porokylän Leipomo, joka palkkaa vuosittain 5–10 uutta työntekijää.

Kunnossapidon opiskelija Janne Åman hurauttaa talvisen koulumatkansa moottorikelkalla. Noin 16 kilometrin kelkkareitti Kylänlahdelta keskustaan kulkee Pielisen saarten lomitse. KUVA JARNO ARTIKA

Väkeä on onnistuttu aktivoimaan töihin myös työkokeilun, kuntouttavan työtoiminnan ja palkkatuen avulla. Alle 30-vuotiaiden nuorten Ohjaamo-toiminnan lisäksi on rakennettu palvelupolkuja myös aikuisille. Konsepti on ollut ollut toimiva osaamisen kartuttamisessa ja työkyvyn vahvistamisessa kohti avoimia työmarkkinoita.

Riuska työrukkanen on vuonna 2017 perustettu Lieksan Kehitys Oy LieKe. LieKen strategiana on toteuttaa suoraviivaista yritysten kehittämistä ilman hankehimmeleitä.

– Tavoitteet on asetettu ja tuloksia pitää syntyä, toistaa Määttänen. Hänen tarmokkuutensa vaikuttaa tarttuneen virkamiehistä politiikan tekijöihin, työmiehistä ja -naisista yritysjohtajiin.

Nuorten työttömyys on iso huoli. Nuorten ongelmat ovat moninaisia. Olipa pulma mikä tahansa, Lieksassa jokaista aiotaan ottaa kädestä kiinni ja katsoa, millä keinoilla nuori pääsee elämässään eteenpäin.

– Meillä on nuoria, joilla on koulutus ja työkyky, muttei mallia ja sitä myöten kiinnostusta työn tekemisen. Osa nuorista asuu kotona ja viettää laatuaikaa kalastelemalla ja metsästelemällä. Puuttuu se ymmärrys, ettei tämä maailma sillä systeemillä toimi.

INHIMILLINEN RATKAISU

Työttömyysprosentin aleneminen toi Lieksalle työmarkkinatukimaksuihin noin 300 000 euron säästön viime vuonna. Säästöillä ei kuitenkaan ilakoida.

– Emme lähde temppuilemaan työmarkkinatukimaksujen kanssa, vaan haemme kestävää ratkaisua. Vaikka säästöä tulikin, edelleen maksettavaa jäi reilun miljoonan verran. Sen miljoonan satsaamme mielellämme työttömyyden taittamiseen; nollasummapeli kääntyy lopulta plussan puolelle sosiaali- ja terveyspalveluiden käytön vähenemisellä, kaupunginjohtaja tietää.

Moni pitkään työttömänä ollut ei ole vuosiin päässyt lääkärin tai terveydenhoitajan pakeille. Kaupungin päättäjät pitävät tilannetta epäinhimillisenä. Lieksa on yrittänyt löytää ratkaisua sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Siun Soten kanssa. Pitää saada selvyys, kuinka paljon pitkäaikaistyöttömien joukossa on lopulta heitä, jotka kuuluvat oikeasti eläkeselvittelyyn, eivät kortistoon.

Siun Sote ei Lieksan tarpeeseen ole pystynyt vastaamaan. Siksi Lieksa aikoo ostaa pitkäaikaistyöttömille lääkäri- ja terveydenhoitajapalveluja jatkossa itse. Tätä varten haussa on ESR-hanke.

– Jokaisen työttömän elämäntilanne päästään katsomaan henkilökohtaisesti. Kyse on ihmisistä ja inhimillisestä ratkaisusta.

ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA

Lieksan kaupunki tiivistyy keskustaa halkovan Pielisentien ympärille. Horisonttia reunustaa kaupungin vihreä kulta – Lieksan teollisuus nojaa vahvasti metsään. KUVA JARNO ARTIKA

Lieksan pitkä pääkatu on Pielisentie. Kuutisen vuotta sitten tehty massiivinen katuremontti maksoi nelisen miljoonaa euroa. Pääkatua kavennettiin, ja pyöräilijät ja jalankulkijat saivat lisää tilaa. Autoilijoitakaan ei unohdettu, parkkipaikka keskustasta löytyy vaivattomasti.

Lieksan Vaskiviikolla Pielisentie muuttuu kilpaladuksi, kun yhdistetyn eturivin tallukset, manniset ja herolat hyppäävät Riihivaaran hyppyrimäestä ja paahtavat sen jälkeen kilpaa Pielisentiellä. Kisa on osa Lieksan Vaskiviikkoa, joka on kansainvälisesti tunnettu puhallinmusiikin tapahtuma. Joka heinäkuu tarjolla on kymmeniä konsertteja saleissa, Mätäsvaaran kaivoslaguunissa, kirkossa ja ulkoilmassa.

Maaliskuisena keskiviikkona tiivistyneessä kaupunkikeskustassa käy kuhina, on markkinapäivä. Päivittäistavarakaupoissa on valinnanvaraa, kun S-market, Citymarket ja Tokmanni kilpailevat kävijöistä rinta rinnan. Lieksaan tullaan ostoksille myös naapurikunnista. Erikoistavarakauppojakin löytyy, kuten myös tyhjää liiketilaa. Verkkokaupan kasvu on vaatinut osansa yhtä lailla Lieksassa kuin etelän suurissa kaupungeissa.

RAKENNEMUUTOS – HIDASTE, VAAN EI ESTE

Sotien jälkeen Lieksa oli keskeistä jälleenrakennusaluetta. Karjalan siirtolaisille ja rintamalta palaaville miehille perustetiin satamäärin asutustiloja. Tyyppiesimerkki on Lieksan Egyptinkorpi – tyhjä korpi, jonne sijoitettiin kerralla 40 raivaamatonta ja rakentamatonta kylmää tilaa.
Vielä 1950-luvulla Lieksan työkykyisistä miehistä yli kolmannes oli metsätyömiehiä. Siirryttäessä 1960-luvulle väestön kasvu taittui ja maatalouden koneellistuminen tyhjensi kylät. Suomessa oli käynnistynyt kaikkien aikojen suurin muuttoliike pääasiassa Pohjois- ja Itä-Suomesta Etelä-Suomeen ja Ruotsiin.
Kehitysaluerahasto perustettiin vuonna 1971. Aluepolitiikan välineitä olivat ammattikoulutuksen tehostaminen, korkotuki kehitysalueiden kunnille yritystoiminnan edistämiseen, teollisuuskylien perustaminen, työvoimapoliittinen rahoitus tuotannollisiin investointeihin ja kuljetustuet. Lieksan teollisuuskylä perustettiin vuonna 1973. Teollisuuskylä vauhditti merkittävästi alueen teollisuutta monipuolistumaan ja työllistämään.
Vuonna 1969 yliopisto tuli Joensuuhun. Maakunnan keskuskaupungin vetovoima kasvoi, Lieksan väkimäärä jatkoi laskuaan. Samaan aikaan teollisuudessa automaatioaste nousi, työvoiman tarve väheni. Vielä 1980-luvulla lieksalainen vaatetusteollisuus oli voimissaan, kunnes vienti Neuvostoliittoon tyssäsi.
Hetken myös metsäteollisuus näyttäytyi auringonlaskun alana. Se kehitys olisi ollut Lieksallekin myrkkyä.

LEAN ON ZEN

Siirrytään ydinkeskustasta Kerantielle. On kulunut piirun yli vuosi siitä, kun komposiittirakenteita valmistanut Joptek meni konkurssiin. Konkurssiuutisen firman 80 työntekijää kuulivat 1. helmikuuta. Jo 16. maaliskuuta puolikkaan konkurssipesästä oli pelastanut muovikomposiittituotteita valmistava EC Engineering. Koskenkorvalla pääpaikkaansa pitävä firma halusi pitää kiinni alan osaajista.

– Joptekin vaikeudet olivat tiedossa, konkurssi oli vain ajan kysymys, muistelee EC Engineeringin pääluottamusmies Jari Vatanen. Hän on työskennellyt talossa Joptekin ajoista lähtien jo 16 vuotta.

Vatasen pohdinnoista on helppo päätellä, että nousujen ja laskujen hallitsemattomuus söi miestä ja naista. Joptek kaatui lopulta tappiollisiksi osoittautuneisiin kauppoihin.

Nyt EC Engineeringissä sonnustaudutaan kasvuun. Vihreän aallon imussa joukkoliikenteen tulevaisuus näyttää hyvältä. Raitiovaunut tulevat Tampereelle, ja VR uusii kalustoaan. EC Engineeringin yksi merkittävimmistä asiakkaista on Euroopan johtava kiskokalustovalmistaja Transtech Oy.

EC Engineeringin tehtaanjohtaja Jari Jormanainen (vas.), tuotantomekaanikko Pasi Oinonen sekä työharjoittelija Ali Saleem tarkastelevat junavaunun seinäosien laatua. Maahanmuuttoohjelmassa mukana oleva irakilainen Saleem on yrityksessä työelämän tutustumisjaksolla. Hän aikoo syksyllä jatkaa sähköautomaatiotekniikan opintoja Riveriassa. KUVA JARNO ARTIKA

Lieksan tehtaanjohtaja on Jari Jormanainen. Hän on Lean-mies. Lean-johtaminen ja toimintatapa on hitsannut EC Engineeringin yli 30 työntekijän porukan yhteen. Tehdassalissa on zen-tunnelma – ei hosumista, epäjärjestystä, saati sotkua. Keskeneräiset tuotteet ja raaka-aineet eivät loju lattioilla. Tuotteiden turha kuljettelu vaiheesta toiseen loppui, samalla joidenkin osien valmistukseen kuluva aika puolittui.

– Talossa pitkään ollut porukka on nähnyt tuskan, saneerauksen ja konkurssin. Kaikki tietävät, ettei vanhoilla konsteilla enää pärjätä, asioita on tehtävä toisin, Jormanainen sanoo.

Tehtaan lay-out ja toimintatavat pantiin uuteen malliin. Tärkeä osa uudistumista oli sekin, että työntekijät ovat voineet itse suunnitella työpisteensä. Pääluottamusmies Vatanen komppaa Jormanaista.

– Hommat ovat järkeistyneet, kehitystä on tapahtunut. Tekemisen kulttuuri on avoimempaa. Ennen oli vähän semmoista, että väliportaita johdon ja työntekijöiden välillä oli liikaa. Nyt asioista voidaan keskustella suoraan ilman mutkia.

TYÖPERÄISTÄ MAAHANMUUTTOA

Puolan luoteisosasta Policen kaupungista kotoisin oleva Daniel Baran työskentelee laminoitsijana EC Engineeringillä. Baran tuli työn perässä Lieksaan vuonna 2011. Tullessaan hän arvioi viipyvänsä parisen vuotta. Nyt mies aprikoi, että ainakin seuraavat viisi vuotta työ pitää hänet Lieksassa. Baranin kaltaisia työperäisiä maahanmuuttajia Lieksa – kuten koko Suomi – tarvitsee lisää.

– Puolassa on töitä tarjolla, mutta usein ilman sopimuksia ja takeita jatkosta. Täällä voin luottaa siihen, että sopimuksista pidetään kiinni ja taustalla ammattiliitto huolehtii monesta. Teen mielekästä työtä, säästän rahaa ja ehkä Puolaan palatessani voin sitten ostaa perheelle oman kodin, Baran suunnittelee. Baran laskee ansaitsevansa työstään 35–40 prosenttia parempaa palkkaa Suomessa verrattuna Puolaan.

Jari Vatanen (vas.) toimii EC Engineeringillä sekä pääluottamusmiehenä että työsuojeluvaltuutettuna. Puolalainen Daniel Baran on laminoitsija. Työtovereiden yhteinen ilonaihe on sekin, että takana on vuosi ilman yhtään työtapaturmaa. KUVA JARNO ARTIKA

Baranin vaimo ja 4-vuotias poika asuvat Puolassa, päivittäisen Skype-yhteyden päässä. Muutaman kerran vuodessa Baran viettää pidempiä jaksoja perheensä luona.

Lieksassa arki rullaa, ystäviäkin on löytynyt. Tosin englanniksi kommunikoiva Baran ihmettelee lieksalaisten ujoutta heittäytyä keskusteluun vieraalla kielellä.

KANSALLISTOSSUJEN KITKAA

Jatketaan matkaa Kerantiellä. Kadun nimi juontuu 1970-luvulla perustetusta Kehitysaluerahastosta. Vuonna 1974 Lieksan Kerantielle sijoittui myös Nokian Renkaat. Parhaimmillaan kumipyörien valmistuksessa Lieksassa työskenteli yli 350 henkilöä. Nyt massiivisessa teollisuushallissa Nokian Renkaat valmistaa enää vain raskaiden ajoneuvojen sisäkumeja.

Hallin toisessa päässä yrittäjäkaksikko Arto Huhtisen ja Tuire Erkkilän omistama PK Kappi Oy on valmistanut Aino- ja Reino-kotikenkiä. Yrittäjien toinen firma Suomi Tyres Oy valmistaa naapurihallissa polkupyörän nastarenkaita. Huhtisen ja Erkkilän yrittäjätaival alkoi vuonna 2004, jolloin he palauttivat aiemmin Nokian Jalkineiden omistuksessa olleiden Ainojen ja Reinojen valmistuksen Euroopasta Lieksaan.

Maaliskuun lopulla PK Kapissa ilmeet ovat vakavia. Asianajotoimisto Fennon lakimiehet ovat tulleet kertomaan kotikenkien askelten päättymisestä konkurssissa. Irtisanomislapun sai käteensä 17 työntekijää, yksi heistä on ompelija Satu Turunen. Hän on ommellut Ainoja ja Reinoja Lieksassa jo liki 11 vuotta. Konkurssiuutinen oli yllätys.

Tossu lestin päälle, sinkillä ryyditetty solurouhe muottiin, kantapala ja huopa paikoilleen ja paistumaan. Jyrki Kärkkäinen työskentelee PK Kappi Oy:ssä Aino- ja Reino-kotikentien paistajana. Paistolämpötila on 160 astetta ja paistoaika 20 minuuttia. Satu Turunen vierellä tietää, että paistolinjalla tulee lämmin. KUVA JARNO ARTIKA

Konkurssin Turunen on kokenut tekstiilialan yrityksessä kerran aiemminkin. Siitä mieleen jäivät ikävät muistot ja lakimiesten tympeä käytös. Nyt tunnelma oli Turusen mukaan kovin toisenlainen.

– Yrittäjät kertoivat avoimesti konkurssin taustoista. Anteeksi pyysivät meiltä työntekijöiltä. Ymmärrän yrittäjiä, ei ole helppoa eikä kadehdittavaa heidänkään asemansa. Erityisen hyvältä tuntui sekin, että lakitoimiston miehet olivat ystävällisiä ja inhimillisiä. Ei ollut mitään tylyttämistä.

USKO NOUSUUN ELÄÄ

Aino-kotikenkiä on valmistettu vuodesta 1930. Reinojen ompeleminen alkoi pari vuotta myöhemmin. Suomalaiskotien lattiat olivat kylmiä, Ainoja ja Reinoja tarvitsi jokainen. Tossutuotannon kulta-aikaa elettiin vuonna 2010. Ennen konkurssia Lieksassa ehdittiin valmistaa suomalaisille noin 2,6 miljoonaa tossuparia.

Yhdeksän tossuparia kymmenestä on myyty Prismoista ja Citymarketeista. Vielä viime vuonna jakelutie myi neljä kertaa enemmän tossuja kuin mitä ennakkotilauksia saatiin kokoon kuluvan vuoden alussa. Heti konkurssiuutisen julkaisemisen jälkeen PK Kapin verkkokauppa täyttyi uusista tilauksista, kysyntäpiikki oli joulusesongin luokkaa.

Tehtaalla on raaka-ainetta, tilauksia on sisällä ja asiakkaat ovat valmiita ottamaan tavaraa vastaan – tuotannon jatkamiselle on edellytykset. Tähän uskovat työntekijät ja myös konkurssipesän pesänhoitaja, asianajaja Jussi Laakkonen.

– Tavoitteena on löytää yritykselle jatkaja mahdollisimman pian niin, että uusi yrittäjä pääsee hyppäämään liikkuvaan junaan.

Satu Turunen ja Milo-koira Pielisentiellä Lieksan keskustassa. KUVA JARNO ARTIKA

Vastoinkäymisistä huolimatta myös Satu Turunen näkee työssään jalkinetehtaalla ja elämässään Lieksassa paljon hyvää.

– Lieksassa on hyvin palveluja, uusi liikuntahallikin on hieno asia. Milo-koiran kanssa lenkki läheisellä Pärnän pururadalla on nautinto, Turunen pohtii.

– Ostin Lieksasta itselleni kaksion. Samaan aikaan veli Porvoossa osti auton. Maksoimme ostoksistamme kutakuinkin saman hinnan!

AINOJEN JA REINOJEN TARINA SAAMASSA JATKOA

Aino- ja Reino-kotikenkiä valmistava PK Kappi Oy meni konkurssiin 28. maaliskuuta. Heti uutisen julkistamisen jälkeen tossujen verkkokauppa meni tukkoon – tilauksia tuli tulvimalla sisään. Tossuvarastot myytiin hetkessä tyhjäksi, ja tuotanto jatkoi täyttä päätä sisään tulleiden tossutilausten valmistamista. Puhutaan tuhansista tossupareista.
Ainojen ja Reinojen brändi näytti voimansa. Valtakunnan media uutisoi kansallistossujen historiaa ja tilannetta päivästä toiseen. Konkurssipesä sai lukuisia yhteydenottoja. Liiketoiminnan tarjouskilpailu päättyi 10. huhtikuuta. Kiinnostus liiketoiminnan jatkamiseen on ollut valtava. Uuden nousun toivossa eletään – jopa niin, että tuotanto voisi jatkua Lieksassa.

Torstaina 18.4. kodintekstiilivalmistaja Finlayson ja sen omistaja ilmoitti tiedotteessa ostaneensa tavaramerkin. Tällä hetkellä tuotannon jatkuminen Suomessa näyttää tosin epätodennäköiseltä. ”Uudet omistajat etsivät tossuille uutta luotettavaa valmistajaa, joka täyttää tiukat kriteerit laadun, kustannusten ja vastuullisuuden osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että tossujen valmistus ei valitettavasti voi jatkua Suomessa”, tiedotteessa kerrotaan.

Juttua on päivitetty 18.4 klo 9.45 Finlaysonin ostettua Reino- ja Aino tavaramerkit. 

TEKSTI SIRKKA-LIISA AALTONEN
KUVAT JARNO ARTIKA