REPORTAASI: Lietevaunujen ykkönen

Lietevaunuja ja muita maatalouskoneita valmistavalla Agronicilla ollaan ylpeitä omasta osaamisesta. Laadukas työnjälki perustuu vankkaan ammattitaitoon.

23.9.2021

AGRONIC OY

PERUSTETTU 1993
KOTIPAIKKA Haapavesi
TUOTANTO Lietevaunuja, tuorerehukoneita, paalaimia ja muita maatalouskoneita ja -laitteita
HENKILÖSTÖ Noin 50, josta tuotannossa 30.
OMISTUS Pääomistajat Urpo Kuronen ja Erkki Kivelä
LIIKEVAIHTO 6,8 milj. euroa (2020)

– Työtä kehitetään koko ajan ja asioista puhutaan suoraan, kuvailevat pääluottamusmies Kimmo Kärkkäinen ja varapääluottamusmies Ensio Karkulahti työpaikkansa henkeä.

Matti Rytky valmistaa Agronicin Teollisuustien hitsaamossa Haapavedellä valtaisaa Multibaler XL -lokasuojaa.

Kun lokasuoja on valmis, se pultataan isoon paalaimeen. Paalaimet ovat Agronicin tärkeimpiä tuotteita lietevaunujen ohella. Lietevaunu on yrityksen yksi kärkituote ja myös avainlipputuote.

Vihreäksi maalatut valmiit suuret lietevaunut lähtevät Haapavedeltä rekkakuljetuksella Pohjois-Pohjanmaalta maatiloille kotimaahan tai ulkomaille.

Vaunut valmistetaan omassa tehtaassa, koska juuri työntekijöiden ammattitaito takaa korkean laadun. Kun kone on särmätty, hitsattu, koottu ja maalattu omassa tehtaassa, laatuun voi luottaa.

Toimitusjohtaja Mauri Autio, pääluottamusmies Kimmo Kärkkäinen ja varapääluottamusmies Ensio Karkulahti. Lietevaunuja valmistavalla Agronicilla ollaan ylpeitä osaamisesta.
Toimitusjohtaja Mauri Autio, pääluottamusmies Kimmo Kärkkäinen ja varapääluottamusmies Ensio Karkulahti.

VAKAA TYÖPAIKKA TUO TURVAA

Matti Rytky, mikä työssä on parasta?

– Se, kun tekee työnsä eikä mieti liikoja, naurahtaa Rytky.

Hän on ollut Agronicillä töissä 17 vuotta ja viihtynyt. Työ on kiinnostavaa. Hyvä hitsaaja on hänen mukaansa rauhallinen ja vakaakätinen.

– Tykkään siitä, että on työpaikka, joka on varma. En ole joutunut pakkolomille, vaan saan rauhassa tehdä töitä, hän sanoo.

Matti Rytky valmistaa lokasuojaa. Lietevaunuja valmistavalla Agronicilla ollaan ylpeitä osaamisesta.
Matti Rytky valmistaa lokasuojaa.

Juho Ollanketo istuu elokuisena maanantaina tehtaan kahvihuoneessa tauolla. Hän kertoo olevansa firmassa neljättä kertaa ensimmäistä päivää. Tuttu työpaikka, mutta taas uusi alku.

– Olen ollut täällä yhteensä kuusi vuotta töissä, mutta välillä on tehnyt mieli lähteä muualle kokeilemaan, millaista työ muualla on. Viimeksi vietin puoli vuotta reissuhommissa, mutta tulin takaisin.

MIELENKIINTO PYSYY YLLÄ

Agronicilla työvoiman vaihtuvuus on vähäistä. Pitkiä työsuhteita on paljon.

Hitsaaja ja nykyinen pääluottamusmies Kärkkäinen soitti yritykseen vajaat yhdeksän vuotta sitten ja kysyi töitä. Hänen silloisessa työpaikassaan alkoivat jälleen kerran lomautukset, eikä se tuntunut mukavalta.

Työpaikka luvattiin, ja naapurikunnassa Nivalassa asuva Kärkkäinen aloitti työt tammikuun alussa vuonna 2013.

Uudessa työpaikassa oppimista on ollut paljon, vaikka mies oli ennättänyt tehdä metallityötä toisessa tehtaassa jo pitkään. Agronicilla laitteet ovat teknisempiä kuin edellisessä työpaikassa, ja siinä on riittänyt omaksuttavaa.

– Piirustusten lukemisen taito on täällä tärkeää, ja siinäkin on ollut paljon opettelemista. Mielenkiinto pysyy yllä myös siksi, että täällä kehitetään koko ajan uutta, kertoo Kärkkäinen.

70 PROSENTTIA KUULUU LIITTOON

Kärkkäinen haluaa olla mukana kehittämässä työtä ja huolehtimassa yhteisistä asioista myös pääluottamusmiehen roolissa.

Tehtävä lankesi hänelle vuonna 2016 ja se on tuntunut tärkeältä. Työpaikan järjestäytymisaste on noin 70 prosenttia. Työntekijät luottavat ammattiliittoon ja pitävät siihen kuulumista itsestäänselvyytenä. Jäseneksi ei tarvitse houkutella.

– Pääluottamusmiehenä opin paljon uutta koko ajan. Paikallinen sopiminen kouluttaa neuvottelemaan.

Kärkkäinen sanoo, että jokainen sovittava asia vaatii paljon keskusteluja, jotta lopputulos hyödyttää kaikkia. Isoja ongelmia täällä ei silti ole.

– Luottamusmies pitää työpaikalla olla, hän tietää.

Hydrauliikan kimpussa kokoonpanija Ali Haaraniemi. Lietevaunuja valmistavalla Agronicilla ollaan ylpeitä osaamisesta.
Hydrauliikan kimpussa kokoonpanija Ali Haaraniemi.

HAAPAVEDELTÄ MAAILMALLE

Agronicilla on Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla kaksi tehdashallia. Ne sijaitsevat lähekkäin teollisuusalueella.

Toisessa hallissa keskitytään osavalmistukseen, hitsaamiseen ja kokoonpanoon. Toisessa hitsataan, tehdään kokoonpanoa ja maalausta. Täältä lietevaunut, paalaimet ja muut isot valmiit laitteet matkaavat rekalla maatalouden tarpeisiin.

Työ on sesonkiluonteista – syksyllä valmistaudutaan tulevaan kauteen. Työtahti kiihtyy joulun maissa, ja se helpottaa juhannuksen aikaan.

Hitsaaja Matti Rytky. Lietevaunuja valmistavalla Agronicilla ollaan ylpeitä osaamisesta.
”Tykkään siitä, että on työpaikka, joka on varma. En ole joutunut pakkolomille, vaan saan rauhassa tehdä töitä”, sanoo hitsaaja Matti Rytky.

Agronic valmistaa jonkin verran myös komponentteja muille yrityksille sekä tilaustöitä.

Osa laitteista jää Suomeen, suurin osa menee vientiin.

Tärkein vientimaa on Hollanti, jossa on iso jälleenmyyjä. Lisäksi pohjoispohjalaisia laatukoneita viedään Puolaan, Norjaan, Ruotsiin, Kanadaan ja Venäjälle. Suomessa laitteita jälleenmyy Hankkija.

Agronicin valmistaman koneen normaali elinkaari on noin 25–30 vuotta.

LIETEVAUNU AVAINLIPPUTUOTE

Agronicin väki on tällä hetkellä hyvin tyytyväinen uuteen lietevaunuun, joka tuli markkinoille vuonna 2020. Malli on uusi eikä kilpailijoilla ole vastaavaa.

Lietevaunu on suunniteltu ja valmistettu lähes kokonaan Haapavedellä. Lietevaunu onkin avainlipputuote, mikä tuo iloa varsinkin henkisesti.

Toimitusjohtaja Mauri Autio, pääluottamusmies Kärkkäinen ja varapääluottamusmies Karkulahti esittelevät tyytyväisenä pihassa seisovaa sinivalkoisella lipulla koristettua kirkkaanvihreää lietevaunua.

– Tämä me osataan, he sanovat.

Toimitusjohtaja Mauri Autio, pääluottamusmies Kimmo Kärkkäinen ja varapääluottamusmies Ensio Karkulahti sanovat, että Agronicilla osataan tehdä lietevaunuja. Lietevaunuja valmistavalla Agronicilla ollaan ylpeitä osaamisesta.
Mauri Autio, Ensio Karkulahti ja Kimmo Kärkkäinen sanovat, että Agronicilla osataan tehdä lietevaunuja.

Agronic on patentoinut kaksi omaa innovaatiotaan, rapuohjauksen ja pakko-ohjauksen. Rapuohjausjärjestelmällä ja pakko-ohjautuvuudella vaunu voidaan ohjata kulkemaan eri jälkiä traktorin kanssa. Maan tallautuminen ja koneen kiinnijuuttumisen riski pienenevät.

Uusi lietevaunu on hyvin pitkälti automatisoitu kosketusnäyttöineen.

– Lietevaunun säiliörakenne on jäykkä ja sen painopiste mukautuu. Kone on vakaa, se on käyttäjälle helppo.

– Riittää, että kuljettaja painaa nappia, Autio sanoo.

TOIMITUSJOHTAJAKIN ALOITTI HITSAAJANA

Varapääluottamusmiehen naama leviää hymyyn, kun hän kertoo, että kesäisin maakuntaa kiertäessä kuulee korvaa hiveleviä kommentteja. Reklamaatiota ei juuri näistä tuotteista tule.

– Se on tärkeää, koska reklamaatio maksaa, toteaa toimitusjohtaja Autio.

Tuotekehitys on Agronicilla jatkuvaa. Päätoimisia suunnittelijoita on yrityksessä neljä. Koko ajan luodaan uutta, jotta oltaisiin kehityksen kärjessä.

– Ensi vuonna markkinoille tulee uusia paalaimia, Autio kertoo.

Hän aloitti työuransa täällä vuosia sitten valmistuttuaan hitsaajaksi ammattikoulusta, joka on kivenheiton päässä tehtaasta.

Muutaman vuoden kuluttua miehen tie vei Kuopioon insinööriopintoihin. Opiskeluaikana Autio oli kesätöissä ja harjoittelijana Agronicilla, jonne hän palasi valmistuttuaan ensin työnjohtajaksi ja nelisen vuotta sitten toimitusjohtajaksi.

– On siitä paljon hyötyä, että tiedän, mitä ne pojat täällä tekevät, hän sanoo. Nykyisin hän hitsaa lähinnä omiksi tarpeiksi, mutta taito on tallella.

Markku Pirnes kasaustehtävissä.
Markku Pirnes kasaustehtävissä.

REILU POHJALAINEN MEININKI

Agronicilla viihdytään ja siihen on syynsä. Kärkkäinen ja Karkulahti kertovat, että työpaikan ilmapiiri on hyvä. Suorapuheisuus on työporukan kesken kunniassa.

Asioista osataan puhua reilusti, kun sen aika on. Ongelmia on ja saakin olla. Niitä ei pelätä.

Karkulahti kiittelee sitä, että työporukka tuntee toinen toisensa. Siitä on työssä hyötyä, se lisää luottamusta ja helpottaa työpäiviä, kun ei tarvitse arvailla.

– Iällä ei ole töissä niinkään merkitystä. Joku voi olla nuori, mutta työntekijänä iäkkäämpää kokeneempi jossakin tietyssä asiassa. Täällä osataan auttaa työkaveria ja kysyä apua, kun tarve on, varapääluottamusmies Karkulahti sanoo.

Positiivista palautetta voitaisiin heidän mielestään oppia antamaan nykyistä enemmän. On miettimisen paikka, miksi hyvän asian ilmaiseminen on hankalampaa kuin huonon.

Hitsaaja Erkki Ollanketo. Lietevaunuja valmistavalla Agronicilla ollaan ylpeitä osaamisesta.
Agronicilla työtä on kevennetty mutta yhä se on raskasta, kertoo Erkki Ollanketo.

Työnantajalta tulee kiitoksia esimerkiksi silloin, kun asiakkailta on saatu hehkutusta hyvästä laadusta ja palvelusta. Se on kakkukahvittelun paikka. Kesäisin pidetään grillijuhlat, ja kaikkien työntekijöiden tärkeät syntymäpäivät muistetaan.

Työporukalla on tapana myös tehdä yhteistä kimppalottoa. Lotto on vetämässä jatkuvasti.

– Onni, ettei kukaan ole voittanut, miljonääreinä eivät enää jatkaisi töitä, huokaa toimitusjohtaja Autio.

Hänen mukaansa töissä on hyvä porukka, työlleen omistautuneita ammattimiehiä.

Agronic kärsii tällä hetkellä työvoimapulasta aivan kuten moni muukin yritys alalla. Korona ei ole haitannut firman tahtia muutoin, mutta raaka-aineiden saannissa oli välillä hitautta.

Elokuun loppua elettäessä avoinna on työnjohtajan pesti ja muutama tuotannon työpaikka. Osaavaa metallialan porukkaa on vaikea löytää, eikä alalle kouluteta riittävästi. Työntekijöitä ei tahdo löytyä ulkomailtakaan.

ERGONOMIAA KEHITTÄMÄÄN

Kokoonpanijat Tero Kumpumäki ja Aatu Ristimaa korjaavat lietevaunua. Vaunu oli vaurioitunut kaatuessaan ja se tuotiin asiakkaalta tehtaalle kunnostettavaksi.

Miehet arvelevat, että vaunun korjaaminen vie ainakin puolitoista viikkoa – usein kunnostushommissa löytyy yllätyksiä.

Yksi Agronicin valtti onkin se, että yritys tarjoaa asiakkailleen täsmällisen käyttäjäkoulutuksen lisäksi huollon, korjaamisen ja myös varaosien toimituksen.

Tero Kumpumäki ja Aatu Ristimaa korjaavat lietevaunua.
Tero Kumpumäki ja Aatu Ristimaa korjaavat lietevaunua.

Naisia tehdashalleissa ei tällä hetkellä näy. Työ on fyysisesti hyvin raskasta ja siksi tämä on miesten maailmaa.

Raskasta työtä helpottamaan on hankittu nostimia vähän joka työvaiheeseen – aika, jolloin hitsaajat nostivat painavia osia, on historiaa. Työpisteisiin on hankittu seisomismattoja. Työ käy voimille, vaikka se keveneekin koko ajan.

Pääluottamusmies Kärkkäinen toivoo, että tehtaalle hankittaisiin työtä helpottavia pyörityskoneita. Ergonomiaan voisi hänen mielestään kiinnittää enemmän huomiota. Selkä on usein lujilla.

– Konekantaa voisi uusia nopeaan tahtiin, että pysytään kehityksen kärjessä. Aina riittää jotakin parannettavaa.

TEKSTI TERHI FRIMAN
KUVAT VESA RANTA

REPORTAASI: Vihreiden alueiden taitajat

Vihervarikko Oy huolehtii, että viheralueet ovat kunnossa ja ympäristö siistinä. Työntekijät antavat kiitosta tehtävien vapaudesta ja työporukan rempseästä hengestä.

23.7.2021

KUVA YLLÄ: Puistotyöntekijä Pekka Pyötsiä torjuu rikkaruohoja höyryävän kuumalla vedellä Helsingin Lauttasaaressa.

VIHERVARIKKO OY

PERUSTETTU 1999
KOTIPAIKKA Tuusula
TOIMIALA Viheralueiden hoitopalvelut
HENKILÖSTÖ 30
LIIKEVAIHTO 1,7 milj. euroa (2020)

Puistotyöntekijä Pekka Pyötsiä starttaa auton lavalla kyydissä olevan dieselmoottorin käyntiin. Aluillaan on puiden juurille kasvaneiden rikkaruohojen höyrytys, jossa ei käytetä torjunta-aineita.

– Pannu kuumentaa pelkkää vettä, Pyötsiä kertoo.

Rikkaruohot lakoavat, kun hän suihkuttaa höyryävän veden puiden juurelle Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa puistossa. Höyrytys tehdään pari kertaa kesässä.

Neljättä kesää Vihervarikko Oy:llä työskentelevä Pyötsiä kertoo, että työnkuvaan kuuluu höyrytyksen lisäksi muun muassa kitkentää, ruohonleikkausta ja raivausta.

Säät vaikuttavat työnkulkuun. Toukokuun lopussa pääkaupunkiseudulla puhaltanut myräkkä esimerkiksi tarkoitti seuraavan päivän kuluvan raivaustöissä.

Aiemmin Pyötsiä on työskennellyt vihersisustajana, eli sisätilojen kasvit olivat hänen alaansa. Nykyinen kausityö ulkoilmassa sopii hänelle mainiosti.

– On tämä aivan erilaista ja vapaampaa.

Toivottavasti olen täällä töissä eläkkeelle saakka.

Julkisilla paikoilla ihmiset tulevat satunnaisesti juttelemaan työntekijöiden kanssa, mutta myös eläinten kanssa on ajoittain kohtaamisia.

– Piti siirtyä, kun viisi–kuusi valkoposkihanhea alkoi tulla päälle, Pyötsiä muistelee taannoista tapausta.

Varisten kanssa ollaan puolestaan tekemisissä, kun roskia on jäänyt lintujen nokkien ulottuviin.

Vuodesta 1991 ammattiliittoon kuulunut Pyötsiä kertoo jäävänsä eläkkeelle parin–kolmen vuoden kuluttua. Hän on suunnitellut menevänsä työuran loppuun nykymallilla.

– Toivottavasti olen täällä töissä eläkkeelle saakka.

Aiemmin vihersisustajana sisätiloissa työskennellyt Pekka Pyötsiä pitää ulkoilmasta ja puistotyön vapaudesta.
Aiemmin vihersisustajana sisätiloissa työskennellyt Pekka Pyötsiä pitää ulkoilmasta ja puistotyön vapaudesta.

KESÄ ON KIIREISINTÄ AIKAA

Vihervarikko Oy on vuosituhannen vaihteessa aloittanut viheralueiden hoitoon erikoistunut yritys. Työnjohtaja Jussi Nyman kertoo, että toiminta alkoi viherrakennuskohteiden takuuhoidosta ja on laajentunut kuntien ja kiinteistöjen viheralueiden hoitoon.

– Usein olemme aliurakoitsijana viherhommissa, Nyman toteaa.

Urakoihin kuuluvat usein roskisten tyhjennys, ruohonleikkuu, kukkien istutus, kitkentä, pensaiden ja puiden hoito ja rikkakasvien torjunta. Myös leikkikenttien välineiden huolto, syksyn lehtien poisto, luistinratojen kunnossapito sekä hiekoitushiekan poisto keväällä saattavat kuulua urakoihin.

Uudellamaalla sekä Lahden alueella toimiva yritys työllistää vuodessa noin 30 henkeä. Valtaosa työntekijöistä on keväästä syksyyn mukana olevia kausityöntekijöitä. Vakituiset työntekijät hoitavat työt talvikaudella, jolloin he myös pitävät lomiaan.

– Talvella pari–kolme henkeä on kerralla töissä, Nyman kertoo.

Kausityöntekijöissä on kaiken ikäisiä. Osa käy kausitöissä opiskelujen välillä ja osa on lähellä eläkeikää. Nyman laskee, että pisimpään mukana olleet kausityöntekijät ovat nyt kuudetta sesonkia töissä.

Kesäkuu on kiivainta aikaa Vihervarikon vuodenkierrossa.

– Kaikki kasvaa ja voikukat ovat korkeita, Nyman toteaa.

Kesäkukat vaativat varsinkin alkuvaiheessa kolmekin kastelukertaa viikossa. Nyman muistelee, että juhannusaattonakin on käyty kasteluhommissa, jotta kukat eivät kuolisi.

Leikkipuistojen laitteiden tarkastukset ja huollot kuuluvat Jussi Nymanin työnkuvaan.
Leikkipuistojen laitteiden tarkastukset ja huollot kuuluvat Jussi Nymanin työnkuvaan.

LEIKKIKENTÄT KUNTOON RUTIINILLA

Leikkikenttien välineiden tarkastukset ja huolto kuuluvat Nymanin työnkuvaan. Hän laskee, että hoidossa on nyt nelisenkymmentä kenttää.

Peruskorjauksen tarpeessa olevia leikkikenttiä on paljon, joten kunnossapitotyötä riittää. Nyman laskee, että lähes joka leikkikenttävierailulla löytyy jotain korjattavaa.

– Jos laite on rikki, pitää sulkea purkamalla tai aitaamalla. Lippusiima ympärillä ei riitä.

Usein leikkikentän laitteeseen tilataan varaosa, jonka Nyman käy myöhemmin asentamassa paikoilleen.

Leikkikenttien huoltajan työ on vastuullista, sillä monen kiikkujan ja liukumäen laskijan turvallisuus on kyseessä.

– Niin paljon on tehnyt tätä, että oppii katsomaan, mitkä osat kuluvat ja aiheuttavat vaaraa, Nyman kertoo.

KORONA TUONUT LISÄÄ ROSKAA

Puistotyöntekijä Jaana Holm avaa roska-astian kyljen ja ottaa säkin lava-auton kyytiin Espoossa Espoonlahdessa sijaitsevalla bussipysäkillä.

– Take away -roska on lisääntynyt räjähdysmäisesti, Holm kertoo korona-ajan ilmiöstä.

Jo muutaman noutolounaan pakkaukset saattavat tukkia jäteastian. Roskiin liittyvä työmäärä kasvoi Vihervarikolla viime syksynä jopa 40 prosenttia tavalliseen verrattuna.

Julkisen liikenteen maskisuositukset ja -pakot ovat näkyneet pysäkeillä.

– Maskit ovat pitkin puskia, Holm hymähtää.

Ihmiset eivät usein uskalla heittää kevyttä maskia syvälle roskikseen. Astiat näyttävät siksi täydemmiltä kuin ovat, ja tuuli sekä linnut levittelevät roskiksen suulle jääneitä maskeja ympäristöön. Holm vinkkaa, että omilla nyöreillään rullalle sidottu maski on helpompi heittää roskiksen perukoille.

Kahvinjuojille Holm viestittää, että kertakäyttömukit olisi hyvä laittaa roskikseen tyhjänä ja kokoon rutisteltuna. Se helpottaa tyhjentäjän työtä, eivätkä astiat täyty ennen aikojaan.

Jaana Holm kertoo, että roskikset täyttyvät entistä nopeammin korona-aikana.
Jaana Holm kertoo, että roskikset täyttyvät entistä nopeammin korona-aikana.

Työntekijät kantavat roskasäkit irti vartalostaan, sillä sisällöstä ei voi olla varma. Holm toteaa, että alueen huumeenkäyttäjät ovat usein kohteliaita, eli piikit on laitettu takaisin tuppeen ennen roskiin heittoa. Vähemmän kohteliaat kulkijat puolestaan tuikkaavat roskapönttöjä palamaan.

Holm kiittää lämpimästi alueen useita vapaaehtoisia roskanpoimijoita.

– Ilman heitä ympäristö olisi paljon ikävämmän näköinen.

Roskapussien rahtauksessa syntyy ajoittain Holmin sanoin mielenkiintoisia työasentoja. Kroppa on kuitenkin kestänyt työn rasitusta.

– Siinä ne jäsenet vahvistuvat. Ei tarvitse käydä salilla työpäivän jälkeen.

KAUNIS LUONTO LÄHELLÄ

Työpäivät vaihtelevat, sillä eteen tulee monenlaista tehtävää. Joskus haetaan merenrannasta polkupyöränraatoja ja joskus noudossa on eläimenraato.

Holm kertoo, että kerran on tullut ilmoitus kuolleesta joutsenesta. Etsintä tuotti tulosta, mutta haaskaeläimet olivat ehtineet ensin, sillä ilmoitukset tulevat tehtävälistalle pienellä viiveellä.

– Lihaklöntti ja sulkia oli jäljellä, Holm kertoo.

Työnjohtaja Jussi Nyman ja puistotyöntekijä Jaana Holm tarkastelevat bussipysäkin roska-astian kuntoa Espoonlahdessa Espoossa.
Työnjohtaja Jussi Nyman ja puistotyöntekijä Jaana Holm tarkastelevat bussipysäkin roska-astian kuntoa Espoonlahdessa Espoossa.

Kolmatta kesää Vihervarikolla työskentelevä Holm teki aiemmin töitä kierrätyskeskuksella, mutta puutarhakoulutuksen kautta hän siirtyi nykyisiin töihin.

– Tykkään olla kesän töissä, aivan mahtavaa. Luonto on lähellä ja saa ajella kauniissa paikoissa.

Holm kehuu työyhteisön henkeä ja toimivaa kommunikaatiota. Tieto vaihtaa omistajaa viestisovelluksen avulla ja juttu luistaa kollegoita kohdattaessa.

– Työporukka on rempseää ja rentoa.

VAIHTELEVA JA ITSENÄINEN TYÖ

Puistotyöntekijä Deenesh Ramsahye aloitti työpäivänsä kukkien kastelulla ja jatkoi Helsingin Lehtisaareen leikkaamaan ruohoa siimaleikkurilla.

– Päivässä on viidestä kuuteen erilaista tehtävää, Ramsahye kertoo.

Tehtävien vaihtelu ja työnkuvan vapaus miellyttävät.

– Harvassa työssä saa toimia näin itsenäisesti.

Puistotyöntekijä Deenesh Ramsahye leikkaa nurmea siimaleikkurilla Helsingin Lehtisaaressa.
Puistotyöntekijä Deenesh Ramsahye leikkaa nurmea siimaleikkurilla Helsingin Lehtisaaressa.

Neljättä kesää Vihervarikolla työskentelevä Ramsahye on aiemmin tehnyt Isossa-Britanniassa parinkymmenen vuoden rupeaman toimistotöissä.

– Tarvitsin vaihtelua.

Hänen oli tarkoitus muuttaa suomalaisen puolison ja perheen kanssa takaisin Isoon-Britanniaan, mutta brittien ero EU:sta mutkisti paluuta.

– Minun oli helpompi jäädä Suomeen, Ramsahye kertoo.

Nyt hän opiskelee logistiikkaa Metropolia-ammattikorkeakoulussa ja toiveissa on avata uutta työuraa opintojen viitoittamalla tiellä.

LIITON JÄSENYYS ON ÄSSÄ HIHASSA

Teollisuusliiton jäsenyys on Ramsahyelle selkeä valinta. Hän uskoo kollektiiviseen neuvotteluvoimaan ja turvaan.

– Jäsenyys on kuin ässä hihassa.

Britanniassa varttunut Ramsahye on nähnyt sikäläisen ammattiyhdistysliikkeen heikentymisen 1980-luvulla Margaret Thatcherin pääministerikaudella.

Aiempaan kotimaahansa verraten Ramsahye puhuu lämpimästi suomalaisesta ammattiyhdistysliikkeestä, jonka vahva asema on ollut hänelle positiivinen yllätys.

Tähän mennessä hän on tarvinnut liiton palveluja veroasioiden selvittämisessä, ja kokemukset ovat olleet myönteisiä.

Deenesh Ramsahye teki 20 vuotta toimistotöitä Isossa-Britanniassa ennen Suomeen tuloa. Nykyisin hän opiskelee logistiikkaa.
Deenesh Ramsahye teki 20 vuotta toimistotöitä Isossa-Britanniassa ennen Suomeen tuloa. Nykyisin hän opiskelee logistiikkaa.

KAUSITÖISTÄ VAKINAISEKSI

Jussi Nyman on työskennellyt Vihervarikolla vuodesta 2004. Yhden kesän kausityön jälkeen hänet vakinaistettiin.

Nyman on suorittanut ympäristönhoitajan koulutuksen. Hän pohtii, että koulutus helpotti alan töihin pääsyä, mutta sisällöt eivät suoraan palvelleet työtehtäviä.

– Koulu oli ihan jotain muuta, Nyman sanoo ja kertoo opiskelleensa muun muassa ulkoilureittien ja vesistöjen kunnostusta.

Noin vuosi sitten hän suoritti viheraluemestarin erityisammattitutkinnon, josta on hyötyä, sillä jotkut urakoitsijat vaativat työnjohtajalta tiettyä pätevyyttä.

Nyman on toiminut kaksi kautta myös työpaikan luottamusmiehenä. Virallisen luottamustoimen hän on sittemmin jättänyt, eikä pienellä työpaikalle ole valittu luottamushenkilöitä.

Nyman on kuitenkin edelleen työpaikalla se, jolta kysytään luottamusmiehen tontille kuuluvia asioita muun muassa sopimuksiin ja muihin käytäntöihin liittyen.

TYÖSUOJELUA KAHDELLA TASOLLA

Työntekijöiden perehdytyksessä ja työsuojelussa on usein kaksi tasoa.

Pääurakoitsijalla saattaa olla oma monistenippunsa tai verkkoperehdytyksensä, jonka työntekijät käyvät läpi. Lähempänä Vihervarikon työarkea on koneisiin, työkaluihin ja turvallisuusohjeisiin tutustuminen.

Työtapaturmat ovat olleet Nymanin mukaan harvinaisia. Tarkimpana pitää olla ruohonleikkurien, siimaleikkurien ja raivaussahojen kanssa.

– Onneksi harvoin tapahtuu mitään. Yleisimmät ovat liukastumisia ja kaatumisia, Nyman sanoo.

Ruohonleikkurin sinkoamat kivet eivät lähtökohtaisesti ole vaara leikkurin käyttäjälle, mutta esimerkiksi bussin ikkuna on saattanut kokea kovia.

Nyman kertoo, että pääurakoitsijalta tulevat työsuojelumääräykset eivät aina suoraan sovi viheralueilla tehtävään työhön.

– Jossain piti oikeasti kitkeä kypärä päässä, Nyman naurahtaa.

Työnjohtaja Jussi Nyman.
”Aina on riski, että monta urakkaa loppuu yhtä aikaa, mutta onneksi työn määrä on pysynyt melko vakiona”, sanoo työnjohtaja Jussi Nyman.

Pöriseviä koneita ja some-päivityksiä

Jussi Nyman kertoo, että puistotyöntekijät saavat kuulla monenlaisia tarinoita ohikulkijoilta. Osa antaa palautetta itse töistä, mutta moni hakee vain juttuseuraa.

– Muiltakin elämänalueilta avaudutaan kuin viherhommista, Nyman toteaa.

Hän muistelee, että taannoin Lauttasaaren poppelien kaadosta syntyi keskustelua. Tiedotus ei ilmeisesti ollut tavoittanut alueen ihmisiä, joten kaatotyöt tulivat osin yllätyksenä.

– Siitä tuli haloo.

Kun käyttää pöriseviä koneita, niin ei saa kavereita.

Sosiaalisen median aikakaudella epäsuorat kanssakäymiset ovat lisääntyneet. Nyman muistelee tapausta, jossa hän oli ruohonleikkurin kanssa jumissa. Ohikulkija lähestyi tilannetta, jolloin ensin saattoi ajatella, että hän on tulossa auttamaan. Kulkija kuitenkin nappasi tilanteesta kuvan ja poistui.

– Nykyään jengi kuvaa kännykällä ja laittaa someen, Nyman päivittelee.

Myös töiden laatu määrittää paljon kohtaamisten luonnetta. Kesäkukkien nyppijän työtä tullaan ihastelemaan helpommin kuin konevoiman käyttöä.

– Kun käyttää pöriseviä koneita, niin ei saa kavereita, Nyman toteaa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT PEKKA ELOMAA

REPORTAASI: Kalusteita elämän keskelle

Askon sohvatehtaan työntekijät valmistavat sohvia, nojatuoleja ja sänkyjä ennätyksellisen kysynnän tahtiin. Korona-aikana ihmisillä on ollut aikaa oman kodin sisustamiseen.

23.6.2021

KUVA YLLÄ: Verhoilija Sirpa Leppäniemen käsittelyssä nojatuoli saa kangaspäällisen. Hän on työskennellyt verhoilualalla 35 vuotta.

INSOFA OY

PERUSTETTU 1918. Tunnetaan myös aputoiminimellä Askon sohvatehdas.
KOTIPAIKKA Lahti
TUOTANTO Olohuoneen istumakalusteet sekä sängyt
HENKILÖSTÖ 73, josta tuotannossa 66
LIIKEVAIHTO 8,5 milj. euroa (2020)

Ompelukoneet naksuttavat, paineilmanaulaimet poksahtelevat ja liimaruiskut suhisevat Lahdessa Askon sohvatehtaalla, jossa valmistuu päivittäin 100–150 sohvaa ja nojatuolia.

Suorakaiteen muotoisen tehdashallin pinta-ala on hieman suurempi kuin kahden täysimittaisen jalkapallokentän. Olohuoneen istumakalusteiden lisäksi tehtaalla valmistetaan erilaisia sänkyjä.

Yrityksen nimi on Insofa Oy, mutta monet tuntevat sen perinteisellä aputoiminimellä Askon sohvatehdas. Tehtaalla valmistuu noin puolet Askon myymälöissä kaupatuista sohvista.

Sohvatehtaan pinta-ala on noin 15 000 neliömetriä, eli hieman enemmän kuin kahden jalkapallokentän ala yhteensä.
Sohvatehtaan pinta-ala on noin 15 000 neliömetriä, eli hieman enemmän kuin kahden jalkapallokentän ala yhteensä.

POIKKEUSAIKANA KOVA KYSYNTÄ

Tehtaalla on korona-aikana valmistettu sohvia täydellä kapasiteetilla. Pandemian alussa myynti sakkasi, mutta kesästä 2020 tahti on ollut ennätyksellistä.

Poikkeusaika on pitänyt ihmiset kotona sisustuksen keskellä. Monella on ollut aikaa miettiä, mitä hankkia omaan kotiinsa.

– Haipakkaa saa mennä, mutta positiivisella fiiliksellä. Tällaisena aikana on hyvä, että on töitä, sanoo pääluottamusmies Saija Suonio.

Suonio on työskennellyt Insofalla kahteen otteeseen. Ensimmäisen työskentelyajan jälkeen hän opiskeli lähihoitajaksi ja teki töitä kotihoidossa yli kolme vuotta. Paluu sohvatehtaalle tuli ajankohtaiseksi, sillä kotihoidossa työ oli todella kiireistä.

– Ei ollut järkeä, kun perhettä ei nähnyt moneen päivään, Suonio kertoo.

Verhoilijana työskentelevä Suonio on työskennellyt sohvatehtaalla paluun jälkeen kolme vuotta. Aiemmin hän on tehnyt töitä myös liimauksessa ja leikkaamossa.

Pääluottamusmies Saija Suonio kertoo, että sohvaa verhoillessa saattaa tulla kuvitelleeksi, millaiseen kotiin tuote on menossa.
Pääluottamusmies Saija Suonio kertoo, että sohvaa verhoillessa saattaa tulla kuvitelleeksi, millaiseen kotiin tuote on menossa.

KYLVETTY HUUMORI KUKKII

Suonio aloitti vuoden alussa pääluottamusmiehenä.

– Keltanokka olen vielä. Pikkuhiljaa opin lisää.

Uuteen luottamustehtävään liittyvät opinnot ovat olleet koronan takia etäopiskelua. Suonio jakaa kiitosta edeltäjälleen, jolta on saanut tarpeen tullen apua.

Insofalla työporukka on ottanut korona-ajan vaatimukset hyvin vastaan. Ruokataukoja on rytmitetty uusiksi ja ylimääräisiä kohtaamisia on muutenkin vähennetty.

– Yritetään pitää toisistamme huolta, Suonio sanoo.

Ihmiset osaavat kylvää hyvää ympärilleen.

Työyhteisön henkeä hän pitää kaikkiaan hyvänä. Isossa porukassa kaikki eivät aina tule toimeen, mutta pääosin huumori kukkii ja fiilis on kohdillaan.

– Ihmiset osaavat kylvää hyvää ympärilleen, Suonio sanoo.

Tehtaalla on henkilöstöä kaikkiaan 73, joista 66 on tuotannon työntekijöitä. Naisia on töissä 40 ja miehiä 33. Töissä on sekä kohta eläkkeelle jääviä että nuoria. Keski-ikä on noin 46 vuotta.

Suonio laskee, että naisia on enemmän töissä alkutuotannossa ja ompelussa. Miehiä taas on enemmän kokoonpanossa ja viimeistelytöissä.

Sohvatehtaalla järjestäytymisaste on Suonion mukaan yli 90 prosentin luokkaa.

OSISTA VALMIIKSI KALUSTEIKSI

Sohvan synty tehtaalla alkaa pehmusteiden, kankaiden sekä runko-osien vastaanotosta.

Alkutuotannossa osa kankaista käsitellään verhoilusuoja-aineella. Tämän jälkeen kankaat leikataan muotoonsa. Robotit hoitavat pääosan leikkuutöistä.

Seuraavaksi kankaat kuljetetaan ompelun esivaiheisiin, joissa niihin kiinnitetään muun muassa vetoketjut. Kokoonpano-ompelussa kangaspaloista tehdään valmiita runkopäällisiä ja tyynyjen päällisiä. Tyynyt täytetään koneellisesti.

Viimeistelytuotannon puolella sohvien puuosat ja runkomekanismit kasataan valmiiksi rungoiksi. Tämän jälkeen runkoihin liimataan pehmusteet.

Seuraavaksi kalustoverhoilija vetää runkopäällisen paikalleen ja niittaa sen kiinni. Tämän jälkeen istuinpehmusteet laitetaan paikoilleen ja valitaan oikeat jalat sohvan mukaan. Kalustoverhoilija myös varmistaa tuotteen laadun ja laittaa nimellään varustetun mestarimerkin tuotteeseen.

Valmis sohva pakataan ja lähetetään asiakkaalle.

OMPELUA MUSIIKIN TAHTIIN

Mirva Wellingin työpisteessä ompelukone tikkaa ja vastamelukuulokkeissa soi tanssimusiikki. Korona-aikana ei pääse tansseihin, joten hieman pitää jammailla työpisteessä.

Welling on työskennellyt Insofalla ompelijana vuodesta 2015. Ensin hän työskenteli työnvuokrausfirman kautta, mutta tuli sittemmin vakinaistetuksi.

Hän työskenteli ennen Insofaa noin 30 vuotta vaateompelijana edellisen työpaikan konkurssiin saakka.

– Ompelu tulee selkärangasta, kun sitä on tehnyt yli 40 vuotta, Welling toteaa.

Ompelija Mirva Wellingin vastamelukuulokkeet peittävät tehtaan äänet ja soittavat tanssimusiikkia.

Työstettävät materiaalit ovat suurin erottava tekijä vaatteiden ja sohvakankaiden ompelussa.

– Onhan se ihan valtava ero. Vaatteet ovat kevyitä, ja sohvanompelu raskasta, Welling sanoo.

Nykyisissä töissä tahti on usein kova, sillä päivässä urakkatahdilla valmistuu 10–12 sohvaa. Hän kertoo, että kädet ja muut jäsenet ovat kuitenkin kestäneet yllättävän hyvin pitkän työuran.

TAITO HÄVIÄÄ, JOS EI KOULUTETA

Sohvamalliston vaihtuvuus on Wellingille virkistävä tekijä.

– Kun tulee uusi malli, niin joutuu aina skarppaamaan.

Muutaman toiston jälkeen uusi malli on jo ulkomuistissa ja siihen on helppo palata myöhemmin.

Kehitettävää hän näkee alan palkkauksessa ja muissa työehdoissa.

– Työehtosopimukset eivät ole tasa-arvoisia ammattialoittain. Niitä pitäisi kehittää, Welling sanoo.

Ompelu tulee selkärangasta, kun sitä on tehnyt yli 40 vuotta.

Ompeluintoa hänellä riittää satunnaisesti myös vapaa-ajalle.

– Kun tekee itselle puseron tai hameen, niin tulee vaihtelua sohvan ompelulle.

1970-luvulla teollisuusompelijan koulutuksen hankkinut Welling on huolissaan suomalaisen ompelutaidon säilymisestä, sillä nykyisin koulutusta on vähän.

– Taito häviää, jos ei kouluteta.

VAIHTELU VOI MYÖS KULUTTAA

Sohvien ja sänkyjen valmistuksessa työskentelevä päällystäjä Ferenc Juhász kertoo, että monipuoliset tehtävät tuovat vaihtelua ja mielekkyyttä työhön.

– Työhön kuuluu tehtäviä verhoilusta liimaukseen. Kokovaltaisesti tulee tehtyä, Juhász sanoo.

Kolme vuotta vakituisesti sohvatehtaalla työskennellyt Juhász oli aiemmin useita kesiä tehtaalla töissä.

Ferenc Juhász työskentelee päällystäjänä, mutta tekee useita työtehtäviä.

Moniosaaminen voi olla myös kuluttavaa, sillä tehtävästä toiseen vaihtaminen vie energiaa. Optimi olisi, jos saisi tehdä samaa työtä ainakin pari päivää putkeen.

– Jos osaa paljon eri asioita, niin heitellään helposti paikasta toiseen, Juhász sanoo.

Puuartesaanin ja verhoilijan koulutukset suorittanut Juhász pohtii, että liikunnallinen elämä on auttanut jaksamaan töissä ja pitänyt jäsenet ehjinä.

TYÖASIAT JÄÄVÄT TEHTAALLE

Sirpa Leppäniemi on työskennellyt verhoilualalla 35 vuotta. Askon sohvatehtaalla hän on verhoillut nyt kolmisen vuotta. Käytännössä työ on sohvien ja tuolien verhoilukankaiden niittaamista kiinni runkoon.

– Tykkään verhoiluhommasta. Jonkun verran olen ollut ompelupuolellakin, Leppäniemi kertoo.

Aiemmin hän on ollut verhoilualan yrittäjänä 17 vuoden ajan.

– Yrittäjänä on se oma vapaus. Pystyy, saa ja joutuu tekemään monipuolisesti, Leppäniemi pohtii.

Kannattaa pitää fyysisestä kunnosta huolta.

Palkkatyössä on vastaavasti omat hyvät puolensa. Tehtaalta kotiin lähtiessä voi yleensä jättää työasiat työpaikalle.

– Eihän sellaista työtä ole kenelläkään, että aina olisi ihanaa. Pääpiirteittäin olen tykännyt, Leppäniemi toteaa.

Työpisteessä tärkeitä apuvälineitä ovat nostopöytä sekä verhoilupukki, johon nojatuolin saa kätevästi pyöriteltäväksi. Selällä nostamista täytyy välttää huonekaluja käsiteltäessä.

– Kannattaa pitää fyysisestä kunnosta huolta. Venyttelen työpäivän päätteeksi ja käyn salilla, Leppäniemi kertaa työssä jaksamisen keinoja.

TYÖTURVALLISUUS KEHITTYY

Työsuojeluvaltuutettu Jere Kujala työskentelee Insofalla puuseppänä kollegan opintovapaan sijaisena. Kuusi vuotta tehtaalla töissä ollut Kujala on aiemmin työskennellyt muun muassa runkokasauksessa.

Hän kertoo, että työvälineet ovat kehittyneet parempaan suuntaan. Esimerkiksi paineilmalla toimivat runkonaulaimet ovat keventyneet.

– Uudemmat eivät lyö niin paljoa käsille, Kujala sanoo.

Hän kertoo, että työasentoihin on kiinnitetty huomiota. Työterveyshuollosta käy asiantuntijoita neuvomassa parempia työskentelyasentoja.

– Vähän kun korjaa asentoa, niin kummasti helpottaa.

Työsuojeluvaltuutettu Jere Kujala työskentelee puuseppänä. Hän valmistaa testikappaleet uusista mallistoon tulossa olevista sohvista.

Myös tehtaalla käytetyt aineet ovat seurannassa. Suunnitelmissa on esimerkiksi luopua viimeisestä liuotinpohjaisesta liimasta ja ottaa tilalle vesiohenteinen vaihtoehto.

– Täytyy ottaa huomioon pitkäaikaiset vaikutukset. Aina parempi, kun vaihdetaan turvallisempiin aineisiin, Kujala toteaa.

Korona-aikana monien työntekijöiden sosiaaliset piirit ovat pienentyneet oman perheen ja työpaikan sisälle. Hän arvelee, että työstä on tullut sosiaalisesti tärkeämpää, joten kitkaa on vältetty.

– Ilmapiiri on jotenkin parantunut, Kujala arvioi.

Tilauskalusteita monenlaisiin koteihin

Askon sohvatehtaalla valmistetaan sohvat asiakkaan valitsemista kankaista. Ferenc Juhász pohtii, että tilauksesta tekeminen on mielekkäämpää kuin tuotteiden valmistaminen varastoon kauppoja odottamaan.

– Se motivoi ainakin itseäni, Juhász kertoo.

Erikoiset materiaalit ja väritykset ovat panneet Mirva Wellingin miettimään, millaiseen kotiin persoonalliset sohvat ovat mahdollisesti menossa.

– Ihmiset osaavat tilata aika räväköitäkin kankaita, niin ehkä kotikin on räväkkä, Welling sanoo.

Myös oman sohvan ompeleminen ennen eläkkeelle jäämistä on käynyt mielessä.

– Yksi lempivärini on kaunis turkoosi. Siitä olen haaveillut, mutta aika näyttää, Welling pohtii.

Ihmiset osaavat tilata aika räväköitäkin kankaita, niin ehkä kotikin on räväkkä.

Sirpa Leppäniemi pitää suomalaisia melko varovaisina sisustajina. Hillityt harmaat ja beiget ovat kestosuosikkeja. Valtavirrasta poikkeavat tilaukset ovat väripilkkuja myös tekijälle.

– Jos on karkinpinkin värinen sohva, tulee mieleen, että se menee naistalouteen tai lastenhuoneeseen, Leppäniemi naurahtaa.

Saija Suonio kertoo, että sohvaa verhoillessa saattaa kuvitella, minne tuote on menossa.

– Välillä tulee mietittyä, millaiseen paikkaan tuote menee ja minkälainen ihminen siinä istuu, Suonio sanoo.

Sängyt mukaan mallistoon

Askon sohvatehtaan historia alkaa vuodesta 1918, jolloin Asko Avonius perusti Lahteen puusepäntehtaan.

Tehtaan nykyinen kiinteistö Lahdessa on valmistunut vuonna 1968. Tehdaspäällikkö Jyrki Vuorio kertoo, että tehdasmaiseen työskentelytapaan siirryttiin 1970-luvun kuluessa.

1990-luvulla Askon liiketoiminta hajaantui, kun esimerkiksi julkikalusteyksikkö myytiin pois. 2000-luvun puolella Indoor Group Oy osti Askon oikeudet, sohvatehtaan ja myymälät. Suomessa ja Baltiassa toimiva Indoor omistaa myös myymäläketju Sotkan.

INVESTOINTEJA TUOTANTOON

Tehtaan jatkuvasti elävässä mallistossa ovat kaikenlaiset olohuoneen istumakalusteet.

– Parin–kolmen viikon välein tulee uusi tuote, Vuorio kertoo.

Myös pitkäaikaisia suosikkeja löytyy valikoimasta.

– Harlekiini-lepotuoli täyttää 30 vuotta tänä vuonna. Se on edelleen suosituin tuote mallistossa.

Harlekiini-nojatuolin rungon linjat miellyttävät sisustajia. 30 vuotta mallistossa ollut tuoli on edelleen suosituin tuote.

Nykyisin sohvatehtaalla valmistetaan myös sänkyjä. Koetuotanto alkoi vuonna 2018, ja seuraavasta vuodesta alkaen Lahdessa on tehty sänkyjä kaikkiin Askon myymälöihin. Tehtaalla myös investoidaan sänkytuotantoon.

– Ensin hankittiin patjanvalmistukseen pakkauskone, kesän aikana tulee sijaispatjojen päällystyskoneet, ja syksyllä automatiikkaa patjanvalmistukseen, Vuorio kertoo.

Vuodelle 2022 on suunniteltu investointeja myös sohvatuotannon puolelle. Vuorion arvion mukaan sohvien tuotanto säilyy jatkossakin käsityöpainotteisena, sillä automaatio taipuu huonosti moniin sohvatuotannon vaatimuksiin.

VASTUULLISET TEOT ESIIN

Insofa aloitti keväällä Lahden kaupungin ilmastokumppanina.

Mukaan lähteneet yritykset asettavat itselleen kehityskohteita. Sohvatehtaalla kohteina ovat jätelajittelun parantaminen, loisteputkivalaisimien uusiminen led-valoihin ja liuotinpohjaisesta liimasta luopuminen.

Vuorio kertoo, että ilmastokumppanuus liittyy Indoor Groupissa menossa olevaan vastuullisuusprojektiin. Ilmastoasioiden lisäksi läpi käydään kaikki toiminta mukaan lukien työturvallisuus.

– Sekä ympäristö- että muita asioita tehdään koko ajan, mutta emme ole toistaiseksi tuoneet niitä esiin, Vuorio sanoo ja viittaa esimerkiksi materiaalien korkeaan kotimaisuusasteeseen.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT LAURI ROTKO

REPORTAASI: Murata valmistaa elintärkeitä antureita

Murata valmistaa Vantaalla antureita, joita käytetään esimerkiksi autoissa ja sydämentahdistimissa. Työntekijät arvostavat vaihtelevia tehtäviä sekä mahdollisuutta opiskella ja edetä uralla.

23.4.2021

KUVA YLLÄ: Aluevastaava Sanna Nieto Pinzon pukee suojavarusteita, jotka tarvitaan Muratan tuotannon puhdastiloissa.

MURATA ELECTRONICS OY

PERUSTETTU 1991 nimellä VTI Technologies. Osa Murata-konsernia vuodesta 2012.
KOTIPAIKKA Vantaa
TUOTANTO Anturit, joita käytetään autoteollisuudessa, terveysteknologiassa ja teollisuuden sovelluksissa.
HENKILÖSTÖ 1 100, josta tuotannossa lähes 800.
LIIKEVAIHTO yli 169 milj. euroa (3/2020 päättyneellä tilikaudella)

Valmis anturi on kotelo, joka sisältää anturielementit ja älymikropiirit.
Valmis anturi on kotelo, joka sisältää anturielementit ja älymikropiirit.

Murata Electronics Oy suunnittelee, kehittää ja valmistaa Suomessa patentoituun teknologiaan perustuvia antureita, joilla mitataan muun muassa kiihtyvyyttä, kallistusta, tärinää ja painetta.

– Antureita on käytännössä kaikkialla, missä on liikettä, toteaa pääluottamusmies Jarkko Leppänen.

– Ja jos ei vielä ole, on se potentiaalinen käyttökohde, lisää työsuojeluvaltuutettu Niko Kuusisto.

Anturien synnyttämän tiedon pohjalta erilaiset laitteet ja järjestelmät voivat säädellä toimintaansa.

Muratan antureita käytetään esimerkiksi henkilöautoissa, rekoissa, leikkuupuimureissa, metsätyökoneissa, matkustajalentokoneissa, silloissa, tunneleissa, sairaalasängyissä ja sydämentahdistimissa.

Yhtiö on maailman johtava autoteollisuuden kiihtyvyys- ja kaltevuusantureiden valmistaja. Antureiden avulla auto esimerkiksi korjaa kuljettajan ajovirheitä ja helpottaa mäkilähtöä.

Vantaalla Martinlaakson teollisuusalueella toimiva Murata on myös johtava sydämentahdistimien liikeantureiden toimittaja. Terveydenhuollossa esimerkiksi sänkyyn asennetut anturit voivat tunnistaa, onko potilas paikalla.

– Käyttökohteet ovat niin vaativia, että meillä valmistettujen tuotteiden pitää olla erittäin laadukkaita ja toimintavarmoja, Leppänen toteaa.

Pääluottamusmies Jarkko Leppänen
Pääluottamusmies Jarkko Leppänen kertoo, että sekä Muratalla että ammattiosastossa on menossa sukupolvenvaihdos.

TYÖNTEKIJÄT ERI TAUSTOISTA

Muratalla on henkilöstöä noin 1 100, joista noin 70 prosenttia työskentelee tuotannossa. Työntekijöiden keski-ikä on vähän yli 30 vuotta. Ikähaitari on 18-vuotiaista eläköityviin.

– Työ ei vaadi tiettyä ammattikoulutusta. Meiltä löytyy alanvaihtajia ja koulusta suoraan tulevia, Kuusisto sanoo.

Taantumavuosien 2008 ja 2009 jälkeen yhtiön tuotanto kasvoi nopealla tahdilla. Kuusisto aloitti Muratan tuotannossa operaattorin töissä heti armeijan jälkeen vuonna 2011.

– Tulin pahimmassa sumassa. Omalla linjalla oli viisi ihmistä ja kokenein oli puoli vuotta ollut talossa, Kuusisto muistelee.

Perehdytyksessä oli kiivaan kasvun aikaan puutteita, joten työntekijöiden vaihtuvuus oli suurta.

– Kouluttaminen piti opetella uudestaan, Kuusisto kertoo.

Sittemmin kouluttamiseen on panostettu enemmän ja työntekijöiden vaihtuvuus on vähentynyt.

Vaihtuvuutta on pyritty hillitsemään myös lisäämällä työtehtävien kiertoa ja talon sisäisiä etenemismahdollisuuksia. Muratalle on myös avattu opintopolku, jossa työnantaja tukee työn ohessa suoritettavaa ammatti- ja ammattikorkeakoulutusta.

– Opintopolku on omiaan parantamaan uramahdollisuuksia, Leppänen toteaa.

Muratan tuotanto tapahtuu puhdastiloissa, joissa pienetkin epäpuhtaudet olisivat ongelma.
Muratan tuotanto tapahtuu puhdastiloissa, joissa pienetkin epäpuhtaudet olisivat ongelma.

TUOTANTO PUHDASTILOISSA

Muratan tuotannossa tehdään töitä puhdastiloissa, suojavarusteet päällä. Mikrometrien kokoluokassa liikkuvien tuotteiden rinnalla hius on valtava roska.

– Pölyhiukkanenkin on ongelma, Kuusisto toteaa.

Puhdastiloissa työskentely jakaa mielipiteitä työntekijöiden joukossa, mutta lähtökohtaisesti puhtaissa tiloissa työskentely on vetovoimatekijä rekrytoinnissa.

Anturielementtien valmistuksen lähtökohtana ovat parin kämmenen kokoiset ohuet piikiekot. Kiekkoja käsitellään lukuisissa erilaisissa työvaiheissa, joissa koneet prosessoivat kiekkoja kemikaalien ja kaasujen avulla. Kun halutut mikrometriset muodot on saavutettu, kiekot yhdistetään.

Kootusta kiekosta rajataan yksittäiset anturielementit, minkä jälkeen elementit kulkevat jälleen lukuisien työvaiheiden läpi.

Seuraavaksi anturielementit koteloidaan ja yhdistetään älymikropiireihin. Tämän jälkeen anturit viimeistellään ja testataan. Lopuksi valmiit anturit pakataan ja lähetetään maailmalle lentokoneen kyydissä.

Valmis anturi voi olla sormenpään kokoinen ja sen sisällä voi olla yksi tai useampia anturielementtejä. Elementtien sisällä on puolestaan millimetrin tuhannesosissa mitattavia rakenteita, kuten jousia.

Tuotantoprosessi piikiekosta valmiiksi anturiksi voi kestää esimerkiksi kuukauden ja sisältää sata työvaihetta omine koneineen.

TEHTÄVIEN KIERTO TUO MIELEKKYYTTÄ

Max Blomqvist on työskennellyt Muratan tuotannossa operaattorina vuodesta 2019.

Työhön kuuluu muun muassa tuotteiden siirtämistä koneiden käsiteltäväksi, prosessin tarkkailua ja laadunvarmistusta.

Tehtävät kiertävät päivittäin, jolloin yhtenä päivänä esimerkiksi siirretään tuotteita pinsettien avulla.

– Seuraavana päivänä sormet ovat hellänä, mutta katseletkin silloin mikroskoopin läpi, Blomqvist antaa esimerkin.

Operaattori Max Blomqvist
Operaattori Max Blomqvist toimii ammattiosaston puheenjohtajana. Korona-aikana osaston toimintaa on pyritty virkistämään etäyhteyksien avulla.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa myyntineuvottelijana, timanttiporaajana ja sähkömiehenä.

Muratalla Blomqvist laskee työn hyvien ja huonojen puolien menevän suurin piirtein tasan.

– Aiemmissa työpaikoissa on ollut enemmän ketutusta kuin onnistumisen riemua, Blomqvist vertailee.

Blomqvist toimii Länsi-Vantaan Metallityöväen ammattiosasto 255:n puheenjohtajana. Työolojen parantamishalu veti mukaan toimintaan.

– Olen huomannut, että asioihin voi vaikuttaa, jos on mukana ay-toiminnassa, Blomqvist sanoo.

Anturielementit valmistetaan piikiekoista, jollaista työntekijä käsittelee tässä pinseteillä.
Anturielementit valmistetaan piikiekoista, jollaista työntekijä käsittelee tässä pinseteillä.

HYVÄ NEUVOTTELUYHTEYS

Työehtosopimuksen tulkinta ja paikallinen sopiminen ovat sujuneet Muratalla hyvin, arvioi pääluottamusmies Leppänen.

– Meillä on kohtuullisen hyvä neuvotteluyhteys. Mikäli havaitaan poikkeamia, ne korjataan, hän kertoo.

Leppänen korostaa, että toimiva edunvalvonta on yleensä yhdessä tekemistä, ei kaupankäyntiä.

Järjestäytymisaste on takavuosina vaihdellut työpaikalla. Tällä hetkellä järjestäytyneitä on noin 35 prosenttia työntekijöistä.

Työntekijöiden vaihtuvuuden vähentyessä myös järjestäytyminen on ollut kasvamaan päin. Pääluottamusmiehen mukaan sekä työpaikalla että ammattiosastossa on ollut menossa sukupolvenvaihdos.

Vuonna 2018 Muratalla aloittanut Leppänen on työskennellyt aiemmin muun muassa paperitehtaalla, kirjapainossa sekä rakennusalalla.

Aiemmallakin työurallaan luottamustehtävissä toiminut Leppänen valittiin pääluottamusmieheksi tämän vuoden alusta alkaen. Muratalla hän on toiminut myös työsuojeluasiamiehenä ja työsuojeluvaravaltuutettuna.

– Joka päivä on ollut opettavainen ja joka päivä ollut kiva tulla töihin, Leppänen sanoo.

KEMIKAALIEN JA ASENTOJEN KANSSA TARKKANA

Muratalla työstettävät tuotteet ovat mittakaavaltaan pieniä, mutta monet työsuojelulliset seikat ovat samoja kuin perinteisemmässä teollisuudessa.

– Suurimmat työllistäjät työsuojelun kehittämisen kannalta ovat kemikaalit sekä ergonomiset työskentelyasennot, työsuojeluvaltuutettu Kuusisto toteaa.

Hän on toiminut aiemmin myös luottamusmiehenä.

– Yhteistyö on sujunut hyvin työnantajan kanssa. Ollaan kohtuullisen avoimia kehitystyölle, Kuusisto kertoo.

Hän pohtii, että työsuojelussa palkitsevinta on, kun saadaan ennalta estettyä tapaturma tai konflikti. Ihmisten välisissä suhteissa ja käytöksessä olevien ongelmien selvittely puolestaan on tehtävän kuormittava puoli.

työsuojeluvaltuutettu Niko Kuusisto
”Kymmenen vuotta olen ollut täällä töissä ja edelleen opin uutta”, kertoo työsuojeluvaltuutettu Niko Kuusisto.

Kuusisto sanoo, että työyhteisö on ollut tärkein seikka, mikä on pitänyt saman työnantajan leivissä. Myös tehtävän vaihtelevuus on plussaa.

– Kymmenen vuotta olen ollut täällä töissä ja edelleen opin uutta, Kuusisto sanoo.

Koronapandemia näkyi viime vuonna Muratan tuotteiden kysynnän laskuna. Lomautuksia on ollut, mutta osa ilmoitetuista lomautuksista jätettiin toteuttamatta vuoden lopulla virkistyneen kysynnän ansiosta.

Koronatartunnoilta on Muratalla pääosin säästytty. Yksittäinen tapaus on tullut tietoon, mutta virus ei päässyt leviämään laajemmin henkilöstöön.

– Maskipakko tuli loppusyksystä ja suositus monta kuukautta aiemmin, Kuusisto kertoo.

OPINTOPOLKU TYÖN OHESSA

Sanna Nieto Pinzon on työskennellyt Muratalla aluevastaavana vuodesta 2018.

– Työpäivän tehtäviin kuuluu seurata oman tiimin toimintaa sekä tuotteiden läpikulkua linjastolla, tarttua ongelmatilanteisiin ja kehittää toimintaa, Nieto Pinzon kertoo.

Aluevastaavana hän toimii esimiehen oikeana kätenä sekä operaattoreiden tukena päivittäisessä työssä. Myös tiedonvälitys on osa työnkuvaa.

– Suoritan satunnaisesti prosessia työntekijöiden kanssa, mutta pääosin työni on päätetyöskentelyä.

Aluevastaava Sanna Nieto Pinzon
Aluevastaava Sanna Nieto Pinzon suorittaa töiden ohessa tietoliikennetekniikan ammattiopintoja.

Ennen Muratalle tuloa hän työskenteli kymmenen vuotta ravintola-alalla muun muassa vuoropäällikkönä.

Nykypestistä Nieto Pinzon sai vinkin Muratalla töissä olleelta ystävältään. Alanvaihto ei ole kaduttanut, sillä työtehtävät ovat vastuullisia ja sosiaalisia. Myös työyhteisö miellyttää.

Hän tarttui Muratan tarjoamaan opintopolkuun vuoden 2019 lopulla. Työn ohessa suoritetut tietoliikennetekniikan ammattiopinnot valmistuvat näillä näkymin kuluvan vuoden aikana.

– Sähköalan opinnot tukevat nykyistä työtehtävääni monipuolisesti, Nieto Pinzon sanoo.

Työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut kevyesti. Opiskelun kannustimena on urakehityksen mahdollisuuden lisäksi Muratan tarjoama rahallinen palkkio valmistuville.

Nieto Pinzon kertoo, että pidemmän ajan suunnitelmissa ovat ammattikorkeakouluopinnot.

TYÖPORUKKA TUKEE TOISIAAN

Kenneth Kourula työskentelee Muratalla huolto-operaattorina. Työtehtäviin kuuluu muun muassa kaasupesurien puhdistukset, huollot, mittaukset ja kalibroinnit.

– Teen myös kehitystyötä kaasupesureiden puolelle. Vahingossa olen ominut sitä itselle, Kourula naurahtaa.

Hän on työskennellyt Muratalla vuodesta 2011 lähtien, eli Kourula lukeutuu Muratan kokeneeseen kaartiin. Myös hän sai vinkin avoimista töistä Muratan leivissä olleelta ystävältä.

Huolto-operaattori Kenneth Kourula
Huolto-operaattori Kenneth Kourula on pyrkinyt antamaan panoksensa edunvalvontaan ja työsuojeluun, vaikka ei olekaan toiminut virallisissa luottamustehtävissä.

Huolto-operaattorin pitää tuntea satoja laitteita, joten tietojen ja taitojen karttuminen ei tapahdu hetkessä. Ennen nykyistä tehtävää hän työskenteli operaattorina, kouluttajana ja ohjausvastaavana.

– On mahdollisuuksia edetä uralla. Se on pitänyt mielenkiinnon yllä tosi hyvin, Kourula sanoo ja kertoo, että seuraavaksi suunnitelmissa on saada teknikon titteli.

Työssä viihtymisestä pisteitä saavat myös kollegat.

– Osataan auttaa ja tukea toisiamme, Kourula sanoo.

LAATUA TÄRKEISIIN TUOTTEISIIN

Mira Junttila työskentelee Muratalla kouluttajana. Tehtävän ytimessä ovat työntekijöiden osaamisen ylläpito sekä laadun varmistaminen.

Osaamista pidetään yllä auditoinneilla, joihin kuuluu sähköinen tentti sekä katsaus työpisteelle, jossa operaattori näyttää miten tekee työn ja kouluttaja kysyy tarkentavia kysymyksiä.

– Tekee itselleen palveluksen, kun puuttuu ongelmakohtiin. Ei tarvitse palata niihin virheen muodossa, Junttila toteaa.

Laatua varmistetaan muun muassa työpisteitä parantamalla sekä ohjeita kehittämällä ja sanamuotoja selkeyttämällä.

– Pienellä asialla voidaan vaikuttaa monen ihmisen työhön, Junttila sanoo.

Kouluttaja Mira Junttila
Kouluttaja Mira Junttilan mukaan työn mielekkyyttä lisää tieto siitä, että anturit auttavat parantamaan ihmisten turvallisuutta ja terveyttä.

Merkonomikoulutuksen suorittanut Junttila on työskennellyt aiemmin kaupassa ja pankissa.

– Asiakaspalvelutaustasta on hyötyä täälläkin.

Hän aloitti Muratalla 2016 operaattorina kiekkovalmistuksessa. Vuoroperehdyttäjän tehtävien kautta hän siirtyi päätoimiseksi kouluttajaksi ja on viihtynyt hyvin.

– Työ pitää mielen virittyneenä. Yksikään päivä ei ole ollut samanlainen, Junttila sanoo.

Kehitystyöstä massatuotantoon

Japanilaiseen Murata-konserniin kuuluvan Murata Electronicsin historia alkaa vuodesta 1991, jolloin mittalaiteyritys Vaisala Oyj:stä irrotettiin tuotekehitysyksikkö VTI Technologies -yhtiöksi.

Alkuun toiminta oli pääosin autoalan anturien tuotekehitystä, mutta sittemmin skaala on laajentunut.

2000-luvun puolella toiminta laajeni anturien massatuotantoon vuonna 1998 valmistuneen tehtaan ansiosta. Tuotanto on kasvanut myös vuosina 2005 ja 2019 valmistuneiden tehdaslaajennusten myötä.

Nykyisin Murata valmistaa Vantaan tehtaalla yli 75 miljoonaa anturielementtiä vuodessa.

Japanilainen elektroniikkakomponenttien valmistaja Murata Manufacturing osti yrityksen vuonna 2012, jolloin nimi muuttui Murata Electronics Oy:ksi.

Murata-konsernilla on maailmanlaajuisesti henkilöstöä 74 000 ja liikevaihto oli 12,4 miljardia euroa vuonna 2019.

Työntekijä siirtää piikiekkoja prosessivaiheesta toiseen Muratan elementtivalmistuksessa. Takana kuljetetaan kemikaaleja.
Työntekijä siirtää piikiekkoja prosessivaiheesta toiseen Muratan elementtivalmistuksessa. Takana kuljetetaan kemikaaleja.

Autonominen ajaminen keihäänkärkenä

– Pitkän tähtäimen visio on, että mahdollistetaan turvallinen autonominen ajaminen, kertoo Murata Electronicsin toimitusjohtaja Tomy Runne.

Autonominen ajaminen tarkoittaa teknologian avulla itsekseen liikkuvia ja ympäristöön reagoivia ajoneuvoja. Autonomiset ajoneuvot tarvitsevat tarkkoja liikkeeseen liittyviä mittaustietoja, joita Muratan anturit tuottavat.

Hän arvioi, että autonomiset ajoneuvot tulevat kuluttajien käyttöön kymmenen vuoden kuluessa. Kehitystyö on siis kiivaassa vaiheessa, ja uutta tutkimustietoa saadaan jatkuvasti.

– Meillä on tärkeä rooli jälleen kerran, kun uusia applikaatioita ollaan kehittämässä, Runne kertoo yhteistyöstä asiakkaiden kanssa.

Hän muistuttaa, että Murata tekee kehitystyötä jatkuvasti myös terveysteknologioissa ja teollisuuden sovelluksissa. Samalla tavoitteena on säilyttää kärkipaikka autojen anturiteknologioissa.

– Autonominen ajaminen on keihäänkärki, Runne toteaa.

TEKSTI ANTTI HYVÄRINEN
KUVAT ANNIKA RAUHALA ja MURATA

REPORTAASI: Tehtävä tien päällä

Raskaan kaluston asentajan päivystysvuorossa sattuu ja tapahtuu. Koskaan ei voi tietää, minne seuraava keikka vie.

29.3.2021

DMITRI TUTTUREV

IKÄ 35 vuotta
KOTIPAIKKAKUNTA Helsinki
AMMATTI Ajoneuvoasentaja
TYÖPAIKKA Scania Suomi Oy, Helsinki
AMMATTIOSASTO Helsingin seudun autoalan ammattilaiset ao. 84

On kirpeä helmikuun torstai. Aurinko paistaa sinitaivaalta ja pakkasta on liki kaksikymmentä astetta. Kello on pari minuuttia yli yksi.

Scania Suomi Oy:n raskaan ajoneuvokaluston asentajan Dmitri Tutturevin kotona Helsingin Kannelmäessä soi puhelin. Soitto merkitsee päivystyksessä olevalle asentajalle korjauskeikkaa jonnekin sadan kilometrin säteellä.

Päivystyskeikalla vastassa on rikkoontunut kuorma-auto. Turma ei katso aikaa ja paikkaa. Joskus se on tuulessa ja viimassa keskellä moottoritietä, toisinaan auringossa parkkialueen rauhassa.

Tutturev saa tiedot tiedot auton sijainnista ja vian laadusta Scanian korjauskeskukselta Ruotsista. Rikkoutuneen auton kuljettaja on ilmoittanut viasta sinne.

Tutturevin Scania Assistance -apuauto paluumatkalla Lahden moottoritiellä.

VIKA-ARVIO ETÄNÄ

Tutturev näkee kotona olevalta tietokoneeltaan auton tiedot. Kokeneena tekijänä hän osaa päätellä, mitä osia ja työkaluja korjaaminen todennäköisesti vaatii. Joitakin vikoja voidaan tunnistaa jopa etänä, kun auto ja Tutturevin tietokone kytketään internetin välityksellä toisiinsa.

– Voin esimerkiksi analysoida, että paineanturi on rikki, jolloin haen sellaisen mukaan Konalan korjaamoltamme. Näin vältymme turhilta hakumatkoilta, kun osa on valmiina mukana.

Korjattavan auton on päästävä hyvässä kunnossa liikkeelle niin pian kuin mahdollista, sillä jokainen tunti syö asiakkaalta euroja. Siksi päivystävällä asentajalla on korjausauto kotinsa lähellä parkissa, jotta hän voi lähteä keikoille nopeasti.

Huoltoautossa on melkoinen määrä sekä työkaluja että varaosia. Scanian ajoneuvoja, kuten linja-autoja, kuorma-autoja, jakeluautoja, maansiirtoautoja, rekkojen nuppeja, paloautoja ja muita erikoisajoneuvoja, on tien päällä runsaasti eri malleja useammalta vuosikymmeneltä. Onneksi eri malleissa on paljon samoja osia.

– Joskus tulee vastaan 1990-luvulla valmistettuja autoja.

Rekan kuljettaja Mika Räty kertoo Tuttureville, miten vika ilmeni.

SYVÄ KIINNOSTUS AUTOIHIN

Tutturev on ollut aina kiinnostunut autoista. Alun perin tavoitteena oli päästä rekkakuskiksi. Tie veikin Kokkolan ammattiopistoon opiskelemaan logistiikan perustutkintoa. Sieltä Tutturev valmistui autonkuljettajaksi vuonna 2005. Töitä hän sai kuitenkin asentajana, ensin pari vuotta Kokkolan Scanialla ennen kuin hän siirtyi Helsinkiin.

– Tässä työssä pääsen sopivasti ajamaan tätä huoltoautoa.

Omankin 8 vuotta vanhan Kia-perheauton Tutturev hoitaa varmalla otteella.

Työssään Tutturev tapaa monesta maasta tulevia. Venäjän kielestä, jonka Tutturev hallitsee täysin, on usein hyötyä.

– Entisen Neuvostoliiton alueilta tulevia kuljettajia on paljon. Osa heistä osaa venäjää ja heidän kanssaan on helppo kommunikoida, kun kuulen suoraan kuljettajalta, miten vika on ilmennyt. Jos kuljettajalla ei ole englannin kielen taitoa, eikä muutakaan yhteistä kieltä ole, pitää asiat yrittää selvittää muilla keinoin.

Tutturev poistaa alleajosuojan ennen kuin pujahtaa auto alle.

YÖKEIKAT HARVASSA

Joskus kiire on kova, kun korjattava auto on vaikkapa aura-auto tai elintarvikkeita kuljettava rekka. Tällä kertaa näin ei ole, vaan Tutturev ehtii hyvin käydä korjaamolla hakemassa päivystyksen huoltoautoon paineilmamittarin, jota arvelee tarvitsevansa rekkanupin reistailevan käsijarrun kanssa.

Kun keikka alkaa, Tutturev kirjaa tietokoneelleen Scania Assistance -korjausautonsa kilometrilukeman, keikalle lähdön kellonajan ja arvioidun matka-ajan korjauskohteeseen. Hän lähettää tiedot korjausjärjestelmään. Navigaattori vielä päälle ja sitten matkaan.

– Joka päivä tulee yleensä vähintään yksi keikka. Eilen oli kolme ja tämän vuoron aikana on ollut yhteensä 11 keikkaa.

Tutturev vaihtaa työhaalarit apuautossa.

VIIKKO YMPÄRIVUOROKAUTISTA PÄIVYSTYSTÄ

24 tuntia vuorokaudessa kattava päivystysvuoro kestää seitsemän päivää perjantaista perjantaihin. Sen jälkeen on kuusi viikkoa normaalia korjaamotyötä maanantaista perjantaihin, jonka jälkeen seuraa uusi päivystys. Päivystyksen ajalta maksetaan ylimääräistä: jokaisesta keikasta lisätyökorvaus ja kello 15 jälkeen ylityökorvaus. Yökeikat ovat onneksi harvassa, Tutturevilla oli vain yksi tämän päivystyksen aikana.

Perjantaisin puoliltapäivin on vuoronvaihto, jolloin päivystäjä pesee auton, täydentää huoltoauton varaosavaraston ja luovuttaa huoltoauton seuraavalle päivystäjälle.

– Jos perjantaiaamuna tulee keikkoja, ne vielä otan. Jos keikkoja tulee paljon, sovin seuraavan kanssa, miten ne hoidetaan. Perjantai-iltapäivänä hoidan paperihommia.

Apuautolla on sopiva rekkari.

Päivystysalueet on jaettu ympäri Suomen niin, että Tutturevin keikat ovat enimmillään sadan kilometrin säteellä Helsingistä, kuten Tammisaaressa, Lohjalla, Sipoossa ja Porvoossa.

– Vaihteleva työ on mukavaa. Koskaan ei tiedä, millainen seuraava keikka on.

Suoraan koulusta valmistunutta ei tien päälle voi lähettää. Päivystäviksi asentajiksi valitaan niitä, jotka ovat olleet useita vuosia töissä korjaamolla.

Ennen kuin Tutturev saapuu korjattavan auton luo, hän saa hälytyksen toiseen korjauskohteeseen. Vantaan paloasemalla on vuoden 2008 paloautoon tullut vika. Tilanne ei ole kiireinen, vaan sen keikan voi hoitaa, kun käsillä oleva työ on tehty.

TURVALLISUUS ON YKKÖNEN

Paikka, jossa korjattava auto on, on vaikuttava näky. Inexin logistiikkakeskuksessa on nimittäin 270 000 neliömetriä ja 3,5 miljoonaa kuutiota varastotilaa. Kerrotaan, että se on Euroopan suurin logistiikkarakennus. Autoja kulkee päivässä toista tuhatta yli 300 lastauspaikalla.

Tuttureville paikka on tuttu, ja korjattava auto löytyy vaivatta lastauslaituri B229:n kohdalta.

Kun Tutturev saapuu paikalle, hän varmistaa ensimmäiseksi työkohteen turvallisuuden.

– Tarkastan aina ennen työn alkua, täyttääkö paikka turvallisuusvaatimuksemme: onko lähellä esimerkiksi jalankulkijoita tai trukkeja. Paikan pitää olla turvallinen minulle, asiakkaalle ja ympäristössä oleville ihmisille. Kun näin on, kuittaan järjestelmään, että kaikki on kunnossa.

Vaihteleva työ on mukavaa. Koskaan ei tiedä, millainen seuraava keikka on.

Aina ei keli tai ympäristö ole turvallinen. Esimerkiksi vilkkaasti liikennöity moottoritie, huono keli ja heikko näkyvyys luovat olosuhteet, jossa töitä ei voi tehdä turvallisesti. Silloin Tutturev kuittaa järjestelmään, ettei työtä aloiteta ja tilaa paikalle hinausauton. Nämä tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia.

Joissakin paikoissa, kuten Nesteen Kilpilahden jalostamolla tai Helsinki-Vantaan lentoasemalla, alueen turvallisuusvaatimukset ovat hyvin tarkat.

– Lentokenttäalueelle mentäessä pitää luovuttaa kaikki nesteet samalla tavalla kuin matkustajien.

Työkalut ovat hyvässä järjestyksessä apuautossa.

PAKKASEN AIHEUTTAMA ONGELMA

Tutturev tapaa korjauspaikalla valkoisen perävaunuyhdistelmän kuljettajan. Mika Räty on ajanut aamulla Kouvolasta Espooseen ja Helsinkiin elintarvikkeita ja on nyt lastannut reilut 800 kuormalavaa paluukuormaksi Kouvolaan.

Nelisen vuotta pääasiassa Kouvolan ja pääkaupunkiseudun väliä ajava Räty ei kuitenkaan pääse autollaan liikkeelle, sillä käsijarru ei vapaudu.

Ennen kuin Tutturev alkaa selvittää vikaa tarkemmin, käy hän ohjaamossa, kokeilee käsijarrua, tulee ulos, avaa auton edestä maskin ja tutkii jarruletkuja. Sen jälkeen Tutturev menee vaihtamaan työvaatteet päälle.

– Auton hyttiin mennään aina puhtaissa vaatteissa ja sen jälkeen vasta vaihdetaan työvaatteet päälle.

Paikan pitää olla turvallinen minulle, asiakkaalle ja ympäristössä oleville ihmisille.

Tutturev keskustelee Rädyn kanssa viasta.

– Onkohan käsijarru jäätynyt kiinni, kun se ei vapaudu, Räty arvelee.

– Vika voi olla myös jarrukellossa, Tutturev pohtii ja hakee korjausautosta paineilmamittarin.

– Mittaan paineilmamittarilla, pysyykö paine käsijarrupiirissä. Tutkin, pysyykö paine jarrukelloon saakka. Jos painetta ei ole, voi olla, että jarrukello on jäässä. Silloin se pitää lämmittää ja vapauttaa.

JARRUKELLO VUOTAA

Tutturev asettaa kiilat auton renkaiden eteen ja laskee auton jousituksen. Näin hän varmistaa turvallisen työskentelyn auton alla.

Sitten hän ottaa auton vasemmalla sivulla olevan alleajosuojan pois paikaltaan ja sujahtaa mittariletkun kanssa auton alle tutkimaan jarruja. Diagnoosi on selvä: oikean puolen käsijarru ei liiku, koska jarrukello vuotaa. Siksi käsijarru ei vapaudu.

– Jarrukellon tiiviste tai kalvo vuotaa. Näitä ei korjata, vaan kello pitää uusia kokonaan.

Tutturev sulkee jarrukelloon johtavan putken, jolloin paine ei pääse karkaamaan jarrukellosta. Tämä johtaa siihen, ettei oikean puolen vetoakselin käsijarru toimi. Muuten käsijarrua voi käyttää.

– Voin tehdä vain väliaikaisen korjauksen, koska minulla ei ole mukana uutta jarrukelloa. Tässä tapauksessa pyydän kuljettajalta luvan, että hän suostuu väliaikaiseen korjaukseen ja ottaa siitä vastuun siihen saakka, kun auto saadaan Kouvolaan huoltokorjaamolle.

Tämä sopii Rädylle, sillä käsijarrun puuttuminen ei haittaa ajoa, vaan auton voi ajaa korjauksen jälkeen Scanian Kouvolan korjaamolle.

Dmitri Tutturev

NOPEA KORJAUS

Varsinainen korjaus on ohi kymmenessä minuutissa ja on aika testata työn tulos. Tutturev ottaa korjausautonsa takatilasta avukseen punaisen ilmanpaineella toimivan tunkin, jolla hän nostaa korjattavaa autoa ylös niin, että pyörät nousevat muutaman sentin ilmaan. Sen jälkeen hän tarkastaa, pyörivätkö pyörät vapaasti, kun käsijarru on vapautettu. Kaikki toimii niin kuin pitää.

Kun ensimmäinen testi on tehty, auto lasketaan alas.

Tutturev menee sitten keltaisten kiilojen luokse ja pyytää Rätyä käynnistämään auton. Kiilat pois ja kevyesti kaasua. Käsijarru vapautuu ja auto liikkuu vaivatta pienen matkan eteen ja taakse. Lyhyen testin tulos: toimii kuten pitää, ja Räty on tyytyväinen. Kiilat vielä hetkeksi paikoilleen.

– Kun kolmesta taka-akselista yhden käsijarru on pois käytöstä, kannattaako käsijarrua käyttää, Räty kysyy.

– Ihan hyvin voi käyttää. Ei mitään ongelmia, Tutturev sanoo.

Kun työt ja testit on tehty, Tutturev kiinnittää alleajosuojan, nostaa auton ilmajousitusta, sulkee auton maskin ja ottaa kiilat pois. Homma on valmis puoli tuntia sen jälkeen, kun Tutturev on aloittanut työt.

Tärkeintä on, että asiakas pääsi nopeasti ja turvallisesti jatkamaan matkaansa.

Valkoinen yhdistelmäperävaunu lähtee Rätyn ohjaamana kohti Kouvolaa. Tutturev vie kiilat, paineilmamittarin ja muut työkalunsa omille paikoilleen huoltoautoonsa ja vaihtaa puhtaan haalarin päälle.

– Tämä meni nopeammin kuin ennakoin. Tällaisessa hommassa voi mennä tunnista kolmeen tuntiin, jos joudutaan vaihtamaan putkia. Tärkeintä on, että asiakas pääsi nopeasti ja turvallisesti jatkamaan matkaansa.

Keikka ei lopu, ennen kuin työt on kuitattu. Kuittauksen Tutturev tekee jo keikkapaikalla. Hän kirjaa muun muassa korjaukseen käytetyn ajan, huoltoauton kilometrimäärän, mikä vika oli, minkälainen korjaus oli kyseessä sekä mitä osia ja materiaaleja on käytetty. Aikaa kului kaikkiaan noin tunti.

– Kun olen tehnyt raportin, lähetän sen eteenpäin. Konalassa vielä kirjaan lopulliset kilometrit.

Keikan jälkeen Tutturev soittaa Vantaan paloasemalle tarkentaakseen, kuinka kiireinen keikka heillä on. Jos kiirettä ei ole, matka jatkuu takaisin Konalaan, missä Tutturev palauttaa lainaamansa työkalut ja jatkaa päivystystä vielä seuraavaan puoleen päivään.

TEKSTI JUKKA NORTIO
KUVAT PEKKA ELOMAA

REPORTAASI: Laivoja 155 vuoden kokemuksella – Telakka pysyy keskellä Helsinkiä

Yli 150 vuoden kokemus telakkatöistä takaa, että Helsingin telakan rautakourille riittää tulevaisuudessakin töitä.

HELSINKI SHIPYARD OY

PERUSTETTU Tällä nimellä 2019, alun perin 1865
KOTIPAIKKA Helsinki
OMISTAJA Algador Holdings Ltd.
TUOTANTO Arktiset erikoisalukset: jäänmurtajat ja risteilijät
HENKILÖSTÖ 480, omia tuotannon työntekijöitä 215
LIIKEVAIHTO 4,4 miljoonaa (2019), mutta ollut esimerkiksi 289 miljoonaa (2017)

Kuljetusmies Victoria Kurnosova seuraa korkealta katon rajasta, miten laiva valmistuu pala palalta.

Helsinki Shipyard Oy:n Helsingin Hietalahden telakan yli 280 metriä pitkä allashalli avautuu upeasti katonrajasta. Siltanosturin ohjaamossa työskentelee sinioranssiin työhaalariin pukeutunut kuljetusmies Victoria Kurnosova. Hän tuli telakalle vuonna 2016 suoraan koulusta, kun veli kertoi, että työtä olisi tarjolla.

– Luulin, että tulen tänne siivoushommiin, mutta päädyin veljeni työpariksi kuljetusmieheksi. Kuljetan lohkoja, siirrän tavaroita trukilla, olen nosturikuski ja myös telakan ensimmäinen naispuolinen nosturin alamies. Toistaiseksi olen ajanut sisällä näitä siltanostureita, mutta keväällä saan koulutuksen myös ulkonostureihin, Kurnosova kertoo.

Häntä kiinnostaa työssä kokonaisuuden ymmärtäminen: miten laiva rakennetaan vaiheittain merille valmiiksi alukseksi. Nosturinsa ohjaamosta hän näkee, miten laiva kasvaa päivä päivältä.

”Toistaiseksi olen ajanut sisällä näitä siltanostureita, mutta keväällä saan koulutuksen myös ulkonostureihin”, Victoria Kurnosova kertoo.

OMA TIIMI TÄRKEIN

Laivanrakennus on imaissut Kurnosovan niin, ettei hän muita aloja enää suunnittele. Sen sijaan laivanrakennuksen opinnot, kuten laivojen sisustaminen, voivat olla hänellä vielä edessä. Vaikka laivat innostavat, ihmiset ja työilmapiiri merkitsevät Kurnosovalle eniten.

– On hienoa, että täällä on paljon ihmisiä eripuolilta maailmaa ja mukava päästä tutustumaan heihin.

Oma tiimi on kaikki kaikessa.

– Tykkään tosi paljon kymmenen hengen nostoporukastamme. Se on minulle kuin perhe.

Kuljetusmies Victoria Kurnosova on Helsingin telakan ensimmäinen naispuolinen nosturin alamies.

MONIPUOLISTA TYÖTÄ

Alhaalla allashallissa putkiasentaja Esko Pesonen huhkii laivan konetilan varustelussa sijaitsevassa työpisteessä.

Työn alla on ensimmäinen kolmesta noin sadan metrin pituisesta arktisesta tutkimusristeilijästä. Vaikka työvaiheet ovat pitkälti samanlaisia eri laivoissa, on niiden eri alueilla asioita, jotka pitää sisäistää ennen töiden aloittamista.

– Kun menen laivassa uudelle alueelle, kuluu aina muutama päivä, ennen kuin olen hommassa sisällä. Piirustukset pitää käydä läpi ja funtsia, miten työ etenee. Sitten se lähtee rullaamaan.

Putkiasentaja Esko Pesosella on liki kolmen vuosikymmenen kokemus telakkatöistä. Kun Helsingissä työt ovat vähentyneet, hän on käynyt matkatöissä Turussa.

Pesonen on viihtynyt työssään, vaikka olosuhteet ovatkin välillä kovat. Melu, savu ja kaasut ovat montussa melkoiset. Monipuolinen työ ja vapaus tehdä omaan tahtiin ovat Pesoselle tärkeitä.

Kun omalla työpaikalla on viime aikoina ollut hieman hiljaisempaa, Pesonen on ollut pariin otteeseen komennuksella Turun telakalla auttamassa kolmen risteilijän rakentamisessa. Nyt töitä piisaa onneksi tutussa ympäristössä.

– Mukavampaahan se on käydä kotoa käsin töissä. Turun keikalla tehtiin 12 tunnin päiviä. Tässä iässä niin pitkät päivät jo tuntuvat.

Nuoria Pesonen toivoo työssään rinnalleen.

– Työnantaja saisi palkata lisää nuoria. Oma väki käy koko ajan vähäisemmäksi, kun porukkaa jää paljon eläkkeelle.

ULKOISTAMINEN ARVELUTTAA

Polttokoneen käyttäjä Kari Notko muistelee koneensa äärellä kaiholla aikoja ennen vuotta 2003, jolloin telakalla tehtiin lohkot itse pitkästä tavarasta.

– Mittaustyö oli meillä huipussaan juuri silloin, kun johtajat päättivät siirtää lohkojen tekemisen Turkuun. Kun teimme lohkot itse, ne olivat kerralla kunnossa ja ne laitettiin suoraan kiinni. Kun tekeminen on siirretty nyt Liettuan Klaipedaan, homma on mennyt jälleen taaksepäin.

Polttokoneen käyttäjä Kari Notko valmistaa laivoihin pieniä osia kuten polvioita ja korvia.

Notko on telakalla yksi harvoista, joka jatkaa oman käsityön perinnettä. Hän valmistaa jo ikääntyneellä polttokoneellaan laivaan tarvittavia pieniä osia, kuten polvioita, korvia ja nimilappuja. Polttokoneella osat valmistetaan enintään 3 kertaa 6 metrin teräslevystä.

Liki neljänkymmenen vuoden työurallaan Notko on koonnut laivoja monessa eri työvaiheessa. Hitsaustyötkin sujuvat.

– Piirustuksiakin osaan lukea, ainakin jollain tasolla, Notko sanoo vaatimattomasti.

LAKOLLA KIKYT POIS

Matkalla Notkon polttokoneen ääreltä seuraavaan työpisteeseen ohitetaan halli, jonka nimi merkitsee paljon jokaiselle telakkatyöläiselle: Vallankumoushalli.

– Kun ammattiosasto ilmoittaa, että kokoonnumme Vallankumoushallissa, kaikki tietävät, että kyse on tästä hallista, Helsinki Shipyardin pääluottamusmies ja toisen polven luottamusmies Ilpo Haaja sanoo.

Kokoontumisiin liittyi takavuosina eriväristen lappujen jakaminen. Tummanpunainen tarkoitti valmistautumista 2–3 päivän lakkoon ja vaaleampi punainen lyhyempää työnseisausta.

– Kerran kävi niin, että tummanpunaiset laput jaettiin. Luultiin, että lakko tulee, ja kaikilla oli koko telakalla siviilit päällä. Mutta ei lakkoa tullutkaan, koska kokous päätti niin, Haaja muistelee vuosia, jolloin Hietalahden telakka oli lakkoilussa Suomen ykkönen.

Telakalla koittaa pääluottamusmies Ilpo Haajan mukaan uusi päivä, kun töitä riittää jälleen useammaksi vuodeksi.

Viime vuosina Vallankumoushalliin on kokoonnuttu harvoin. Aihetta ei ole ollut. Pienen syyn takia ei lakkoasetta kaiveta esiin.

Kikyn saaminen pois oli riittävän iso syy lakkoon. Lakko myös kannatti: kiky-tunteja ei tullut, muihinkaan heikennyksiin ei jouduttu, eivätkä työntekijät antaneet tässä asiassa mistään periksi. Työnantaja on toki erimieltä lakon merkityksestä. Ammattiosasto sai lakosta 5 000 euron sakot.

– Lakkoa pitää käyttää harkiten ja vain silloin, kun on todella aihetta. Jos turhaan lakkoilee, lakkoase happanee, Haaja sanoo.

MATKATÖISTÄ PALUU HIETALAHTEEN

Vallankumoushallissa työskentelee putkihitsaaja Pauli Kokko. Hän on telakan paluumuuttaja. Kokko tuli Helsingin telakalle ensimmäisen kerran levyseppähitsaajakurssille 1970- ja 1980-lukujen taitteessa ja uudestaan vuonna 2012.

Päätös hitsarinuralle oli aikanaan helppo.

– Kun lukuhaluja ei ollut ja asuin lähellä, hain tänne Wärtsilän telakan kurssille. Sillä tiellä ollaan.

Putkihitsaaja Pauli Kokko tuli telakalle töihin 1980-luvun alussa Wärtsilän levyseppähitsaajakurssin kautta.

Välissä Kokko ehti kiertää hitsaustöissä Suomen eri telakoilla sekä Norjassa ja Venäjällä.

– Pääkaupunkiseudulla syntyneelle tämä on hyvä pitkäaikainen työpaikka, vaikka välillä onkin ollut vaakalaudalla, miten tämä jatkuu. Reissuhommat eivät enää kiinnosta, vaan kiinteä työpaikka on hyvä asia.

Hitsarina Kokkoa harmittaa alihankkijoilta tulleet maalatut lohkot, joiden kokoonpano tehdään telakalla. Lohkojen varusteluvaiheessa työntekijät altistuvat maalinkärylle ja hiontapölylle.

Telakan uudelta omistajalta Kokko odottaa jatkuvuutta.

– Olisipa uusi omistaja niin vakavarainen, että toiminta olisi vakaalla pohjalla.

JOKAISTA KYSYTÄÄN LIITTOON

Vanhan polven työntekijöille ammattiosastoon kuuluminen on itsestäänselvyys. Nyt monet nuoret eivät ole koskaan kuuluneet liittoon, ja heidän mukaan saaminen on vaikeampaa kuin ennen.

– Jokaista, joka tänne tulee, jututetaan niin kauan, että saisimme hänet liittymään liittoon. Aivan kaikkia emme kuinkaan onnistu saamaan jäseniksi, Haaja harmittelee.

Pääluottamusmies Haajan huoliin kuuluu myös tuhansien teollisuuden työpaikojen väheneminen pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä.

– Kaikista meistä ei ole lukijoiksi ja siistiin toimistotyöhön. Käsityön osaajille pitäisi riittää töitä.

Telakalla rakennetaan parhaillaan ensimmäistä kolmesta arktisesta tutkimusristeilijästä.

Telakkatyö on edelleen käsityötä, vaikka työmenetelmät ja työolot ovatkin muuttuneet paljon niiden 40 vuoden aikana, kun Haaja on telakalla työskennellyt. Aikanaan työt tehtiin pelkästään ulkona, nyt pääasiassa sisällä.

Iso osa telakan omista työpaikoista häviää eläköitymisten vuoksi. Eläkkeelle jäävien tilalle työnantaja on haluton palkkaamaan uusia Suomessa pysyvästi asuvia laivanrakentajia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

– Helsingin telakka on haluttu työpaikka suomalaisten alihankkijatyöläisten keskuudessa. Heitä on nykyisin vähän. Reilulla pelillä toimivat suomalaiset alihankkijayritykset eivät valitettavasti pärjää ulkomailta tulevien palkkoja polkevien alihankkijoiden kanssa.

KOVAA TYÖTÄ KESKELLÄ PORVARIALUETTA

Ennen vain harva pääsi terveenä eläkkeelle.

– 1980-luvulla kukaan ei päässyt vanhuuseläkkeelle, vaan kaikki joutuivat sairaseläkkeelle. Yksi suurimmista syistä tähän oli työn tekeminen kylmää rautaa vasten kovina pakkastalvina, Haaja sanoo.

Toinen edelleen ajankohtainen ongelma on ilmanlaatu.

– Työterveyslaitos on selvittänyt, että täällä on monta tuhatta kemiallista yhdistettä, joista ei ole mitään tietoa, miten ne vaikuttavat ihmisiin.

Kulumaviat ovat kolmas työterveyden rasite.

– Tämä on kovaa työtä. 60-vuotiaasta näkee, että hommia on painettu. Toisilla fysiikka kestää ja toisilla ei, Haaja sanoo.

Katettu allashalli on parantanut sekä työskentelyolosuhteita että taannut telakan jatkuvuuden.

Telakan naapurissa on porvarillinen Eira, jossa on paljon asuntoja. Halli eristää työn äänet niin, ettei telakka aiheuta meluhaittaa ympäristölleen.

Seudun asukkaat ovat telakasta ylpeitä, ja sitä on käytetty myös kannusteena opiskeluun.

– Porvareilla oli tapana sanoa lapsilleen, että ellei opiskelu kiinnosta, joudut vielä telakalle töihin, Haaja muistelee keskustelujaan eiralaisten kanssa.

NUORIA KAIVATAAN

Ikärakenne on telakan ongelma. Toisaalta ovat 1980-luvulla töihin tulleet vanhat rautakourat ja toisaalta viime vuosina töihin tulleet nuoret. 30–40-vuotiaita on liian vähän.

– Tarvitsemme nuoria koko ajan lisää, sillä työn oppiminen vaatii työskentelyä vanhemman työntekijän rinnalla useita vuosia, Haaja sanoo.

Työpaikkojen väheneminen on näkynyt rajusti telakalla. Vuonna 2004 henkilöstöä oli kaikkiaan noin neljätuhatta. Nyt toimihenkilöitä on noin 180 ja omia tuotannon työntekijöitä 215. Omien työntekijöiden määrä on lähes puolittunut vuoden jatkuneiden lomautusten vuoksi.

Suurella osalla telakan osaajista on vuosikymmenten kokemus, jota jaetaan mielellään nuoremmille.

Yhteys työnantajaan on tällä hetkellä huomattavasti parempi kuin 1980- ja 1990-luvuilla, koska politiikan merkitys työelämässä on vähentynyt ainakin paikallisesti. Mutta ei kokonaan.

– Kyllä työmiehen täytyy edelleen ymmärtää, kuka heidän asioitaan ajaa. Muuten tulee kiky-sopimuksia, aikeita eläkeputken poistamiseksi ja muita huononnusehdotuksia, Haaja näkee.

SAARIKANGAS SAI UOTILAN EDUSKUNTAAN

Vuoden 2019 toukokuussa toimitusjohtajana aloittanut Carl-Gustaf Rotkirch on kokenut ja tuttu mies telakalla, sillä hän työskenteli telakalla jo viime vuosituhannella. Mutta yksi mies nousee hänenkin ylitseen.

Martin Saarikangas piti tämän telakan puolia ihan toisella tavalla kuin monet muut toimitusjohtajat. Hänen aikanaan kyllä tappelimme työnantajan kanssa paljon, mutta ajat olivat silloin erilaiset kuin nyt, Haaja sanoo.

Oma tarinansa on se, jonka mukaan telakan pääluottamusmiestä ja levyseppähitsaajaa Kari Uotilaa tuettiin Saarikankaan myötävaikutuksella kymmenillä tuhansilla markoilla eduskuntaan vuonna 1995.

– Kerrotaan Saarikankaan sanoneen, että kyllä me tarvitsemme eduskuntaan yhden ukon puolustamaan telakkaa, Haaja naurahtaa.

HIETALAHTI MUITA PAREMPI

Haajan puheesta henkii syvä ylpeys telakasta ja ennen kaikkea sen työntekijöiden kokemuksesta, osaamisesta ja hyvästä yhteishengestä. Ne ovat taanneet työn laadun, joka on tuonut aina uusia tilauksia Hietalahteen.

– Täällä on opittu vuosikymmenten aikana tekemään laadukkaita laivoja: jäänmurron Rolls-Royceja ja risteilijöiden Cadillaceja.

Haaja luonnehtii telakkansa työmoraalia Suomen parhaimmaksi. Moraali ja sen puute koskee erityisesti työnantajan toimia joissakin asioissa.

– Rauman telakan mallia pelkään: oma työnvoima pannaan pihalle, ja työt teetetään lähetetyllä työvoimalla. Kukaan heistä ei tunnusta alipalkkaustaan, koska työntekijät ovat niin peloteltuja. Tällaisen lähetetyn työvoiman takana on jopa järjestäytynyt rikollisuus.

Lähetetyn työvoiman ongelma ei vielä tällä hetkellä koske laajasti Helsingin telakkaa, jossa heitä on noin 80. Työn määrä nousee uusien laivatilausten myötä, ja niin myös työllisten määrä kasvaa lähikuukausina.

155 VUOTTA LAIVANRAKENNUSTA

Ensimmäinen Hietalahden telakka perustettiin vuonna 1865. Useiden välivaiheiden jälkeen siitä tuli osa Wärtsilää vuonna 1938. Sotien jälkeen telakka tuli kuuluisaksi sotakorvauslaivojen valmistajana.

Vuonna 1977 telakalta valmistui maailman ensimmäinen kaasuturbiinia käyttänyt matkustajaristeilijä GTS Finnjet, joka nosti suomalaisen laivanrakentamisosaamisen maailmanmaineeseen. Hyvästä nosteesta huolimatta telakka ajautui konkurssiin vuonna 1989, mutta jatkoi Masa Yardsina. Sittemmin telakka siirtyi norjalaisille Kvaernerille ja Akerille sekä korealaiselle STX:lle.

Vuonna 2010 STX ja Venäjän valtion omistama United Shipbuilding Corporation (USC) perustivat yhteisyrityksen ja nimesivät Hietalahden telakan Arctech Helsinki Shipyardiksi, joka kuvasi hyvin telakan silloin alkanutta erikoistumista arktisiin aluksiin, kuten jäänmurtajiin. Arctech siirtyi sittemmin kokonaan USC:n omistukseen.

USC myi Arctechin toukokuussa 2019 venäläisomisteiselle Algador Holdings Ltd:lle, joka nimesi telakan Helsinki Shipyardiksi. Brittiläinen risteilyvarustamo Swan Hellenic, jota telakan omistajat hallitsevat, on tilannut telakalta kolme arktista risteilijää.

Tilatut alukset ovat reilut sata metriä pitkiä eli noin kolmasosan jättiristeilijöistä. Niiden varustelu tulee olemaan luksusluokkaa ja matkat sen hintaisia, eli alkaen 30 000 euroa. Ensimmäisen aluksen on määrä valmistua elokuussa 2021.

”Tykkään tosi paljon kymmenen hengen nostoporukastamme. Se on minulle kuin perhe”, kuljetusmies Victoria Kurnosova sanoo.

TEKSTI JUKKA NORTIO
KUVAT JANI LAUKKANEN

REPORTAASI: Ylöjärven ylpeys Avant Tecno vie pienkuormaajia maailmalle

Noin 180 tuotannon työntekijää valmistaa vihreitä pienkuormaajia Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä. Yritys syntyi maatalouskoneita valmistaneen Ylö-Tehtaiden raunioille vuonna 1991. Aktiivisen tuotekehityksen ansiosta asiakaskunta on laajentunut ja kysyntää riittää. Avant Tecno vie kuormaajia yli 50 maahan, ja tuotantoon on palkattu viime vuonnakin toistakymmentä uutta työntekijää.

KUVA YLLÄ: Kalle Lintula on työskennellyt pian kaksi vuotta tiiminvetäjänä viimeistelyssä. Asentaja Henry Kouri kuuluu hänen tiimiinsä.

4.1.2021

AVANT TECNO OY

PERUSTETTU 1991
KOTIPAIKKA Ylöjärvi
OMISTAJA Risto Käkelä perheineen
TUOTANTO Pienkuormaajat maatalouteen, kiinteistönhoitoon ja viherrakentamiseen
HENKILÖSTÖ Suomessa 230 työntekijää, joista tuotannossa noin 180
LIIKEVAIHTO yli 142 miljoonaa (2020)

Avant Tecnon Ylöjärven tehtaalla valmistuu 125 pienkuormaajaa viikossa.

Viisitoista vihreää pienkuormaajaa odottaa loppusilausta Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä.

– Viimeistely on nyt vähän tukkeutunut. Meillä on ollut joitakin poissaoloja. Eilen oli kolme kaveria ylitöissä, jotta saatiin sumaa purettua, sanoo tiiminvetäjä Kalle Lintula.

Tehtaassa valmistuu 125 pienkuormaajaa viikossa. Lintula tiimeineen asentaa niihin tilatut lisävarusteet, tekee viimeisen koeajon ja laittaa tarrat koneiden kylkiin.

– Tämä vähäpäästöinen malli, 860i Stage V, on uusinta uutta. Kyseinen kone toimitetaan Yhdysvaltoihin, Lintula kertoo ja liimaa mustapohjaiset tarrat paikoilleen.

Kuormaajista yli 80 prosenttia menee vientiin. Yhtiöllä on omat myyntikonttorit Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Kaikkiaan Avanteja viedään yli 50 maahan.

Avant Tecno Oy syntyi maatalouskoneita valmistaneen Ylö-Tehtaiden raunioille vuonna 1991, kun diplomi-insinööri Risto Käkelä osti osan entisestä työpaikastaan.

Nykyään Avantin pienkuormaajat ovat kysyttyjä paitsi maataloudessa myös kiinteistönhoidossa ja viherrakentamisessa.

– Jatkuva tuotekehitys on yksi yrityksen menestystekijöistä, sanoo pääluottamusmies Jari Kairajärvi.

Työsuojeluvaltuutettu Tero Kaukonen (vas.) ja pääluottamusmies Jari Kairajärvi arvostavat sitä,
että työnantaja maksaa hyvin tehdystä työstä tuntuvan bonuksen.

Avantin pienkuormaaja on avainlipputuote. Se tehdään levytavarasta valmiiksi kuormaajaksi asti Ylöjärvellä.

– Kun valmistus on omissa käsissä, pystymme vastaamaan nopeasti tuotannon ja tuotekehityksen tarpeisiin, Kairajärvi sanoo.

Hän työskentelee tiiminvetäjänä keskusvarastossa. Pääluottamusmies hänestä tuli vuonna 2017, kun edeltäjä ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä.

Järjestäytymisaste Avant Tecnolla on korkea. Jopa 90 prosenttia tuotannon työntekijöistä kuuluu Teollisuusliittoon. Yksi heistä on tiiminvetäjä Lintula.

– Olin vähän aikaa pois liitosta. Minun kohdallani on aika iso merkitys sillä, miten pääluottamusmies hoitaa hommat. Jari vakuutti minut, ja siksi liityin takaisin liittoon.

TYÖNTEKIJÄYSTÄVÄLLISET VUOROT

Kolme laserleikkuria leikkaa teräslevystä kappaleita suuressa tehdashallissa. Kahden leikkurin välissä laseroperaattori Markus Hanhikangas kerää valmiita leikkeitä kasalle.

– Puramme käsin pienet osat, joita robotti ei saa poimittua, Hanhikangas kertoo.

Hanhikangas käyttää laserleikkureita kahdessa vuorossa. Kesälomien jälkeen hänen työvuoronsa menivät uusiksi. Nykyään hän on iltavuorossa vain joka kolmas viikko.

– Tämä on nyt paljon mukavampaa. Tein aika monta vuotta töitä niin, että joka toinen viikko oli iltaa. Kun olen iltavuorossa, en näe lapsia käytännössä ollenkaan.

Avant Tecnolla on paljon osastokohtaisia työaikajärjestelyjä, Kairajärvi kertoo.

– Menemme pitkälti työntekijöiden ja tuotannon tarpeet yhteensovittaen. Esimerkiksi yksi laseroperaattoreista tekee vallan yövuoroa, Kairajärvi sanoo.

Laseroperaattori Markus Hanhikangas hoitaa täysautomaattista laserleikkauslinjaa.

Ylöjärveläinen Hanhikangas tuli Avant Tecnolle suoraan ammattikoulusta 20 vuotta sitten. Välillä hän oli vuoden Sandvikilla, mutta palasi, kun työt siellä loppuivat.

– En ole miettinyt työpaikan vaihtamista. Täällä saa tehdä töitä monipuolisesti. Vuosien varrella olen ollut hitsaajana, robottihitsaajana ja koneistajana.

Kello on yli yksitoista. Hanhikangas mielii ruokatunnille.

– Meillä ei ole työmaaruokalaa. Aika usein minulla on eväät, mutta nyt menen autolla syömään läheiseen palvaamoon, hän kertoo.

– Omasta ruokalasta on keskusteltu työntekijöiden kesken jo pitkään, mutta toistaiseksi sitä ei ole saatu maaliin, Kairajärvi lisää.

Ruokatunnin jälkeen Hanhikangas selvittää järjestelmän tuen kanssa, miksi hän ei saa tehtyä laserleikkureille uusia ajoja.

– Ohjelmassa on jotakin häikkää. Ajoja on kuitenkin sen verran paljon valmiina, ettei se haittaa tuotantoa, hän sanoo.

“IKÄVÄ ASIAKASKONTAKTEJA”

Tuotanto on pitkälle automatisoitu. Tehtaalla on särmäysautomaatti ja kymmenen hitsausrobottia, mutta hitsaajiakin tarvitaan yhä. Yksi heistä on Matti Rannikko Ikaalisista.

– Olin tätä ennen viisi vuotta töissä kaupassa. Kun aukiolomuutokset tulivat, työtunnit ja vapaat vähenivät. Olin joka päivä töissä muutaman tunnin, hän kertoo.

Eräänä torstaina tammikuussa 2018 Rannikon mitta tuli täyteen. Hän istui töiden jälkeen autoonsa ja soitti Avant Tecnon tuotantojohtajalle Saku Vastamäelle.

– Kysyin, että olisiko hommia. Olin ollut täällä työharjoittelussa, kun opiskelin erikoismetalliartesaaniksi.

Rannikko täytti avoimen hakemuksen Avant Tecnon nettisivuilla, kävi haastattelussa ja sai muutaman päivän kuluttua Vastamäeltä puhelun. Työt alkoivat maaliskuussa.

– Yllätyin siitä, kuinka paljon köykäisempää työ on kuin kaupassa. Painavia kappaleita ei tarvitse nostella käsin, ja ainakin pyritään siihen, että työskentelyasennot ovat hyviä.

Hitsaaja Matti Rannikko (vas.) opettaa työharjoittelija Leevi Rinteelle korkean v-railon täyttöä.

Tehdastyö on Rannikon mukaan välillä yksitoikkoista. Esimerkiksi hän hitsaa joka viikko kolme päivää vakaajan koteloita. Hän löytää työstään silti paljon positiivista.

– Palkka on hyvä, ja työilmapiiri on sellainen, että viihdyn. Työnantaja on iso ja vakaa, ja jos työkyvyn kanssa tulee jotain ongelmia, niin talon sisältä löytyy joku toinen työ.

Vaihtelua Rannikon päiviin tuovat työharjoittelijoiden opettaminen ja tammikuussa alkavat osaston luottamusmiehen tehtävät.

– Kaupan puolelta jäi vähän ikävä asiakaskontakteja, hän perustelee luottamusmieheksi ryhtymistään.

TYÖHARJOITTELU POIKI OPPISOPIMUSPAIKAN

Viisi vuotta sitten Avant Tecno osti naapuritontilta tuulilasivalmistaja Pilkingtonin hylkäämät hallit. Nyt sillä on kolmostien kupeessa seitsemän hehtaaria lämmintä tilaa.

– Tehtaiden väliin rakennettiin yhdystunneli, Kairajärvi kertoo.

Uudella puolella sijaitsee maalaamo, jossa metalliosat saavat Avantille tunnusomaisen vihreän värin. Sen jälkeen on 120 metriä pitkä halli, jossa on useita tuotantolinjoja.

Opiskelija Juuso Koivisto työskentelee hallin toisessa päässä osakokoonpanossa. Hän kasaa osia, joista asentajat puolestaan kokoavat Avantin hyttejä.

– Katson vähän, mitä osia kulloinkin tarvitaan, ja kasaan niitä sen mukaan valmiiksi laatikoihin. Nyt tarvitsisi tehdä B-pilareita, vilkkuja ja kojetauluja, Koivisto toteaa.

”Minua on ohjeistettu tosi hyvin, ja olen saanut apua aina, kun olen kysynyt”, sanoo oppisopimuksella koneenasentajaksi opiskeleva Juuso Koivisto.

Komponentit tulevat Ylöjärvelle eri puolilta maailmaa, Kairajärvi kertoo. Koronavirus vaikeutti keväällä sähkökomponenttien ja ajomoottorien saantia Italiasta ja Tšekistä.

– Jollain ihmeen kaupalla tehtaat saivat toimitettua meille tavaraa. Pystyimme pitämään tuotannon käynnissä muutamilla pekkaspäivillä, eikä ketään tarvinnut lomauttaa.

Koivisto kasaa vilkun käden käänteessä. Hän opiskelee Avantilla oppisopimuksella.

– Tulin tänne työharjoitteluun. Se vaihtui kahdeksan viikon jälkeen oppisopimukseen. Se oli tosi hyvä ratkaisu. Kun saan työstä rahaakin, tuo se lisää motivaatiota.

Koivisto valmistuu Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta ensi keväänä. Hänelle on luvassa töitä Avantilla siihen saakka, kun hän menee armeijaan.

”MENOISTA HELPPO NEUVOTELLA”

Koiviston kanssa lyhyellä kolmivaiheisella linjalla työskentelee asentaja Marita Rajakoski-Tuomela. Hän nostaa ovet paikoilleen Avantin uusimpaan ohjaamomalliin.

– Näitä GT-ohjaamoja menee isoihin koneisiin. Niissä on hyvä äänieristys. Pojat sanovat, että ohjaamo on niin hiljainen, ettei sinne edes kuule, onko kone käynnissä.

Ohjaamon raakileet tulevat linjalle suoraan maalaamosta. Kierteiden avaamisen ja puhdistuksen jälkeen Rajakoski-Tuomela aloittaa ohjaamon kasaamisen.

– Normaalisti meitä on linjalla kolme, mutta näitä hyttejä on nyt mennyt sen verran vähän, että työkaveri lähti kasaamaan moottoreita.

”Jos teen ohjaamon yksin ja siihen tulee kaikki herkut, niin siinä menee koko päivä”, kertoo asentaja Marita Rajakoski-Tuomela.

Rajakoski-Tuomela on ollut Avant Tecnolla 13 vuotta.

– Palkka on hyvä, ja työnantajan kanssa on helppo neuvotella ihan kaikista henkilökohtaisista menoista, mitä nyt voi tulla.

Hän kiittelee myös työnantajan tarjoamaa liikunta- ja kulttuurietua. Läsnäolopäivistä riippuen Avant Tecnon työntekijät saavat sitä 200–400 euron edestä vuodessa.

– Tärvään sen heti Nokian Jumppikselle. Maksan sillä jo monta kuukausimaksua. Se on tosi hyvä, että työnantaja kannustaa pitämään omasta kunnosta huolta.

Rajakoski-Tuomela kytkee sähköt testilaitteeseen ja varmistaa, että ohjaamon sisä- ja työvalot palavat, lämmitin toimii, pyyhkijät pelaavat ja radio pauhaa.

– Penkin painoanturissa on jotain häikkää. Katson nyt ensin, ovatko kaikki johdot varmasti kiinni.

Vika löytyy irtonaisesta liittimestä. Kun painoanturikin toimii, Rajakoski-Tuomela siirtää valmiin ohjaamon käytävän toiselle puolelle.

TUOTANTOMÄÄRÄT KASVUSSA

Kuormaajille on kysyntää. Tuotantojohtaja Vastamäen mukaan tavoitteena on nostaa tuotantomäärä 150:een viikossa.

– Lokakuun viimeisellä viikolla teimme tuotantoennätyksen. Silloin valmistui yli 130 konetta, kertoo pääluottamusmies Kairajärvi.

Avant Tecno onkin palkannut tuotantoon vuonna 2020 viitisentoista käsiparia lisää, ja loppuvuodesta yritys haki vielä levyseppähitsaajia.

– Työntekijän tärkein ominaisuus on joustavuus. Meillä viimeistelyssä on hyvä porukka. Kaikki toimivat yhteen, kehuu tiiminvetäjä Lintula.

Syytä onkin, sillä jos viimeistely sakkaa, jää pian koko tehtaan väeltä bonukset saamatta.

– Jos viikossa tulee valmiiksi 125 konetta, napsahtaa jokaiselle työntekijälle kuusi euroa bonusta tunnille, Kairajärvi kertoo.

Siinä kannattaa jo vähän huhkiakin.

 

“TYÖSUOJELU HYVÄLLÄ MALLILLA”

Avant Tecnolla otettiin syyskuussa käyttöön sisälogistiikan liikennesäännöt. Työsuojeluvaltuutettu Tero Kaukonen ja pääluottamusmies Jari Kairajärvi näyttävät mallia suojatien käytöstä.

Avant Tecnon tehtaalla Ylöjärvellä otettiin syyskuussa käyttöön sisälogistiikan liikennesäännöt, kertoo työsuojeluvaltuutettu, asentaja Tero Kaukonen.

– Säännöt oli pakko luoda, sillä väkimäärä ja pinta-ala ovat kasvaneet, eikä liikenne tule vähenemään. Menee oma aikansa, että ne iskostuvat työntekijöiden selkärankaan.

Työtekijät liikkuvat halleissa jalan, potkulaudoilla, polkupyörillä, trukeilla ja tietysti myös oman talon tuotteilla eli pienkuormaajilla.

– Työsuojelu on täällä todella hyvällä mallilla. Työnantaja on antanut aika hyvin resursseja, ja täällä on aina tartuttu heti toimeen, jos jotain epäkohtia on löytynyt.

Melu ja ilmanlaatu ovat Kaukosen mukaan ikuisuuskysymyksiä. Niitä on koetettu saada kuriin muun muassa työkaluvalinnoilla ja kohdepoistoilla.

Viimeksi tehtaassa on parannettu hitsaamon ilmanvaihtoa vaihtamalla käsihitsauksen kohdepoistoletkut työpistekohtaisiin huuviin.

– Niiden ansiosta hitsaaja voi työskennellä keskeytyksettä, koska huuva kerää hitsaushuurun koko työskentelyalueelta.

Uusissa huuvissa on myös nykyaikainen led-valaistus, Kaukonen kertoo.

– Hyvä valaistus parantaa työn laatua. Ratkaisu oli hitsaamon työntekijöiden mieleen ja se on lisännyt myös työn mielekkyyttä.

 

HUOLLOT HOITUVAT SUKKELAAN

”Tässä työssä on haastetta ja vapautta”, sanoo huoltoasentaja Erkki Lahtinen.

Tuliterien kuormaajien lisäksi Avant Tecnon tehtaalla näkee käytettyjä koneita, sillä tehtaan tiloissa toimii myös huolto.

– Pääkaupunkiseudultakin asiakkaat käyttävät koneitaan täällä huollossa, koska he tietävät, että täältä saa nopean palvelun, kertoo huoltoasentaja Erkki Lahtinen.

Sukkelan palvelun tae on se, että tehtaalla varaosat ovat paremmin asentajien ulottuvilla kuin sopimushuoltajilla.

Lahtinen tuli taloon jo Avant Tecnon edeltäjän, Ylö-Tehtaiden, aikaan. Hyvä työilmapiiri, mukavat esimiehet ja työn vaihtelevuus ovat pitäneet hänet samalla tontilla 39 vuotta.

– Tässä työssä on haastetta ja vapautta. Jos homma luistaa, pomo ei puutu asioihin, ja päivät ovat aina erilaisia. Yhteistä on vain se, että kädet ovat sananmukaisesti paskassa, Lahtinen nauraa.

Se onkin Lahtisen työn ainoa varjopuoli. Karjatiloilla käytettävät laitteet kun tulevat huoltoon usein suoraan navetasta.

– Päivääkään en ole ollut työttömänä. Vuosina 2008–09 oli lomautuksia, mutta ne oli niin hienosti järjestetty, että joka tili tuli, mutta se oli vaan tavallista pienempi.

Liittoon Lahtinen on kuulunut pian 40 vuotta.

– Se on vähän kuin vakuutusmaksu. Se turva on olemassa, jos jotain sattuu – sillä erotuksella, että Teollisuusliitossa on saatavana muitakin palveluita.

 

TEKSTI MEERI YLÄ-TUUHONEN
KUVAT EMMI KALLIO

REPORTAASI: Aste palasi suomalaisomistukseen – ”Me olemme täällä kuin yhtä isoa perhettä”

Forssalainen ammattikylmälaitteita valmistava Aste Finland palasi entisille suomalaisomistajilleen viime kesänä. Belgialaiskonserni oli ostanut kasvuyrityksen kolme vuotta aikaisemmin, mutta päätyi myymään sen takaisin liikevaihdon romahdettua. Työntekijät huokaisivat helpotuksesta, vaikka koronapandemian kuristusote varjostaakin uutta alkua.

KUVA YLLÄ: Tiiminvetäjä Tomi Eloranta liimaa lediprofiilin kiinnityslistaa. Hänen mielestään kylmälaitteiden valmistus ei ole ”rakettitiedettä”, joten tiiminjäseniä voidaan vaihdella keskenään aaltoilevan työtilanteen mukaan. Taustalla pääluottamusmies Riku Saloinen.

4.12.2020

ASTE FINLAND OY

PERUSTETTU 2010
KOTIPAIKKA Forssa
TUOTANTO Räätälöitäviä ammattikylmälaitteita
HENKILÖSTÖ 38, joista tuotannossa 24
LIIKEVAIHTO 8,4 miljoonaa euroa (2019)

Kaikki näytti hyvältä keväällä 2017. Puolentoista vuoden neuvottelujen jälkeen Aste Finland Oy:n osake-enemmistö myytiin belgialaiselle kylmälaitevalmistajalle DRU Internationalille. DRU oli osa belgialaista Groep Heylen -investointikonsernia. Vientivetoinen forssalaisyritys iloitsi saatuaan leveämmät hartiat, mikä tarjosi paremmat mahdollisuudet sen havittelemaan nopeaan kasvuun.

Asteen johto pysyi entiseen tapaan suomalaiskäsissä. Kaupan syntyessä yritys tahkosi hyvää tulosta yltäen sinäkin vuonna 10 miljoonan liikevaihtoon. Parin vuoden kuluessa yhteistyösuhde alkoi kuitenkin rakoilla. Suomalaisen henkilöstön käsityksen mukaan yrityskulttuurien eroavaisuudet jäykistivät tuotantoa ja vahingoittivat pitkäjänteisellä työllä rakennettuja asiakassuhteita.

Yrityksen johtamiseen liittyvät näkemyserot ja keväällä Eurooppaan rantautunut koronapandemia johtivat liikevaihdon romahtamiseen. Vielä vuonna 2018 Aste teki ennätysliikevaihdon, 12 miljoonaa euroa. Viime vuonna se oli supistunut jo reiluun 8 miljoonaan. Tänä vuonna ylletään hädin tuskin 6,5 miljoonaan euroon.

Asteen työntekijät toteavat, että uudet omistajat eivät puuttuneet tuotannon toimintaan. Jotain havaittiin kuitenkin olevan vialla, kun belgialaisten vierailut lisääntyivät tehtaalla viime vuonna. Huoli kasvoi entisestään suomalaisten avainhenkilöiden alkaessa irtisanoutua tehtävistään yksi toisensa jälkeen viime syksystä lähtien.

– Päätöksentekoa vietiin yhä enemmän ulos tehtaalta. Kun brändäyksen yhteydessä kiinnitimme tuotetarroja kaappien kylkiin, niiden sisältö piti tarkistuttaa Belgiassa asti, ihmettelee yli viisi vuotta tehtaalla työskennellyt juottaja ja tiiminvetäjä Tomi Eloranta.

Tiiminvetäjä Jyrki Vuorema työskenteli aiemmin Helkama Forsten tehtaalla. Hän laittaa eristeallasta koneikon pohjaan ja runkoon kiinni. ”Jos havaitsemme helpomman tavan tehdä työvaihe, emme tarvitse muutoksen tekemiseen esimiehen lupaa.”

Samoissa tehtävissä ja yhtä pitkään Asteella työskennellyt Jyrki Vuorema kertoo työntekijöiden pelänneen kaupanteosta lähtien sitä, että yrityksen tuotanto viedään ulkomaille. Vuorema sanoo nähneensä vuosien varrella monen forssalaisfirman alasajon.

– Ajateltiin, että ne ostavat tuotteet, työkalut ja osaamisen ja vievät ne mukanaan. Mutta niin ei onneksi käynyt, Vuorema sanoo.

Kun työntekijät kuulivat entisten suomalaisomistajien ostaneen yrityksen heinäkuussa takaisin belgialaisten pari vuotta sitten perustamalta Creative Cooling Group -konsernilta, vaihetyöntekijä ja työsuojeluvaltuutettu Maija Hakala kertoo henkilöstön tunteneen valtavaa helpotusta.

Tutut esimiehet ja johtohenkilöt palasivat ruoriin. Vaikka tuotanto on supistunut koronan takia rajusti ja lomautukset ovat päällä, usko tulevaisuuteen on palannut.

– Mehän olemme täällä kuin yhtä isoa perhettä, Hakala kuvaa tehtaalla vallitsevaa hyvää tiimihenkeä ja toimivaa keskusteluyhteyttä johtoon päin.

Vaihetyöntekijän ja työsuojeluvaltuutetun Maija Hakalan tehtävin kuuluu putsata ja varustella kaapit. Hän pesee lasiosat sekä kiinnittää hintalaput ja tarrat tuotteiden kylkiin.

HELKAMA FORSTEN RAUNIOILLA

Aste Finland Oy perustettiin vuonna 2010. Kylmälaitevalmistaja Helkama Forste oli lopettanut toimintansa Forssassa kaksi vuotta aiemmin siirtäen tuotantonsa Unkariin ja Venäjälle. Paikkakunnalla oli jäänyt 150 ihmistä työttömiksi. Myöhemmin myös yhtiö itse ajautui konkurssiin. Yhtiössä työskennelleet kuusi toimihenkilöä perustivat uuden ammattikylmälaitteita valmistavan yrityksen Helkama Forsten raunioille.

Asteen silloinen ja myös nykyinen toimitusjohtaja Jussi Salonen toimi aiemmin Helkama Forsten tuotekehitysjohtajana vastuualueinaan Suomen, Norjan, Venäjän ja Unkarin yksiköt. Hänen mielestään päätös siirtää tuotanto ei vaikuttanut järkevältä.

– Kokoonpanotyön hinta Suomessa ei ole mikään peruste siirtää tuotantoa muuhun maahan. Jos niin menetellään, sillä koetetaan peitellä todellista syytä.

Salonen muistuttaa, että tuhannen euron kylmälaitteen valmistukseen käytetään kokoonpanotyötä vain kaksi ja puoli tuntia. Hän joutui vertailemaan työnsä puolesta Helkama Forsten peruslaitteen valmistusaikaa ja kustannuksia eri yksiköissä. Muissa maissa ei päästy lähellekään suomalaista kustannustehokkuutta.

– Meille on ollut jo toistakymmentä vuotta selvää, että henkilöstökulujen takia Suomi on hyvä paikka valmistaa, Salonen tiivistää.

Kylmälaitevalmistuksessa juottaminen on vaativin työvaihe. Topi Michelsson juottaa höyrystimen kiinni kompressoriin.

Asteen perustajat uskoivat kylmälaitevalmistuksen olevan Suomessa kannattavaa bisnestä. He lähtivät pienin askelin täyttämään Helkama Forsten jättämää aukkoa. Yrityksen asiakaslähtöinen tapa toimia ja valmistaa toiveiden mukaisesti räätälöityjä tuotteita herätti heti kiinnostusta.

– Pidimme tiiviisti yhteyttä asiakkaisiimme. He pääsivät vaikuttamaan jopa laitteiden muotoiluun. Halusimme tehdä tuotteet juuri heidän tarpeisiinsa ja tiloihinsa sopiviksi, Salonen kertoo.

– Meillä piti olla ne vakiolaitteet kuten muillakin, mutta halusimme luoda uusia asennuspaikkoja kylmälaitteille. Niitä voitiin sijoittaa vaikka kauppojen aulaan tai tiskeille. Mitä pienempi ja haasteellisempi tila, niin sen kilpailukykyisempiä me olimme.

Asteen tehtaalla tuotantoa ohjataan notkean lean-ajattelun pohjalta. Tuotanto on jaettu pienempiin linjakokonaisuuksiin, jolloin jokaisella linjalla on oma kylmäteknisiä yksiköitä tuottava osuutensa. Mutta niihin on jätetty myös räätälöinnille tilaa.

– Tuotantotiloista ei löydy pitkiä rullaratoja. Emmehän voi olla varmoja, millaisia laitteita huomenna valmistetaan. Meillä on siellä hyvin ohjautuva solutuotanto.

KORONA TYHJENSI TILAUSKIRJAT

Asteen toimiva johto oli tyrmistynyt, kun heidän luomansa menestyskonsepti ei kelvannut uusille omistajille. Belgialaisten tapa toimia oli jäykkä ja byrokraattinen. Suomalaiset olivat solmineet vuosien jalkatyön avulla luottamuksellisia asiakassuhteita Keski-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Nyt belgialaiset ottivat ne hoitaakseen omalla tavallaan, johon eivät läheiset kontaktit kuuluneet.

– Olimme alusta lähtien tehneet yhteistyötä panimoiden kanssa. He taas markkinoivat suoraan liikeketjuille ja kahviloihin. He hinnoittelivat tuotteensa asiakkaiden arvon mukaan, mikä ajattelu oli meille täysin vierasta, Asteen kehitystyössä alusta asti mukana ollut, nykyinen Sisu Coolers Oy:n toimitusjohtaja Saku Pelto-Knuutila muistelee.

Sisu Coolers Oy:n toimitusjohtaja Saku Pelto-Knuutila työskenteli aiemmin Helkama Forsten työnjohtajana ja laatupäällikkönä. Hän irtisanoutui belgialaisomisteisesta yhtiöstä tammikuussa.

– Johtaminen oli hierarkkista. Jokainen pakotettiin omaan lokeroonsa ja toimenkuvaansa. Lopulta emme saaneet edes puhua yrityksen sisäisistä asioista keskenämme. Me olimme tottuneet mataliin organisaatiotasoihin, jolloin yhteistyökin sujui kitkattomasti, selittää Asteen tuotantopäällikkö Anne Järvinen.

Asteen asiakkaat reagoivat tylyyn kohteluun vetäytymällä. Yrityksen suomalaisia avainhenkilöitä irtisanoutui vahvojen näkemyserojen vuoksi. Koronapandemia iski vuodenvaihteen jälkeen Suomeen koko voimallaan. Asteen tilauskirjat tyhjenivät äkkiä. Koko vuodeksi tilauksensa jo tehneet asiakkaat päättivät jäädyttää ne. Myrkkyä kylmälaitevalmistajalle olivat myös ravintoloiden sulkeminen ja yleisötapahtumien peruminen.

Liikevaihdon romahdettua belgialaiset kypsyivät myymään yrityksen takaisin entisille omistajilleen, jotka olivat ehtineet jo perustaa uuden yrityksen. Tämän firman lopulliseksi nimeksi vahvistui Sisu Coolers Oy. Se omistaa nyt sataprosenttisesti Aste Finlandin osakkeet. Coolersin toimialaan kuuluvat kylmälaitteiden huolto ja varastointipalvelut.

”Me olemme tottuneet mataliin organisaatiotasoihin, jolloin yhteistyökin sujuu kitkattomasti”, Asteen tuotantopäällikkö Anne Järvinen sanoo.

LOMAUTUKSIA JA PULAA KOMPONENTEISTA

Pääluottamusmies Riku Saloinen kertoo, että tehtaalta oli syyskuussa lomautettuina 15 työntekijää. Pelättävissä on, että mikäli korona jatkuu, saattavat vuodenvaihteessa tulla vastaan ensimmäiset irtisanomiset. Tavallisesti lomautuksiin joudutaan Asteella turvautumaan loppuvuodesta.

– Tämä on hyvin kausiluonteista työtä. Kylmälaitteiden sesonki käynnistyy vuodenvaihteessa. Joka kevät palkataan ehkä parikymmentä sesonkityöntekijää, joista usein on voitu myös pari vakinaistaa. Nyt sellaiseen ei ole ollut mitään mahdollisuutta.

Asteen tuotannossa pyritään keskittymään ydinosaamiseen ja loppukokoonpanoon. Kaikki kylmätekniikka kokoonpannaan itse, mutta samalla nojaudutaan vahvaan alihankintaverkostoon. Tehtaalle ostetaan valmiita osakokoonpanoja ja kylmälaitteiden runkoja. Ohutlevykomponentit toimitetaan valmiiksi pinnoitettuina ja maalattuina.

”Tämä on hyvin kausiluonteista työtä. Kylmälaitteiden sesonki käynnistyy vuodenvaihteessa”, pääluottamusmies Riku Saloinen kertoo.

Tehtaan neljä tuotantolinjaa on jaettu tuoteryhmien mukaan. Osakoonnissa kaappeihin kasataan lauhduttimet, höyrystimet ja ohjausyksikkökellot. Avolinjalla valmistetaan katot, takaseinät, verhopellit ja hyllyt. Kun koneikko on valmis, kaappi viedään juotettavaksi. Sähkölaitteet testataan ja katsotaan myös, etteivät asennetut kylmäaineet vuoda.

Pääkasauksessa kaappiin laitetaan kiinni lasikyljet, katot ja takaseinät. Koneikkoon kiinnitetään kaikki osakoonnissa valmistetut osat. Sen jälkeen tuote menee varusteluun. Koronapandemia on aiheuttanut ongelmia ja viiveitä tuotannossakin. Danfoss toimittaa tehtaalle eurooppalaisia kompressoreita, joihin tulee elektroniikka Kiinasta.

– Kun Kiinan rajat menivät kiinni, emme saaneet sieltä komponentteja. Piti turvautua vaihtoehtoisiin ratkaisuihin, tiiminvetäjä Eloranta sanoo.

 

EKOLOGISEMPIA KYLMÄLAITTEITA

Aste Finland Oy:n toimitusjohtaja Jussi Salonen kertoo kylmälaitebisneksessä olevan Euroopan unionin tasolla 650 miljoonan euron markkinat. Yritys tavoittelee kolmen vuoden aikana 15 miljoonan euron liikevaihtoa. Forssassa tehtävistä kylmälaitteista menee kaksi kolmasosaa vientiin.

EU-lainsäädäntöön on tulossa maaliskuussa 2021 muutoksia, jotka pakottavat kylmälaitevalmistajat tekemään entistä ekologisempia kylmälaitteita. Salonen pitää tervettä kilpailua ruokkivia ja energiansäästöön kannustavia muutoksia tervetulleina.

Asteen kilpailijat ovat ulkomaisia yrityksiä. Yrityksen isoimmilla asiakkailla, kuten tunnetuilla panimoilla, on valtavia ostopotentiaaleja. Heineken ostaa vuosittain noin 100 000 kylmälaitetta. Jos toimittaja haluaa olla tällaisen kysynnän vallitessa uskottava, sillä on oltava muskeleita. Siihen pk-yritys kykenee useimmiten vain verkostoitumisen kautta.

– Mikäli meillä on hyvä verkosto ja alihankintaketju, jotka kykenevät esiintymään ja laatimaan tarjouksia yhdessä, se parantaa merkittävästi jokaisen verkostoon osallisen kilpailukykyä, Salonen maalailee.

Mikael Ahonen asentaa led-valoja noutokaappiin, joka on korona-ajan hittituote kaupassa asiointia vältteleville tuoretuotteiden ostajille.

Aste kiittelee Forssan kaupunkia hyvästä yhteistyöstä, joka on luonut edellytykset tuotannon kasvattamiselle. Yrityksen valmistus on kaupungin vuokratiloissa, joita kaupunki on yhdessä yrityksen kanssa laajentanut jo kahdesti. Laajennuksilla on lisätty hallitilaa yhteensä 3 000 neliötä.

Vuosien varrella Asteen tuoteperheeseen on tullut yhä raskaampia ja vaikeammin käsiteltäviä yksiköitä. Tuotantoon onkin voitava tulevaisuudessa rakentaa puoliautomaattinen kokoonpanolinja.

– Isoimmat laitteet alkavat olla kohta jo auton kokoisia. Tällä uudella linjalla kaappeja voitaisiin varustella samalla tavalla kuin autonrunkoa.

Koronapandemia oli kova isku koko elinkeinoelämälle, mutta synnytti se myös innovaatioita. Kun kylmälaitevalmistajan loppuasiakkaat alkoivat koronan takia karsastaa kaupassa käyntiä, nettiostosten määrä lähti jyrkkään nousuun.

Nettikauppa loi tilaa myös noutokaapeille, joihin asennettuihin kylmätiloihin on mahdollista laittaa valmiiksi ja asiakkaan haettavaksi ruokatavaraostokset. Vähittäiskauppaketjut ja muut tuoretuotteita myyvät tahot tarttuivat innokkaasti uuteen palvelumuotoon.

– Noutokaappien kysyntä lähti räjähdysmäiseen nousuun. Vahvan tilauskannan vuoksi teemme niitä nyt niin paljon kuin vain rahkeet kestävät.

Patrik Korkkinen työskentelee varastossa.

 

TEKSTI MARKKU TASALA
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

REPORTAASI: Printscorpio – Aitoon ihme, tekstiilejä painava yritys

Printscorpio Aitoossa on jäänyt Pohjoismaiden ainoaksi näin monipuoliseksi tekstiilipainoksi. Yritys ei ole perustamisestaan vuonna 1984 lähtien koskaan lomauttanut tai irtisanonut ketään. Pieni ja tiivis työporukka painaa hyvissä tunnelmissa tekstiiliä asiakkaalle kuin asiakkaalle. Tiloja vain saisi olla enemmän, lämpöjä vähemmän.

KUVA YLLÄ: Printscorpio tarvitsee moniosaajia, sillä yritys käyttää painotöissään monia eri tekniikoita. Laakapainolla ovat töitä tekemässä tekstiilipainaja Outi Lyytikäinen ja Sami Varvas.

PRINTSCORPIO OY

PERUSTETTU 1984
OMISTAJAT Tommi Helminen, Jarkko Helminen ja Outi Helminen-Järvinen puolisoineen
KOTIPAIKKA Aitoo, Pälkäne
TUOTANTO Avainlipputuotteina lippuja, viirejä, mainostekstiilejä, sisustustuotteita ja vaatteita
HENKILÖSTÖ 21, joista tuotannon työntekijöitä 17
LIIKEVAIHTO 2,3 miljoonaa euroa (2019)

Tekstiilityöntekijä, työsuojeluvaltuutettu Sami Varvas on juuri laittanut kankaan kiinni laakapainokoneen mattoon.

– Sen jälkeen laatta kohdistetaan siihen kankaaseen, laitetaan väriä ja sitten lähdetään painamaan, Varvas selittää 5-asemaisen laakapainokoneen työprosessia.

Tämän jälkeen Varvas ajaa märän, painetun kankaan uunin läpi, joka kuivaa kankaan.

Nykyisen Printscorpio Oy:n omistajat ovat kolme Helmisen sisarusta puolisoineen. Varvas tuli aikoinaan sisarusten isän Helmipainoon kesätöihin. Työhistoriaa piisaa 24 vuotta, ja Varvas kuuluu parinkymmenen hengen työporukan lukuisiin moniosaajiin.

Työsuojeluvaltuutettu, tekstiilityöntekijä Sami Varvas arvostaa yrityksen ottamaa linjausta ympäristövastuusta. Hän itse ravustaa ja kalastaa, ja vesien pitäisi pysyä puhtaina kantojen säilymiseksi.

– Olen työskennellyt alan yrityksissä pienestä pitäen, ensimmäiseksi nurmikkoja leikkaamassa kesätöissä. Minulla on autonasentajan koulutus. Koulusta päästyäni kävin armeijan ja sen jälkeen menin töihin tuohon viereen Paradoxille kymmeneksi vuodeksi. Se oli saman alan firma, mutta sitten kun tänne tuli uusi painokone, siirryin tänne.

– Olen painokoneella, värikeittiössä, pesulassa, varastossa. Ja kaikenlaista joutuu korjaamaan. Sillä mennään, Varvas virnistää.

– Viimeksi asensin höyryttimeen uudet vastukset, Varvas toteaa paljastaen samalla sen, että korjaushommat ovat sittenkin niitä kaikkein mieluisimpia – sillä autonasentajan taustalla.

PUHUMINEN HELPPOA, TILAT VAIKEAT

– Meistä jokainen kommunikoi koko ajan omistajien kanssa. Hehän tekevät tuotannossa töitä meidän joukossamme.

Järjestyksen pitäminen on työsuojeluvaltuutetun mielestä kuitenkin ”mennyt tiukille”.

– Digiaika on nyt in, uusia tulostimia tulee, mutta halli ei voi laajentua. Meillä on kangasvarastoja tuolla pellon toisella puolella. Toivoisin tänne lisää tilaa. Näin järjestys olisi helpompi säilyttää eikä tarvitsisi mennä ihan ympäri kylää…

Lämpö on myös haaste, sillä niin painokoneet, värejä kiinnittävä painehöyrystin kuin kankaat lopuksi kuivaava ja levittävä raami tuottavat lämpöä. Esimerkiksi höyristin hönkää ympäriinsä 170 asteen kuumuuksia. Lämpötilojen alentamiseen on kuitenkin jo yritetty löytää ratkaisuja, Varvas kertoo.

TYÖ MIELEKÄSTÄ

Tekstiilityöntekijä, kaaviontekijä Katri Tuuri on tekemässä samalla laakakoneella asiakkaalle lyhyitä, viiden metrin värimallituksia.

– Sitten kun asiakas on hyväksynyt mallit, päästään tuotantoon.

Tuuri on Printscorpiolla mainiosti viihtyvä moniosaaja hänkin. Ammattitaitonsa Tuuri on hankkinut työn ohessa, peruskoulupohjalta.

– Tänä vuonna tulee yrityksessä 25 vuotta täyteen. Minä tykkään olla täällä, työ on mielekästä ja saan tehdä monenlaista. Välillä olen valottamassa. Toisinaan tehdään kaaviot ihan leikkaamalla, piirros alle ja siitä leikataan. Välillä laitan painokoneeseen reunanauhoja, välillä olen väriä laittamassa… Piirtämö ja ompelimo ovat ainoat paikat, joissa en ole luvannut olla!

Tekstiilityöntekijä Katri Tuuri kehuu tehtäviensä monipuolisuutta ja kertoo viihtyneensä yrityksen leivissä jo 25 vuotta.

Ergonomiassa lienee vielä petrattavaa, jalkojen alla on sementtilattia.

– Kun näin kauan on ollut, tuleehan niitä kulumia. Polvissa on kulumia. Lattia on kova. Ja toisinaan joutuu polvilleen koneen päälle roskia ottamaan.

Tuuri tykkää paitsi työstään, myös työporukoista.

– Meillä on hyvä ilmapiiri, tullaan hyvin toimeen kaikkien kanssa.

TYÖNANTAJA KUUNTELEE, KONEETKIN KELPAAVAT

– Tämä on polyesteriä. Tästä saa leggingsejä, jumppavaatteita tai mitä nyt halutaankaan, vaikka uikkareita.

Tekstiilityöntekijä, tekstiilimuotoilija (AMK) Leena Hämäläinen tekee töitä ”prässillä”. Kone siirtää paperilla olevat kuviot lämmön ja paineen avulla kankaaseen. Yrityksen leivissä Hämäläinen on ollut kahdeksan vuotta.

– Meillä on mukavaa porukkaa, ja minä tykkään tehdä töitä käsilläni. Mutta kyllä minä taidan pitää koneistakin. Koulussa oli paljon sellaista näpertelyä. Sekin oli ihan jees, mutta kun tehdään isommassa mittakaavassa, on järkevää käyttää koneita.

Leena Hämäläinen ja Katri Sandberg Printscorpion prässikoneella.

Hämäläinen arvostaa kovasti sitä, että työnantaja kuuntelee työntekijöiden toiveita.

– Minulla on vuoroviikkolapsi. Tosi joustavasti saan tehdä lyhyempää päivää, kun lapsi on minulla, ja vastaavasti sitten pidempää päivää muilla viikoilla. Ja todella hyvin saa yleensä sovittua, jos on jokin oma meno.

– Siihenkin vastattiin heti, kun toivoin, että saisin vähän monipuolisempia hommia. Minulle tämä sopii. Ja uskon, että tämän takia ymmärrän myös muita työntekijöitä. Ymmärrän, missä ja miksi se kangas oikein viipyy… ja voin ehkä tehdäkin asialle jotakin.

Jos nyt vielä pitäisi yrityksessä jotain petrata, tarjoaa Hämäläinen ratkaisuksi eräänlaisten tuumaustaukojen pitämistä.

– Oman väen kanssa voisi miettiä ja keskustella, miten saataisiin oma tuotantoprosessi jouhevammaksi. Meidän kilpailuvalttimme on se, että teemme monenlaista. Mutta se taas aiheuttaa solmukohtia, joihin tulee yht´äkkiä paljon tavaraa. Kun voitaisiin jakaa töitä, saataisiin tavara ehkä joustavammin eteenpäin, Hämäläinen tuumailee.

”VÄÄRÄ” TYÖ, MAINIO TYÖPORUKKA

Pesulan puolelta löytyy toinen mies, joka on hänkin viihtynyt 24 vuotta ihan ”väärissä” hommissa.

– Olin penskana leipomossa töissä. Siitä kai sitten tuli ajatus, että ryhdyn leipuriksi. Koulut kävin, mutta kun en leipurin hommia heti saanut niin tulin tänne, kertoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

– En tykkäisi olla isossa firmassa töissä. Varmaan tämä työporukka saa viihtymään. Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia, Kostiainen kuvaa mielissään.

Vuosien varrella on Kostiaisen mielestä menty niin työergonomian kuin ympäristönkin kannalta eteenpäin. Esimerkiksi kaasulla toimiva raami laitetaan kaikissa mahdollisissa väleissä kiinni.

– Kyllä siitä huolehtii jo kuumuudenkin takia…

”Me ollaan kaikki vähän omaa sakkia”, sanoo tekstiilityöntekijä Janne Kostiainen.

Pesulan paikkaa on muutettu kolme kertaa, mutta aina on saatu kevennyksiä prosessiin. Kostiainen ottaa esimerkiksi linkoukseen liittyvän työvaiheen.

– Aiemmin pesusta tulleet tekstiilit vedettiin käsin aisan yli linkoon. Ja käsin lingosta pois. Nyt meille tuli avaaja. Se säästää aika paljon kroppaa, Kostiainen iloitsee.

– Onhan työ jälkensä jättänyt. Mutta aika paljon riippuu siitä, missä kunnossa pitää itsensä. Olen huomannut, että ei riitä, että käyttää koiran pihalla, Kostiainen naurahtaa.

Mies kertoo lenkkeilyn ohella ottaneensa harrastuksekseen nyt myös melonnan.

Kostiainen kehuu muiden työntekijöiden tapaan yrityksen ilmapiiriä. Myös työnantaja vie pisteet kotiin.

– Aina voi mennä puhumaan, ihan suoraan voi mennä asiansa sanomaan.

LIPPUJA, VIIREJÄ, STANDAAREJA….

Mira Weck-Heinosella, ompelija-artenomilla on ompelimossa työn alla vähän erikoisempi ja harvinaisempi tekstiili, joka valmistuu melkein 10 vuoden ompelukokemuksella.

– Teen kaksipuoleista, kaksikielistä jättistandaaria. Laitan etu- ja takapuolen kankaat ja välikankaan neuloilla kiinni. Sitten menen ompelemaan kankaat toisiinsa kiinni ja käännän työn kääntöaukosta, Weck-Heinonen kertoo.

Ompelija-artenomi Mira Weck-Heinoselle työ on mieluisaa, kunhan siihen on riittävästi aikaa.

– Täällä luotetaan työntekijöihin, ei ole kellokortteja, hyvä on työnantaja. Ja minulla on mukavat työkaverit, luottelee ompelija työpaikkansa hyviä puolia.

Jo useampaan kertaan mainitun kuumuuden ohella Weck-Heinonen mainitsee työn rasittavista puolista kiireen, joka aiheuttaa stressiä.

– Saman päivän lähtöjä voi tulla tosi myöhään. Mutta kyllä me tiimityötäkin tehdään, jaetaan tarvittaessa töitä ja autetaan, Weck-Heino huomauttaa.

Ompelijana työskentelee myös yrityksen pääluottamusmies Mirja Tuominen. Printscorpiolla on työvuosia takana yhdeksän. Omasta työstään Tuominen sanoo, että lippujen ompelua on kaikkein eniten. Varastotkin on pidettävä riittävässä vahvuudessa.

– On löydyttävä lippuja ja maakuntaviirejä. Sokoksen ja Prisman lippuja pitää löytyä aina, ja eri kokoja.

Aikoinaan kaavanpiirtäjä-leikkaajaksi ylioppilastutkinnon jälkeen valmistunut ompelija toteaa vielä, että samaa sarjaa voi joutua työstämään useamman päivän putkeen. Se käy niskaan ja hartioihin. Sormet ovat taas kovilla silloin, kun sisäsomisteisiin ommellaan silikonivahvisteita. Näpeillä on pidettävä kangas ja silikoni tarkkaan tasoissa, vaikka kangas venyy, silikoni ei.

Pääluottamusmies, ompelija Mirja Tuominen toteaa, että useampi päivä samaa ompelutyötä peräkkäin pistää hartiat ja niskan koville.

LIITTO VASTAA, MUTTA TES EI AUKENE

Printscorpiolla tuotannosta työskentelevistä ja omistajasukuun kuulumattomista kaikki ovat kahta lukuun ottamatta Teollisuusliiton jäseniä.

Tuominen sanoo, että hänestä tuntuu kyllä erittäin helpolta soittaa liittoon ja kysyä neuvoa. Mutta työehtosopimuskirjan tekstien muoto ei hänelle oikein kelpaa.

– Tessin sanamuodot ovat aika ihmeellisiä. Ei niistä saa selvää. TEAMin aikaan tessissä oli erotettu väreillä, missä käsiteltävä asiaa vaihtuu. Nyt on vain aakkosellinen hakemisto, Tuominen kritisoi.

Pääluottamusmies vahvistaa tiedot siitä, että yrityksessä ei ole koskaan lomautettu tai irtisanottu ketään. Koronan takia on kuitenkin jouduttu käymään yt-neuvottelut. Niissä sovittiin lähinnä siitä, että syksyllä katsotaan uudelleen, onko tarvis lomautuksiin.

– Näillä näkymin tarvista ei ole. Nyt on ihan älyttömästi töitä. Ei pelota firman tulevaisuus tällä hetkellä.

Ompelijamodisti Tiia Lempinen sanoo pitävänsä työstään Printscorpiolla. Yrityksessä hän aloitti vakinaisena kaksi vuotta sitten, useamman kesätyöjakson jälkeen.

KAIKKEA KAIKILLE, TOIMII

– Painetut tekstiilit ovat aika laaja sortimentti. Se on ollut meidän haittamme, mutta myös pelastuksemme. Kaikkien liiketoimintaperiaatteiden vastaisesti me teemme kaikille kaikkea, toimitusjohtaja Tommi Helminen kertoo.

Asiakaslähtöisyys on kantanut hedelmää. Printscorpio on Helmisen ja myyntijohtaja Ari Järvisen mukaan tällä hetkellä Pohjoismaiden monipuolisin tekstiilipaino: Kukaan muu ei tee digi-, laaka- ja rotaatiopainatuksia metritavaralle lähes kaikille tekstiilikuiduille ja niille tarpeellisia jälkikäsittelyjä.

Printscorpio on ottanut johtotähdekseen ympäristö- ja yhteiskunnallisen vastuullisuuden. Yrityksen käyttämä sähkö tulee vain uusiutuvasta energiasta. Katolla on 228 aurinkopaneelia.

– Paneeleita ei asennettu kehumisen vuoksi. Paneelit antavat neljänneksen koko vuonna käyttämästämme sähköstä, jopa ylikin. Laskimme, että sijoitus maksaa itsensä takaisin 8,5 vuodessa, Helminen toteaa.

Osoituksena ympäristövastuusta yrityksen katolla on 228 aurinkopaneelia. Ajan kuluessa ne ovat myös kustannustehokas tapa tuottaa sähköä.

Avainlipputuotteet, kierrätysmateriaalien käyttö, sublimaatiopainon paperien kierrättäminen edelleen suojapapereiksi autokorjaamoille, yhteistyö Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen kanssa vielä olemassa olevien ongelmien ratkaisemiseksi…

– Meidän vastuullisuutemme on tekoja, ei sanoja, Järvinen kehaisee.

Keinokuitukankaat tulevat lähinnä Saksasta ja Italiasta, ja niiden vastuullisuus on Helmisen mielestä helpommin todennettavissa.

– Puuvillapuoli on ongelmallisempi. Niiden tuotantoketjut ovat pitkiä. Puuvilla tulee Kiinasta ja Pakistanista, Helminen kertoo.

Kummatkin johtajat ovat vakuuttuneita, että Printscorpion valitsema linja on juuri se, jonka ansiosta yritys on edelleen toiminnassa, vaikka suomalaisen tekstiiliteollisuuden kulta-ajat ovat kaukana, kaukana takanapäin.

– Isojen sarjojen tekeminen ei edes kiinnosta, mutta yksittäisiä, pieniä eriä ei kannata teettää kauhean kaukana, Järvinen sanoo.

– Ja jotkut asiakkaat jopa vaativat, että tuotteet tehdään kotimaassa, Helminen jatkaa.

Järvinen painottaa, että laadukkaasta, kierrätetystä polyesteristä tehty salkolippu kestää vuoden jatkuvaa käyttöä ulkoilmassa, kun Kiinasta halvalla ostettu lippu pitää vaihtaa samassa ajassa kolmasti. Järvinen muistuttaa vielä, että kunnon lippu on paitsi euroissa edullisin, paras myös ympäristön kannalta.

– VTT on tehnyt laskelman siitä, että jos tuote kestää viiden vuoden sijasta viisi vuotta ja neljä kuukautta, on sen painatuksen hiilijalanjälki jo kompensoitu.

– Ja millaista mainosta on yritykselle, jos sen salossa liehuu repaleinen lippu?

Yrityksen pesulassa käsitellään tekstiilejä painamisen jälkeen. Lippupyykin linkousta hoitamassa viimeistämötyöntekijä Katri Sandberg.

TEKSTI SUVI SAJANIEMI
KUVAT JYRKI LUUKKONEN

REPORTAASI: Koboltin jalostus työllistää Kokkolassa

Koboltin jalostaja Freeport Cobalt on merkittävä työllistäjä Kokkolassa. Tuotannossa tekee työtään yli sata teollisuusliittolaista.

KUVA YLLÄ: Prosessityöntekijä Jukka-Petri Harju katselee Freeport Cobaltia pitkällä perspektiivillä. Työura yrityksessä alkoi jo 25 vuotta sitten edellisen omistajan leivissä.

23.9.2020

FREEPORT COBALT OY

PERUSTETTU Aloitti nykymuodossaan 2013. Jakautui viime vuonna yrityskaupan seurauksena kahteen yhtiöön; Freeport Cobalt Oy:hyn ja Umicore Finland Oy:hyn.
KOTIPAIKKA Kokkola
TUOTANTO Kobolttijalosteita: hienopulvereita ja kemikaaleja
HENKILÖSTÖ 191, joista tuotannossa 109
LIIKEVAIHTO Vuoden 2020 arvio noin 200 milj. euroa

Sähköasentaja Tino Kiviniemi on ollut Freeportilla töissä pari vuotta. Sitä ennen 24-vuotias Kiviniemi pyörähti yrityksessä myös kesätöissä.

Kokkolan suurteollisuusalueella toimiva koboltin jalostaja Freeport Cobalt Oy lukeutuu edelleen toimialansa isoihin yrityksiin. Ei kovinkaan kauan sitten yhtiö oli vielä jopa suurin teollinen toimija koko maailman koboltinjalostuksen tuotantoketjussa.

Kiinalaisten mukaantulo myös koboltinjalostukseen on pienentänyt yrityksen markkinaosuutta aikaisemmasta. Osansa oli myös toki myös siinä, että yhtiöstä iso siivu siirtyi viime vuoden lopussa yrityskaupan myötä Umicore-nimiselle yhtiölle. Freeportin omistuspohja on Yhdysvalloissa, Umicoren Belgiassa. Ladattaviin akkuihin suuntautuva niin sanottu Precursor-osa yrityksestä on nyt Umicorella. Niissä akuissa käytetään tyypillisesti ainesosina koboltin lisäksi nikkeliä ja mangaania.

– Oli työkavereita, jotka olivat tehneet työtä yhdessä 25 vuotta ja kulkeneet työmatkat samalla autolla. Yhtäkkiä toinen menikin Umicoren puolelle, ja toinen jäi tänne. Se oli työntekijöille tavallaan suurin shokki, että kuka menee mihinkin ja kuka jää tänne. Hyvää oli kuitenkin se, että tieto kunkin tulevasta työpaikasta tuli kiitettävän nopeasti yrityskaupan jälkeen, Freeport Cobaltin tuotantotyöntekijöiden pääluottamusmies Juha Hassel sanoo.

Freeport Cobaltilla suojautuminen kannattaa ottaa tosissaan, sillä kobolttipöly voi mahdollisesti aiheuttaa syöpää. Pääluottamusmies Juha Hassel työskentelee myös tuotannossa – ja aina suojaimet päällä.

Yritysten jakautumisen seurauksena työpaikkojen menetyksiä ei Hasselin mukaan tullut. Ennen yrityskauppaa Freeportilla työskenteli kaikkiaan noin 450 ihmistä. Kaupan myötä yrityksessä tekee työtään nyt reilut 190 henkeä, joista 109 tuotannon puolella. Loput työntekijät siirtyivät Umicorelle. Yrityskauppa synnytti pikemminkin uusia työpaikkoja niin Umicorelle kuin Freeportille. Jälkimmäiselle reilut 15.

– Uusia paikkoja tuli muun muassa kunnossapitoon, instrumentti- ja sähkömiehille, Hassel kertoo.

Koboltti on yksi tärkeä ainesosa muun muassa litiumoksidiakuissa, joita käytetään esimerkiksi matkapuhelimissa, kannettavissa tietokoneissa ja sähköautoissa. Freeport Cobaltin yksi merkittävimmistä asiakasryhmistä onkin akkuteollisuudessa. Sinne lähtevä koboltti on pulverimaisessa muodossa ja koostumukseltaan joko kobolttisulfaattia tai kobolttioksidia.

Suurteollisuusaluetta halkovien junanraiteiden päässä siintävästä Ykspihlajan satamasta lähtee meriteitse maailmalle 20 000 kilon painoisia kobolttijalostekontteja. Yhden kontin sisältö riittää yrityksen kehitys- ja hallintojohtajan Thomas Slotten mukaan kaikkiaan neljän miljoonan kännykän akun tarpeisiin.

– Yhdessä älypuhelimen litiumoksidiakussa on kobolttia noin viisi grammaa, Slotte kertoo.

Freeport Cobaltin kehitys- ja hallintojohtaja Thomas Slotte.

MERKITTÄVÄ TYÖLLISTÄJÄ

Slotten mukaan Freeport Cobaltilla toivotaan kumpaisenkin yrityksen menestymistä.

– Massan suuruus tekee meistä kannattavan.

Ennen tuoreinta yrityskauppaakin koboltin jalostuksen omistajuudet Kokkolassa ovat vaihtuneet. Pääluottamusmies Hassel kertaa lyhyesti historian: Ensimmäinen jalostuksen aloittanut yritys oli Outokumpu Oy, jonka kobolttituotanto Kokkolassa alkoi vuonna 1968. Vuonna 1993 yritys siirtyi amerikkalaisomisteiselle OM Group Inc:lle, ja vuonna 2013toiselle amerikkalaisyhtiölle – eli nykyiselle omistajalle – Freeport-McMoRan Inc:lle.

Yritys on aina ollut merkittävä työllistäjä – oli omistajana toiminut kuka tahansa.

Paitsi akkuteollisuuteen, lähtee jalostettua kobolttia eri muodoissaan Kokkolasta myös kovametalli- ja pigmentti- sekä katalyyttiteollisuuteen.

Pitkän pätkän yrityksen vaiheista on nähnyt Jukka-Petri Harju, joka on tienannut elantonsa suurteollisuusalueen koboltin jalostuksessa jo 25 vuotta kahden eri työnantajan leivissä. Työnkuvaan mahtuu sekä prosessinhoitoa että huoltotyötä. Harjun työosastolla koboltti jalostetaan maailmalle lähteviksi lopputuotteiksi.

Yksi työn varjopuolista Freeportilla on se, että työ on pölyistä. Prosessityöntekijä Jukka-Petri Harju suojautuneena.

– Työ on oikein OK, ainakin päivävuorossa. Ja ilman tuurauksia se on päivävuoroa aina, Harju sanoo.

Harju kertoo kevään korona-ajoista Freeportissa Harjun työosaston porukka jaettiin kolmeen osaan, joista kussakin tehtiin työtä muista osista erillään.

– Yhdessä työporukassa oli 4–6 kaveria. Hyvin oltiin koronan varalta varauduttu.

Yksi työn varjopuolista Freeportilla on se, että työ on pölyistä. Suojautuminen terveydelle haitallisen ja mahdollisesti jopa syöpää aiheuttavan kobolttipölyn varalle on kuitenkin hoidettu yrityksessä kiitettävästi.

Tästä osoituksena on hankittu moottoroituja suojainmaskeja, joiden hinnaksi Hassel kertoo toistatuhatta euroa kappaleelta. Noita suojaimia tulee lähitulevaisuudessa jokaisen työntekijän käyttöön. Tähän asti on menty osin ei-moottoroiduin suojaimin, joiden suojausluokka on kuitenkin ollut kaikkein korkein, eli P3.

– Hyviä ovat nekin suojaimet, Harju kertoo.

Silmäsuihkun on pakko olla saatavilla heti, jos kobolttikemikaaleja joutuu silmään.

MELUISTA, PÖLYISTÄ JA LÄMMINTÄ

Freeportilla tehdään myös jatkuvia pölymittauksia, ja työntekijöiden terveyttä seurataan. Pölytasoa mitataan tuotantotilojen ilmasta, ja työntekijöiden virtsoja seulotaan kobolttipitoisuuksien mittaamiseksi. Melulta ja lämmöltäkään ei työssä voi välttyä. Meluntorjunnassa auttavat kuulosuojaimet.

– Lämpö saattoi nousta tuotantohallissa yli neljäänkymmeneen asteeseen, mutta nyt kun saatiin ilmanvaihto, halli jäähtyy aivan eri lailla, Harju jatkaa.

Globaalin teollisuuden, jonka tuotteiden kauppaa käydään ympäri maailmaa, tunnistaa yleensä sitä, että työntekijät eivät aina tiedä, mihin lopputuotteet päätyvät. Yhtä vähän pystyy – tai tahtoo – Freeportin asiakaskunnasta kertomaan myöskään kehitys- ja hallintojohtaja Slotte. Iso osa asiakkaista on joka tapauksessa akkuteollisuudesta.

Teemu Lagrenilla (taustalla) ja Frank Hagströmillä riittää työtä varmistaa valvomossa, että tuotantoprosessi pelaa kuten pitää.

– Suoraan akkuja tarvitseville loppuasiakkaille meiltä ei mene mitään. Meidän kobolttimme lähtee akkujen katodimateriaalia tarvitsevalle teollisuudelle, josta se menee seuraavaan vaiheeseen, eli katodin ja anodin yhdistäville valmistajille.

Akkuteollisuutta on Japanissa, Kiinassa ja Koreassa. Euroopassakin sitä on, ei tosin vielä isommassa mittakaavassa. Suurille mobiililaitevalmistajille Kokkolassa jalostettua kobolttia päätyy mitä todennäköisemmin, sillä amerikkalainen Apple mainitsee Kokkolan yksikön yhteiskuntavastuuraportissaan.

Jos tieto ei herkkien asiakkuussuhteiden johdosta aina välttämättä välity ulkopuolisille, kulkee se pääluottamusmies Hasselin mukaan sen sijaan kiitettävästi työnantajan ja työntekijöiden välillä asiasta kuin asiasta.

Kobolttipölyn kulkeutumista valvomoon pyritään estämään kenkäsuojaimien ja tarramattojen avulla.

TYÖVOIMAA LÖYTYY

Hassel kertoo, että nuoret eivät välttämättä tiedä kemian prosessiteollisuudesta kovinkaan paljon. Heitä saattaa kiinnostaa enemmän esimerkiksi peliala ja siihen liittyvä koodaustyö. Työntekijöitä on kyllä Freeportillekin silti tulossa.

– Hiljattain avoinna oli 15 työpaikkaa. Kyllä me saimme valita tulijat, Slotte sanoo.

Tunnettuutta myös nuorten parissa on lisätty henkilöstöpäällikkö Katriina Rekilän mukaan tekemällä muiden suurteollisuusalueen yritysten kanssa tiivistä yhteistyötä niin Kokkolan seudun kuin Oulun ammatti- ja ammattikorkeakoulujen sekä yliopistojen kanssa.

Henkilöstöpäällikkö Katriina Rekilä esittelee hiljan saatuja moottoroituja pölysuodattimia, jotka tulevat nyt jokaisen tuotantotyöntekijän käyttöön.

Freeport Cobaltin kemikaalipuolen kymmenkunnan ajolinjan kaikki työntekijät työskentelevät prosessinhoitajan ammattinimikkeellä.

– Ajolinjoja vaihdetaan jatkuvasti ja sitten mennään alakertaan pakkaamaan. Kaikki osaavat kaiken, ja työnkierto lisää työn mielekkyyttä, Hassel kertoo.

Yksi Freeportin nuorimmista työntekijöistä on 27-vuotias Matias Ström. Vuoden mittaisella oppisopimuksella työskennelleelle Strömille tuli hiljattain vuoden jatkopesti. Freeportille Ström tuli Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuskeskuksesta.

Matias Ström on Freeport Cobaltin nuorimpia työntekijöitä. Vuoden oppisopimusjakso on vaihtunut vuoden määräaikaisuuteen.

– Miten oma työtilanne kehittyy jatkossa, sitä en tiedä vielä, Ström kertoo.

– Oikein paljon tykkään paikasta, ja olen viihtynyt täällä. Tällä hetkellä pakkaan, mutta muuten työtä vaihdellaan, ja jokainen tekee kaikenkaisia hommia.

Ström toivoisi olevansa töissä Freeportilla myös tulevaisuudessa.

– Sitä vastaan ei minulla olisi mitään, Ström sanoo ja jatkaa kobolttisulfaatin pakkaamista tuhannen kilon vetoisiin säkkeihin.

Freeport Cobalt valmistaa kobolttijalosteita eli hienopulvereita ja kemikaaleja.

 

ALANVAIHTAJIA

Osa Freeport Cobaltilla työskentelevistä ihmisistä on aiemmin työskennellyt tyystin eri alan töissä. Hyvästä esimerkistä käy sekä yrityksen tuotantotyöntekijöiden pääluottamusmies Juha Hassel että työsuojeluvaltuutettu Risto Willman.

– Opiskelin ammattikoulussa autonasentajaksi. Niitä hommia en tehnyt kuitenkaan päivääkään, vaan toimin lihanleikkaajana useamman vuoden. Viimeksi Snellmanilla Pietarsaaressa kymmenkunta vuotta. Sitten rupesin miettimään, onko minun pakko seisoa nauhan vieressä lopun elämääni, Willman kertoo.

Työsuojeluvaltuutettu Risto Willman (vas.) ja pääluottamusmies Juha Hassel tulivat aikanaan Freeport Cobaltille täysin eri alan töistä.

Liukuhihnan äärellä tapahtunut lihanleikkaajan työ vaihtui työvoimapoliittiseen koulutukseen ja prosessinhoitajan ammattitutkintoon.

– Freeportille tulin vuoden 1999 lopussa työharjoitteluun. Välillä kävin puolentoista vuoden lenkillä hienokemikaaleja valmistavalla KemFinellä, ja takaisin Freeportille menin 2004. Sillä tiellä ollaan edelleen, Willman kertoo.

Hasselin taustalta taas löytyy reilut 24 vuotta jatkuneet ravintolan ovimiehen ja sairaalan suljetulla osastolla tapahtuneet mielenterveyshoitajan työt. Koboltin jalostuksen Hassel aloitti koulutuksen kautta vuonna 2005 silloisella OMG Chemicalsilla.

”Opiskelin ammattikoulussa autonasentajaksi. Niitä hommia en tehnyt kuitenkaan päivääkään”, työsuojeluvaltuutettu Risto Willman kertoo.

TEKSTI JARI HAKALA
KUVAT JOHANNES TERVO