Eroon epäreiluudesta

Kun suomalaisesta työelämästä etsii viime vuosien suurimpia harmituksen aiheita työntekijöille, tarvetta hienosyiseen seulontaan ei ole. Ilmiselvä vastaus on kilpailukykysopimus eli kiky ja sen mukainen 24 tunnin ylimääräinen palkaton työaika. Sellaista työpaikalla käyntiä tai työntekijöiden yhteisissä tilaisuuksissa vierailua ei ole vastaan tullut, jossa ei vähintään jossain vaiheessa olisi noiduttu kikyä maanrakoon.

Viimeisin vahvistus kikyn ennemmin haitalliseksi kuin hyödylliseksi kokemisesta saatiin SAK:n elokuussa toteuttamasta luottamushenkilökyselystä. Enemmän kuin yhdeksän kymmenestä luottamushenkilöstä arvioi, että työajan palkaton pidennys oli työntekijöiden kannalta epäreilu ratkaisu. Sen rinnalla kuusi kymmenestä luottamusmiehestä oli havainnut kikyn vaikeuttaneen työn ja yksityiselämän yhteensovittamista. Noin kolmanneksessa työpaikoista työajan pidentäminen oli lisännyt ristiriitoja työnantajan ja työntekijöiden välillä. Myönteisiä vaikutuksia luottamushenkilöt eivät juuri raportoineet.

Yritysten pärjääminen ja kilpailukyvyn vahvistaminen ovat tavoitteita, joiden taakse moni mielellään asettuu. Hyvinvointia haluavat kaikki, mutta eri asia on, millä keinoilla sitä tavoitellaan. Yksi selitys kikyn poikkeuksellisen suureksi nousseelle vastustukselle voikin olla siinä, että palkattoman lisätyön rakenteellisen pakon kautta toteutettu läpiajaminen upposi liian syvälle sen kohteena olleiden työntekijöiden henkilökohtaisen kontrollin alueeseen. Kuusi minuuttia päivässä ei enää ollutkaan vain kuusi minuuttia päivässä. Kysymys oli yksilöiden itsemääräämisoikeuden loukkauksesta.

Edellä kuvatun kokemuksen syntyminen on ymmärrettävää. Yksi arvokkaimmista asioista, jonka ihminen elämänsä aikana omistaa, on aika. Sen arvo on jakamaton ja kaikille sama. Siihen kytkeytyy saumattomasti päätösvalta, kuinka aikansa käyttää. Myydäkö se esimerkiksi palkkaa vastaan työnantajalle vai käyttääkö jollain muulla tavalla?

Tätä valinnan mahdollisuutta ei työajan palkattoman lisäyksen ylhäältä pakotetussa toteuttamisessa ihmisille annettu. Kysymys siitä, onko ihminen olemassa taloutta vai talous hyvinvoinnin rakentamista varten, piirtyi vastakkainasetteluna niin terävästi esiin, että jännitteiden ja ristiriitojen lisääntyminen oli väistämätöntä.

Juuri siinä muodostui myös se perusta, jonka pohjalta epäreiluuden kokemuksista raportoidaan edelleen. Palkattoman lisätyön tekemiseen ei ole totuttu tai mukauduttu. Se korventaa tunteita yhä. Osansa kritiikistä ovat saaneet myös ammattiliitot, jotka nurkkaan ajettuina päättivät karvain mielin hyväksyä kikyn torjuakseen siihen nähden maan edellisen hallituksen kaavailuissa olleet paljon suuremmat uhat eli pakkolait, irtisanomissuojan heikentämisen ja vielä pidemmän ylimääräisen palkattoman työajan.

Kun työntekijöiltä kysytään, kikystä halutaan päästä yksiselitteisesti eroon. Se on taustatekijä, jonka huomioon ottamista ei käynnissä olevalla neuvottelukierroksella voi sivuuttaa. Samalla se voi olla avain sen miettimiseksi ja siitä sopimiseksi, mitä reilu työelämä on.


PETTERI RAITO
Päätoimittaja

Mirja Suhonen: Pelon politiikkaa vai vastuullisuutta johtamiseen?

Vanhusten hoito ja hoiva ovat olleet keskustelunaiheina viime aikoina. On puitu työvoiman riittävyyttä, omistajien ahneutta, veronkiertoa ja osaamattomuutta ulkoistamisissa, kun Esperi Caren hoivapalveluyksiköissä ilmenneet vanhusten huono kohtelu ja väärinkäytökset tulivat julkisuuteen.

Moni kysyy, miksi asioita salattiin, miksi ei puhuttu, miksi ei puututtu. Avainsana on johtaminen. Pelolla painostetaan ihmiset hiljaisiksi, vaaditaan sulkemaan silmät puutteilta ja pitämään epäkohdat omana tietonaan. Kun joku rohkea on yrittänyt puuttua epäkohtiin, on hänet savustettu työpaikasta ulos, tai annettu suoraan potkut.

Huonon johtamisen esikuvina ovat olleet viime aikoina hoito- ja hoiva-alan yritykset. Mutta käytetäänkö myös teollisuusaloilla valtaa väärin, estetäänkö virheiden esiin tuominen ja epäkohtiin puuttuminen. Kysymys on retorinen, koska tiedämme, että kyllä käytetään. Kyse on johtamisesta, sen laadusta ja vastuusta ja siitä, että vain raha merkitsee.

Jokunen vuosi sitten lanseerattiin termi alaistaidot, ja moni innostui aiheesta. Johtaisimme itseämme ja siinä sivussa esimiehiämme, kun osoitamme heille, miten asioiden tulee olla. Kysymys kuuluukin, voiko alainen olla vastuussa, jos valta on toisaalla.

”Kanneoikeus ammattiliitoille tarvitaan edelleen, mutta johtamisen laatuun emme pääse kiinni joukkokanteilla. Siihen tarvitaan yhteistyön tekemistä ja jokaisen työntekijän kunnioittamista.”

Äskettäin selvittelin irtisanomiseen liittyvää erimielisyyttä. Tilanne oli epäselvä, mutta pahinta oli, että jäsenemme joutui odottelemaan lopputiliä yli kaksi kuukautta. Sanktiota tästä ei voi antaa, ainoa on odotusajan palkan ja viivästyskorkojen vaatiminen.

SAK:laiset liitot ovat vaatineet useaan otteeseen kanneoikeutta ammattiliitoille. Näin päästäisiin nostamaan kanne esimerkiksi alipalkkaustilanteissa tai yhteistoimintalain rikkomuksissa ilman, että työntekijät henkilökohtaisesti riitauttavat asiat. Tämän pitää olla edelleen tavoitteena. Mutta johtaminen ja sen laatu on näissäkin asioissa keskiössä: siihen emme pääse kiinni joukkokanteilla.

On yrityksiä, joissa tapaturmia halutaan peitellä, painostetaan ylitöihin ilman ylityökorvauksia, ei makseta palkkoja oikein ja ajoissa, ei kirjoiteta työ- ja palkkatodistuksia viivytyksettä, ei ole edes kirjallista työsopimusta ja on monia muita puutteita. Yksinkertaisia asioita, joiden hoitaminen teettää liitoille ja viranomaisille työtä ja hankaloittaa työntekijän elämää. Sanktiot ovat yksi keino saada työnantajat toimimaan oikein, mutta yleensä se on hidas tie, eikä kaikkia laiminlyöntejä ole edes sanktioitu. Voi myös kysyä, onko rangaistusten tie se oikea, repiikö se loppujen lopuksi enemmän kuin rakentaa.

Kouluihin ja oppilaitoksiin on lanseerattu parin kolmen viime vuosikymmenen aikana yrittäjyyskasvatus ja termi sisäinen yrittäjyys. Mitäpä jos jo kouluissa puhuttaisiin myös johtajuudesta, hyvästä ilmapiiristä, yhteistyön tekemisestä ja jokaisen työntekijän kunnioittamisesta. Siitä, että meillä kaikilla on oikeus reiluun työelämään.

MIRJA SUHONEN
Teollisuusliiton sopimusasiantuntija